Which country's law applies?

When you are involved in litigation in a case where not all the facts of the case are connected with the same country, there is a need to establish the law which will be applied by the court in making a decision on the substance of the matter.

As international trade and travel expand, so too does the risk that a company or an individual might be involved in a dispute having an international element. The international element could be because the parties are of different nationality or that they reside in different countries or that they have entered into a contract concerning a transaction taking place abroad.

In the event of a dispute, it is not enough to determine which court has international jurisdiction to hear and determine the case; it also has to be established which law will be applicable to determine the substance of the matter.

Please select the relevant country's flag to obtain detailed national information.

Last update: 16/01/2023

This page is maintained by the European Commission. The information on this page does not necessarily reflect the official position of the European Commission. The Commission accepts no responsibility or liability whatsoever with regard to any information or data contained or referred to in this document. Please refer to the legal notice with regard to copyright rules for European pages.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Belgia

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Belgian kansallisia oikeuslähteitä ovat lainsäädäntö, yleiset oikeusperiaatteet ja tapaoikeus. Lainsäädäntö on aina viranomaisen antamaa. Yleiset oikeusperiaatteet ovat oikeudellisesti sitovia, koska yhteiskunta on vakuuttunut niiden oikeudellisesta arvosta. Tapaoikeus puolestaan muodostuu kirjoittamattomista käytännöistä ja yleisesti hyväksytyistä menettelytavoista.

Belgiassa ei käytetä ennakkotapauksiin perustuvaa järjestelmää. Oikeuskirjallisuuden tavoin oikeuskäytäntöä pidetään tosin luotettavana oikeuslähteenä, mutta oikeuden päätökset sitovat ainoastaan asianosaisia. Ne eivät sido muita tuomioistuimia, joiden ratkaistavana on samankaltaisia tapauksia. Belgian perustuslakituomioistuinta (Cour constitutionnel / Grondwettelijk Hof) lukuun ottamatta mikään tuomioistuin ei voi velvoittaa muita tuomioistuimia noudattamaan tiettyä oikeuskäytännön linjaa. Edes kassaatiotuomioistuin (Cour de cassation / Hof van Cassatie) eli korkein oikeus, joka palauttaa tuomiollaan asian aiempaan tuomioistuimeen uutta käsittelyä varten, ei anna kyseistä tuomioistuinta sitovia ohjeita. Kassaatiotuomioistuimen tuomio sitoo lopullisen ratkaisun antavaa tuomioistuinta vasta, jos kassaatiotuomioistuin palauttaa toisen kerran tuomion samassa asiassa.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Huomautus:

Belgian ulkoasiainministeriön (Service Public Fédéral Affaires étrangères / Federale Overheidsdienst Buitenlandse Zaken) sivustolla on tietokanta, jossa esitetään yleiskatsaus kahden- tai monenvälisistä yleissopimuksista (vuodesta 1987 alkaen):

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://diplomatie.belgium.be/fr/traites

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://diplomatie.belgium.be/fr/traites

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://diplomatie.belgium.be/fr/traites

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://diplomatie.belgium.be/fr/traites

Monien Belgiassa voimassa olevien yleissopimusten teksti julkaistaan Belgian virallisessa lehdessä (Moniteur belge / Belgische Staatsblad), joka on saatavilla sähköisesti vuodesta 1997 alkaen: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://justice.belgium.be

Myös monien ennen vuotta 1987 tehtyjen yleissopimusten teksti on saatavilla samalla internetsivustolla otsikon Législation consolidée / Geconsolideerde wetgeving (”konsolidoitu lainsäädäntö”) alla (2 800 kohtaa 1. elokuuta 2004).

Belgia on suvereeni valtio, jolla on lähtökohtaisesti ylin määräysvalta yksityisiä oikeussubjekteja koskevissa asioissa. Yhteiskunnan jatkuvan kansainvälistymisen vuoksi kansainvälisten ja ylikansallisten järjestöjen ja laitosten lainsäädäntö sitoo Belgiaa kuitenkin yhä tiiviimmin. Erityisesti Euroopan unioni (EU), Yhdistyneet kansakunnat (YK), Pohjois-Atlantin liitto (NATO) ja Euroopan neuvosto vaikuttavat Belgian lainsäädäntöön toisaalta perussopimuksillaan ja (suoraan sovellettavilla tai muilla) asetuksillaan ja toisaalta direktiiveillään ja lainsäädännön yhdenmukaistamismenetelmillään, joilla kyseisten järjestöjen jäsenvaltiot voidaan velvoittaa mukauttamaan kansallisia oikeusjärjestelmiään.

Euroopan neuvosto on vahvistanut suoraan sovellettavia ihmisoikeussopimuksia, joista tunnetuimpia ovat Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan sosiaalinen peruskirja. Yhdistyneiden kansakuntien tasolla Euroopan ihmisoikeussopimusta vastaa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, ja Euroopan sosiaalista peruskirjaa vastaa taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus.

Koska Euroopan unioni on ylikansallinen organisaatio, sillä on huomattava vaikutus jäsenvaltioihinsa, joihin myös Belgia lukeutuu. Euroopan unionin pääasiallisia säädöksiä ovat suoraan sovellettavat asetukset ja jäsenvaltioiden lainsäädännön osaksi saatettavat direktiivit.

Lukemattomat laitokset ja järjestöt kehittävät aktiivisesti eri oikeudenaloja, kuten kansainvälistä yksityisoikeutta, kansainvälistä rikosoikeutta, kansainvälistä kauppaoikeutta ja kansainvälistä talouslainsäädäntöä. Näistä voidaan mainita esimerkiksi seuraavat: Yhdistyneet kansakunnat, YK:n kansainvälisen kauppaoikeuden toimikunta (UNCITRAL), kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevä Haagin konferenssi, yksityisoikeuden yhdenmukaistamiseksi toimiva kansainvälinen instituutti (UNIDROIT), Euroopan neuvosto, Euroopan unioni ja Euroopan yhteisö, kansainvälinen väestörekisteritoimikunta, Kansainvälinen merenkulkujärjestö (International Maritime Organization, IMO), Kansainvälinen lentokuljetusliitto (International Air Transport Association, IATA) ja Benelux-liitto.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Sekä liittovaltion viranomainen että Belgian osavaltioiden viranomaiset voivat asiallisen toimivaltansa alaan kuuluvissa asioissa tehdä kahdenvälisiä sopimuksia maailman muiden maiden tai alueiden kanssa. Suurin osa sopimuksista tehdään naapurimaiden tai sellaisten maiden kanssa, joihin Belgialla on tiiviit tai merkittävät kauppasuhteet.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta 16. heinäkuuta 2004 annettu laki (Code de droit international privé, CODE DIP / Wetboek van internationaal privaatrecht, jäljempänä ’kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettu laki’) on julkaistu Belgian virallisessa lehdessä 27. heinäkuuta 2004. Lakiin voi tutustua oikeusviraston internetsivustolla kohdassa Linkki avautuu uuteen ikkunaanlégislation consolidée.

Tällä tietosivulla esitetyt tiedot perustuvat kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettuun lakiin. Sen kansainvälistä toimivaltaa koskevia säännöksiä sovelletaan lain voimaantulon jälkeen nostettuihin kanteisiin. Säännöksiä ulkomaisten tuomioistuinten päätösten ja virallisten asiakirjojen vaikutuksista sovelletaan lain voimaantulon jälkeen annettuihin tuomioistuinten päätöksiin ja virallisiin asiakirjoihin. Niissä tapauksissa, jotka eivät vastaa kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain siirtymäsäännöksiä, sovelletaan monia eri lakeja sekä oikeuskäytäntöä ja ‑kirjallisuutta. Kannattaa tutustua erityisesti seuraaviin internetsivustoihin:

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.law.kuleuven.be/ipr/en

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.ipr.be/fr

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.dipr.be/fr

Lisäksi kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettua lakia voidaan soveltaa vain, jos ei voida soveltaa kansainvälisiä yleissopimuksia, Euroopan unionin oikeutta tai erityislakien säännöksiä.

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Belgialainen tuomioistuin ei sovella yksinomaan Belgian lakia. Sen on usein annettava tuomio vieraan valtion lain perusteella.

Belgian kansainvälisessä yksityisoikeudessa säädetään, että vieraan valtion lakia sovelletaan vieraassa valtiossa hyväksytyn tulkinnan mukaan ja että tuomioistuin voi vaatia yhteistyötä asianosaisten kesken, jos se ei voi itse selvittää vieraan valtion lain sisältöä. Jos on selvää, että tuomioistuimen on mahdotonta selvittää vieraan valtion lain sisältöä riittävän ajoissa, sovelletaan Belgian lakia (ks. kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 15 §).

2.2 Renvoi

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain hyväksymisestä lähtien edelleen- tai takaisinviittausta (renvoi) ei yleensä ole enää hyväksytty (lain 16 §). Kyseiseen lakiin sisältyy kuitenkin oikeushenkilöihin sovellettavaa lakia koskeva poikkeus (110 §) ja säännös, joka koskee mahdollisuutta käsitellä luonnollisten henkilöiden oikeuskelpoisuutta tai oikeustoimikelpoisuutta koskeva asia Belgian lainsäädännön mukaisesti (ks. jäljempänä).

2.3 Liittymän muuttuminen

Liittymä voi muuttua, jos liittymäperuste muuttuu ajan (esimerkiksi kansalaisuus) tai paikan (esimerkiksi asuinpaikka) suhteen.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetulla lailla pyritään täsmentämään, mitä sääntöä sovelletaan tavallisimmin tilanteissa, joissa liittymä voi muuttua.

Kun on kyse esimerkiksi avioliiton oikeusvaikutuksista, kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa vahvistetaan tärkeimmäksi liittymäperusteeksi puolisoiden asuinpaikka ajankohtana, jona oikeusvaikutuksiin vedotaan (ks. 48 §).

Kyseisessä laissa täsmennetään, että vanhemmuussuhteen vahvistamiseen sovelletaan sen henkilön kansalaisuusvaltion lakia, jonka isyys tai äitiys otetaan esille lapsen syntymähetkellä (62 §).

Omaisuuteen liittyviin esineoikeuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella kyseinen omaisuus sijaitsee silloin, kun kyseisiin oikeuksiin vedotaan. Laissa täsmennetään kuitenkin, että esineoikeuksien saamiseen tai menettämiseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella omaisuus sijaitsee niiden toimien tai tosiseikkojen ajankohtana, joihin on vedottu kyseisten oikeuksien saamisen tai menettämisen perustelemiseksi (87 §).

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Lainvalintasääntöjen tavanomaisesta soveltamisesta voidaan poiketa joissakin tapauksissa, jotka on määritelty kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa.

1. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain mukaan sovellettavaa lakia ei poikkeuksellisesti sovelleta, jos on ilmeistä, että kaikki seikat huomioon ottaen tilanteella on vain hyvin heikko yhteys Belgiaan mutta hyvin kiinteät yhteydet johonkin toiseen valtioon. Tällöin sovelletaan kyseisen toisen valtion lakia (19 §).

2. Belgian lain pakottavia säännöksiä tai sen oikeusjärjestyksen perusteisiin (ordre public) kuuluvia sääntöjä, joiden tarkoituksena on säännellä kansainvälistä tilannetta, sovelletaan riippumatta siitä, mitä lakia lainvalintasääntöjen mukaan on sovellettava (20 §).

3. Kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusteita koskevan poikkeuksen perusteella vieraan valtion lain tiettyjä ominaispiirteitä voidaan olla soveltamatta tapauksissa, joissa niillä olisi kohtuuton vaikutus Belgian oikeusjärjestykseen (ks. 21 §).

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Belgialainen tuomioistuin voi vaatia, että asianosaiset selvittävät vieraan valtion lain sisällön ja soveltamisalan. Belgialainen tuomioistuin voi myös soveltaa Lontoossa 7 päivänä kesäkuuta 1968 tehtyä ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja koskevaa eurooppalaista yleissopimusta. Jos vaaditaan todistusvoimainen asiakirja, asianosaista pyydetään esittämään oikeudellinen asiantuntijalausunto (certificat de coutume), toisin sanoen toisen valtion toimivaltaisen viranomaisen esittämä todistusvoimainen selvitys tämän maassa sovellettavasta tai sovelletusta lainsäädännöstä.

3 Lainvalintasäännöt

Jos edellä mainittuja lakitekstejä sovellettaessa ilmenee, että belgialainen tuomioistuin on toimivaltainen, sen on tutkittava, mitä lakia sen on sovellettava käsiteltävässä riita-asiassa. Tätä varten se soveltaa Belgian kansainvälistä yksityisoikeutta. Tässä yhteydessä käytetään eri liittymäperusteita riidan kohteen mukaan. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettu laki rakentuu temaattisesti, ja siinä mainitaan ratkaiseva liittymäperuste aihekohtaisesti. Seuraavassa tarkastellaan joitakin näistä aiheista.

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Sopimusvelvoitteisiin ja oikeustoimiin sovelletaan 17 päivänä kesäkuuta 2008 annettua asetusta (EY) N:o 593/2008 eli niin sanottua Rooma I ‑asetusta. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetulla lailla vuoden 1980 Rooman yleissopimuksen soveltaminen ulotetaan koskemaan sopimusoikeudellisia asioita, jotka jätettiin alun perin yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Lakia on tarkoitus mukauttaa lähiaikoina siten, että siinä otetaan huomioon Rooman yleissopimuksen korvaaminen Rooma I ‑asetuksella.

Tiettyjä asetuksen soveltamisalaan kuulumattomia asioita säännellään kuitenkin erityissäännöillä

– joko kansainvälisten yleissopimusten (erityisesti eräiden vekseleitä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä 7 päivänä kesäkuuta 1930 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja eräiden shekkejä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä 19 päivänä maaliskuuta 1931 tehdyn Geneven yleissopimuksen) mukaisesti tai

– kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain erityissäännösten mukaisesti (ks. mm. trusteja koskeva 124 § ja yhtiöjärjestystä koskeva 111 §).

Lopuksi on syytä huomauttaa, että asetuksen 25 artiklan mukaisesti seuraavia kansainvälisiä yleissopimuksia sovelletaan edelleen:

– tavaroiden sisävesikuljetussopimuksista 21 päivänä kesäkuuta 2001 tehty Budapestin yleissopimus

– Lontoossa 28 päivänä huhtikuuta 1989 tehty kansainvälinen meripelastusyleissopimus

– Brysselissä 23 päivänä syyskuuta 1910 allekirjoitetut kansainväliset sopimukset alusten yhteentörmäystä sekä meriapua ja meripelastusta koskevien erinäisten määräysten yhdenmukaistuttamisesta ja kyseisiin sopimuksiin liitetty allekirjoituspöytäkirja.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovelletaan 11 päivänä heinäkuuta 2007 annettua asetusta N:o 864/2007 eli niin sanottua Rooma II ‑asetusta. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetulla lailla Rooma II ‑asetuksen soveltaminen ulotetaan koskemaan asioita, jotka eivät kuulu sen soveltamisalaan.

Tiettyihin asetuksen soveltamisalaan kuulumattomiin asioihin sovelletaan kuitenkin erityissääntöjä. Jos kantaja niin vaatii, kunnianloukkauksesta tai yksityisyyden tai henkilöoikeuksien loukkauksesta johtuviin velvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella vahingon aiheuttanut tapahtuma tai vahinko sattui tai uhkaa sattua, jollei vastuuhenkilö osoita, ettei hän voinut ennakoida vahingon sattuvan kyseisessä valtiossa (ks. kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 99 §).

Lopuksi on syytä huomauttaa, että asetuksen 28 artiklan mukaisesti seuraavia kansainvälisiä yleissopimuksia sovelletaan edelleen:

– tieliikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista 4 päivänä toukokuuta 1971 tehty Haagin yleissopimus

– kansainvälinen sopimus siviilioikeudellista lainkäyttövaltaa yhteentörmäyksiä koskevissa asioissa koskevien tiettyjen säännösten yhtenäistämisestä (International Convention for the unification of certain rules concerning civil jurisdiction in matters of collision), kansainvälinen sopimus rikosoikeudellista lainkäyttövaltaa yhteentörmäyksiä tai muita merenkulkuonnettomuuksia koskevissa asioissa koskevien tiettyjen säännösten yhtenäistämisestä (International convention for the unification of certain rules relating to penal jurisdiction on matters of collision or other incidents of navigation) ja avoimella merellä käytettäviin aluksiin kohdistuviin takavarikkoihin ja sitä vastaaviin turvaamistoimiin (saisie conservatoire) liittyvien tiettyjen säännösten yhtenäistämistä koskeva kansainvälinen sopimus (kaikki kolme sopimusta on allekirjoitettu Brysselissä 10. toukokuuta 1952)

– Lontoossa 28 päivänä huhtikuuta 1989 tehty kansainvälinen meripelastusyleissopimus

– Münchenissä 5 päivänä lokakuuta 1973 tehty yleissopimus eurooppapatenttien myöntämisestä

– 29 päivänä toukokuuta 1933 tehty ilma-aluksiin kohdistuviin takavarikkoihin ja sitä vastaaviin turvaamistoimiin (saisie conservatoire) liittyvien tiettyjen säännösten yhtenäistämistä koskeva kansainvälinen sopimus

– Brysselissä 23 päivänä syyskuuta 1910 allekirjoitetut kansainväliset sopimukset alusten yhteentörmäystä sekä meriapua ja meripelastusta koskevien erinäisten määräysten yhdenmukaistuttamisesta ja kyseisiin sopimuksiin liitetty allekirjoituspöytäkirja.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Jollei kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettuun lakiin sisälly erityistä poikkeussäännöstä, oikeudellista asemaa, oikeuskelpoisuutta ja oikeustoimikelpoisuutta koskevissa riidoissa sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisuus henkilöllä on (kansalaisuusvaltion lakia). Samaa säännöstä sovelletaan sukupuolenvaihdoksiin (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 35 ter §).

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettuun lakiin sisältyy osittaista edelleen- tai takaisinviittausta koskeva säännös, jonka mukaan luonnollisten henkilöiden oikeuskelpoisuuteen tai oikeustoimikelpoisuuteen sovelletaan Belgian lakia, jos näin on tehtävä vieraan valtion lain mukaisesti (ks. lain 34 §).

Yleisen periaatteen mukaan sukunimien ja etunimien määräytymiseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen kyseinen henkilö on (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 37 §:n 1 momentti), tai jos henkilö on usean valtion kansalainen, jonkin sellaisen valtion lakia, jonka kansalainen hän on (lain 37 §:n 2 momentti).

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 62 §:n 1 momentin ensimmäisen kohdan mukaan henkilön isyyden tai äitiyden vahvistamiseen tai kiistämiseen sovelletaan pääsääntöisesti sen valtion lakia, jonka kansalaisuus henkilöllä on lapsen syntymähetkellä tai, jos isyys tai äitiys on vahvistettu vapaaehtoisesti, kyseisen toimen ajankohtana.

Jos sovellettavassa laissa ei säädetä suostumusta koskevasta vaatimuksesta vapaaehtoisesti vahvistetun vanhemmuuden osalta, vaatimus ja suostumuksen edellytykset sekä tavat, joilla suostumus ilmaistaan, määräytyvät sen valtion lain mukaan, jossa kyseisen henkilön vakinainen asuinpaikka on suostumuksen antamishetkellä (lain 62 §:n 1 momentin toinen kohta).

3.4.2 Adoptio

Adoption vahvistamista koskeviin edellytyksiin sovelletaan adoptiovanhemman kansalaisuusvaltion tai adoptiovanhempien yhteisen kansalaisuusvaltion lakia. Jos adoptiovanhemmat ovat eri maiden kansalaisia, sovelletaan heidän asuinvaltionsa tai Belgian lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 67 §).

Vaadittuihin eri suostumuksiin sovelletaan adoptoitavan asuinvaltion lakia. Jos kyseisessä lainsäädännössä ei säädetä adoptoitavalta ja hänen biologisilta vanhemmiltaan tai laillisilta edustajiltaan edellytetystä suostumuksesta tai jos siinä ei tunneta adoption käsitettä, suostumuksiin sovelletaan kuitenkin Belgian lakia (lain 67 § ja 68 §).

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Avioliittoon sovellettavan lain osalta kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa tehdään ero seuraavien välillä:

1. Avioliittolupaus: tulevien puolisoiden asuinvaltion laki, sen valtion laki, jonka kansalaisuus tulevilla puolisoilla on, tai Belgian laki (lain 45 §).

2. Avioliiton solmiminen: kummankin puolison kansallinen laki, paitsi että samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisen avioliiton kieltävää vieraan valtion lain säännöstä ei sovelleta, jos jommankumman puolison kansalaisuus- tai asuinpaikkavaltion laissa sallitaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden välinen avioliitto (lain 46 §).

3. Muodollisuudet: sen valtion laki, jonka alueella puolisot vihitään avioliittoon (lain 47 §).

4. Avioliiton vaikutukset: puolisoiden asuinvaltion laki, tai jos tällaista lakia ei voida määrittää, puolisoiden kansalaisuusvaltion laki tai Belgian laki (lain 48 §).

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Rekisteröidyn parisuhteen tai muiden rekisteröityjen yhteiselämän muotojen osalta Belgian laissa erotetaan toisistaan kaksi erilaista ”yhteiselämään perustuvaa suhdetta” (relations de vie commune) sen mukaan, onko yhdessä asuvien suhde avioliitonomainen vai ei.

Avioliitonomaiseen suhteeseen sovelletaan samaa lakia kuin avioliittoon (ks. edellä). Jos sitä vastoin yhdessä asuvien suhde ei ole avioliitonomainen, sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella kyseinen suhde rekisteröitiin ensimmäisen kerran.

Yhteiselämän muotoa, jonka yhteydessä parisuhdetta ei rekisteröidä (union libre), ei sen sijaan tarkastella erikseen.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Avioeroon ja asumuseroon sovelletaan tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla 20 päivänä joulukuuta 2010 annettua neuvoston asetusta (EU) N:o 1259/2010 eli niin sanottua Rooma III -asetusta. Sovellettava laki on valittava viimeistään ensimmäisessä oikeudenistunnossa siinä tuomioistuimessa, johon avio-/asumuserohakemus on toimitettu.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa 18 päivänä joulukuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 4/2009 15 artiklassa viitataan elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23 päivänä marraskuuta 2007 tehtyyn Haagin pöytäkirjaan. Yleissäännön mukaan sovelletaan elatusapuun oikeutetun henkilön asuinvaltion lakia. On kuitenkin olemassa erityissääntöjä, jotka koskevat lasten ja vanhempien välisiä suhteita, alle 21-vuotiaiden henkilöiden suhteita muihin henkilöihin kuin vanhempiinsa, puolisoiden tai entisten puolisoiden välisiä suhteita sekä sellaisten henkilöiden välisiä suhteita, joiden avioliitto on mitätöity. Mahdollisuudesta valita sovellettava laki säädetään myös pöytäkirjassa.

Lisäksi sovelletaan lasten elatusapuun sovellettavasta laista 24 päivänä lokakuuta 1956 tehtyä Haagin yleissopimusta, kun on kyse Belgian suhteista kyseisen sopimuksen osapuolena olevaan valtioon, joka ei ole ratifioinut edellä mainittua 23 päivänä marraskuuta 2007 tehtyä Haagin pöytäkirjaa.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Kumppanit voivat itse valita aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain. Sovellettavaa lakia koskee tässä tapauksessa rajoitettu valintamahdollisuus: voidaan valita kumppanien avioitumisen jälkeisen ensimmäisen asuinvaltion laki tai jommankumman puolison kansalaisuusvaltion laki (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 49 §).

Jollei sovellettavaa lakia ole valittu, aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan kumppanien avioitumisen jälkeisen ensimmäisen asuinvaltion lakia. Jos puolisot eivät asu samassa valtiossa, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia molemmat kumppanit olivat avioitumisajankohtana. Muissa tapauksissa sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella puolisot vihittiin avioliittoon (lain 51 §).

3.7 Testamentit ja perinnöt

Perintö- ja testamenttiasioissa sovelletaan toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta 4 päivänä heinäkuuta 2012 annettua asetusta (EU) N:o 650/2012.

3.8 Kiinteä omaisuus

Sovellettavan lain määrittämiseen käytetään myös omaisuuden sijaintipaikkaa koskevaa perustetta (ks. kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 87 §).

3.9 Maksukyvyttömyys

Maksukyvyttömyysasioissa sovelletaan maksukyvyttömyysmenettelyistä 29 päivänä toukokuuta 2000 annettua asetusta N:o 1346/2000. Kyseisessä asetuksessa lähtökohtana on maksukyvyttömyysasioissa sovellettava yleinen päämenettely, jonka jälkeen voidaan soveltaa alueellisia sekundäärimenettelyjä.

Päivitetty viimeksi: 17/12/2020

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Bulgaria

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Bulgarian kansainvälisen yksityisoikeuden keskeiset säännökset sisältyvät kansainvälistä yksityisoikeutta koskevaan lakiin (Kodeks na mezhdunarodnoto chastno pravo). Pääperiaatteena on, että yksityisoikeudellisissa suhteissa, joissa on kansainvälisiä piirteitä, sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, johon siteet ovat lähimmät.

Ratifioidut kansainväliset sopimukset ovat perustuslain mukaan osa kansallista lainsäädäntöä, ja ne ovat ensisijaisia kansallisen lainsäädännön sääntöihin nähden.

Siviilioikeudellisissa menettelyissä sovellettavat lainvalintasäännöt ovat myös siviiliprosessilaissa (Grazhdanski protsesualen kodeks).

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Ks. edellä.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Ks. edellä.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 28 §:n mukaan tuomioistuin tarkistaa kansainvälisen toimivallan omasta aloitteestaan ilman, että asianosaisten on pyydettävä sitä. Päätökseen, jossa todetaan, että tällainen toimivalta on olemassa tai että sitä ei ole olemassa, voidaan hakea muutosta ja siitä voidaan tehdä kassaatiovalitus. Tuomioistuimen on tunnettava lainvalintasäännöt ja sovellettava niitä.

Silloin kun sovellettavan lain valinta riippuu tosiseikkojen tai oikeussuhteen luonteesta, asiassa edetään Bulgarian lainsäädännön mukaisesti. Tuomioistuimen on otettava luonnetta määrittäessään huomioon asianomaisen oikeussuhteen kansainvälinen ulottuvuus,

2.2 Renvoi

Bulgarian kansainvälisessä yksityisoikeudessa tunnetaan viittausperiaate (renvoi) ja sitä sovelletaan. Palaamista Bulgarian lainsäädäntöön ja viittaamista edelleen kolmannen valtion lainsäädäntöön ei kuitenkaan sallita seuraavissa asioissa:

1. oikeushenkilöiden ja sellaisten yhteisöjen oikeudellinen asema, jotka eivät ole oikeushenkilöitä;

2. oikeustoimien muoto;

3. lainvalinta,

4. elatus,

5. sopimussuhteet,

6. muut kuin sopimukseen perustuvat oikeussuhteet.

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 40 §:n 3 momentissa säädetään, että jos viittausperiaate hyväksytään, sovelletaan joko Bulgarian aineellista oikeutta tai kolmannen maan aineellista oikeutta.

2.3 Liittymän muuttuminen

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 27 §:ssä säädetään, että kansainvälinen toimivalta säilyy, jos kansainvälisen toimivallan perusteet olivat olemassa, kun asia pantiin vireille, vaikka nämä perusteet raukeaisivat oikeudenkäynnin aikana. Jos kansainvälistä toimivaltaa ei ollut asian vireillepanohetkellä, toimivalta annetaan, jos sen perusteet syntyvät menettelyn aikana.

Myöhemmillä muutoksilla seikoissa, joiden perusteella sovellettava laki on valittu, ei ole taannehtivaa vaikutusta (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 42 §).

Jos omaisuuden sijaintipaikka muuttuu esineoikeuden vahvistamisen tai päättymisen jälkeen, sovellettavaa lakia muutetaan vastaavasti. Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 66 §:ssä säädetään, että jos omaisuutta siirretään, omaisuuden aiemman sijaintivaltion lain nojalla saatuja oikeuksia ei saa käyttää vastoin sen valtion lakia, johon omaisuus on siirretty.

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 93 §:n 4 momentissa säädetään, että sopimuspuolet voivat milloin tahansa sopia, että sopimukseen sovelletaan jotain muuta kuin sopimukseen siihen asti sovellettua lakia.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Vieraan valtion lain säännöksiä ei sovelleta ainoastaan siinä tapauksessa, että sen soveltamisen seuraukset olisivat selvästi ristiriidassa Bulgarian oikeusjärjestyksen perusteiden kanssa.

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain lainvalintasääntöjen soveltaminen ei rajoita Bulgarian lainsäädännön pakottavien säännösten soveltamista, koska niiden kohde ja tarkoitus huomioon ottaen niitä on sovellettava riippumatta siitä, sovelletaanko vieraan valtion lakia.

Jos suhteella on läheinen yhteys toiseen valtioon, tuomioistuin voi ottaa huomioon tämän valtion pakottavat säännökset siinä tapauksessa, että näitä säännöksiä antaneen valtion lainsäädännön nojalla niitä on sovellettava siitä huolimatta, mitä lakia on määritelty sovellettavan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain lainvalintasäännön perusteella. Jotta tuomioistuin voisi päättää, onko tällaisia erityisiä pakottavia säännöksiä noudatettava, sen on otettava huomioon säännösten luonne ja kohde sekä niiden soveltamisen tai soveltamatta jättämisen seuraukset.

Bulgarian tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista useita vastaajia vastaan nostetut kanteet, jos yhdenkin vastaajan osalta on olemassa toimivaltaperusteet. Jos bulgarialaiset tuomioistuimet ovat toimivaltaisia käsittelemään yhtä kantajan nostamista kanteista, niillä on toimivalta käsitellä myös loput kanteista.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Tuomioistuin tai muu lainkäyttöelin selvittää viran puolesta vieraan valtion lain sisällön. Tuomioistuin voi käyttää kansainvälisissä sopimuksissa määrättyjä menetelmiä, pyytää tietoja oikeusministeriöltä tai muulta elimeltä ja pyytää lausuntoja asiantuntijoilta ja erityisiltä elimiltä.

Osapuolilla on edellä mainitun estämättä oikeus esittää asiakirjoja niiden vieraan valtion lain säännösten sisällön selvittämiseksi, joihin osapuolten kanteet tai vastineet perustuvat, tai muulla tavoin avustaa tuomioistuinta tai muita lakia soveltavia viranomaisia. Tuomioistuin tai muu lakia soveltava viranomainen voi myös määrätä osapuolet avustamaan vieraan valtion lain sisällön selvittämisessä.

Vieraan valtion lakia tulkitaan ja sovelletaan siten kuin sitä tulkitaan ja sovelletaan siinä valtiossa, jossa se on säädetty.

Vieraan valtion lain selvittämisessä todistustaakka määräytyy sen aineellisen lainsäädännön nojalla, jolla säädellään todistustaakan seurauksia.

Silloin kun Bulgarian tuomioistuinten toimivalta voidaan vahvistaa riita-asian osapuolten välisellä sopimuksella, tämä toimivalta voidaan vahvistaa myös ilman sopimusta, jos vastaaja hyväksyy sen kanteeseen vastaamista koskevan määrärajan kuluessa nimenomaisesti tai hiljaisesti kanteen pääasiaa koskevin toimin,

Bulgarian täytäntöönpanoviranomaisilla on yksinomainen toimivalta suorittaa täytäntöönpanotoimet siinä tapauksessa, että täytäntöönpantava velvoite koskee henkilöä, jonka tavanomainen asuinpaikka on Bulgariassa, tai toimen kohde on Bulgariassa.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Tätä osa-aluetta säännellään sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) 17 päivänä kesäkuuta 2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 593/2008. Bulgaria on myös vuonna 1980 tehdyn Rooman yleissopimuksen osapuoli; Linkki avautuu uuteen ikkunaanRoomassa 19 päivänä kesäkuuta 1980 allekirjoittamista varten avattu sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskeva yleissopimus (80/934/ETY).

Jos edellä mainittua asetusta ei voida soveltaa, sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain säännöksiä.

Bulgarian tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista sopimussuhteita koskevat kanteet, jos vastaajan tavanomainen asuinpaikka, kotipaikka tai keskushallinto on Bulgariassa, jos kantaja tai hakija on Bulgarian kansalainen tai Bulgariassa rekisteröity oikeushenkilö tai jos velvoite on suoritettava Bulgariassa tai vastaajan päätoimipaikka on Bulgariassa.

Sopimuksiin sovelletaan osapuolten valitsemaa lakia.

Jollei toisin sovita, osapuolten oletetaan hyväksyneen sovellettavaksi käytännön, josta osapuolet ovat tai josta niiden olisi pitänyt olla tietoisia, joka tunnetaan laajalti kansainvälisessä kaupassa ja jota samantyyppisten sopimusten osapuolet noudattavat säännöllisesti kyseisellä kaupan alalla.

Osapuolet voivat päättää, että valittua lakia sovelletaan koko sopimukseen tai sen osaan.

Jos sopimuksen kohde on kiinteään omaisuuteen liittyvä esineoikeus, sopimuksen oletetaan liittyvän läheisimmin siihen valtioon, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee.

Sopimuksen tai yksittäisen sopimuslausekkeen tekemiseen ja aineelliseen pätevyyteen sovelletaan sen valtion lakia, jota sovelletaan sopimuksen pätevyyteen. Sopimus on pätevä, jos se täyttää sopimukseen sovellettavassa lainsäädännössä säädetyt muotovaatimukset kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain tai sen valtion lain mukaisesti, jossa sopimus tehdään. Sopimusta sääntelevää lakia sovelletaan myös sopimuksen toteennäyttämiseen siltä osin kuin tähän lakiin sisältyy säännöksiä, jotka koskevat laillisia olettamia, tai muita todistustaakkaan liittyviä sääntöjä.

Bulgarian tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista kuluttajan nostamat kanteet, jos vastaajan tavanomainen asuinpaikka, sääntömääräinen kotipaikka tai hallinnollinen päätoimipaikka on Bulgariassa, jos kantaja tai hakija on Bulgarian kansalainen tai Bulgariassa rekisteröity oikeushenkilö ja jos kantajalla tai hakijalla on tavanomainen asuinpaikka Bulgariassa.

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain säännöksiä ei sovelleta vekseleistä, velkakirjoista ja sekeistä johtuviin velvoitteisiin.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Tätä osa-aluetta säännellään sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II) 11 päivänä heinäkuuta 2007 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 864/2007.

Jos edellä mainittua asetusta ei voida soveltaa, sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain säännöksiä.

Vahingoista johtuvan vastuun osalta sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella välitön vahinko syntyy tai todennäköisesti syntyy. Jos vahingon aiheuttajan ja vahinkoa kärsineen henkilön tavanomainen asuinpaikka tai toimipaikka on vahingon tapahtumishetkellä samassa valtiossa, sovelletaan kyseisen valtion lakia.

Edellä esitetystä huolimatta, jos olosuhteista kokonaisuudessaan ilmenee, että vahinko liittyy selvästi läheisemmin johonkin toiseen valtioon, sovelletaan kyseisen toisen valtion lakia. Selvästi läheisempi yhteys voi perustua osapuolten väliseen olemassa olevaan suhteeseen, kuten sopimukseen, joka liittyy läheisesti kyseessä olevaan vahinkotapahtumaan.

Bulgarian tuomioistuimet ovat toimivaltaisia käsittelemään vahingonkorvauskanteita, jos vastaajalla on Bulgariassa tavanomainen asuinpaikka tai kotipaikka, jos kantaja täyttää samat edellytykset ja jos vahingon aiheuttanut teko on tehty Bulgariassa tai vahingot ovat aiheutuneet Bulgariassa.

Kun vahinko on aiheutunut tai on vaarassa aiheutua viallisesta tavarasta, korvausvelvoite määräytyy sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa vahingon kärsineellä henkilöllä on tavanomainen asuinpaikka.

Vilpillisestä kilpailusta ja kilpailun rajoittamisesta johtuviin velvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella kilpailijoiden edut kärsivät tai voivat kärsiä suoraa ja vakavaa vahinkoa.

Yksityisyyden suojaa, joukkoviestimiä ja henkilötietojen suojaa koskevien oikeuksien rikkomisesta johtuviin velvoitteisiin sovelletaan vahinkoa kärsineen henkilön valinnan mukaisesti joko sen valtion lakia, jossa henkilöllä on tavanomainen asuinpaikka, tai sen valtion lakia, jonka alueella vahinko aiheutui, tai sen valtion lakia, jossa vastaajalla on toimipaikka.

Ympäristövahingoista johtuviin velvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella vahinko aiheutui.

Tekijänoikeuksien, lähioikeuksien ja teollisoikeuksien rikkomisesta johtuviin velvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa suojaa on haettu.

Perusteettomasta edusta johtuviin velvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa perusteeton etu ilmeni, lukuun ottamatta tapauksia, joissa perusteeton etu ilmeni osapuolten välillä olleen muun suhteen yhteydessä (esimerkiksi sopimus, joka liittyy läheisesti perusteettomaan etuun).

Asiainhuollosta johtuviin velvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa asianomaisen tavanomainen asuinpaikka tai toimipaikka sijaitsee asiainhuollon alkamisen aikaan. Jos asiainhuollosta johtuva velvoite liittyy luonnollisen henkilön tai tietyn omaisuuden suojeluun, sovelletaan sen valtion lakia, jossa henkilö oli tai jossa omaisuus sijaitsi asiainhuollon aikana. Jos olosuhteista kokonaisuudessaan ilmenee, että asiainhuolto liittyy selvästi läheisemmin toiseen valtioon, sovelletaan tämän toisen valtion lakia.

Sopimukseen perustumattomasta suhteesta aiheutuvan velvoitteen tultua voimaan osapuolet voivat valita siihen sovellettavan lain.

Sopimukseen perustumattomasta suhteesta aiheutuviin velvoitteisiin sovellettava laki säätelee vastuun ehtoja ja laajuutta, henkilöitä, joita velvoite koskee, vastuusta vapautumisen perusteita ja vastuun rajoittamista, turvaamistoimia, vahingon luonnetta ja laajuutta, henkilöitä, joilla on oikeus korvaukseen henkilökohtaisesti kärsimästään vahingosta, vastuuta muiden aiheuttamista vahingoista, velvoitteiden lakkauttamistavoista ja velvoitteiden toteennäyttämistä.

Sovellettava laki ei koske valtion ja julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden, mukaan lukien niiden viranomaiset ja edustajat, vastuuta toimista, joita ne suorittavat toimivaltaansa käyttäessään.

Sovellettavasta laista riippumatta on vastuuta määritettäessä otettava huomioon ne turvallisuus- ja menettelysäännöt, jotka olivat voimassa vastuun aiheuttaneen tapahtuman tapahtumapaikassa ja tapahtumahetkellä.

Vahinkoa kärsineen henkilön oikeus nostaa kanne suoraan vastuulliseksi väitetyn henkilön vakuutuksenantajaa vastaan määräytyy asianomaisesta sopimukseen perustumattomasta suhteesta aiheutuvaan velvoitteeseen sovellettavan lain mukaisesti.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilön oikeuskelpoisuuteen ja oikeustoimikelpoisuuteen sovelletaan sen maan lainsäädäntöä, jonka kansalainen henkilö on. Jos tiettyyn suhteeseen sovellettavassa laissa vahvistetaan erityiset edellytykset oikeustoimikelpoisuudelle, sovelletaan kyseistä lakia. Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 50 §:n 2 momentin mukaisesti, jos sopimus tehdään saman valtion alueella olevien henkilöiden välillä, henkilö, joka on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan oikeuskelpoinen ja oikeustoimikelpoinen, ei voi vedota toisen valtion lainsäädännön mukaiseen oikeustoimikelvottomuuteen lukuun ottamatta tapauksia, joissa vastapuoli oli sopimuksen tekohetkellä tietoinen oikeustoimikelvottomuudesta tai ei ollut siitä tietoinen oman laiminlyöntinsä vuoksi. Tätä 2 momentin säännöstä ei sovelleta perhe- ja perintöasioihin liittyviin liiketoimiin eikä muussa valtiossa kuin liiketoimen toteuttamispaikan valtiossa sijaitsevan kiinteän omaisuuden esineoikeuksia koskeviin liiketoimiin.

Henkilön kyky harjoittaa kaupallista toimintaa ilman oikeushenkilön perustamista määräytyy sen valtion lain mukaan, jossa henkilö on rekisteröity kauppiaaksi. Jos rekisteröintiä ei vaadita, sovelletaan sen valtion lakia, jossa henkilöllä on päätoimipaikka.

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 53 §:n mukaan henkilön nimi ja nimenmuutos määräytyvät henkilön kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kansalaisuuden muutoksen vaikutus nimeen määräytyy sen valtion lain mukaisesti, jonka kansalaisuuden henkilö on saanut. Jos kyseessä on kansalaisuudeton henkilö, hänen tavanomaisen asuinpaikkansa muutoksen vaikutus nimeen määräytyy sen valtion lain mukaan, jossa henkilön uusi tavanomainen asuinpaikka sijaitsee.

Nimeen ja nimenmuutokseen voidaan soveltaa Bulgarian lainsäädäntöä, jos sitä pyytää henkilö, jonka tavanomainen asuinpaikka on Bulgariassa.

Lisäksi Bulgarian tuomioistuimilla ja muilla viranomaisilla on toimivalta ratkaista nimen muuttamista tai suojaamista koskevat kysymykset, jos henkilö on Bulgarian kansalainen tai hänen tavanomainen asuinpaikkansa on Bulgariassa, Bulgarian kansalaisten oikeustoimikelpoisuuden rajoittamista tai poistamista koskevat asiat sekä asiat, jotka liittyvät Bulgarian kansalaisten oikeustoimikelpoisuuden rajoittamisen tai poistamisen kumoamiseen, holhouksen tai edunvalvonnan aloittamiseen ja päättämiseen taikka kadonneeksi tai kuolleeksi julistamiseen silloin kun holhouksen tai edunvalvonnan alainen henkilö on Bulgarian kansalainen tai hänellä on tavanomainen asuinpaikka Bulgariassa.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Bulgarian tuomioistuimilla ja muilla viranomaisilla on toimivalta vanhemmuuden vahvistamista ja riitauttamista koskevissa menettelyissä, jos vastaajalla on tavanomainen asuinpaikka Bulgariassa, jos kantaja tai hakija on Bulgarian kansalainen tai jos lapsi tai vanhempi, joka on osapuolena, on Bulgarian kansalainen tai hänellä on tavanomainen asuinpaikka Bulgariassa. Tätä toimivaltaa sovelletaan myös asioihin, jotka liittyvät lasten ja vanhempien välisiin henkilösuhteisiin ja varallisuussuhteisiin sekä adoptiosuhteen vahvistamiseen, mitätöintiin tai peruuttamiseen, jos adoption hakija, adoptoitava tai toinen adoptoitavan vanhemmista on Bulgarian kansalainen tai hänellä on tavanomainen asuinpaikka Bulgariassa.

Vanhemmuuden vahvistamiseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisuuden lapsi sai syntyessään. Samaa lakia sovelletaan vanhempien välisiin henkilökohtaisiin suhteisiin syntymähetkellä. Kolmannen maan lainsäädäntö voidaan ottaa huomion (renvoi), jos kyseisessä laissa tunnustetaan vanhemmuuden vahvistaminen.

3.4.2 Adoptio

Adoption ehtoihin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia adoption hakija(t) ja adoptoitava ovat adoptiohakemuksen jättämishetkellä. Jos he ovat eri maiden kansalaisia, sovelletaan kunkin henkilön kansallista lainsäädäntöä. Jos adoptoitava on Bulgarian kansalainen, tarvitaan oikeusministerin suostumus. Oikeusministerin asetuksella vahvistetaan ehdot ja menettelyt, joiden mukaisesti toisen valtion kansalaiselle myönnetään lupa Bulgarian kansalaisen adoptioon. Jos adoptoitava on Bulgarian kansalainen, adoption hakijan (joko Bulgarian tai vieraan valtion kansalainen), jonka tavanomainen asuinpaikka on toisessa valtiossa, on täytettävä myös kyseisen valtion lainsäädännön mukaiset adoptoimisen edellytykset. Adoption oikeusvaikutuksiin sovelletaan adoption hakijan ja adoptoitavan yhteistä kansallista lainsäädäntöä. Jos adoption hakija ja adoptoitu ovat eri valtioiden kansalaisia, sovelletaan sen valtion lakia, jossa heillä kummallakin on tavanomainen asuinpaikka.

Bulgarian tuomioistuimilla on toimivalta elatusapua koskevissa asioissa silloin kun vastaajan tavanomainen asuinpaikka on Bulgariassa, joissa kantaja tai hakija on Bulgarian kansalainen ja joissa elatusapua hakevan tavanomainen asuinpaikka on Bulgariassa.

Elatusvelvollisuuteen sovelletaan sen valtion lakia, jossa elatusapua hakevan tavanomainen asuinpaikka sijaitsee, paitsi jos hänen kotimaansa lainsäädäntö on hänen kannaltaan suotuisampi. Tällaisissa tapauksissa sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen elatusapua hakeva on. Jos sovellettavassa vieraan valtion laissa ei säädetä elatusavun myöntämisestä, sovelletaan Bulgarian lainsäädäntöä.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Bulgariassa avioliittoon vihkii väestörekisteriviranomainen, jos jompikumpi tulevista puolisoista on Bulgarian kansalainen tai hänellä on tavanomainen asuinpaikka Bulgariassa. Ulkomaan kansalaiset voivat solmia keskenään avioliiton Bulgariassa kotimaansa diplomaatti- tai konsuliedustustoissa, jos se on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan mahdollista. Bulgarian kansalaiset voivat solmia avioliiton ulkomailla kyseisen vieraan valtion toimivaltaisen viranomaisen edessä, jos se on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan mahdollista. Bulgarian kansalaiset voivat solmia keskenään avioliiton ulkomailla Bulgarian diplomaatti- tai konsuliedustustossa, jos se on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan mahdollista. Avioliitto Bulgarian kansalaisen ja ulkomaan kansalaisen välillä voidaan solmia ulkomailla Bulgarian diplomaatti- tai konsuliedustustossa, jos se on kyseisen valtion lainsäädännön ja kyseisen ulkomaan kansalaisen kotimaan lainsäädännön mukaan mahdollista. Avioliittoon liittyvät asiat kuuluvat Bulgarian tuomioistuinten toimivaltaan, jos toinen puolisoista on Bulgarian kansalainen tai hänen tavanomainen asuinpaikkansa on Bulgariassa. Avioliiton muoto määräytyy sen valtion lainsäädännön mukaan, jonka viranomaisen edessä avioliitto solmitaan.

