Texte intégral

KKO:2011:65

Kuluttajansuoja - Markkinoinnin sääntely - Hinnan ilmoittaminen

Diaarinumero: S2009/859
Esittelypäivä: 14.12.2010
Taltionumero: 1898
Antopäivä: 7.9.2011

Teleoperaattori oli markkinoinut matkapuhelinliittymää televisiomainoksella, jossa oli ilmoitettu näkyvästi liittymän kuukausimaksu ja liittymän hankkimisesta johtuva määräaikainen puheaikaa ja tekstiviestejä koskeva hintaetu. Muut liittymän käyttökustannukset sekä sanotun hintaedun rajoitukset oli esitetty pienellä, vähän aikaa näkyvillä olleella tekstillä.

Kysymys siitä, oliko liittymän käytöstä aiheutuvat kustannukset sekä hintaedun rajoitukset ja ehdot ilmoitettu selvästi ja oliko hintaetu hallinnut mainosta päätuotteen kustannuksella niin, että markkinointi oli ollut näissä suhteissa kuluttajan kannalta sopimatonta.

KSL 2 luku (38/1978) 1 § KSL 2 luku (38/1978) 2 §
KSL 2 luku (38/1978) 4 § (1072/2000)
KSL 2 luku (516/2008) 1 § KSL 2 luku (516/2008) 3 § KSL 2 luku (516/2008) 6 § KSL 2 luku (516/2008) 7 § KSL 2 luku (516/2008) 8 § KSL 2 luku (516/2008) 12 § KSL 2 luku (516/2008) 16 §
A kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta 4 §, 5 §
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/6/EY


As ia n k äsittely a le mmis sa o ikeu ks is sa

Asian tausta

TeliaSonera Oyj (jäljempänä TeliaSonera) oli 5.8.2008 esittänyt MTV3-televisiokanavalla mainoksen, jonka jälkimmäisessä noin 20 sekuntia kestävässä osassa yhtiö oli markkinoinnut Minun Sonera - matkapuhelinliittymää.

Mainos alkoi noin viisi sekuntia kestävällä kerronnallisella osuudella, jossa nuori koulupoika asteli pois koulun pihalta ja puhui matkapuhelimeen sanoen: "Moi äiti. Mulla oli tosi kivaa koulussa. Millainen päivä sulla oli?"

Tämän jälkeen mainos jatkui Minun Sonera -liittymän ja Sonera "Perhepalvelun" esittelyllä siten, että vaaleansiniselle taustalle ilmestyi punainen ympyrä, jossa oli teksti "Minun Sonera -liittymä alk. 1,99 €/kk". Punaisen ympyrän sisällä oli numero 1 esitetty suurena, numero 99 hieman pienemmällä ja kirjainteksti vielä pienemmällä. Punaisen ympyrän alapuolella oli hyvin pienellä näkyvillä noin kolmen sekunnin ajan seuraava teksti: "Uuden Minun Sonera -liittymän 30.9.2008 mennessä avaavalle asiakkaalle tarjotaan "Sonera Perhepalveluiden" kuukausimaksut hintaan 0 € vuodeksi kytkentäpäivästä lukien (norm. 9,90–17,90 €/kk). Jos asiakas poistaa liittymän palvelun piiristä vuoden aikana lukien avauspäivästä, tarjous lakkaa välittömästi olemasta voimassa kaikilla palveluun kuuluneilla liittymillä. Tarjous koskee myös asiakasta, jolla on vähintään
7 Soneran liittymää nimissään, mikäli hän tarjousaikana ottaa "Sonera Perhepalvelun" ..." Samanaikaisesti mainoksessa todettiin naisen äänellä, että "nyt kannattaa hankkia koko perheelle Minun Sonera -liittymä ja
Soneran Perhepalvelu".

Seuraavaksi edellä kuvatun punaisen ympyrän oikealle puolelle alkoi kasvaa toinen punainen ympyrä ja naisen ääni totesi "saatte kaikki perheen sisäiset puhelut ja tekstarit veloituksetta vuodeksi eteenpäin". Kuvaruudun alareunan hyvin pienen tekstin sisällöksi vaihtui seuraavan noin kolmen sekunnin ajaksi seuraava teksti: "... nykyiseen Minun Sonera liittymäänsä. Perhepalvelun avaus 0 € 30.9.2008 asti (norm. 3,90 €). Yritysliittymästä Perhepalvelu-liittymiin soitetut puhelut ja lähetetyt tekstiviestit veloitetaan normaalisti. Sonera varaa oikeuden ottaa käyttöön liittymätyypin mukaisen normaalihinnoittelun, mikäli "Sonera Perhepalvelun" sisäinen puheluliikenne ylittää 1000 min/liittymä ja tekstiviestiliikenne 500 kpl/liittymä laskutuskaudessa. Rajojen käyttöönotosta ilmoitetaan asiakkaalle etukäteen."

Tämän jälkeen edellä mainittu uusi punainen ympyrä kasvoi ensimmäistä punaista ympyrää suuremmaksi, ensimmäisen ympyrän samalla pienentyessä, ja siihen ilmestyi teksti "Saat vuodeksi kaikki perheen sisäiset puhelut ja tekstarit 0 €". Tekstissä nolla ja €-merkki olivat muuhun sinänsä vaivattomasti luettavissa olevaan tekstiin verrattuna suurikokoisia. Kuvaruudun alareunan hyvin pienen tekstin sisällöksi vaihtui seuraavien noin kolmen sekunnin ajaksi seuraava teksti: "Minun Sonera -liittymän avaus 0 € (norm. 3,90 €). Minun Sonera - liittymän puhelut 0,079 €/alkava minuutti + puhelun aloitusmaksu 0,049 €/puhelu. Tekstiviestit 0,079 €/kpl, kuukausimaksu alkaen 1,99 €/kk. Hinnat normaalihintaisiin kotimaan numeroihin, ei palvelu- ja yritysnumeroihin. Tarjous ei koske tarjousaikana tehtyjä liittymänvaihtoja Minun Soneraan, eikä tarjousaikana irtisanottuja ja uudelleen avattuja liittymiä."

Lopuksi kuvaruutuun ilmestyi noin kolmen sekunnin ajaksi neljän TeliaSoneran liittymiä myyvän jälleenmyyjän logot. Mainos loppui kuvaan, jossa oli TeliaSoneran Sonera-tavaramerkki ja sen alapuolella yhtiön internet- osoite. Naisen ääni totesi vielä "Minun Sonera. Juuri sellainen kuin sinä haluat."

TeliaSoneran mainoksen jälkimmäisen osan kuvasuunnitelma:


Vaatimukset markkinaoikeudessa

Kuluttaja-asiamies vaati hakemuksessaan, että TeliaSoneraa kielletään vastaisessa kuluttajiin kohdistuvassa matkapuhelinliittymien televisiomarkkinoinnissa kunkin kohdan osalta 100 000 euron sakon uhalla

1) tarjoamasta yksilöityä matkapuhelinliittymää ilmoittamatta samalla liittymän käyttökustannuksia selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla;

2) käyttämästä maksutonta puheaikaa ja tekstiviestejä koskevaa tarjousta kertomatta samalla selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla puheajan ja tekstiviestien käyttämistä koskevia ehtoja tai muita tarjouksen rajoituksia;

3) käyttämästä maksutonta puheaikaa ja tekstiviestejä koskevaa tarjousta siten, että kuluttajan huomio saattaa kiinnittyä vain maksuttomaan puheaikaan tai tekstiviesteihin liittymän hintatietojen asemesta, tai tekemästä muuta vastaavaa tarjousta, joka esitystapansa vuoksi on omiaan viemään kuluttajan huomion pois tarjotusta liittymästä ja sen ominaisuuksista.

Kuluttaja-asiamies on kohdan 1 osalta lausunut, että kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen 5 §:n mukaan yksilöidyn kulutushyödykkeen hinta oli markkinoinnissa ilmoitettava. Asetuksen 4 §:n mukaan hyödykkeen myyntihinta oli markkinoinnissa ilmoitettava selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Mainitut säännökset koskivat kaikkia markkinointivälineitä ja kaikkia markkinoinnin muotoja. Sanotun asetuksen taustalla oli 16.2.1998 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/6/EY kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa.

Mainoksessa esitetyn tarjouksen hyväksikäyttäminen oli edellyttänyt Minun Sonera -liittymän hankkimista. Mainosta oli hallinnut "Perhepalvelua" koskevan tarjouksen esittäminen. Liittymän kuukausimaksu oli ilmoitettu selkeästi. Sen sijaan muut liittymän käytöstä aiheutuvat kustannukset oli esitetty pienellä tekstillä mainoksen alalaidassa kolmen sekunnin ajan.

