Menettelyn kustannukset

Romania

Tällä sivulla kerrotaan oikeudenkäyntikuluista Romaniassa.

Sisällön tuottaja:
Romania

Oikeusalan ammattilaisten palkkioiden sääntely

Asianajajat

Yleistä

Asianajajien palkkiot vaihtelevat ja määräytyvät asian vaikeustason, laajuuden ja keston perusteella. Asianajaja ja asiakas voivat sopia vapaasti palkkion määrästä noudattaen kuitenkin laissa ja ammatillisissa säännöissä asetettuja rajoja.

Maksettavan palkkion määrä voi perustua

  • tuntihintaan, jolloin asianajaja laskuttaa tekemiensä työtuntien perusteella
  • kiinteään summaan
  • summaan, jonka maksaminen riippuu siitä, onko ratkaisu asiakkaan kannalta suotuisa: asianajaja voi pyytää kiinteän summan lisäksi ylimääräisen kiinteän tai muuttuvan summan, jonka maksaminen riippuu siitä, onko ratkaisu asiakkaan kannalta suotuisa (on kuitenkin ankarasti kiellettyä sopia, että asianajajalle maksetaan palkkio vain, jos lopputulos on suotuisa)
  • sekä tuntipalkkioon että kiinteään palkkioon lopputulokseen katsomatta.

Asianajajan palkkiosta on lähes mahdotonta antaa arviota, koska se selviää vasta, kun asia on esitelty asianajajalle. Tällöin asianajaja arvioi palkkionsa ottaen huomioon kaikki asiaan liittyvät näkökohdat, ennen kaikkea työmäärän, riita-asian arvon ja myös sen, millaisesta riidan osapuolesta on kyse.

Haastemiehet (oikeuden toimeenpanijat)

Yleistä

Palkkio riippuu siitä, kuinka paljon tuomioistuimen päätöksen tai lain mukaisen täytäntöönpanoperusteen täytäntöönpanoon liittyy työtä. Oikeusministeriö on laatinut palkkioasteikon yhteistyössä oikeuden toimeenpanijoiden kansallisen liiton (Uniunea Națională a Executorilor Judecătorești) kanssa. Palkkion maksaa osapuoli, joka on pyytänyt oikeuden toimeenpanijalta menettelyn toimeenpanoa. Oikeuden toimeenpanijoille maksetaan yleensä toimenpidekohtaisesti.

Kun kyseessä on rahasummiin liittyvien vaateiden toimeenpano, enimmäispalkkiot ovat seuraavat:

Saatavat, joiden arvo on enintään 50 000 leuta

Enimmäispalkkio on 10 prosenttia vaateen arvosta (esimerkiksi jos saatavan arvo on 40 000 leuta, palkkio voi olla enintään 400 leuta (100 euroa).

Saatavat, joiden arvo on yli 50 000 leuta ja enintään 80 000 leuta

Enimmäispalkkio on kiinteästi 5 000 leuta ja 3 prosenttia siitä määrästä, jonka verran saatavan arvo ylittää 50 000 leuta.

Saatavat, joiden arvo on yli 80 000 leuta ja enintään 100 000 leuta

Enimmäispalkkio on 5 900 leuta ja 2 prosenttia siitä määrästä, jonka verran vaateen arvo ylittää 80 000 leuta.

Saatavat, joiden arvo on yli 100 000 leuta

Enimmäispalkkio on 6 300 leuta ja 1 prosentti siitä määrästä, jonka verran vaateen arvo ylittää 100 000 leuta.

Tietoja enimmäis- ja vähimmäispalkkioista toimeenpantavan asian tyypin mukaan

Ennen tuomiota (ennen vaateen jättämistä) veloitettavat palkkiot

Menettelyasiakirjojen tiedoksianto ja välittäminen

20–400 leuta (5–100 euroa)

Tosiasiallisen tilanteen varmistaminen ja tavaraluettelon laatiminen (siviiliprosessilain 239 §)

100–2 200 leuta (25–550 euroa), kun velallinen on luonnollinen henkilö, tai 5 200 leuta (1 300 euroa), kun velallinen on oikeushenkilö