Avioliiton solmimisedellytykset määräytyvät kummankin puolison osalta sen valtion lainsäädännön mukaan, jonka kansalainen henkilö on avioliiton solmimisajankohtana.

Ulkomailla avioliiton solmiva Bulgarian kansalainen voi saada perhelain (Semeen kodeks) 6 §:n 2 momentin mukaisen luvan Bulgarian diplomaatti- tai konsuliedustustosta.

Jos jompikumpi tulevista puolisoista on Bulgarian kansalainen tai hänellä on tavanomainen asuinpaikka Bulgariassa, avioliittoon vihkii Bulgarian väestörekisteriviranomainen, ja jos sovellettavassa vieraan valtion lainsäädännössä säädetään sellaisesta avioliiton esteestä, joka Bulgarian lainsäädännön mukaan on ristiriidassa avioliiton solmimisvapauden kanssa, estettä ei oteta huomioon.

Ulkomaan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön on todistettava Bulgarian väestörekisteriviranomaiselle, että hänen kansallisuusvaltionsa lainsäädännössä tunnustetaan vieraan valtion toimivaltaisen viranomaisen suorittaman vihkimisen pätevyys ja että avioliiton solmimiselle ei ole kansallisen lainsäädännön nojalla esteitä.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Erityisiä lainvalintasääntöjä ei ole.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Tähän osa-alueeseen sovelletaan tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla 20 päivänä joulukuuta 2010 annettua neuvoston asetusta (EU) N:o 1259/2010.

Jos kyseistä asetusta ei voida soveltaa, sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain säännöksiä.

Samaa vieraan valtion kansalaisuutta olevien puolisoiden avioeroon sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia he ovat avioerohakemusta jätettäessä.

Eri kansalaisuutta olevien puolisoiden avioeroon sovelletaan sen valtion lakia, jossa heillä on yhteinen tavanomainen asuinpaikka avioerohakemusta jätettäessä. Jos puolisoilla ei ole yhteistä tavanomaista asuinpaikkaa, sovelletaan Bulgarian lainsäädäntöä.

Jos sovellettavassa vieraan valtion laissa ei myönnetä avioeroa ja toinen puolisoista on Bulgarian kansalainen tai hänen tavanomainen asuinpaikkansa on Bulgariassa avioerohakemuksen jättämishetkellä, sovelletaan Bulgarian lainsäädäntöä.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Tätä osa-aluetta säännellään toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa 18 päivänä joulukuuta 2008 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 4/2009.

Jos kyseistä asetusta ei voida soveltaa, sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain säännöksiä.

Elatusvelvollisuuteen sovelletaan sen valtion lakia, jossa elatusapua hakevan tavanomainen asuinpaikka sijaitsee, paitsi jos hänen kotimaansa lainsäädäntö on hänen kannaltaan suotuisampi. Tällaisissa tapauksissa sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen elatusapua hakeva on. Jos elatusapua hakeva ja elatusvelvollinen ovat saman valtion kansalaisia ja elatusvelvollisella on tavanomainen asuinpaikka kyseisessä valtiossa, sovelletaan näiden kahden henkilön yhteistä kansallista lainsäädäntöä. Jos sovellettavassa lainsäädännössä ei säädetä elatusavun myöntämisestä edellä mainituissa tilanteissa, sovelletaan Bulgarian lainsäädäntöä.

Jos entisten puolisoiden väliset elatusvelvoitteet johtuvat avioliiton mitätöinnistä tai avioerosta, sovelletaan avioeroon tai avioliiton mitätöintiin sovellettua lakia.

Elatusapuun sovellettavassa lainsäädännössä säädetään

1. siitä, onko elatusapua mahdollista hakea, paljonko sitä voi saada ja keneltä sitä voi vaatia;

2. siitä, kuka voi hakea elatusapua ja missä määräajassa;

3. siitä, onko elatusapua mahdollista muuttaa ja millä ehdoilla;

4. elatusapua koskevan oikeuden lakkauttamisen perusteista;

5. elatusvelvollisen velvollisuudesta maksaa takaisin viranomaiselle, joka on maksanut elatusmaksua elatusvelvollisen sijasta.

Elatusavun määrää määritettäessä on otettava huomioon elatusvelvollisen taloudelliset valmiudet ja elatusapuun oikeutetun todelliset tarpeet, vaikka sovellettavassa vieraan valtion lainsäädännössä säädettäisiinkin toisin.

Avioliiton mitättömäksi julistamiseen sovelletaan lakia, jota sovellettiin avioliiton solmimisen edellytyksiin.

Ks. avioliiton mitättömäksi julistamista ja avioeroa koskeva kohta.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Tuomioistuin, jolla on toimivalta avioliiton mitätöintiä ja avioeroa koskevissa asioissa, on toimivaltainen asioissa, jotka liittyvät puolisoiden välisiin henkilökohtaisiin suhteisiin ja varallisuussuhteisiin.

Puolisoiden välisiin henkilökohtaisiin suhteisiin sovelletaan puolisoiden yhteistä kansallista lainsäädäntöä. Eri kansalaisuuksia olevien puolisoiden välisiin henkilökohtaisiin suhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa puolisoilla on yhteinen tavanomainen asuinpaikka, tai jos heillä ei ole yhteistä tavanomaista asuinpaikkaa, sen valtion lakia, johon puolisot ovat läheisimmin yhteydessä. Puolisoiden välisiin varallisuussuhteisiin sovelletaan lakia, jota sovelletaan puolisoiden välisiin henkilökohtaisiin suhteisiin.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Tätä osa-aluetta säännellään toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta 4 päivänä heinäkuuta 2012 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 650/2012.

Jos kyseistä asetusta ei voida soveltaa, sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain säännöksiä.

Bulgarian tuomioistuimilla ja muilla elimillä on toimivalta perintöasioissa, jos perittävän tavanomainen asuinpaikka kuolinajankohtana oli Bulgariassa tai jos hän oli kuollessaan Bulgarian kansalainen tai jos osa hänen varallisuudestaan sijaitsee Bulgariassa.

Irtaimen omaisuuden perimykseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävän tavanomainen asuinpaikka oli kuolinhetkellä. Kiinteän omaisuuden perimykseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa omaisuus sijaitsee. Perittävä voi valita, että hänen varallisuuttaan koskeviin perintösääntöihin sovelletaan täysin sen valtion lainsäädäntöä, jonka kansalainen hän oli valintaa tehdessään. Lainvalinnalla ei saa olla vaikutusta perillisten edellä tarkoitetussa sovellettavassa laissa säädettyyn lakiosaan.

Henkilön kelpoisuuteen määrätä omasta varallisuudestaan testamentilla (testamentin tekemisestä ja peruuttamisesta) sovelletaan samaa lainsäädäntöä kuin perimykseen. Testamentti on muodollisesti pätevä, jos se on sen valtion lainsäädännön mukainen, jossa se on tehty tai jonka kansalainen testamentintekijä oli testamentintekohetkellä tai kuollessaan tai jossa testamentintekijällä oli tavanomainen asuinpaikka tai jossa testamentin kohteena oleva kiinteä omaisuus sijaitsee.

Perimykseen sovellettava laki sääntelee perimyksen alkamisen ajankohtaa ja paikkaa, perillisryhmiä ja perimysjärjestystä, perintöosuuksia, kelpoisuutta periä, perittävän velvoitteiden vastaanottamista ja niiden jakamista perillisten kesken, perinnön vastaanottamista ja siitä luopumista, perinnön vastaanottamisen määräaikoja, jäämistön määrättävissä olevaa osaa sekä testamentin pätevyyttä koskevia ehtoja. Jos perimykseen sovellettavan lain mukaisia perillisiä ei ole, Bulgarian alueella sijaitseva omaisuus siirtyy Bulgarian valtiolle tai kunnalle.

3.8 Kiinteä omaisuus

Tätä osa-aluetta säännellään sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) 17 päivänä heinäkuuta 2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 593/2008.

Jos kyseistä asetusta ei voida soveltaa, sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain säännöksiä.

Bulgariassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta koskevat asiat, tällaista omaisuutta koskevat täytäntöönpano- tai turvaamisasiat ja tällaiseen omaisuuteen kohdistuvien esineoikeuksien siirtämiseen tai vahvistamiseen liittyvät asiat kuuluvat yksinomaan Bulgarian tuomioistuinten ja muiden viranomaisten toimivaltaan.

Irtaimeen tai kiinteään omaisuuteen kohdistuva hallinta- ja omistusoikeus sekä muut esineoikeudet määräytyvät sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa omaisuus sijaitsee. Saman lainsäädännön mukaan arvioidaan, onko omaisuus irtainta vai kiinteää ja mikä esineoikeus on kyseessä.

Esineoikeuksien hankkimiseen ja päättymiseen sekä hallintaan sovelletaan sen valtion lakia, jossa omaisuus sijaitsee toimen tekohetkellä tai silloin kun oikeuden hankkimisen tai päättymisen perusteena ollut seikka ilmeni.

Kulkuneuvoihin kohdistuvien esineoikeuksien hankkimiseen, siirtämiseen ja päättymiseen sovelletaan aluksen lippuvaltion lakia tai sen valtion lakia, jossa lentokone on merkitty rekisteriin, tai sen valtion lakia, jossa rautatiekaluston ja maantieliikenneajoneuvojen haltijalla on toimipaikka.

3.9 Maksukyvyttömyys

Tätä osa-aluetta säännellään neuvoston asetuksella (EY) N:o 1346/2000 ja 26. kesäkuuta 2017 alkaen maksukyvyttömyysmenettelyistä 20 päivänä toukokuuta 2015 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2015/848.

Katso ”Maksukyvyttömyys

Hyödyllisiä linkkejä:

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.justice.government.bg

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.vss.justice.bg

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.vks.bg/

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.vss.justice.bg/page/view/1397

Päivitetty viimeksi: 06/04/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Tšekki

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Tšekissä lainvalintasäännöt sisältyvät pääosin lakiin N:o 91/2012 kansainvälisestä yksityisoikeudesta.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

1.2.1 Lainvalintaan sovellettavia keskeisiä monenvälisiä kansainvälisiä sopimuksia:

1.2.1.1 Sellaisenaan sovellettavat

Yleissopimus eräiden kansainvälistä ilmakuljetusta koskevien sääntöjen yhtäläistyttämisestä, Varsova 1929

Yleissopimus tavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävästä rahtisopimuksesta (CMR), 1956

Guadalajaran yleissopimus eräiden kansainvälistä ilmakuljetusta, jonka suorittaa toinen kuin sopimuksen tehnyt rahdinkuljettaja, koskevien sääntöjen yhtenäistämisestä, 1961

Wienin yleissopimus korvausvastuusta ydinvahinkojen alalla, 1963

Haagin yleissopimus tieliikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista, 1971

Yleissopimus matkustajien ja matkatavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävästä sopimuksesta (CVR), 1973

Kansainvälisen tavarakaupan määräaikaista rajoittamista koskeva yleissopimus, 1974

YK:n yleissopimus tavaran merikuljetuksesta, 1978

YK:n yleissopimus kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista, Wien 1980

Kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskeva yleissopimus (COTIF), 1980

Montrealin yleissopimus eräiden kansainvälistä ilmakuljetusta koskevien sääntöjen yhtenäistämisestä, 1999

1.2.2.2 Lainvalintasäännöt

Haagin yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa, 1996

Haagin yleissopimus aikuisten kansainvälisestä suojelusta, 2000

Haagin pöytäkirja elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, 2007 (sopimuspuolena koko EU)

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

1.3.1 Lainvalintaan sovellettavia keskeisiä kahdenvälisiä kansainvälisiä sopimuksia:

Tšekkoslovakian tasavallan ja Albanian kansantasavallan sopimus oikeusavusta siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 1959

Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan sopimus oikeussuhteiden määrittelystä siviili-, perhe- ja rikosasioissa, 1964 (koskee kaikkia entisen Jugoslavian seuraajavaltioita)

Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Bulgarian kansantasavallan sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteiden määrittelystä siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 1976

Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Mongolian kansantasavallan sopimus oikeusavun antamisesta ja oikeussuhteista siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 1976

Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Kuuban tasavallan sopimus keskinäisestä oikeusavusta siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 1980

Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteista siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 1982 (koskee Venäjän federaatiota ja useita entisen Neuvostoliiton seuraajavaltioita)

Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Vietnamin sosialistisen tasavallan sopimus oikeusavusta siviili- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 1982

Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Puolan kansantasavallan sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteiden määrittelystä siviili-, perhe-, työ- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 1987

Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Unkarin kansantasavallan sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteiden määrittelystä siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 1989

Tšekin tasavallan ja Romanian sopimus oikeusavusta siviilioikeudellisissa asioissa, 1994

Tšekin tasavallan ja Ukrainan sopimus oikeusavusta siviilioikeudellisissa asioissa, 2001

Tšekin tasavallan ja Uzbekistanin tasavallan sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteista siviili- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 2002

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Asiaa käsitellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 23 §:ssä.

Tuomioistuin soveltaa vieraan valtion lakia omasta aloitteestaan ex officio. Sitä sovelletaan samalla tavoin kuin alueella, jolla se voimassa. Tällöin sovelletaan niitä sen säännöksiä, joita asian ratkaisemiseen sovellettaisiin alueella, jolla kyseinen laki on voimassa, riippumatta niiden systemaattisesta tai julkisoikeudellisesta luokittelusta ja edellyttäen, etteivät ne ole ristiriidassa asiassa sovellettavan Tšekin lainsäädännön kanssa.

Tuomioistuin määrittää viran puolesta vieraan valtion lain sovellettavan sisällön. Tuomioistuin tai viranomainen, joka päättää kyseisellä lailla säädeltävissä asioissa, huolehtii kaikista tarvittavista toimenpiteistä tätä varten.

2.2 Renvoi

Asiaa käsitellään yleisesti kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 21 §:ssä.

Takaisin- ja edelleenviittaus hyväksytään lukuun ottamatta sopimus- ja työoikeudellisia suhteita. Jos osapuolet ovat valinneet sovellettavan lain, sen lainvalintasäännökset voidaan ottaa huomioon ainoastaan, jos se on tulosta osapuolten sopimasta järjestelystä.

2.3 Liittymän muuttuminen

Yleissääntönä on, että liittymäperuste arvioidaan silloin, kun tarkasteltavalla tosiseikalla on oikeudellista relevanssia. Sovellettavat lainvalintasäännöt voivat tietysti toimia ohjenuorana kulloisessakin tilanteessa – ks. esimerkiksi esineoikeutta koskevat säännöt kohdassa 3.8.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Asiaa käsitellään yleisesti kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 24 §:ssä (ns. syrjäyttämislausekkeessa).

Lainsäädäntöä, jota kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain nojalla tulisi soveltaa, ei hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa tarvitse soveltaa, jos tämä näyttäisi olevan kohtuutonta ja vastoin osapuolten välisten oikeussuhteiden järkevää ja oikeudenmukaista järjestelyä. Tämä edellyttää kuitenkin huolellista ja perusteellista arviointia kaikista asiaan liittyvistä seikoista ja erityisesti osapuolten perustelluista odotuksista mitä tulee vieraan valtion lain soveltamiseen. Näissä olosuhteissa sovelletaan lainsäädäntöä, jonka soveltaminen vastaa tällaista järjestelyä, kunhan tämä ei vaikuta muiden henkilöiden oikeuksiin.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Asiaa käsitellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 23 §:ssä.

Tuomioistuin määrittää viran puolesta vieraan valtion lain sovellettavan sisällön. Tuomioistuin tai viranomainen, joka päättää kyseisellä lailla säädeltävissä asioissa, huolehtii kaikista tarvittavista toimenpiteistä tätä varten.

Jos tuomioistuin tai viranomainen, joka päättää kyseisellä lailla säädeltävissä asioissa, ei tunne vieraan valtion lain sisältöä, se voi pyytää myös oikeusministeriöltä lausuntoa sen selvittämiseksi.

Jos vieraan valtion lain sisältöä ei voida selvittää kohtuullisessa ajassa tai jos sen selvittäminen ei ole mahdollista, sovelletaan Tšekin lakia.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Sopimusvelvoitteita koskevat säännökset ovat kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 87 ja 89 §:ssä. Ne rajoittuvat sellaisiin sopimusperusteisiin velvoitteisiin tai niiden näkökohtiin, jotka eivät kuulu EU:n lainsäädännön tai kansainvälisten sopimusten soveltamisalaan, paitsi jos kyseinen lainsäädäntö tai kyseiset sopimukset mahdollistavat näiden säännösten soveltamisen. Säännökset ovat siis niihin nähden toissijaisia.

Sopimuksiin sovelletaan sen valtion lakia, johon sopimus läheisimmin liittyy, paitsi jos osapuolet ovat valinneet sovellettavan lain. Lainvalinta on ilmaistava nimenomaisesti tai sen on käytävä kiistatta selväksi sopimuksen määräyksistä tai asian olosuhteista.

Vakuutussopimuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa vakuutuksenottajalla on vakituinen asuinpaikka. Sopimuspuolet voivat valita vakuutussopimukseen sovellettavan lain.

Rooma I -asetuksen soveltamisalaan kuuluvien vakuutussopimusten tapauksessa laissa käytetään kyseisessä asetuksessa jäsenvaltioille 7 artiklan 3 kohdassa annettua mahdollisuutta, jonka mukaan sopimuspuolet voivat asetuksen sallimassa laajuudessa valita sovellettavan lain.

Yksipuolisista oikeustoimista syntyviin oikeussuhteisiin sovelletaan lain 90 §:n mukaisesti sen valtion lakia, jossa yksipuolisen oikeustoimen toteuttaneella on vakinainen asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka sinä ajankohtana, jona oikeustoimi toteutettiin, paitsi jos se on valinnut sovellettavaksi toisen lainsäädännön.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevassa laissa säädetään sen 101 §:ssä erityisesti Rooma II -asetuksen soveltamisalaan liittyen lainvalinnasta ainoastaan sopimustenulkoisille velvoitesuhteille, jotka johtuvat yksityisyyden ja moraalisten oikeuksien loukkaamisesta, mukaan lukien kunnianloukkaus. Tällaisiin velvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa rikkomus on tapahtunut. Rikkomuksen kohteena oleva osapuoli voi kuitenkin päättää soveltaa sen valtion lakia, a) jossa osapuolella on vakinainen asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka, b) jossa rikkomuksen tehneellä osapuolella on vakinainen asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka tai c) jossa rikkomus johti tulokseen, jos rikkomuksen tehnyt oli voinut ennakoida tämän.

Sopimukseen perustumaton vastuu on myös aineellisoikeudellisesti linjassa edellä mainittujen kuljetusalan kansainvälisten sopimusten kanssa, ks. kohta 1.2.1.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Asiaa käsitellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 29 §:ssä.

Jollei laissa toisin säädetä, oikeushenkilöllisyyden ja oikeustoimikelpoisuuden suhteen sovelletaan sen valtion lakia, jossa henkilöllä on vakituinen asuinpaikka. Jollei laissa toisin säädetä, riittää, että oikeustoimeen ryhtyvällä luonnollisella henkilöllä on siihen oikeustoimikelpoisuus siellä voimassa olevan lain mukaan, missä luonnollinen henkilö ryhtyy oikeustoimiin.

Luonnollisen henkilön nimen osalta sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen hän on. Kyseinen henkilö voi kuitenkin päättää soveltaa myös sen valtion lakia, jossa hänellä on vakituinen asuinpaikka. Jos henkilöllä on useampi kansalaisuus, noudatetaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 28 §:ää.

Luonnollisten henkilöiden henkilöstatuuttiin sovelletaan myös useita oikeusavusta tehtyjä kahdenvälisiä sopimuksia, jotka sitovat Tšekkiä. Näiden sopimusten lainvalintasäännöt perustuvat yleensä kansalaisuuskriteeriin, ja niitä sovelletaan ensisijaisina suhteessa kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain säännöksiin.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Vanhemmuuden vahvistamisesta ja kiistämisestä säädetään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 54 §:ssä. Siihen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen lapsi on syntyessään; jos lapsi on saanut syntyessään useamman kuin yhden kansalaisuuden, ratkaisu tehdään Tšekin lainsäädännön mukaisesti. Lapsen edun mukaisissa tapauksissa sovelletaan sen valtion lakia, jossa lapsen äidin vakinainen asuinpaikka oli hedelmöityshetkellä. Jos lapsen vakituinen asuinpaikka on Tšekissä, vanhemmuuden vahvistamiseen ja kiistämiseen sovelletaan Tšekin lakia, jos tämä on lapsen edun mukaista. Vanhemmuuden vahvistamiseksi riittää, että sovelletaan sen valtion lakia, jossa vanhemmuuden tunnustamista koskeva ilmoitus on tehty. Jos vieraassa valtiossa vanhemmuuden kiistämisestä sikäläisen lain mukaisesti käyty tuomioistuinmenettely tai tuomioistuimen ulkopuolinen menettely vahvistaa vanhemmuuden toiselle henkilölle, tämä riittää vanhemmuuden vahvistamiseksi kyseiselle henkilölle.

Vanhempien ja lasten suhteisiin elatusvelvoitteita koskevissa asioissa sovellettava laki määräytyy elatusasetuksen 15 artiklan mukaisesti, jossa viitataan Haagin pöytäkirjaan elatusvelvollisuuteen sovellettavasta laista (2007). Muissa vanhempien oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa ja lapsen henkilön tai omaisuuden suojelua koskevissa toimenpiteissä sovellettava laki määräytyy toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa tehdyn Haagin yleissopimuksen (1996) mukaisesti.

3.4.2 Adoptio

Asiaa käsitellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 61 ja 62 §:ssä.

Adoptiota varten täytettävä sen valtion lainsäädännön mukaiset ehdot, jonka kansalainen adoptiolapsi on, ja sen valtion lainsäädännön mukaiset ehdot, jonka kansalainen adoptiovanhempi on. Jos adoptiovanhemmilla on eri kansalaisuus, kummankin vanhemman kansalaisuuden mukaisesti määräytyvän lainsäädännön – ja lisäksi adoptiolapsen kotimaan lainsäädännön – ehtojen on täytyttävä. Jos näiden sääntöjen nojalla sovellettavaksi tulisi ulkomainen lainsäädäntö, joka ei salli adoptiota tai sallisi sen vain poikkeuksellisen hankalin edellytyksin, sovelletaan Tšekin lainsäädäntöä, jos adoptiovanhemmalla tai ainakin toisella adoptiovanhemmista tai adoptiolapsella on vakituinen asuinpaikka Tšekissä.

Adoption vaikutuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia kaikki osapuolet ovat adoptiohetkellä ja muutoin sen valtion lakia, jossa kaikilla osapuolilla on adoptiohetkellä vakituinen asuinpaikka ja muutoin sen valtion lakia, jonka kansalainen adoptiolapsi on.

Adoptiovanhemman ja adoptiolapsen välisiin suhteisiin sekä adoptiovanhempien välisiin suhteisiin vanhempien oikeuksia ja velvollisuuksia, huoltajuutta ja elatusta koskevissa asioissa sovelletaan soveltuvin osin lainsäädäntöä, joka määräytyy kohdassa 3.4.1 mainittujen vanhempi-lapsisuhteeseen sovellettavien kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Asiaa käsitellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 48 ja 49 §:ssä.

Kelpoisuus solmia avioliitto ja sen voimassaoloa koskevat edellytykset määräytyvät sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen kyseinen henkilö on.

Avioliiton solmimisen muoto määräytyy siellä voimassa olevan lain mukaan, missä avioliitto solmitaan.

Avioliiton solmimiseen Tšekin tasavallan edustustossa ulkomailla sovelletaan Tšekin lakia. Tšekin kansalainen ei voi solmia avioliittoa vieraan valtion edustustossa Tšekissä.

Puolisoiden henkilökohtaisiin suhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia he kumpikin ovat. Jos he ovat eri maiden kansalaisia, näihin suhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa kummallakin heistä on vakinainen asuinpaikka, ja muussa tapauksessa Tšekin lakia.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 67 §:ssä säädetään sovellettavasta laista, kun kyseessä on rekisteröity parisuhde tai vastaava suhde ja sen vaikutukset, kelpoisuus solmia tällainen suhde, suhteen solmiminen ja purkaminen, mitätöinti ja pätemättömäksi julistaminen sekä kumppanien henkilökohtaiset ja varallisuussuhteet.

Kaikkiin näihin kysymyksiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa rekisteröity parisuhde tai vastaava suhde solmitaan tai on solmittu.

Avoliitosta Tšekin lainsäädännössä ei ole lainvalintasääntöjä.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 50 §:ssä säädetään avioeroon, avioliiton pätemättömäksi julistamiseen ja avioliiton voimassaolon todentamiseen sovellettavasta laista. Tšekki ei osallistu tiiviimpään yhteistyöhön avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla, eikä sitä näin ollen sido neuvoston asetus (EU) N:o 1259/2010.

Avioeroon sovelletaan sen valtion lakia, jota sovelletaan puolisoiden henkilökohtaisiin suhteisiin ajankohtana, jona asia pannaan vireille tuomioistuimessa. (Puolisoiden henkilökohtaisiin suhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia he kumpikin ovat. Jos he ovat eri maiden kansalaisia, näihin suhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa kummallakin heistä on vakinainen asuinpaikka, ja muussa tapauksessa Tšekin lakia.) Jos tämän lainvalintasäännön nojalla sovellettavaksi tulisi ulkomainen lainsäädäntö, joka ei salli avioeroa tai sallisi sen vain poikkeuksellisen hankalin edellytyksin, sovelletaan Tšekin lainsäädäntöä, jos ainakin toinen puolisoista on Tšekin kansalainen tai jos ainakin toisella puolisoista on vakituinen asuinpaikka Tšekissä.

Avioliiton mitätöinnin yhteydessä tai sen toteamiseksi, onko avioliitto voimassa vai ei, kelpoisuus solmia avioliitto ja avioliiton solmimisen muoto arvioidaan sen lainsäädännön mukaisesti, jota niihin sovelletaan avioliiton solmimishetkellä.

Asumuserosta Tšekin lainsäädännössä ei ole lainvalintasääntöjä.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Puolisoiden ja entisten puolisoiden välisiin elatusvelvoitteisiin sovellettava laki määräytyy elatusasetuksen 15 artiklan mukaisesti, jossa viitataan Haagin pöytäkirjaan elatusvelvollisuuteen sovellettavasta laista (2007).

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviovarallisuuslainsäädännön alalla voimassa olevat lainvalintasäännöt, jotka sisältyvät nyt kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettuun lakiin, korvaa 29.1.2019 lähtien 24 päivänä kesäkuuta 2016 annettu neuvoston asetus 2016/1103 tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa. Asetusta sovelletaan 29.1.2019 jälkeen aloitettuihin oikeudenkäynteihin ja tehtyihin sopimuksiin.

Asiaa käsitellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 49 §:ssä. Puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa kummallakin puolisolla on vakituinen asuinpaikka, tai muutoin sen valtion lakia, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat, tai muussa tapauksessa Tšekin lakia.

Aviovarallisuusoikeuksia koskevat sopimussäännöt määräytyvät sen lain mukaan, jota puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin sovellettiin järjestelyn tekohetkellä. Muutoin puolisot voivat sopia aviovarallisuusoikeuksiin sovellettavista sopimussäännöistä myös siten, että aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan joko sen valtion lakia, jonka kansalainen toinen puolisoista on tai jossa toisella puolisoista on vakituinen asuinpaikka, tai sen valtion lakia, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee, jos kyse on tästä kiinteästä omaisuudesta, tai Tšekin lakia. Sopimuksesta on laadittava notaarin vahvistama asiakirja tai vastaava asiakirja, jos sopimus tehdään ulkomailla.

3.7 Testamentit ja perinnöt

17.8.2015 tai sen jälkeen kuolleen henkilön perimykseen sovellettava laki määräytyy perintöasioita koskevan asetuksen (EU) N:o 650/2012 mukaisesti.

Asiaa käsitellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 76 ja 77 §:ssä. Kyseisiä säännöksiä sovelletaan 16.8.2015 tai sitä ennen kuolleiden henkilöiden perimykseen (jollei sovellettava laki määräydy toisin jonkin kahdenvälisen sopimuksen perusteella).

Perintöoikeudellisiin suhteisiin sovelletaan kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain mukaisesti sen valtion lakia, jossa perittävällä oli kuollessaan vakinainen asuinpaikka. Jos perittävä oli Tšekin kansalainen ja vähintään yhden perillisen vakituinen asuinpaikka on Tšekissä, sovelletaan Tšekin lakia.

Määritettäessä kelpoisuutta testamentin tekoon tai peruuttamiseen ja selvitettäessä testamentin tekijän tahtoa ja tämän tahdon ilmaisua sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen perittävä on ilmaistessaan tämän tahtonsa tai jossa hänellä on tuolloin vakituinen asuinpaikka. Sovellettava laki määräytyy samalla tavoin määritettäessä kelpoisuutta tehdä ja peruuttaa muita kuolemanvaraisjärjestelyjä ja selvitettäessä, mitkä muut järjestelyt kuoleman varalta voidaan hyväksyä.

Testamentti on muodoltaan pätevä, jos se täyttää sen valtion laissa säädetyt ehdot, a) jonka kansalainen perittävä oli tahdonilmaisunsa hetkellä tai kuolinhetkellä, b) jonka alueella testamentti tehtiin, c) jonka alueella perittävällä oli vakituinen asuinpaikka tahdonilmaisun hetkellä tai kuolinhetkellä, d) jonka lakia olisi sovellettava perintöoikeudellisiin suhteisiin tai jonka lakia olisi pitänyt soveltaa testamentin tekohetkellä tai e) jossa kiinteä omaisuus sijaitsee, jos kyse on tästä kiinteästä omaisuudesta. Näitä sääntöjä sovelletaan myös testamentin peruuttamiseen. Niitä sovelletaan mutatis mutandis myös perintösopimukseen ja muihin kuolemanvaraisjärjestelyihin, jolloin perittävän on katsottava tarkoittavan perintösopimuksen osapuolta. Tämä pätee myös perintösopimuksen ja muiden kuolemanvaraismääräysten kumoamiseen.

Perittävä voi määrätä testamentissa, että muutoin sovellettavan lain sijasta perintöoikeudellisiin suhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävällä on vakituinen asuinpaikka testamentin tekohetkellä, kiinteä perintö mukaan luettuna, tai hän voi määrätä, että perintöoikeudellisiin suhteisiin, mukaan lukien kiinteä omaisuus, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen hän on testamentin tekohetkellä. Perintösopimuksen sopimuspuolet voivat valita perintöoikeudellisiin suhteisiin sovellettavaksi laiksi jonkin näistä lainsäädännöistä, jolloin perittävän on oltava yksi perintösopimuksen osapuolista. Tämä koskee soveltuvin osin myös muita kuolemanvaraismääräyksiä.

Elatusasetuksessa säädetään, että sikäli kuin kyseisen asetuksen nojalla perimykseen sovellettavan lain mukaan jollekin kuolemanvaraismääräyksen alaiselle omaisuudelle ei ole ketään perillistä tai testamentinsaajaa eikä kukaan luonnollinen henkilö ole lakimääräinen perillinen, tällä tavoin määritetyn lain soveltaminen ei sulje pois jonkin jäsenvaltion tai elimen, jonka kyseinen jäsenvaltio on sitä varten nimennyt, oikeutta ottaa haltuunsa oman lainsäädäntönsä mukaisesti alueellaan oleva jäämistöomaisuus edellyttäen, että velkojilla on oikeus periä saataviaan jäämistöomaisuudesta kokonaisuudessaan. Tšekin laissa tätä asiaa säännellään siviililain 1634 §:ssä. Sen mukaan tapauksessa, jossa perillistä ei ole edes lakimääräisen perintösaannon mukaan, perintö siirtyy valtiolle ja valtion katsotaan olevan laillinen perillinen. Valtiolla on muihin henkilöihin nähden sama asema kuin perillisellä, joka vastaanottaa perinnön siten, että pesän veloista vastataan perinnön määrään saakka. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 78 §:n mukaan perittävän Tšekin alueella oleva omaisuus ja oikeudet siirtyvät Tšekin valtiolle, jos perillisiä ei ole; asiasta päättävät Tšekin tuomioistuimet. Valtiota tai muuta alueellista yksikköä tai tällaisessa tapauksessa kyseeseen tulevaa instituutiota ei tällöin katsota perilliseksi, paitsi jos se on testamentissa nimetty perillinen.

3.8 Kiinteä omaisuus

Asiaa käsitellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 69–79 §:ssä.

Yleissääntönä on, että kiinteään omaisuuteen ja aineelliseen irtaimeen omaisuuteen kohdistuvat esineoikeudet määräytyvät omaisuuden sijaintipaikan lain mukaan. Samoin kyseisen lain mukaan määräytyy, onko kyse kiinteästä vai irtaimesta omaisuudesta. Tietyissä tapauksissa ja tiettyjen esineoikeuteen liittyvien näkökohtien osalta laki sisältää kuitenkin erityisiä lainvalintasääntöjä. Nämä esitetään seuraavassa.

Vesi- ja ilma-aluksiin kohdistuvat esineoikeudet, jotka merkitään julkiseen rekisteriin, syntyvät ja raukeavat sen valtion lain mukaan, jossa rekisteriä pidetään.

Aineelliseen irtaimeen omaisuuteen kohdistuvat esineoikeudet syntyvät ja raukeavat sen paikan lain mukaan, jossa omaisuus oli silloin, kun kyseisen oikeuden syntymiseen tai raukeamiseen johtanut seikka tapahtui.

Sopimuksen perusteella siirrettyyn aineelliseen irtaimeen omaisuuteen kohdistuva omistusoikeus syntyy ja raukeaa sen lain mukaan, jota sovelletaan omistusoikeuden syntymisen tai raukeamisen perustava olevaan sopimukseen.

Jos oikeudellinen menettely, jonka perusteella aineelliseen irtaimeen omaisuuteen kohdistuvien esineoikeuksien on määrä syntyä ja raueta, toteutetaan tällaisen omaisuuden siirron alkamisen jälkeen siirron keston aikana, esineoikeudet syntyvät ja raukeavat sen paikan lain mukaan, josta omaisuus on lähetetty. Kuitenkin silloin, kun kyseiseen omaisuuteen kohdistuvat esineoikeudet syntyvät ja raukeavat luovuttamalla arvopaperi, joka on esitettävä omaisuuden luovuttamiseksi, sovelletaan sen paikan lakia, jossa arvopaperi on sen luovuttamishetkellä.

Säännöksiä kirjaamisesta julkisiin rekistereihin ja vastaavaan kirjanpitoon siinä paikassa, jossa kiinteä tai irtain omaisuus sijaitsee, sovelletaan myös silloin, kun oikeudellinen syy kirjatun oikeuden syntymiseen, raukeamiseen, rajoittamiseen tai siirtoon arvioidaan jonkin muun oikeusjärjestyksen mukaisesti.

Omistajaksi tulo oikeuden vanhentumisen kautta määritetään sen paikan lain mukaan, jossa omaisuus oli vanhentumisajan alussa. Omistajaksi tuleva voi kuitenkin vedota sen valtion lakiin, jonka alueella vanhentuminen tapahtui, jos sen ajan, jolloin omaisuus oli kyseisen valtion alueella, täyttyivät kaikki vanhentumiseen liittyvät ehdot kyseisen valtion lain mukaisesti.

3.9 Maksukyvyttömyys

Asiaa käsitellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 111 §:ssä. Maksukyvyttömyysasetuksen soveltamisalaan kuuluvia tapauksia lukuun ottamatta kyseisen asetuksen lainvalintasääntöjä sovelletaan soveltuvin osin.

Päivitetty viimeksi: 31/03/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Saksa

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Vuosina 2007–2016 EU kodifioi tärkeitä yksityisoikeuden aloja koskevia lainvalintasääntöjä erityisesti asetuksella (EY) N:o 593/2008 (Rooma I ‑asetus) sekä asetuksilla (EY) N:o 864/2007 (Rooma II ‑asetus) ja (EU) N:o 650/2012 (EU:n perintöasetus). Oppaassa ”Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla Euroopan unionissa” on yleiskatsaus asiasta (https://e-justice.europa.eu/content_ejn_s_publications-287-en.do). Näin ollen Saksan omien lainvalintasääntöjen soveltamisala on kaventunut.

Saksan kansainvälisen yksityisoikeuden (kansallisten lainvalintasääntöjen) pääasiallinen lähde on Saksan siviililakikirjan voimaanpanolaki (Einführungsgesetz zum Bürgerlichen Gesetzbuche, EGBGB) ja erityisesti sen 3–48 §. EGBGB:n 3 §:n mukaan EU:n oikeudessa ja kansainvälisissä yleissopimuksissa säädetyt lainvalintasäännöt ovat kuitenkin soveltamisaloillaan ensisijaisia kyseisen lain säännöksiin nähden.

Saksan laissa säädetään yksittäisistä lainvalintasäännöistä myös muualla kuin EGBGB:ssä, esimerkiksi maksukyvyttömyyslaissa (Insolvenzordnung, InsO).

Niillä oikeudenaloilla, joilla ei ole vahvistettu lainvalintasääntöjä, tuomioistuimet määrittävät sovellettavan lain. Tällainen oikeudenala on esimerkiksi kansainvälinen yhtiöoikeus.

Kohdassa 2 esitetyt huomautukset koskevat erityisesti Saksan kansallisia lainvalintasääntöjä.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Luettelo Saksan allekirjoittamista ja ratifioimista monenvälisistä sopimuksista on liittovaltion virallisen lehden (Bundesgesetzblatt) B-hakemistossa (verkkotilaukset osoitteessa Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.bgbl.de/). Luettelossa oleviin monenvälisiin kansainvälisiin sopimuksiin kuuluvat yhdenmukaistettuja lainvalintasääntöjä sisältävät yleissopimukset.

Tällaiset monenväliset sopimukset syntyvät usein kansainvälisten järjestöjen aloitteesta. Erityisesti on mainittava kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevä Haagin konferenssi, (www.hcch.net Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.hcch.net/de/home/), jonka pitkäaikainen jäsen Saksa on.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Myös kahdenvälisissä sopimuksissa voi olla yksittäisiä lainvalintasääntöjä. Luettelo tällaisista Saksan ja muiden valtioiden välisistä sopimuksista on liittovaltion virallisen lehden B-hakemistossa (edellä oleva kohta 1.2).

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Lainvalintaa koskevia kysymyksiä nousee esiin myös muualla kuin tuomioistuimissa selvitettävissä riita-asioissa. Eri valtioissa sijaitsevien liikekumppanien on oltava selvillä siitä, mitä lakia niiden väliseen sopimukseen sovelletaan, vaikka oikeusriitaa ei tulisikaan. Kyseisessä laissa määritetään heidän oikeutensa ja velvollisuutensa. Ulkomaille autolla lomalle matkustavan on tiedettävä, minkä lain mukaan hän on korvausvastuussa, jos hän aiheuttaa lomallaan liikenneonnettomuuden. Kyseinen laki määrittää korvausten luonteen ja laajuuden.

Jos riita-asiaan liittyvillä seikoilla on liityntä toisen valtion lakiin, asiaa käsittelevä saksalainen tuomioistuin määrittää sovellettavan lain Saksan lainvalintasääntöjen mukaisesti. Saksalaisten tuomareiden on tunnettava saksalaiset lainvalintasäännöt. Heidän on sovellettava sääntöjä riippumatta siitä, vaatiiko jokin osapuoli niiden soveltamista vai ei.

2.2 Renvoi

Mikäli Saksan lainvalintasääntöjen mukaan on sovellettava toisen valtion lakia, mutta kyseisen valtion laissa viitataan kolmannen valtion lakiin, Saksassa yleensä hyväksytään edelleenviittaus EGBGB:n 4 §:n 1 momentin mukaisesti, ellei EU:n oikeudessa tai kansainvälisissä sopimuksissa erikseen toisin säädetä. Jos ulkomaisessa laissa viitataan takaisin Saksan lakiin, sovelletaan Saksan lain aineellisia säännöksiä (EGBGB:n 4 §:n 1 momentin toinen virke).

Jos Saksan lainvalintasääntöjen mukaan osapuolet voivat valita sovellettavan oikeusjärjestyksen, tämä valinta koskee EGBGB:n 4 §:n 2 momentin mukaan vain aineellisia säännöksiä.

2.3 Liittymän muuttuminen

Sovellettavan lain vaihdos tilanteessa, jossa tapauksen yksityiskohdat voivat vielä muuttua, on Saksan lainsäädännölle tuttu ilmiö. Esimerkiksi esineoikeuksia arvioidaan yleensä omaisuuden sijaintipaikan lain mukaisesti, mikä tarkoittaa sitä, että jos omaisuuden sijaintipaikka muuttuu, siihen voidaan soveltaa eri oikeusjärjestystä.

Liittymätekijän muutos hyväksytään myös muilla lainsäädännön osa-alueilla, esimerkiksi kansalaisuutta vaihdettaessa.

Sovellettavaa lakia ei kuitenkaan voida vaihtaa, jos lainvalintasäännöissä määritetään tietty liittymäajankohta. Esimerkiksi perimykseen sovellettavan lain määrittämisessä liittymätekijä on 17. elokuuta 2015 alkaen paikka, jossa perinnönjättäjän vakituinen asuinpaikka oli kuolinhetkellä (ks. jäljempänä kohta 3.7).

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

EGBGB:n 6 §:ssä muotoillaan oikeusjärjestyksen perusteita koskeva Saksan varauma, jonka mukaan ulkomaisen lainsäädännön säännöstä ei sovelleta, jos sen soveltaminen olisi selvästi yhteensopimaton Saksan lain perusperiaatteiden kanssa. Perusperiaatteilla tarkoitetaan tässä oikeusjärjestyksen perusperiaatteita. Yleensä tällä viitataan Saksan perustuslain takaamien perusoikeuksien vakaviin loukkauksiin. Oikeusjärjestyksen perusteita koskevan varauman soveltamisen edellytys on, että asiaan liittyvillä tosiseikoilla on kansallinen liityntä. Muussa tapauksessa Saksan oikeusjärjestystä ei yleensä voida soveltaa. Myös tässä erityissäännöt ovat ensisijaisia, erityisesti EU:n oikeudellisten välineiden ensisijaiset erityissäännöt (ks. esimerkiksi Rooma I ‑asetuksen 21 artikla, Rooma II ‑asetuksen 26 artikla ja EU:n perintöasetuksen 35 artikla). Lainvalintasääntöjen soveltamista koskevaa poikkeusta sovelletaan myös kansainvälisesti pakottaviin säännöksiin. Pakottavan säännöksen mukaisesti kansallisia sääntöjä on pakko soveltaa, jos maa pitää näiden säännösten noudattamista ratkaisevan tärkeänä yleisen etunsa, erityisesti poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmänsä, turvaamiseksi. Pakottavilla säännöksillä on suurin merkitys sopimusvelvoitteisiin ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin liittyvissä kysymyksissä. Asiaa koskevat erityissäännöt vahvistetaan ensisijaisissa EU:n säädöksissä (ks. erityisesti Rooma I ‑asetuksen 9 artikla, joka sisältää oikeudellisen määritelmän, ja Rooma II ‑asetuksen 16 artikla) ja kansainvälisissä yleissopimuksissa.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Saksan tuomioistuinten on sovellettava lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan, mutta siviiliprosessilain (Zivilprozessordnung, ZPO) 293 §:n mukaan niiden on myös määritettävä sovellettavan ulkomaisen lainsäädännön sisältö asianmukaisen harkinnan pohjalta. Tämä ei tarkoita pelkkää ulkomaisen lainsäädännön tarkastelua, vaan tuomioistuimen on myös otettava huomioon lainsäädännön käsittely akateemisissa teksteissä ja oikeuskäytännössä. Tuomioistuimen on asetettava itsensä sellaiseen asemaan, jossa se voi soveltaa ulkomaista lakia samalla tavalla kuin kyseisessä maassa sijaitseva tuomioistuin.

Tuomioistuimet voivat käyttää ulkomaisen lainsäädännön sisällön määrittämisessä kaikkia saatavillaan olevia lähteitä.

  • Sopimusvaltioiden yksi tietolähde on ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja koskeva eurooppalainen yleissopimus, joka allekirjoitettiin Lontoossa 7. kesäkuuta 1968. Tietojen saamiseksi tuomioistuimen on lähetettävä pyyntö asianomaisen valtion toimivaltaiselle vastaanottavalle tai lähettävälle viranomaiselle.
  • Lontoon eurooppalaisen yleissopimuksen mukaisen oikeudellisia tietoja koskevan pyynnön sijasta tuomioistuin voi myös pyytää asiantuntijalta oikeudellisen lausunnon, edellyttäen, että asiantuntijalla on tietoa ulkomaisen lainsäädännön käytännön soveltamisesta.
  • Yksinkertaisissa kysymyksissä myös tiedot siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston yhteysviranomaiselta tai tuomioistuimen omista ulkomaista lakia koskevista selvityksistä saattavat tietyissä olosuhteissa riittää ulkomaisen lain sisällön määrittämiseksi.

Tuomioistuin voi myös pyytää osapuolia tekemään yhteistyötä ulkomaisen lainsäädännön sisällön osoittamiseksi. Osapuolten selvitykset eivät kuitenkaan sido tuomioistuinta millään tavalla, vaan se voi käyttää mitä tahansa tietolähteitä omasta aloitteestaan.

Poikkeustapauksissa, joissa sovellettavan ulkomaisen lainsäädännön sisältöä ei voida määrittää yrityksistä huolimatta, sovelletaan sen sijasta Saksan lakia.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Kansainvälisiin kauppasopimuksiin sovelletaan ensisijaisesti yleissopimusta kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista, jota sovelletaan automaattisesti lukuisissa sopimusvaltioissa sijaitsevien yritysten välillä, elleivät osapuolet ole sulkeneet tätä pois riittävän selvästi (esimerkiksi luopumalla yleissopimuksen soveltamisesta).

Kaikkien muiden 17. joulukuuta 2009 jälkeen tehtyjen velvoiteoikeudellisten sopimusten osalta sovellettava laki määritetään Rooma I ‑asetuksen mukaisesti, ellei sopimus poikkeuksellisesti jää asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle (kuten esimerkiksi puhtaasti esineoikeudelliset sopimukset). Lisäksi sovelletaan EGBGB:n 46b–46d §:ää.

Joulukuun 17. päivään 2009 asti sovellettiin EGBGB:n aiemman version 27 §:ää ja sitä seuraavia pykäliä. Aiempi versio pohjautui vuonna 1980 tehtyyn sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevaan Rooman yleissopimukseen. Vanha laki on kumottu 17. joulukuuta 2009 alkaen, mutta sitä sovelletaan edelleen kyseistä päivämäärää ennen tehtyihin sopimuksiin.

