Asiantuntijahaku

Ruotsi

Sisällön tuottaja:
Ruotsi

I. Asiantuntijaluettelot ja -rekisterit

Ruotsissa ei ole asiantuntijarekistereitä tai -luetteloita, eikä tällaisia luetteloita ole tarkoitus ottaa käyttöön.

II. Asiantuntijoiden pätevyys

Ei sovelleta.

III. Asiantuntijoiden palkkiot

Ei tietoja.

IV. Asiantuntijoiden vastuu

Ei tietoja.

V. Lisätietoja asiantuntijamenettelyistä

1. Asiantuntijoiden nimeäminen

a) Nimeäminen tuomioistuimen toimesta

On epätavallista, että tuomioistuin nimeää asiantuntijan yksin oikeudenkäyntimenettelyssä.

b) Nimeäminen asianosaisten toimesta

Ruotsissa oikeudenkäyntimenettelyyn osallistuvat asiantuntijat ovat yleensä oikeudenkäynnin asianosaisen palkkaamia, joten todistajia koskevat säännöt koskevat myös asiantuntijaa (”asiantuntijatodistaja”).

2. Menettely

Ruotsin oikeusperinne perustuu todisteiden vapaan tarkastelun periaatteeseen, mikä tarkoittaa, että toimitettuja todisteita ei hylätä pelkästään menettelyllisistä syistä. Näin ollen asiantuntijan todistajanlausunnon arvo perustuu kussakin yksittäisessä tapauksessa tehtyihin johtopäätöksiin ja annettuihin todistajanlausuntoihin. Tuomioistuin arvioi lausunnon todistusvoiman, ja asianosaiset määrittelevät todistajan uskottavuuden ja pätevyyden johtopäätösten tekemiseen (kuulustelun ja ristikuulustelun avulla).

Ruotsin oikeudenkäyntilaki ja sen todistelua koskevat säännöt perustuvat yleensä todistelun välittömyyden, prosessin keskittämisen ja suullisen esityksen periaatteisiin.

Todistajanlausunto on arvokkain silloin, kun väärinkäsitysten riski on vähäinen, mikä pätee silloin, kun todistaja on läsnä henkilökohtaisesti. Tuomioistuimen on tällöin helpompi arvioida lausunnon luotettavuutta ja uskottavuutta. Joiltakin osin säännöllä turvataan myös asianosaisten oikeus ristikuulusteluun (säilytetään tasaveroinen lähtöasema).

Näiden periaatteiden tuloksena todisteet esitetään lähes aina tuomioistuimessa pidettävässä pääkäsittelyssä. Näin ollen todistajanlausunnot on esitettävä tuomioistuimelle suoraan ja suullisesti. Kirjallisia lausuntoja / valaehtoisia todistuksia / videokuulusteluja ei yleensä hyväksytä korvaamaan henkilökohtaista lausuntoa (lukuun ottamatta videotallenteita nuorten antamista lausunnoista).

Vuodesta 2008 lähtien pääkäsittelyn ulkopuoliset todistajanlausunnot ja puhelin- ja videoneuvottelun avulla tehtävien kuulustelujen käyttö pääkäsittelyssä ovat suuremmassa määrin sallittuja. Videoneuvottelut – yleensä todistajan tuomiopiiriin kuuluvan tuomioistuimen kokoushuoneessa – hyväksytään yleensä samanarvoisiksi kuin läsnäolo tuomioistuimessa.

Käytännössä valaehtoisten todistusten kieltoa ei sovelleta lääkärien ja virkamiesten myöntämiin todistuksiin. Niiden yhteydessä otetaan kuitenkin aina huomioon käsiteltävä asia ja käytettävissä olevat todisteet.

Oikeudellista asiantuntemusta säännellään Ruotsin oikeudenkäyntilailla, joka on saatavilla seuraavassa osoitteessa:

Ruotsin oikeudenkäyntilaki (1942:740)

Ruotsin oikeudenkäyntilaki (1998:000) (luku 40, sivu 215, ei päivitetty)

 

Tässä esitetyt tiedot on kerätty maakohtaisilta yhteyshenkilöiltä, jotka European Expertise & Experts Institute EEEI oli valinnut asiantuntijahakuja käsittelevän hankkeen aikana.

Päivitetty viimeksi: 22/01/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.