Todellinen tarjousasiakirja

50–350 leuta (12,50–87,50 euroa)

Takavarikoinnit

10% toteutuneesta arvosta

Takavarikon suojaaminen

100–1 200 leuta (25–300 euroa), kun velallinen on luonnollinen henkilö, tai 2 200 leuta (550 euroa), kun velallinen on oikeushenkilö

Täytäntöönpanoasiakirjojen laatimiseen liittyvä lainopillinen neuvonta

20–200 leuta (5–50 euroa)

Menettelyjen aikana veloitettavat palkkiot

Ulosmittaus

Enintään 1 000 leun (250 euron) saatavasta vähimmäispalkkio on 60 leuta (15 euroa);

Yli 1 000 leun saatavan tapauksessa 60 leuta ja 2 prosenttia 1 000 leun rajan ylittävästä määrästä.

Kun kyse on enintään 50 000 leun (12 500 euron) summasta, palkkio voi olla enintään 10 prosenttia vaateen arvosta.

Kun kyse on 50 001–80 000 leun (20 000 euron) summasta, palkkio on 3 prosenttia vaateen arvosta.

Kun kyse on 80 001–100 000 leun (25 000 euron) summasta, palkkio on 2 prosenttia vaateen arvosta.

Kun summa ylittää 100 000 leuta, palkkio on 1 prosentti vaateen arvosta.

Velkojen/saatavien takaisinperintä kiinteään omaisuuteen liittyvän syytteen/toimeenpanon kautta kotipaikan vahvistaminen

Enintään 1 000 leun (250 euroa) saatavasta 150 leuta (37,5 euroa)

Yli 1 000 leun saatavasta 150 leuta (37,5 euroa) ja 2 prosenttia 1 000 leun rajan ylittävästä määrästä.

Enimmäispalkkio 400 leuta (100 euroa)

Oikeudellinen takavarikointi

Vähimmäispalkkio 100 leuta (25 euroa)

Enimmäispalkkio 1 200 leuta (300 euroa), kun velallinen on luonnollinen henkilö, tai 2 200 leuta (550 euroa), kun velallinen on oikeushenkilö

Palkkiot, jotka peritään oikeudenkäynnin jälkeen (tuomioistuimen annettua ratkaisunsa)

Alaikäisen huoltajuuden tai kotipaikan vahvistaminen

50–1 000 leuta (noin 12,50 EUR)

Yhteydenpito (alaikäiseen) lapseen/(alaikäisen) lapsen luona vieraileminen

50–500 leuta (noin 12,50–125 euroa)

Mikäli velkoja saadaan perittyä takaisin

Velkojen/saatavien takaisinperintä irtaimeen omaisuuteen liittyvän syytteen/toimeenpanon kautta

Vähimmäispalkkiot

Enintään 1 000 leun (250 euroa) saatavasta 60 leuta (15 euroa)

Yli 1 000 leun velasta/saatavasta 60 leuta ja 2 prosenttia 1 000 leun rajan ylittävästä määrästä.

Enimmäispalkkiot

Enintään 10 prosenttia korkeintaan 50 000 leun (12 500 euron) summasta

50 001–80 000 leun (20 000 euron) summasta 3 prosenttia

80 001–100 000 leun (25 000 euron) summasta 2 prosenttia

Yli 100 000 leun summasta 1 prosentti

Velkojen/saatavien takaisinperintä kiinteään omaisuuteen liittyvän syytteen/toimeenpanon kautta

Vähimmäispalkkiot

Enintään 1 000 leun (250 euroa) saatavasta 150 leuta (37,5 euroa)

Yli 1 000 leun saatavasta 150 leuta (37,5 euroa) ja 2 prosenttia 1 000 leun rajan ylittävästä määrästä.

Enimmäispalkkiot

Enintään 10 prosenttia korkeintaan 50 000 leun (12 500 euron) summasta

50 001–80 000 leun (20 000 euron) summasta 3 prosenttia

80 001–100 000 leun (25 000 euron) summasta 2 prosenttia

Yli 100 000 leun summasta 1 prosentti

Oikeusalan tekniset asiantuntijat

Oikeusalan teknisten asiantuntijoiden palkkiot vaihtelevat. Oikeusalan teknisestä asiantuntija-arviosta maksettavan palkkion vahvistaa se elin, joka on määrännyt asiantuntija-arvion tehtäväksi. Palkkio perustuu tehtävän monimutkaisuuteen, sen edellyttämän työn laajuuteen ja kyseisen asiantuntijan ammatilliseen ja tieteelliseen kokemukseen.