Matkapuhelinliittymän hinnan ilmoittamisessa edellä mainitulla tavalla pienikokoisena ja lyhytaikaisesti yhdistettynä lisäetujen samanaikaiseen huomiota herättävään esitystapaan oli ollut kuluttajan kannalta kysymys käytännössä samasta, kuin jos hinta olisi jätetty kokonaan ilmoittamatta. Vastaajayhtiön mainos oli siten ollut hintamerkintäasetuksen 4 ja 5 §:n vastainen. Vastaajayhtiö oli näin ollen tarjoamalla televisiomainoksessaan yksilöityä matkapuhelinliittymää, ilmoittamatta samalla liittymän käyttökustannuksia selkeällä ja yksiselitteisellä tavalla, menetellyt markkinoinnissaan kuluttajien kannalta kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n (38/1978) tarkoittamalla tavalla sopimattomasti.

Kohdan 2 osalta kuluttaja-asiamies on todennut, että mainoksessa oli tarjottu liittymän avaajalle "Perhepalvelua" koskevaa taloudellista etua. Ostamalla hyödykkeen oli siis saanut erityisen edun palvelun hintaa koskevan alennuksen muodossa. Tiedot tarjouksen ehdoista ja rajoituksista oli esitetty pienellä tekstillä mainoksen alalaidassa kolmen sekunnin ajan. TeliaSonera oli menetellyt mainonnassaan kuluttajansuojalain 2 luvun 2 §:n (38/1978) ja 4 §:n 2 kohdan (1072/2000) vastaisesti.

Kohdan 3 osalta kuluttaja-asiamies on lausunut, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan markkinoinnin pääsanoman tuli olla tarjottu hyödyke tai tarjouksen ehdot. Lisäedut tai muut myynninedistämiskeinot eivät saaneet hallita mainosta. Kysymyksessä olevaa mainosta oli hallinnut tarjottu puheaika- ja tekstiviestietu siten, että kuluttajien huomio oli kiinnittynyt vain tarjottuun etuun ja sen määrään liittymän käyttökustannusten, ominaisuuksien ja ehtojen asemesta. Yhtiön markkinointia oli pidettävä kuluttajien kannalta sopimattomana ja kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n (38/1978) vastaisena.


Vastaus
TeliaSonera vaati, että markkinaoikeus hylkää kuluttaja-asiamiehen vaatimukset kokonaisuudessaan. Toissijaisesti TeliaSonera vaati, että kiellon laajuutta ja sanamuotoa supistetaan huomattavasti ja sen voimaantulolle asetetaan kohtuullinen, vähintään kuuden kuukauden pituinen ylimenoaika.

TeliaSonera on todennut, että Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta oli tullut saattaa sen 19 artiklan perusteella osaksi kansallista lainsäädäntöä ennen kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimusten kohteena olevan televisiomainoksen esittämistä 5.8.2008. Suomessa tämän direktiivin täytäntöönpano oli viivästynyt, kun kuluttajansuojalain 2 luvun muutetut säännökset (561/2008) olivat tulleet voimaan vasta 1.10.2008. Asian käsittelyssä markkinaoikeudessa tuli ottaa huomioon edellä mainittu direktiivi ja lainmuutos.

Kuluttaja-asiamies oli käsitellyt hakemuksessaan vain televisiomainoksen 20 sekunnin mittaista jälkiosaa, vaikka asian kokonaisarvioinnissa oli olennaista ottaa huomioon myös sen 40 sekunnin mittainen imagollinen pääosa sekä muissa medioissa julkaistu markkinointiaineisto.

Television luonne mainosmediana oli erilainen kuin esimerkiksi painetun lehtimainonnan, ja siksi tiedonantovelvollisuutta televisiomainonnassa tuli arvioida erilaisin kriteerein.

Televisiomainonnassa oli mahdotonta esittää kaikkia matkapuhelinliittymän hintatietoja sekä kampanjatarjouksen ehtoja ja rajoituksia, joita hyödykkeen luonteen vuoksi oli runsaasti, samalla painoarvolla muun markkinointiviestin kanssa. Televisiomainoksen tehtävänä oli herättää kuluttajan huomio, ei antaa yksityiskohtaisia, täydellisiä tietoja markkinoitavasta hyödykkeestä. Arvioitaessa televisiomainoksessa esitetyn markkinoinnin mahdollista sopimattomuutta, sitä oli tarkasteltava ottaen huomioon kaikki muu informaatio, mitä kyseessä olevaan markkinointiin kokonaisuutena liittyi.

TeliaSonera oli markkinoinnissaan ilmoittanut hyödykkeen hinnan hintamerkintäasetuksen mukaisesti. Kaikki kuluttajan kannalta olennaiset käyttökustannukset oli sisällytetty televisiomainoksen jälkiosaan. Käyttökustannuksista oli kerrottu myös monikanavakampanjan muissa osissa sekä kaikissa asiakasrajapinnoissa, missä kuluttaja on voinut hankkia kyseisen liittymän ja siihen markkinoidun "Perhepalvelun".

TeliaSonera ei ollut esittänyt "Perhepalvelua" koskevaa tarjousta kertomatta samalla palvelun käyttämistä koskevia ehtoja tai muita tarjouksen rajoituksia. TeliaSoneran "Perhepalvelu" ei ollut kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:ssä (1072/2000) eli niin sanotussa kylkiäispykälässä tarkoitettu lisäetu, vaan pikemminkin markkinoidun kulutushyödykkeen ominaisuus. Mikäli "Perhepalvelu" tulkittaisiin lisäeduksi, ei menettely ollut ollut silläkään perusteella arvioituna moitittavaa. Mainoksen jälkiosassa oli kerrottu liittymän normaalit käyttötavat ja niiden käyttökustannukset yksityiskohtaisesti.

TeliaSonera ei ollut käyttänyt "Perhepalvelun" tarjousta siten, että kuluttajan huomio olisi kiinnittynyt vain maksuttomaan puheaikaan tai tekstiviesteihin liittymän hintatietojen asemesta. Televisiomainoksen jälkiosan pääsanomana oli ollut Minun Sonera -liittymän esittely ja sen joustavuus perheen tarpeisiin. "Perhepalvelun" esittely ei hallinnut mainosta sopimattomalla tavalla.


Markkinaoikeuden päätös 30.9.2009

Sovellettavista säännöksistä

Markkinaoikeus totesi, että Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/29/EY sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta (jäljempänä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi) 19 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 12.6.2007, ja näitä säännöksiä oli viimeistään alettava soveltaa 12.12.2007. Suomessa tämän direktiivin voimaansaattaminen oli tapahtunut lailla kuluttajansuojalain 2 luvun muuttamisesta (561/2008), joka oli tullut voimaan 1.10.2008 ja jolla oli muutettu sitä ennen voimassa ollutta kuluttajansuojalain 2 lukua (muun muassa säädökset 38/1978 ja 1072/2000). Kuluttaja-asiamiehen hakemuksen kohteena oleva markkinointi oli tapahtunut 5.8.2008 eli direktiivin kansallisen voimaansaattamisen määräaikojen umpeutumisen jälkeen, mutta ennen kuin direktiivi oli kansallisesti saatettu voimaan.

Asiassa tuli soveltaa mainoksen esittämisajankohtana voimassa olleita kotimaisia säännöksiä. Mahdollisen kiellon määräämisen edellytyksenä kuitenkin oli, että vastaajayhtiön menettely oli kiellettyä myös asian käsittelyn aikana voimassa olevien säännösten perusteella. Edellä ilmenevässä kansallisen lainsäätäjän laiminlyöntitilanteessa Euroopan yhteisön oikeuden periaatteiden mukaista oli, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin täysharmonisointia edellyttävät säännökset otettiin asiaa arvioitaessa huomioon.


Vaatimuskohta 1; hinnan ilmoittaminen

Markkinaoikeus totesi, että kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n 1 momentin (38/1978) mukaan markkinoinnissa ei saanut käyttää hyvän tavan vastaista tai muutoin kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaan kaupallista menettelyä pidetään harhaanjohtavana, jos sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet sekä viestintävälineen rajoitukset, jätetään mainitsematta olennaisia tietoja, joita keskivertokuluttaja tarvitsee asiayhteyden mukaan perustellun kaupallisen ratkaisun tekemiseen, ja jos se näin saa tai todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt. Artiklan 3 kohdan mukaan kaupallisen menettelyn ilmoittamisessa käytettävän välineen asettamat paikkaan tai aikaan liittyvät rajoitukset ja elinkeinonharjoittajan mahdollisesti toteuttamat toimenpiteet tietojen välittämiseksi kuluttajille muilla tavoin otetaan huomioon päätettäessä siitä, onko tietoja jätetty mainitsematta. Artiklan 4 a ja c kohdan mukaan ostokehotuksissa pidetään olennaisina tietoina muun ohella tuotteen pääominaisuuksia siinä laajuudessa kuin viestintävälineen ja tuotteen kannalta on asianmukaista ja tuotteen hintaa veroineen.

Kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen 4 §:n mukaan kulutushyödykkeen myyntihinta ja yksikköhinta on markkinoinnissa ilmoitettava selkeällä ja yksiselitteisellä tavalla sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Jos hyödykkeen myynnin yhteydessä peritään joiltakin kuluttajilta erillisiä hyödykkeen hankintaan liittyviä kustannuksia, näistä kustannuksista on ilmoitettava selkeästi. Asetuksen 2 §:n a kohdan mukaan myyntihinnalla tarkoitetaan tuotteen lopullista yksikköhintaa tai tuotteen tietyn määrän hintaa taikka palveluksesta perittävää hintaa, mukaan lukien arvonlisävero ja kaikki muut verot. Asetuksen 5 §:ssä todetaan, että kun vähittäiskauppias tai muu elinkeinonharjoittaja vähittäiskaupan tavoin toimiessaan taikka palvelualan elinkeinonharjoittaja mainoksin tai muulla vastaavalla tavalla markkinoi yksilöityä kulutushyödykettä kuluttajalle, hyödykkeen myyntihinta ja, jollei asetuksessa toisin säädetä, yksikköhinta on samalla ilmoitettava.

Kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen säätämisellä oli kansallisesti saatettu voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/6/EY kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa (hintamerkintädirektiivi). Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 5 kohdan ja direktiivin liitteen II perusteella hintamerkintädirektiivi oli otettu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaa direktiiviä valmisteltaessa ja säädettäessä huomioon. Näin ollen arvioitaessa elinkeinonharjoittajan menettelyn sopimattomuutta tuli sanottuja säännöksiä tarkastella toisiaan täydentävänä kokonaisuutena.

Markkinaoikeus katsoi, että 5.8.2008 esitetyssä televisiomainoksessa oli markkinoitu vastaajayhtiön Minun Sonera -nimistä matkapuhelinliittymää. Mainoksessa oli siten katsottava markkinoidun kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen 5 §:ssä tarkoitettua yksilöityä kulutushyödykettä. Matkapuhelinliittymän kuukausimaksussa sekä puheluiden ja muiden palveluiden kappale- ja minuuttihinnoissa oli kysymys asetuksen 2 §:n a kohdan mukaisesta myyntihinnasta.

Eri elinkeinonharjoittajien tarjoamat matkapuhelinliittymät olivat teknisiltä ominaisuuksiltaan pitkälti samanlaisia, mutta liittymien välillä oli eroja tarjottujen palveluiden ja niiden hinnoittelun osalta. Matkapuhelinliittymien käyttökustannukset muodostuivat tavanomaisesti avaus-, kuukausi-, puhelu-, tekstiviesti- ja erityispalvelumaksuista. Televisiomainoksessa oli ilmoitettu selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla liittymän kuukausimaksu 1,99 euroa. Kuvaruudun alareunassa kolmen sekunnin välein vaihtuva teksti oli muodostanut kuluttajalle mielikuvan siitä, että liittymän käyttöön liittyi matkapuhelinliittymälle tavanomaisella tavalla myös yksittäisten palvelujen käyttöön sidottuja kustannuksia. Tähän oli viitannut myös se, että yhden vuoden ajaksi ilmaiseksi tarjotut puhelut ja tekstiviestit olivat nimenomaisesti koskeneet vain perheen sisäisiä puheluja ja tekstiviestien lähettämistä.

Vastaajayhtiön televisiomainoksessa oli ilmoitettu keskeisin liittymän käyttöön liittyvä kustannus eli kuukausimaksun suuruus. Televisiomainoksesta ei ollut voinut saada kuvaa siitä, ettei liittymän käyttöön tavanomaisesta poiketen liity muita kustannuksia silloin, kun kuluttaja käyttää liittymää muuhun kuin perheen sisäisiin puheluihin ja tekstiviestien lähettämiseen. Toisaalta käytettäessä liittymää televisiomainoksen pääsanoman mukaisesti vain perheen sisäisiin puheluihin ja tekstiviestien lähettämiseen, liittymän käytöstä ei pääsääntöisesti aiheutunut muita kustannuksia kuin televisiomainoksessa selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla ilmoitettu kuukausimaksu.

Liittymän avaaminen ei ollut ollut mahdollista pelkän televisiomainoksen perusteella, vaan kuluttajan oli tullut tältä osin kääntyä mainoksessa ilmoitettujen jälleenmyyjien vähittäismyyntipisteiden puoleen tai avata liittymä internetin välityksellä.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin oli 23.4.2009 antamassaan tuomiossa yhdistetyissä asioissa C-261/07 ja C- 299/07 (VTB-VAB NV ym., ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, kohdat 51 ja 52) tuonut esiin, että sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetulla direktiivillä täysin yhdenmukaistetaan elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisiä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevat säännöt yhteisön tasolla sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan tukemiseksi ja korkeatasoisen kuluttajansuojan saavuttamiseksi. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan jäsenvaltiot eivät voi toteuttaa direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä tiukempia toimenpiteitä edes silloin, kun ne haluavat saavuttaa korkeammantasoisen kuluttajansuojan.

Arvioitaessa markkinoinnissa tietojen antamatta jättämisen harhaanjohtavuutta huomioon oli sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun direktiivin mukaan otettava kaikki seikat ja olosuhteet, sekä käytetyn viestintävälineen paikkaan ja aikaan liittyvät rajoitukset, ja vielä elinkeinonharjoittajan toteuttamat toimenpiteet tietojen välittämisestä kuluttajille muilla tavoilla. Matkapuhelinliittymään liittyi mahdollisuus monilukuisten palveluiden käyttöön. Näiden palveluiden lukuisten yksittäisten myyntihintojen ilmoittaminen televisiomainoksessa, kuten myös esimerkiksi sanomalehtimainoksessa, olisi käytännössä lähes mahdotonta. Kuluttaja-asiamies ei ollut kiistänyt vastaajayhtiön ilmoitusta siitä, että liittymän kaikkien palveluiden täydelliset hintatiedot olivat kuluttajien saatavissa vastaajayhtiön internet-sivuilla sekä vähittäismyyntipisteissä, joiden kautta kuluttajilla oli mahdollisuus solmia liittymää koskeva sopimus vastaajayhtiön kanssa. Televisiomainoksessa oli matkapuhelinliittymää markkinoitaessa tuotu korostetusti esiin liittymän käyttö perheen sisäisiin puheluihin ja tekstiviestien lähettämiseen. Ottaen mainittujen seikkojen lisäksi vielähuomioon se, että perheen sisäisiin puheluihin ja tekstiviestien lähettämiseen pääsääntöisesti ainoana kustannuksena liittyvä kuukausimaksu oli ilmoitettu mainoksessa selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla, markkinaoikeus katsoi, ettei vastaajayhtiö ollut kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisvelvollisuuden osalta menetellyt 5.8.2008 esitetyssä televisiomainoksessa siten, että vastaajayhtiön markkinoinnin olisi voitu katsoa olleen sopimattomista kaupallisista menettelyistä annetun direktiivin 7 artiklan 1, 3 sekä 4 a ja c kohdat huomioon ottaen kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n (38/1978) tarkoittamin tavoin kuluttajien kannalta sopimatonta. Hakijan vaatimus oli siten kohdan 1 osalta hylättävä.


Vaatimuskohta 2; tarjouksen rajoitusten ilmoittaminen

Markkinaoikeus totesi, että kuluttajansuojalain 2 luvun 2 §:n (38/1978) mukaan markkinoinnissa ei saanut antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Saman luvun 4 §:n (1072/2000) mukaan jos markkinoilla tarjottiin kulutushyödykettä yhteisellä hinnalla tai niin, että ostamalla hyödykkeen sai alennetulla hinnalla toisen hyödykkeen tai muun erityisen edun, markkinoinnissa oli selkeästi ilmoitettava 1) tarjouksen sisältö ja arvo sekä yhteisellä hinnalla tarjotuista tuotteista lisäksi niiden erilliset hinnat, paitsi jos hyödykkeen hinta erikseen hankittuna oli pienempi kuin kymmenen euroa ja 2) tarjouksen hyväksi käyttämistä koskevat ehdot, erityisesti tarjouksen kesto sekä määrälliset ja muut rajoitukset.

Viimeksi mainitun pykälän esitöihin (HE 79/2000 vp) viitaten markkinaoikeus totesi, että tarkoituksena oli, että kuluttaja sai markkinoinnista selkeät tiedot siitä, miten toimien, minä aikana ja millä muilla edellytyksillä hän voi saada tarjotun edun hyväkseen.

Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan kaupallista menettelyä, kuten erityistä hintaetua, pidetään harhaanjohtavana, jos se sisältää virheellistä tietoa ja on siten totuuden vastainen tai jos se millään tavoin, yleinen esitystapa mukaan luettuna, harhauttaa tai on omiaan harhauttamaan keskivertokuluttajaa, ja jos se joka tapauksessa saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt.