Vakuutuslain voimaanpanolain (Einführungsgesetz zum Versicherungsvertragsgesetz, EGVVG) 16. joulukuuta 2009 asti voimassa olleen version 7–14 §:ssä on erityiset lainvalintasäännöt tietyille ennen 17. joulukuuta 2009 tehdyille vakuutussopimuksille.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Tammikuun 11. päivästä 2009 lähtien sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava oikeusjärjestys on yleensä valittu Rooma II -asetuksen mukaisesti (täydennettynä EGBGB:n 46b §:llä).

Asetuksen ulkopuolisten asioiden, kuten henkilöoikeuksien (Persönlichkeitsrecht) loukkausten osalta Saksan laissa säädetään erityisistä lainvalintasäännöistä, joiden avulla määritetään, minkä valtion lakia on sovellettava. Nämä säännöt sisältyvät EGBGB:n 38–42 §:ään.

EGBGB:n 38 §:ssä säädetään erityyppisissä perusteettomia etuja koskevissa vaateissa sovellettavan lain valintasäännöistä.

EGBGB:n 39 §:n mukaan toisen henkilön liiketoimia koskeviin luvattomiin toimiin liittyviin oikeusvaateisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa teko tapahtui. Toiselta henkilöltä olevan saatavan maksamiseen sovelletaan erityissääntöä.

Laittomasta toiminnasta johtuviin vahingonkorvausvaatimuksiin sovelletaan EGBGB:n 40 §:n nojalla pääasiassa sen paikan lakia, jossa laiton toiminta tapahtui (Recht des Handlungsorts). Vahingonkärsijä voi vaihtoehtoisesti määrätä, että sovelletaan sen paikan lakia, jossa vahinko aiheutui (Recht des Schadeneintritts).

EGBGB:n 42 §:n mukaan osapuolet voivat aina valita sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavan lain jälkikäteen.

Lisäksi sovellettava oikeusjärjestys voidaan EGBGB:n 41 §:n mukaan korvata oikeusjärjestyksellä, joka erityisten olosuhteiden vuoksi liittyy asiaan läheisemmin.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Saksan lainvalintasääntöjen mukaan luonnollisen henkilön henkilökohtaista oikeudellista asemaa koskeviin oikeudellisiin kysymyksiin sovelletaan sen valtion oikeusjärjestystä, jonka kansalainen kyseinen henkilö on (Heimatrecht). Tämä koskee periaatteessa nimiä (lisätietoja löytyy EGBGB:n 10 §:stä) ja sitä, onko luonnollinen henkilö oikeuskelpoinen ja onko hänellä oikeus tehdä sopimuksia (EGBGB:n 7 §).

Jos henkilöllä on useampi kuin yksi kansalaisuus (Mehrstaater), EGBGB:n 5 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan on otettava huomioon ”varsinainen kansalaisuus” eli sen valtion kansalaisuus, johon henkilöllä, joka on usean valtion kansalainen, on läheisimmät yhteydet. Mikäli henkilöllä, joka on usean valtion kansalainen, on myös Saksan kansalaisuus, EGBGB:n 5 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan vain Saksan kansalaisuus otetaan huomioon.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

EGBGB:n 19 §:n mukaan lapsen ja vanhemman väliseen oikeudelliseen siteeseen sovelletaan ensisijaisesti sen valtion lakia, jossa lapsen vakituinen asuinpaikka on. Lapsen ja vanhemman välisen oikeudellisen siteen määrittämiseen voidaan kummankin vanhemman osalta käyttää myös sen valtion lakia, jonka kansalainen vanhempi on. Jos äiti on naimisissa, sen valtion lailla, jonka perusteella avioliiton oikeusvaikutukset määritellään (Ehewirkungsstatut) lapsen syntymähetkellä (EGBGB:n 14 §), voi myös olla merkitystä lapsen ja vanhemman välisen oikeudellisen siteen määrittämisessä. Ennen 1. heinäkuuta 1998 syntyneisiin lapsiin sovelletaan eri sääntöjä.

EGBGB:n 20 §:n mukaan lapsen ja vanhemman välistä oikeudellista sidettä koskeviin kiistoihin sovelletaan yleensä sitä lakia, joka määrittää lapsen ja vanhemman välisen oikeudellisen siteen, ja mikäli haastajana on lapsi, sovelletaan sen paikan lakia, jossa lapsen vakituinen asuinpaikka on.

3.4.2 Adoptio

Saksan sisäiseen lapsen adoptioon on sovellettu Saksan lakia 31. maaliskuuta 2020 alkaen. Muussa tapauksessa adoptioon sovelletaan sen valtion lakia, jossa adoptoitavan asuinpaikka oli adoptiohetkellä (EGBGB:n 22 §:n 1 momentin uusi versio). Ennen 31. maaliskuuta 2020 päätökseen saatettuihin adoptiomenettelyihin sovelletaan aiemmin sovellettua kansainvälistä yksityisoikeutta, eli adoptioon sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen adoptoija oli adoptoinnin aikaan (EGBGB:n 22 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen vanha versio). Yhden tai useamman aviopuolison tekemään adoptioon sovelletaan lakia, jota sovelletaan avioliiton yleisiin oikeusvaikutuksiin (EGBGB:n 22 §:n 1 momentin toisen virkkeen vanha versio).

Ulkomaisen adoption lainvoimaisuuden tunnustamiseen ja määrittämiseen sovelletaan ulkomaisen lain nojalla tehdyn adoption vaikutuksista annettua lakia (Gesetz über Wirkungen der Annahme als Kind nach ausländischem Recht) (adoption lainvoimaisuutta koskeva laki [Adoptionswirkungsgesetz], AdWirkG).

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Seuraavia huomautuksia sovelletaan ainoastaan vastakkaista sukupuolta olevien solmimiin avioliittoihin. Samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitoista kerrotaan kohdassa 3.5.2.

EGBGB:n 13 §:n mukaan avioliiton solmimista koskevat edellytykset määräytyvät yleensä sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen aviopuoliso on. Erityistapauksissa voidaan poikkeuksellisesti soveltaa Saksan lainsäädäntöä.

Saksassa avioliitto voidaan muodostaa ainoastaan kirjaajan tai poikkeuksellisesti vieraan valtion nimenomaisesti valtuuttaman henkilön läsnä ollessa (EGBGB:n 13 §:n 4 momentin toinen virke).

Jos avioliiton yleiset oikeusvaikutukset eivät kuulu tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa annetun neuvoston asetuksen (EU) 2016/1103 (EU:n aviovarallisuusasetus) soveltamisalaan, niihin sovelletaan puolisoiden valitsemaa lakia (EGBGB:n 14 §:n 1 momentti).

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoihin ja rekisteröityihin parisuhteisiin (eingetragene Lebenspartnerschaften) sovelletaan EGBGB:n 17b §:ää. Kyseisen pykälän mukaisesti rekisteröidyn parisuhteen muodostamisen ja purkamisen sekä kaikkien niiden yleisten oikeusvaikutusten osalta, jotka eivät kuulu tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa annetun neuvoston asetuksen (EU) 2016/1104 (EU:n rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeuksia koskeva asetus) soveltamisalaan, sovelletaan sen valtion lakia, jossa parisuhde on rekisteröity (EGBGB:n 17b §:n 1 momentin ensimmäinen virke). Sama pätee vastaavasti, jos aviopuolisot ovat samaa sukupuolta tai jos vähintään yksi puoliso ei ole sukupuoleltaan nainen tai mies (EGBGB:n 17b §:n 4 momentin ensimmäinen virke). Saksassa ei ole 1. lokakuuta 2017 alkaen ollut enää mahdollista rekisteröidä parisuhteita (samaa sukupuolta olevien pariskuntien avioliitto-oikeuden käyttöön ottamisesta annetun lain [Eheöffnungsgesetz] 3 §:n 3 momentti). EGBGB:n 17b §:n 1 momentin ensimmäisen virke on näin ollen rekisteröidyn parisuhteen muodostamisen osalta erittäin harvinainen Saksan lainvalintasääntötapaus, ja sen mukainen oikeussuhde voi tulla kyseeseen vain ulkomailla.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Avioeroon sovellettava laki on määritetty 21. kesäkuuta 2012 alkaen tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1259/2010 (ns. Rooma III ‑asetus) mukaisesti. Asetusta sovelletaan myös silloin, kun sen säännösten mukaan on sovellettava sellaisen valtion lakia, joka ei osallistu tiiviimpään yhteistyöhön (asetuksen 4 artikla). Myös avioeroa ja asumuseroa säännellään Rooma III ‑asetuksella, kun kyseessä on vastakkaista sukupuolta olevien avioliitto (EGBGB:n 17b §:n 4 momentin ensimmäinen virke).

Lisäksi sovelletaan EGBGB:n 17 ja 17a §:ää.

Saksassa avioeroon tarvitaan aina tuomioistuimen päätös (EGBGB:n 17 §:n 3 momentti).

EGBGB:n 17 §:n 4 momentin mukaan myös eläkeoikeuksien jakamiseen sovellettava laki määräytyy avioeroon sovellettavan lain nojalla (Scheidungsstatut). Tietyissä olosuhteissa, kun eläkeoikeuksien jakamista ei tunneta ulkomaisessa laissa, siihen voidaan osapuolten pyynnöstä soveltaa Saksan lakia.

Jos avioparin koti sijaitsee Saksassa, kodin ja sen irtaimiston käyttöoikeuteen sovelletaan Saksan aineellista oikeutta (EGBGB:n 17a §).

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Sukulaisten tai aviopuolisoiden välisiin elatusapusaataviin sovellettava laki on määritetty 18. kesäkuuta 2011 lähtien elatusvelvollisuuteen sovellettavasta laista 23. marraskuuta 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaisesti. Pöytäkirjan 2 artiklan mukaan pöytäkirjaa sovelletaan universaalisti eli myös silloin, kun sen säännösten mukaan sovellettava lainsäädäntö kuuluu pöytäkirjan ulkopuoliselle valtiolle. Siksi näissä asioissa tähän asti sovelletut EGBGB:n sisältämät säännöt on kumottu.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan EU:n aviovarallisuusasetusta. Tämä koskee myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoja (EGBGB:n 17 §:n 4 momentin toinen virke). EU:n aviovarallisuusasetuksessa annetaan etusija osapuolten itsenäisyydelle, ja tulevat puolisot voivat valita aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain (EU:n aviovarallisuusasetuksen 22 artiklan 1 kohta). Jos osapuolten välillä ei ole sopimusta, liittymäperusteena on puolisoiden asuinpaikka tai vaihtoehtoisesti heidän kansalaisuutensa tai valtio, johon heillä yhdessä on läheisin liittymä (EU:n aviovarallisuusasetuksen 26 artikla).

EU:n rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeuksia koskevan asetuksen säännöksiä ei sen soveltamispäivän (30. tammikuuta 2019) vuoksi sovelleta Saksassa muodostettuihin rekisteröityihin parisuhteisiin, sillä 1. lokakuuta 2017 alkaen parisuhteen rekisteröiminen ei Saksan lainsäädännön mukaisesti ole ollut mahdollista (ks. edellä olevan kohta 3.5.2). EU:n rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeuksia koskevan asetuksen mukaisesti osapuolten tekemä valinta on myös tärkein liittymäperuste (EU:n rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeuksia koskevan asetuksen 22 artiklan 1 kohta). Jos lainvalintasopimusta ei ole tehty, rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettava laki on sen valtion laki, jonka mukaisesti parisuhde on rekisteröity (EU:n rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeuksia koskevan asetuksen 26 artiklan 1 kohta).

3.7 Testamentit ja perinnöt

Kuolemantapauksiin, jotka ovat sattuneet 17. elokuuta 2015 tai myöhemmin, sovelletaan ensisijaisesti EU:n perintöasetusta. Perimykseen sovellettavan lain keskeinen liittymäperuste on asetuksen mukaisesti perinnönjättäjän kuolinhetken asuinpaikka. Ennen 17. elokuuta 2015 alkaneisiin perimyksiin sovelletaan EGBGB:n 25 §:n vanhan version mukaisesti sen valtion lakia, jonka kansalainen perinnönjättäjä oli kuolinhetkellään (vastaavasti EGBGB:n 25 §:n uudessa versiossa todetaan, että perimyksessä sovelletaan EU:n perintöasetusta). Saksassa sijaitsevan kiinteän omaisuuden osalta oli mahdollisuus valita Saksan lainsäädäntö.

Kuolemanvaraismääräyksiä koskevat muotovaatimukset on 17. elokuuta 2015 jälkeen alkaneiden perimysten osalta säädetty EGBGB:n 26 §:n uudessa versiossa, jossa testamenttimääräysten osalta lähinnä säädetään 5. lokakuuta 1961 tehdyn Haagin yleissopimuksen suorasta soveltamisesta. Sopimusta on sovellettu sen sopimusvaltio Saksaan vuodesta 1965 alkaen (1 momentti). Muiden kuolemanvaraismääräysten muodon osalta sovelletaan EU:n perintöasetuksen 27 artiklaa (2 momentti). Ennen 17. elokuuta 2015 alkaneisiin perimyksiin sovelletaan EGBGB:n 26 §:n vanhaa versiota, johon on sisällytetty tärkeimmät niistä vuoden 1961 Haagin yleissopimuksen lainvalintamääräyksistä, jotka koskevat testamenttimääräysten muotoa. Määräys on muodoltaan pätevä, jos sen muoto täyttää sen oikeusjärjestyksen vaatimukset, johon sillä on yhteys esimerkiksi kansalaisuuden, perinnönjättäjän vakituisen asuinpaikan tai testamentin laatimispaikan kautta.

3.8 Kiinteä omaisuus

EGBGB:n 43 §:n mukaan esineoikeuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa omaisuus sijaitsee. Paikallista lainsäädäntöä sovelletaan esimerkiksi omistusoikeuksien laajuuteen sekä tapaan, jolla omaisuus voidaan siirtää tai kiinnittää panttioikeuden tai vakuuden avulla.

EGBGB:n 45 §:ssä säädetään erityisestä liittymätekijästä ajoneuvoille.

EGBGB:n 43 §:n 2 momentissa säädetään erityissäännöstä, joka koskee omaisuuden siirtoa valtiosta toiseen.

EGBGB:n 44 §:ssä käsitellään erikseen kiinteästä omaisuudesta aiheutuvia vaikutuksia.

Esineoikeuksien osalta lainvalintamahdollisuutta ei tarkkaan ottaen ole. EGBGB:n 46 §:n nojalla on kuitenkin mahdollista poiketa edellä mainittujen liittymätekijöiden perusteella määritetystä lainsäädännöstä, mikäli olosuhteiden valossa toisen valtion lainsäädäntöön on selvästi läheisempi liittymä.

3.9 Maksukyvyttömyys

Maksukyvyttömyysmenettelyistä 20. toukokuuta 2015 annettuun asetukseen (EU) 2015/848, jossa on jäsenvaltioiden välisiä suhteita koskevia sääntöjä, sisältyy lainvalintasääntöjä. Niiden lisäksi maksukyvyttömyyttä koskevan lain 335 §:ssä säädetään kolmansien maiden osalta, että maksukyvyttömyysmenettelyihin ja niiden vaikutuksiin sovelletaan periaatteessa sen valtion lakia, jossa menettelyt on aloitettu. Maksukyvyttömyyttä koskevan lain 336 §:ssä ja sitä seuraavissa pykälissä määritetään maksukyvyttömyyttä koskevan kansainvälisen oikeuden eri näkökohtien osalta erityisiä liittymätekijöitä, jotka saattavat poiketa tästä periaatteesta (esim. työ, kuittaus ja maksutapahtumien pätemättömyys maksukyvyttömyysmenettelyissä).

Päivitetty viimeksi: 17/04/2023

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Tämän sivun alkukielistä versiota viro on muutettu äskettäin. Päivitystä suomennetaan parhaillaan.
Seuraavat kielet ovat jo saatavilla: englanti.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Viro

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Sovellettavaan lakiin liittyviin kysymyksiin sovelletaan pääasiassa Linkki avautuu uuteen ikkunaankansainvälisestä yksityisoikeudesta annettua lakia. Sovellettava laki määräytyi siviililain yleisen osan mukaan ennen kuin kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettu laki tuli voimaan 1. heinäkuuta 2002; nyt kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettua lakia sovelletaan siviililain yleisen osan sijaan lähes kaikissa tapauksissa velvoitelain, siviililain yleisen osan ja kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain täytäntöönpanosäädöksen 24 §:n nojalla.

Lisäksi on otettava huomioon sovellettavan EU:n oikeuden säännösten ensisijaisuus kansalliseen oikeuteen nähden sekä Viron tasavallan perustuslain 123 §:n mukainen periaate. Sen mukaan silloin kun Viron lainsäädäntö on ristiriidassa Viron parlamentin ratifioiman kansainvälisen sopimuksen kanssa, sovelletaan kansainvälisen sopimuksen säännöksiä. Viro on myös allekirjoittanut Venäjän, Ukrainan, Puolan, Latvian ja Liettuan kanssa neljä oikeusapua koskevaa sopimusta, joilla säädellään sovellettavaa lakia koskevia kysymyksiä.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

  • Haagin yleissopimus testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista, allekirjoitettu Haagissa 5 päivänä lokakuuta 1961 Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.riigiteataja.ee/akt/78853
  • Yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, allekirjoitettu Roomassa 19 päivänä kesäkuuta 1980 Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.riigiteataja.ee/akt/1026913
  • Yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa, allekirjoitettu Haagissa 19. lokakuuta 1996 Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.riigiteataja.ee/akt/214112011002
  • Pöytäkirja elatusvelvollisuuteen sovellettavasta laista, allekirjoitettu Haagissa 23 päivänä marraskuuta 2007.

Lisätietoja löytyy Linkki avautuu uuteen ikkunaanViron virallisesta lehdestä (Riigi Teataja).

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

  • Viron tasavallan, Latvian tasavallan ja Liettuan tasavallan sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteista, allekirjoitettu Tallinnassa 11 päivänä marraskuuta 1992
  • Viron tasavallan ja Venäjän federaation sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteista siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, allekirjoitettu Moskovassa 26 päivänä tammikuuta 1993
  • Viron tasavallan ja Ukrainan sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteista siviili- ja rikosoikeudellisissa asioissa, allekirjoitettu Kiovassa 15 päivänä helmikuuta 1995
  • Viron tasavallan ja Puolan tasavallan sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteista siviili-, työ- ja rikosoikeudellisissa asioissa, allekirjoitettu Tallinnassa 27 päivänä marraskuuta 1998.

Lisätietoja löytyy Linkki avautuu uuteen ikkunaanViron virallisesta lehdestä (Riigi Teataja).

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Jos ulkomaan lakia on lain, kansainvälisen sopimuksen tai liiketoimen mukaan sovellettava, tuomioistuinten on tehtävä niin riippumatta siitä, pyydetäänkö soveltamista. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomioistuinten velvoite soveltaa ulkomaan lakia ei riipu siitä, onko osapuoli pyytänyt sitä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentti).

Joissakin siviilituomioistuinasioissa, joissa osapuolilla on ollut oikeus sopia sovellettavasta laista, Viron tuomioistuimet ovat soveltaneet Viron lakia ulkomaan lain sijaan, sillä osapuolet ovat epäsuorasti luopuneet oikeudestaan valita ulkomaan laki.

2.2 Renvoi

Jos kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain mukaan on sovellettava ulkomaan lakia (edelleenviittaus), sovelletaan kyseisen maan kansainvälisen yksityisoikeuden säännöksiä. Jos tällaisten säännösten mukaan on sovellettava Viron lakia (takaisinviittaus), sovelletaan Viron aineellisoikeudellisia sääntöjä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 6 §:n 1 momentti).

Siten tilanteessa, jossa ulkomaan laissa viitataan takaisin Viron lakiin, sovelletaan Viron aineellisoikeudellisia sääntöjä.

2.3 Liittymän muuttuminen

Esineoikeuden luominen tai päättyminen määritetään sen maan lain mukaan, jossa omaisuus sijaitsi esineoikeuden luomisen tai päättymisen aikaan (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 18 §:n 1 momentti). Siten sovellettava laki muuttuu, jos omaisuuden sijainti muuttuu esineoikeuden luomisen tai päättymisen jälkeen. Luonnollisen henkilön passiiviseen ja aktiiviseen oikeuskelpoisuuteen sovelletaan sen maan lakia, jossa henkilön asuinpaikka on (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 12 §:n 1 momentti). Siten tilanteessa, jossa henkilön kotivaltio muuttuu, hänen passiiviseen ja aktiiviseen oikeuskelpoisuuteensa sovellettava laki muuttuu niin ikään. Laissa säädetään kuitenkin myös, että asuinpaikan muutos ei rajoita jo saatua aktiivista oikeuskelpoisuutta (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 12 §:n 2 momentti).

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Ulkomaan lakia ei sovelleta, jos se johtaisi selvään ristiriitaan Viron lain olennaisten periaatteiden kanssa (ordre public). Tällaisissa tapauksissa sovelletaan Viron lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 7 §).

Näin ollen ei ole ratkaisevaa, onko ulkomaan laissa säännös, jota Viron laissa ei ole, sillä oikeusjärjestyksen perusteita (ordre public) koskevan lausekkeen nojalla ulkomaan lain sijasta sovelletaan Viron lakia, jos ulkomaan lain soveltaminen olisi selvästi ristiriidassa Viron lain olennaisten periaatteiden kanssa.

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavassa lainsäädännössä säädetään myös, että kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain asianomaisen luvun säännökset eivät estä soveltamasta sellaisia Viron lain säännöksiä, joita sovelletaan riippumatta sopimuksiin sovellettavasta laista (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 31 §). Lisäksi lain 32 §:n 3 momentin mukaan se, että osapuolet ovat valinneet vieraan valtion lain sovellettavaksi sopimukseen (riippumatta siitä, ovatko he samalla valinneet vieraan valtion tuomioistuimen toimivallan), ei siinä tapauksessa, että kaikki muut valinnan ajankohtana tilanteeseen vaikuttavat tekijät liittyvät yhteen ainoaan valtioon, syrjäytä säännöksiä, joista kyseisen valtion lain mukaan ei saa sopimuksella poiketa (pakolliset säännökset).

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Vaikka yleisperiaatteen mukaan tuomioistuinten on sovellettava ulkomaan lakia riippumatta siitä, onko tämän lain soveltamista pyydetty, silloin kun se on lain, kansainvälisen sopimuksen tai liiketoimen mukaan pakollista (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentti), viranomaiset ja tuomioistuimet voivat pyytää osapuolten tai viranomaisten apua sovellettavan lain määrittämiseen.

Osapuolet voivat toimittaa tuomioistuimille asiakirjoja vieraan maan lain sisällön selvittämiseksi. Tuomioistuimilla ei kuitenkaan ole velvollisuutta ottaa huomioon tällaisia asiakirjoja (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 4 §:n 2 momentti). Tuomioistuimet voivat myös pyytää apua Viron tasavallan oikeusministeriöltä tai ulkoasiainministeriöltä ja palkata asiantuntijoita (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 4 §:n 3 momentti).

Siviiliprosessilain 234 §:n mukaan siviilioikeudenkäynnin osapuolten on todistettava Viron ulkopuolella voimassa olevan lain, kansainvälisen lain tai tapaoikeuden sisältö vain siltä osin kuin tuomioistuin ei tunne kyseistä lainsäädäntöä. Tuomioistuin voi käyttää myös muita tietolähteitä ja suorittaa muita toimenpiteitä lain sisällön määrittämiseksi, kuten edellisessä kappaleessa on kuvattu kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 4 §:n osalta.

Tuomioistuinten oikeus pyytää tietoja sovellettavan lain sisällön selvittämiseksi perustuu siviilioikeudenkäyntien kontradiktoriseen periaatteeseen. Tämä periaate esitetään pääasiassa siviiliprosessilain 5 §:n 1 ja 2 momentissa, joiden mukaan kanne käsitellään osapuolten esittämien tosiseikkojen ja vaateiden pohjalta, ja osapuolilla on yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet esittää näyttöä väitteidensä tueksi ja osoittaa vääräksi tai kiistää vastapuolen lausumat. Osapuolet voivat valita, mitä tosiseikkoja ne esittävät väitteidensä tueksi, kuten myös kyseisten seikkojen todistamiseksi esittämänsä näytön.

Laki sallii myös poikkeukset, joissa Viron lakia sovelletaan, jos ulkomaan lain sisältöä ei voida yrityksistä huolimatta määrittää kohtuullisen ajan kuluessa (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 4 §:n 4 momentti).

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Muiden kansainvälistä yksityisoikeutta koskevien asioiden tapaan myös sopimuksiin sovellettava laki määräytyy Virossa kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain mukaan, ellei kansainvälisen oikeuden välineistä muuta johdu. Sopimukseen sovellettava laki voi määräytyä osapuolten välisen sopimuksen perusteella tai vakiintuneiden kriteerien pohjalta määräytyvän sovellettavan lain perusteella, jos osapuolet eivät voi kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain nojalla valita sovellettavaa lakia.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain nojalla osapuolet voivat sopia lainvalinnasta, jolloin sopimuksiin on sovellettava osapuolten sopiman maan lakia; lain mukaan osapuolet voivat myös valita joko koko sopimukseen tai vain sen osaan sovellettavan lain, jos sopimus voidaan jakaa osiin (lain 32 §:n 1 ja 2 momentti). Osapuolten sopima lainvalinta ei kuitenkaan syrjäytä sovellettavan lain pakollisia säännöksiä. Lain 32 §:n 3 momentin mukaan se, että osapuolet ovat valinneet vieraan valtion lain (riippumatta siitä, ovatko he samalla valinneet vieraan valtion tuomioistuimen toimivallan) ei siinä tapauksessa, että kaikki muut valinnan ajankohtana tilanteeseen vaikuttavat tekijät liittyvät yhteen ainoaan valtioon, syrjäytä säännöksiä, joista kyseisen valtion lain mukaan ei saa sopimuksella poiketa (pakottavat säännökset).

Jos osapuolet eivät ole valinneet sopimukseen sovellettavaa lakia, sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, johon sopimus liittyy läheisemmin. Jos sopimus voidaan jakaa osiin ja jokin sopimuksen osa liittyy itsenäisesti läheisemmin toiseen maahan, kyseiseen osaan voidaan soveltaa kyseisen toisen maan lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 33 §:n 1 momentti).

Lain mukaan sopimuksen oletetaan liittyvän läheisimmin siihen valtioon, jossa sopimuksen luonteenomaisen suorituksen toimittamisesta vastaavan osapuolen asuinpaikka tai keskushallinto oli sopimuksen tekohetkellä. Jos sopimus on tehty sopimuksen luonteenomaisen suorituksen toimittamisesta vastaavan osapuolen elinkeinotoiminnassa, sopimuksen oletetaan liittyvän läheisimmin siihen valtioon, jossa osapuolen päätoimipaikka sijaitsee. Jos sopimuksessa määrätään, että luonteenomainen suoritus on toimitettava jossakin muussa toimipaikassa kuin päätoimipaikassa, sopimuksen oletetaan liittyvän läheisimmin siihen valtioon, jossa tämä muu toimipaikka sijaitsee (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 33 §:n 2 momentti).

Kiinteän omaisuuden ja kuljetussopimusten osalta on säädetty poikkeuksista sopimuksen suorituspaikkaa koskevaan yleissääntöön. Jos sopimuksen kohde on oikeus kiinteään omaisuuteen tai sen käyttöön, sopimuksen oletetaan liittyvän läheisimmin siihen maahan, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee; kuljetussopimusten osalta sopimuksen oletetaan liittyvän läheisimmin siihen valtioon, jossa kuljetusliikkeen päätoimipaikka sijaitsee sopimuksen tekohetkellä. Valtion katsotaan olevan toimipaikka, jos siellä sijaitsee myös lähtö- tai määräpaikka tai tavaroiden kuljetussopimuksissa lähettäjän pääasiallinen toimipaikka tai lastaus- tai purkamispaikka (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 33 §:n 4 ja 5 momentti).

Kuluttajasopimuksiin, työsopimuksiin ja vakuutussopimuksiin sovelletaan erityissääntöjä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 34–47 §).

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Viron lainsäädännössä säädetään erilaisista lainvalintaperusteista sopimukseen perustumattoman velvoitteen luonteen mukaan.

Velvoitteen suorittamisesta saatavia perusteettomia etuja koskeviin kanteisiin sovelletaan lakia, jota sovelletaan todelliseen tai oletettuun oikeussuhteeseen, jonka perusteella velvoite suoritettiin; toisen henkilön oikeuden loukkauksesta saatavia perusteettomia etuja koskeviin kanteisiin sovelletaan sen maan lakia, jossa loukkaus tapahtui. Muissa tapauksissa perusteettomia etuja koskeviin kanteisiin sovelletaan sen maan lakia, jossa perusteettomat edut saatiin (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 48 §:n11–3 momentti).

Asiainhuoltoa (negotiorum gestio) koskeviin tapauksiin sovelletaan sen maan lakia, jossa asianhuoltaja teki toimenpiteen, ja toisen henkilön velvoitteiden suorittamista koskeviin tapauksiin sovelletaan kyseisiin velvoitteisiin sovellettavaa lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 49 §:n 1–2 momentti).

Yleissääntönä vahingonkorvausvastuun perustavaan tapahtumaan sovelletaan sen maan lakia, jossa vahingonkorvausvastuun perustava teko tai tapahtuma tehtiin tai aiheutui. Jos seuraukset eivät ilmene siinä maassa, jossa vahingonkorvausvastuun perustava teko tai tapahtuma tehtiin tai aiheutui, sovelletaan vahingon kärsineen pyynnöstä sen maan lakia, jossa teon tai tapahtuman seuraukset ilmenivät (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 50 §:n 1–2 momentti). Vahingonkorvausvastuun perustavan tapahtuman vuoksi maksettaviin korvauksiin sovelletaan kuitenkin rajoitusta. Jos vahingonkorvausvastuun perustavaa tapahtumaa koskevaan kanteeseen sovelletaan ulkomaan lakia, Virossa ei saa määrätä korvausta, joka on merkittävästi suurempi kuin Viron laissa vastaavasta vahingosta määrättävä korvaus (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 52 §).

Lain mukaan osapuolet voivat myös sopia, että sopimukseen perustumattoman velvoitteen perusteena olevan tapahtuman tai teon jälkeen sovelletaan Viron lakia. Lainvalinta ei vaikuta kolmansien osapuolten oikeuksiin (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 54 §).

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Viron lainsäädännössä ei ole erillisiä säännöksiä henkilöiden nimiin sovellettavasta laista.

Luonnollisen henkilön asuinpaikan määrittämiseen sovelletaan Viron lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 10 §). Luonnollisen henkilön kansalaisuus määritetään sen maan lainsäädännön mukaan, jonka kansalaisuudesta päätetään, ja jos luonnollisella henkilöllä on useita kansalaisuuksia, sovelletaan sen maan kansalaisuutta, johon henkilöllä on läheisin yhteys. Kun kyseessä on pakolainen taikka henkilö, jolla ei ole kansalaisuutta tai jonka kansalaisuutta ei voida määrittää, otetaan kansalaisuuden sijasta huomioon henkilön asuinpaikka (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 11 §:n 1–3 momentti).

Luonnollisen henkilön passiiviseen ja aktiiviseen oikeuskelpoisuuteen sovelletaan hänen asuinmaansa lakia, mutta asuinpaikan muutos ei rajoita jo saatua oikeuskelpoisuutta (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 12 §:n 1–2 momentti).

Siitä, milloin henkilö voi vedota rajoitettuun oikeustoimikelpoisuuteen, säädetään erityisessä säännöksessä, jota ei kuitenkaan sovelleta perheoikeudesta tai perintöoikeudesta johtuviin liiketoimiin ja toisessa maassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta koskeviin liiketoimiin (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 12 §:n 4 momentti). Yleissäännön mukaan silloin kun henkilö toteuttaa liiketoimen eikä hänellä asuinmaansa lain nojalla ole oikeuskelpoisuutta tai hänen oikeuskelpoisuuteensa on kyseisen lain nojalla rajoitettu, hän ei kuitenkaan voi vedota oikeustoimikelvottomuuteen, jos hän on oikeuskelpoinen sen maan lainsäädännön nojalla, jossa toteutti liiketoimen. Yleissääntöä ei sovelleta, jos toinen osapuoli oli tai hänen olisi pitänyt olla tietoinen siitä, että henkilö ei ollut oikeuskelpoinen (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 12 §:n 3 momentti).

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Vanhemman ja lapsen välisiin perheoikeudellisiin suhteisiin sovelletaan lapsen asuinmaan lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 65 §). Vanhempien ja lasten keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät lapsen ja vanhemman välisen, lakiin perustuvan oikeudellisen suhteen mukaan; lapsi-vanhempisuhteen osalta on olemassa erillisiä sovellettavaa lainsäädäntöä koskevia säännöksiä.

Lapsen ja vanhemman välinen oikeudellinen side määritetään tai kiistetään sen maan lain nojalla, jossa lapsen asuinpaikka oli syntymähetkellä; erikoistapauksissa voidaan kuitenkin soveltaa vanhemman asuinmaan lakia tai sen maan lakia, jossa lapsen asuinpaikka oli vanhemmuuden kiistämishetkellä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 62 §).

3.4.2 Adoptio

Adoptioon sovelletaan adoptiovanhemman asuinmaan lakia. Aviopuolisoiden tekemään adoptioon sovelletaan avioliiton yleisiin oikeudellisiin vaikutuksiin adoptiohetkellä sovellettavaa lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 63 §:n 1 momentti). Siten aviopuolisoiden tekemään adoptioon sovelletaan pääasiassa aviopuolisoiden yhteisen asuinmaan lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §:n 1 momentti). Laissa luetellaan myös vaihtoehtoisia lainvalinnan perusteita silloin kun aviopuolisot eivät asu samassa maassa (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §:n 2–4 momentti).

Jos lapsen asuinmaan lain mukaan lapsen adoptioon tarvitaan suostumus lapselta tai sellaiselta henkilöltä, jolla on lapseen perheoikeudellinen side, suostumukseen sovelletaan kyseisen maan lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 63 §:n 2 momentti).

Jos adoptioon sovelletaan ulkoman lakia tai jos lapsi adoptoidaan ulkomaan tuomioistuimen päätöksen perusteella, laissa määritetään erikseen, että vaikutus Virossa on sama kuin mikä johtuu laista, jonka nojalla lapsi adoptoitiin (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 64 §). On myös syytä korostaa sitä, että jos adoptoitavan lapsen asuinpaikka on Virossa, lapsen tai aviopuolisoiden asuinmaan lakivaatimusten lisäksi myös kaikkien Viron laissa säädettyjen adoptiota koskevien edellytysten on täytyttävä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 63 §:n 3 momentti).

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Avioliiton yleiset oikeudelliset vaikutukset määritetään pääasiassa aviopuolisoiden yhteisen asuinmaan lain mukaan (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §:n 1 momentti). Laissa luetellaan myös vaihtoehtoisia lainvalintaperusteita silloin kun puolisot asuvat eri maissa: sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalaisia molemmat aviopuolisot ovat, tai viimeisen yhteisen asuinmaan lakia, jos toinen aviopuolisoista asuu edelleen kyseisessä maassa, ja jos mikään näistä kolmesta edellytyksestä ei täyty, sovelletaan sen maan lakia, johon aviopuolisoilla on muutoin läheisin yhteys (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §:n 2–4 momentti).

Kun avioliitto solmitaan Virossa, siihen sovelletaan Viron lakia. Ulkomailla solmitun avioliiton katsotaan pätevän Virossa, jos se solmittiin sen maan laissa säädetyn menettelyn mukaisesti, jossa avioliitto solmittiin, ja täytti molempien aviopuolisoiden asuinpaikan laissa määritellyt avioliiton aineelliset edellytykset (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 55 §:n 1–2 momentti).

Yleissääntönä on, että avioliiton solmimista koskeviin edellytyksiin ja esteisiin sekä siitä johtuviin vaikutuksiin sovelletaan avioitujien asuinpaikan lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 56 §:n 1 momentti). Avioitujan aiempi avioliitto ei estä uuden avioliiton solmimista, mikäli aiempi avioliitto on purettu Virossa tehdyllä tai tunnustetulla päätöksellä, vaikka kyseinen päätös ei olisi avioitujan asuinmaan lain mukainen (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 56 §:n 3 momentti).

Viron kansalaisten osalta on olemassa avioliiton edellytyksiin sovellettava erityissäännös. Sen mukaan silloin kun Viron kansalainen ei täytä jotakin asuinmaansa lakisääteistä avioliiton solmimisen edellytystä mutta täyttää Viron lain mukaisen vastaavan edellytyksen, sovelletaan Viron lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 56 §:n 2 momentti).

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Viron lainsäädännössä ei säädetä avoliittoon tai parisuhteeseen sovellettavan lain määrittämistä koskevista säännöistä. Sovellettavan lain määrittämiseksi olisi otettava huomioon mahdollisimman samankaltaisia oikeudellisia suhteita koskevat kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain säännökset. Avoliiton tai parisuhteen luonteesta riippuen voidaan soveltaa esimerkiksi sopimusvelvoitteita tai perheoikeudellisia suhteita koskevia säännöksiä.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Avioerot myönnetään sen lain mukaisesti, jota sovelletaan avioliiton yleisiin oikeudellisiin vaikutuksiin avioeromenettelyjen aloitushetkellä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 60 §:n 1 momentti ja 57 §). Siten avioeroihin sovelletaan ensisijaisesti aviopuolisoiden yhteisen asuinmaan lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §:n 1 momentti). Laissa luetellaan myös vaihtoehtoisia lainvalinnan perusteita silloin kun aviopuolisot eivät asu samassa maassa: sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalaisia molemmat aviopuolisot ovat, tai viimeisen yhteisen asuinmaan lakia, jos toinen aviopuolisoista asuu edelleen kyseisessä maassa, ja jos mikään näistä kolmesta edellytyksestä ei täyty, sovelletaan sen maan lakia, johon aviopuolisoilla on muutoin läheisin yhteys (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §:n 2–4 momentti).

Poikkeustapauksissa ulkomaan lain sijaan voidaan soveltaa Viron lakia, jos avioero ei ole avioliiton yleisiin oikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavan lain nojalla (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §) sallittu tai on sallittu vain äärimmäisen tiukoin edellytyksin. Tätä poikkeusta sovelletaan, jos toinen aviopuolisoista asuu Virossa tai hänellä on Viron kansalaisuus taikka jos hän asui Virossa tai hänellä oli Viron kansalaisuus avioliiton solmimishetkellä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 60 §:n 1–2 momentti).

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Virossa ei ole perheoikeudellisista suhteista johtuviin elatusvelvollisuuksiin sovellettavia kansainvälistä yksityisoikeutta koskevia kansallisia säännöksiä. Viittaukset tehdään asiaankuuluvaan kansainväliseen lainsäädäntöön.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviopuolisot voivat valita aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain. Tämä tarkoittaa sitä, että jos aviopuolisot ovat valinneet sovellettavan lain, heidän valitsemaansa lakia sovelletaan. Aviopuolisot eivät kuitenkaan voi valita minkä tahansa maan lakia. He voivat valita joko asuinmaansa lain tai sen maan lain, jonka kansalainen toinen aviopuoliso on. Jos aviopuolisolla on usean maan kansalaisuus, voidaan valita jonkin kyseessä olevan maan laki (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 58 §:n 1 momentti).

Virossa lainvalintaan sovelletaan pakollisia muodollisia vaatimuksia. Aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain valinta on vahvistettava notaarilla. Mikäli sovellettavaksi laiksi ei valita Viron lakia, lainvalinta on muodollisesti pätevä, jos valitun lain mukaiset avioehtosopimuksia koskevat muodolliset vaatimukset täyttyvät (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 58 §:n 2 momentti).

Jos aviopuolisot eivät ole valinneet sovellettavaa lakia, aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan lakia, jota sovellettiin avioliiton yleisiin oikeudellisiin vaikutuksiin avioliiton solmimishetkellä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 58 §:n 3 momentti ja 57 §). Avioliiton yleisiin oikeudellisiin vaikutuksiin sovelletaan ensisijaisesti aviopuolisoiden yhteisen asuinmaan lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §:n 1 momentti), mutta jos yhteistä asuinmaata ei ole, sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalaisia molemmat aviopuolisot ovat, tai viimeisen yhteisen asuinmaan lakia, jos toinen aviopuolisoista asuu edelleen kyseisessä maassa. Jos mikään näistä kolmesta edellytyksestä ei täyty, sovelletaan sen maan lakia, johon aviopuolisoilla on muutoin läheisin yhteys (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §:n 2–4 momentti).

3.7 Testamentit ja perinnöt

Perimykseen sovelletaan perinnönjättäjän viimeisen asuinmaan lakia. Erityisesti seuraavat asiat määräytyvät sovellettavan lain mukaisesti: (1) testamenttimääräysten tyypit ja vaikutukset, (2) kelpoisuus saada perintö ja perintöoikeuden menettäminen, (3) perimyksen laajuus, (4) perilliset ja heidän välisensä suhteet ja (5) vastuu perinnönjättäjän veloista (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 24 ja 26 §).

3.8 Kiinteä omaisuus

Esineoikeuden luominen tai päättyminen määritetään sen maan lain mukaan, jossa omaisuus sijaitsi oikeuden luomisen tai päättymisen aikaan. Esineoikeus ei kuitenkaan saa olla ristiriidassa omaisuuden sijaintipaikan lain olennaisten periaatteiden kanssa (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 18 §:n 1 ja 2 momentti).

3.9 Maksukyvyttömyys

Virossa käytäviin maksukyvyttömyysmenettelyihin sovelletaan Viron lakia. Tämän oikeusperustana on konkurssilaki, jonka mukaan konkurssimenettelyihin sovelletaan siviiliprosessilain säännöksiä, ellei laissa muuta määrätä (lain 3 §:n 2 momentti); siviiliprosessilain mukaan tuomioistuimen on asiaa käsitellessään otettava lähtökohdaksi Viron siviiliprosessilaki(lain 8 §:n 1 momentti).

Päivitetty viimeksi: 26/10/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Irlanti

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Irlannin lainvalintasäännöt perustuvat pääasiassa tapaoikeuteen, mikä tarkoittaa sitä, että ne voivat muuttua ja kehittyä. Koska oikeuskäytäntö on tällä alalla kuitenkin suhteellisen hajanaista, monilla osa-alueilla on vaikea selvittää, mitä lakia on sovellettava. Tämä koskee erityisesti perheoikeutta. Lainvalintaan, kuten myös toimivaltakysymyksiin, sovellettava perinteinen lainsäädäntö korvautuu vähitellen kansainvälisillä yleissopimuksilla ja EU:n lainsäädännöllä.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Haagin yleissopimus testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista, 1961

Rooman yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, 1980

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Tiedossamme ei ole sellaisia Irlannin allekirjoittamia kahdenvälisiä sopimuksia, joissa olisi lainvalintasääntöjä.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Yleinen näkemys on, että lainvalintasääntöjä sovelletaan vain, jos vähintään yksi osapuoli on vaatinut niiden soveltamista.

2.2 Renvoi

Irlannin tuomioistuimissa on vain harvoin tapauksia, joissa tämä käytäntö pitäisi ottaa huomioon.

2.3 Liittymän muuttuminen

Alan käytäntö ei ole yhdenmukainen.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Tässä asiassa ei ole oikeuskäytäntöä, mutta on epätodennäköistä, että Irlanti soveltaisi ulkomaista lainsäädäntöä, joka on ristiriidassa Irlannin oikeusjärjestyksen kanssa.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Irlannin tuomioistuimet edellyttävät, että ulkomaisen lainsäädännön sisältö todistetaan tosiseikan tapaan. Jos jompikumpi osapuoli haluaa, että sovelletaan ulkomaista lainsäädäntöä, hänen on pyydettävä sen soveltamista ja todistettava ulkomaisen lainsäädännön sisältö tuomaria tyydyttävällä tavalla. Jos osapuolten esittämien todisteiden välillä on ristiriitaa, tuomari voi arvioida asiantuntijoiden uskottavuuden ja sitten ottaa huomioon ensisijaiset todisteet (esim. ulkomaiset säädökset ja oikeustapaukset), erityisesti silloin, kun niissä käytetään irlantilaiselle tuomarille tuttuja käsitteitä. Jos Irlannin lainvalintasääntöjen mukaan on sovellettava ulkomaista lainsäädäntöä, mutta kumpikaan osapuoli ei esitä todisteita lainsäädännön sisällöstä, tuomioistuin yleensä olettaa sen olevan sama kuin Irlannin lainsäädännössä, ellei jotain muuta näytetä toteen.

Ulkomaisen lainsäädännön sisältö todistetaan yleensä asiantuntijalausunnolla. Sisällön todistamiseksi ei riitä se, että osapuolet pelkästään esittävät tuomioistuimelle ulkomaisen säädöksen, oikeustapauksen tai viranomaisen tekstin. Asiantuntijalausunnon ulkomaisesta lainsäädännöstä voi antaa henkilö, jolla on lakimiehen pätevyys ulkomaisen oikeusjärjestelmän nojalla tai jolla on riittävästi käytännön kokemusta kyseisestä järjestelmästä. Tuomioistuin ei yleensä itse tutki ulkomaisen lainsäädännön sisältöä.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Irlanti on allekirjoittanut vuonna 1980 tehdyn Rooman yleissopimuksen sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista. Irlanti on pannut yleissopimuksen täytäntöön vuonna 1991 annetulla lailla Contractual Obligations (Applicable Law) Act. Yleissopimuksen säännöksiä sovelletaan sopimusvelvoitteisiin kaikissa tilanteissa, joissa pitää valita eri maiden lainsäädännön välillä. Yleissopimusta ei kuitenkaan sovelleta tietyntyyppisiin sopimuksiin, kuten perhesuhteesta johtuviin sopimusvelvoitteisiin.

Irlannissa sovelletaan suoraan sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annettua asetusta (EY) N:o 593/2008 (”Rooma I”). Sen sijaan Irlanti ei ole suostunut soveltamaan tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla osallistuvien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä annettua asetusta (EU) N:o 1259/2010 (“Rooma III”).

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Perheoikeudessa tai avioerohakemuksissa Irlannin tuomioistuimet pitävät oikeuspaikan lakia tarkoituksenmukaisena periaatteena, sillä se tuo oikeusvarmuutta. Irlannissa ei ole ollut lainkaan lainvalintasääntöjä vahingonkorvausasioissa, ja oikeuskäytäntöä on hyvin vähän. Irlannin tuomioistuimet ottavat huomioon oikeuspaikan lakiin perustuvan periaatteen, jonka mukaan tuomioistuinvaltion lakia on sovellettava, sekä tekopaikan lakiin perustuvan periaatteen, jonka mukaan on sovellettava sen paikan lainsäädäntöä, jossa rikkomus tapahtui. Tuomioistuimet voivat myös ottaa huomioon vahingonkorvausoikeuden, jossa suositellaan joustavaa lähestymistapaa ja jonka avulla tuomioistuin voi ottaa huomioon kaikki erilaiset liittymätekijät ja päättää oikeusjärjestelmää koskevasta kysymyksestä sen mukaisesti.