  • Oikeusalan tekninen asiantuntija-arvio suoritetaan tuomioistuinten, syyttäjäviranomaisten tai muiden sellaisten elinten määräyksestä, joilla on oikeudenkäytöllisiä tehtäviä selvitettäessä tiettyyn asiaan tai tiettyihin olosuhteisiin liittyviä tosiseikkoja. Arviota varten nimetään oikeusministeriön hyväksymä oikeusalan tekninen asiantuntija.
  • Asian osapuolella on oikeus pyytää, että arviointiin osallistuu nimetyn oikeusalan teknisen asiantuntijan lisäksi osapuolen kustannuksella toinen oikeusalan tekninen asiantuntija tai muu asiantuntija. Kyseinen osapuoli nimeää oman asiantuntijansa. Asiantuntija-arvion määränneen oikeudellisen elimen on hyväksyttävä tämä osapuolen neuvonantajaksi. Nimetyn oikeusalan teknisen asiantuntijan palkkion määrittävät osapuoli ja asiantuntija itse yhteisellä sopimuksella. Palkkion maksaa asiantuntijan nimennyt osapuoli.

Kiinteät kulut

Osapuolten kiinteät kulut riita-asiassa

Kanteen nostamisesta tuomioistuimessa aiheutuvat kiinteät kulut: oikeudenkäyntimaksut ja leimavero

Tuomioistuimessa nostettuihin kanteisiin, joista peritään oikeudenkäyntimaksuja, on hankittava tuomioistuimen leima.

Oikeudenkäyntimaksut

Oikeudenkäyntimaksut voivat vaihdella 0,50 eurosta yli 1 500 euroon.

Kun vaateen rahallinen arvo on määriteltävissä (esimerkiksi elatusapuasioissa tai kauppaoikeudellisissa asioissa), oikeudenkäyntimaksut riippuvat vaateen arvosta:

Vaateen arvo

Oikeudenkäyntimaksun määrä

Enintään 39 leuta

2 leuta

39,01–388 leuta

2 leuta ja 10 prosenttia siitä määrästä, jonka verran vaateen arvo ylittää 39 leuta

388,01–3 879 leuta

37 leuta ja 8 prosenttia siitä määrästä, jonka verran vaateen arvo ylittää 388 leuta

3 879,01–19 395,00 leuta

316 leuta ja 6 prosenttia siitä määrästä, jonka verran vaateen arvo ylittää 3 879 leuta

19 395,01–38 790,00 leuta

1 247 leuta ja 4 prosenttia siitä määrästä, jonka verran vaateen arvo ylittää 19 395 leuta

38 790,01–193 948,00 leuta

2 023 leuta ja 2 prosenttia siitä määrästä, jonka verran vaateen arvo ylittää 38 790 leuta

Yli 193 948,00 leuta

5 126 leuta ja 1 prosentti siitä määrästä, jonka verran vaateen arvo ylittää 193 948 leuta

 

Perheoikeuteen liittyvien kanteiden tapauksessa oikeudenkäyntimaksut ovat seuraavat:

Kun kyseessä on perhesuhteiden huononemisesta johtuva avioero tai aviopuolisoiden yhdessä sopima avioero (Romanian perhelain 38 §:n 1–2 momentti)

39 leuta (10 euroa)

Kun kyseessä on avioero, jonka syynä on se, ettei aviopuoliso kykene hoitamaan perheeseen liittyviä velvoitteitaan vakavan sairautensa vuoksi (Romanian perhelain 38 §:n 3 momentti), tai avioero, joka johtuu aviopuolison tulojen pienuudesta (alittavat kansallisen bruttominimipalkan) tai tulojen puuttumisesta

8 leuta (2 euroa)

Kun kyse on lasten huoltajan määrittämisestä alaikäisen lapsen asuinpaikan vahvistamiseksi tai lapsen tunnustamisesta, jotta lapsi voi käyttää vanhempansa nimeä

6 leuta (2,5 euroa)

 

  • Leimavero (noin 1 euro) vaihtelee 1,50 leusta 5 leuhun
  • Oikeuden päätökset – päätöksestä aiheutuvat kulut (noin 1 euro)

Oikeuden päätökset, haasteet ja ilmoitukset annetaan tiedoksi osapuolille, todistajille, asiantuntijoille tai muille oikeudenkäyntiin osallistuneille henkilöille tai laitoksille ilmaiseksi.