Oikeuskäytännössä (KKO 2005:81) oli katsottu, että uuden liittymän avaajille tarjottua puheaikaetua ja liittymän avausta ilman kuluja oli pidetty kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:ssä (1072/2000) tarkoitettuina etuina. Markkinaoikeus näin ollen katsoi, että kysymyksessä olevat kuluttajille tarjotut maksuton puheaika ja tekstiviestien lähettäminen olivat erityisiä etuja, joiden ehtojen ja rajoitusten ilmoittamista oli arvioitava kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:n 2 kohdan (1072/2000) perusteella.

Vastaajayhtiön televisiomainoksessa oli ilmoitettu selvällä ja helposti havaittavalla tekstillä, että kuluttaja sai "vuodeksi kaikki perheen sisäiset puhelut ja tekstarit 0 e". Lisäksi naisen ääni sanoi: "saatte kaikki perheen sisäiset puhelut ja tekstarit veloituksetta vuodeksi eteenpäin". Mainoksessa korostui kuluttajalle tarjotun lisäedun osalta sekä tekstin että puheäänen välityksin se, että etu koski kaikkia perheen sisäisiä puheluita ja tekstiviestejä. Tämä oli omiaan luomaan kuvan siitä, ettei puheaikaa ja tekstiviestejä sisältävään erityiseen etuun liittynyt muita rajoituksia kuin edun kesto, joka oli rajattu yhteen vuoteen. Mainoksen alalaidassa oli kuitenkin nopeasti vaihtuvalla ja hyvin pienellä tekstillä ilmoitettu, että etu oli rajoitettu myös määrällisesti siltä osin kuin puheaika ylitti 1 000 minuuttia ja tekstiviestien määrää 500 kappaletta laskutuskaudessa. Tekstissä, tai televisiomainoksessa muutoin, ei ilmoitettu laskutuskauden pituutta.

Televisiomainoksessa oli siten esitetty kaikki keskeiset tarjottuun erityiseen etuun liittyneet rajoitukset.
Tarjotun erityisen edun määrälliset rajoitukset oli kuitenkin ilmoitettu vain lyhyen aikaa ja pienellä kirjasinkoolla ruudun alalaidassa. Nämä kuluttajan kannalta mainoksen pääsanoman kanssa ristiriidassa olevat rajoitukset oli ilmaistu siten, ettei katsojan huomio luontevasti kiinnittynyt niihin eikä niiden sisältö ollut vaivatta katsojan selvitettävissä. Lisäksi laskutuskauden pituus oli jäänyt täysin epäselväksi. Mainitut seikat huomioon ottaen markkinaoikeus katsoi, ettei kaikkia maksuttoman puheajan ja tekstiviestien lähettämisen rajoituksia ollut esitetty riittävän selkeästi. Markkinaoikeus katsoi, että tältä osin vastaajayhtiön markkinointi oli ollut omiaan harhauttamaan keskivertokuluttajaa tarjotun erityisen edun laajuuden osalta ja vaikuttamaan keskivertokuluttajan tekemään kaupalliseen ratkaisuun. Näin ollen kysymyksessä olevassa televisiomainoksessa ei ollut katsottava ilmoitetun tarjotun erityisen edun kaikkia keskeisiä rajoituksia kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:n 2 kohdan (1072/2000) edellytetyn mukaisesti, ja vastaajayhtiön markkinointia voitiin pitää tältä osin kuluttajansuojalain 2 luvun 2 §:ssä (38/1978) tarkoitetulla tavalla harhaanjohtavana.
Kun vastaajayhtiön edellä kuvattu menettely oli myös kuluttajansuojalain 2 luvun (516/2008) perusteella kiellettyä, vastaajayhtiön menettely oli kiellettävä sakon uhalla.

Vaatimuskohta 3; tarjotun edun hallitsevuus

Kysymyksessä olevat kuluttajille tarjotut ilmainen puheaika ja tekstiviestit olivat kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:n (1072/2000) tarkoittamia erityisiä etuja. Lain esitöiden (HE 79/2000 vp) mukaan 2 luvun 4 §:n säännös täydensi luvun 1 §:n yleislauseketta sopimattomasta markkinoinnista. Arvioitaessa vastaajayhtiön markkinoinnin sopimattomuutta oli lisäksi otettava huomioon sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artikla, jonka 1 kohdan mukaan kaupallista menettelyä pidetään harhaanjohtavana, jos sen asiayhteydessä, kun otetaan huomioon kaikki seikat ja olosuhteet sekä viestintävälineen rajoitukset, jätetään mainitsematta olennaisia tietoja, joita keskivertokuluttaja tarvitsee asiayhteyden mukaan perustellun kaupallisen ratkaisun tekemiseen, ja jos se näin saa tai todennäköisesti saa keskivertokuluttajan tekemään kaupallisen ratkaisun, jota hän ei muuten olisi tehnyt.

Viitaten Korkeimman oikeuden ratkaisuihin KKO 2005:81 ja KKO 2006:6 markkinaoikeus totesi, että vastaajayhtiön televisiomainoksessa oli esitetty ilmaista puheaikaa ja tekstiviestejä koskeneen tarjouksen lisäksi myös liittymän kiinteä kuukausimaksu. Puhelinliittymän muita hintatietoja oli esitetty televisiomainoksessa ruudun alalaidassa edellä kuvatulla tavalla. Jos kuluttaja hyödynsi ainoastaan markkinoitua erityistä etua käyttämällä liittymää vain perheen sisäisiin puheluihin ja tekstiviestien lähettämiseen, kuukausimaksu muodosti pääsääntöisesti ainoan liittymän käytöstä kuluttajalle aiheutuvan kustannuksen. Matkapuhelinliittymään liittyi vakiintuneesti muitakin palvelujen käyttöön sidottuja maksuja kuin liittymän kuukausimaksu, mihin mainosten alalaidassa esiintynyt pienin teksti oli myös viitannut. Kaikkien liittymään liittyvien palveluiden hintatietojen esittäminen ei ollut käytännössä mahdollista televisiomainoksessa.

Ottaen edellä mainitut seikat huomioon markkinaoikeus katsoi, ettei kysymyksessä olevassa televisiomainoksessa tarjottu lisäetu ollut esittämistavaltaan korostunut sillä tavalla, että kuluttajat eivät olisi kyenneet arvioimaan puheaikaa ja tekstiviestejä koskevan tarjouksen todellista merkitystä ja saamaan riittävästi tietoja liittymän kokonaiskustannuksista. Vastaajayhtiön menettelyn ei siten voitu katsoa olevan omiaan saamaan keskivertokuluttajaa tekemään kaupallista ratkaisua, jota hän ei muutoin olisi tehnyt. Näin ollen vastaajayhtiön markkinointia ei tältä osin ollut pidettävä kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n (38/1978) tarkoittamin tavoin kuluttajien kannalta sopimattomana. Hakijan vaatimus oli siten kohdan 3 osalta hylättävä.


Päätöslauselma

Markkinaoikeus kielsi TeliaSonera Finland Oyj:tä 100 000 euron sakon uhalla käyttämästä maksutonta puheaikaa ja tekstiviestejä koskevaa tarjousta kertomatta samalla selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla maksutonta puheaikaa ja tekstiviestien lähettämistä koskevia ehtoja ja rajoituksia. Kieltoa oli noudatettava 1.11.2009 lukien.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Ville Parkkari, Gisela Juutilainen ja Sami Myöhänen (eri mieltä).

Eri mieltä ollut markkinaoikeustuomari Myöhänen katsoi vaatimuskohdan 1 osalta, että keskivertokuluttaja saattoi tehdä päätöksen sellaisen suhteellisen halvan kulutushyödykkeen kuin matkapuhelinliittymän hankkimisesta jo televisiomainoksen perusteella, vaikka varsinainen ostaminen tapahtuikin toisessa tilanteessa myöhemmin. Lisäksi varsinaisen ostotapahtuman hetkellä, erityisesti kun se tapahtui internetin välityksellä, matkapuhelinliittymän kokonaishintaan vaikuttavien tietojen selvittäminen, eikä vain niiden analysointi kuluttajan omien tarpeiden valossa, jäi yksinomaan kuluttajan toimien varaan. Edellä oleva aiheutti huomattavan riskin siitä, että kuluttaja tekee sopimuksen matkapuhelinliittymästä tuntematta tästä sopimuksesta hänelle aiheutuvia velvollisuuksia ja harkitsematta niitä. Näin ollen, kun vastaajayhtiön televisiomainoksessa ei ollut esitetty kuluttaja- asiamiehen vaatimia hintatietoja selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla, sanottu mainos ei ollut mahdollistanut perustellun kaupallisen ratkaisun tekemistä. Näillä perusteilla hintatietojen epäselvä ilmoittaminen eli tässä tapauksessa käytännössä ilmoittamatta jättäminen oli saattanut vaikuttaa sopimattomia kaupallisia menettelyä koskevassa direktiivissä tarkoitetulla tavalla keskivertokuluttajan kaupalliseen ratkaisuun. TeliaSonera oli menetellyt myyntihinnan ilmoittamistavan osalta hintamerkintäasetuksen 4 §:n 1 momentin ja myös kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n 1 momentin (38/1978) vastaisesti. Kun tällainen menettely oli sopimatonta myös kuluttajansuojalain voimassa olevan 2 luvun (561/2008) perusteella, asiassa oli kiellettävä sanotun luvun 16 §:n 1 momentin nojalla TeliaSoneraa kuluttajiin kohdistuvassa matkapuhelinliittymien televisiomarkkinoinnissa jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa tarjotaan yksilöityä matkapuhelinliittymää ilmoittamatta samalla kuukausimaksun lisäksi puhelujen minuuttihintaa, puhelun aloitusmaksua ja tekstiviestien kappalehintaa selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla.