On huomattava, että Irlannissa sovelletaan suoraan sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annettua asetusta (EY) N:o 864/2007 (”Rooma II”).

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Lapsen kotipaikka on hänen isänsä kotipaikka, jos lapsen vanhemmat olivat avioliitossa keskenään hänen syntyessään. Jos näin ei ollut tai jos isä oli syntymähetkellä kuollut, lapsen kotipaikka on hänen äitinsä kotipaikka. Tätä sääntöä sovelletaan siihen asti, kun lapsi täyttää 18, jolloin hänestä tulee täysi-ikäinen ja hän on oikeuskelpoinen valitsemaan oman kotipaikkansa.

Henkilö voi valita oman kotipaikkansa vain asumalla varsinaisesti kyseisellä lainkäyttöalueella tarkoituksenaan oleskella siellä toistaiseksi tai pysyvästi. Jos jompikumpi näistä ehdoista ei enää täyty, henkilön kotipaikaksi tulee hänen alkuperäinen kotipaikkansa. Avioliitossa olevan naisen kotipaikka määräytyy hänen aviomiehestään riippumatta.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Lasten asemasta vuonna 1987 annetulla lailla (Status of Children Act) lakkautettiin aviottoman lapsen käsite. Kyseisen lain nojalla henkilön suhde hänen isäänsä ja äitiinsä on määritettävä riippumatta siitä, ovatko isä ja äiti naimisissa keskenään tai ovatko he olleet naimisissa keskenään.

Tästä huolimatta lasta ei katsota avioliitossa syntyneeksi, jos lapsen vanhemmat eivät ole keskenään naimisissa joko lapsen syntymä- tai siittämishetkellä. Lapsi voidaan kuitenkin legitimoida, jos vanhemmat menevät myöhemmin keskenään naimisiin. Avioliitossa syntyneen ja legitimoidun lapsen perustuslaillisen aseman välillä ei ole eroa. Lapsen oikeudet elatukseen tai vanhempien perimiseen ovat myös samat riippumatta siitä, ovatko vanhemmat joskus olleet keskenään naimisissa.

Kun Irlannin tuomioistuimet käyttävät toimivaltaansa jossakin asiassa tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel II a”) perusteella, ne soveltavat yleensä Irlannin lainsäädäntöä.

Kun Irlannin tuomioistuimet käyttävät toimivaltaansa adoptioasiassa, ne soveltavat niin ikään Irlannin lainsäädäntöä.

Jos lapsi on Irlannin kansalainen, ylemmät tuomioistuimet ovat toimivaltaisia antamaan määräyksiä, joilla pannaan täytäntöön lapsen perustuslailliset oikeudet riippumatta lapsen vakituisesta asuinpaikasta. Tuomioistuin tekee päätöksen toimivaltansa käyttämisestä sen perusteella, onko se olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaista tai asianmukaista. Tällöin se ottaa huomioon tuomioistuinten välisen kohteliaisuuden mukaisen kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan säännön.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Avioliiton osalta Irlannin lainsäädännössä 22. toukokuuta 2015 hyväksytyn perustuslain 34. muutoksen mukaan kaksi henkilöä voi solmia avioliiton lainmukaisesti heidän sukupuolestaan riippumatta. Tämän mukaisesti henkilöt, jotka ovat avioliittokelpoisia ja vapaita solmimaan avioliiton, voivat solmia avioliiton riippumatta heidän biologisesta sukupuolestaan, kun vuoden 2015 avioliittolaki on hyväksytty ja se on tullut voimaan. Avioliittoa ei katsota päteväksi Irlannissa, jos toinen osapuolista on transsukupuolinen ja solmii avioliiton vaihdettuaan sukupuolta. Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevien sääntöjen mukaan ulkomailla solmittu avioliitto tunnustetaan vain, jos tietyt ehdot täyttyvät. Osapuolten on noudatettava sen lainkäyttöalueen muodollisuuksia, jossa vihkiseremonia järjestetään (lex loci celebrationis -periaate). Osapuolten on oltava oikeuskelpoisia solmimaan avioliitto kotipaikkansa oikeusjärjestyksen säännösten mukaisesti. Ulkomailla solmitun avioliiton on vastattava sitä, mitä avioliitolla Irlannissa yleensä tarkoitetaan. Jos avioliitto on esimerkiksi mahdollisesti moniavioinen, sitä ei tunnusteta.

Rekisteröidyistä parisuhteista ja avopuolisoiden tietyistä oikeuksista ja velvollisuuksista vuonna 2010 annetun lain (Civil Partnership and Certain Rights and Obligations of Cohabitants Act) 5 §:n nojalla tehtyjen määräysten mukaan tietyntyyppiset ulkomailla rekisteröidyt parisuhteet tunnustetaan siten, että niitä kohdellaan Irlannin lainsäädännön mukaan samalla tavalla kuin Irlannissa rekisteröityjä parisuhteita, edellyttäen, että kyseinen pariskunta olisi ollut oikeuskelpoinen rekisteröimään parisuhteensa Irlannissa.

Irlannissa avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevia menettelyjä koskevaan toimivaltaan sovelletaan suoraan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 2201/2003 (”Bryssel II a”). Tapauksissa, joissa millään muulla jäsenvaltiolla ei ole toimivaltaa Bryssel II a ‑asetuksen nojalla, Irlannin tuomioistuimet voivat käyttää toimivaltaansa, jos vähintään yhdellä osapuolella on kotipaikka valtiossa menettelyjen alkaessa.

Kun Irlannin tuomioistuimella on toimivalta avioeromenettelyissä, se soveltaa omaa lainsäädäntöään perheoikeudellisiin menettelyihin sekä niihin liittyviin kysymyksiin.

Ulkomailla tapahtunut avioero tunnustetaan tapauksissa, joissa Bryssel II a ‑asetusta ei sovelleta, jos se on myönnetty maassa, jossa jommallakummalla aviopuolisolla oli kotipaikka avioeromenettelyjen alkaessa.

3.5.1 Elatusvelvollisuus

Elatusapusaataviin sovelletaan tällä hetkellä toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 4/2009.

Pääpiirteissään elatusvelvollisuutta koskevassa asetuksessa säädetään yhteisistä toimivaltaa, sovellettavaa lakia, tunnustamista, täytäntöönpanoa, yhteistyötä ja vakiomuotoisia asiakirjoja koskevista säännöistä elatussaatavien perinnän tehostamiseksi Euroopan unionissa. Koska yksi asetuksen päätavoitteista on varmistaa, että elatusvelkoja pystyy saamaan jäsenvaltiossa vaivattomasti päätöksen, joka on ilman eri toimenpiteitä täytäntöönpanokelpoinen toisessa jäsenvaltiossa ilman minkäänlaisia muita muodollisuuksia, elatusvelvollisuutta koskevassa asetuksessa on toimivaltaa, lainvalintaa, tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoisuutta, täytäntöönpanoa ja oikeusapua koskevia säännöksiä, ja sen tarkoituksena on saada aikaan yhteistyötä keskusviranomaisten välillä. Velvoite panna alkuperäisen määräyksen ehdot täytäntöön sellaisenaan on asetuksessa hyvin ehdoton, eikä jäsenvaltiossa tehdyn päätöksen asiaratkaisua saa missään tapauksessa tutkia uudelleen jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista, täytäntöönpanokelpoisuutta tai täytäntöönpanoa pyydetään. Siten asetuksen nettovaikutus on se, että se estää jäsenvaltion tuomioistuinta, jossa asiaa ei ole pantu vireille, antamasta uusia tai asiaan liittyviä määräyksiä.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Elleivät sopimuspuolet ilmaise tahtovansa muuta, osapuolten välistä avioehtosopimusta tulkitaan sen maan lain mukaisesti, jossa avioliitto solmittiin (matrimonial domicile). Vaikka sopimusta ei olisi, sovellettava laki määräytyy silti samalla tavalla. Jos puolisoilla on sama kotipaikka, sovelletaan kotipaikan maan lakia. Jos puolisoilla on eri kotipaikka, sovelletaan todennäköisesti sitä lakia, johon puolisoilla ja avioliitolla on läheisin yhteys.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Kiinteän omaisuuden perimykseen sovellettava lainsäädäntö on sen paikan lainsäädäntö, jossa omaisuus sijaitsee, kun taas irtaimen omaisuuden jakoon ja perimykseen sovelletaan sen maan lakia, jossa vainajan kotipaikka oli hänen kuollessaan.

Perinnönjättäjän oikeuskelpoisuus määritetään hänen kotipaikkansa lain mukaan, vaikka erään näkemyksen mukaan kiinteän omaisuuden osalta pitäisi soveltaa omaisuuden sijaintipaikan lakia.

On eroavia näkemyksiä siitä, pitäisikö oikeuskelpoisuuteen soveltaa testamentin laatimisen hetkellä vai kuolinpäivänä voimassa olleen kotipaikan lainsäädäntöä, kun perinnönjättäjän kotipaikka muuttuu testamentin laatimisen ja kuolinpäivän välillä. .

Testamentti on vuonna 1965 annetun perintölain (Succession Act) mukaan muodollisesti pätevä, jos sen muoto noudattaa jotakin seuraavista: sen paikan laki, jossa perinnönjättäjä teki testamenttimääräyksen; sen maan laki, jonka kansalainen perinnönjättäjä oli tai jossa hänen kotipaikkansa tai vakituinen asuinpaikkansa sijaitsi joko määräyksen tekemisen hetkellä tai perinnönjättäjän kuolinpäivänä; tai kiinteän omaisuuden osalta sen paikan laki, jossa omaisuus sijaitsee.

3.8 Kiinteä omaisuus

Irlannin lainsäädännössä erotellaan irtain ja kiinteä omaisuus, ja sen mukaan sovelletaan sen maan lakia, jossa omaisuus sijaitsee, jotta voidaan määrittää, koskeeko kyseinen etu irtainta vai kiinteää omaisuutta.

Yleissääntönä kiinteään omaisuuteen sovelletaan sen paikan lakia, jossa omaisuus sijaitsee.

3.9 Maksukyvyttömyys

Maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa asetuksessa N:o 1346/2000, jäljempänä ’maksukyvyttömyysasetus’, säädetään maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevista toimivaltasäännöistä EU:ssa[1]. Maksukyvyttömyysasetuksen 3 artiklassa säädetään, että sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa velallisella on pääintressien keskus, on toimivaltainen aloittamaan maksukyvyttömyysmenettelyn. Siten Irlannin tuomioistuimet määrittävät Irlannissa aloitetut maksukyvyttömyysmenettelyt kanteiden jättämiseen, tarkastukseen ja hyväksymiseen maksukyvyttömyysmenettelyissä sovellettavan Irlannin lainsäädännön mukaisesti. Pääasialliseen asiaankuuluvaan lainsäädäntöön kuuluu vuonna 2014 annettu yhtiölaki (Companies Act), yksityishenkilöiden maksukyvyttömyydestä vuosina 2012–2015 annetut lait (Personal Insolvency Acts) sekä vuonna 1988 annettu konkurssilaki (Bankruptcy Act).

Linkkejä

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttp://www.irishstatutebook.ie/1995/en/act/pub/0026/sec0027.html




[1] Korvataan 26. kesäkuuta 2017 alkaen uudelleenlaaditulla maksukyvyttömyysmenettelyistä annetulla asetuksella (EU) N:o 2015/848.

Päivitetty viimeksi: 12/04/2023

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Kreikka

Jos henkilöiden välinen oikeussuhde sisältää tekijöitä, jotka liittävät sen useampaan kuin yhteen valtioon (kansainväliset tekijät), ja asiasta syntyy riitaa, Kreikan tuomioistuimet eivät välttämättä sovella suoraan Kreikan lainsäädäntöä, vaan tutkivat, mitä lainsäädäntöä tapaukseen olisi sovellettava kansainvälisen yksityisoikeuden mukaisesti (sovellettava laki). Kansainvälinen yksityisoikeus on mekanismi, jonka toimintaa ohjaavat lainvalintasäännöt. Niiden perusteella määritetään, minkä valtion lakia sovelletaan. Sovellettava laki voi olla joko tuomioistuinvaltion tai jonkin toisen valtion laki. Sovellettava laki määräytyy liittymäsääntöjen perusteella käyttäen yhtä tai useampaa liittymää. Liittymä tarkoittaa sitä kansainvälisen tekijän sisältävän riita-asian osatekijää, joka aktivoi jonkin tietyn kansainväliseen yksityisoikeuteen sisältyvän säännön. Tämän säännön perusteella valitaan kyseessä olevassa tapauksessa sovellettava laki eli Kreikan laki tai vieraan valtion laki (lainvalinta).

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

Sovellettava laki määräytyy ensisijaisessti Kreikan lainsäädännön perusteella. Tämä lainsäädäntö kattaa myös kahdenväliset ja monenväliset kansainväliset sopimukset, jotka Kreikka on ratifioinut ja joita sovelletaan ratifioinnin jälkeen samalla tavalla kuin Kreikan kansallista lainsäädäntöä. Lainsäädäntö kattaa myös Euroopan unionin lainsäädännön, erityisesti asetukset. Kansainvälisellä tasolla toteutetaan yhä enemmän mitä moninaisimpia yksityisiä liiketoimia, minkä vuoksi Kreikan oikeuskäytännöllä ja Euroopan unionin tuomioistuimella (joka ei kuitenkaan ole virallinen oikeuslähde) on entistä tärkeämpi asema sovellettavan lain määrittämiseen käytettävän kansainvälisen yksityisoikeuden puutteiden korjaamisessa.

1.1 Kansalliset säännöt

Keskeiset säännökset annetaan siviililain 4–33 §:ssä sekä muussa lainsäädännössä, kuten vekseleitä ja velkakirjoja koskevan lain 5325/1932 90–96 §:ssä ja sekkejä koskevan lain 5960/1933 70–76 §:ssä.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Aiheeseen liittyviä monenvälisiä kansainvälisiä sopimuksia:

Tavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävästä rahtisopimuksesta 19. toukokuuta 1956 tehty Geneven yleissopimus, jonka Kreikka on ratifioinut lailla 559/1977.

Testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista 5. lokakuuta 1961 tehty Haagin yleissopimus, jonka Kreikka on ratifioinut lailla 1325/1983.

Oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa 15. marraskuuta 1965 tehty Haagin yleissopimus, jonka Kreikka on ratifioinut lailla 1334/1983.

Toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19. lokakuuta 1996 tehty Haagin yleissopimus, jonka Kreikka on ratifioinut lailla 4020/2011.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Aiheeseen liittyviä kahdenvälisiä kansainvälisiä sopimuksia:

Oikeusavusta siviili- ja rikosasioissa Kreikan tasavallan ja Albanian tasavallan välillä 17. toukokuuta 1993 tehty sopimus, jonka Kreikka on ratifioinut lailla 2311/1995.

Ystävyydestä, kaupankäynnistä ja merenkulusta Kreikan ja Yhdysvaltojen välillä 3. elokuuta 1951 tehty sopimus, jonka Kreikka on ratifioinut lailla 2893/1954.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Jos sovellettavaksi laiksi määritetään Kreikan kansainvälisen yksityisoikeuden liittymäsääntöjen perusteella vieraan valtion laki, kreikkalainen tuomari ottaa tämän oma-aloitteisesti huomioon. Riita-asian osapuolten ei siis tarvitse vedota kyseiseen lakiin, vaan tuomarin on selvitettävä, mitä vieraan valtion lain säännöksiä sovelletaan (siviiliprosessilain 337 §).

2.2 Renvoi

Jos Kreikan kansainvälisen yksityisoikeuden säännösten mukaisesti on sovellettava vieraan valtion lakia, sovelletaan kyseisen valtion aineellista oikeutta ja viitataan vain siihen eikä vieraan valtion kansainvälisen yksityisoikeuden säännöksiin (siviililain 32 §), joissa saatetaan säätää, että tapauksessa sovelletaan Kreikan tai jonkin kolmannen valtion lakia.

2.3 Liittymän muuttuminen

Oikeudellisen suhteen liittymä muuttuu usein suhteen aikana. Jos esimerkiksi yrityksen kotipaikka siirretään maasta toiseen, myös sovellettava laki muuttuu. On tiettyjä sääntöjä, joiden perusteella voidaan yksiselitteisesti ratkaista, mitä lakia on viime kädessä sovellettava. Muissa tapauksissa tuomioistuin soveltaa alun perin ennen liittymän muuttamista sovellettua tai muuttamisen jälkeen sovellettua lakia tai niiden yhdistelmää kunkin tapauksen mukaisesti.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Jos Kreikan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevien säädösten (liittymäsääntöjen) mukaisesti tapaukseen olisi sovellettava vieraan valtion lakia mutta kyseisen lain soveltaminen on ristiriidassa sellaisten perustavaa laatua olevien moraalikäsitysten ja oikeudellisten käsitysten kanssa, jotka vaikuttavat Kreikan oikeusjärjestykseen (siviililain 33 §) oikeudenkäynnin aikana, kreikkalainen tuomioistuin soveltaa kyseisten vieraan valtion lain säännösten sijasta joitakin muita vieraan valtion säännöksiä (negatiivinen funktio). Jos kyseisen lain soveltaminen on kuitenkin mahdotonta ja vieraan valtion laissa havaitaan jälkeenpäin oikeudellinen aukkokohta, asia korjataan soveltamalla Kreikan lakia (positiivinen funktio).

Yksi tapa suojata Kreikan oikeusjärjestyksen etuja on soveltaa välittömästi sovellettavia säännöksiä. Näillä säännöksillä säädellään erityisen tärkeitä asioita, jotka liittyvät valtion sisäisiin oikeussuhteisiin. Kreikkalaiset tuomioistuimet soveltavat niitä suoraan myös kansainvälisen tekijän sisältävissä tapauksissa, joita ei saada ratkaistua käynnistämällä Kreikan kansainvälisen yksityisoikeuden mekanismi.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Kreikkalaiset tuomarit voivat selvittää asianmukaisiksi katsomillaan keinoilla, mitä vieraan valtion lakia on sovellettava. Ratkaisu voi perustua heillä itsellään olevaan oikeudelliseen tietoon, tai tuomari voi etsiä sen perustaksi tietoa (monenvälisistä ja kahdenvälisistä) kansainvälisistä sopimuksista, joiden nojalla jäsenvaltiot ovat vastavuoroisesti velvollisia antamaan tietoja. Tuomari voi myös pyytää tietoa kotimaisilta tai ulkomaisilta tiedejärjestöiltä. Jos on vaikeaa tai mahdotonta määrittää, mitä vieraan valtion lakia on sovellettava, kreikkalainen tuomari voi jopa pyytää apua riita-asian osapuolilta, mikä ei kuitenkaan rajoita tuomarin ratkaisua (siviiliprosessilain 337 §).

Poikkeuksena tästä ovat tapaukset, joissa kreikkalainen tuomari soveltaa sovellettavan vieraan valtion lain sijasta Kreikan lakia, koska vieraan valtion lain soveltaminen on osoittautunut mahdottomaksi eikä sen säännöksiä ole kaikista mahdollista yrityksistä huolimatta pystytty selvittämään.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Kreikkalainen tuomari määrittää useimmissa 17. joulukuuta 2009 tai sen jälkeen voimaan tulleissa sopimuksissa ja säädöksissä sovellettavan lain asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I –asetus) perusteella. Yleissääntö on, että sovelletaan asianosaisten valitsemaa lakia.

Jos sopimus tai säädös on tullut voimaan 1. huhtikuuta 1991–16. joulukuuta 2009, sovellettava laki määräytyy yhteisön 19. kesäkuuta 1980 tekemän Rooman yleissopimuksen perusteella. Myös siinä vahvistetaan edellä mainittu yleissääntö.

Kaikkiin edellä mainittujen asetuksen ja yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle nimenomaisesti jätettyihin sekä ennen 1. huhtikuuta 1991 voimaan tulleisiin sopimusvelvoitteisiin ja säädöksiin sovellettava laki määräytyy siviililain 25 §:n perusteella. Siinäkin vahvistetaan sama yleissääntö kuin asetuksessa.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Kreikkalainen tuomari määrittää, mitä lakia sovelletaan oikeudenloukkauksesta johtuviin velvoitteisiin sekä velvoitteisiin, jotka johtuvat perusteettomasta edusta, asiainhuollosta (negotiorum gestio) tai sopimuksentuottamuksesta (culpa in contrahendo), 11. tammikuuta 2009 tai sen jälkeen asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II ‑asetus) mukaisesti. Yleissääntö on, että sovelletaan sen valtion lakia, jossa rikkomus on tehty.

Jos oikeudenloukkaus ei kuulu edellä mainitun asetuksen soveltamisalaan tai on tapahtunut ennen 11. päivää tammikuuta 2009, sovellettava laki määritetään siviililain 26 §:n perusteella. Siinä vahvistetaan sama yleissääntö kuin asetuksessa.

Kreikan oikeuskäytännön mukaisesti ennen 11. tammikuuta 2009 syntyneeseen perusteettomasta edusta johtuvaan tuottamusvastuuseen sovelletaan sen valtion lakia, joka soveltuu parhaiten kyseessä olevaan tapaukseen.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

– Luonnolliset henkilöt

Nimi, kotipaikka

Luonnolliset henkilöt tunnistetaan nimen ja kotipaikan avulla, joten heihin sovellettava laki määritetään aina sen mukaan, mikä on säädeltävä oikeussuhde. Näin ollen puolisoiden nimeen ja kotipaikkaan sovelletaan lakia, joka koskee heidän henkilökohtaista suhdettaan siviililain 14 §:n mukaisesti. Alaikäisiin lapsiin sovelletaan vanhempi-lapsisuhdetta koskevaa lakia siviililain 18–21 §:n mukaisesti.

Oikeustoimikelpoisuus

Asioihin, jotka liittyvät joko kreikkalaisten tai ulkomaalaisten oikeustoimikelpoisuuteen (kykyyn määrätä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja suorittaa oikeustoimia), asianosaiskelpoisuuteen tai oikeudenkäyntikelpoisuuteen, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen henkilö on (siviililain 5 ja 7 § sekä siviiliprosessilain 62 §:n a kohta ja 63 §:n 1 momentti). Jos ulkomaalaisella ei ole oikeustoimikelpoisuutta tai oikeudenkäyntikelpoisuutta sen valtion lainsäädännön nojalla, jonka kansalainen hän on, mutta hänellä on tällainen kelpoisuus Kreikan lainsäädännön nojalla (lukuun ottamatta perheoikeuden, perintöoikeuden ja Kreikan ulkopuolella olevaa varallisuutta koskevan varallisuusoikeuden soveltamisalaan kuuluvia oikeustoimia), sovelletaan Kreikan lainsäädäntöä (siviililain 9 § ja siviiliprosessilain 66 §).

– Oikeushenkilöt

Oikeushenkilöiden oikeustoimikelpoisuuteen liittyvissä asioissa sovelletaan siviililain 10 §:n mukaisesti sen valtion lakia, jossa on oikeushenkilön kotipaikka. Kreikan oikeuskäytännön perusteella termi ”kotipaikka” tarkoittaa todellista, ei sääntömääräistä kotipaikkaa.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Vanhempi-lapsisuhdetta koskevat kysymykset liittyvät vanhempien ja lasten välisiin perhesiteisiin sekä niistä johtuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Kun määritetään, onko lapsi syntynyt avioliitossa vai sen ulkopuolella (siviililain 17 §), sovelletaan sen valtion lakia, jota

  • sovellettiin siviililain 14 §:n mukaisesti lapsen äidin ja tämän puolison väliseen henkilökohtaiseen suhteeseen lapsen syntyessä.
  • sovellettiin siviililain 14 §:n mukaisesti lapsen äidin ja tämän puolison väliseen henkilökohtaiseen suhteeseen avioliiton purkamishetkellä, jos avioliitto oli purettu ennen lapsen syntymää.

Avioliitossa syntyneiden lasten vanhempi-lapsisuhteeseen sovellettava laki on seuraava, vaikka avioliitto olisi purettu:

Kreikkalainen tuomari määrittää vanhempainvastuuta ja lastensuojelutoimia koskevissa kysymyksissä sovellettavan lain toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19. lokakuuta 1996 tehdyn ja Kreikan lailla 4020/2011 ratifioiman Haagin yleissopimuksen mukaisesti, silloin kun on kyseessä oleva valtio on yleissopimuksen osapuoli.

Jos valtio ei ole edellä mainitun yleissopimuksen allekirjoittaja tai on kyse asioista, joita kyseinen yleissopimus ei koske, sovellettava laki on siviililain 18 §:n mukaisesti seuraava:

  • Jos osapuolet ovat saman valtion kansalaisia, sovelletaan kyseisen valtion lakia.
  • Jos osapuolet ovat saaneet uuden yhteisen kansalaisuuden lapsen syntymän jälkeen, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisuuden osapuolet ovat viimeksi saaneet.
  • Jos osapuolet olivat eri valtioiden kansalaisia ennen lapsen syntymää ja kansalaisuus pysyi samana syntymän jälkeen tai jos osapuolet olivat saman valtion kansalaisia ennen lapsen syntymää mutta jonkun osapuolen kansalaisuus muuttui syntymän jälkeen, sovelletaan sen valtion lakia, jossa osapuolten viimeisin yhteinen vakituinen kotipaikka sijaitsi lapsen syntymähetkellä.
  • Jos osapuolten vakituinen kotipaikka ei ole sama, sovelletaan lapsen kansalaisuusvaltion lakia.

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen ja tämän äidin ja isän suhteisiin sovellettava laki (siviililain 19 ja 20 §):

  • Jos osapuolet ovat saman valtion kansalaisia, sovelletaan kyseisen valtion lakia.
  • Jos osapuolet ovat saaneet uuden yhteisen kansalaisuuden lapsen syntymän jälkeen, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisuuden osapuolet ovat viimeksi saaneet.
  • Jos osapuolet olivat eri valtioiden kansalaisia ennen lapsen syntymää ja kansalaisuus pysyi samana syntymän jälkeen tai jos osapuolet olivat saman valtion kansalaisia ennen lapsen syntymää mutta jonkun osapuolen kansalaisuus muuttui syntymän jälkeen, sovelletaan sen valtion lakia, jossa osapuolten viimeisin yhteinen vakituinen kotipaikka sijaitsi lapsen syntymähetkellä.
  • Jos osapuolten vakituinen kotipaikka ei ole sama, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen isä tai äiti on.

Lapsen elatusvelvollisuuteen sovellettava laki:

Kreikkalainen tuomari määrittää sovellettavan lain 18. kesäkuuta 2011 alkaen asetuksen (EY) N:o 4/2009 perusteella 23. marraskuuta 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaisesti. Yleissääntö on, että sovelletaan sen valtion lakia, jossa on elatusvelvollisen asuinpaikka.

3.4.2 Adoptio

Kansainvälisen tekijän sisältävän adoption ehtoihin ja adoption purkamiseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia kaikki adoption osapuolet ovat (siviililain 23 §). Adoption muotoon sovellettava laki on siviililain 11 §:ssä säädetty laki eli joko laki, joka säätelee adoption sisältöä, tai sen paikan laki, jossa adoptio toteutettiin, taikka sen valtion laki, jonka kansalaisia kaikki osapuolet ovat. Jos adoption osapuolet ovat eri valtioiden kansalaisia, kaikkien kyseessä olevien valtioiden lainsäädännöissä säädettyjen ehtojen tulee täyttyä eikä niiden lainsäädännöissä saa olla esteitä adoption voimaantulolle.

Adoptiovanhempien ja adoptoitavan lapsen suhteisiin sovellettava laki:

  • Jos osapuolet ovat adoption jälkeen saman valtion kansalaisia, sovelletaan kyseisen valtion lakia.
  • Jos osapuolet saavat uuden yhteisen kansalaisuuden adoptiohetkellä, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisuuden osapuolet ovat viimeksi saaneet.
  • Jos osapuolet ovat ennen adoptiota eri valtioiden kansalaisia eivätkä heidän kansalaisuutensa muutu adoption jälkeen tai osapuolet ovat saman valtion kansalaisia ennen adoptiota mutta jonkun adoptiossa osapuolena olevan kansalaisuus muuttuu adoption tullessa voimaan, sovelletaan sen valtion lakia, jossa osapuolten viimeisin yhteinen vakituinen kotipaikka sijaitsi adoptiohetkellä.
  • Jos osapuolten vakituinen kotipaikka ei ole sama, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia adoptiovanhemmat ovat. Jos adoptiovanhemmat ovat aviopuolisoita, sovelletaan lakia, jonka soveltamisalaan vanhempien välinen henkilökohtainen suhde kuuluu.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Aineelliset edellytykset

Avioliiton solmimisen edellytyksiin sekä avioliiton esteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia avioliittoon aikovat ovat, jos he ovat saman valtion kansalaisia, tai jommankumman kansalaisuusvaltion lakia, jos he ovat eri valtioiden kansalaisia (siviililain 13 §:n 1 momentin a kohta).

Menettelytapaa koskevat edellytykset

Avioliiton muodolliseen pätevyyteen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia avioliittoon aikovat henkilöt ovat, jos he ovat saman valtion kansalaisia, tai jos he ovat eri valtioiden kansalaisia, jommankumman kansalaisuusvaltion lakia tai sen valtion lakia, jossa avioliitto solmittiin (siviililain 13 §:n 1 momentin b kohta). Kreikan oikeusjärjestyksen mukaisesti avioliitto edellyttää tiettyjen muotoseikkojen täyttymistä. Sellaisten yhdessä asuvien henkilöiden parisuhde, joita ei ole vihitty avioliittoon, tunnustetaan Kreikassa lailliseksi, jos se tunnustetaan lailliseksi vieraan valtion laissa eivätkä yhdessä asuvat henkilöt ole Kreikan kansalaisia.

Puolisoiden välinen henkilökohtainen suhde

Puolisoiden välinen henkilökohtainen suhde perustuu avioliittoon, eikä sillä ole mitään tekemistä omaisuuden kanssa, vaan se kattaa esimerkiksi yhdessä asumisen, oikeudet ja velvollisuudet ja elatusavun.

Puolisoiden väliseen henkilökohtaiseen suhteeseen (elatusapua lukuun ottamatta) sovellettava laki (siviililain 14 §):

  • Jos puolisot ovat avioliiton solmimisen jälkeen saman valtion kansalaisia, sovelletaan kyseisen valtion lakia.
  • Jos puolisot saavat uuden yhteisen kansalaisuuden avioliiton solmimishetkellä, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisuuden puolisot ovat viimeksi saaneet.
  • Jos puolisot olivat saman valtion kansalaisia avioliiton solmimishetkellä ja jommastakummasta tulee myöhemmin jonkin toisen valtion kansalainen, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia molemmat viimeksi olivat samanaikaisesti, kunhan toinen puolisoista on edelleen kyseisen valtion kansalainen.
  • Jos puolisot olivat eri valtioiden kansalaisia ennen avioliiton solmimista eivätkä heidän kansalaisuutensa muutu avioliiton solmimisen jälkeen tai jos puolisot olivat saman valtion kansalaisia ennen avioliiton solmimista, mutta jommankumman kansalaisuus muuttuu avioliiton aikana, sovelletaan sen valtion lakia, jossa puolisoiden viimeisin yhteinen vakituinen kotipaikka sijaitsee.
  • Jos puolisoilla ei ole ollut avioliiton aikana yhteistä vakituista kotipaikkaa, sovelletaan sen valtion lakia, johon puolisoilla on läheisin yhteys.

Puolison elatusvelvollisuus

Sovellettava laki määräytyy 2. lokakuuta 1973 tehdyn ja Kreikan lailla 3137/2003 ratifioiman Haagin yleissopimuksen 4 artiklan mukaisesti eli sovellettava laki on sen valtion laki, jossa on elatusapuun oikeutetun asuinpaikka.

Aviovarallisuusjärjestelmät

Aviovarallisuusjärjestelmää sovelletaan avioliiton seurauksena syntyviin omistusoikeuksiin ja vastaaviin velvollisuuksiin.

Sovellettava laki on puolisoiden henkilökohtaista suhdetta heti avioliiton solmimisen jälkeen säätelevä laki (siviililain 15 §).

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Kreikan oikeusjärjestelmässä tunnustetaan myös avioliitosta poikkeava yhteisasumisen muoto lain 3719/2008 mukaisesti. Edellä mainitun lain nimenomaisen säännöksen perusteella kyseistä lakia sovelletaan kaikkiin Kreikassa tai Kreikan konsuliviranomaisissa rekisteröityihin parisuhteisiin (niin parisuhteen muotoon kuin osapuolten oikeussuhteisiin) riippumatta siitä, ovatko osapuolet kreikkalaisia tai ulkomaalaisia. Jos parisuhde on rekisteröity ulkomailla, sen muotoon sovelletaan siviililain 11 §:ssä määritettyä lakia eli joko parisuhteen sisältöä koskevaa lakia tai sen valtion lakia, jossa parisuhde rekisteröitiin, tai sen valtion lakia, jonka kansalaisia molemmat osapuolet ovat. Sen sijaan osapuolten välisiin suhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa parisuhde on rekisteröity.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Avioeroa tai muuta vastaavaa eroa koskeviin asioihin sovellettava laki määräytyy tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla annetun asetuksen (EY) N:o 1259/2010 (Rooma III –asetus) perusteella. Yleissääntö on, että puolisot voivat sopia avio- ja asumuseroon sovellettavasta laista edellyttäen, että se on jokin seuraavista: a) sen valtion laki, jossa puolisoiden asuinpaikka on sopimuksen tekohetkellä, b) sen valtion laki, jossa puolisoiden viimeinen yhteinen asuinpaikka oli, jos toinen puolisoista asuu siellä edelleen sopimuksen tekohetkellä, c) sen valtion laki, jonka kansalainen jompikumpi puolisoista on sopimuksen tekohetkellä, tai d) tuomioistuinvaltion laki.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Edellä mainitussa asetuksessa säädetään, että sitä ei sovelleta entisten puolisoiden elatusvelvollisuuteen, koska siitä säädetään 2. lokakuuta 1973 tehdyn ja Kreikan lailla 3137/2003 ratifioiman Haagin yleissopimuksen 8 artiklassa. Sen mukaisesti elatusvelvollisuuteen sovelletaan sen valtion lakia, jossa avio- tai asumuseromenettely toteutettiin.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Katso kohdan 3.5.1 viimeinen kappale.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Kaikkiin muihin perintöön liittyviin asioihin paitsi testamentin laatimisen tai kumoamisen muotoon sovellettava laki määräytyy toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta annetun asetuksen (EU) N:o 650/2012 perusteella.

Mahdollinen testamenttimääräys katsotaan muodoltaan päteväksi, jos se täyttää muotonsa osalta lain määräykset jossakin seuraavista valtioista (testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista 5. lokakuuta 1961 tehdyn Haagin yleissopimuksen 1 artikla):

  • siinä valtiossa, jossa testamentin tekijä teki testamentin
  • siinä valtiossa, jonka kansalainen testamentin tekijä oli testamenttimääräyksen tehdessään tai kuollessaan
  • siinä valtiossa, jossa testamentin tekijällä oli kotipaikka testamenttimääräyksen tehdessään tai kuollessaan
  • kiinteistöjä koskevan testamentin osalta siinä valtiossa, jossa kiinteistö sijaitsee.

3.8 Kiinteä omaisuus

Kiinteään omaisuuteen koskevaan esineoikeuteen sovellettava laki määräytyy siviililain 27 §:n perusteella eli se on sen valtion laki, jossa kiinteistö sijaitsee.

Jos kiinteistöihin liittyviä velvoitteita rikotaan moitittavalla tavalla, osapuolten suhteisiin sovellettava laki määräytyy Rooma I ‑asetuksena tunnetun asetuksen (EY) N:o 593/2008 perusteella, ja yleissääntö on, että sovelletaan osapuolten valitsemaa lakia.

Edellä mainittujen oikeustoimien muotoon sovelletaan sen valtion lakia, jossa kiinteistö sijaitsee (siviililain 12 §).

3.9 Maksukyvyttömyys

Maksukyvyttömyystapauksiin ja niiden seurauksiin sovelletaan maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 perusteella sen valtion lakia, jossa asiaankuuluvat menettelyt on aloitettu.

Päivitetty viimeksi: 07/06/2017

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Tämän sivun alkukielistä versiota espanja on muutettu äskettäin. Päivitystä suomennetaan parhaillaan.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Espanja

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Suurin osa lainvalintasäännöistä sisältyy siviililain johdanto-osaan (Titulo Preliminar del Código Civil, 9–12 §). Sovellettavia säännöksiä on myös joissakin erityislaeissa, kuten kansainvälistä adoptiota koskevassa laissa.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Espanjassa ovat voimassa seuraavat sovellettavaan lakiin liittyvät EU:n asetukset:

– maksukyvyttömyysmenettelyistä annettu asetus (EY) N:o 1346/2000

– sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annettu asetus (EY) N:o 593/2008 (Rooma I)

– sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annettu asetus (EY) N:o 864/2007 (Rooma II)

– tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla annettu asetus (EU) N:o 1259/2010 (Rooma III)

– toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta annettu asetus (EU) N:o 650/2012

– kansalaisten vapaan liikkuvuuden edistämisestä yksinkertaistamalla tiettyjen yleisten asiakirjojen esittämistä Euroopan unionissa koskevia vaatimuksia sekä asetuksen (EU) N:o 1024/2012 muuttamisesta 6 päivänä heinäkuuta 2016 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1191, jota sovelletaan 16. helmikuuta 2019 alkaen.

Espanja on myös useiden lainvalintaa koskevien sopimusten sopimusvaltio. Tähän liittyvät tärkeimmät monenväliset sopimukset ovat seuraavat:

– sukunimiin ja etunimiin sovellettavasta laista tehty yleissopimus, München, 5. syyskuuta 1980

– toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa tehty yleissopimus, Haag, 19. lokakuuta 1996

– elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehty pöytäkirja, Haag, 23. marraskuuta 2007

– testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista tehty yleissopimus, Haag, 5. lokakuuta 1961

– liikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista tehty yleissopimus, Haag, 4. toukokuuta 1971

– tuotevastuuseen sovellettavasta laista tehty pöytäkirja, Haag, 2. lokakuuta 1973.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Sovellettavan lain osalta nykyisellään on voimassa Montevideossa 4. marraskuuta 1987 tehty Espanjan kuningaskunnan ja Uruguayn itäisen tasavallan välinen sopimus lainvalinnasta lasten elatusapua sekä elatusapua koskevien oikeuden päätösten ja sovintoratkaisujen tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevissa asioissa.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Siviililain 12 §:n 6 momentissa säädetään, että tuomioistuimet ja viranomaiset soveltavat viran puolesta Espanjan oikeuden lainvalintasääntöjä.

2.2 Renvoi

Siviililain 12 §:n 2 momentin mukaan viittaus ulkomaiseen oikeuteen katsotaan viittaukseksi nimenomaan aineelliseen oikeuteen, eikä ulkomaisen oikeuden viittauksia (renvoi), jotka sen lainvalintasäännöissä johtavat muuhun kuin Espanjan lakiin, oteta huomioon. Näin ollen ainoastaan takaisinviittaus (ensimmäisen asteen renvoi) hyväksytään.

Edelleenviittauksia (toisen asteen renvoi) ei hyväksytä, lukuun ottamatta tapauksia, joissa on kyse vekseleistä, sekeistä tai velkakirjoista ja kelpoisuudesta tehdä tällaisia sitoumuksia. Kun sovelletaan jotain EU:n asetusta tai kansainvälistä sopimusta, sovelletaan näiden välineiden takaisin- ja edelleenviittauksiin liittyviä erityissääntöjä.

2.3 Liittymän muuttuminen

Espanjan lainsäädännössä ei ole mitään yleistä sääntöä sellaisia tilanteita varten, jotka koskisivat statuutinvaihdostapauksia eli muutoksia olosuhteissa, joita käytetään lainvalintaa koskevassa säännössä liittymänä. Siviililain 9 §:n 1 momentissa todetaan täysi-ikäisyyden osalta, että liittymän muuttuminen ei vaikuta jo saavutettuun täysi-ikäisyyteen. Tällaisessa tapauksessa otetaan huomioon se laki, jota sovellettiin, kun kyseinen oikeudellinen tilanne syntyi, vaikka liittymä olisi myöhemmin muuttunut.

Kun sovelletaan jotain EU:n asetusta tai kansainvälistä sopimusta, sovelletaan näiden välineiden statuutinvaihdokseen liittyviä sääntöjä.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Siviililain 12 §:n 3 momentissa todetaan, että ulkomaista lakia ei sovelleta missään tapauksessa silloin, kun se on ristiriidassa oikeusjärjestelmän perusteiden (orden público) kanssa. Näin ollen ulkomaista lakia ei sovelleta silloin, kun se on ilmiselvästi ristiriidassa Espanjan oikeuden perusperiaatteiden kanssa. Perustuslaissa tunnustettujen periaatteiden katsotaan olevan keskeisiä.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Asianosaisten on todennettava ulkomaisen lain sisältö ja voimassaolo. Tuomioistuin voi tarkistaa sen kaikilla ulkomaisen lainsäädännön soveltamisen kannalta tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla. Järjestelmä on yhdistelmä lausuntojen antamista ja tutkimusten tekemistä vain asianosaisen hakemuksesta, ja siinä on mahdollisuus tehdä tuomioistuimen kanssa yhteistyötä tarkistusten tekemisessä. Poikkeustapauksissa, joissa ulkomaisen lainsäädännön sisältöä ei voida todentaa, sovelletaan Espanjan lakia.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavan lain määräytymistä säädellään yleensä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 593/2008 (Rooma I ‑asetus). Tapaukset, joihin Rooma I ‑asetusta ei voida soveltaa, ratkaistaan siviililain 10 §:n 5 momentin säännösten mukaisesti. Ne perustuvat valinnanvapauden tunnustamiseen, mikäli on nimenomaan valittu sovellettava laki ja tällä lailla on jokin yhteys kyseiseen asiaan. Jos näin ei ole, sovelletaan asianosaisille yhteistä kansallista lakia. Jos sekään ei ole mahdollista, sovelletaan heidän yhteisen asuinpaikkansa lakia, ja viimeisenä keinona sovelletaan sen paikan lakia, jossa sopimus on tehty.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Tähän asiaan sovelletaan 11 päivänä heinäkuuta 2007 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 864/2007 (Rooma II). Liikenneonnettomuuksiin liittyviin asioihin sovelletaan Haagin vuoden 1971 yleissopimuksen ja valmistajan vastuuseen liittyviin asioihin Haagin vuoden 1973 yleissopimuksen sisältämiä lainvalintasääntöjä.

Asiat, jotka eivät sisälly mihinkään edellä mainittuihin säännöksiin tai määräyksiin, kuuluvat siviililain 10 §:n 9 momentin soveltamisalaan. Sen mukaan tapauksiin, joissa on kyse sopimukseen perustumattomista velvoitteista, sovelletaan sen paikan lakia, jossa onnettomuus tai vahinko on tapahtunut. Luvattomaan asiainhuoltoon sovelletaan sen paikan lakia, jossa asianhuoltaja pääasiallisesti toimii, ja perusteettomaan etuun sovelletaan lakia, jonka ansiosta henkilö on saanut perusteetonta etua.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Siviililain 9 §:n mukaan näihin asioihin sovellettava laki määräytyy luonnollisen henkilön kansalaisuuden perusteella. Kaksoiskansalaisuudesta ja tilanteesta, jossa kansalaisuutta ei voida määritellä, on säädetty erikseen. Kaksoiskansalaisuus määritetään sillä perusteella, onko kyse Espanjan lain mukaisesta kaksoiskansalaisuudesta vai kaksoiskansalaisuudesta, josta ei säädetä Espanjan laissa. Kaksoiskansalaisuussopimus on tehty Chilen, Perun, Paraguayn, Nicaraguan, Guatemalan, Bolivian, Ecuadorin, Costa Rican, Hondurasin, Dominikaanisen tasavallan, Argentiinan ja Kolumbian kanssa. Jos mitään näistä sopimuksista ei voida soveltaa, etusijalla on sen maan kansalaisuus, jossa henkilöillä oli viimeksi vakituinen asuinpaikka, tai jos se ei ole mahdollista, sen maan kansalaisuus, jonka henkilö on viimeksi saanut. Jos kaksoiskansalaisuudesta ei säädetä Espanjan laissa ja toinen kansalaisuus on Espanjan kansalaisuus, se on etusijalla. Jos kumpikin kansalaisuus on EU:hun kuuluvan maan kansalaisuus, on kuitenkin sovellettava kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltämisen periaatetta. Henkilöihin, joiden kansalaisuutta ei voida määrittää, sovelletaan heidän vakituisen asuinpaikkansa lakia. Kansalaisuudettomiin henkilöihin sovelletaan 28. syyskuuta 1954 tehdyn New Yorkin yleissopimuksen 12 artiklaa, jonka mukaan sovellettava laki on kotimaan laki tai sen puuttuessa asuinpaikan laki.

Luonnollisen henkilön nimeen sovellettava laki määräytyy vuonna 1980 tehdyn Münchenin yleissopimuksen mukaan. Luonnollisen henkilön etu- ja sukunimi määräytyy sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen hän on.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Siviililain 9 §:n 4 momentin mukaan biologisen vanhempi-lapsisuhteen määrittämiseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa lapsen vakituinen asuinpaikka on suhteen vahvistamisajankohtana. Jos lapsen vakituista asuinpaikkaa ei pystytä määrittämään tai jos laki ei salli vanhempi-lapsisuhteen vahvistamista, sovelletaan lapsen senhetkistä kansallista lainsäädäntöä. Jos tämä lainsäädäntö ei salli vanhempi-lapsisuhteen vahvistamista tai lapsella ei ole kansalaisuutta, sovelletaan Espanjan aineellista oikeutta.

Adoptioon sovelletaan erityislainsäädäntöä eli kansainvälistä adoptiota koskevaa lakia 54/2007. Kyseisen lain 18 §:ssä todetaan, että Espanjan toimivaltaisen viranomaisen adoptiosta tekemään päätökseen sovelletaan Espanjan aineellista oikeutta, jos adoptiolapsella on adoptioajankohtana vakituinen asuinpaikka Espanjassa tai hän on ollut Espanjassa tai hänet aiotaan viedä sinne, koska tarkoituksena on siirtää hänen asuinpaikkansa sinne.