Tuomioistuimen asiakirjoihin tai oikeuden sihteerin toimiston todistuksiin tutustuminen tai niiden jäljentäminen on maksullista (maksu enintään 4 leuta).

  • Oikeaksi todistetun päätöksen hankintakulut (alle 1 euro)

Tuomioistuimille esitetyt pyynnöt, jotka koskevat jäljennösten toimittamista lopullisista ja peruuttamattomista oikeuden päätöksistä

Leimattu asiakirja, tuomioistuimen perimä maksu 2 leuta

 

Muut menettelyt: kiinteät kulut

Kääntäjien ja tulkkien palkkiot

1. Kääntäjien ja tulkkien palkkiot

Tuomioistuin määrittelee nämä palkkiot päätöksessään, jossa nimetään kääntäjä tai tulkki. 20 leun vähimmäispalkkio nousee

  • 50 prosenttia, kun käännöksen lähtö- tai kohdekielenä on itämainen kieli (japani, kiina) tai harvoin käytetty kieli tai kun kyse on kiireellisestä (24–48 tunnin sisällä toimitettavasta) käännöksestä
  • 100 prosenttia, kun kyse on simultaanitulkkauksesta tai kun työtä tehdään viikonloppuna, laissa säädettyinä vapaapäivinä tai muina vapaapäivinä tai klo 22:n ja klo 6:n välisenä aikana.

Tarkat palkkiot ovat seuraavat:

Auktorisoidut tulkit

23,15 leuta (noin 6 euroa) tunnilta tai, tilanteen mukaan, alle tunnilta (tunnin murto-osilta)

Käännökset

33,56 leuta (noin 8 euroa) sivulta

Näihin hintoihin lisätään arvonlisävero lain sitä edellyttäessä.

2. Haastemiesten (oikeuden toimeenpanijoiden) palkkiot

Palkkio riippuu siitä, kuinka paljon tuomioistuimen päätöksen tai lain mukaisen täytäntöönpanomääräyksen pakkotäytäntöönpanoon liittyy työtä. Oikeusministeriö on kuitenkin laatinut palkkioasteikon yhteistyössä oikeuden toimeenpanijoiden kansallisen liiton kanssa. Ks. edellä oleva oikeuden toimeenpanijoiden palkkioita koskeva kappale.

Muutoksenhaku

Ensimmäisen asteen oikeudenkäynnin kustannukset ovat luonteeltaan samankaltaiset kuin muutoksenhakumenettelyn kulut mutta määrältään 50 prosenttia oikeudenkäynnin kustannuksista.

Kiinteiden oikeudenkäyntikulujen maksamisajankohta

1. Oikeudenkäyntimaksut

Oikeudenkäyntimaksut suoritetaan etukäteen ennen asiaankuuluvien asiakirjojen saamista, käsittelyä tai myöntämistä tai pyydetyn palvelun suorittamista. Käytännössä hakija maksaa oikeiksi arvioimansa oikeudenkäyntimaksut kanteen nostaessaan. Tuomioistuin määrittelee ensimmäisessä käsittelyssä maksettavat lainmukaiset oikeudenkäyntimaksut ja pyytää asianmukaisesti osapuolta maksamaan mahdollisen vajauksen.

2. Oikeuden toimeenpanijoiden palkkiot

Täytäntöönpanoa pyytäneen osapuolen on maksettava siitä aiheutuvat kulut ennakkoon. Oikeuden toimeenpanijan palkkion etukäteismaksu ei voi kuitenkaan olla edellytys oikeuden päätöksen täytäntöönpanolle.