Vaatimuskohdan 2 osalta eri mieltä ollut jäsen totesi, että lisäedun eli erityisen hintaedun ilmoittamisesta oli säädetty sanotun direktiivin harhaanjohtavia toimia koskevan 6 artiklan 1 kohdan d alakohdassa. Tekstin pienuuden ja sen esittämisen lyhyen keston vuoksi lisäedun eli erityisen hintaedun ehtojen ja rajoitusten epäselvä ja siten harhaanjohtava ilmoittaminen oli saattanut vaikuttaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevassa direktiivissä tarkoitetulla tavalla keskivertokuluttajan kaupalliseen ratkaisuun. Näin ollen TeliaSonera oli menetellyt lisäedun ehtojen ja rajoitusten ilmoittamistavan osalta kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:n 2 kohdan (1072/2000) ja 2 §:n (38/1978) ja siten myös saman luvun 1 §:n 1 momentin (38/1978) vastaisesti. Kun tällainen menettely oli myös kuluttajansuojalain 2 luvun (516/2008), erityisesti sen 12 §:n, perusteella kiellettyä, asiassa oli määrättävä sanotun luvun 16 §:n 1 momentin nojalla kuluttaja-asiamiehen vaatima kielto.

Vaatimuskohdan 3 osalta eri mieltä ollut jäsen totesi, että oikeuskäytännössä (KKO 2005:81 ja 2006:6) oli lähdetty siitä, että lisäetumarkkinoinnin sopimattomuutta arvioitaessa oli otettava huomioon se, että lisäetujen käyttäminen markkinoinnissa oli sinänsä sallittua. Lisäedut eivät kuitenkaan saaneet korostua päätuotteen kustannuksella, eivätkä ne saaneet hallita markkinointia siten, että asianmukainen tuotevertailu vaikeutuu ja sitä kautta myös kuluttajan järkiperäinen päätöksenteko vaarantuu. Mainittuihin ennakkopäätöksiin liittyvissä mainoksissa oli ollut kysymys lähinnä matkapuhelinliittymien markkinoinnista niin, että mainoksissa oli korostettu yksinomaan kuluttajan saamia lisäetuja. Vastaajayhtiön matkapuhelinliittymää koskevassa televisiomainoksessa lisäedun tarjoaminen ei ollut ollut esitystavaltaan korostuneemmassa asemassa kuin liittymän kuukausimaksun esittely. Se, että mainos oli ollut hintatietojen ilmoittamistavan suhteen puutteellinen, ei merkinnyt sitä, että mainoksen voisi katsoa olevan myös esitystavaltaan tai kieltovaatimuksen perusteluissa todetuin tavoin pääsanomaltaan sellainen, että se oli ollut omiaan viemään kuluttajan huomion pois tarjotusta liittymästä ja sen ominaisuuksista. Kun TeliaSoneran televisiomainoksessa ei ollut korostunut tarjottu lisäetu, sen markkinointia ei ollut tässä suhteessa pidettävä kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n 1 momentin (38/1978) vastaisena ottaen huomioon myös sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi. Näillä perusteilla eri mieltä ollut jäsen hylkäsi kuluttaja-asiamiehen vaatimuskohdan 3 mukaisen kieltovaatimuksen.


Muutok sen h aku ko rk eimmas sa o ik eu d ess a

Valituslupa myönnettiin.

Kuluttaja-asiamies vaati valituksessaan, että Korkein oikeus muuttaa markkinaoikeuden päätöstä niin, että kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimukset hyväksytään myös siltä osin kuin ne on hylätty.

TeliaSonera Finland Oyj (TeliaSonera) vaati, että markkinaoikeuden päätöstä muutetaan siten, että markkinaoikeuden määräämä kielto käyttää maksutonta puheaikaa ja tekstiviestejä koskevaa tarjousta kertomatta samalla selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla maksutonta puheaikaa ja tekstiviestien lähettämistä koskevia ehtoja ja rajoituksia kumotaan.

TeliaSonera vastasi kuluttaja-asiamiehen valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. TeliaSonera pyysi, että mikäli kielto joltakin osin määrättäisiin, kiellon laajuutta ja sanamuotoa supistettaisiin huomattavasti ja sen voimaantulolle asetettaisiin kohtuullinen, vähintään kuuden kuukauden ylimenoaika.

Kuluttaja-asiamies vastasi TeliaSoneran valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

K orke imma n o ik eu d en ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1.
TeliaSonera on markkinoinut matkapuhelinliittymää kaksiosaisella televisiomainoksella, jonka 20 sekunnin pituisessa jälkimmäisessä osassa liittymän hankkijalle on tarjottu näkyvästi kaikki perheen sisäiset puhelut ja tekstiviestit vuodeksi veloituksetta. Myös liittymän kuukausihinta 1,99 euroa on ilmoitettu näkyvästi. Muut liittymän käyttökustannukset sekä perheen sisäiseen viestintään liittyvän hintaedun rajoitukset ja ehdot on esitetty pienellä tekstillä ruudun alalaidassa noin kolmen sekunnin välein vaihtuvissa jaksoissa.

2.
Kuluttaja-asiamies on katsonut, että yhtiö oli menetellyt markkinoinnissa kuluttajansuojalain vastaisesti ja vaatinut, että sitä kielletään vastaisessa televisiomarkkinoinnissaan 1) tarjoamasta yksilöityä matkapuhelinliittymää ilmoittamatta samalla liittymän käyttökustannuksia selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla, 2) käyttämästä maksutonta puheaikaa ja tekstiviestejä koskevaa tarjousta kertomatta samalla selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla puheajan ja tekstiviestien käyttämistä koskevia ehtoja tai muita tarjouksen rajoituksia ja 3) käyttämästä maksutonta puheaikaa ja tekstiviestejä koskevaa tarjousta siten, että kuluttajan huomio saattaa kiinnittyä vain maksuttomaan puheaikaan tai tekstiviesteihin liittymän hintatietojen asemesta, tai tekemästä muuta vastaavaa tarjousta, joka esitystapansa vuoksi on omiaan viemään kuluttajan huomion pois tarjotusta liittymästä ja sen ominaisuuksista.

3.
Markkinaoikeus on katsonut TeliaSoneran menettelyn olleen kuluttajansuojalain vastaista kuluttaja- asiamiehen toisen kieltovaatimuksen osalta ja määrännyt kiellon tällä perusteella, mutta hylännyt muilla perusteilla esitetyt kieltovaatimukset. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko markkinointi ollut kuluttaja-asiamiehen katsomin tavoin kuluttajansuojalain vastaista ja onko kielto siten määrättävä kaikilla kuluttaja-asiamiehen vaatimilla perusteilla vai onko hakemus hylättävä.


Sovellettavista säännöksistä

4.
Mainos on esitetty 5.8.2008. Sitä, onko markkinointi ollut kuluttajansuojalain vastaista, on arvioitava tuolloin voimassa olleiden kuluttajansuojalain 2 luvun (38/1978) säännösten perusteella. Sanotun luvun säännöksiä on muutettu 1.10.2008 voimaan tulleella lailla (561/2008). Kuluttaja- asiamiehen kieltovaatimus kohdistuu tämän jälkeiseen aikaan. Kiellon määräämistä on sen vuoksi arvioitava myös muutettujen säännösten perusteella. Kulutushyödykkeiden hintojen ilmoittamista markkinoinnissa sääntelee lisäksi kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annettu asetus (1359/1999; tässä hintamerkintäasetus).

5.
Asiaa arvioitaessa on otettava huomioon myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi), joka on annettu 11.5.2005. Direktiivin 19 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on tullut panna direktiivi täytäntöön viimeistään 12.6.2007 ja niiden on tullut alkaa soveltaa sen mukaisia säännöksiä viimeistään 12.12.2007.