Biologisen tai adoptioon perustuvan vanhempi-lapsisuhteen sisältöön ja vanhempainvastuuseen sovellettava laki määräytyy 19. lokakuuta 1996 tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaan. Yleissopimuksen 17 artiklassa määrätään, että vanhempainvastuuseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa lapsella on vakituinen asuinpaikka.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Espanjan lainsäädännössä on säädetty avioliiton solmimisesta ja vaikutuksista. Siviililaissa todetaan avioliiton solmimismuodosta, että siviilivihkimisen voi toimittaa Espanjassa tai sen ulkopuolella siviililaissa tarkoitettu tuomari, kaupunginjohtaja tai muu viranomainen. Vaihtoehtoisesti vihkiminen voidaan toimittaa laissa säädettyä uskonnollista seremoniaa noudattaen. Siviililaissa todetaan myös, että espanjalaiset voivat solmia avioliiton Espanjan ulkopuolella noudattaen avioliiton solmimispaikan laissa säädettyä muotoa. Jos molemmat puolisot ovat ulkomaalaisia, he voivat solmia avioliiton Espanjassa samojen sääntöjen mukaisesti kuin espanjalaiset tai kumman tahansa puolison kotimaan lain mukaisesti. Avioliittokelpoisuuteen ja suostumukseen avioliiton solmimiseen sovelletaan puolisoiden kansallisia lakeja (siviililain 9 §:n 1 momentti).

Siviililain 9 §:n 2 momentin mukaan avioliiton vaikutuksiin sovelletaan lakia, jota sovellettiin avioliiton solmimishetkellä molempiin puolisoihin. Jos heihin ei sovellettu samaa lakia, sovelletaan sellaista kumman tahansa puolison lakia tai vakituisen asuinpaikan lakia, jonka he ovat yhdessä valinneet ja vahvistaneet ennen avioliiton solmimista laaditulla virallisella asiakirjalla. Jos he eivät ole valinneet sovellettavaa lakia, sovelletaan välittömästi avioliiton solmimisen jälkeisen yhteisen vakituisen asuinpaikan lakia tai sen puuttuessa avioliiton solmimispaikan lakia.

Asumuseroon ja avioeroon sovelletaan tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla annettua asetusta (EU) N:o 1259/2010 (Rooma III ‑asetus). Siviililain 107 §:n 1 momentissa säädetään, että avioliiton pätemättömäksi julistamiseen sovelletaan avioliiton solmimista koskevaa lakia.

Espanjan kansainvälisessä yksityisoikeudessa ei ole avopareja koskevia säännöksiä (mikä tarkoittaa, että periaatteessa turvaudutaan analogiaan).

Elatusvelvoitteisiin sovelletaan elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 2007 tehtyä Haagin pöytäkirjaa.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Avioliiton vaikutuksia koskeva sääntö (siviililain 9 §:n 2 momentti) kattaa sekä henkilökohtaiset vaikutukset että vaikutukset omaisuuteen. Siksi sovelletaan avioliiton solmimishetkellä voimassa ollutta puolisoiden yhteistä lakia. Jos sellaista ei ole, sovelletaan sellaista kumman tahansa puolison kansallista lakia tai vakituisen asuinpaikan lakia, jonka he ovat yhdessä valinneet ja vahvistaneet ennen avioliiton solmimista laaditulla virallisella asiakirjalla. Jos he eivät ole valinneet sovellettavaa lakia, sovelletaan välittömästi avioliiton solmimisen jälkeisen yhteisen vakituisen asuinpaikan lakia tai sen puuttuessa avioliiton solmimispaikan lakia.

Avioehdot tai avioliittosopimukset, joissa määrätään avioliiton taloudellisista vaikutuksista tai muutetaan tai korvataan ne, ovat päteviä, jos ne ovat sopimuksentekohetkellä avioliiton vaikutuksia koskevan lain mukaisia tai jommankumman kansalaisuusmaan tai vakituisen asuinpaikan lain mukaisia (siviililain 9 §:n 3 momentti).

3.7 Testamentit ja perinnöt

Espanja soveltaa toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta annettua asetusta (EU) N:o 650/2012. Tämän asetuksen mukaan sovelletaan vainajan kuolinhetken kotipaikan lakia, ellei vainaja ole valinnut sovellettavaksi laiksi kansallista lakiaan.

Testamentin muodon osalta noudatetaan vuonna 1961 tehdyn Haagin yleissopimuksen määräyksiä.

3.8 Kiinteä omaisuus

Siviililain 10 §:n 1 momentin mukaan kiinteän omaisuuden hallussapitoon, sitä koskeviin omistus- ja muihin oikeuksiin sekä sen julkisuuteen sovelletaan sen sijaintipaikan lakia. Samaa lakia sovelletaan myös irtaimeen omaisuuteen. Kun määritetään kuljetettavana olevaa omaisuutta koskevien oikeuksien syntymistä tai lakkaamista, omaisuuden katsotaan sijaitsevan paikassa, josta se lähetettiin, paitsi jos lähettäjä ja vastaanottaja ovat nimenomaisesti tai hiljaisesti sopineet, että sen katsotaan sijaitsevan määränpäässä. Aluksiin, ilma-aluksiin ja raideliikenteen kulkuneuvoihin sekä niitä koskeviin oikeuksiin sovelletaan lippuvaltion tai rekisteröintipaikan lakia. Moottoriajoneuvoihin ja muihin tieliikenteessä käytettäviin ajoneuvoihin sovelletaan niiden sijaintipaikan lakia. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiseen sovelletaan liikkeeseenlaskupaikan lakia.

3.9 Maksukyvyttömyys

Tapauksiin, jotka eivät kuulu Linkki avautuu uuteen ikkunaanmaksukyvyttömyysmenettelyistä 29 päivänä toukokuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1346/2000 soveltamisalaan, sovelletaan Linkki avautuu uuteen ikkunaan9 päivänä heinäkuuta 2003 annettua konkurssilakia 22/2003. Kyseisen lain 200 §:ssä säädetyn yleissäännön mukaan Espanjassa käytäviin maksukyvyttömyysmenettelyihin ja niiden vaikutuksiin sekä näiden menettelyjen toteuttamis- ja loppuunsaattamismenettelyihin sovelletaan Espanjan lakia (9 päivänä heinäkuuta annettu laki 22/2003, muutettuna konkurssiasioita koskevista kiireellisistä toimenpiteistä annetulla lailla 9/2015 (Espanjan virallinen lehti nro 217, 26.5.2015). Konkurssilaki sisältää myös kansainvälisen yksityisoikeuden säännöksiä, joiden mukaisesti määräytyy menettelyyn liittyviin eri oikeussuhteisiin sovellettava laki.

Päivitetty viimeksi: 08/12/2020

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Ranska

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Ranskan kansainvälisestä yksityisoikeudesta ei ole annettu yhtenäistä säädöstä. Pääasiassa lainvalintasäännöt perustuvatkin oikeuskäytäntöön, lukuun ottamatta muutamia alakohtaisia poikkeuksia, joita on useissa eri laeissa, varsinkin siviililaissa (code civil).

Lainsäädäntö on saatavilla verkossa:

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.legifrance.gouv.fr

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Ranska on sopimuspuolena 24:ssä kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevässä Haagin konferenssin yleissopimuksessa. Kyseisten sopimusten luetteloon voi tutustua konferenssin verkkosivustossa.

Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://www.hcch.net/fr/states/hcch-members/details1/?sid=39

Ranska on myös muiden monenvälisten yleissopimusten sopimuspuoli. Nämä sopimukset sisältävät erityisesti aineellisoikeudellisia sääntöjä, kuten kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista vuonna 1980 tehty Wienin yleissopimus.

Kaikki sopimukset, joissa Ranska on sopimuspuolena, on lueteltu Eurooppa- ja ulkoasiain ministeriön sopimustietokannassa: Linkki avautuu uuteen ikkunaanhttps://basedoc.diplomatie.gouv.fr/exl-php/cadcgp.php

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Ranska on solminut lukuisia kahdenvälisiä sopimuksia, joista osaan sisältyy lainvalintasääntöjä. Niitäkin voi etsiä edellä mainitusta tietokannasta.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Lainvalintasäännön asema oikeusprosessissa vaihtelee sen mukaan, onko asia tahdonvaltainen, riippumatta asianomaisen lainvalintasäännön lähteestä (kansallinen oikeus, EU:n sääntely, kansainvälinen yleissopimus).

Kun riita koskee alaa, jolla asianosaiset voivat vapaasti hallita oikeuksiaan, toisin sanoen ensisijaisesti varallisuusoikeuden alalla (sopimukset, yksityisoikeudellinen vastuu, esineoikeus jne.), tuomarin ei ole pakko omasta aloitteestaan soveltaa lainvalintasääntöä, jos yksikään asianosaisista ei esitä vieraan valtion lain soveltamista. Hänellä on siihen kuitenkin mahdollisuus, elleivät asianosaiset ole tehneet menettelysopimusta Ranskan lain soveltamisesta. Lainvalintasääntöä sovelletaan siis vain asianosaisten pyynnöstä.

Kun riita sitä vastoin koskee asiaa, joka ei ole tahdonvaltainen, tuomarin on sovellettava lainvalintasääntöä omasta aloitteestaan. Tämä koskee ensisijaisesti muita kuin varallisuusoikeudellisia asioita, ennen muuta henkilöstatuuttia eli lakia, jonka mukaan ratkaistaan henkilöön läheisesti liittyvät yksityisoikeudelliset kysymykset.

2.2 Renvoi

Viittausperiaatetta (renvoi) on sovellettu pitkään Ranskan oikeuskäytännössä. Kyseessä voi olla joko takaisinviittaus (viittaus Ranskan lakiin, jota on tällöin sovellettava) tai edelleenviittaus (viittaus kolmannen valtion lakiin, jota voidaan soveltaa).

Oikeuskäytännössä renvoita on säännöllisesti sovellettu henkilöstatuuttiin ja erityisesti avioliittoon ja testamenttiin liittyvien oikeustoimien pätevyyteen, ellei sen käyttöä ole erikseen suljettu pois EU:n asetuksella tai sovellettavalla kansainvälisellä yleissopimuksella. Perintöasioissa pyritään nykyään rajoittamaan renvoin soveltaminen pelkästään tapauksiin, joissa sen avulla voidaan varmistaa perinnön yhdenmukainen käsittely siten, että kaikkeen irtaimeen ja kiinteään omaisuuteen sovelletaan yhtä ainoaa lakia.

Sitä vastoin oikeuskäytännössä on aina suljettu pois viittausperiaatteen soveltaminen aloilla, joilla asianosaiset voivat vapaasti valita sovellettavan lain, kuten aviovarallisuussuhteissa ja sopimuksissa.

2.3 Liittymän muuttuminen

Liittymän eli oikeudellisen yhtymäkohdan muuttumisella tarkoitetaan ajallista lainvalintaristiriitaa, joka syntyy siitä, että liittymäperuste siirtyy paikasta toiseen. Ongelmana on siis selvittää, millä edellytyksillä voidaan soveltaa uutta lainsäädäntöä aiempaan tilanteeseen perustuvan lain sijasta.

Lainvalintasäännössä saatetaan jo määrittää siinä säädetyn liittymäperusteen ajalliset soveltamisedellytykset. Esimerkiksi siviililain 311-14 §:ssä on asetettu vanhempi–lapsi -suhteen vahvistamista koskeva lainvalintasääntö, jossa määritetään sen liittymäperustetta koskevat ajalliset soveltamisedellytykset, koska sen mukaan vanhempi–lapsi -suhde määräytyy sen henkilöstatuutin mukaan, joka äidillä on lapsen syntyessä.

Edellä olevaa esimerkkiä lukuun ottamatta ratkaisuja löytyy siirtymäsäännöstöä koskevasta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan Ranskassa on periaatteena, että uutta lakia sovelletaan välittömästi jo olemassa olevien tilanteiden tuleviin vaikutuksiin, mutta uutta lakia ei sovelleta takautuvasti oikeussuhteen muodostumiseen tai päättymiseen.

Näin ollen avioliiton alalla uutta lakia sovelletaan avioliiton sekä sen purkamisen oikeusvaikutuksiin välittömästi. Sen sijaan avioliiton solmimiseen liittyviä edellytyksiä säännellään edelleen sen lain mukaan, jota oli sovellettava avioliiton solmimispäivänä.

Irtainta omaisuutta koskevia esineoikeuksia säännellään välittömästi kyseisen omaisuuden uuteen tilanteeseen liittyvällä lailla. Tämä ratkaisu koskee myös kaikkia ulkomailla asetettuja perinteisiä vakuuksia. Näin ollen tällaiset vakuudet menettävät kokonaan vaikutuksensa Ranskassa heti, kun vakuutena oleva omaisuus tuodaan maahan, jos vakuudet eivät vastaa Ranskan oikeuden mallia. Esimerkiksi Saksassa sijaitsevaa omaisuutta koskevaan, saksalaisen velkojan hyväksi annettuun omistusoikeuden siirtymisen lykkäyslausekkeeseen ei voitu vedota Ranskassa sen jälkeen, kun omaisuus oli tuotu Ranskaan, koska se muodosti menettämisehdon, joka oli tuolloin kielletty Ranskan lainsäädännössä.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

– Ranskan tai vieraan valtion kansainvälisesti pakottavan lain välitön soveltaminen

Ranskalainen tuomioistuin voi suoraan soveltaa sekä Ranskan että vieraan valtion lain aineellisia säännöksiä lainvalintamenetelmää käyttämättä, jos kyseisen lain voidaan katsoa olevan kansainvälisesti pakottava. Ranskan lainsäädännössä ei määritellä kansainvälisesti pakottavan lain käsitettä. Ratkaisun tekee siis tuomioistuin tapauskohtaisesti.

– Kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusteita koskeva poikkeus

Lainvalintasäännön nojalla tavallisesti sovellettavan vieraan valtion lain aineelliset säännökset voidaan myös osittain tai kokonaan sivuuttaa Ranskan lain säännösten hyväksi kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusteita koskevan poikkeuksen nojalla. Täsmällistä määritelmää ei ole, mutta oikeuskäytännöstä voidaan päätellä, että kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusteita koskeva poikkeus käsittää ensinnäkin Ranskan oikeuden olennaiset tai perustavat periaatteet, kuten ihmisarvon, yksilön vapauden (myös avioliitossa) sekä henkilöiden fyysisen koskemattomuuden. Toiseksi siihen sisältyy käsite, joka vaihtelee ajassa ja paikassa enemmän, eli Ranskan pakottavat lainsäädännölliset toimintaperiaatteet, joiden määrittely on käytännössä tuomioistuimen tehtävä.

– Vilpillistä lainvalintaa koskeva poikkeus

Vieraan valtion laki voidaan jättää huomiotta myös, jos sen soveltaminen johtuu vilpillisestä lainvalinnasta, toisin sanoen tarkoituksellisista menettelyistä, joiden vaikutuksesta laista on keinotekoisesti tehty pätevä sen lain sijasta, jota tavallisesti olisi ollut sovellettava. Tällaisia menettelyjä voivat olla esimerkiksi liittymäperusteen tai liittymän oikeudellisen kategorian tietoinen manipulointi.

– Mahdottomuus määrittää sovellettavan vieraan valtion lain sisältöä

Lisäksi Ranskan lakia voidaan soveltaa toissijaisesti, jos osoittautuu mahdottomaksi määrittää tavanomaisesti sovellettavan vieraan valtion lain sisältöä.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Alun horjuvuuden jälkeen oikeuskäytäntö on nykyisin hyvin vakiintunutta: jos ranskalainen tuomioistuin toteaa joko omasta aloitteestaan tai vieraan valtion lakiin vetoavan asianosaisen pyynnöstä, että on sovellettava vieraan valtion oikeutta, tuomioistuimen tehtävänä on selvittää lain sisältö asianosaisten avustuksella tai tarvittaessa itse. Tätä ratkaisua sovelletaan yleisesti riippumatta siitä, onko kyseessä asianosaisten tahdonvaltainen oikeus.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Oikeuskäytännössä asetettua vanhaa lainvalintasääntöä sovelletaan vain siinä tapauksessa, että sopimus ei kuulu Rooma I ‑asetuksen eli asetuksen (EY) N:o 593/2008 soveltamisalaan eikä liioin asetusta edeltävän, sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan vuoden 1980 Rooman yleissopimuksen soveltamisalaan, ellei kyseiseen sopimukseen sovellettavista monen- tai kahdenvälisistä yleissopimuksista muuta johdu.

Ranskassa on pitkään ollut vallalla käytäntö, jonka mukaan asianosaiset saavat valita sovellettavan lain itsenäisesti. Sopimusta säännellään sopimuspuolten valitsemalla lailla, ja ellei lakia ole valittu, sen valtion lailla, johon sopimuksella on objektiivisesti ja kulloisenkin tapauksen olosuhteet huomioon ottaen läheisimmät yhteydet.

Oikeustoimien muotoa säännellään sen paikan lailla, jossa oikeustoimi on tehty, elleivät osapuolet ole nimenomaisesti sopineet (siinä tapauksessa, että se on mahdollista), että toimen muotoon sovelletaan samaa lakia, jonka osapuolet ovat nimenneet sovellettavaksi toimen sisältöön.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Jos tapahtuma on sattunut ennen Rooma II ‑asetuksen voimaantuloa, sovellettava laki on vahinkotapahtuman paikka, eli paikka, jossa tapahtuma sattui tai vahinko aiheutui.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Siviililain 3 §:n 3 momentin nojalla luonnollisen henkilön oikeudellista asemaa, oikeuskelpoisuutta ja oikeustoimikelpoisuutta säännellään sen valtion lailla, jonka kansalainen henkilö on (henkilöstatuutti tai kansalaisvaltion laki).

Henkilöstatuutin soveltamisala rajoittuu kuitenkin ensisijaisesti luonnollisten henkilöiden oikeustoimikelpoisuutta koskeviin kysymyksiin (kykenemättömyyteen tehdä oikeustoimia).

Periaatteessa henkilöiden oikeudelliseen asemaan, oikeuskelpoisuuteen ja oikeustoimikelpoisuuteen perustavasti vaikuttavat tai johonkin näistä liittyvät tuomiot aiheuttavat Ranskassa vaikutuksia mahdollisesta täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta (exequatur) riippumatta, lukuun ottamatta tuomioita, joissa määrätään toteutettavaksi omaisuutta koskevia konkreettisia täytäntöönpanotoimia tai henkilöitä koskevia pakkotoimia.

Kotipaikka ei kuulu henkilöstatuutin alaan, koska se ei kuulu mihinkään erityiseen liittymäkategoriaan. Sitä säännellään siis aina siihen instituutioon sovellettavan lain mukaan, jossa kotipaikka on otettava huomioon.

Jos nimeen ei voida soveltaa mitään erityistä lainvalintasääntöä, vanhempi, joka haluaa ilmoittaa lapsensa nimen tai muuttaa sitä, voi myös ilmoittaa sovellettavan henkilöstatuutin.

Etunimen muuttamiseen sovellettavia menettelyjä säännellään asianomaisen henkilön henkilöstatuutissa siviililain 3 §:n 3 momentin mukaisesti, siten kuin sitä on oikeuskäytännössä tulkittu.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Siviililain 311-14 §:n mukaisesti vanhempi–lapsi -suhde määräytyy sen henkilöstatuutin mukaan, joka äidillä on lapsen syntyessä, tai lapsen henkilöstatuutin mukaan, jos äidin henkilöllisyys ei ole tiedossa.

Siviililain 311-15 §:ssä kuitenkin säädetään, että jos lapsella ja hänen vanhemmillaan tai toisella heistä on Ranskassa asuinpaikka yhdessä tai erillään, tämä tosiseikka tuottaa kaikki siitä Ranskan lain mukaan aiheutuvat seuraukset silloinkin, kun muut vanhempi–lapsi -suhteen vahvistamiseen liittyvät seikat olisivat voineet riippua vieraan valtion laista.

Lopuksi siviililain 311-17 §:n mukaan isyyden tai äitiyden vapaaehtoinen tunnustaminen on pätevä, jos se on tehty joko tunnustajan tai lapsen henkilöstatuutin mukaisesti.

Kassaatiotuomioistuimen (Cour de cassation) vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan 311-17 §:ää sovelletaan sekä tunnustamisen mitätöimiseksi että sen kiistämiseksi aloitettavaan menettelyyn. Molempien menettelyjen on oltava mahdollisia sekä tunnustajan että lapsen henkilöstatuuttiin nähden.

3.4.2 Adoptio

Siviililain 370-3 §:n mukaisesti adoption edellytyksiä säännellään adoptoijan kansalaisuusvaltion lain mukaan, tai jos molemmat puolisot ovat adoptoijia, sen lain mukaan, jolla säännellään heidän liittonsa oikeusvaikutuksia. Adoptiota ei kuitenkaan voida vahvistaa, jos puolisoiden kansalaisuusvaltion laki kieltää sen.

Ulkomaalaisen lapsen adoptiota ei voida vahvistaa, jos adoptio kielletään lapsen henkilöstatuutissa, paitsi jos lapsi on syntynyt ja asuu Ranskassa.

Sovellettavasta laista riippumatta adoptioon tarvitaan lapsen laillisen edustajan suostumus. Suostumuksen on oltava vapaaehtoinen ja saatu täysin vastikkeetta lapsen syntymän jälkeen. Suostumuksen on perustuttava tietoon adoption seurauksista, ja varsinkin jos suostumus annetaan vahvaan adoptioon, tietoon siitä, että lapsen edellinen vanhempi–lapsi -suhde purkautuu täydellisesti ja peruuttamattomasti.

Siviililain 370-4 §:n mukaan Ranskassa vahvistetun adoption oikeusvaikutukset ovat Ranskan lain mukaisia.

Siviililain 370-5 §:ssä säädetään, että laillisesti ulkomailla vahvistettu adoptio saa Ranskassa vahvan adoption oikeusvaikutukset, jos sen vaikutuksena on lapsen aiemman vanhempi–lapsi -suhteen täydellinen ja peruuttamaton purkautuminen. Muussa tapauksessa sillä on heikon adoption oikeusvaikutukset. Se voidaan muuttaa vahvaksi adoptioksi, jos vaaditut tietoon perustuvat suostumukset on annettu.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Lainvalintasäännöt on annettu siviililain 202-1 ja 202-2 §:ssä (sellaisena kuin se on kodifioituna ja oikeuskäytännön mukaan mukautettuna).

Siviililain 202-1 §:n 1 momentin mukaan avioliiton solmimisen edellytyksiä säännellään kunkin puolison osalta tämän henkilöstatuutissa. Henkilöstatuutista riippumatta avioliittoon tarvitaan kuitenkin puolisoiden suostumus Ranskan siviililain 120 ja 180 §:ssä säädetyin edellytyksin.

Lisäksi 2 momentissa säädetään, että samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat solmia avioliiton, jos se sallitaan ainakin toisen heistä henkilöstatuutissa tai sen valtion laissa, jonka alueella henkilöllä on koti- tai asuinpaikka. Kassaatiotuomioistuin on 28. tammikuuta 2015 antamassaan tuomiossa vahvistanut, että siviililain 202-1 §:n 2 momenttia on tulkittava siten, että siinä varataan oikeus soveltaa toissijaisesti Ranskan lakia kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusteita koskevan poikkeuksen nojalla. Tämän perusteella vieraan valtion laki, jota tavallisesti sovellettaisiin toisen puolison henkilöstatuuttina, on jätettävä osittain huomioon ottamatta, jos siinä kielletään samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitto. Kyseisen lain katsotaan tällöin olevan Ranskan pakottavien lainsäädännöllisten toimintaperiaatteiden vastainen (ks. edellä oikeusjärjestyksen perusteita koskeva poikkeus).

Näiden säännösten soveltaminen on kuitenkin osoittautunut hankalaksi tilanteissa, joissa Ranskaa sitoo ulkomaiseen valtioon kahdenvälinen sopimus, jonka määräyksissä viitataan avioliiton aineellisten edellytysten määrittämiseksi yksinomaan puolison henkilöstatuuttiin, ja henkilöstatuutissa kielletään samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitto. Tällaisia valtioita ovat Algeria, Kambodža, Kosovo, Laos, Makedonia, Marokko, Montenegro, Puola, Serbia, Slovenia ja Tunisia. Näiden henkilöiden oikeudellinen asema on sittemmin selkeytetty kassaatiotuomioistuimen 28. tammikuuta 2015 antamassa tuomiossa (muutoksenhaku nro 13-50.059). Kassaatiotuomioistuin päätti sivuuttaa Ranskan ja Marokon välisessä yleissopimuksessa nimetyn Marokon lain soveltamalla saman yleissopimuksen 4 artiklaa, jonka mukaan jommankumman yleissopimuksessa tarkoitetun valtion tuomioistuimet voivat päättää olla soveltamatta toisen valtion lakia, jos se on ilmeisessä ristiriidassa ensin mainitun valtion oikeusjärjestyksen perusteiden kanssa. Näin on asian laita, jos ainakin toisen puolison henkilöstatuutissa tai sen valtion laissa, jonka alueella on henkilön koti- tai asuinpaikka, sallitaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitto.

Siviililain 202-1 §:n mukaan avioliiton solmimista koskevat muotovaatimukset määräytyvät avioliiton solmimispaikan lain mukaan.

Avioliiton puhtaasti henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin sovellettava laki on oikeuskäytännön mukaan puolisoiden yhteisen kansalaisuusvaltion laki, ellei puolisoilla ole yhteistä asuinpaikkaa tai ellei Ranskan lakia sovelleta sillä perusteella, että se on asiaa käsittelevän tuomioistuimen laki. Varallisuussuhteisiin kohdistuvia vaikutuksia säännellään puolestaan aviovarallisuussuhteisiin tai perimykseen sovellettavan lain mukaan.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Avoliittoon ei sovelleta mitään erityistä lainvalintasääntöä, sillä Ranskan lainsäädännössä avopuolisoiden suhteita ei pidetä minään erityisenä oikeudellisena kategoriana vaan tosiasiallisena tilanteena. Sen vuoksi niihin sovelletaan yleistä velvoiteoikeutta. Näin ollen sovellettava laki on riita-asian ja avopuolisoiden välillä solmitun suhteen oikeudellisesta luonteesta riippuen joko sopimukseen perustumattomiin velvollisuuksiin, omaisuuteen tai perimykseen sovellettava laki.

Rekisteröityyn parisuhteeseen sovelletaan sitä vastoin siviililain 515-5-1 §:ssä säädettyä erityistä lainvalintasääntöä. Sen mukaan rekisteröidyn parisuhteen muodostamista ja oikeusvaikutuksia sekä sen purkamisen syytä ja oikeusvaikutuksia säännellään sen valtion aineellisilla säännöksillä, jonka viranomainen on rekisteröinyt parisuhteen.

Rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavan, 24. kesäkuuta 2016 annetun asetuksen (EU) 2016/1104 mukaisessa lainvalintasäännössä puolestaan säädetään, että ensisijaisesti sovelletaan osapuolten valitsemaa lakia. Kyseeseen tulee osapuolten kansalaisuusvaltion laki taikka sen valtion laki, jossa osapuolilla on asuinpaikka tai jonka lain mukaisesti parisuhde on rekisteröity. Jos osapuolet eivät ole tehneet valintaa, sovelletaan sen valtion lakia, jonka mukaisesti parisuhde on rekisteröity. Asetusta sovelletaan 29. päivästä tammikuuta 2019.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Lainvalintasäännöt esitetään tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla annetussa asetuksessa (EU) N:o 1259/2010 (Rooma III).

Asetuksen soveltaminen alkoi 21. kesäkuuta 2012, ja menettelyissä, jotka on aloitettu sitä ennen, lainvalintasääntö on siviililain 309 §. Sen mukaan avioeroon sovelletaan Ranskan lakia, kun puolisoiden yhteinen kansalaisuusvaltio on Ranska päivänä, jona avioero- tai asumuserohakemus jätetään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen, kun puolisoilla on asuinpaikka Ranskassa yhdessä tai erillään tai kun minkään vieraan valtion lakia ei voida soveltaa ja Ranskan tuomioistuimilla on toimivalta avioero- tai asumuseroasiassa.

Vanhempainvastuu

Vanhempainvastuuseen sovellettavia lainvalintasääntöjä säännellään toimivallasta, sovellettavasta laista, tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19. lokakuuta 1996 tehdyn Haagin yleissopimuksen 15 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa.

Vanhempainvastuun määräytyminen tai sen lakkaaminen lain nojalla, samoin kuin vanhempainvastuun käyttäminen, määräytyvät lapsen asuinvaltion lain mukaisesti, ellei käynnissä ole mitään menettelyä taikka oikeus- tai hallintoviranomaisen toimenpidettä.

Jos asia on pantu vireille Ranskan viranomaisessa, viranomainen soveltaa periaatteessa Ranskan lakia. Viranomainen voi kuitenkin poikkeuksellisesti soveltaa vieraan valtion lakia tai ottaa vieraan valtion lain huomioon, jos asia liittyy läheisesti kyseiseen valtioon.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Elatusvelvoitteista annetun asetuksen (EY) N:o 4/2009 15 artiklan nojalla asiassa sovellettava laki määräytyy lasten ja muiden perheenjäsenten elatusavun kansainvälisestä perinnästä 23. marraskuuta 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaisesti. Periaatteessa sovelletaan elatusapuun oikeutetun henkilön asuinpaikan kansallista lakia, mutta yhteisellä sopimuksella asianosaiset voivat jo vireille pannussa menettelyssä nimetä asiaa käsittelevän tuomioistuimen lain tai jonkin seuraavista:

a) sen valtion lain, jonka kansalainen jompikumpi asianosaisista on valinnan tekohetkellä

b) sen valtion lain, jossa jommankumman asianosaisen asuinpaikka on valinnan tekohetkellä

c) lain, jonka asianosaiset ovat valinneet sovellettavaksi tai jota tosiasiassa sovelletaan heidän varallisuussuhteisiinsa

d) lain, jonka asianosaiset ovat valinneet sovellettavaksi tai jota tosiasiassa sovelletaan heidän avio- tai asumuseroonsa.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviovarallisuussuhteisiin sovellettavasta laista 14. maaliskuuta 1978 tehdyn Haagin yleissopimuksen lainvalintasääntöjä sovelletaan aviopuolisoihin 1. syyskuuta 1992 alkaen yhdessä siviililain 1397-2 – 1397-5 §:n erityisten mukautussäännösten kanssa.

Yleissopimuksessa ei määrätä sovellettavan lain alaa, joten se määräytyy Ranskan oikeuskäytännössä asetettujen periaatteiden pohjalta. Yleissopimuksen nojalla sovellettavalla lailla säännellään puolisoiden varallisuuden muodostusta, puolisoiden välisiä oikeuksia, velvollisuuksia ja valtuuksia avioliiton aikana sekä aviovarallisuussuhteen purkamista avioliiton jälkeen.

Ranskan lainvalintasääntöjä sovelletaan puolisoihin, jotka ovat avioituneet ennen 1. syyskuuta 1992. Niiden mukaan aviovarallisuussuhteita säännellään lailla, jonka puolisot ovat nimenneet avioliiton solmimisen yhteydessä joko nimenomaisesti tai välillisesti mutta kuitenkin varmasti, riippumatta siitä, onko asiasta tehty muodollinen sopimus.

Puolisoihin, jotka avioituvat tai nimeävät aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain tammikuun 29. päivän 2019 jälkeen, sovelletaan Linkki avautuu uuteen ikkunaantiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa 24 päivänä kesäkuuta 2016 annettua asetusta (EU) 2016/1103.

Ellei nimenomaista tai välillistä valintaa ole tehty, on kumottavissa olevan olettaman perusteella tutkittava, mikä on ollut osapuolten tahto, jolloin voidaan soveltaa esimerkiksi puolisoiden ensimmäisen yhteisen kotipaikan lakia.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Perimykseen sovelletaan 17. elokuuta 2015 alkaen 4. heinäkuuta 2012 annetun asetuksen (EU) N:o 650/2012 säännöksiä. Asetuksen 21 artiklan mukaan perimykseen kokonaisuudessaan sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävän asuinpaikka oli kuolinhetkellä.

Perimykseen, joka on syntynyt ennen 17. elokuuta 2015, sovelletaan edelleen Ranskan lainvalintasääntöjä. Niissä vahvistetaan kaksitasoinen järjestelmä, jossa saman henkilön kansainvälinen perimys jaetaan toisaalta irtaimeen jäämistöön ja toisaalta yhteen tai tarvittaessa useampaan kiinteään jäämistöön.

Irtaimeen jäämistöön, johon kuuluvat sekä aineellinen että aineeton omaisuus, sovelletaan perittävän viimeisen kotipaikan lakia.

Kiinteään jäämistöön sovelletaan sen valtion lakia, jossa kiinteistö sijaitsee. Ranskan tuomioistuimet voivat kuitenkin soveltaa siihen Ranskan lakia viittauksen (renvoi) kautta tapauksessa, jossa perinnön yhdenmukainen käsittely voidaan varmistaa soveltamalla samaa lakia sekä irtaimistoon että kiinteistöihin (ks. edellä).

Edellä mainittujen lainvalintasääntöjen mukaisesti lakimääräiseen perimykseen sovellettava laki (tapauksissa, joissa perinnönjättäjä ei ole tehnyt testamenttia) koskee yhtä lailla testamenttiin tai sopimukseen perustuvien perimysten aineellisia edellytyksiä ja oikeusvaikutuksia. Testamenttimääräysten muotoa koskevat edellytykset kuuluvat kuitenkin Haagissa 5. lokakuuta 1961 tehdyn yleissopimuksen soveltamisalaan. Yleissopimuksen määräyksiä on sovellettu 19. marraskuuta 1967 alkaen.

Lisäksi Ranskaa sitoo 26. syyskuuta 1973 tehty Washingtonin yleissopimus, joka tuli voimaan 1. joulukuuta 1994. Sen mukaan testamentti, joka on laadittu yleissopimuksen mukaiseen muotoon, on tunnustettava muodollisesti päteväksi kaikissa sopimusvaltioissa.

3.8 Kiinteä omaisuus

Siviililain 3 §:n 2 momentin mukaan kiinteään omaisuuteen sekä kaikkiin siihen liittyviin esineoikeuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa kiinteistö sijaitsee.

3.9 Maksukyvyttömyys

Euroopan unionin asetusten 1346/2000 ja 2015/848 soveltamisalan ulkopuolella oikeuskäytännössä on aina hyväksytty mahdollisuus aloittaa Ranskassa velallista vastaan velallisen kaikkia velkoja koskeva maksukyvyttömyysmenettely, jos velallisen päätoimipaikka tai jokin sen toimipaikoista sijaitsee Ranskassa. Ranskalaisella velkojalla on sama oikeus siviililain 14 §:n lainkäytöllisen erioikeuden perusteella (eli asia voidaan käsitellä muussa kuin tavallisten toimivaltasääntöjen mukaan määräytyvässä tuomioistuimessa).

Ranskassa vireille pantuun menettelyyn sovelletaan ilman muuta Ranskan lakia, jolla säännellään menettelyn aloittamisen edellytyksiä, menettelyn kulkua ja sen oikeusvaikutuksia, erityisesti vakuuksien oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin. Kaikilla velkojilla, myös Ranskan ulkopuolella asuvilla, on oikeus esittää vaatimuksia. Ranskassa aloitetulla menettelyllä pyritään näin kattamaan velallisen koko omaisuus, myös ulkomailla sijaitseva. Tämä edellyttää tietenkin, että Ranskan tuomioistuimen ratkaisut tunnustetaan ulkomailla.

Myös ulkomailla vireille pantu velallisen kaikkia velkoja koskeva maksukyvyttömyysmenettely tuottaa oikeusvaikutuksia Ranskassa sillä edellytyksellä, että siellä ei ole vielä vireillä mitään menettelyä ja että ulkomailla annetut päätökset julistetaan Ranskassa täytäntöönpanokelpoisiksi.

Päivitetty viimeksi: 18/12/2020

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Kroatia

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Kroatiassa kansainvälistä yksityisoikeutta säännellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetulla lailla (Zakon o međunarodnom privatnom pravu) (virallisen lehden (Narodne Novine) nro 101/17), joka tuli voimaan 29. tammikuuta 2019. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa käsitellään yksityisoikeudellisia suhteita, joilla on kansainvälinen ulottuvuus, Kroatian tuomioistuinten ja muiden viranomaisten toimivaltaa tällaisissa yksityisoikeudellisissa suhteissa ja asiaa koskevia menettelysääntöjä sekä ulkomaisten tuomioistuinten tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa. Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevaa lakia sovelletaan yksityisoikeudellisiin suhteisiin, joilla on kansainvälinen ulottuvuus, ellei niitä jo säännellä Euroopan unionin sitovilla säädöksillä, Kroatiassa voimassa olevilla kansainvälisillä sopimuksilla tai muilla Kroatiassa voimassa olevilla laeilla.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Riita-asiain oikeudenkäynnistä vuonna 1954 tehty Haagin yleissopimus

Testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista vuonna 1961 tehty Haagin yleissopimus

Tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista vuonna 1971 tehty Haagin yleissopimus

Tuotevastuuseen sovellettavasta laista vuonna 1973 tehty Haagin yleissopimus

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Valtioseuraantoa koskevan ilmoituksen myötä Kroatian tasavallasta tuli useiden kahdenvälisten kansainvälisten sopimusten, kuten oikeusapusopimusten, konsulisuhteita koskevien sopimusten sekä kauppa- ja merenkulkusopimusten, sopimuspuoli. Tiettyjen maiden kanssa on tehty oikeusapusopimuksia, jotka sisältävät myös lainvalintaa koskevia sääntöjä:

Itävallan kanssa Wienissä 16. joulukuuta 1954 tehty sopimus keskinäisestä oikeudellisesta yhteistyöstä

Bulgarian kanssa Sofiassa 23. maaliskuuta 1956 tehty sopimus keskinäisestä oikeusavusta

Tšekin kanssa Belgradissa 20. tammikuuta 1964 tehty sopimus oikeudellisten suhteiden järjestämisestä siviili-, perhe- ja rikosasioissa

Kreikan kanssa Ateenassa 18. kesäkuuta 1959 tehty sopimus tuomioistuinten päätösten keskinäisestä tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta

Unkarin kanssa vuonna 1968 tehty sopimus keskinäisestä oikeusavusta.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Oikeudellisissa tilanteissa, joihin liittyy kansainvälinen ulottuvuus, tuomioistuimet soveltavat kansainvälistä yksityisoikeutta kolmea menetelmää käyttäen. Nämä menetelmät ovat lainvalintasäännöt, kansainvälisesti pakottavat säännöt sekä erityiset aineelliset säännöt.

2.2 Renvoi

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 9 §:n mukaan minkä tahansa laissa tarkoitetun valtion lain soveltaminen tarkoittaa kyseisessä valtiossa voimassa olevien oikeussääntöjen (mutta ei lainvalintasääntöjen) soveltamista.

2.3 Liittymän muuttuminen

Sovellettavien säädösten muutos tarkoittaa, että tosiasiallinen tilanne, johon liittymätekijä perustuu, muuttuu oikeussuhteen aikana, jolloin sovellettava laki vaihtuu. Tällöin sovelletaan edelleen samaa lainvalintasääntöä, mutta olosuhteet, joihin liittymätekijä perustuu, ovat muuttuneet. Tällaisia tilanteita ilmenee vain, kun sovellettavan lain valinta määräytyy muuttuvien eikä pysyvien liittymätekijöiden perusteella.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 21 §:ssä säädetään, että toiseen valtioon tulevaa omaisuutta koskevan jo vahvistetun esineoikeuden (omistusoikeuden) hankkimiseen tai menettämiseen sovelletaan lakia, jonka nojalla tällainen esineoikeus on saatu. Kyseisen oikeuden tyyppiin ja sisältöön sovelletaan sen valtion lakia, jossa omaisuus sijaitsee. Jos valtiosta toiseen siirrettävään omaisuuteen ei ole hankittu esineoikeutta, myös toisessa valtiossa syntyvät olosuhteet on otettava huomioon kyseisen oikeuden hankinnassa tai purkamisessa.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

On huomattava, että kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain nojalla sovellettavaa lakia ei sovelleta, jos kaikki olosuhteet osoittavat, että yksityisoikeudellisella suhteella on vain vähäinen yhteys kyseiseen lakiin ja että se liittyy selvästi läheisemmin toiseen lakiin (11 §).

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain nojalla sovellettavia vieraan valtion säännöksiä ei sovelleta, jos niiden soveltamisen vaikutus on selvästi vastoin Kroatian oikeusjärjestyksen perusteita (12 §).

Sen estämättä, mitä kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain muissa säännöksissä säädetään, tuomioistuin voi soveltaa jotain Kroatian lain säännöstä, jota pidetään niin olennaisen tärkeänä Kroatian yleisten etujen, kuten poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmän, turvaamiseksi, että sitä on sovellettava kaikissa sen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa riippumatta siitä, mitä lakia muutoin sovellettaisiin. Jos velvoitteen täyttäminen on kokonaan tai osittain ristiriidassa sen vieraan valtion lainsäädännön kanssa, jossa velvoite on määrä täyttää, tuomioistuin voi tunnustaa kyseisen säännöksen oikeusvaikutuksen. Päätettäessä kyseisen säännöksen oikeusvaikutusten tunnustamisesta olisi otettava huomioon oikeusvaikutuksen tunnustamisen luonne, tarkoitus ja seuraukset (13 §).

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Kroatian tuomioistuin tai muu viranomainen määrittää vieraan valtion lain sisällön viran puolesta (automaattisesti). Vieraan valtion lakia sovelletaan sellaisena kuin sitä tulkitaan kyseisessä valtiossa. Tuomioistuin tai muu Kroatian viranomainen voi pyytää tietoja vieraan valtion lain sisällöstä oikeusministeriöltä tai muulta viranomaiselta sekä asiantuntijatodistajilta tai erityisiltä elimiltä. Osapuolet voivat toimittaa julkisia tai yksityisiä asiakirjoja vieraan valtion lain sisällöstä. Jos vieraan valtion lain sisältöä ei voida määrittää, sovelletaan Kroatian lakia (8 §).

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Sopimusvelvoitteisiin sovellettava laki määräytyy sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17. kesäkuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008, jäljempänä ’Rooma I -asetus’, mukaisesti.

Rooma I ‑asetuksen soveltamisalaan kuulumattomiin sopimusvelvoitteisiin sovellettava laki (jos sovellettavaa lakia ei ole määritelty muussa Kroatiassa voimassa olevassa säädöksessä tai kansainvälisessä sopimuksessa) määräytyy Rooma I -asetuksen tällaisia sopimusvelvoitteita koskevien säännösten mukaisesti.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki määräytyy sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11. heinäkuuta 2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007, jäljempänä ’Rooma II -asetus’, mukaisesti.

Rooma II ‑asetuksen soveltamisalaan kuulumattomiin sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki (jos sovellettavaa lakia ei ole määritelty muussa Kroatiassa voimassa olevassa säädöksessä tai kansainvälisessä sopimuksessa) määräytyy Rooma II ‑asetuksen tällaisia velvoitteita koskevien säännösten mukaisesti.

Tieliikenneonnettomuuksista johtuviin sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki määräytyy tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista 4. toukokuuta 1971 tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaisesti.

Valmistajien vastuuseen viallisista tuotteista sovellettava laki määräytyy tuotevastuuseen sovellettavasta laista 2. lokakuuta 1973 tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaisesti.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Luonnollisen henkilön oikeustoimikelpoisuuteen ja oikeudelliseen toimintakykyyn sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen henkilö on. Kun oikeudellinen toimintakyky on saatu, sitä ei voi menettää kansalaisuuden vaihtumisen vuoksi.

Luonnollisen henkilön nimeen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen henkilö on.

Jos avioliitto solmitaan Kroatiassa, morsian ja sulhanen voivat määrittää sukunimensä sen valtion lain mukaisesti, jonka kansalainen toinen heistä on, tai, jos ainakin toisella heistä on asuinpaikka Kroatiassa, Kroatian lainsäädännön mukaisesti.

Lailliset edustajat voivat määrittää lapsen nimen maistraatissa sen valtion lain mukaisesti, jonka kansalainen toinen heistä on, tai, jos ainakin toisella heistä on asuinpaikka Kroatiassa, Kroatian lainsäädännön mukaisesti.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin sovellettava laki määräytyy toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19. lokakuuta 1996 tehdyn Haagin yleissopimuksen, jäljempänä ’vuoden 1996 Haagin yleissopimus’, perusteella.

Vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen soveltamisalaan kuulumattomiin vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin sovellettava laki määräytyy vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen tällaisia suhteita koskevien määräysten mukaisesti (jos se ei määräydy muun Kroatiassa voimassa olevan lain tai kansainvälisen sopimuksen mukaisesti).

Äitiyden tai isyyden vahvistamiseen tai kiistämiseen sovelletaan menettelyn aloittamisajankohtana sovellettavaa lakia eli joko

1. lapsen asuinpaikan lakia tai

2. lapsen edun mukaan sen valtion lakia, jonka kansalainen lapsi on, tai sen valtion lakia, jonka kansalaisia ne henkilöt, joiden isyys tai äitiys vahvistetaan tai kiistetään, ovat.

Äitiyden tai isyyden tunnustamisen pätevyyteen sovelletaan

1. lakia, jolla tunnustamisajankohtana säännellään lapsen kansalaisuutta tai asuinpaikkaa, tai

2. lakia, jolla tunnustamisajankohtana säännellään äitiyden tai isyyden tunnustavan henkilön kansalaisuutta tai asuinpaikkaa.

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Adoptioon e ja sen purkamiseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia adoptoivat ja adoptoitavat henkilöt ovat adoption tapahtuessa.

Jos adoptoiva ja adoptoitava henkilö ovat eri valtioiden kansalaisia, adoptioon ja sen purkamiseen sovelletaan kumulatiivisesti näiden molempien valtioiden lakeja.

Kun on kyse kahden henkilön yhteisestä adoptiosta, adoptioon ja sen purkamiseen sovelletaan sen valtion lain lisäksi, jonka kansalainen adoptoitava henkilö on, myös sen valtion lakia, jonka kansalaisia molemmat adoptoivat henkilöt ovat. Jos adoptoivat henkilöt ovat adoption tapahtuessa eri valtioiden kansalaisia, sovelletaan sen valtion lakia, jossa heidän yhteinen asuinpaikkansa on. Jos heillä ei ole kyseisenä ajankohtana yhteistä asuinpaikkaa, sovelletaan niiden valtioiden lakeja, joiden kansalaisia adoptoivat henkilöt ovat.

Adoption oikeusvaikutuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia adoptoivat ja adoptoitavat henkilöt ovat adoption tapahtuessa. Jos he ovat kyseisenä ajankohtana eri valtioiden kansalaisia, sovelletaan sen valtion lakia, jossa heidän yhteinen asuinpaikkansa on. Jos heillä ei ole kyseisenä ajankohtana yhteistä asuinpaikkaa, sovelletaan Kroatian lakia, jos joku heistä on Kroatian kansalainen. Jos adoptoivat henkilöt ja adoptoitava henkilö eivät ole Kroatian kansalaisia, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen adoptoitava henkilö on.

