Itävallan oikeusjärjestelmä perustuu ensisijaisesti säädännäiseen oikeuteen. Tapaoikeudella on sen sijaan hyvin vähäinen merkitys. Ylimpien tuomioistuinten ratkaisuilla on suuri merkitys, ja ne toimivat tärkeinä suuntaviivoina lakien soveltamisessa. Tuomioistuinten ratkaisuja ei pidetä kuitenkaan virallisina oikeuslähteinä.
Itävallan valtiosääntöoikeuden mukaan kansainvälisen oikeuden yleisesti tunnustetut periaatteet ovat osa liittovaltion oikeutta. Lisäksi perustuslaissa säädetään valtiosopimusten (yleisestä ja erityisestä) saattamisesta osaksi Itävallan oikeusjärjestelmää. Valtiosopimusten hierarkia määräytyy Itävallan oikeusjärjestelmässä sopimusten sisällön mukaan.
Perustuslakia muuttavan tai sitä täydentävän valtiosopimuksen hyväksyminen edellyttää kansallisneuvostossa samaa määräenemmistöä kuin liittovaltion perustuslakia koskevien päätöslauselmien hyväksyminen. Lakia muuttavia tai täydentäviä valtiosopimuksia koskeviin päätöksiin sovelletaan samoja vaatimuksia kuin lakiesitysten hyväksymiseen.
Valtiosopimukset tekee periaatteessa liittovaltion presidentti liittovaltion hallituksen tai sen valtuuttaman liittovaltion ministerin pyynnöstä. Lakia muuttaville tai täydentäville poliittisille valtiosopimuksille on saatava ennen sopimuksen tekemistä kansallisneuvoston hyväksyntä. Liittovaltion presidentti voi valtuuttaa liittohallituksen tai sen toimivaltaisia jäseniä tekemään valtiosopimuksia, jotka eivät ole poliittisia eivätkä muuta tai täydennä lainsäädäntöä.
Itävallan liittovaltion perustuslain mukaisesti kussakin yhdeksässä osavaltiossa sovelletaan liittovaltion (perustus)lain ohella osavaltion (perustus)lakia. Osavaltion valtiosääntöoikeus ei saa olla ristiriidassa liittovaltion valtiosääntöoikeuden kanssa ja on sen vuoksi alisteinen liittovaltion valtiosääntöoikeuteen nähden. Tällaista ensisijaisuusjärjestystä ei sen sijaan periaatteessa ole liittovaltion ja osavaltioiden lainsäädännön välillä. Vuodesta 1988 lähtien osavaltiot ovat voineet tehdä myös valtiosopimuksia niiden toimivaltaan kuuluvilla aloilla. Ulkosuhteissa liittovaltion hallituksella on kuitenkin ensisijainen asema.
Liittovaltion perustuslain säännöksen hyväksyminen edellyttää yleensä, että sitä kannattaa kahden kolmasosan enemmistö kansallisneuvostossa, jonka jäsenistä vähintään puolet on läsnä äänestyksessä. Näin annettu säädös on lisäksi nimenomaisesti nimettävä perustuslaiksi tai perustuslain säännökseksi.
Liittovaltion tavallisesta lainsäädännöstä kansallisneuvostossa tehtävän päätöksen hyväksyminen edellyttää puolestaan, että päätös saa ehdottoman enemmistön annetuista äänistä ja että vähintään kolmasosa jäsenistä on läsnä.
Seuraavat Itävallan liittovaltion perustuslain pääperiaatteet ovat Itävallan oikeusjärjestelmän tärkeimmät normit:
Nämä pääperiaatteet yhdessä muodostavat perustuslaillisen järjestelmän ytimen.
Pääperiaatteilla on tärkeä perustuslaillinen merkitys. Jos jokin pääperiaatteista hylätään perustuslakia muuttamalla tai periaatteiden keskinäisiä suhteita muutetaan merkittävästi, kyseessä on kokonaismuutos, jolle on saatava hyväksyntä kansanäänestyksessä.
Itävallan liittyminen Euroopan unionin jäseneksi 1. tammikuuta 1995 merkitsi Itävallan liittovaltion perustuslain kokonaismuutosta. Liittymisen jälkeen Itävallan perusoikeusjärjestyksen perustana on ollut sekä kansallinen valtiosääntöoikeus että Euroopan unionin oikeus (dualistinen valtiosääntöjärjestelmä). Vallitsevan näkemyksen mukaan EU:n oikeus on ensisijainen kansalliseen oikeuteen ja myös tavalliseen liittovaltion valtiosääntöoikeuteen nähden, mutta ei liittovaltion perustuslain pääperiaatteisiin nähden.
Valtiosääntöoikeudessa annetaan pelisäännöt poliittiselle toiminnalle, sillä siinä säädetään
Liittovaltion perustuslaissa säädetyn oikeusvaltioperiaatteen mukaan kaikki toimeenpanovalta (hallintovalta ja tuomiovalta) on sidottu lakiin. Lainsäädäntövalta jaetaan liittovaltion perustuslaissa liittovaltion ja osavaltioiden kesken.