6.
Direktiivi olisi tullut saattaa Suomessa voimaan ennen kysymyksessä olevaa markkinointia. Se on saatettu voimaan mainitulla 1.10.2008 voimaan tulleella lailla (561/2008). Voimaan saattaminen on siten viivästynyt direktiivin 19 artiklan mukaisista ajoista. Tältä osin on otettava huomioon, että Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten on direktiivin voimaantuloajankohdasta lähtien pidättäydyttävä niin pitkälti kuin mahdollista tulkitsemasta kansallista oikeutta tavalla, joka uhkaa täytäntöönpanolle varatun määräajan jälkeen vakavasti vaarantaa direktiivissä säädetyn tavoitteen saavuttamisen (yhdistetyt asiat C-261/07 ja C-299/07, VTB-VAB NV v Total Belgium NV ja Galatea BVBA v Sanoma Magazines Belgium NV, tuomio 23.4.2009, Kok 2009, s I – 02949, kohta 39 ja siinä mainittu oikeuskäytäntö, sekä C-304/08, Zentrale zur Bekämpfung unlauteren Wettbewerbs eV v Plus Warenhandelsgesellschaft mbH, tuomio 14.1.2010, ei vielä julkaistu, kohta 29).

7.
Direktiivillä on yhdenmukaistettu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevat säännöt yhteisön tasolla. Jäsenvaltiot eivät voi toteuttaa direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä tiukempia toimenpiteitä edes silloin, kun ne haluavat saavuttaa korkeatasoisemman kuluttajansuojan (yhdistetyt asiat C-261/07 ja C- 299/07 kohdat 51 ja 52). Direktiivin 3 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kuitenkin kuuden vuoden ajan 12.6.2007 lähtien jatkaa direktiiviä rajoittavampien tai ohjailevampien kansallisten säännösten soveltamista, joilla pannaan täytäntöön yhdenmukaistamisen vähimmäistasoa koskevia lausekkeita sisältäviä direktiivejä. Näiden säännösten on oltava olennaisia riittävän kuluttajansuojan varmistamiseksi sopimattomia kaupallisia menettelyjä vastaan, ja niiden on oltava oikeassa suhteessa tämän tavoitteen saavuttamiseen.


Ensimmäinen kieltovaatimus

8.
Kuluttaja-asiamies on todennut, että liittymän kuukausimaksu on mainoksessa ilmoitettu selkeästi, mutta muut liittymän käytöstä aiheutuvat kustannukset on esitetty pienellä tekstillä ja lyhyen ajan. Kuluttajan kannalta tämä on merkinnyt samaa kuin jos hinta olisi jätetty kokonaan ilmoittamatta. Kuluttaja-asiamies on katsonut, että menettely on ollut hintamerkintäasetuksen 4 ja 5 §:n vastaista ja että siinä on menetelty kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:ssä (38/1978) tarkoitetuin tavoin sopimattomasti.

9.
TeliaSonera on katsonut, että se on ilmoittanut mainoksessa hyödykkeen hinnan hintamerkintäasetuksen ja kuluttajansuojalain edellyttämin tavoin. Tältä osin oli otettava huomioon television asettamat rajoitukset mainosvälineenä sekä se, että hyödykkeen hintatiedot olivat saatavilla myös muusta markkinointiaineistosta.

10.
Hintamerkintäasetuksen 4 §:n mukaan kulutushyödykkeen myyntihinta ja yksikköhinta on markkinoinnissa ilmoitettava selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Asetuksen 5 §:n mukaan, kun elinkeinonharjoittaja mainoksin tai muulla vastaavalla tavalla markkinoi yksilöityä kulutushyödykettä kuluttajalle, hyödykkeen myyntihinta ja, jollei asetuksessa toisin säädetä, yksikköhinta on samalla ilmoitettava. Kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n 1 momentin (38/1978) mukaan markkinoinnissa ei saa käyttää hyvän tavan vastaista tai muutoin kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä.

11.
Matkapuhelinliittymällä ei yleensä ole nimenomaista myyntihintaa, vaan siitä kuluttajalle aiheutuvat kustannukset muodostuvat liittymän kuukausimaksusta ja liittymän käytöstä aiheutuvista muista kustannuksista, joista keskeisimpiä ovat puheluista ja tekstiviesteistä perittävät maksut. Hintamerkintäasetuksessa tarkoitettu myyntihinta muodostuu näistä kustannuksista.

12.
Liittymää on markkinoitu määräaikaisella veloituksettomalla perheen sisäiseen viestintään liittyvällä edulla. Kysymys ei ole kuitenkaan ollut pelkästään perheen sisäiseen viestintään käytettävästä liittymästä, vaan tavanomaisesta, kaikenlaiseen viestintään käytettävästä matkapuhelinliittymästä. Liittymän käytöstä perittävä kuukausimaksu on ollut verrattain alhainen. Tämän vuoksi liittymän hinnan muodostumisen kannalta merkittävimpiä ovat liittymän keskeiset käyttökustannukset, puhelun aloitusmaksu, puhelun minuuttiveloitus ja tekstiviestin kappalehinta. Nämä on mainoksessa esitetty pienellä ja vain noin kolme sekuntia näkyvillä olleella tekstillä. Kun veloitukseton etu ja alhainen kuukausimaksu on tuotu esiin näkyvästi, kuluttajan on ollut mainoksen perusteella vaikea muodostaa käsitystä liittymän tosiasiallisesta hinnasta.

13.
Korkein oikeus katsoo, ettei liittymästä kuluttajalle aiheutuvia kustannuksia ole mainoksessa ilmoitettu hintamerkintäasetuksessa tarkoitetulla selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Markkinoinnissa on siten menetelty hintamerkintäasetuksen säännösten vastaisesti. Tällainen markkinointi on ollut kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n 1 momentissa (38/1978) kiellettyä kuluttajan kannalta sopimatonta menettelyä.

14.
Hintamerkintäasetuksessa tarkoitetussa ilmoittamisvelvollisuudessa ei ole otettu huomioon viestintävälineestä johtuvia rajoituksia eikä merkitystä ole sillä, onko tiedot saatavissa muusta markkinointiaineistosta. TeliaSonera on katsonut, että asetus on tältä osin ristiriidassa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin säännösten ja nykyisin voimassa olevan kuluttajansuojalain säännösten kanssa.

15.
Korkein oikeus toteaa, että edellä todetuin tavoin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 3 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kuuden vuoden ajan 12.6.2007 lähtien jatkaa direktiiviä rajoittavampien ja ohjailevampien kansallisten säännösten soveltamista, joilla pannaan täytäntöön yhdenmukaistamisen vähimmäistasoa koskevia lausekkeita sisältäviä direktiivejä. Hintamerkintäasetuksella on pantu täytäntöön kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisesta 16 päivänä helmikuuta 1998 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/6/EY (hintamerkintädirektiivi). Tämän vuoksi hintamerkintäasetuksen säännöksiä voidaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin voimaan tulosta huolimatta edelleen soveltaa edellyttäen, että ne ovat olennaisia kuluttajansuojan varmistamiseksi sopimattomia kaupallisia menettelyjä vastaan ja oikeassa suhteessa tämän tavoitteen saavuttamiseen.

16.
Sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi on saatettu kansallisesti voimaan muuttamalla kuluttajansuojalain 2 luku (561/2008). Sen 8 §:n 3 kohdan mukaan tarjottaessa yksilöityä kulutushyödykettä tiettyyn hintaan markkinoinnista on käytävä ilmi kulutushyödykkeen kokonaishinta veroineen tai, jos täsmällistä hintaa ei voida ilmoittaa, hinnan määräytymisen perusteet. Vastaavasti direktiivin 7 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaan ostokehotuksissa pidetään olennaisena tietona hintaa veroineen.

17.
Kuluttajansuojalain 2 luvun 7 §:n (561/2008) mukaan markkinoinnissa ei saa jättää antamatta sellaisia asiayhteys huomioon ottaen olennaisia tietoja, jotka kuluttaja tarvitsee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen tekemiseksi ja joiden puuttuminen on omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee päätöksen, jota hän ei olisi riittävin tiedoin tehnyt. Pykälän 2 momentin mukaan arvioitaessa tietojen riittävyyttä otetaan huomioon tietojen selkeys, ymmärrettävyys ja oikea-aikaisuus, käytettyyn viestimeen liittyvät rajoitteet sekä elinkeinonharjoittajan muut toimenpiteet olennaisten tietojen antamiseksi kuluttajalle. Vastaavat säännökset sisältyvät direktiivin 7 artiklan 1 – 3 kohtiin.

18.
Voimassa olevan kuluttajansuojalain mukaan markkinoitaessa yksilöityä kulutushyödykettä tuotteen hinta on sellainen olennainen tieto, joka on ilmoitettava. Arvioitaessa sitä, onko olennaista tietoa tältä osin jäänyt antamatta, viestintävälineen rajoitukset voidaan kuitenkin ottaa huomioon. Laki on tässä suhteessa hintamerkintäasetuksen säännöksiä joustavampi. Perustuslain 107 §:n mukaan asetusta ei saa soveltaa siltä osin kuin se on ristiriidassa lain kanssa. Riippumatta siitä, että hintamerkintäasetusta voidaan edelleen soveltaa sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 3 artiklan 5 kohdan mukaisin edellytyksin, asetusta ei voida siten soveltaa siltä osin kuin se on ristiriidassa voimassa olevan kuluttajansuojalain kanssa.