3. Tulkkien palkkiot

Tulkkauspalveluja pyytäneen osapuolen on maksettava tuomioistuimen määräämä palkkio, viralliset matkustuskulut tai tulkin palkkio viiden päivän sisällä palkkion vahvistamisesta.

4. Asiantuntijapalkkiot

Mahdollinen alustavasti palkkioksi sekä ennakoksi matkakuluja varten vahvistettu summa maksetaan viiden päivän kuluessa oikeusalan teknisen asiantuntijan nimeämisestä. Arviointia pyytänyt osapuoli maksaa sen pankkitilille, jonka paikallinen oikeusalan ja kirjanpidon teknisistä asiantuntija-arvioista vastaava paikallistoimisto on avannut erityisesti tätä varten. Tuomioistuin voi myös päättää, että kulut jaetaan osapuolten kesken.

Oikeusalan teknisestä asiantuntemuksesta maksettavan palkkion vahvistaa se elin, joka on määrännyt asiantuntija-arvion tehtäväksi. Palkkio perustuu tehtävän monimutkaisuuteen, sen edellyttämän työn laajuuteen ja kyseisen asiantuntijan ammatilliseen ja tieteelliseen kokemukseen.

Kiinteät kulut rikosasioissa

Riidan osapuolten kiinteät kulut rikosasioissa

Rikosasiaa koskevan riidan osapuolille ei ole asetettu kiinteitä kuluja.

Kiinteät kulut perustuslakia koskevissa oikeudenkäynneissä

Osapuolten kiinteät kulut perustuslakia koskevissa oikeudenkäynneissä

Perustuslakia koskevissa oikeudenkäynneissä ei ole kiinteitä kuluja.

Oikeudellisten edustajien velvollisuus antaa ennakkotietoja

Asianosaisten oikeudet ja velvollisuudet

Romaniassa oikeudellisilla edustajilla ei ole suoraa velvollisuutta kertoa osapuolille etukäteen heidän oikeuksistaan ja velvoitteistaan, heidän onnistumismahdollisuuksistaan ja oikeudenkäyntiin liittyvistä kuluista. Ammatillisten sääntöjen mukaan asianajajalla on kuitenkin velvollisuus antaa asiakkaalleen neuvoja täsmällisesti, tunnontarkasti, moitteettomasti ja huolellisesti.

Kulujen määräytymisperusteet

Missä on tietoja kulujen määräytymisperusteista Romaniassa?

Kulujen määräytymisperusteita koskevia tietoja ei ole helposti saatavilla, koska niitä ei ole julkaistu julkisten laitosten verkkosivuilla eikä niitä mainita tiedotteissa. Näitä tietoja voi saada suoraan alalla työskenteleviltä henkilöiltä tai seuraavista oikeudenkäyntikuluja koskevista säädöksistä.

  1. Oikeudenkäyntimaksuista ja leimaverosta säädetään oikeudenkäyntimaksuista annetussa laissa nro 146/1997 ja leimaveroa koskevassa hallituksen määräyksessä nro 32/1995.
  2. asianajajien palkkioista säädetään oikeuden toimeenpanijoista annetussa laissa nro 188/2000 sekä oikeuden toimeenpanijoiden palveluista veloitettavien vähimmäis- ja enimmäispalkkioiden hyväksymisestä 14. marraskuuta 2006 annetussa määräyksessä nro 2550/C.
  3. oikeusalan teknisten asiantuntijoiden palkkioista säädetään siviiliprosessilaissa ja hallituksen määräyksessä nro 2/2000 lainopillisen tai muun teknisen asiantuntijatoiminnan järjestämisestä.
  4. Kääntäjien ja tulkkien palkkioista säädetään siviiliprosessilaissa, laissa nro 178 sekä auktorisoitujen tulkkien ja kääntäjien palkkioiden vahvistamisesta 5. maaliskuuta 2009 annetussa määräyksessä nro 772.

Millä kielillä tiedot kulujen määräytymisperusteista Romaniassa on annettu?

Lait, joissa säädetään kuluista, ovat saatavissa vain romanian kielellä.

Mistä löydän tietoa sovittelusta?

