Menettelyn kustannukset

Tanska

Tällä sivulla on tietoja oikeudenkäyntikuluista Tanskassa.

Sisällön tuottaja:
Tanska

Oikeusalan ammattilaisten palkkioiden sääntely

Oikeusalan ammattilaisten palkkioita ei periaatteessa säännellä. Hovioikeus on kuitenkin julkistanut joitakin palveluita koskevat ohjeelliset maksut. Kuka tahansa voi valittaa lakimiehen palkkiosta. Valitus on tehtävä lakimiesten kurinpitolautakunnalle (Advokatnævnet).

Kiinteät kulut

Kiinteät kulut riita-asioissa

Osapuolten kiinteät kulut riita-asioissa

Oikeudenkäyntimaksujen osalta kantajan on Tanskan lain mukaan suoritettava maksu jättäessään syytehakemuksen. Kiinteä perusmaksu on 500 Tanskan kruunua. Jos asian arvo on yli 50 000 Tanskan kruunua, maksu on 750 Tanskan kruunua, johon lisätään 1,2 prosentin suuruinen osuus asian 50 000 Tanskan kruunua ylittävästä arvosta.

Lisäksi asioissa, jossa on kysymys yli 50 000:sta Tanskan kruunusta, oikeudenkäynnistä on maksettava erillinen oikeudenkäyntimaksu. Maksu on samansuuruinen kuin maksu, joka suoritetaan syytehakemuksen jättämisen yhteydessä. Kantajan on siis maksettava myös oikeudenkäynnistä 750 Tanskan kruunua, johon lisätään 1,2 prosentin suuruinen osuus asian 50 000 Tanskan kruunua ylittävästä arvosta.

Kummankin tyyppisille maksuille (eli hakemusmaksulle ja oikeudenkäyntimaksulle) on asetettu 75 000 Tanskan kruunun yläraja. Joissakin tapauksissa (erityisesti julkisen viranomaisen toimintaan liittyvissä asioissa) yläraja on vain 2 000 Tanskan kruunua.

Tietyntyyppisissä riita-asioissa oikeudenkäyntimaksuja ei peritä. Niihin kuuluvat esimerkiksi perheoikeuteen liittyvät asiat.

Riita-asian kiinteiden oikeudenkäyntikulujen maksamisajankohta

Kuten edellä on todettu, kantajan on suoritettava oikeudenkäyntimaksu jättäessään syytehakemuksen.

Oikeuskäsittelystä on suoritettava toinen oikeudenkäyntimaksu, kun asian oikeuskäsittelyn ajankohta on vahvistettu, mutta kuitenkin aikaisintaan kolme kuukautta ennen käsittelyä.

Kiinteät kulut rikosasioissa

Asianosaisten kiinteät kulut rikosasioissa

Rikosasioissa oikeudenkäyntimaksuja ei tavallisesti peritä. Pientä määrää rikosasioita käsitellään kuitenkin asianomistajarikoksina, jolloin oikeudenkäyntimaksut määräytyvät samoin kuin riita-asioissa.

Kiinteät kulut perustuslakia koskevissa oikeudenkäynneissä

Asianosaisten kiinteät kulut perustuslakia koskevissa oikeudenkäynneissä

Tanskan lain mukaan perustuslakia koskevat asiat käsitellään siviili- tai rikosasioina. Tanskassa ei ole erillisiä sääntöjä perustuslakia koskevista menettelyistä.

Oikeudellisten edustajien velvollisuus antaa tietoja oikeudenkäyntikuluista

Asianosaisten oikeudet ja velvollisuudet

Tanskan lakimies- ja asianajajayhdistyksen (Advokatsamfundet) menettelytapasääntöjen (advokatetiske regler) 16.8 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Asianajajan on pyrittävä ratkaisemaan asiakkaan asia mahdollisimman pienin kuluin asiakkaan toiveet ja ohjeet huomioon ottaen.”

Kulujen määräytymisperusteet

Mistä löydän tietoa kulujen määräytymisperusteista Tanskassa?

Tietoa kuluista on Tanskan lakimies- ja asianajajayhdistyksen (Advokatsamfundet) verkkosivuilla ja Tanskan tuomioistuinlaitoksen (Danmarks Domstole) verkkosivuilla.

Millä kielillä Tanskassa on saatavilla tietoa kulujen määräytymisperusteista?

Tietoa kulujen määräytymisestä on saatavilla tanskaksi ja englanniksi.

Mistä löydän tietoa sovittelusta?

Tietoja sovittelusta (retsmægling) on saatavana Tanskan tuomioistuinlaitoksen (Danmarks Domstole) verkkosivuilla.

