Avioero ja asumusero

Ranska

Sisällön tuottaja:
Ranska

7 artiklan 2–4 kohta - Sovellettavaa lakia koskevan sopimuksen muotovaatimukset

Asetuksessa asetetaan lainvalintasopimusten pätevyydelle kolme muotovaatimusta: sopimus on laadittava kirjallisesti ja päivättävä, ja kummankin puolison on allekirjoitettava se.

Lisäksi jäsenvaltioille varataan mahdollisuus säätää muista muotovaatimuksista ja täsmennetään sitä, miten niitä on sovellettava puolisoiden tilanteen mukaan.

Ranskan lainsäädännössä ei aseteta minkäänlaisia muotovaatimuksia avio- tai asumuserotilanteessa sovellettavan lainvalintasopimuksen pätevyydelle. Näin ollen Ranska ei ole antanut 17 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua ilmoitusta.

Puolisot voivat halutessaan kääntyä lisätietojen saamista varten oikeusalan ammattilaisen puoleen.

5 artiklan 3 kohta -Mahdollisuus valita sovellettava laki menettelyn aikana

Puolisot voivat tehdä avio- tai asumuseroonsa sovellettavan lain valintaa koskevan sopimuksen tai muuttaa sitä milloin tahansa, mutta viimeistään silloin, kun asia pannaan vireille tuomioistuimessa.

Jos tuomioistuinvaltion laissa niin säädetään, puolisot voivat myös menettelyn aikana valita lain, jota tuomioistuimessa sovelletaan (5 artiklan 2 ja 3 kohta).

Ranskan lainsäädännössä ei erikseen säädetä tällaisesta mahdollisuudesta. Sen vuoksi Ranska ei ole antanut 17 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua ilmoitusta.

Päivitetty viimeksi: 05/04/2024

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.