Jos adoptiolla ei lapsen alkuperämaassa ole purkavaa vaikutusta olemassa olevaan vanhempien ja lasten väliseen suhteeseen, adoptio voidaan poikkeuksellisesti muuttaa adoptioksi, jolla on tällainen vaikutus, jos osapuolet, elimet ja toimivaltaiset viranomaiset, joiden suostumus tai lupa vaaditaan adoptiota varten, ovat antaneet tai aikovat antaa suostumuksensa tällaista adoptiota varten ja jos adoptio on lapsen edun mukainen.

Jos vieraan valtion lain soveltaminen (edellä esitetyn perusteella) on adoptoidun henkilön edun vastaista ja jos adoptoitavalla tai adoptoivalla henkilöllä tai henkilöillä on selvästi läheisempi yhteys Kroatiaan, sovelletaan Kroatian lakia.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Kroatiassa solmittavan avioliiton ehtoihin sovelletaan kunkin henkilön osalta sen valtion lakia, jonka kansalainen henkilö on avioliiton solmimisajankohtana. Avioliittoon ei vihitä, jos se on selvästi vastoin Kroatian oikeusjärjestyksen perusteita.

Kroatiassa solmittavan avioliiton muodollisiin vaatimuksiin sovelletaan Kroatian lakia.

Toisessa valtiossa solmittu avioliitto tunnustetaan, jos se on solmittu kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti.

Jos samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitto solmitaan toisessa valtiossa, avioliitto tunnustetaan rekisteröidyksi parisuhteeksi, jos avioliitto on solmittu kyseisen toisen valtion lainsäädännön mukaisesti.

Avioliiton pätevyyteen sovelletaan avioliiton solmimispaikan lakia.

Avioeroon sovelletaan puolisoiden valitsemaa lakia. Puolisot voivat valita jonkin seuraavista laeista:

1. sen valtion laki, jossa molemmilla on asuinpaikka silloin, kun he valitsevat sovellettavan lain, tai

2. sen valtion laki, jossa heillä oli viimeinen yhteinen asuinpaikka, jos toisella heistä on edelleen asuinpaikka kyseisessä valtiossa, tai

3. sen valtion laki, jonka kansalainen ainakin yksi heistä on silloin, kun he valitsevat sovellettavan lain, tai

4. Kroatian laki.

Sopimus tämän pykälän 1 momentissa tarkoitetusta sovellettavasta laista on tehtävä kirjallisesti. Se voidaan tehdä tai sitä voidaan muuttaa viimeistään silloin, kun avioero pannaan vireille.

Jos puolisot eivät ole valinneet sovellettavaa lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 36 §:n mukaisesti), avioeroon sovelletaan seuraavaa lakia:

1. sen valtion laki, jossa molemmilla puolisoilla on asuinpaikka silloin, kun avioero pannaan vireille, tai

2. sen valtion laki, jossa heillä oli viimeinen yhteinen asuinpaikka, jos toisella heistä on edelleen asuinpaikka kyseisessä valtiossa, tai

3. sen valtion laki, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat silloin, kun avioero pannaan vireille, tai

4. Kroatian laki.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Kroatiassa rekisteröidyn parisuhteen, joka on vahvistettu kirjaamalla se rekisteröityjen parisuhteiden rekisteriin, solmimiseen ja purkamiseen sovelletaan Kroatian lakia.

Toisessa valtiossa solmittu samaa sukupuolta olevien henkilöiden rekisteröity parisuhde tunnustetaan Kroatiassa, jos se on vahvistettu kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti.

Rekisteröityjen parisuhteiden vahvistamiseen ja purkamiseen sovelletaan sen valtion lakia, johon parisuhde liittyy, tai jos se on lakannut olemasta, liittyi läheisimmin.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Avioeroon sovelletaan puolisoiden valitsemaa lakia. Puolisot voivat valita jonkin seuraavista laeista:

1. sen valtion laki, jossa molemmilla puolisoilla on asuinpaikka silloin, kun he valitsevat sovellettavan lain, tai

2. sen valtion laki, jossa heillä oli viimeinen yhteinen asuinpaikka, jos toisella heistä on edelleen asuinpaikka kyseisessä valtiossa, tai

3. sen valtion laki, jonka kansalainen ainakin yksi heistä on silloin, kun he valitsevat sovellettavan lain, tai

4. Kroatian laki.

Sopimus sovellettavasta lainsäädännöstä on tehtävä kirjallisesti. Se voidaan tehdä tai sitä voidaan muuttaa viimeistään silloin, kun avioero pannaan vireille.

Jos puolisot eivät ole valinneet sovellettavaa lakia (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 36 §:n mukaisesti), avioeroon sovelletaan seuraavaa lakia:

1. sen valtion laki, jossa molemmilla puolisoilla on asuinpaikka silloin, kun avioero pannaan vireille, tai

2. sen valtion laki, jossa heillä oli viimeinen yhteinen asuinpaikka, jos toisella heistä on edelleen asuinpaikka kyseisessä valtiossa, tai

3. sen valtion laki, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat silloin, kun avioero pannaan vireille, tai

4. Kroatian laki.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Elatusvelvoitteisiin sovellettava laki määräytyy elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23. marraskuuta 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaisesti.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviovarallisuussuhteisiin sovellettava laki määräytyy tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa 24. kesäkuuta 2016 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2016/1103 mukaisesti.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Perimykseen sovellettava laki määräytyy toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta 4. heinäkuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 650/2012 (EUVL L 201, 27.7.2012) mukaisesti.

Testamenttimääräysten muotoon sovellettava laki määräytyy testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista 5. lokakuuta 1961 tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaisesti.

3.8 Kiinteä omaisuus

Kiinteää omaisuutta koskeviin esineoikeuksiin sovelletaan sen paikan lakia, jossa kyseinen kiinteä omaisuus sijaitsee.

3.9 Maksukyvyttömyys

Maksukyvyttömyyteen ja konkursseihin sovelletaan maksukyvyttömyysmenettelyistä 20. toukokuuta 2015 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2015/848 (uudelleenlaadittu).

Päivitetty viimeksi: 06/02/2023

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Italia

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

Kansainvälisen yksityisoikeuden lähteet koostuvat kansallisista säännöistä, Euroopan unionin lainsäädännöstä sekä Italian allekirjoittamista kansainvälisistä yleissopimuksista.

1.1 Kansalliset säännöt

Kansainvälisen yksityisoikeuden piiriin kuuluvia suhteita säännellään Italiassa 31. toukokuuta 1995 annetulla lailla nro 218, jolla korvattiin siviililain 16–31 §:n yleiset lainsäädäntöä koskevat säännökset.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Luettelo voimassa olevista monenvälisistä yleissopimuksista

Italiassa voimassa olevat monenväliset yleissopimukset on lueteltu näiden sivujen liitteenä olevassa luettelossa PDF(13 Kb)it.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Luettelo tuomioistuinten useimmin soveltamista kahdenvälisistä yleissopimuksista

Kansainvälisen yksityisoikeuden piiriin kuuluvia suhteita koskevat yhteisön välineet syrjäyttävät Italian ja Euroopan unionin yksittäisten jäsenvaltioiden välisissä kansainvälisen yksityisoikeuden piiriin kuuluvissa suhteissa aikaisemmin sovelletut kahdenväliset sopimukset. Useimmin sovelletaan seuraavia säädöksiä: oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa annettu asetus N:o 1393/2007, siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvasta todisteiden vastaanottamisesta annettu asetus N:o 1206/2001, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annettu asetus N:o 2201/2003 ja tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettu asetus N:o 1251/2012.

Italian ja EU:n ulkopuolisten valtioiden suhteissa yleisimmin sovellettuja kahdenvälisiä sopimuksia ovat oikeusapua ja tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevat sopimukset. Tällaisia sopimuksia on voimassa seuraavien maiden kanssa: Argentiina (Rooma, 9.12.1987), Brasilia (Rooma, 17.10.1989), Venäjän federaatio ja muut entisen Neuvostoliiton valtiot (Rooma, 25.1.1979), entisen Jugoslavian valtiot (Belgrad, 7.5.1962), eräät Yhdistyneen kuningaskunnan entiset alusmaat, kuten Australia ja Kanada (Lontoo, 17.12.1930), Sveitsi (tuomioiden tunnustaminen siviili- ja kauppaoikeuden alalla, Rooma, 3.1.1933, ja liikennevahinkojen korvaaminen, Rooma, 16.8.1978), Bulgaria (Rooma, 18.5.1990), Romania (Bukarest, 11.11.1972) ja Turkki (Rooma, 10.8.1926).

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Missä määrin ja missä tilanteissa tuomareiden on sovellettava lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan?

Italian oikeusjärjestyksessä tuomarin on sovellettava lainvalintasääntöjä käsiteltävänä olevassa asiassa omasta aloitteestaan ja määritettävä sovellettava lainsäädäntö asianosaisten tätä koskevasta vaatimuksesta riippumatta (iura novit curia). Tuomari voi hyödyntää vieraan valtion oikeuden määrittämisessä oikeusministeriön tukea muun muassa vuoden 1968 Lontoon yleissopimuksen mukaisesti.

2.2 Renvoi

Kun tuomioistuin, jossa asia on pantu vireille, määrittää lainvalintasääntöjensä perusteella, että asiaan on sovellettava vieraan valtion lakia, voi käydä niin, että kyseisen vieraan valtion lainvalintasääntöjen perusteella olisikin sovellettava muuta lakia.

Esimerkki: Ranskan lainvalintasääntöjen mukaan Ranskassa asuvan Englannin kansalaisen asiassa sovelletaan Englannin lainsäädäntöä. Englannin lainvalintasääntöjen mukaan taas sovelletaan asuinmaan, siis Ranskan, lainsäädäntöä.

Miten tällaisessa tapauksessa toimitaan Italiassa? Mitä tapahtuu, jos Italian lainsäädännön mukaan sovelletaan vieraan valtion lainsäädäntöä, joka taas sisältää takaisinviittauksen (renvoi) Italian tai jonkun kolmannen maan lainsäädäntöön?

Kun Italian lainsäädännön mukaan sovelletaan vieraan valtion lainsäädäntöä, joka taas sisältää takaisinviittauksen jonkun muun maan lainsäädäntöön, tällaista takaisinviittausta voidaan soveltaa ainoastaan seuraavissa tilanteissa:

1)      kyseisessä vieraassa valtiossa hyväksytään takaisinviittaus

2)      takaisinviittaus koskee Italian lainsäädäntöä.

Takaisinviittaus ei ole sovellettavissa, jos asianosaiset ovat valinneet sovellettavaksi vieraan valtion lain tai vieraan valtion laissa on säännöksiä oikeustoimien muodosta tai jos on kyse sopimuksenulkoisista velvoitteista.

2.3 Liittymän muuttuminen

Mitä tapahtuu, jos liittymä muuttuu esim. irtaimen omaisuuden luovutuksen yhteydessä?

Sovelletaan edellä esitettyjä sääntöjä.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Voivatko tuomioistuimet olla noudattamatta lainvalintasääntöjä, jos ne ovat ristiriidassa kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusteiden kanssa? Sovelletaanko Italiassa muita säännöksiä lainvalintasäännöistä riippumatta (kansainvälisesti pakottavat säännökset)?

Italian lainsäädännön mukaan (lain nro 218/1995 16 §) tuomioistuin ei voi soveltaa lakiviittauksen mukaista vieraan valtion lakia, jos sen vaikutukset ovat vastoin yleistä järjestystä. Tällä tarkoitetaan yleensä ”kansainvälistä oikeusjärjestystä”. Oikeustoimikelpoisuuteen ja muihin edellytyksiin parisuhteen rekisteröimiseksi sovelletaan kunkin asianosaisen kansallista lainsäädäntöä parisuhteen rekisteröimisen hetkellä. Jos sovellettavassa lainsäädännössä ei kuitenkaan sallita rekisteröityä parisuhdetta samaa sukupuolta olevien täysi-ikäisten henkilöiden välillä, sovelletaan Italian lainsäädäntöä (vuoden 1995 lain nro 218 32-ter §).

Italian lainsäädännön (edellä mainitun lain 17 §) mukaan lainvalintatilanteessa Italian lainsäädännön mukaiset normit syrjäyttävät poikkeuksetta muut. Näin on silloinkin, kun lainvalintasääntöjen mukaan olisi sovellettava vieraan valtion lakia, jos se poikkeaa Italian lain tarkoituksesta ja soveltamisalasta (niin kutsutut kansainvälisesti pakottavat säännökset).

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

  • Tuomarin ja asianosaisten roolit

Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen kuuluu tuomarin tehtäviin, mutta hän voi käyttää siinä apuna myös asianosaisia, yliopistoja tai oikeusministeriötä.

  • Millä tavoin sisältö on selvitettävä?

Vieraan valtion lain sisällön selvittämisessä voidaan käyttää todistuskeinoina kansainvälisissä sopimuksissa mainittuja välineitä, tietoja, joita vieraan valtion viranomaiset ovat toimittaneet oikeusministeriön välityksellä, ja asiantuntijoiden tai tutkimuslaitosten lausuntoja.

  • Mitä tapahtuu, jos vieraan valtion lain sisältöä ei voida selvittää?

Jos mahdollista, sovelletaan lakia, johon asialla on muiden kriteerien perusteella liittymä. Jos tällaista ei ole, sovelletaan Italian lakia.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Lain nro 218/1995 57 §:ssä vahvistetaan, että sopimusvelvoitteisiin sovellettava lainsäädäntö määritetään 19. kesäkuuta 1980 tehdyssä Rooman yleissopimuksessa.

Yleissopimuksessa määrätään yleisesti, että sopimuksiin sovelletaan sopimuspuolten valitsemaa lainsäädäntöä.

Jos valintaa ei tehdä, sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, johon sopimusmääräys läheisimmin liittyy. Tämä ei kuitenkaan vaikuta muiden sellaisten kansainvälisten yleissopimusten soveltamiseen, jotka koskevat yksittäisiä velvoitteita (esim. kansainvälisluontoista irtainten esineiden kauppaa koskevaa vuonna 1955 tehtyä Haagin yleissopimusta sovelletaan mieluummin kuin vuonna 1980 tehtyä Rooman yleissopimusta).

Kansainvälisen yleissopimuksen perusteella määritettyä lakia tai sopimuspuolten vapaasti sopimaa lakia ei voida kuitenkaan soveltaa, jos sen katsotaan olevan vastoin oikeusjärjestyksen perusteita (ordre public) (esim. vastoin turvallisuussäännöksiä).

Asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I ‑asetus) antamisen myötä kansainvälisiin sopimusasioihin, joissa on mukana EU:n jäsenvaltioita, ei sovelleta enää kansainvälisten yleissopimusten määräyksiä vaan kyseisen asetuksen säännöksiä.

Asetuksen mukaan ensisijaisena perusteena sopimussuhteeseen sovellettavan lainsäädännön valinnassa pidetään osapuolten valintaa. Sopimuspuolten valitsemalla lainsäädännöllä ei kuitenkaan voida sulkea pois sen lainsäädännön kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamista, johon sopimus liittyy läheisimmin.

Sellaisia tilanteita varten, joissa sopimuspuolet eivät tee lainvalintaa, asetuksessa on säädetty yksittäisiä sopimustyyppejä koskevista erityisistä liittymäperusteista. Esimerkkejä:

• myyntiin sovelletaan sen maan lakia, jossa myyjän asuinpaikka on

• vuokraamiseen sovelletaan sen maan lakia, jossa vuokrattava omaisuus sijaitsee

• palvelujen suorittamiseen sovelletaan sen maan lakia, jossa palvelunsuorittajan asuinpaikka on.

Tuomioistuimen toimivaltaa koskevien päätösten tunnustamiseen ja niiden täytäntöönpanoon sovelletaan asetusta (EU) N:o 1215/2012 (Bryssel Ia ‑asetus).

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Edellä mainitussa laissa nro 218/1995 määritetään, mitä lakia sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovelletaan seuraavissa tapauksissa:

• yksipuolinen sitoumus (sen valtion laki, jossa sitoumus on tehty)

• velkakirjat (vekseleitä ja juoksevia velkakirjoja koskeva Geneven yleissopimus vuodelta 1930 ja sekkejä koskeva Geneven yleissopimus vuodelta 1931; muihin velkakirjoihin sovelletaan pääasiallisten vaatimusten osalta sen valtion lakia, jossa velkakirja annetaan)

• vapaaehtoinen edustus (sen valtion laki, jossa edustajan toimipaikka on tai jossa hän pääasiallisesti käyttää valtuuksiaan)

• laista johtuvat velvoitteet (sen paikan laki, jossa asiaintila, josta velvoite seuraa, on ilmennyt)

• deliktivastuu (sen valtion laki, jossa asiaintila on ilmennyt, ellei vahingon kohteeksi joutunut pyydä soveltamaan sen paikan lakia, jossa vahingon aiheuttanut asia on tapahtunut; tai, jos kaikki osapuolet ovat saman valtion kansalaisia, kyseisen valtion laki).

Asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II ‑asetus) antamisen myötä kansainvälisiin asioihin, joissa on mukana EU:n jäsenvaltioita, sovelletaan kyseistä säädöstä. Asetuksessa säädetään, että velvoitteisiin, jotka johtuvat vahingonkorvausvastuun perustavasta tapahtumasta, sopimusneuvotteluihin liittyvästä vastuusta, asiainhuollosta ja perusteettomasta edusta, sovelletaan sen maan lakia, jossa vahinko aiheutuu, riippumatta siitä, missä maassa vahingon aiheuttanut tapahtuma sattui. Muun maan lain valinta on mahdollista, jos asiasta on sovittu vahingon aiheuttaneen tapahtuman jälkeen tehtävällä sopimuksella.

Tuomioistuimen toimivaltaa koskevien päätösten tunnustamiseen ja niiden täytäntöönpanoon sovelletaan asetusta (EU) N:o 1215/2012 (Bryssel Ia ‑asetus).

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilön oikeudelliseen asemaan, oikeuskelpoisuuteen ja oikeustoimikelpoisuuteen sekä henkilön oikeuksiin ja niiden sisältöön (kuten oikeus nimeen), sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen kyseinen henkilö on. Perhesuhteista johtuviin oikeuksiin sovelletaan kuitenkin tapauskohtaisesti laissa nro 218/1995 mainittuja lainvalintasääntöjä.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Lapsen asema ja kansalaisuus määräytyvät sen valtion lain mukaan, jonka kansalaisia vanhemmat tai toinen heistä on lapsen syntyessä. Vanhemmuuden vahvistamisen ja vanhempien ja lapsen henkilökohtaisten ja varallisuusoikeudellisten suhteiden sekä vanhempainvastuun osalta viitataan sen valtion lakiin, jonka kansalainen lapsi on syntyessään.

Muuhun lakiin viittaamisesta huolimatta sovelletaan poikkeuksetta Italian säädöksiä, joissa vahvistetaan lapsen aseman ainutlaatuisuus (ja näin ollen avioliitossa olevien henkilöiden lasten ja muiden lasten tasavertainen kohtelu), määrätään vanhempainvastuu molemmille vanhemmille, määrätään, että molempien vanhempien on osallistuttava lasten elatukseen, ja annetaan tuomarille toimivalta määrätä toimenpiteitä vanhempainvastuun rajoittamiseksi tai poistamiseksi, jos vanhemmat toimivat lasta vahingoittavalla tavalla.

Adoptioasioissa sovelletaan Italian lakia (laki nro 184/1983), jos italialaista tuomioistuinta on pyydetty vahvistamaan lapselle aviolapsen asema. Lain nro 184/1983 29 §:ssä ja sitä seuraavissa pykälissä säädetään muun muassa tapauksista, joissa Italiassa asuvat henkilöt pyytävät alaikäisen lapsen adoptiota ulkomailta ja jossa noudatetaan kansainvälistä lapseksiottamista koskevassa 29. toukokuuta 1993 tehdyssä Haagin yleissopimuksessa määritettyjä sääntöjä.

Lain nro 218/1995 38 §:ssä on muiden lainvalintasääntöjen osalta yksityiskohtainen säännöstö yksittäisistä tapauksista.

Kun kyse on tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa, sovelletaan asetusta (EY) N:o 2201/2003.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Jos aviopuolisot ovat saman valtion kansalaisia, heidän suhteisiinsa sovelletaan kyseisen valtion lakia. Muussa tapauksessa sovelletaan sen valtion lakia, jossa aviopari pääasiallisesti asuu.

Henkilöiden välisiin suhteisiin sovellettavaa lakia sovelletaan yleensä myös aviovarallisuussuhteisiin. Tästä voidaan kuitenkin poiketa laissa säädetyissä tapauksissa tai, jos puolisot ovat sopineet toisin.

Italian lainsäädännössä tunnustetaan myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset liitot (rekisteröity parisuhde), joihin sovelletaan lähes vastaavaa järjestelmää kuin avioliittoihin lukuun ottamatta adoptio-oikeutta. Rekisteröityihin parisuhteisiin sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa parisuhde on rekisteröity, mutta toinen puolisoista voi pyytää tuomarilta sen valtion lain soveltamista, jossa pari pääasiallisesti asuu. Myös varallisuussuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa parisuhde on rekisteröity, mutta on myös mahdollista sopia kirjallisesti sen valtion lain soveltamisesta, jonka kansalainen ainakin toinen puolisoista on tai jossa ainakin toinen puolisoista asuu.

Italian kansalaisen ulkomailla samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa solmimalla avioliitolla on sama vaikutus kuin rekisteröidyllä parisuhteella, josta säädetään Italian lainsäädännössä.

Avio- ja asumuseroon ja rekisteröidyn parisuhteen purkamiseen sovelletaan asetusta (EU) N:o 1259/2010, joka on ensisijainen lakiin nro 218/1995 nähden. Asetuksen mukaan aviopuolisot (tai rekisteröidyn parisuhteen osapuolet) voivat valita, että sovelletaan sen valtion lakia, joka on molempien puolisoiden asuinpaikka sopimuksen tekohetkellä, jossa puolisoiden viimeinen yhteinen asuinpaikka oli, jos toinen puolisoista asuu siellä edelleen sopimuksen tekohetkellä, tai jonka kansalainen jompikumpi puolisoista on tai tuomioistuinvaltion lakia. Jos sopimusta ei ole tehty, sovelletaan edellä mainittuja liittymäperusteita hierarkkisessa järjestyksessä (ensimmäinen peruste on ensisijainen toiseen perusteeseen nähden jne.).

On myös mahdollista tehdä yhteiselämää koskeva sopimus sellaisten henkilöiden välillä, jotka eivät ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Jos sopimuspuolet ovat saman valtion kansalaisia, tällaisiin sopimuksiin sovelletaan kyseisen valtion kansallista lainsäädäntöä. Muussa tapauksessa sovelletaan sen valtion lakia, jossa yhteiselämää pääasiallisesti vietetään.

Perheen elatusvelvoitteisiin sovelletaan 2. lokakuuta 1973 tehtyä Haagin yleissopimusta.

Kun kyse on tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa koskevissa asioissa, sovelletaan asetusta (EY) N:o 2201/2003.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Yleisperiaatteena Italiassa on, että puolisoiden omaisuus on yhteistä.

Puolisot voivat kuitenkin sopia omaisuutensa pitämisestä erillisinä tai tehdä sopimuksen muunlaisesta järjestelystä.

3.7 Testamentit ja perinnöt

On tarpeen erotella kaksi ajallisesti erilaista tapausta.

  1. Perintöasioihin, joiden käsittely on aloitettu ennen 17. elokuuta 2015, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen perittävä oli kuollessaan. Perittävä voi eläessään määrätä testamentissaan, että perimykseen sovelletaan hänen asuinmaansa lakia, jos perittävän asuinpaikka hänen kuollessaan on yhä kyseisessä maassa. Jos kyseessä on Italian kansalainen, lainvalinta ei vaikuta Italiassa asuvien perillisten oikeuksiin (lain nro 218/1995 46 §).
  2. Perintöasioihin, joiden käsittely on aloitettu 17. elokuuta 2015 tai sen jälkeen, sovelletaan asetusta (EU) N:o 650/2012, jolla korvataan edellä mainittu säädös. Tällaisiin perintöasioihin sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävällä oli asuinpaikka hänen kuollessaan. Perittävä voi määrätä testamentissaan, että perimykseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen hän on valinnan tehdessään tai kuollessaan. Asetuksella otettiin myös käyttöön eurooppalainen perintötodistus, jolla todistetaan henkilön asema perillisenä, testamentinsaajana tai testamentin toimeenpanijana eri jäsenvaltioissa.

3.8 Kiinteä omaisuus

Kiinteä ja irtain omaisuus (tässä yhteydessä ei ole syytä käsitellä aineetonta omaisuutta).

Omistusoikeuteen ja muihin esineoikeuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa omaisuus on.

Jos omaisuus on jossakin EU:n jäsenvaltiossa, sovelletaan asetusta (EU) N:o 1215/2012 (Bryssel Ia ‑asetus), jonka mukaan asiassa, joka koskee esineoikeutta kiinteään omaisuuteen, toimivalta on sen valtion tuomioistuimilla, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee.

3.9 Maksukyvyttömyys

Italian lainsäädännössä ei ole nimenomaisia säännöksiä maksukyvyttömyysmenettelyissä sovellettavasta lainsäädännöstä.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteisistä lainvalintasäännöistä on säädetty asetuksessa (EU) N:o 848/2015. Asetuksessa säädetään, että toimivalta päättää maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta on sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa velallisen pääintressien keskus sijaitsee. Maksukyvyttömyysmenettelyyn ja sen vaikutuksiin sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jonka alueella menettely on alkanut.

Luettelo monenvälisistä yleissopimuksista

1. AVIOLIITTO, ASUMUSERO JA AVIOERO

Yleissopimus avioerojen ja asumuserojen tunnustamisesta,

tehty Haagissa 1. kesäkuuta 1970

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta, tehty Istanbulissa 11. toukokuuta 2011 (27. kesäkuuta 2013 annettu laki nro 77)

2. VANHEMMUUS JA ADOPTIO

Yleissopimus sukunimiin ja etunimiin sovellettavasta laista, tehty Münchenissä 5. syyskuuta 1980

Yleissopimus lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa, tehty Haagissa 29. toukokuuta 1993

3. LAPSET

Yleissopimus alaikäisten suojelun suhteen toimivaltaisista viranomaisista ja sovellettavasta lainsäädännöstä, tehty Haagissa 5. lokakuuta 1961

Yksityisoikeuden alaa koskeva yleissopimus kansainvälisestä lapsikaappauksesta, tehty Haagissa 25. lokakuuta 1980

Eurooppalainen yleissopimus lasten huoltoa koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja lasten palauttamisesta, tehty Luxemburgissa 20. toukokuuta 1980

Yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, tunnustamisesta, täytäntöönpanosta ja yhteistyöstä vanhempainvastuuta ja lastensuojelutoimenpiteitä koskevissa asioissa, tehty Haagissa 19. lokakuuta 1996 (18. kesäkuuta 2015 annettu laki nro 101)

4. PERHEEN ELATUSVELVOLLISUUDET

Yleissopimus elatusavun perimisestä ulkomailla, tehty New Yorkissa 20. kesäkuuta1956

Yleissopimus elatusapua koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta, tehty Haagissa 2. lokakuuta 1973

Yleissopimus elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, tehty Haagissa 2. lokakuuta 1973.

5. KANSALAISUUS JA VALTIOTTOMUUS

Valtiottomien henkilöiden oikeusasemaa koskeva yleissopimus, tehty New Yorkissa 28. syyskuuta 1954

Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus, tehty Genevessä 28. heinäkuuta 1951, ja pakolaisten oikeusasemaa koskeva pöytäkirja, tehty New Yorkissa 31. tammikuuta 1967

6. PERINTÖASIAT

Yleissopimus kansainvälisen testamentin muotoa koskevasta yhtäläisestä laista, tehty Washingtonissa 26. lokakuuta 1973

Yleissopimus kuolleiden henkilöiden omaisuuden kansainvälisestä hallinnoinnista, tehty Haagissa 2. lokakuuta 1973

7. SOPIMUSVELVOITTEET

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskeva yleissopimus, tehty Roomassa 19. kesäkuuta 1980

Yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla, tehty Luganossa 16. syyskuuta 1988

8. KANSAINVÄLINEN KAUPPA

Sopimus kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista, tehty Haagissa 15. kesäkuuta 1955

Yleissopimus kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista, tehty Wienissä 11. huhtikuuta 1980 (YK)

Yleissopimus tavaran kansainvälisestä tiekuljetuksesta, tehty Genevessä 19. toukokuuta 1956

9. VELKAKIRJAT

Sopimus yhtäläisestä vekselilaista,

tehty Genevessä 7. kesäkuuta 1930

Yleissopimus yhtäläisestä shekkilaista ja eräiden shekkejä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä, tehty Genevessä 19. maaliskuuta 1931

10. SOPIMUKSEEN PERUSTUMATTOMAT VELVOITTEET

Yleissopimus vahingonkorvausvastuusta ydinvoiman alalla, tehty Pariisissa 29. heinäkuuta 1960, ja siihen liittyvät pöytäkirjat

Kansainvälinen yleissopimus väliintulosta öljysaastuntaonnettomuuksissa aavalla merellä, tehty Brysselissä 29. marraskuuta 1969, ja siihen liittyvä pöytäkirja

11. VÄLIMIESMENETTELY

Yleissopimus ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta, tehty New Yorkissa 10. kesäkuuta 1958

Eurooppalainen yleissopimus kansainvälisestä kauppaoikeuden alalla sovellettavasta sovittelusta, tehty Genevessä 21. huhtikuuta 1961

12. OIKEUSAPU JA OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ

Riita-asioiden oikeudenkäyntiä koskeva yleissopimus, tehty Haagissa 1. maaliskuuta 1954

Oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa koskeva yleissopimus, tehty Haagissa 15. marraskuuta 1965

Todisteiden vastaanottamista ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa koskeva yleissopimus, tehty Haagissa 18. maaliskuuta 1970

Yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla, tehty Luganossa 16. syyskuuta 1988

13. TRUSTIT

Yleissopimus trusteihin sovellettavasta laista ja sen tunnustamisesta, tehty Haagissa 1. heinäkuuta 1985

Lain nro 218/1995 2 §:ssä on varmistettu kansainvälisen oikeuden säännösten, erityisesti yhdenmukaisten lain säännösten, ja Italian kansainvälisen yksityisoikeuden säännösten yhteensovittaminen siten, että Italian lainsäädännön piiriin kuuluvat tilanteet ja oikeussuhteet eivät estä Italiassa voimassa olevien saman alan kansainvälisten sopimusten soveltamista.

Päivitetty viimeksi: 22/12/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Kypros

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Jos rajat ylittävä asia viedään Kyproksessa tuomioistuimen käsiteltäväksi, se, mitä lakia Kyproksessa sovelletaan, määräytyy ensisijaisesti EU:n lainsäädännön ja erityisesti sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annetun asetuksen (EY) N:o 593/2008 (nk. Rooma I ‑asetus) sekä sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annetun asetuksen (EY) N:o 864/2007 (nk. Rooma II ‑asetus) mukaan.

Lisäksi Kyproksen tuomioistuimet soveltavat maan omaa oikeuskäytäntöä, koska asiasta ei ole annettu kansallisia lakeja tai sääntöjä. Jos asiaa koskevaa Kyproksen oikeuskäytäntöä ei ole, sovelletaan Kyproksen tuomioistuinlain (laki 14/60) 29 §:n 1 momentin c kohdan mukaisesti Englannin common law ‑oikeutta.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Trusteihin sovellettavasta laista ja niiden tunnustamisesta 1. heinäkuuta 1985 tehty Haagin yleissopimus sellaisena kuin Kyproksen tasavalta on sen ratifioinut ratifiointilailla 15(III) vuonna 2017.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Ei sovelleta.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Tuomari ei ole velvollinen soveltamaan näitä lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan. Ainoastaan asianosainen voi ottaa tämän kysymyksen esille tuomioistuimessa, ja asianosaisen on pystyttävä todistamaan, että toisen valtion laki syrjäyttää Kyproksen lain. Jos tuomioistuin ei ole siitä vakuuttunut, sovelletaan Kyproksen lakia.

Koska tässä käytännössä on kyse todisteista ja menettelykysymyksistä, siihen eivät vaikuta edellä mainitut asetukset (EY) N:o 593/2008 ja (EY) N:o 864/2007.

2.2 Renvoi

Asetuksissa (EY) N:o 593/2008 ja (EY) N:o 864/2007 ei sallita viittausperiaatteen (renvoi) soveltamista. Asioissa, joita asetukset eivät kata, viittausperiaatetta voidaan kuitenkin soveltaa seuraavasti.

Silloin kun asiassa on todettu, että olisi sovellettava toisen valtion lakia, tuomioistuinkäsittelyssä on sovellettava joko vain toisen valtion lain sisäisiä kansallisia säännöksiä tai toisen valtion koko lakia mukaan lukien kyseisen lain mukaan sovellettavat kansainväliset säännöt.

Jälkimmäisessä tapauksessa ongelmana on se, että kyseisen toisen valtion oikeusjärjestelmän mukaan sovellettavan lain säännöksissä saatetaan viitata Kyproksen lakiin, jota tuomarin on sovellettava (renvoi). Siinä tapauksessa tuomioistuimella on kaksi vaihtoehtoa: viittausperiaatteen hyväksyminen ja Kyproksen lain soveltaminen (”osittainen renvoi”) tai sen hylkääminen ja toisen valtion lain soveltaminen kokonaisuudessaan (”täysi renvoi”).

2.3 Liittymän muuttuminen

Jotta vältetään liittymän (esimerkiksi kotipaikan tai sen paikan, mihin irtain omaisuus tai trusti on siirretty) muuttumisen aiheuttamat ongelmat, päivä, jona liittymää tarkastellaan, määritetään sovellettavaa lakia koskevan säännön avulla. Ks. esimerkiksi trusteja koskevan 1. heinäkuuta 1985 tehdyn Haagin yleissopimuksen 7 artikla.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Toisen valtion lakia ei saa soveltaa, vaikka sovellettavan lain säännökset edellyttäisivät sen soveltamista, jos sen soveltaminen ei ole Kyproksen tasavallan yleisen järjestyksen mukaista. Oikeuskäytännössä ”yleiseen järjestykseen” kuuluvat oikeuden, yleisen moraalin ja etiikan olennaiset periaatteet (Pilavachi & Co Ltd vs. International Chemical Co Ltd (1965) 1 CLR 97).

Toisen valtion lakia ei myöskään saa soveltaa tulleihin, veroihin eikä verotukseen.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Sovelletaan asiassa Royal Bank of Scotland plc vs. Geodrill Co Ltd ja muut (1993) 1 JSC 753 annettua päätöstä. Sen mukaan osapuolen, joka katsoo, että hänen asiaansa on sovellettava vieraan valtion lakia, täytyy ensin esittää tämä vaade ja esittää sitten siitä asiantuntijatodisteet, jotka vakuuttavat tuomioistuimen. Jos todisteet eivät vakuuta tuomioistuinta tai kukaan osapuolista ei esitä tällaista vaadetta, sovelletaan Kyproksen lakia.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Asetusta (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) sovelletaan kaikkiin sopimusvelvoitteisiin ja säädöksiin silloin, kun esiin tulee kysymys siitä, mitä lakia olisi sovellettava.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Useimmissa tapauksissa sovelletaan asetusta (EY) N:o 864/2007 (Rooma II), ja yleissääntö on, että sovellettava laki määräytyy sen perusteella, missä vahinko tapahtuu (lex loci damni), riippumatta siitä, missä maassa tai maissa välilliset seuraukset syntyvät. Asetuksessa vahvistetaan myös erityissäännöt sille, miten sovellettava laki määräytyy, kun on kyse erityyppisistä sopimukseen perustumattomista velvoitteista, kuten vilpillisestä kilpailusta tai tuotevastuusta.

Trusteihin sovelletaan vuonna 2017 annettua trusteihin ja niiden tunnustamiseen sovellettavaa (ratifiointi-) lakia (laki 15(III)/2017), jolla ratifioitiin vuoden 1985 Haagin yleissopimus. Ratifiointilain ja yleissopimuksen mukaan trustia koskee edunvalvojan valitsema laki. Muussa tapauksessa trustia koskee laki, johon sillä on läheisin yhteys.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Sukunimi

Sukunimi määräytyy vanhempien ja lasten välistä suhdetta koskevan lain (laki 216/90) mukaan. Sen mukaan vanhemmat tekevät yhdessä ilmoituksen lapsen sukunimestä kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Jos he eivät tee tällaista ilmoitusta, lapselle annetaan isän sukunimi. Avioliiton ulkopuolella syntyneelle lapselle on annettava äidin sukunimi, ellei isä tunnusta lasta, tai siihen asti, kunnes isä tunnustaa lapsen.

Kotipaikka

Henkilön kotipaikka määräytyy testamenttia ja perimystä koskevan lain 195 luvun mukaan. Siinä säädetään, että henkilön kotipaikka on joko hänen syntymäpaikkansa (”alkuperäinen kotipaikka”) tai paikka, jonne hän on itse myöhemmin vapaaehtoisesti muuttanut (”valittu kotipaikka”).

Jos lapsi on syntynyt avioliitossa isän eläessä, lapsen syntymäpaikka on isän kotipaikka lapsen syntymähetkellä.

Jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella tai isänsä kuoleman jälkeen, lapsen syntymäpaikka on äidin kotipaikka lapsen syntymähetkellä.

Oikeustoimikelpoisuus

Henkilön oikeustoimikelpoisuudesta avioliiton solmimiseen säädetään avioliittolain (laki 104(I)/2013) 14 §:ssä. Sen mukaan henkilöllä ei ole oikeutta solmia avioliittoa, jos hän on alle 18-vuotias tai jos hän avioliiton solmimisajankohtana kärsii mielenterveyden häiriöistä tai aivo- tai muusta sairaudesta tai on henkisesti vajaakykyinen tai päihderiippuvainen eikä sen vuoksi ymmärrä, mistä on kyse eikä kykene antamaan suostumustaan avioliittoon.

Vaikka pariskunta tai toinen heistä on alle 18-vuotias, heillä katsotaan kuitenkin olevan oikeus solmia avioliitto, jos he ovat vähintään 16-vuotiaita tai jos heidän holhoojansa ovat antaneet kirjallisen suostumuksensa avioliiton solmimiseen tai jos painavat syyt oikeuttavat avioliiton solmimisen. Jos holhoojat eivät anna suostumustaan tai holhoojaa ei ole, kysymyksen oikeudesta solmia avioliitto ratkaisee sen alueen perhetuomioistuin, jossa avioliittoon haluava henkilö asuu.

Oikeustoimikelpoisuus tarkoittaa sopimuksia koskevan lain 149 luvun 11 §:n mukaan, että henkilöllä on oikeus tehdä sopimuksia, jos hän on mieleltään terve eikä hänen oikeustoimikelpoisuuttaan ole rajoitettu lain nojalla. Lain mukaan avioliitossa olevan henkilön ei katsota olevan kykenemätön tekemään sopimuksia vain siitä syystä, että hän on alle 18-vuotias.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Vanhemman ja lapsen välistä oikeudellista suhdetta, kuten vanhempainvastuuta, elatusvelvollisuutta ja yhteydenpitoa, säätelee Kyproksen lainsäädäntö ja erityisesti vanhempien ja lapsen välistä suhdetta koskeva laki 216/90.

Lisäksi sovelletaan asetusta (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel IIa) ja asetusta (EY) N:o 4/2009 sekä toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa vuonna 1996 tehtyä Haagin yleissopimusta niiden kattamiin asioihin.

3.4.2 Adoptio

Jos adoptiomenettely käsitellään Kyproksen tuomioistuimissa, sovelletaan Kyproksen lakia, vaikka adoptio olisi luonteeltaan rajat ylittävä.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Avioliiton solmimiseen ja purkamiseen liittyvistä kysymyksistä Kyproksessa säädetään vuoden 2003 avioliittolaissa (laki 104(I)/2003). Lisäksi sovelletaan YK:n suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista koskevaa yleissopimusta, joka ratifioitiin Kyproksen tasavallassa lailla 16(III)/2003.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

3.5.3 Avio- ja asumusero

Avioeroa koskevista kysymyksistä säädetään perustuslain 111 §:ssä, kirkossa vihittyjen osalta vuoden 1990 avioliiton sovitteluyritystä ja henkistä purkamista koskevassa laissa (laki 22/1990) ja avioliittolaissa (laki 104(Ι)/2003).

Avio- ja asumuseron tunnustamiseen liittyviin kysymyksiin sovelletaan vuonna 1971 tehtyä avioerojen ja asumuserojen tunnustamista koskevaa Haagin yleissopimusta, joka ratifioitiin Kyproksen tasavallan lailla 14(III)1983.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Puolison elatusvelvollisuus

Aviovarallisuuslaki (laki 232/1991) sellaisena kuin se on muutettuna:

Jos puolisot eivät enää asu yhdessä, tuomioistuin voi toisen puolison pyynnöstä määrätä toisen puolison maksamaan elatusapua sitä hakeneelle puolisolle.

Entisillä aviopuolisoilla on keskinäinen elatusvelvollisuus, jos jompikumpi heistä ei pysty elättämään itseään omilla tuloillaan tai omaisuudellaan ja

a) jos hän avioeron toteuduttua tai seuraavassa määriteltyjen määräaikojen päätyttyä ei ikänsä tai terveydentilansa vuoksi voi ryhtyä ammattiin tai jatkaa ammatissa, joka takaisi hänelle toimeentulon

b) jos hän on alaikäisen tai aikuisen lapsen tai muun sellaisen huollettavan huoltaja, joka ei pysty itse huolehtimaan itsestään fyysisen tai henkisen vammaisuuden vuoksi, eikä vaateen esittävä henkilö siksi pysty löytämään sopivaa työtä

c) jos hän ei löydä pysyvää ja tarkoituksenmukaista työpaikkaa tai tarvitsee ammattikoulutusta enintään kolmen vuoden ajan avioeron vahvistamisen jälkeen

d) jos tilanne on muuten sellainen, että elatusavun myöntäminen avioeron vahvistamisen jälkeen on oikeudenmukaisuuden nimissä välttämätöntä.

Elatusapu voidaan evätä tai sitä voidaan rajoittaa tärkeistä syistä varsinkin silloin, jos avioliitto on ollut lyhyt tai puoliso, joka saattaisi olla oikeutettu elatusapuun, on syyllinen avio- tai asumuseroon tai on itse aiheuttanut köyhyytensä.

Oikeus elatusapuun päättyy tai elatusapumääräystä on muutettava olosuhteiden niin vaatiessa.

Alaikäisen lapsen elatusvelvollisuus

Vanhempien ja lasten välisiä suhteita koskevan lain (laki 216/90) mukaan vanhemmat vastaavat yhdessä alaikäisen lapsensa elatuksesta varojensa mukaan. Vanhemman elatusvelvollisuutta voidaan jatkaa sopimuksella tai oikeuden päätöksellä senkin jälkeen, kun lapsi on aikuinen, jos se on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi perusteltua (esimerkiksi jos lapsi on vajaavaltainen tai vammainen, palvelee kansalliskaartissa tai opiskelee oppilaitoksessa tai ammattikoulussa).

Alaikäisen lapsen oikeus saada elatusapua vanhemmiltaan säilyy, vaikka hänellä olisi varallisuutta.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Tähän sovelletaan lain 232/1991 13 §:ää, jonka yleissääntönä on, että avioliitto ei muuta puolisoiden oikeutta määrätä itse omaisuudestaan. Lain 14 §:n mukaan puoliso voi kuitenkin vaatia itselleen toisen puolison omaisuutta silloin, kun avioliitto purkautuu tai mitätöidään, jos vaatimuksen esittävä puoliso on osallistunut toisen puolison omaisuuden lisäämiseen jollakin tavalla. Vaatimuksen esittävä osapuoli voi kanteen nostamalla vaatia, että hänelle maksetaan se osa omaisuuden lisäyksestä, joka on hänen ansiotaan.

Puolison osuus toisen puolison omaisuuden lisäyksestä arvioidaan yhdeksi kolmasosaksi lisäyksestä, ellei sen todisteta olevan pienempi tai suurempi.

Puolisoiden omaisuuden lisäykseen ei kuulu se, mitä he ovat saaneet lahjana, perintönä, jälkisäädöslahjoituksena tai muuna lahjoituksena.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Perimykseen ja kaikkiin muihin perintöön liittyviin kysymyksiin, testamentin laatimisen tai kumoamisen muotoa lukuun ottamatta, sovelletaan toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta annettua asetusta (EU) N:o 650/2012.

Edellä mainitun asetuksen 22 artiklan mukaan henkilö voi valita, että hänen perimykseensä kokonaisuudessaan sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen hän on valinnan tehdessään tai kuollessaan. Lainvalinta tehdään nimenomaisella ilmoituksella.

Jos on olemassa testamentti, sovelletaan testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista 5. lokakuuta 1961 tehtyä Haagin yleissopimusta. Yleissopimuksen 1 artiklan mukaan testamenttimääräys katsotaan muodoltaan päteväksi, mikäli se muotonsa osalta täyttää sisäisen lain määräykset:

a) sillä paikkakunnalla, jolla testamentin tekijä teki testamenttimääräyksen; tai

b) sellaisessa valtiossa, jonka kansalainen testamentin tekijä oli testamenttimääräyksen tehdessään tai kuollessaan; tai

c) sellaisella paikkakunnalla, jolla testamentin tekijällä oli domisiili (domicile) tai kotipaikka (residence habituelle) testamenttimääräyksen tehdessään tai kuollessaan; tai

d) kiinteän omaisuuden osalta sillä paikkakunnalla, missä omaisuus sijaitsee.

3.8 Kiinteä omaisuus

Asetusta (EY) N:o 593/2008 (Rooma I), jonka mukaan sopimukseen sovelletaan osapuolten valitsemaa lakia, sovelletaan suhteisiin, jotka luovat kiinteään omaisuuteen liittyviä velvollisuuksia. Lakiviittauksen puuttuessa sovelletaan asetuksen 4 artiklaa, jossa määritetään nimenomaisesti kussakin tapauksessa sovellettava laki.

Silloin kun on kyse esineoikeuksiin liittyvistä sopimuksista, tuomioistuin soveltaa Kyproksen tuomioistuinten oikeuskäytännön mukaisesti sen maan lainsäädäntöä, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee.

3.9 Maksukyvyttömyys

Sovellettava laki määräytyy maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 mukaan. Se on sen jäsenvaltion laki, jonka alueella menettely on alkanut.

Päivitetty viimeksi: 11/12/2023

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Liettua

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Liettuan tasavallan siviililain ensimmäisen kirjan I osan II luku

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 864/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II)

Neuvoston asetus (EU) N:o 1259/2010, annettu 20 päivänä joulukuuta 2010, tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista 5 päivänä lokakuuta 1961 tehty Haagin yleissopimus.