Mistä löydän lisätietoa kustannuksista?

Verkkosivut, joilla on tietoa kustannuksista

Tanskan tuomioistuinhallinnon (Domstolsstyrelsens) virallisilla verkkosivuilla on yleistä tietoa Tanskan oikeuslaitoksesta ja yhteystietoja.

Mistä löydän tietoa menettelyjen keskimääräisestä kestosta?

Tietoa oikeudenkäyntien keskimääräisestä kestosta Tanskassa on Tanskan tuomioistuinlaitoksen (Danmarks Domstole) verkkosivuilla. Annetut tiedot perustuvat erityyppisiin tapauksiin.

Arvonlisävero

Miten siitä saa tietoa?

Tavallisesti arvonlisävero sisältyy julkaistuihin tietoihin.

Oikeusapu

Siviilioikeuden alalla sovellettava tuloraja

Oikeusavun myöntämistä koskevaa tulorajaa tarkistetaan vuosittain. Vuonna 2019 sovellettavat tulorajat ovat seuraavat:

  • naimaton henkilö: 329 000 Tanskan kruunua
  • hakija, joka on avioliitossa tai avioliitonomaisessa suhteessa: 418 000 Tanskan kruunua
  • jokaista lasta kohti tulorajaan lisätään 57 000 Tanskan kruunua.

Kenellä tahansa on tuloistaan riippumatta oikeus saada suullisesti maksutonta oikeudellista perusneuvontaa oikeusapua antavilta laitoksilta.

Rikosasian vastaajaan sovellettava tuloraja

Vastaajan oikeus käyttää oikeudellista edustajaa ei riipu tuloista, vaan asian luonteesta. Yleensä vastaaja on tulotasostaan riippumatta velvollinen maksamaan puolustusasianajajansa palkkion, jos hänet todetaan syylliseksi.

Rikoksen uhriin sovellettava tuloraja

Rikoksen uhrin oikeus käyttää oikeudellista edustajaa ei riipu tuloista, vaan asian luonteesta. Oikeudenhoitoa koskevan lain (retsplejelov) 741(a) §:n mukaan pääasialliset tilanteet, joissa uhrilla on oikeus saada oikeudellinen edustaja, ovat väkivaltaan ja seksuaalirikoksiin liittyvät asiat. Valtio maksaa asianajajan palkkion.

Muita uhreille myönnettävän oikeusavun ehtoja

Edellä annettu vastaus asianomistajaan sovellettavasta tulorajasta rikosasioissa pätee myös tähän.

Muita vastaajalle myönnettävän oikeusavun ehtoja

Edellä annettu vastaus vastaajaan sovellettavasta tulorajasta rikosasioissa pätee myös tähän.

Maksuton oikeudenkäynti

Kuten edellä on todettu (katso riita-asian osapuolten kiinteisiin kuluihin liittyvä vastaus), tietyissä riita-asioissa oikeudenkäyntikuluja ei peritä. Oikeudenkäynnistä voi kuitenkin kertyä maksettavaksi muita kuluja (kuten asianajajien palkkioita).

Missä tapauksessa hävinnyt osapuoli joutuu maksamaan voittaneen osapuolen kulut?

Säännöt kulujen korvaamisesta riita-asioissa ovat oikeudenhoitoa koskevan lain (retsplejelov) 30 luvussa.

Hävinneen osapuolen on lähtökohtaisesti maksettava voittaneen osapuolen kulut. Erikoistapauksissa tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että hävinneen osapuolen ei tarvitse maksaa voittaneen osapuolen kustannuksia lainkaan tai että sen tarvitsee maksaa ne vain osittain.

Vain oikeudenkäynnin asianmukaisen hoitamisen kannalta tarpeelliset kulut voidaan määrätä korvattaviksi.

Asiantuntijapalkkiot

Asianomistaja on vastuussa asiantuntijapalkkioista, jos hän on erityisesti pyytänyt asiantuntijan lausuntoa.

Tuomioistuin päättää asian käsittelyn lopuksi, velvoitetaanko vastaaja maksamaan asiantuntijasta aiheutuneet kulut. Tämä riippuu oikeudenkäynnin tuloksesta.

Kääntäjien ja tulkkien palkkiot

Lähtökohtana on, että asianosaiset vastaavat tulkkauskuluista siviiliasioissa.
Rikosasioissa tulkkauskulut maksetaan valtion varoista.

Asiakirjoja

Tanskan tutkimusraportti kulujen avoimuudesta PDF (560 Kb) en

Päivitetty viimeksi: 27/08/2019

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Palaute

Anna tällä lomakkeella palautetta uudesta sivustostamme