Eurooppalainen maksamismääräys

29 artiklan 1 kohdan a alakohta - Toimivaltaiset tuomioistuimet

Kyproksen tasavallan kullakin neljällä hallintoalueella, jotka ovat Nikosia, Limassol, Larnaka-Famagusta ja Pafos, toimivilla Kyproksen ensimmäisen asteen tuomioistuimilla (yleiset ja erityistuomioistuimet) on toimivalta. Tuomareiden toimivallasta on säädetty tuomioistuimista annetussa laissa (14/60). Tuomareiden toimivalta vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä alioikeustuomari, vanhempi alioikeustuomari vai tuomioistuimen puheenjohtaja.

29 artiklan 1 kohdan b alakohta - Uudelleentutkimismenettely

Uudelleentutkimista koskevasta menettelystä säädetään siviiliprosessilaissa. Menettely perustuu melkein yksinomaan kirjalliseen aineistoon, jonka riita-asian osapuolet toimittavat. Poikkeustapauksissa tai silloin, kun tuomioistuin pitää sitä tarpeellisena, kirjallisen aineiston ja valaehtoisten lausuntojen lisäksi kysymykseen voi tulla myös suullinen kuuleminen. Toimivaltaiset tuomioistuimet ovat samat kuin a kohdassa.

29 artiklan 1 kohdan c alakohta - Viestintävälineet

Eurooppalaista maksamismääräysmenettelyä varten hyväksytyt ja tuomioistuinten käytössä olevat viestintävälineet ovat seuraavat: vaatimus voidaan jättää henkilökohtaisesti kirjaamoon tai lähettää postitse tai millä tahansa muulla keinolla, esimerkiksi faksina tai sähköpostina.

29 artiklan 1 kohdan d alakohta - Hyväksytyt kielet

Tuomioistuinten hyväksymä kieli on kreikka. Asetuksessa (EY) N:o 1896/2006 tarkoitetuissa asioissa hyväksytään kuitenkin myös englanti, jota myös käytetään Kyproksella.

Päivitetty viimeksi: 07/09/2020

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.
Näiden sivujen kansallisesta sisällöstä vastaavat jäsenvaltiot päivittävät parhaillaan sivuja Britannian EU-erosta johtuvien muutosten vuoksi. Kaikki sivut eivät välttämättä ole vielä ajan tasalla, mutta tiedot korjataan aikanaan.