Alaikäisten suojelun suhteen toimivaltaisista viranomaisista ja sovellettavasta lainsäädännöstä 5 päivänä lokakuuta 1961 tehty Haagin yleissopimus.

Tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista 4 päivänä toukokuuta 1971 tehty Haagin yleissopimus.

Elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 2 päivänä lokakuuta 1973 tehty Haagin yleissopimus.

Yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, avattu allekirjoitettavaksi Roomassa 19 päivänä kesäkuuta 1980.

Toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19 päivänä lokakuuta 1996 tehty Haagin yleissopimus.

Linkki avautuu uuteen ikkunaanTuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 30 päivänä lokakuuta 2007 tehty yleissopimus (uusi Luganon yleissopimus).

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Tuomioistuimien toiminnasta annetun Liettuan tasavallan lain 33 §:n 1 momentin mukaisesti tuomioistuimia ohjaavat oikeusasioiden käsittelyssä Liettuan tasavallan perustuslaki, lait, kansainväliset sopimukset, joiden osapuolena Liettuan tasavalta on, hallituksen päätöslauselmat ja muut Liettuan tasavallassa voimassa olevat säädökset, jotka eivät ole ristiriidassa lakien kanssa. Liettuan tasavallan siviililain 1.10 §:n 1 momentin mukaisesti ulkomaista lakia sovelletaan siviilioikeudellisiin suhteisiin, jos niin määrätään kansainvälisissä sopimuksissa, joiden osapuolena Liettuan tasavalta on, tai osapuolten välisissä sopimuksissa tai jos niin säädetään Liettuan tasavallan lainsäädännössä.

2.2 Renvoi

Liettuan tasavallan siviililain 1.14 §:n mukaisesti Liettuan tasavallan lakia sovelletaan ainoastaan tässä siviililaissa tai ulkomaisessa lainsäädännössä säädetyissä tapauksissa, jos sovellettavassa ulkomaisessa lainsäädännössä on ns. renvoi eli takaisin- tai edelleenviittaus, jonka nojalla on sovellettava Liettuan tasavallan lainsäädäntöä. Jos sovellettavassa ulkomaisessa laissa on renvoi, jonka nojalla on sovellettava kolmannen valtion lakia, sitä sovelletaan ainoastaan tässä laissa tai kolmannen valtion lainsäädännössä säädetyissä tapauksissa. Jos henkilön siviilioikeudellista asemaa määritettäessä sovellettavassa ulkomaisessa laissa viitataan Liettuan tasavallan lakiin, sovelletaan Liettuan tasavallan lakia. Näitä sääntöjä ei sovelleta tapauksissa, joissa liiketoimen osapuolet ovat valinneet sovellettavan lain. Tämä koskee myös liiketoimen muotoon sovellettavan lain ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavan lain määrittämistä. Jos kansainvälisen yksityisoikeuden säännöissä edellytetään kansainvälisen sopimuksen tai yleissopimuksen soveltamista, renvoita koskeviin kysymyksiin ja kolmannen valtion lainsäädännön renvoihin sovelletaan sovellettavan kansainvälisen sopimuksen tai yleissopimuksen määräyksiä.

2.3 Liittymän muuttuminen

Liettuan tasavallan siviililaissa ei ole tätä koskevaa yleistä sääntöä.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Liettuan tasavallan siviililain 1.11 §:n mukaisesti ulkomaisen lain sääntöjä ei sovelleta, jos niiden soveltaminen olisi vastoin Liettuan tasavallan perustuslaissa ja muissa laeissa vahvistettua yleistä järjestystä. Tällaisissa tapauksissa sovelletaan Liettuan tasavallan siviililainsäädäntöä. Liettuan tasavallan tai muun valtion, johon riita-asialla on läheisin liittymä, pakottavia oikeussääntöjä sovelletaan riippumatta siitä, ovatko osapuolet sopineet muun ulkomaisen lainsäädännön soveltamisesta. Ratkaistessaan näitä asioita tuomioistuimen on otettava huomioon kyseisten oikeussääntöjen luonne ja tavoitteet sekä niiden soveltamisen tai soveltamatta jättämisen seuraukset. Tämän lain nojalla sovellettavaa ulkomaista lakia ei voida panna täytäntöön, jos tapauksella tai sen osalla ei ole kaikkien siihen liittyvien olosuhteiden perusteella selkeää liittymää kyseiseen lakiin, vaan jonkin muun valtion lakiin. Tätä sääntöä ei sovelleta, jos sovellettava laki on valittu liiketoimen osapuolten välisellä sopimuksella.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Liettuan tasavallan siviililain 1.12 §:n mukaisesti Linkki avautuu uuteen ikkunaankansainvälisissä sopimuksissa tai Liettuan tasavallan laeissa tarkoitetuissa tapauksissa tuomioistuin soveltaa ja tulkitsee ulkomaista lakia ja määrittelee sen sisällön viran puolesta (omasta aloitteestaan). Jos ulkomaisen lain soveltamisesta määrätään osapuolten välisellä sopimuksella, ulkomaiseen lainsäädäntöön vetoavan osapuolen olisi toimitettava kaikki sovellettavan ulkomaisen lain sisältöön liittyvät todisteet ottaen huomioon kyseisen lain virallisen tulkinnan, sen soveltamiskäytännön ja asianomaisen ulkomaisen valtion lainopin. Tuomioistuin voi riita-asian osapuolen pyynnöstä avustaa sovellettavaan ulkomaiseen lainsäädäntöön liittyvien tietojen keräämisessä. Jos tuomioistuin tai ulkomaiseen lakiin vetoava osapuoli ei noudata näitä velvoitteita, sovelletaan Liettuan tasavallan lakia. Poikkeustapauksissa, joissa on tarpeen toteuttaa kiireellisiä välitoimia yksilön oikeuksien tai omaisuuden suojelemiseksi siihen asti, kunnes riitaan sovellettava laki ja sen sisältö on määritetty, tuomioistuin voi ratkaista kiireelliset asiat soveltaen Liettuan tasavallan lakia.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Liettuan tasavallan siviililain 1.37 §:n mukaisesti sopimusvelvoitteisiin sovelletaan lakia, joka on valittu velvoitteen osapuolten välisellä sopimuksella. Tällaisesta osapuolten välisestä sopimuksesta voidaan sopia osapuolten sopimuksen ehtojen mukaisesti tai se voidaan päätellä asian tosiseikkojen perusteella. Osapuolet voivat keskinäisellä sopimuksella valita tietyn maan lain, jota sovelletaan koko sopimukseen tai sen osaan tai osiin. Osapuolet voivat milloin tahansa keskinäisellä sopimuksella korvata aiemmin valitun sopimusvelvoitteeseen sovellettavan lain toisella lailla. Sovellettavan lain muutoksella on taannehtiva vaikutus, mutta siihen ei voida vedota kolmansia osapuolia vastaan eikä se tee sopimuksesta tehotonta. Se, että osapuolet ovat keskinäisellä sopimuksella valinneet sopimukseen sovellettavan ulkomaisen lain, ei ole peruste kieltäytyä soveltamasta Liettuan tasavallan tai muun valtion pakottavia oikeussääntöjä, joita osapuolet eivät voi sopimuksella muuttaa tai joista ne eivät voi sopimuksella luopua.

Jos osapuolet eivät ole valinneet sovellettavaa lakia, sovelletaan sen valtion lakia, johon sopimusvelvoite läheisimmin liittyy. Tällöin oletetaan, että valtio, johon sopimusvelvoite läheisimmin liittyy, on valtio, jonka alueella seuraavat sijaitsevat:

1) sen osapuolen kotipaikka tai keskushallinto, joka on velvollinen täyttämään sopimuksen luonteenomaisimman velvoitteen; jos velvoite liittyy läheisemmin sen valtion lakiin, jossa velvoitteen osapuolen toimipaikka sijaitsee, sovelletaan kyseisen valtion lakia

2) kiinteä omaisuus, jos sopimuksen kohde on oikeus kiinteään omaisuuteen tai oikeus käyttää kiinteää omaisuutta

3) rahdinkuljettajan päätoimipaikka kuljetussopimuksen tekohetkellä edellyttäen, että rahti on lastattu samassa valtiossa kuin missä rahdinkuljettajan päätoimipaikka sijaitsee, tai että lähettäjän kotipaikka tai rahdin lähetyspaikka sijaitsee samassa valtiossa kuin rahdinkuljettajan päätoimipaikka.

Jälkimmäistä säännöstä ei sovelleta, jos sopimukselle ei voida määrittää luonteenomaisimman velvoitteen toteuttamispaikkaa eikä kyseisessä kohdassa esitettyihin oletuksiin voida vedota, koska asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella on ilmeistä, että sopimus liittyy läheisemmin toiseen valtioon.

Vakuutussopimuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa vakuutuksenantajan kotipaikka sijaitsee, tai kiinteän omaisuuden vakuutuksen osalta sen valtion lakia, jossa omaisuus sijaitsee.

Välityssopimukseen sovelletaan pääsopimukseen sovellettavaa lakia tai, jollei tämä onnistu, sen paikan lakia, jossa välityssopimus tehtiin, tai jos tekopaikkaa ei voida määrittää, sen valtion lakia, jossa välimiesmenettely toteutetaan.

Pörssissä tai huutokaupassa tehtyihin sopimuksiin sovelletaan pörssi- tai huutokauppavaltion lakia.

Liettuan tasavallan siviililain 1.39 §:n mukaisesti sopimuksen osapuolten oikeus valita sopimusvelvoitteeseen sovellettava laki siviililain 1.37 §:n mukaisesti ei sulje pois tai rajoita kuluttajan oikeutta puolustaa etujaan asuinvaltionsa lainsäädännössä määritellyin keinoin ja muutoksenhakukeinoin edellyttäen, että

1) kuluttajasopimus on tehty hänen asuinvaltiossaan kyseisessä maassa tehdyn erikoistarjouksen tai mainonnan perusteella

2) sopimuksen toinen osapuoli on saanut kuluttajan matkustamaan ulkomaille sopimuksen tekemistä varten

3) toinen osapuoli tai sen edustaja on saanut kuluttajan tilauksen tämän asuinvaltiossa.

Jos kuluttajasopimuksen osapuolet eivät ole valinneet sovellettavaa lakia, sovelletaan sen valtion lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on. Tämän pykälän säännöksiä ei sovelleta kuljetussopimuksiin eikä palvelusopimuksiin, kun palveluja tarjotaan kuluttajille ainoastaan muussa maassa kuin Liettuan tasavallassa.

Liettuan siviililain 1.38 §:n nojalla liiketoimen muotoon sovellettava laki määräytyy siviililain 1.37 §:n 1 momentin säännösten mukaisesti. Jos liiketoimen osapuolet eivät ole valinneet sovellettavaa lakia keskinäisellä sopimuksella, liiketoimen muotoon sovelletaan liiketoimen tekopaikan lakia. Eri valtioissa sijaitsevien osapuolten välinen sopimus on pätevä myös, jos sen muoto täyttää tällaisen liiketoimen muotoa koskevat lakisääteiset vaatimukset vähintään yhdessä näistä valtioista. Kiinteää omaisuutta tai siihen liittyviä oikeuksia koskevien liiketoimien on täytettävä sen valtion lainsäädännön vaatimukset, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee. Kuluttajasopimusten muotoon sovelletaan kuluttajan asuinpaikan lakia.

Liettuan tasavallan siviililain 1.40 §:n mukaisesti valtakirjan muotoon sovelletaan sen valtion lakia, jossa valtakirja on annettu. Valtakirjan voimassaoloaika, jollei sitä ole valtakirjassa määrätty, edustajan oikeudet ja velvollisuudet, päämiehen ja edustajan vastuu toisiaan kohtaan ja heidän vastuunsa kolmansia henkilöitä kohtaan määräytyvät sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa edustaja toimii.

Liettuan tasavallan siviililain 1.41 §:n mukaisesti lahjoitussopimuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa lahjoittajalla on asuinpaikka tai toimipaikka, lukuun ottamatta kiinteää omaisuutta koskevia lahjoitussopimuksia, joihin sovelletaan kiinteän omaisuuden sijaintipaikan lakia. Lahjoitussopimusta ei voida julistaa mitättömäksi, jos sen muoto täyttää lahjoitussopimuksen tekopaikan tai lahjoittajan asuinpaikan tai toimipaikan valtion lain vaatimukset.

Liettuan tasavallan siviililain 1.42 §:n mukaisesti saatavan siirrettävyyteen ja velan siirtoon liittyviin suhteisiin sovelletaan osapuolten välisellä sopimuksella valittua lakia. Osapuolten valitsemaan lakiin ei voida saatavan siirron yhteydessä vedota velallisia vastaan, ellei heidän suostumustaan lainvalintaan ole saatu. Jos osapuolet eivät ole valinneet sovellettavaa lakia, saatavan siirtoon ja velan siirtoon liittyvään suhteeseen sovelletaan sitä velvoitetta koskevaa lakia, jonka perusteella saatava (velka) siirretään. Saatavan siirron tai velan siirron muoto määräytyy saatavan siirtoon tai velan siirtoon sovellettavan lain mukaisesti.

Lisäksi sovelletaan Rooma I ‑asetuksen sääntöjä.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Vahingosta johtuvat osapuolten oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät Liettuan tasavallan siviililain 1.43 §:n mukaisesti vahingon kärsineen osapuolen valinnan mukaan joko sen valtion lain mukaisesti, jossa teko tai muu vahingon aiheuttanut seikka tapahtui, tai sen valtion lain mukaisesti, jossa vahinko tapahtui. Jos teon tekovaltiota, muita olosuhteita tai aiheutunutta vahinkoa ei voida määrittää, sovelletaan sen valtion lakia, johon vahingonkorvauskanne läheisimmin liittyy. Vahingon syntymisen jälkeen osapuolet voivat sopia, että vahingosta maksettavaan korvaukseen sovelletaan asiaa käsittelevän tuomioistuimen valtion lakia. Jos molemmilla osapuolilla on vakinainen asuinpaikka samassa valtiossa, vahingonkorvaukseen sovelletaan kyseisen valtion lakia.

Viallisten tuotteiden aiheuttamasta vahingosta aiheutuviin velvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa vahinko on tapahtunut, jos vahingon kärsineen henkilön asuinpaikka tai toimipaikka sijaitsee kyseisessä valtiossa tai jos vahingon kärsinyt osapuoli on ostanut tuotteen kyseisessä valtiossa. Jos vahingonkorvausvelvollisen toimipaikka sijaitsee vahingon kärsineen osapuolen asuinvaltiossa tai jos vahingon kärsinyt osapuoli on ostanut tuotteen omassa asuinvaltiossaan, sovelletaan sen valtion lakia, jossa vahingon kärsineen osapuolen asuinpaikka on. Jos sovellettavaa lakia ei voida määrittää tässä kohdassa vahvistettujen perusteiden perusteella, sovelletaan vahingonkorvausvelvollisen toimipaikan valtion lakia, jollei kantaja perusta vahingonkorvausvaatimustaan sen valtion lakiin, jossa vahinko tapahtui.

Vahingonkorvausvelvollisuuteen sovellettavan lain avulla määritetään siviilioikeudellisen vastuun edellytykset, sen laajuus, vastuuhenkilö ja siviilioikeudellisesta vastuusta vapauttamisen edellytykset.

Liettuan tasavallan siviililain 1.44 §:n mukaisesti vahingonkorvausvaatimuksiin vahingon tapahtuessa sovellettava laki määräytyy tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaisesti.

Liettuan tasavallan siviililain 1.45 §:n mukaisesti niihin henkilökohtaisiin oikeuksiin, jotka eivät ole omistusoikeuksia, liittyviä joukkotiedotusvälineiden aiheuttamia vahinkoja koskeviin korvausvaatimuksiin sovelletaan vahingon kärsineen valinnan mukaan joko sen valtion lakia, jossa vahingon kärsineen asuinpaikka tai toimipaikka sijaitsee, sen valtion lakia, jossa vahinko on tapahtunut, tai vahingon aiheuttaneen henkilön asuinpaikan tai toimipaikan valtion lakia. Vastaamisoikeus (eli kieltämisoikeus) on sen valtion lain mukainen, jossa kyseinen julkaisu on julkaistu tai josta kyseinen radio- tai televisiolähetys on lähetetty.

Liettuan tasavallan siviililain 1.46 §:n mukaisesti epäreilun kilpailun aiheuttamia vahinkoja koskeviin korvausvaatimuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka markkinoilla epäreilun kilpailun kielteiset vaikutukset toteutuivat. Jos epäreilu kilpailu on vaikuttanut ainoastaan yksittäisen henkilön etuihin, sovelletaan sen valtion lakia, jossa vahingon kärsineen osapuolen toimipaikka sijaitsee.

Lisäksi sovelletaan Rooma II ‑asetuksen sääntöjä.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Liettuan tasavallassa oleskelevilla ulkomaiden kansalaisilla on Liettuan tasavallan siviililain 1.15 §:n mukaisesti sama siviilioikeuskelpoisuus kuin Liettuan tasavallan kansalaisilla. Poikkeuksista tähän sääntöön voidaan säätää Liettuan tasavallan lainsäädännössä. Ulkomaiden kansalaisten syntymä- tai kuolinaika määräytyy sen valtion lain mukaisesti, jossa heillä on asuinpaikka synnyin- tai kuolinhetkellä (siviililain 2.12 §). Kansalaisuudettomilla henkilöillä on Liettuan tasavallassa sama siviilioikeuskelpoisuus kuin Liettuan tasavallan kansalaisilla. Yksittäisistä poikkeuksista tähän sääntöön voidaan säätää Liettuan tasavallan lainsäädännössä. Kansalaisuudettomien henkilöiden syntymä- tai kuolinaika määräytyy sen valtion lain mukaisesti, jossa heillä on asuinpaikka synnyin- tai kuolinhetkellä.

Liettuan tasavallan siviililain 1.16 §:n mukaisesti ulkomaiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden siviilioikeuskelpoisuus määräytyy sen valtion lain mukaisesti, jossa heillä on asuinpaikka. Jos tällaisella henkilöllä ei ole asuinpaikkaa tai sitä ei voida varmuudella määrittää, hänen oikeuskelpoisuutensa määräytyy sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa hän on tehnyt asianomaisen liiketoimen. Jos henkilöllä on asuinpaikka useammassa kuin yhdessä valtiossa, sovelletaan sen valtion lakia, johon hänellä on läheisin liittymä. Liettuan tasavallassa vakituisesti oleskelevat ulkomaiden kansalaiset ja kansalaisuudettomat henkilöt voidaan julistaa oikeuskelvottomiksi tietyillä osa-alueilla, heidän oikeuskelpoisuutensa voi olla rajallinen tietyillä osa-alueilla tai heitä voidaan avustaa päätöksenteossa Liettuan tasavallan lainsäädännössä säädettyä menettelyä noudattaen. Asuinpaikan muutos ei vaikuta oikeuskelpoisuuteen, jos oikeuskelpoisuus on hankittu jo ennen asuinpaikan muutosta.

Liettuan tasavallan siviililain 1.17 §:n mukaisesti henkilö ei voi vedota asuinvaltionsa lainsäädännön mukaiseen oikeuskelvottomuuteen, jos hänellä on sen valtion lain mukainen oikeuskelpoisuus, jossa liiketoimi on tehty, paitsi jos liiketoimen toinen osapuoli on ollut tai toisen osapuolen olisi pitänyt olla tietoinen kyseisen henkilön asuinvaltion lainsäädännön mukaisesta oikeuskelvottomuudesta. Näitä säännöksiä ei sovelleta perhe- ja perintöoikeuteen eikä esineoikeuksiin.

Liettuan tasavallan siviililain 1.18 §:n mukaisesti ulkomaiden kansalaiset ja kansalaisuudettomat henkilöt julistetaan kadonneiksi tai kuolleiksi sen valtion lain mukaisesti, jossa heillä on viimeksi ollut asuinpaikka.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Vanhempi-lapsisuhteen vahvistaminen (isyyden tai äitiyden tunnustaminen, kiistäminen tai riitauttaminen) perustuu joko sen valtion lakiin, jonka kansalaisuuden lapsi on saanut syntyessään, sen valtion lakiin, joka on syntymän yhteydessä tunnustettu lapsen vakituiseksi asuinpaikaksi, lapsen vanhemman vakituisen asuinpaikan lakiin tai sen valtion lakiin, jonka kansalainen vanhempi on lapsen syntymähetkellä, sen mukaan, mikä on lapsen kannalta edullisinta. Vanhempi-lapsisuhteen määrittämisen seuraukset määräytyvät sen mukaan, missä valtiossa lapsella on vakituinen asuinpaikka. Lapsen isän tai äidin kelpoisuus tunnustaa isyys tai äitiys määräytyy sen valtion lain mukaisesti, jossa hänen vakituinen asuinpaikkansa on isyyden tai äitiyden tunnustamisen aikaan. Isyyden tai äitiyden tunnustamisen muotoon sovelletaan isyyden tai äitiyden tunnustamispaikan lakia tai lapsen asuinvaltion lakia (siviililain 1.31 §). Lasten ja vanhempien välisiä henkilökohtaisia suhteita ja varallisuusoikeudellisia suhteita säädellään sen valtion lailla, jossa lapsella on vakituinen asuinpaikka. Jos kummallakaan lapsen vanhemmista ei ole vakituista asuinpaikkaa lapsen asuinvaltiossa ja lapsi ja molemmat vanhemmat ovat saman valtion kansalaisia, sovelletaan heidän kansalaisuusvaltionsa lakia (siviililain 1.32 §).

3.4.2 Adoptio

Adoptiosuhteet määräytyvät sen valtion lain mukaan, jossa lapsella on asuinpaikka. Jos on selvää, että adoptoitavan lapsen asuinvaltion mukainen adoptio ei johda siihen, että adoptio tunnustetaan adoptiovanhempien asuin- tai kansalaisuusvaltiossa, adoptio voidaan toteuttaa näiden valtioiden lainsäädännön mukaisesti edellyttäen, että se ei ole lapsen edun vastaista. Jos ei ole selvää, tunnustetaanko adoptio toisessa valtiossa, adoptiota ei sallita. Adoptoidun lapsen, hänen adoptiovanhempiensa ja heidän sukulaistensa suhteisiin sovelletaan adoptiovanhempien asuinvaltion lakia (siviililain 1.33 §).

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Avioliiton solmimisen edellytykset ja muut avioliiton ehdot määräytyvät Liettuan tasavallan lainsäädännön mukaisesti. Liettuan tasavallan väestörekisteriviranomaisten tulisi rekisteröidä avioliitto, jos avioliiton solmimishetkellä vähintään toinen puolisoista asuu vakinaisesti Liettuassa, tai jos ainakin toinen heistä on Liettuan tasavallan kansalainen. Niiden ulkomaiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden osalta, joiden asuinpaikka ei ole Liettuan tasavallassa, avioliiton solmimisen edellytykset ja muut avioliiton ehdot voidaan määrittää molempien avioliittoa suunnittelevien henkilöiden asuinvaltion lain perusteella, jos avioliitto tunnustetaan ainakin toisen henkilön asuinvaltiossa. Ulkomailla laillisesti solmittu avioliitto tunnustetaan Liettuan tasavallassa, paitsi jos molemmilla puolisoilla on asuinpaikka Liettuan tasavallassa ja he menevät naimisiin ulkomailla välttääkseen Liettuan tasavallan lainsäädännön mukaisen avioliiton mitätöimisen (siviililain 1.25 §). Avioliiton solmimismenettely määräytyy avioliiton solmimisvaltion lainsäädännön mukaisesti. Avioliitto tunnustetaan päteväksi myös, jos sen solmimismenettely on avioliiton solmimishetkellä sen valtion lain vaatimusten mukainen, jossa ainakin toisella aviopuolisolla on asuinpaikka tai jonka kansalainen hän on (siviililain 1.26 §). Puolisoiden henkilökohtaisiin suhteisiin sovelletaan heidän asuinvaltionsa lakia. Jos puolisoilla on asuinpaikka eri valtioissa, heidän henkilökohtaisiin suhteisiinsa sovelletaan sen valtion lakia, jossa heillä on viimeksi ollut yhteinen asuinpaikka. Jos puolisoilla ei ole ollut yhteistä asuinpaikkaa, sovelletaan sen valtion lakia, johon puolisoilla on läheisimmät henkilökohtaiset suhteet. Jos ei ole mahdollista määrittää, mihin valtioon puolisoilla on läheisimmät henkilökohtaiset suhteet, sovelletaan sen valtion lakia, jossa avioliitto on solmittu (siviililain 1.27 §).

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Ei säännelty.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Siviililain 1.29 §:n mukaisesti asumuseroon ja avioeroon sovelletaan puolisoiden asuinpaikan lakia. Jos puolisoilla ei ole yhteistä asuinpaikkaa, sovelletaan sen valtion lakia, jossa he viimeksi asuivat yhdessä, tai jos tällaista ei ole, asiaa käsittelevän tuomioistuimen valtion lakia. Jos molempien puolisoiden kansalaisuusvaltioiden laissa kielletään avioero tai siinä asetetaan avioeroa koskevia erityisehtoja, avioliitto voidaan purkaa Liettuan tasavallan lainsäädännön mukaisesti, jos toinen puolisoista on myös Liettuan tasavallan kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Liettuan tasavallassa.

Lisäksi sovelletaan tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla 20 päivänä joulukuuta 2010 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1259/2010 (Rooma III ‑asetus) sääntöjä.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Elatusapuun sovellettava laki määräytyy elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 2 päivänä lokakuuta 1973 tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaisesti (siviililain 1.36 §).

Lisäksi sovelletaan elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23 päivänä marraskuuta 2007 tehtyä Haagin pöytäkirjaa.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Siviililain 1.28 §:n mukaisesti aviovarallisuuden oikeudellinen asema määräytyy sen valtion lain mukaisesti, jossa avioparilla on asuinpaikka. Jos puolisoilla on asuinpaikka eri valtioissa, sovelletaan molempien puolisoiden kansalaisuusvaltion lakia. Jos puolisot ovat eri valtioiden kansalaisia eikä heillä ole koskaan ollut yhteistä asuinpaikkaa, sovelletaan sen valtion lakia, jossa avioliitto on solmittu. Sopimusperusteisen aviovarallisuuden oikeudellinen asema määräytyy puolisoiden välisellä sopimuksella valitun valtion lain mukaisesti. Tällöin puolisot voivat valita sen valtion lain, jossa heillä on nyt tai tulevaisuudessa asuinpaikka, sen valtion lain, jossa avioliitto on solmittu, tai sen valtion lain, jonka kansalainen toinen puolisoista on. Aviopuolisoiden välinen sopimus sovellettavasta laista katsotaan päteväksi, jos se täyttää valitun valtion tai sen valtion, jossa sopimus on tehty, lainsäädännön vaatimukset. Sopimuksella valittuun lakiin voidaan vedota kolmansia osapuolia vastaan vain, jos kolmas osapuoli on tai sen olisi pitänyt olla asiasta tietoinen. Aviopuolisoiden keskinäisellä sopimuksella valittua lakia voidaan soveltaa kiinteän omaisuuden esineoikeuksia koskevan riita-asian ratkaisemiseen vain, jos kyseisen kiinteän omaisuuden julkista rekisteröintiä ja kiinteän omaisuuden esineoikeuksia koskevat vaatimukset on täytetty siinä valtiossa, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee. Aviopuolisoiden väliseen omaisuuden oikeudellisen aseman muutosta koskevaan sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa puolisoiden asuinpaikka oli muutoksen toteutuessa. Jos puolisot asuivat oikeudellisen aseman muuttuessa eri valtioissa, sovelletaan sen valtion lakia, jossa heillä viimeksi oli yhteinen asuinpaikka, tai jos tällaista asuinpaikkaa ei ole, sovelletaan lakia, jolla määritetään puolisoiden välinen varallisuusoikeussuhde.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Testamentintekijän kelpoisuus laatia tai peruuttaa testamentti tai muuttaa sitä määräytyy testamentintekijän asuinpaikan lain mukaisesti. Jos henkilöllä ei ollut vakinaista asuinpaikkaa tai sitä ei voida vahvistaa, testamentin laatimiskelpoisuus määräytyy sen valtion lain mukaisesti, jossa testamentti on laadittu (siviililain 1.60 §). Testamentin muotoon, sen muuttamiseen tai sen kumoamiseen sovelletaan tällaisten toimien toteuttamisvaltion lakia. Testamentti, sen muuttaminen tai sen kumoaminen katsotaan päteväksi myös, jos kyseisten toimien muoto täyttää testamentintekijän asuin- tai kansalaisuusvaltion lain vaatimukset silloin, kun teot on toteutettu, tai sen valtion lain vaatimukset, jossa hänen asuinpaikkansa on, kun teot on toteutettu, tai sen valtion lain vaatimukset, jossa hän on kuollut. Kiinteää omaisuutta koskeva testamentti ja sen muuttaminen tai kumoaminen katsotaan päteväksi, jos testamentin muoto on sen valtion lainsäädännön mukainen, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee (siviililain 1.61 §). Siviililain 1.62 §:n mukaisesti muihin perimyksiin kuin kiinteää omaisuutta koskeviin perimyksiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa vainajan asuinpaikka oli hänen kuolinhetkellään. Kiinteää omaisuutta koskeviin perimyssuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee. Jos perimys on tapahtunut Liettuan tasavallan kansalaisen kuoleman jälkeen, hänen Liettuan tasavallassa asuvat perillisensä, joilla on oikeus kuolinpesän lakiosaan, perivät kyseisen osuuden sovellettavasta laista riippumatta Liettuan tasavallan lainsäädännön mukaisesti, lukuun ottamatta kiinteää omaisuutta. Jos omaisuutta ei perimyssuhteisiin sovellettavan lain nojalla voida siirtää ulkomaiseen valtioon muiden perillisten puuttuessa ja omaisuus sijaitsee Liettuassa, kyseinen omaisuus siirretään Liettuan tasavallan omistukseen.

Lisäksi sovelletaan toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta 4 päivänä heinäkuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 650/2012 sääntöjä.

3.8 Kiinteä omaisuus

Siviililain 1.48 §:n mukaisesti kiinteän ja irtaimen omaisuuden omistusoikeus ja muut omistukseen liittyvät oikeudet määräytyvät sen valtion lain mukaisesti, jossa omaisuus sijaitsi sen oikeudellisen aseman muuttuessa. Omaisuus määritetään kiinteäksi tai irtaimeksi omaisuudeksi sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa se sijaitsee. Omistusoikeuden ja muiden omistukseen liittyvien oikeuksien viralliseen rekisteröintiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa omaisuus sijaitsee rekisteröintihetkellä. Kiinteän omaisuuden omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla määräytyy sen valtion lain mukaisesti, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee.

3.9 Maksukyvyttömyys

Päivitetty viimeksi: 08/11/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Tämän sivun alkukielistä versiota ranska on muutettu äskettäin. Päivitystä suomennetaan parhaillaan.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Luxemburg

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Luxemburgissa ei ole kansainvälistä yksityisoikeutta koskevaa lainsäädäntöä. Kansallisen lainsäädännön lainvalintatilanteita koskevat säännökset ovat hajallaan eri säännöstöissä ja erityislaeissa. Kansainvälistä yksityisoikeutta säännellään pääosin monenvälisillä kansainvälisillä yleissopimuksilla ja EU:n johdetun oikeuden säädöksillä.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Merkittävä osa lainvalintasäännöistä perustuu monenvälisiin kansainvälisiin sopimuksiin, joiden sopimuspuoli Luxemburg on. Suurin osa tällaisista sopimuksista on laadittu kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin yhteydessä.

Luettelo näistä sopimuksista on Linkki avautuu uuteen ikkunaanHaagin konferenssin verkkosivustolla.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Joihinkin kahdenvälisiin sopimuksiin sisältyy lainvalintasääntöjä. Tarkempia tietoja saa Linkki avautuu uuteen ikkunaanLegilux-verkkosivustolta.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Henkilöiden oikeudellista asemaa koskevissa asioissa tuomioistuin ottaa lainvalintatilanteen huomioon omasta aloitteestaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu tahdonvaltaisissa asioissa (esimerkiksi sopimusasioissa), koska niissä osapuolet voivat vapaasti valita sovellettavan lain. Tällöin tuomioistuin ottaa lainvalintasäännön huomioon omasta aloitteestaan vain, jos kyseessä on ilmeinen lain kiertäminen (fraude à la loi).

Asiaa käsittelevä tuomioistuin soveltaa omasta aloitteestaan kansallista lakiaan, jos asianosaiset eivät ole vaatineet vieraan valtion lain soveltamista.

2.2 Renvoi

Luxemburgin oikeuskäytännössä voidaan joissain tapauksissa hyväksyä edelleen- tai takaisinviittaus (renvoi), jos käsiteltävään asiaan ei sovelleta kansainvälistä yleissopimusta tai EU:n asetusta, jossa tällainen viittaus suljetaan nimenomaisesti pois. Viittaus, jossa mainitaan lainvalintasäännön mukaan sovellettava, asiaa käsittelevän tuomioistuimen laki, on sallittu, mutta uusi viittaus ei. Viittauksen katsotaan viittaavan asiaa käsittelevän tuomioistuimen aineelliseen oikeuteen.

Takaisin- ja edelleenviittausta ei sovelleta asioissa, joissa osapuolet voivat vapaasti valita sovellettavan lain.

2.3 Liittymän muuttuminen

Liittymän eli oikeudellisen yhtymäkohdan muuttuminen tarkoittaa tilannetta, jossa sovellettavan lain valinnan liittymäperuste muuttuu, jolloin sovelletaan peräkkäin kahta eri oikeusjärjestelmää. Tästä aiheutuu ajallinen lainvalintaristiriita, koska liittymäperuste siirtyy paikasta toiseen.

Tällöin Luxemburgissa sovelletaan uutta lakia aiemman tilanteen tuleviin oikeusvaikutuksiin ottamalla samalla huomioon sen jatkuvat oikeusvaikutukset. Jos sovellettavaksi hyväksytyn vanhan lain soveltamisaikana syntynyt tilanne muuttuu, on kuitenkin sovellettava lainvalintasäännön mukaista uutta lakia.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Joissain tilanteissa asiaa käsittelevän tuomioistuimen on sovellettava oman maansa lakia, vaikka lainvalintasäännön mukaan olisi sovellettava jotakin muuta lakia. Tällaisia tilanteita ovat seuraavat:

  • kun vieraan valtion lakia ei voida määrittää
  • kun kyse on kansalaisuudettomista henkilöistä
  • kun asiaa ei voida ratkaista vieraan valtion lain perusteella
  • kun toteutetaan kiireellisiä välitoimia
  • kun vieraan valtion laki on asiaa käsittelevän tuomioistuimen sijaintivaltion oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen.

Tuomioistuin soveltaa oikeuspaikan lakia (lex fori) myös silloin, kun kyseessä ovat välittömästi sovellettavat säännökset, kuten

  • oikeudenkäynti- ja oikeudenkäyttölait
  • työsuojelua tai vuokrasopimuksia koskevat säännökset
  • kuluttajan oikeusturvaa koskevat lait.
  • Jos asianosaiset ovat jättäneet soveltamatta asiaa käsittelevän tuomioistuimen sijaintivaltion lakia ilmeisen vilpillisessä tarkoituksessa siten, että ne ovat sääntöjenvastaisesti valinneet sovellettavaksi laiksi vieraan valtion lain, tuomioistuimen on kieltäydyttävä ottamasta kyseistä lakia huomioon ja sovellettava sen sijasta oman maansa lakia.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Luxemburgilaiset tuomioistuimet pitävät vieraan valtion lakia tosiseikkana, jonka sisältöä koskeva todistustaakka kuuluu lähtökohtaisesti kyseiseen lakiin vetoavalle osapuolelle. Todistustaakka kuuluu siis asianosaisille ja tarkemmin sanottuna osapuolelle, jonka vaatimukseen vieraan valtion lakia sovelletaan.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Sopimusvelvoitteita säännellään lähtökohtaisesti osapuolten ilmaiseman tahdon mukaisesti, kunhan noudatetaan oikeusjärjestyksen perusteisiin liittyviä ja lain kiertämiseen sovellettavia pakottavia säännöksiä.

Jolleivät asianosaiset ole ilmaisseet valintaansa, sovelletaan vuoden 1980 Rooman yleissopimuksen määräyksiä ja 17. kesäkuuta 2008 annetun asetuksen N:o 593/2008 säännöksiä. Jälkimmäisessä tapauksessa tuomioistuin soveltaa objektiivisesti parhaiten soveltuvaa lakia.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovelletaan lähtökohtaisesti sen maan lakia, jossa vahingon tai velvoitteen aiheuttanut tapahtuma on sattunut, jollei jokin muu laki liity tosiasioihin läheisemmin tai jollei voida soveltaa kansainvälisiä yleissopimuksia.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilöoikeudelliseen asemaan sovelletaan lähtökohtaisesti luonnollisen henkilön kansalaisuusvaltion lakia, jollei esiin tulevista perusteista, kuten asianomaisten ja erityisesti kyseessä olevien lasten asuinpaikasta muuta johdu. Tämä pätee myös sukunimen muodostamiseen ja rakenteeseen sekä nimenmuutoksen edellytyksiin, koska nimi on osa henkilön oikeudellista asemaa.

Yleiseen oikeustoimikelpoisuuteen ja oikeudenkäyntikelpoisuuteen sovelletaan kyseessä olevan henkilön kansalaisuusvaltion lakia. Asiavaltuuteen sovelletaan kuitenkin sitä koskevia aineellisen oikeuden säännöksiä. Sopimusoikeudellisissa asioissa tästä yleissäännöstä voidaan poiketa, jos vilpittömässä mielessä toimineelta sopimuskumppanilta puuttuu oikeuskelpoisuus sellaisella perusteella, jota ei tunneta valtiossa, jossa toimi on toteutettu. Tällöin oletuksena on, että täytäntöönpanopaikan laki sivuuttaa kansalaisuusvaltion lain.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Avioliittoon perustuvan vanhemmuuden vahvistamiseen sovelletaan Luxemburgissa lähtökohtaisesti avioliittoon sovellettavaa lakia, toisin sanoen vanhempien yhteisen kansalaisuusvaltion lakia, heidän yhteisen kotipaikkansa lakia tai oikeuspaikan lakia (tässä järjestyksessä).

Avioliiton ulkopuolisen vanhemmuuden vahvistamiseen sovelletaan lähtökohtaisesti lapsen kansalaisuusvaltion lakia.

Lapsen kansalaisuusvaltion lakia sovelletaan myös vanhemmuuden vahvistamiseksi esitettävän näytön luonteeseen, tunnustamisen olennaisiin ehtoihin, vanhemmuuden kiistämiseksi nostetun kanteen määräaikaan ja vastaajan puolustautumiskeinoihin tällaista kannetta vastaan.

3.4.2 Adoptio

- Adoption edellytykset

Luxemburgin siviililain (code civil) 370 §:n nojalla adoption edellytykset määräytyvät lähtökohtaisesti adoptiovanhemman tai -vanhempien kansalaisuusvaltion lain mukaan. Jos adoptiovanhemmat ovat eri maiden kansalaisia, heihin sovelletaan sen valtion lakia, jossa he asuivat yhdessä adoptiohakemuksen tekohetkellä. Adoptoiduksi tulemisen edellytykset määräytyvät lähtökohtaisesti adoptoitavan kansalaisuusvaltion lain mukaan. Tästä periaatteesta poiketaan, jos adoptoitava saa adoption myötä adoptiovanhemman kansalaisuuden. Tällöin edellytykset määräytyvät adoptiovanhemman kansalaisuusvaltion lain mukaan.

- Adoption oikeusvaikutukset

Adoption oikeusvaikutukset määräytyvät adoptiovanhemman tai -vanhempien kansalaisuusvaltion lain mukaan. Jos adoptiovanhemmat ovat eri maiden kansalaisia tai jos toinen tai kumpikin heistä on kansalaisuudeton, sovelletaan sen valtion lakia, jossa he asuivat yhdessä adoption voimaantuloajankohtana.

Kun kyseessä on ulkomainen adoptio, adoptiovanhemman ja adoptoitavan kansalaisuusvaltion lain toimivaltamääräysten välillä voi olla ristiriita. Tällöin adoptio on pätevä, jos adoption toteutusmaan lakia on noudatettu ja jos adoptio on tapahtunut kyseisen lain nojalla toimivaltaisten viranomaisten edessä.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

- Avioliiton pätevyyden edellytykset

Muodolliset edellytykset määräytyvät lähtökohtaisesti avioliiton solmimispaikan mukaan.

Avioliiton pätevyys edellyttää avioliiton solmimisesta ja sen pätevyyden tunnustamisesta 14. maaliskuuta 1978 tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaan sitä, että kummankin puolison kansalaisuusvaltion sisäisen oikeuden säännöksissä säädetyt aineelliset edellytykset täyttyvät. Nämä sisäiset säännökset määritellään avioliiton solmimisvaltion lainvalintasääntöissä. Jos ainakin toinen puolisoista on kyseisen valtion kansalainen tai asuu vakituisesti kyseisessä valtiossa, vaaditaan lisäksi, että avioliiton solmimisvaltion laissa säädetyt aineelliset edellytykset täyttyvät. Avioliiton pätevyyden edellytyksiin sovellettavaa lakia sovelletaan myös avioliiton mitätöintikanteen tutkittavaksi ottamisen aineellisiin edellytyksiin.

Ulkomailla solmittu avioliitto oletetaan päteväksi, jos voidaan esittää avioliiton solmimispaikan lain muotovaatimusten mukaisesti laadittu avioliittotodistus. Ulkomailla solmittu avioliitto voidaan jättää tunnustamatta, jos se on selvästi vastoin Luxemburgin oikeusjärjestyksen perusteita.

- Avioliiton oikeusvaikutukset

Jos puolisot eivät ole saman valtion kansalaisia, oikeusvaikutuksiin sovelletaan Luxemburgissa puolisoiden yhteisen kotipaikan, toisin sanoen pariskunnan tosiasiallisen asuinpaikan lakia.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Avoliittoon ei sovelleta lainvalintasääntöjä, sillä Luxemburgin lainsäädännössä avopuolisoiden suhde katsotaan oikeudellisesti olemassa olevaksi asiaintilaksi.

Luxemburgissa solmittuihin parisuhteisiin sovelletaan oikeuspaikan lakia.

Ulkomailla parisuhteensa rekisteröineet puolisot voivat merkityttää parisuhteensa väestörekisteriin edellyttäen, että kumpikin puoliso täytti 4 §:ssä säädetyt edellytykset ajankohtana, jona parisuhde solmittiin ulkomailla. Sen jälkeen, kun ulkomailla solmittu parisuhde on tunnustettu Luxemburgissa, siihen sovelletaan samoja etuuksia kuin luxemburgilaisiin parisuhteisiin.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Jos puolisot ovat saman maan kansalaisia, avioeroon ja asumuseroon sovelletaan puolisoiden kansalaisuusvaltion lakia. Päinvastaisessa tapauksessa sovelletaan puolisoiden tosiasiallisen yhteisen kotipaikan lakia. Jos kumpikaan kriteeri ei täyty, sovelletaan oikeuspaikan lakia.

Näitä sääntöjä sovelletaan myös siihen, voidaanko avioero ylipäätään hyväksyä, avioeron myöntämisperusteisiin ja oikeusvaikutuksiin sekä liitännäistoimenpiteisiin.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Elatusvelvoitteista annetun asetuksen (EY) N:o 4/2009 15 artiklan nojalla elatusapuasiassa sovellettava laki määräytyy lasten ja muiden perheenjäsenten elatusavun kansainvälisestä perinnästä 23. marraskuuta 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaisesti. Vaikka periaatteessa sovelletaan elatusapuun oikeutetun henkilön asuinpaikan kansallista lakia, asianosaiset voivat jo vireille pannussa menettelyssä yhteisellä sopimuksella nimetä asiaa käsittelevän tuomioistuimen lain tai jonkin seuraavista:

a) sen valtion lain, jonka kansalainen jompikumpi asianosaisista on valinnan tekohetkellä

b) sen valtion lain, jossa jommankumman asianosaisen vakituinen asuinpaikka on valinnan tekohetkellä

c) lain, jonka asianosaiset ovat valinneet sovellettavaksi tai jota tosiasiassa sovelletaan heidän varallisuussuhteisiinsa

d) lain, jonka asianosaiset ovat valinneet sovellettavaksi tai jota tosiasiassa sovelletaan heidän avio- tai asumuseroonsa.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan puolisoiden ennen avioliittoa valitsemaa kansallista lakia.

Jos puolisot eivät ole tehneet lainvalintaa avioliiton solmimisen yhteydessä, sovellettava laki määritetään avioliiton solmimisesta ja sen pätevyyden tunnustamisesta 14. maaliskuuta 1978 tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaisesti.

Puolisot voivat kyseisen yleissopimuksen nojalla valita vain yhden seuraavista laeista:

1. sen valtion laki, jonka kansalainen jompikumpi puolisoista on valinnan tekohetkellä 
2. sen valtion laki, jonka alueella jommankumman puolison vakituinen asuinpaikka on valinnan tekohetkellä 
3. sen valtion laki, jonka alueella on jommankumman puolison ensimmäinen avioliiton solmimisen jälkeinen vakituinen asuinpaikka.

Valittua lakia sovelletaan kaikkeen heidän omaisuuteensa.

Riippumatta siitä, ovatko puolisot valinneet lain edellä kuvatulla tavalla, he voivat päättää, että kiinteistöihin tai osaan niistä sovelletaan niiden sijaintipaikan lakia. He voivat myös määrätä, että tulevaisuudessa hankittaviin kiinteistöihin sovelletaan niiden sijaintipaikan lakia.

Jos asianosaiset eivät ole tehneet valintaa, tuomioistuimen on selvitettävä, mikä oli heidän implisiittinen valintansa. Oletuksena on, että sovellettava laki on sen valtion kansallinen laki, jossa he asuivat ensiksi avioliittonsa solmimisen jälkeen.

Seuraavissa tapauksissa aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan kuitenkin 14. maaliskuuta 1978 tehdyn Haagin yleissopimuksen mukaisesti puolisoiden yhteisen kansalaisuusvaltion lakia:

1. jos kyseinen valtio on antanut 5 artiklassa tarkoitetun julistuksen eikä sen vaikutusta suljeta pois 5 artiklan 2 kohdassa          
2. jos kyseinen valtio ei ole yleissopimuksen osapuoli, jos sen kansainvälisen yksityisoikeuden säännösten nojalla on sovellettava sen kansallista lakia ja jos puolisoiden ensimmäinen avioitumisen jälkeinen vakituinen asuinpaikka on:

a) valtiossa, joka on antanut 5 artiklassa tarkoitetun julistuksen,

tai

b) valtiossa, joka ei ole yleissopimuksen osapuoli ja jonka kansainvälisen yksityisoikeuden mukaan sovelletaan myös heidän kansalaisuusvaltionsa lakia

3. jos puolisoiden ensimmäinen asuinpaikka avioliiton solmimisen jälkeen ei ole saman valtion alueella.

