Alaikäisen oikeudet tuomioistuinkäsittelyssä

Viro

Sisällön tuottaja:
Viro

1. Lapsen oikeuskelpoisuus

Siviililain yleisen osan mukaan kaikilla henkilöillä on oikeuskelpoisuus, ns. passiivinen kompetenssi. Alle 18-vuotiailla on rajoitettu aktiivinen kompetenssi eli heidän oikeuttaan toteuttaa oikeustoimia itsenäisesti on rajoitettu. Tuomioistuin voi laajentaa 15 vuotta täyttäneen lapsen aktiivista kompetenssia, jos se on lapsen edun mukaista ja hänen kehitystasonsa sen sallii. Virossa vähimmäisikä, jonka täytettyään henkilö voi itse nostaa kanteen tuomioistuimessa, on 15 vuotta.

2. Mahdollisuus mukautettuihin menettelyihin

Tuomioistuinjärjestelmistä on lisätietoa asianomaisella oikeusportaalin sivulla.

Kun rikosoikeudellisen vastuun alaikärajaa (14 vuotta) nuorempi lapsi on syyllistynyt rikokseen, asia käsitellään erityisessä nuorten rikoksentekijöiden asioita käsittelevässä lautakunnassa. Lautakunnan päätöksiin voi pyytää uudelleentarkastelua ensin maaherralta. Mahdolliset seuraavat muutoksenhaut käsittelee hallinto-oikeus hallinto-oikeudellisessa menettelyssä. Jos asia on ollut tuomioistuimen käsiteltävänä vähintään 9 kuukautta eikä tuomioistuin ole toteuttanut tarvittavaa menettelytoimea vaikka sen toteuttamatta jättämiselle ei ole perusteltua syytä, on mahdollista hakea asianmukaisen toimenpiteen soveltamista. Jos oikeuskäsittelyä lykätään ilman osapuolten suostumusta yli kolmen kuukauden päähän, osapuolet voivat hakea lykkäyspäätökseen muutosta. Laissa säädetään erikseen väliaikaisista toimenpiteistä, joita tuomioistuin voi määrätä lapsen suojelemiseksi ja kanteen turvaamiseksi. Laissa säädetään myös kuulemiseen sovellettavista poikkeuksista silloin kun kuultavana on lapsi, jolla on erityistarpeita.

3. Viranomaisten yhteistyö

Lapsen suojelusta vastaavat tasavallan hallitus, lastensuojeluneuvosto, sosiaaliministeriö, sosiaalivakuutuslautakunta, maakuntien maaherrat ja paikallishallinnot lastensuojelulaissa säädettyjen tehtäviensä mukaisesti.

4. Oikeusalan ammattilaisten koulutus

Tuomarien koulutuksen järjestää koulutusneuvosto, joka toimii korkeimman oikeuden alaisuudessa Viron tuomioistuinlain mukaisesti. Viron asianajajaliitto on Euroopan asianajajaliiton jäsen ja pitää sen kautta yhteyttä muihin jäsenvaltioihin muun muassa koulutukseen liittyvissä kysymyksissä.

5. Lapsen etu

Lapsen etua käsitellään useissa säädöksissä. Lastensuojelulaissa (21 §) säädetään velvollisuudesta ottaa ensisijaisesti huomioon lapsen etu.

6. Lapsia koskevissa menettelyissä tehtyjen päätösten seuranta ja täytäntöönpano

Koska lapset eivät voi suorittaa prosessitoimia itsenäisesti, he eivät saa henkilökohtaisesti tietoa tuomioistuimen antamasta tuomiosta ja sen täytäntöönpanosta. Kun tuomio on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi, lapsen oikeudellinen edustaja voi hakea täytäntöönpanoa ulosottomieheltä. Täytäntöönpanomenettelyä koskevien tietojen toimittaminen lapselle on oikeudellisen edustajan tehtävä.

7. Oikeussuojakeinot

Virossa siviilioikeudellisiin menettelyihin osallistuvia lapsia edustaa heidän oikeudellinen edustajansa, joiden edellytetään toimivan lapsen edun mukaisesti. Siksi lapsen oikeudellinen edustaja voi toimittaa tuomioistuimelle hakemuksia ja valituksia lapsen puolesta ilman tämän suostumusta. Lain perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että lapsi voi myös itse toimittaa tuomioistuimelle hakemuksia ja valituksia. Yleensä lapsen oikeudellisen edustajan odotetaan liittyvän tällaisiin hakemuksiin tai valituksiin välittömästi. Perheoikeudellisissa asioissa 14 vuotta täyttänyt lapsi, jolla on riittävä ymmärrys menettelystä, voi hakea muutosta tuomioistuimen päätökseen ilman oikeudellista edustajaa.

8. Adoptiomenettelyt, myös ulkomaiset adoptiot

Adoptiota haluavan on tehtävä hakemus maakuntahallinnolle. Jos maakuntahallinto katsoo, että adoption hyväksymisedellytykset täyttyvät, adoptoija tekee adoptiohakemuksen tuomioistuimelle. Adoptiohakemus tehdään adoptoitavan lapsen asuinpaikan tuomioistuimelle. Jos adoptiovanhemman tai lapsen asuinpaikka ei ole Virossa, tuomioistuin ei voi tehdä adoptiopäätöstä ilman Viron tasavallan sosiaaliministeriön alaisuudessa toimivan kansainvälisiä adoptioita käsittelevän lautakunnan suostumusta. Jos lapsi on täyttänyt 10 vuotta, hänen on annettava adoptioon suostumuksensa.

Lapsiystävällinen oikeudenkäyttö Virossa  PDF (469 Kb) en

Päivitetty viimeksi: 31/07/2020

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.