19.
Mainitun 2 luvun 7 §:n esitöissä (HE 32/2008 vp s. 26) todetaan, että elinkeinonharjoittajan voidaan katsoa laiminlyöneen tiedoksiantovelvollisuutensa, vaikka tiedot olisi annettu, jos ne on annettu epäselvästi. Toisaalta on kuitenkin otettava huomioon viestimeen, erityisesti televisioon ja radioon liittyvät tila- ja aikarajoitteet. Tällöin voi olla riittävää, että elinkeinonharjoittaja antaa täydelliset tiedot muulla tavoin, mutta pelkästään televisio- ja radiomainoksen perusteella syntyvä vaikutelma ei kuitenkaan saa olla harhaanjohtava.

20.
Korkein oikeus toteaa, että matkapuhelinliittymän käyttöön liittyy yleensä useita erilaisia maksuja. Television aika- ja tilarajoitteista johtuen saattaa olla perusteltua, että kaikkia maksuja ei painoteta mainoksessa samalla tavalla. Jossain tapauksessa saattaa olla perusteltua, että osa maksuista ilmenee täydellisenä muusta markkinointiaineistosta. Televisiomainoksenkaan perusteella kuluttajalle ei kuitenkaan saa syntyä harhaanjohtavaa kuvaa liittymän kustannuksista.

21.
Arvioidessaan TeliaSoneran markkinointia voimassa olevan kuluttajansuojalain perusteella Korkein oikeus toteaa, että mainoksessa on edellä todetuin tavoin ilmoitettu määräaikainen hintaetu ja alhainen kuukausimaksu näkyvästi, mutta liittymän käytöstä aiheutuvat merkittävimmät käyttökustannukset pienellä, vähän aikaa näkyvillä olleella tekstillä. Tästä johtuen veloitukseton hintaetu ja alhainen kuukausimaksu ovat painottuneet liittymän merkittävimpiin käyttökustannuksiin nähden niin, että kuluttajalle on voinut syntyä harhaanjohtava kuva liittymästä aiheutuvista todellisista kustannuksista. Mainoksesta ei siten ole saanut hinnan osalta sellaista olennaista tietoa, jonka kuluttaja tarvitsee ostopäätöksen tekemiseksi. Television tila-ja aikarajoitteista huolimatta näiden keskeisten kustannusten ilmoittamiselle selvästi havaittavalla tavalla ei voida katsoa olleen tässä tapauksessa estettä. Näin ollen markkinoinnissa on kuluttajansuojalain 2 luvun 7 ja 8 §:ssä tarkoitetuin tavoin jäänyt antamatta olennaisia tietoja. Sanotun luvun 3 §:n 2 momentin mukaan muun muassa 7 ja 8 §:n vastainen menettely on sopimatonta.

22.
TeliaSoneran markkinointi on ollut mainoksen esittämisaikaan hintamerkintäasetuksen vastaista ja silloin voimassa olleen kuluttajansuojalain mukaan sopimatonta menettelyä. Edellä mainituin perustein menettely on myös voimassa olevan kuluttajansuojalain ja sen taustana olevan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin mukaan sopimatonta menettelyä. Mainoksen esittämisaikaan voimassa olleen kuluttajansuojalain tulkitseminen edellä mainituin tavoin ei siten myöskään vaaranna direktiivin tavoitteiden saavuttamista.

23.
Koska TeliaSonera on menetellyt edellä todetuin tavoin kuluttajansuojalain vastaisesti ja koska menettelyn kieltämistä on pidettävä kuluttajansuojan kannalta tarpeellisena, TeliaSoneraa on kuluttajansuojalain 2 luvun 16 §:n 1 momentin (561/2008) mukaan kiellettävä jatkamasta menettelyä. Hakemuksessa vaaditusta poiketen riittävänä on kuitenkin television asettamat rajoitteet huomioon ottaen pidettävä sitä, että keskeiset käyttökustannukset ilmenevät televisiomainoksesta.

Toinen kieltovaatimus

24.
Kuluttaja-asiamies on katsonut, että TeliaSonera oli menetellyt kuluttajansuojalain 2 luvun (38/1978) 2 §:n ja 4 §:n vastaisesti, koska se oli esittänyt puheaikaa ja tekstiviestejä koskevan hintaedun ehdot ja rajoitukset pienellä ja vain vähän aikaa näkyvillä olleella tekstillä.

25.
TeliaSonera on katsonut, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin määräykset ja voimassa olevan kuluttajansuojalain säännökset huomioon ottaen markkinointi ei ollut kuluttajansuojalain vastaista, koska rajoitusten esittämisessä oli otettava huomioon television mainosvälineenä asettamat rajoitukset. Normaalihinnoitteluun siirtymistä koskevat rajoitukset olivat myös merkityksettömiä, koska niitä ei ollut käytännössä sovellettu.

26.
Mainoksen esittämisaikaan voimassa olleen kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:n (1072/2000) mukaan, jos markkinoinnissa tarjotaan kulutushyödykkeitä yhteisellä hinnalla tai niin, että ostamalla hyödykkeen saa alennetulla hinnalla toisen hyödykkeen tai muun erityisen edun, markkinoinnissa on selkeästi ilmoitettava: 1) tarjouksen sisältö ja arvo sekä yhteisellä hinnalla tarjotuista hyödykkeistä lisäksi niiden erilliset hinnat, paitsi jos hyödykkeen hinta erikseen hankittuna on pienempi kuin kymmenen euroa ja 2) tarjouksen hyväksi käyttämistä koskevat ehdot, erityisesti tarjouksen kesto sekä määrälliset ja muut rajoitukset.

27.
TeliaSonera on mainoksessa tarjonnut liittymän avaajille etua, jonka mukaan perheen sisäiset puhelut ja tekstiviestit olivat määräajan veloituksettomia. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2005:81 katsonut, tämänkaltainen etu on sanotussa 4 §:ssä tarkoitettu etu.

28.
Edun kesto on mainoksesta ilmennyt selkeästi. Etuun liittyvät rajoitukset kuten se, kenelle etu kuuluu ja se, että veloituksessa voitiin siirtyä normaalihinnoitteluun, jos perheen sisäinen liikenne ylitti 1 000 minuuttia ja tekstiviestit 500 kappaletta liittymää kohden laskutuskaudessa, on esitetty pienellä tekstillä ruudun alalaidassa lyhyen ajan. Laskutuskauden pituus on jäänyt epäselväksi. Korkein oikeus katsoo, ettei muita etuihin liittyviä rajoituksia kuin sen kesto ole esitetty sanotussa 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin selkeästi.

29.
Lisäetumarkkinointi tulee lisäksi arvioitavaksi kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n (38/1978) nojalla. Sanotun luvun 2 §:n (38/1978) mukaan markkinoinnissa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Säännöksen esitöissä (HE 8/1977 vp s. 27) todetaan, että totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamiskielto sisältyy myös 1 §:n yleissäännöksen soveltamisalaan. Luvun 2 §:n säännöksellä tahdotaan korostaa sitä, että totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamista markkinoinnissa on pidettävä erityisen hylättävänä. Hallituksen esityksen mukaan oikeitakin tietoja sisältävä markkinointi voi johtaa harhaan, jos kokonaisuuden kannalta merkittäviä tietoja ei saateta kuluttajien tietoon tai ne esitetään epäselvästi.

30.
Tässä mainoksessa tarjouksen ehdot ja rajoitukset on, tarjouksen kestoa koskevaa tietoa lukuun ottamatta, esitetty pienellä, lyhyen aikaa näkyvillä olleella tekstillä. Selvitystä siitä, että jotkut ehdot ja rajoitukset olisivat olleet merkityksettömiä, ei ole asiassa esitetty. Tällä tavoin esitettynä tarjouksen kaikki muut ehdot ja rajoitukset kuin sen kesto ovat jääneet epäselviksi. Mainoksesta on kuluttajalle voinut syntyä harhaanjohtava vaikutelma tarjouksen ehdoista ja rajoituksista. Markkinointi on siten ollut kuluttajansuojalain 2 luvun 2 §:ssä (38/1978) tarkoitetuin tavoin harhaanjohtavaa.

31.
Voimassa olevan kuluttajansuojalain 2 luvun 12 § (561/2008) vastaa aikaisemmin voimassa olleen 2 luvun 4 §:ää. Tarjouksen ehdot ja rajoitukset on siten esitettävä samalla tavoin selkeästi kuin oli aikaisemmankin lain mukaan. Luvun 6 §:n mukaan markkinoinnissa ei saa antaa harhaanjohtavia tietoja muun muassa erityisestä hintaedusta, jos tiedot ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman annettuja tietoja olisi tehnyt. Säännös perustuu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 6 artiklaan. Sen arviointi, onko markkinoinnissa jätetty olennaisia tietoja antamatta, tehdään puolestaan edellä selostetun kuluttajansuojalain 2 luvun 7 §:n perusteella, joka perustuu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan määräyksiin.

