Elatusvelvoitteet

Saksa

Sisällön tuottaja:
Saksa

TOIMIVALTAISTEN TUOMIOISTUINTEN/VIRANOMAISTEN HAKU

Seuraavan hakutoiminnon avulla voi hakea tuomioistuimia/viranomaisia, jotka ovat toimivaltaisia tietyn EU-tason oikeudellisen välineen suhteen. Huom. Vaikka annettujen tietojen täsmällisyys on pyritty varmistamaan kaikin mahdollisin keinoin, saattaa toimivallan määrittelyssä poikkeustapauksissa olla puutteita.

Saksa

Perheoikeus – elatusvelvollisuus


*pakollinen kenttä

71 artiklan 1 kohdan a alakohta – Tuomioistuimet, joilla on toimivalta ratkaista täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevia hakemuksia ja tällaisten hakemusten johdosta tehtyjä päätöksiä koskevia muutoksenhakuja

Hakemukset, jotka koskevat päätöksen tunnustamista tai päätöksen julistamista täytäntöönpanokelpoiseksi asetuksen (EY) N:o 4/2009 27 artiklan mukaisesti, käsitellään keskitetysti sen osavaltion ylioikeuden (Oberlandesgericht) toimipaikassa sijaitsevan alioikeuden perheoikeuden jaostossa (Amtsgericht – Familiengericht), jonka alueella henkilö, jota vastaan hakemus on tehty, asuu tai jonka alueella täytäntöönpanoa haetaan. Berliinin osavaltion ylioikeuden (Kammergericht) toimialueella päätökset tekee Pankow-Weißenseen alioikeus.

Jos menettely koskee notaarin laatimaa asiakirjaa, sen voi julistaa täytäntöönpanokelpoiseksi myös notaari.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimissa tehtyihin täytäntöönpanomenettelyjä koskeviin päätöksiin haetaan asetuksen (EY) N:o 4/2009 32 artiklan mukaisesti muutosta valituksella (Beschwerde). Muutoksenhakutuomioistuin on osavaltion ylioikeus. Valitus jätetään sille tuomioistuimelle, joka teki päätöksen.

71 artiklan 1 kohdan b alakohta – Muutoksenhakumenettely

Asetuksen (EY) N:o 4/2009 33 artiklan mukainen muutoksenhakukeino on nimeltään Rechtsbeschwerde. Toimivaltainen tuomioistuin on liittovaltion korkein oikeus (Bundesgerichtshof). Rechtsbeschwerde-muutoksenhaku on käynnistettävä kuukauden kuluessa siitä, kun alemman oikeusasteen muutoksenhakutuomioistuimen päätös on annettu tiedoksi.

71 artiklan 1 kohdan c alakohta – Uudelleentutkimismenettely

Tuomioistuin, jolla on toimivalta tutkia asia uudelleen asetuksen (EY) N:o 4/2009 19 artiklan mukaisesti on se, joka teki päätöksen. Jos 19 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät, sovelletaan soveltuvin osin yksipuolisia tuomioita koskevaa menettelyä (siviiliprosessilain 343–346 §). Jos 19 artiklassa säädetyt edellytykset eivät täyty, tuomioistuin tekee päätöksen hakemuksen hylkäämisestä. Päätös voidaan tehdä ilman suullista käsittelyä.

71 artiklan 1 kohdan d alakohta – Keskusviranomaiset

Asetuksen (EY) N:o 4/2009 49 artiklan mukainen keskusviranomainen on oikeusministeriö, jonka osoite on:

Bundesamt für Justiz

D – 53094 Bonn

Deutschland

Oikeusministeriöön saa yhteyden myös puhelimitse, faksilla tai sähköpostilla:

Puhelin:

Saksasta: 0228/99 4 10- 5534, 5869 or 5549

Ulkomailta: +49/228/99 4 10- 5534, 5869 or 5549

Faksi:

Saksasta: (0228) 994 10 52 02

Ulkomailta: (+49 228) 994 10 52 02

Sähköposti:auslandsunterhalt@bfj.bund.de

71 artiklan 1 kohdan f alakohta – Täytäntöönpanon osalta toimivaltaiset viranomaiset

Toimivalta panna täytäntöön elatusvelvoitteita koskevan asetuksen 21 artiklan mukaiset päätökset on alioikeuksilla (Amtsgericht). Paikallinen toimivalta on sillä alioikeudella, jonka toimialueella täytäntöönpanomenettely tapahtuu tai tapahtui.

71 artiklan 1 kohdan g alakohta – Asiakirjojen käännöksissä hyväksytyt kielet

Asetuksen 20, 28 ja 40 artiklassa mainittujen asiakirjojen käännösten on oltava saksankielisiä.

71 artiklan 1 kohdan h alakohta – Kielet, jotka keskusviranomaiset hyväksyvät käytettäväksi viestinnässä muiden keskusviranomaisten kanssa

Keskusviranomaisena toimivan oikeusministeriön (Bundesamt für Justiz) ja muiden keskusviranomaisten välinen asetuksen (EY) N:o 4/2009 59 artiklan 3 kohdan mukainen viestintä voi tapahtua englannin kielellä, jos kaikki asianomaiset keskusviranomaiset antavat siihen suostumuksensa.

Päivitetty viimeksi: 30/06/2023

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.