Yksityisoikeuden alalla ennen siirtymäkauden päättymistä meneillään olevat menettelyt ja vireille pannut oikeudenkäynnit jatkuvat EU:n lainsäädännön mukaisesti. Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa yhteisesti sovitun mukaisesti Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevat tiedot säilytetään Euroopan oikeusportaalissa vuoden 2022 loppuun.

Tietoa verkostosta

Skotlanti
Sisällön tuottaja:
European Judicial Network
Siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto

Yhteysviranomaiset

Kullakin Yhdistyneen kuningaskunnan neljällä oikeudenkäyttöalueella on yksi yhteysviranomainen. Koska oikeudenkäyttöalueet ovat erillisiä, yhteysviranomaisten työssä ei ole päällekkäisyyksiä, sillä kukin niistä vastaa omalla oikeudenkäyttöalueellaan yksinään verkostoon liittyvistä asioista. Euroopan oikeudellisen verkoston kautta tehtävät tiedustelut olisi osoitettava yhteysviranomaiselle, joka vastaa kyseisestä oikeudenkäyttöalueesta.

Skotlannin yhteysviranomainen toimii Skotlannin hallituksen EU-edustustossa Brysselissä. Hän voi olla verkoston asioita käsitellessään yhteydessä muihin kollegoihin. Yhteysviranomaisilla on myös muita kuin verkostoon liittyviä tehtäviä.

Euroopan oikeudellisen verkoston toiminta Skotlannissa

Skotlannissa ei ole virallista kansallista verkostoa. Oikeusasioiden osaston yhteyteen on kuitenkin perustettu tiettyjen politiikanalojen asiantuntijoiden verkosto. Yhteysviranomainen voi pyytää apua verkoston kollegoilta yksittäisissä kysymyksissä.

Yhteyksiä on luotu myös muualle Skotlannin valtionhallintoon. Yhteysviranomainen voi pyytää näiltä valtionhallinnossa toimivilta henkilöiltä neuvoja tai vastauksia heidän työhönsä liittyvissä kysymyksissä. Yhteysviranomainen tekee tarvittaessa yhteistyötä myös valtionhallinnon ulkopuolisten tahojen kanssa. Näitä tahoja ovat esimerkiksi toimistoasianajajien (solicitor) ammattijärjestö Law Society of Scotland ja oikeudenkäyntiasianajajien (advocate) ammattijärjestö Faculty of Advocates. Yhteysviranomaisella on myös yhteydet haastemiehiä edustavaan Society of Messengers at Arms and Sheriff Officers (SMASO) ‑järjestöön.

Tietoja saadaan ja vaihdetaan yleisimmin sähköpostitse. Yhteysviranomainen on myös osallistunut kokouksiin henkilökohtaisesti .

Hän varmistaa, että ennen verkoston kokouksia kuullaan asiantuntijoita, jotka ovat perehtyneet kulloinkin esillä olevien asioiden poliittisiin, hallinnollisiin ja oikeudellisiin näkökohtiin. Kokouspöytäkirjat ja luettelot käsiteltävistä asioista jaetaan asianmukaisesti.

Tietojen antaminen

Euroopan oikeudellisella verkostolla ei ole kansallista sivustoa Skotlannissa. Tietoa saa muilta verkkosivuilta. Yhä useammin käytetään Euroopan oikeusportaalia. Yhteysviranomainen on tehnyt yhteistyötä muiden tietolähteitä tarjoavien tahojen, kuten Skotlannin oikeushallinnon (Scottish Courts and Tribunals Service, SCTS), kanssa. SCTS:n verkkosivustolla annetaan ohjeita kansalaisille rajat ylittävistä korvausvaatimuksista, erityisesti eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen, eurooppalaisen maksamismääräyksen ja eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettujen asetusten soveltamisesta. Euroopan oikeudellista verkostoa ja Euroopan oikeusportaalia pyritään tekemään tunnetuksi asiaankuuluvissa kokouksissa ja konferensseissa sekä julkaisuissa.

Päivitetty viimeksi: 02/02/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Palaute

Anna tällä lomakkeella palautetta uudesta sivustostamme