32.
Siinä arvioinnissa, onko menettely ollut sanotun 6 §:n kiellon vastaista, ei oteta huomioon viestintävälineeseen liittyviä rajoituksia. Sen sijaan mainitun 7 §:n perusteella menettelyä arvioitaessa on otettava huomioon muun muassa käytettyyn viestimeen liittyvät rajoitukset. Kuten edellä kohdasta 19 ilmenee, mainos ei kuitenkaan saa olla harhaanjohtava tällaisessakaan tapauksessa.

33.
Edellä todetuin tavoin kuluttajalle on mainoksen perusteella voinut syntyä harhaanjohtava kuva lisäetujen ehdoista ja rajoituksista. Markkinointi on ollut siten voimassa olevan kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:n kiellon vastaista. Vaikka otettaisiin huomioon viestintävälineeseen liittyvät rajoitukset, markkinoinnissa on jäänyt myös sanotun luvun 7 §:ssä tarkoitetuin tavoin antamatta olennaisia tietoja.

34.
TeliaSoneran menettely on siis ollut myös voimassa olevan kuluttajansuojalain 2 luvun 6, 7 ja 12 §:n vastaista. Sanotun 2 luvun 3 §:n 2 momentin (561/2008) mukaan näiden säännösten vastainen menettely on sopimatonta. Kun voimassa oleva kuluttajansuojalain 2 luku pohjautuu sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevaan direktiiviin, mainoksen julkaisemisen aikaan voimassa olleen kuluttajansuojalain tulkitseminen edellä todetuin tavoin ei ole ristiriidassa direktiivin tavoitteiden kanssa.

35.
TeliaSoneran menettely on ollut edellä todetuin tavoin sopimatonta ja kuluttajansuojalain vastaista. Korkein oikeus katsoo, että markkinaoikeuden määräämä kielto on tältä osin perusteltu.


Kolmas kieltovaatimus

36.
Kuluttaja-asiamies on lisäksi katsonut, että mainosta on hallinnut perheen sisäisiä puheluja koskeva puheaika- ja tekstiviestietu siten, että kuluttajien huomio on kiinnittynyt vain tarjottuun etuun ja sen määrään liittymän käyttökustannusten, ominaisuuksien ja ehtojen asemesta.

37.
TeliaSoneran mukaan markkinointikampanjaa oli arvioitava kokonaisuutena. Televisiomainoksen alkuosan ja koko mainoksen eräänä pääsanomana oli ollut yhtiön tuotemerkin tunnettuuden kasvattaminen. Jälkiosassa oli keskitytty esittelemään liittymää ja sen soveltuvuutta perheen eri tarpeisiin. "Perhepalvelun" markkinointi oli muodostanut ainoastaan vähäisen murto-osan mainoksen ajasta ja huomioarvosta.

38.
Korkein oikeus toteaa, että mainoksen jälkimmäisessä osassa on tarjottu yksilöityä kulutushyödykettä, kysymyksessä olevaa matkapuhelinliittymää. Kuluttajan on ollut mahdollista tehdä ostopäätös pelkästään tämän mainoksen osan perusteella. Markkinoinnin sopimattomuutta on sen vuoksi arvioitava pelkästään tämän jälkimmäisen mainoksen puitteissa.

39.
Edellä todetuin tavoin kysymyksessä on kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:ssä (1072/2000) ja voimassa olevan kuluttajansuojalain 2 luvun 12 §:ssä (561/2008) tarkoitettu etu, jonka markkinointi on sinänsä sallittua. Sen markkinointi tulee kuitenkin arvioitavaksi myös kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n (38/1978) ja voimassa olevan kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:n (561/2008) nojalla.

40.
Lisäetumarkkinoinnilta voidaan edellyttää muun muassa, että lisäedut esitellään selvästi ja siten, että niistä annetaan totuudenmukainen kuva. Kuten ratkaisussa KKO 2005:81 on todettu, lisäedut eivät kuitenkaan saa korostua päätuotteen kustannuksella, eivätkä ne saa hallita markkinointia siten, että asianmukainen tuotevertailu vaikeutuu ja sitä kautta myös kuluttajan järkiperäinen päätöksenteko vaarantuu. Voimassa olevan kuluttajansuojalain 2 luvun esitöissä (HE 32/2008 vp s. 22) mainitaan esimerkkinä menettelyn sopimattomuudesta se, että lisäetuja esitetään markkinoinnissa siten, että niiden esittely on hallitsevassa asemassa markkinointiaineistossa tarjottavan hyödykkeen ja tarjouksen ehtojen asemesta.

41.
Mainoksen kuvallisessa osuudessa veloitukseton perheen sisäinen puheaika- ja tekstiviestietu on tuotu esiin yhtä näkyvästi kuin alhainen kuukausimaksu. Etu on tuotu esiin myös mainoksen ääniosuudessa. Kysymys on edellä todetuin tavoin ollut tavanomaisesta, kaikenlaiseen viestintään käytettävästä liittymästä, mutta etu on koskenut vain perheen sisäistä viestintää. Liittymän tavanomaiset käyttökustannukset on kuukausimaksua lukuun ottamatta esitetty pienellä, vain vähän aikaa näkyvillä olevalla tekstillä. Tämän vuoksi etu on mainoksessa korostunut liittymästä aiheutuviin käyttökustannuksiin ja liittymän tavanomaisiin ominaisuuksiin nähden.

42.
Korkein oikeus katsoo, että markkinointia on hallinnut pääasiallisesti "Perhepalveluna" markkinoitu edellä mainittu puheaika- ja tekstiviestietu. Kysymys on ollut kampanjaluonteisesta tarjouksesta, jolla mitä ilmeisimmin on pyritty luomaan vaikutelma taloudellisesti edullisesta liittymästä. Markkinointi on ollut omiaan
kohdistamaan kuluttajan päähuomion sopimuksentekotilanteessa tarjotun puhelinliittymän ja sen avaamisesta johtuvien kustannusten sijasta myynninedistämiskeinona hallitsevalla tavalla esitettyyn etuun. Tästä on
aiheutunut huomattava riski siitä, että kuluttaja tekee sopimuksen liittymästä tuntematta tai harkitsematta liittymästä hänelle aiheutuvia kustannuksia ja velvollisuuksia.

43.
Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että menettely on ollut kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:ssä (38/1978) tarkoitetuin tavoin sopimatonta. Kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:n 1 momentin (561/2008) mukaan menettelyä pidetään sopimattomana muun muassa, jos se on omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä tehdä perusteltu ostopäätös tai kulutushyödykkeeseen liittyvä muu päätös ja johtamaan siihen, että kuluttaja tekee päätöksen, jota hän ei ilman menettelyä olisi tehnyt. Todetuin tavoin TeliaSoneran menettely on ollut omiaan heikentämään kuluttajan kykyä tehdä liittymän osalta perusteltu ostopäätös. Näin ollen se on myös voimassa olevan kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla sopimatonta.

44.
Kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:n 1 momentin (561/2008) säännöksellä on pantu täytäntöön sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 5 artiklan 2 kohta ja 2 artiklan e, h ja k kohdat. Edellä todetuin tavoin TeliaSoneran menettely on ollut 3 §:n 1 momentin ja siten myös direktiivin säännösten vastaista. Kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §:n (38/1978) soveltaminen edellä mainituin tavoin on siten sopusoinnussa direktiivin tavoitteiden kanssa.

45.
Näillä perusteilla ja koska sitä on pidettävä kuluttajansuojan kannalta tarpeellisena TeliaSoneraa on kuluttajansuojalain 2 luvun 16 §:n 1 momentin (561/2008) nojalla kiellettävä jatkamasta menettelyä.


Tuomiolauselma

Korkein oikeus kieltää markkinaoikeuden määräämän kiellon lisäksi TeliaSonera Finland Oyj:tä kunkin kiellon osalta 100 000 euron sakon uhalla vastaisessa kuluttajiin kohdistuvassa matkapuhelinliittymien televisiomarkkinoinnissa: tarjoamasta Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen kohdassa 1 kerrotuin tai sitä vastaavin tavoin yksilöityä matkapuhelinliittymää ilmoittamatta samalla liittymän keskeisiä käyttökustannuksia selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla; käyttämästä edellä perustelujen kohdassa 41 yksilöidyin tai sitä vastaavin tavoin maksutonta puheaikaa ja tekstiviestejä koskevaa tarjousta siten, että kuluttajan huomio saattaa kiinnittyä vain hintaetuun liittymän tavanomaisen käytön ja tällaista käyttöä koskevien hintatietojen asemasta.

Korkeimman oikeuden määräämiä kieltoja on noudatettava 1.11.2011 lukien. Muilta osin markkinaoikeuden päätöksen lopputulos jää pysyväksi.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio ja Ari
Kantor. Esittelijä Kristiina Harenko.


07.09.2011