Sovittelusta säädetään sovittelusta ja sovittelijan ammattiin liittyvistä järjestelyistä annetussa laissa nro 192/2006. Laissa säädetään, että sovittelija on oikeutettu osapuolten kanssa sovittuun palkkioon sekä korvaukseen sovittelusta aiheutuvista kuluista.

Mistä löydän lisätietoa kustannuksista?

Mistä löydän tietoa menettelyjen keskimääräisestä kestosta?

Tilastotietoa menettelyjen keskimääräisestä kestosta saattaa löytyä Romanian oikeuslaitoksen vuotuisesta toimintakertomuksesta, joka on saatavissa romanian kielellä ylimmän tuomarineuvoston yleisiltä verkkosivuilta (ks. kappale 3.4, jonka otsikkona on "Oikeuslaitoksen toiminnan laatuindikaattorit", sivut 155–162).

Arvonlisävero

Oikeudenkäyntimaksuihin, leimaveroon ja oikeusapusopimukseen sisältyviin asianajopalkkioihin ei lisätä arvonlisäveroa.

Asiakirjojen käännöspalkkioihin lisätään lain mukainen arvonlisävero.

Oikeusapu

Siviilioikeuden alalla sovellettava tuloraja

Keskimääräiset kuukausittaiset nettotulot perheenjäsentä kohden

Myöntämisen ehdot

Alle 500 leuta (noin 125 euroa)

Tulojen on jäätävä rajan alle ainakin kahtena kanteen nostamista edeltävänä kuukautena. Tällöin valtio maksaa kokonaan menettelystä aiheutuvat kulut.

Alle 800 leuta (noin 200 euroa)

Tulojen on jäätävä rajan alle ainakin kahtena kanteen nostamista edeltävänä kuukautena. Tällöin valtio maksaa 50 prosenttia kuluista.

 

Oikeusapua annetaan myös silloin,

  • kun oikeudenkäynnin arvioidut kiinteät tai yhteenlasketut kulut voisivat rajoittaa asiakkaan perustuslaillista oikeutta käyttää tehokkaasti oikeussuojakeinoja tai
  • kun asiakkaan asuinjäsenvaltion ja Romanian väliset elinkustannuserot voisivat rajoittaa hänen oikeuttaan käyttää oikeussuojakeinoja
  • kun erityisessä laissa säädetään oikeudesta oikeusapuun tai ilmaiseen oikeusapuun edunsaajaa suojelevana toimenpiteenä (jos edunsaaja on alaikäinen tai vammainen tai muussa erityistilanteessa) edunsaajan tuloihin katsomatta.

Rikosoikeuden alalla sovellettava tuloraja vastaajan osalta

Tulorajaa sovelletaan vain siviiliasioissa. Rikosasioissa rikosprosessilain 171 § sisältää tätä alaa säätelevät ensisijaiset säännökset. Oikeusapua annetaan vastaajalle, kun

  1. vastaaja on alaikäinen
  2. vastaaja on eristetty sopeutumislaitokseen tai kasvatustehtävää hoitavaan terveydenhoitolaitokseen
  3. vastaaja on jo pidätetty tai häntä on pidetty vankeudessa muun rikosasian yhteydessä
  4. vastaaja on eristetty lääketieteellisistä syistä tai hän saa lääketieteellistä pakkohoitoa
  5. rikostutkinnasta vastaava viranomainen tai tuomioistuin katsoo, ettei vastaaja kykene puolustamaan itseään
  6. laissa säädetään rangaistukseksi rikoksesta, josta vastaajaa syytetään, elinkautinen vankeustuomio tai vähintään viiden vuoden vankeustuomio.

Rikosoikeuden alalla sovellettava tuloraja uhrin osalta

Tulorajaa ei sovelleta uhreihin rikosoikeuden alalla. Rikosprosessilain 173 § sisältää tätä alaa säätelevät keskeiset säännökset.