Asetukset ovat hallintoviranomaisten antamia yleisiä oikeussäännöksiä, jotka kohdistuvat kaikkiin oikeussubjekteihin. Muita yleisiä säädöksiä (yleensä yksittäisiä lakeja) täsmentävien toimeenpanoasetusten antamista koskee perustuslain mukainen yleinen valtuutus antaa säädöksiä. Lakia muuttavien tai lakia täydentävien asetusten antaminen edellyttää nimenomaista perustuslain mukaista valtuutusta.
Päätökset ovat ensisijaisesti oikeuden täytäntöönpanoon tarkoitettuja hallintotoimia, jotka koskevat yhtä tai useampaa henkilöä.
Liittovaltion perustuslakiin perustuvan liittovaltion ja osavaltioiden välisen toimivaltajaon mukaisesti lainsäädäntömenettelyyn osallistuu useita eri elimiä.
Kansallisneuvosto käyttää lainsäädäntövaltaa yleensä liittoneuvoston myötävaikutuksella. Kansallisneuvoston 183 jäsentä valitaan suorilla kansanvaaleilla, kun taas maapäivät valitsee liittoneuvoston, jolla on yleensä vain vastustusoikeus lainsäädäntömenettelyssä.
Maapäivät antaa lainsäädäntöä osavaltioissa.
Kansallisneuvosto saa liittovaltion lainsäädäntöä koskevia esityksiä
Kansallisneuvoston käsittelyyn on lisäksi saatettava sellaiset lakiesitykset, joita kannattaa vähintään 100 000 äänioikeutettua tai vähintään yksi kuudesosa kolmen osavaltion äänioikeutetuista (kansalaisaloite).
Käytännössä useimmat lakialoitteet ovat lähtöisin liittohallitukselta. Ne on hyväksyttävä liittohallituksessa (ministerineuvostossa) yksimielisesti. Ennen liittohallituksen päätöksentekoa liittovaltion toimivaltaisen ministerin valmistelema lakiesitys julkaistaan, jotta muut osapuolet (osavaltiot, sidosryhmät) voivat antaa siitä lausuntonsa.
Kansallisneuvoston päätöksen jälkeen lakiesitykset on hyväksyttävä liittoneuvostossa (liittovaltion rahoituslakiesityksiä ei tarvitse käsitellä liittoneuvostossa, koska ne kuuluvat kansallisneuvoston yksinomaiseen toimivaltaan). Tämän jälkeen liittokansleri esittää lain liittopresidentin vahvistettavaksi.
Kansallisneuvosto voi päättää kansanäänestyksen järjestämisestä. Sitä voi vaatia myös kansallisneuvoston jäsenten enemmistö. Tällöin lakiesitys, jonka kansallisneuvosto on jo hyväksynyt, on vielä hyväksyttävä kansanäänestyksessä, ennen kuin se voidaan vahvistaa. Lisäksi kaikkien liittovaltion perustuslain kokonaismuutosten on tultava hyväksytyksi kansanäänestyksessä.
Liittopresidentti vahvistaa allekirjoituksellaan, että liittovaltion lait on säädetty perustuslain mukaisesti. Liittokansleri varmentaa liittopresidentin antaman vahvistuksen.
Varmennuksen jälkeen liittovaltion lait annetaan tiedoksi Itävallan virallisessa lehdessä. Liittovaltion laki tulee voimaan – jos laissa ei nimenomaisesti toisin säädetä (taannehtivuus tai vacatio legis) – sitä päivää seuraavasta päivästä lähtien, jona kyseisen lain tiedoksiannon sisältävä virallinen lehti julkaistaan ja toimitetaan painosta.
Laki voidaan kumota nimenomaisesti (muodollinen derogaatio) tai säätämällä uusi säädös, joka poikkeaa sisällöltään aiemmasta normista, ilman että aiemman normin voimassaolon päättymisestä määrätään erikseen (materiaalinen derogaatio, lex posterior derogat legi priori). Yleiset säädökset ovat alisteisia erityissäädöksille (lex specialis derogat legi generali). Säädöksen voimassaoloaika voidaan määrittää myös itse säädöksessä.
Liittovaltion digitalisaatio- ja talousasioiden ministeriö (Bundesministerium für Digitalisierung und Wirtschaftsstandort) ylläpitää oikeustietojärjestelmää (RIS), jonka kautta Itävallan lainsäädäntö on saatavilla verkossa.
Liittovaltion oikeustietojärjestelmää (RIS) voi käyttää maksutta.
Liittovaltion oikeustietojärjestelmä tarjoaa seuraavia tietoja:
Muut julkaisut:
Osa Itävallan laeista on saatavilla myös englanninkielisinä.
Lisätietoja on internetsivustolla Itävallan oikeustietojärjestelmä.
Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.