Maksuton oikeudenkäynti

Seuraavista kanteista ei lain nojalla peritä lainkaan oikeudenkäyntimaksuja:

  • kaikki kanteet, jotka koskevat 1) lasten oikeuksien suojelua ja tukemista (asiasta säädetään laissa nro 272/2004 lasten oikeuksien suojelusta ja edistämisestä), 2) holhousta, 3) edunvalvontaa, 4) vakavista mielisairauksista kärsiville henkilöille annettavaa apua
  • kanteet, jotka koskevat lakiin ja sopimuksiin perustuvia elatusvelvollisuuksia, ja kaikki adoptiota koskevat kanteet (asiasta säädetään adoptiosta annetussa laissa nro 273/2004)
  • muut kanteet eri lakien mukaisesti.

Missä tapauksessa hävinnyt osapuoli joutuu maksamaan voittaneen osapuolen kulut?

Siviiliasioissa kulujen maksamisesta ja korvaamisesta säädetään siviiliprosessilain 274–276 §:ssä. Periaatteessa toimitaan seuraavasti:

  • Hävinnyt osapuoli joutuu (pyydettäessä) maksamaan oikeusjutun kulut.
  • Tuomari ei voi alentaa voittaneen osapuolen maksamaa oikeudenkäyntimaksua tai muita kuluja.
  • Vastaajan, joka on tunnustanut kantajan nostaman kanteen ensimmäisessä käsittelyssä, ei tarvitse maksaa oikeudenkäyntikuluja, paitsi jos haastemies on ilmoittanut hänelle asiasta virallisesti erityisessä vaateen jättämistä edeltävässä menettelyssä, joka esitellään edellä.

Rikosasioissa kulujen maksamisesta ja korvaamisesta säädetään rikosprosessilain 189–193 §:ssä. Periaatteessa toimitaan seuraavasti:

  • Prosessuaalisten toimenpiteiden toteuttamisesta, todisteiden hallinnoimisesta ja todistusaineiston säilyttämisestä aiheutuvat kulut, asianajajien palkkiot sekä muut rikosoikeudenkäynteihin liittyvät kulut katetaan valtion siirtämistä summista, tai osapuolet maksavat ne.
  • Jos asiassa langetetaan tuomio, vastaajan on maksettava valtiolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, lukuun ottamatta lainkäyttöelinten nimeämien tulkkien palkkioita ja tapauksia, joissa on myönnetty ilmaista oikeusapua.
  • Jos tuomio on vapauttava tai jos rikosoikeudenkäynti keskeytetään, valtion oikeudenkäyntikulut maksetaan seuraavasti:

Jos tuomio on vapauttava, kulut maksaa a) uhri, siinä määrin kuin hän on aiheuttanut ne; b) siviiliosapuoli, jonka siviilikanteet on hylätty kokonaan, siinä määrin kuin tämä osapuoli on aiheuttanut nämä kulut; c) vastaaja, kun hän joutuu vapauttavasta tuomiosta huolimatta maksamaan vahingonkorvausta.

Jos rikosoikeudenkäynti keskeytetään, kulut maksaa a) vastaaja, jos rikosvastuun on määrätty siirtyvän tai jos on syytä jättää rankaisematta vastaajaa; b) kumpikin osapuoli, jos asia sovitaan; c) uhri, jos kanne perutaan tai jos se on toimitettu tuomioistuimeen myöhässä.

  • Jos armahduksen tai kanteen vanhentumisen tai perumisen yhteydessä tai tilanteessa, jossa on syy jättää rankaisematta vastaajaa, vastaaja pyytää jatkamaan rikosoikeudenkäyntiä, oikeudenkäyntikulut maksaa uhri tai vastaaja muiden asiaan liittyvien lain säännösten mukaisesti.
  • Kaikissa muissa tapauksissa valtio maksaa omat oikeudenkäyntikulunsa.

Asiantuntijapalkkiot

Siviiliprosessilain 274 §:ssä säädetään, että hävinneen osapuolen on vaadittaessa maksettava oikeudenkäyntikulut, joihin sisältyvät voittaneen osapuolen maksamat oikeusalan teknisistä asiantuntijoista aiheutuneet kulut.

Asiakirjoja

Romanian tutkimusraportti kulujen avoimuudesta PDF (544 Kb) en

Päivitetty viimeksi: 24/06/2019

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Palaute

Anna tällä lomakkeella palautetta uudesta sivustostamme