Jos puolisoilla ei ole ollut asuinpaikkaa saman valtion alueella avioliiton solmimisen jälkeen eivätkä he ole saman valtion kansalaisia, heidän aviovarallisuussuhteisiinsa sovelletaan sen valtion kansallista lakia, johon niillä on kaikki seikat huomioon ottaen läheisin liityntä.

Sovellettavaa lakia on mahdollista muuttaa vapaaehtoisesti uudessa valitussa laissa säädetyssä laajuudessa.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Perimykseen on sovellettu elokuun 17. päivästä 2015 alkaen 4. heinäkuuta 2012 annetun asetuksen (EU) N:o 650/2012 säännöksiä. Asetuksen 21 artiklan mukaan perimykseen kokonaisuudessaan sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävän asuinpaikka oli kuolinhetkellä.

Perimykseen, joka on syntynyt ennen elokuun 17. päivää 2015, sovelletaan edelleen Luxemburgin lainvalintasääntöjä.

- Lakimääräinen perimys

Luxemburgissa perintömassa jakaantuu useampaan osaan: irtaimeen jäämistöön ja yhteen tai useampaan kiinteään jäämistöön. Sen ratkaisemiseksi, onko omaisuus irtainta vai kiinteää, on sovellettava oikeuspaikan lakia.

Irtaimen omaisuuden perimiseen sovelletaan lähtökohtaisesti perittävän kuolinhetken viimeisen kotipaikan lakia. Kotipaikka määritetään Luxemburgin siviililain säännösten mukaan.

Kiinteän omaisuuden perimiseen sovelletaan kunkin kiinteistön sijaintivaltion lakia.

- Testamenttiin perustuva perimys

Yleinen kelpoisuus tehdä kuolemanvaraismääräys määräytyy lähtökohtaisesti henkilöoikeudellisen aseman perusteella. Tietyissä tapauksissa kelpoisuuden puuttuminen kuuluu kuitenkin perimykseen sovellettavan lain alaan. Yleiseen oikeuteen vastaanottaa lahjoituksia sovelletaan henkilön kotivaltion lakia.

3.8 Kiinteä omaisuus

Kiinteistönomistukseen sovelletaan siviililain 3 §:n säännösten nojalla omaisuuden sijaintivaltion lakia. Tämä pätee myös omaisuuteen mahdollisesti sovellettavien esineoikeuksien sisältöön, luomiseen, siirtämiseen ja nautintaan.

3.9 Maksukyvyttömyys

Jollei asia kuulu maksukyvyttömyyttä koskevien asetusten (EU) N:o 1346/2000 ja (EU) 2015/848 soveltamisalaan, sovelletaan konkurssioikeuden asettamispaikan lakia.

Kyseistä lakia sovelletaan kaikkien Luxemburgissa tai ulkomailla käynnistettyjen maksukyvyttömyysmenettelyjen oikeudenkäyntien vaikutuksiin. Toisen sopimuspuolen maksukyvyttömyyden erityisiä vaikutuksia oikeuksiin, joihin sen sopimuskumppani voi vedota, säännellään sen valtion lailla, jossa sopimuspuoli on julistettu maksukyvyttömäksi.

Konkurssilain oikeusvaikutukset eivät ulotu kaikkiin maksukyvyttömyyteen liittyviin näkökohtiin, vaan ne rajoittuvat maksukyvyttömyyden erityisiin vaikutuksiin.

Päivitetty viimeksi: 11/01/2024

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Unkari

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Sovellettavaa lakia koskevat säännökset sisältyvät kansainvälisestä yksityisoikeudesta vuonna 2017 annettuun lakiin XXVIII, jäljempänä ’vuoden 2017 laki XXVIII’. Sitä sovelletaan kuitenkin vain, jos mikään Euroopan unionin asetus tai kansainvälinen sopimus ei sisällä säännöksiä sovellettavasta lainsäädännöstä.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Tietoa asiasta saa ensisijaisesti Linkki avautuu uuteen ikkunaankansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin verkkosivustolta.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Linkki avautuu uuteen ikkunaanOikeusavusta Unkarin ja Tšekkoslovakian välillä tehty sopimus

Linkki avautuu uuteen ikkunaanOikeusavusta Unkarin ja Jugoslavian välillä tehty sopimus

Linkki avautuu uuteen ikkunaanOikeusavusta Unkarin ja Romanian välillä tehty sopimus

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Kyllä.

2.2 Renvoi

Jos vieraan valtion lakia sovelletaan, sovelletaan myös kyseisen vieraan valtion lain niitä aineellisoikeudellisia säännöksiä, joilla säännellään välittömästi käsiteltävänä olevaa asiaa. Jos sovellettava vieraan valtion laki määräytyy kansalaisuuden perusteella ja vieraan valtion laki viittaa Unkarin lakiin, sovelletaan Unkarin aineellisoikeudellisia säännöksiä. Jos sen sijaan vieraan valtion laki viittaa kolmannen maan lakiin, sovelletaan tuon kolmannen maan aineellisoikeudellisia säännöksiä.

2.3 Liittymän muuttuminen

Muutos niissä tekijöissä, joiden perusteella sovellettava laki määräytyy, vaikuttaa ennen muutosta sovelletun lain mukaan pätevästi muodostettuun oikeussuhteeseen vain, jos siitä säädetään nimenomaisesti vuoden 2017 laissa XXVIII.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Vuoden 2017 lain XXVIII nojalla sovellettavan vieraan valtion lain soveltaminen on vastoin Unkarin oikeusjärjestyksen perusteita eikä sitä sen vuoksi saa soveltaa, jos se käsiteltävänä olevassa asiassa johtaisi Unkarin oikeusjärjestyksen perusarvojen ja perusperiaatteiden ilmeiseen ja vakavaan rikkomiseen. Jos oikeusjärjestyksen perusteiden rikkomista ei voida muulla tavoin välttää, sovelletaan Unkarin lain säännöksiä eikä sivuutetun vieraan valtion lakia.

Asiaan sovellettavasta laista riippumatta on sovellettava niitä Unkarin lain säännöksiä, joiden pakottava luonne johtuu selkeästi niiden sisällöstä ja tarkoituksesta (pakottavat säännökset). Vieraan valtion lain mukaiset pakottavat säännökset voidaan ottaa huomioon vain, jos soveltaminen perustuu läheiseen sidokseen ja ne ovat ratkaisevia tosiseikkojen arvioinnin kannalta.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Tuomioistuin selvittää vieraan valtion lain sisällön viran puolesta ja käyttäen kaikkia tarpeellisia keinoja. Se voi esittää vieraan valtion viranomaisille pyynnön kansainvälisen sopimuksen perusteella ja arvioida asianosaisten lausumia tai asiantuntijalausuntoja. Se voi myös kuulla asiassa oikeusministeriä.

Jos vieraan valtion lain sisältöä ei ole mahdollista selvittää kohtuullisessa ajassa, sovelletaan Unkarin lakia. Jos asian tosiseikkoja ei ole mahdollista arvioida Unkarin lain perusteella, sovelletaan sitä vieraan valtion lakia, joka on lähinnä sovellettavaa lakia.

Oikeusministeri laatii todistuksia Unkarin laista ja oikeuskäytännöstä ulkomailla tapahtuvaa käyttöä varten.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Vuoden 2017 lakia XXVIII sovelletaan oikeussuhteisiin, jotka eivät kuulu Linkki avautuu uuteen ikkunaanasetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I ‑asetus) soveltamisalaan.

Sopimukseen sovelletaan lakia, jonka osapuolet ovat valinneet koko sopimusta tai vain sen osaa varten. Jos lainvalinta ei ole nimenomainen, sen on käytävä selvästi ilmi sopimusehdoista tai asian olosuhteista. Sovellettavan lain valinta on tehtävä ennen tuomioistuimen ensimmäisessä käsittelyssä asettaman määräajan päättymistä.

Asianosaiset voivat sopia, että sopimukseen sovelletaan aiemmin sovelletun lain sijasta jotakin toista lakia. Tämä seikka ei vaikuta sopimuksen pätevyyteen sen lain mukaan, jota sovelletaan sen muodolliseen pätevyyteen.

Jos sopimuksella on liittymä vain yhden valtion lakiin, lainvalinnalla ei ole mahdollista sulkea pois kyseisen valtion lain niiden säännösten soveltamista, joista ei voida poiketa sopimuksella.

Jos lainvalintalauseketta ei ole, sovelletaan sen maan lakia, johon kyseessä olevan sopimussuhteen olennaiset tekijät läheisimmin liittyvät.

Sopimuksen tai jonkin sen ehdon voimassaolo ja pätevyys määräytyvät sen lain mukaan, jota siihen sovellettaisiin vuoden 2017 lain XXVIII nojalla, mikäli sopimus tai sen ehto olisi pätevä.

Sopimukseen, jonka kohteena on kiinteään omaisuuteen kohdistuva esineoikeus tai kiinteän omaisuuden vuokraoikeus, sovelletaan kiinteistön sijaintimaan laissa olevia muotovaatimuksia, jos näitä vaatimuksia sovelletaan riippumatta maasta, jossa sopimus on tehty, ja riippumatta sopimukseen sovellettavasta laista ja jos näistä vaatimuksista ei ole mahdollista poiketa sopimuksella.

Sopimuksia koskevia sääntöjä sovelletaan soveltuvin osin yksipuolisiin lausumiin.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Vuoden 2017 lakia XXVIII sovelletaan oikeussuhteisiin, jotka eivät kuulu Linkki avautuu uuteen ikkunaanasetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II ‑asetus) soveltamisalaan. Henkilö, joka vaatii korvausta, voi valita sovellettavan lain Rooma II ‑asetuksen 7 artiklan nojalla tuomioistuimen ensimmäisessä käsittelyssä asettaman määräajan kuluessa.

Jos kyse on sopimukseen perustumattomasta velvoitteesta, sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella velvoitteen perustana olevan oikeudellisen tosiseikan vaikutukset ilmenivät. Jos oikeussuhteessa olevan velkojan ja velallisen vakituinen asuinpaikka tai sääntömääräinen kotipaikka sijaitsevat samassa maassa hetkellä, jona velvoitteen perustana olevan oikeudellisen tosiseikan vaikutukset ilmenevät, sovelletaan kyseisen maan lakia. Jos sopimukseen perustumaton suhde liittyy läheisesti johonkin toiseen osapuolten välillä solmittuun oikeussuhteeseen, aiempaan oikeussuhteeseen sovellettavaa lakia sovelletaan myös sopimukseen perustumattomaan suhteeseen.

Sopimukseen perustumattoman velvoitteen syntymisen jälkeen osapuolet voivat valita siihen sovellettavan lain. Jos lainvalinta ei ole nimenomainen, sen on käytävä selvästi ilmi asian olosuhteista. Sovellettavan lain valinta voidaan tehdä tuomioistuimen ensimmäisessä käsittelyssä asettaman määräajan päättymiseen saakka. Jos oikeussuhteella on liittymä vain yhden valtion lakiin, lainvalinnalla ei ole mahdollista sulkea pois kyseisen valtion lain niiden säännösten soveltamista, joista ei voi poiketa sopimuksella.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilön oikeuskelpoisuus, oikeustoimikelpoisuus ja henkilöoikeudet on määritettävä kyseiseen henkilöön sovellettavan henkilöstatuutin perusteella. Henkilöön sovellettava henkilöstatuutti on sen valtion laki, jonka kansalainen hän on. Jos henkilöllä on useampi kuin yksi kansalaisuus ja yksi niistä on Unkarin kansalaisuus, sovellettava henkilöstatuutti on Unkarin laki, ellei henkilöllä ole läheisempää liittymää toiseen kansalaisuuteen. Jos henkilöllä on useampi kuin yksi kansalaisuus, mutta henkilö ei ole Unkarin kansalainen, sovellettava henkilöstatuutti on sen valtion laki, johon hänellä on vahvimmat siteet asian tosiseikat huomioon ottaen. Jos henkilöllä on useampi kuin yksi kansalaisuus, joihin hänellä on yhtä vahvat siteet, eikä henkilö ole Unkarin kansalainen, tai jos henkilön kansalaisuutta ei pystytä selvittämään tai henkilö on kansalaisuudeton, sovelletaan sen valtion henkilöstatuuttia, jossa henkilöllä on vakituinen asuinpaikka. Jos henkilöön sovellettavaa henkilöstatuuttia ei voida selvittää, sovelletaan Unkarin lakia. Unkarin lakia sovelletaan sellaisen henkilön oikeuskelpoisuuteen, oikeustoimikelpoisuuteen ja henkilöoikeuksiin, jolle on myönnetty turvapaikka Unkarissa.

Henkilön nimeen sovellettava laki on kyseisen henkilön henkilöstatuutti tai tämän pyynnöstä Unkarin laki. Jos henkilöllä on useampi kuin yksi kansalaisuus, hän voi valita sukunimeensä sovellettavan lain minkä tahansa kansalaisuuden perusteella. Avioliiton kautta saadun sukunimen osalta voidaan puolisoiden yhteisestä pyynnöstä valita joko jommankumman puolison kansalaisuuteen perustuva laki tai Unkarin laki. Jos tällaista pyyntöä ei ole esitetty, sovellettava laki on sama kuin se laki, jota sovelletaan puolisoiden välisiin henkilökohtaisiin suhteisiin. Avioeron tai avioliiton pätemättömäksi julistamisen yhteydessä sukunimeä koskevat säännöt määräytyvät sen valtion lain mukaan, jota soveltaen avioliiton kautta saatu nimi määräytyi. Jos Unkarin kansalaisen etunimi ja sukunimi on pätevästi rekisteröity toisen maan lain mukaan, ne on tunnustettava Unkarissa, jos kyseinen Unkarin kansalainen tai tämän puoliso on myös tämän toisen maan kansalainen tai jos kyseisen Unkarin kansalaisen vakituinen asuinpaikka on kyseisessä maassa. Unkarin oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia nimiä ei voida virallisesti tunnustaa.

Henkilö, joka häneen sovellettavan henkilöstatuutin nojalla ei ole oikeustoimikelpoinen tai on rajoitetusti oikeustoimikelpoinen, on katsottava oikeustoimikelpoiseksi päivittäisten tarpeiden tyydyttämiseksi Unkarissa tehtyjen, merkitykseltään vähäisten sopimusten osalta, jos hänellä olisi kelpoisuus niihin Unkarin lain nojalla. Henkilö, joka häneen sovellettavan henkilöstatuutin nojalla ei ole oikeustoimikelpoinen tai on rajoitetusti oikeustoimikelpoinen, mutta joka olisi oikeustoimikelpoinen Unkarin lain nojalla, on katsottava oikeustoimikelpoiseksi myös muiden taloudellisten toimiensa osalta, jos näiden toimien oikeudelliset seuraukset tulevat voimaan Unkarissa.

Kun kyse on rajoitetusti oikeustoimikelpoisen henkilön edustamisesta tämän omien toimien toteuttamiseksi tai tapauskohtaisesta edunvalvonnasta, sovelletaan sen valtion lakia, jonka tuomioistuin nimittää edustajan tai edunvalvojan.

Henkilön kuolleeksi tai kadonneeksi julistamiseen tai kuoleman toteamiseen sovelletaan kadonneeseen henkilöön sovellettavaa henkilöstatuuttia. Jos kadonneeseen henkilöön sovellettava henkilöstatuutti ei ole Unkarin laki, Unkarin lakia sovelletaan, jos asiaan liittyy oikeudellisia etuja Unkarissa.

Henkilön vakituinen asuinpaikka on se, jossa hänen elämänsä tosiasiallinen keskus sijaitsee, siten kuin se voidaan vahvistaa kyseessä olevan oikeussuhteen olosuhteiden perusteella. Henkilön elämän tosiasiallisen keskuksen sijaintia arvioitaessa otetaan huomioon myös kyseisen henkilön aikomuksia ilmentävät tosiseikat. Kotipaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö asuu pysyvästi tai tarkoituksenaan asettua sinne pysyvästi.

Oikeushenkilöön tai yhteisöön, joka ei ole oikeushenkilö, sovellettava henkilöstatuutti on sen valtion laki, jossa oikeushenkilö on rekisteröity. Jos oikeushenkilö on rekisteröity useammassa kuin yhdessä valtiossa tai jos sitä ei tarvitse rekisteröidä yhtiöjärjestyksessä nimetyn sääntömääräisen kotipaikan sijaintivaltion lain mukaan, sovellettava henkilöstatuutti on sen valtion laki, jossa sen sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee. Jos oikeushenkilöllä ei ole yhtiöjärjestyksessä nimettyä sääntömääräistä kotipaikkaa tai jos sillä on useita sääntömääräisiä kotipaikkoja eikä sitä ole rekisteröity minkään valtion lain nojalla, sovellettava henkilöstatuutti on sen valtion laki, jossa sen pääasiallinen toimipaikka sijaitsee. Oikeushenkilön tai yhteisön, joka ei ole oikeushenkilö, oikeudellinen asema on määritettävä siihen sovellettavan henkilöstatuutin mukaan.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Isyyden tai äitiyden vahvistamista tai isyysolettaman kiistämistä koskeviin asioihin sovelletaan samaa henkilöstatuuttia, jota sovelletaan lapseen tämän syntymähetkellä. Lapsen isyyden tunnustamiseen on sovellettava sitä henkilöstatuuttia, jota sovelletaan lapseen tunnustamisajankohtana. Sen sijaan vielä syntymättömän lapsen tunnustamiseen on sovellettava sitä henkilöstatuuttia, jota sovelletaan äitiin tunnustamisajankohtana. Tunnustamista ei voida katsoa muodollisesti pätemättömäksi, jos se on muodollisesti pätevä joko Unkarin lain tai sen lain nojalla, joka on voimassa tunnustamisajankohtana ja ‑paikassa. Jos isän asemaa ei ole sovellettavan lain nojalla vahvistettu, sovelletaan toisen valtion lakia, jolla on asiaan läheinen sidos, jos se merkitsee suotuisampaa kohtelua lapsen kannalta.

3.4.2 Adoptio

Adoptio on pätevä vain, jos se täyttää sekä adoptiovanhempaan että adoptoitavaan henkilöön adoptioajankohtana sovellettavan henkilöstatuutin mukaiset ehdot. Adoptiovanhempaan adoptioajankohtana tai adoption keskeyttämisen ajankohtana sovellettavaa henkilöstatuuttia sovelletaan adoption oikeusvaikutuksiin, adoption keskeyttämiseen ja keskeyttämisen oikeusvaikutuksiin.

Jos adoptiovanhemmat ovat keskenään avioliitossa, adoption oikeusvaikutuksiin, adoption keskeyttämiseen ja keskeyttämisen oikeusvaikutuksiin sovellettava laki on

a) sen valtion laki, jonka kansalaisia puolisot ovat adoption tai adoption keskeyttämisen ajankohtana, tai jos sellaista ei ole,

b) sen valtion laki, jossa puolisoilla oli yhteinen asuinpaikka adoption tai sen keskeyttämisen ajankohtana, tai jos sellaista ei ole,

c) asiaa käsittelevän tuomioistuimen valtion laki.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Avioliitto on pätevä vain, jos sen olennaiset edellytykset täyttyvät avioitumishetkellä kumpaankin puolisoon sovellettavan henkilöstatuutin mukaisesti. Avioliiton pätevyyttä koskeviin muotoseikkoihin sovelletaan lakia, joka on voimassa avioitumishetkellä ja ‑paikassa. Vihkimiseen ja avioliiton pätevyyteen soveltuvia sääntöjä sovelletaan näin ollen soveltuvin osin määritettäessä, onko avioliitto olemassa vai ei. Avioliittoa ei voida solmia Unkarissa, jos avioliitolle on Unkarin lain perusteella ylitsepääsemätön este.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Avioliittoa koskevia säännöksiä sovelletaan rekisteröidyn parisuhteen solmimiseen ja pätevyyteen ja sen oikeusvaikutuksiin (sukunimiä lukuun ottamatta) seuraavin poikkeuksin:

Rekisteröidyn parisuhteen solmimiselle ja pätevyydelle ei ole esteenä se, että jompaankumpaan rekisteröidyn parisuhteen tulevaan osapuoleen sovellettavassa henkilöstatuutissa ei tunnusteta samaa sukupuolta olevien henkilöiden rekisteröityjä parisuhteita, sillä edellytyksellä, että

a) rekisteröidyn parisuhteen tuleva osapuoli, joka ei ole Unkarin kansalainen, todistaa, ettei avioliitolle olisi estettä häneen sovellettavan henkilöstatuutin nojalla, ja

b) vähintään toinen rekisteröidyn parisuhteen tuleva osapuoli on Unkarin kansalainen tai hänellä on vakituinen asuinpaikka Unkarissa. Tässä tapauksessa rekisteröidyn parisuhteen oikeusvaikutuksiin sovelletaan Unkarin lakia.

Rekisteröidyn parisuhteen purkamiseen sovelletaan sen valtion lakia,

a) jossa rekisteröidyn parisuhteen osapuolten vakituinen asuinpaikka on rekisteröidyn parisuhteen purkamismenettelyn käynnistävän kanteen tai hakemuksen esittämisen ajankohtana, tai jos sellaista ei ole,

b) jossa rekisteröidyn parisuhteen osapuolten viimeinen vakituinen asuinpaikka oli, jos tämä vakituinen oleskelu päättyi enintään yksi vuosi ennen kanteen tai hakemuksen esittämistä, sillä edellytyksellä, että toinen rekisteröidyn parisuhteen osapuolista asuu edelleen kyseisessä valtiossa kanteen tai hakemuksen esittämisen ajankohtana, tai jos sellaista ei ole,

c) jonka kansalaisia rekisteröidyn parisuhteen molemmat osapuolet olivat kanteen tai hakemuksen esittämisen ajankohtana.

Jos sovellettavaa lakia ei ole mahdollista määrittää edellä esitetyn perusteella, sovelletaan asiaa käsittelevän tuomioistuimen valtion lakia.

Avoliiton solmimiseen, päättämiseen ja oikeusvaikutuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen kumpikin avopuoliso on. Jos avopuolisoilla on eri kansalaisuus, sovelletaan sen valtion lakia, jossa avopuolisoilla on vakituinen asuinpaikka tai jossa heillä viimeksi oli yhteinen vakituinen asuinpaikka, jos vakituista asuinpaikkaa ei ole. Jos avopuolisoiden yhteistä vakituista asuinpaikkaa ei ole mahdollista määrittää, sovelletaan asiaa käsittelevän tuomioistuimen valtion lakia. Avopuolisot voivat valita varallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Asiaan sovellettava säädös on Linkki avautuu uuteen ikkunaanasetus (EU) N:o 1259/2010 (Rooma III ‑asetus). Puolisot voivat valita sovellettavan lain Rooma III ‑asetuksen 5–7 artiklan nojalla tuomioistuimen ensimmäisessä käsittelyssä asettaman määräajan kuluessa.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Elatusvelvoitteisiin sovelletaan Linkki avautuu uuteen ikkunaanelatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23 päivänä marraskuuta 2007 tehtyä Haagin pöytäkirjaa.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia puolisot ovat tuomion antamishetkellä. Jos puolisoilla on eri kansalaisuus tuomion antamishetkellä, sovelletaan sen valtion lakia, jossa puolisoilla on yhteinen vakituinen asuinpaikka tai jossa heillä viimeksi oli yhteinen vakituinen asuinpaikka, jos yhteistä vakituista asuinpaikkaa ei ole. Jos puolisoilla ei ole ollut yhteistä vakituista asuinpaikkaa, sovelletaan asiaa käsittelevän tuomioistuimen valtion lakia.

Puolisot voivat valita aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain edellyttäen, että se on jokin seuraavista:

a) sen valtion laki, jonka kansalainen toinen puolisoista oli sopimuksen tekohetkellä,

b) sen valtion laki, jossa toisella puolisoista oli vakituinen asuinpaikka sopimuksen tekohetkellä, tai

c) asiaa käsittelevän tuomioistuimen valtion laki.

Lainvalinnan voivat tehdä myös tulevat puolisot. Sovellettavan lain valinta voidaan tehdä tuomioistuimen ensimmäisessä käsittelyssä asettaman määräajan päättymiseen saakka. Elleivät puolisot sovi toisin, heidän aviovarallisuussuhteitaan koskevalla lainvalinnalla on vain tulevaa aikaa koskevia oikeusvaikutuksia.

Avioehtosopimus on myös muodollisesti pätevä, jos se vastaa sopimuksen tekopaikan laissa asetettuja vaatimuksia.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Linkki avautuu uuteen ikkunaanAsetusta (EU) N:o 650/2012 sovelletaan henkilöihin, jotka ovat kuolleet 17. elokuuta 2015 tai sen jälkeen.

3.8 Kiinteä omaisuus

Omaisuuden sijaintipaikan lakia sovelletaan omistusoikeuteen ja muihin esineoikeuksiin, mukaan lukien kiinnitykset ja omaisuuden hallinta.

3.9 Maksukyvyttömyys

Sovellettava laki määräytyy Linkki avautuu uuteen ikkunaanasetuksen (EU) 2015/848 7–17 artiklan perusteella.

Päivitetty viimeksi: 15/01/2024

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Malta

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Kansalliset lait ovat kirjoitettuja lakeja. Ne ovat vapaasti saatavilla Maltan lainsäädännön sisältävällä Linkki avautuu uuteen ikkunaanverkkosivustolla. Malta liittyi Euroopan unioniin vuonna 2004, ja sen oikeusjärjestelmä sisältää myös EU:n lakeja ja säännöksiä, joita sovelletaan suoraan tai jotka on saatettu osaksi Maltan lainsäädäntöä. EU-lainsäädäntö on näin ollen usein ensisijaista suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön.

Vaikka ennakkotapausperiaatteen soveltaminen ei ole sitovaa Maltan oikeusjärjestelmässä, Maltan tuomioistuimet antavat usein painoarvoa aiemmille päätöksille. Tämä koskee erityisesti vetoomustuomioistuimen ja perustuslakituomioistuimen päätöksiä (Maltan ylimmät tuomioistuimet).

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

  • Ulkomaisten yleisten asiakirjojen laillistamisvaatimuksen poistamisesta 5. lokakuuta 1961 tehty yleissopimus
  • Oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa 15. marraskuuta 1965 tehty yleissopimus
  • Todisteiden vastaanottamisesta ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa 18. maaliskuuta 1970 tehty yleissopimus
  • Kansainvälisestä lapsikaappauksesta 25. lokakuuta 1980 tehty yksityisoikeuden alaa koskeva yleissopimus
  • Kansainvälisluonteisten oikeudenkäyntien helpottamisesta 25. lokakuuta 1980 tehty yleissopimus
  • Trusteihin sovellettavasta laista ja sen tunnustamisesta 1. heinäkuuta 1985 tehty yleissopimus
  • Veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta 25. tammikuuta 1988 tehty yleissopimus
  • Arkeologisen perinnön suojelusta 16. tammikuuta 1992 tehty yleissopimus
  • Lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa 29. toukokuuta 1993 tehty yleissopimus
  • Toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19. lokakuuta 1996 tehty yleissopimus
  • Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehty Rooman yleissopimus
  • Oikeuspaikkasopimuksista 30. kesäkuuta 2005 tehty yleissopimus
  • Lasten ja muiden perheenjäsenten elatusavun kansainvälisestä perinnästä 23. marraskuuta 2007 tehty yleissopimus
  • Elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23. marraskuuta 2007 tehty pöytäkirja

Malta on myös ratifioinut useita Yhdistyneiden kansakuntien sopimuksia – ratifiointitilanne on nähtävissä Linkki avautuu uuteen ikkunaantäällä.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Tiedossa ei ole kahdenvälisiä lainvalintamääräyksiä sisältäviä sopimuksia, joissa Malta olisi osallisena.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Tuomari ei voi virkansa puolesta vedota lainvalintasääntöihin, vaan sääntöjä voidaan soveltaa vain, jos vähintään yksi kanteen osapuolista on väittänyt lakien olevan ristiriidassa. Tällaisen väitteen esittävän osapuolen on osoitettava tuomioistuimelle ulkomaisen lainsäädännön sisältö. Mikäli tällaista väitettä ei esitetä tai tyydyttäviä todisteita ei ole, kotimaisten tuomioistuinten on ratkaistava asia Maltan lainsäädännön mukaisesti.

2.2 Renvoi

Maltalla ei ole selkeää kantaa renvoin eli viittausperiaatteen soveltamiseen. Kodifioituja lainvalintasääntöjä on vähän, ja siksi tuomioistuimet joutuvat usein soveltamaan kodifioimattomia kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjä määrittäessään, mitä lakia tapauksessa tulee soveltaa. Maltan tuomioistuimet ovatkin katsoneet, että kansainvälistä yksityisoikeutta sääntelevän lainsäädännön puuttuessa ne joutuvat turvautumaan englantilaisen common law ‑oikeuden periaatteisiin ja soveltamaan takaisin- ja edelleenviittausta samaan tapaan kuin Englannissa. Näin ollen viittauksia ei sovelleta rikkomusten, vakuutusten ja sopimusten yhteydessä. Sen sijaan niitä sovelletaan silloin, kun on kyse testamenttien pätevyydestä, ulkomaisia kiinteistöjä koskevista vaatimuksista ja perheoikeudellisista asioista.

2.3 Liittymän muuttuminen

Ongelma ratkaistaan määrittelemällä jokaisessa lainvalintasäännössä ajankohta, jona liittymää tarkastellaan.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Maltan tuomioistuimet voivat kieltäytyä soveltamasta vierasta lakia, joka on Maltan yleisten hallinnon periaatteiden vastainen ja jonka voidaan katsoa kuuluvan vieraan valtion vero- tai rikoslainsäädäntöön.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Vieraan valtion lain sisältö on selvitettävä tosiseikkana, ei oikeuskysymyksen tapaan. Maltan tuomioistuimilla on valtuudet tulkita kotimaista lainsäädäntöä, mutta niillä ei ole valtuuksia tulkita vieraan valtion lakia. Voidakseen ymmärtää vieraan valtion lakia tuomioistuin nimittää vieraan valtion lain asiantuntijoita selvittämään asiaa. Osapuolet voivat myös esittää omina todisteinaan eri asiantuntijoiden laatimia selvityksiä.

Näyttötaakka on väitteen esittävällä osapuolella eli kanteen vastaajalla.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Sopimusvelvoitteita EU:n ulkopuolisissa maissa koskevissa asioissa sovelletaan Rooman yleissopimusta vuodelta 1980, mikä perustuu Maltan lain 482 luvussa olevaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn Rooman yleissopimuksen ratifiointilakiin. Sopimusvelvoitteita EU:n jäsenvaltioissa puolestaan säännellään Rooma I ‑asetuksella (asetus (EY) N:o 593/2008 sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista).

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavia lainvalintasääntöjä säännellään sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annetulla asetuksella (EY) N:o 864/2007 (Rooma II).

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Maltan kansalaisuuden saa syntymän hetkellä lapsi, jonka isä tai äiti on Maltan kansalainen.

Henkilö voi valita asuinpaikkansa täysi-ikäisenä. Asuinpaikaksi katsotaan tuomiopiiri, jossa henkilö asuu ja jossa hänellä on aikomus asua määräämättömän ajan tai pysyvästi.

Kelpoisuus tehdä tiettyjä oikeustoimia, kuten solmia avioliitto, tehdä sopimus, aloittaa kaupallinen toiminta tai tehdä testamentti, määräytyy kyseisen alueen erityissääntöjen mukaan.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Vanhempien velvoitteet lasta kohtaan määräytyvät Maltan siviililain mukaan. Huoltajuus päättyy lain nojalla lapsen täyttäessä 18 vuotta. Maltan tuomioistuinten toimivalta on määritetty tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetussa asetuksessa (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel II a ‑asetus). Asiaa käsitellään tarkemmin vanhempainvastuuta koskevalla tietosivulla.

3.4.2 Adoptio

Myös adoptiota säännellään Maltan siviililailla. Maltan tuomioistuimet soveltavat siviililakia aina, kun niillä on toimivalta. Ulkomaiset adoptiot tunnustetaan Maltan lainsäädännössä lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa tehdyn yleissopimuksen mukaisesti.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Avioliiton muodollista pätevyyttä koskee avioliiton solmimispaikan laki. Maltassa avioliittoa koskevista muodollisuuksista säädetään Maltan lain 255 luvussa (Linkki avautuu uuteen ikkunaanavioliittolaki). Avioliittolaissa säännellään muun muassa avioliittoa koskevia rajoituksia. Yksi näistä rajoituksista on, että kahden alle 16-vuotiaan henkilön solmima avioliitto on mitätön.

Maltassa sovellettava lainsäädäntö on puolisojen kotipaikan lainsäädäntö.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Rekisteröidyistä parisuhteista säädetään Maltan lain 530 luvussa (laki rekisteröidyistä parisuhteista), jonka mukaan 255 luvussa säädettyjen muodollisuuksien ja ehtojen tulee täyttyä myös rekisteröidyissä parisuhteissa.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Maltan tuomioistuimilla on toimivalta ainoastaan sellaisissa avioeroasioissa, jotka ovat tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetun asetuksen (EY) N:o 2201/2003 mukaisia. Asiaa käsitellään tarkemmin avioeroa koskevalla tietosivulla.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Maltaa sitoo toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa annettu asetus (EY) N:o 4/2009. Asiaa käsitellään tarkemmin elatusvelvoitteita koskevalla tietosivulla.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Maltassa sovelletaan sen maan lakia, joka on voimassa puolisoiden yhteisen kodin sijaintipaikassa. Siviililain 1316 §:ssä säädetään, että Maltassa solmitun avioliiton myötä puolisoiden avioliiton aikana hankkima omaisuus on yhteistä (community of acquests). Jos avioliitto on solmittu Maltan ulkopuolella ja puolisot asettuvat myöhemmin asumaan Maltaan, –tätä käytäntöä sovelletaan heti puolisoiden asetuttua Maltaan, elleivät puolisot ole aiemmin tehneet sopimusta, jossa community of acquests ‑käytäntö suljetaan pois.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Testamenttien ja perintöjen osalta Maltan tuomioistuimet soveltavat tapaoikeutta. Lakimääräisen perimyksen tapauksessa (eli kun testamenttia ei ole) sovelletaan irtaimen omaisuuden perintösaantoon testamentin tekijän kuolinhetken kotipaikan lakia ja kiinteän omaisuuden perintösaantoon kiinteistön sijaintipaikan lakia. Jos testamentti on olemassa, testamentin tekijän kelpoisuus tehdä testamentti määritellään sen lain mukaan, jota sovelletaan testamentin tekijän kotipaikassa testamentin tekohetkellä. Testamentin saaja on kelpoinen vastaanottamaan irtainta omaisuutta, jos hän on kelpoinen joko oman kotipaikkansa tai testamentin tekijän kotipaikan lain mukaan. Lisäksi testamentti on muodollisesti pätevä, jos se on jonkin seuraavan lain mukainen: testamentin tekopaikan laki (yleensä paikka, jossa testamentti allekirjoitettiin ja jossa todistajat olivat) testamentin tekohetkellä; testamentin tekijän testamentin tekohetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki; testamentin tekijän kuolinhetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki. Testamentti on myös muodollisesti pätevä kiinteistön saantoa ajatellen, jos se täyttää kiinteistön sijaintipaikan laissa asetetut edellytykset.

3.8 Kiinteä omaisuus

3.9 Maksukyvyttömyys

Maltaa sitoo maksukyvyttömyysmenettelyistä annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1346/2000, sellaisena kuin se on muutettuna. Asetuksessa säädetään olennaiset säännöt menettelyyn, jossa velallinen menettää osittain tai kokonaan määräysvallan omaisuuteensa ja jossa määrätään selvittäjä, kun velallisen pääasialliset intressit ovat EU:n jäsenvaltiossa. Muissa kuin asetuksen (EY) N:o 1346/2000 säätelemissä tapauksissa sovelletaan Maltan lakia, jos maltalainen tuomioistuin on toimivaltainen (näin on silloin, jos yhtiö on rekisteröity Maltaan).

Päivitetty viimeksi: 11/04/2018

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Tämän sivun alkukielistä versiota saksa on muutettu äskettäin. Päivitystä suomennetaan parhaillaan.
Seuraavat kielet ovat jo saatavilla: englanti.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Itävalta

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Itävallan kansainvälinen yksityisoikeus on kodifioitu. Perussäädös on kansainvälistä yksityisoikeutta koskeva laki (Gesetz über das internationale Privatrecht), joka on annettu 15. kesäkuuta 1978, Itävallan säädöskokoelma BGBl. N:o 304/1978. Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain lisäksi sovelletaan seuraavia lainvalintasäännöksiä:

  • maaliskuun 8. päivänä 1979 annetun kuluttajansuojalain 13a § (Konsumentenschutzgesetz – KSchG), BGBl. N:o 140/1979
  • kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden saantoa koskevan lain 11 § (Teilzeitnutzungsgesetz – TNG), BGBl. I, N:o 32/1997
  • jäsenvaltion alueelta laittomasti vietyjen kulttuuriesineiden palauttamisesta annetun direktiivin 93/7/ETY saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä annetun lain 20 § (Bundesgesetz zur Umsetzung der Richtlinie 93/7/EWG über die Rückgabe von unrechtmäßig aus dem Hoheitsgebiet eines Mitgliedstaates der Europäischen Gemeinschaft verbrachten Kulturgütern), BGBl. I, N:o 67/1998
  • radioaktiivisuuden aiheuttamia vahinkoja koskevasta siviilioikeudellisesta vastuusta annetun lain 23 § (Atomhaftungsgesetz 1999 – AtomHG 1999), BGBl. I, N:o 170/1998
  • selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä annetun lain 16 ja 18 § (Finalitätsgesetz), BGBl. I, N:o 98/2001
  • maksukyvyttömyyslain (Insolvenzordnung) 221–235 §.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 53 §:n mukaan laki ei vaikuta kansainvälisiin sopimuksiin, koska ne ovat normihierarkiassa sen – ja muiden kansallisten lainvalintasääntöjen – edellä. Itävalta on osapuolena seuraavissa lainvalintasäännöksiä sisältävissä kansainvälisissä yleissopimuksissa:

  • Haagissa 24. lokakuuta 1956 tehty yleissopimus lasten elatusapuun sovellettavasta laista
  • Haagissa 5. lokakuuta 1961 tehty yleissopimus alaikäisten suojelun suhteen toimivaltaisista viranomaisista ja sovellettavasta lainsäädännöstä
  • Haagissa 5. lokakuuta 1961 tehty yleissopimus testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista
  • Haagissa 4. toukokuuta 1971 tehty yleissopimus tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista
  • väestökirjanpidon yhdenmukaistamiseksi toimivassa kansainvälisessä komiteassa (CIEC) 20. syyskuuta 1970 tehty yleissopimus laillistamisesta avioliiton kautta
  • Haagissa 19. lokakuuta 1996 tehty yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa
  • Haagissa 13. tammikuuta 2000 tehty yleissopimus aikuisten kansainvälisestä suojelusta
  • Haagissa 23. marraskuuta 2007 tehty pöytäkirja elatusvelvollisuuteen sovellettavasta laista.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Seuraavat kahdenväliset sopimukset sisältävät lainvalintasäännöksiä:

  • ystävyyssuhteista ja asettautumisoikeudesta 9. syyskuuta 1959 Itävallan tasavallan ja Iranin keisarikunnan välillä tehty sopimus
  • keskinäisestä oikeusavusta 16. joulukuuta 1954 Jugoslavian federatiivisen kansantasavallan ja Itävallan tasavallan välillä tehty sopimus
  • keskinäisistä suhteista siviilioikeudellisissa asioissa ja asiakirja-aineistosta 11. joulukuuta 1963 Itävallan tasavallan ja Puolan kansantasavallan välillä tehty sopimus.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Vieraan valtion lakia on sovellettava viran puolesta samalla tavoin kuin kyseisessä valtiossa (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 3 §).

2.2 Renvoi

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 5 §:n mukaan takaisin- ja edelleenviittausta on noudatettava, ellei viitata nimenomaisesti toisen valtion aineelliseen oikeuteen. Jos vieraan valtion laissa viitataan takaisin Itävallan lakiin, sovelletaan Itävallan lakia. Jos vieraan valtion laissa viitataan lakiin, johon on jo viitattu, sovelletaan ensiksi viitattua lakia.

2.3 Liittymän muuttuminen

Tiettyyn oikeusjärjestelmään liittymistä koskevien ehtojen muuttamisella jälkikäteen ei ole yleensä vaikutusta jo ratkaistuun asiaan (tähän periaatteeseen on joissakin lainvalintasäännöissä poikkeuksia) (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 7 §). Jo ratkaistuun asiaan sovellettava laki on periaatteessa asian käsittelyhetkellä sovellettu laki. Vielä ratkaisemattomaan asiaan sovellettava laki on tuomion antamishetkellä sovellettava laki.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Viitattua lakia ei sovelleta, jos sen soveltaminen olisi vastoin Itävallan oikeusjärjestelmän perusperiaatteita (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 6 §).

Itävallan lainsäädäntöön sisältyy ensisijaisesti pakottavia säännöksiä (Eingriffsnormen), joita tulee soveltaa kansainvälisen yksityisoikeuden säännöksistä riippumatta. Osa niistä kuuluu ensisijaisten pakottavien säännösten ryhmään sanamuotonsa vuoksi, osa taas enemmänkin tarkoituksensa vuoksi.

Kansainvälisesti pakottavia säännöksiä ovat muun muassa työsopimusoikeutta koskevan lain mukauttamisesta annetun lain (Arbeitsvertragsrechts-Anpassungsgesetz – AVRAG) 7, 7a ja 7b §, joiden mukaan työntekijät ovat Itävallassa oikeutettuja sovellettavasta laista riippumatta vähintään työehtosopimuksen mukaiseen palkkaan ja vähimmäislomapäiviin. Toinen kansainvälisesti pakottava säännös on kuluttajansuojalain 13a §:n 2 momentti, jonka mukaan kuluttajansuojalain 6 §:ää (kielletyistä sopimusehdoista), siviililain 864a §:ää (epätavallisten määräysten pätevyydestä vakiosopimusehdoissa ja sopimuslomakkeissa) ja siviililain 879 §:n 3 momenttia (selvästi kohtuuttomien ehtojen pätemättömyydestä vakiosopimusehdoissa ja sopimuslomakkeissa kuluttajien suojaamiseksi) on sovellettava sopimukseen sovellettavasta laista riippumatta silloin, kun sopimus on tehty osana Itävallassa toimivan yrityksen toimintaa.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Vieraan valtion lain sisältö on selvitettävä viran puolesta. Tässä tehtävässä tuomioistuin voi nojautua osapuolten yhteistyöhön, oikeusministeriön toimittamiin tietoihin tai asiantuntijoiden lausuntoihin. Jos vieraan valtion lain sisältöä ei voida kuitenkaan selvittää kohtuullisessa ajassa, sovelletaan Itävallan lakia (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 4 §).

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annetun asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I, EUVL L 177, 4.7.2008, s. 6) soveltamisalaan kuulumattomia sopimusvelvoitteita on arvioitava sen lainsäädännön mukaan, jonka osapuolet ovat nimenomaisesti tai kiistattomasti valinneet. Jos lainvalintaa ei ole suoritettu, sovelletaan sen maan lainsäädäntöä, jossa sopimukselle luonteenomaisesta suorituksesta vastaavalla osapuolella on vakituinen asuinpaikka tai toimipaikka (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 35 §).

Kuluttajasopimuksiin sovelletaan erityisiä lainvalintasäännöksiä. Kuluttajansuojalain 13a §:n 1 momentilla on pantu täytäntöön useiden kuluttajansuojadirektiivien lainvalintasäännökset. Lainvalintamahdollisuutta on rajoitettu ennen kaikkea kuluttajien suojaamiseksi.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annetun asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II, EUVL L 199, 31.7.2007, s. 40) soveltamisalaan kuulumattomia sopimukseen perustumattomia korvausvaateita on arvioitava sen lainsäädännön mukaan, jonka osapuolet ovat nimenomaisesti tai kiistattomasti valinneet. Jos lainvalintaa ei ole suoritettu, arviointi on tehtävä sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa korvausvaateen aiheuttanut menettely tapahtui. Jos osapuolilla on kuitenkin vahvempi liittymä tiettyyn toiseen valtioon, sovelletaan kyseisen valtion lakia (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 48 §).

Tässä lainvalintasäännössä määritetään laki, jota sovelletaan selvitettäessä korvausvelvollisuuden syntyminen, korvausvelvollinen ja korvausmäärä. Siinä säädetään myös vahingonkärsijän myötävaikutuksesta vahingon aiheutumiseen, vahingonkärsijän mahdollisuudesta hakea korvausta suoraan vakuutuksenantajalta sekä korvausvaateiden vanhentumisesta.

Sellaisista liikenneonnettomuuksista, jotka kuuluvat tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista Haagissa 4. toukokuuta 1971 tehdyn yleissopimuksen soveltamisalaan, johtuvien korvausvaateiden osalta liittymä määräytyy kyseisen yleissopimuksen mukaan.

Sopimukseen perustumattomat korvausvaateet vahingoista, jotka ovat aiheutuneet Itävallassa ionisoivasta säteilystä, on ratkaistava vahingonkärsijän vaatimuksesta Itävallan lain mukaisesti (radioaktiivisuuden aiheuttamia vahinkoja koskevasta siviilioikeudellisesta vastuusta annetun AtomHG 1999 -lain 23 §:n 1 momentti). Jos ionisoivasta säteilystä aiheutunut vahinko on tapahtunut toisessa valtiossa ja jos korvausvaade on arvioitava Itävallan lain mukaan, vahingot on korvattava vain siinä tapauksessa ja siihen määrään asti, mihin vahingonkärsijä on oikeutettu myös henkilöstatuutin mukaan (AtomHG 1999 -lain 23 §:n 2 momentti).

Rooma II -asetuksessa säädetään siitä, mitä lakia sovelletaan asianhuoltoon tai perusteettomasta edusta johtuviin vaateisiin.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilöoikeudellisiin kysymyksiin sovellettava laki eli henkilöstatuutti on sen valtion lainsäädäntö, jonka kansalainen asianomainen henkilö on. Jos henkilöllä on useamman kuin yhden valtion kansalaisuus, noudatetaan sen valtion lainsäädäntöä, johon henkilöllä on läheisin yhteys. Itävallan kansalaisuus on kuitenkin aina ratkaisevassa asemassa. Pakolaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden osalta henkilöstatuuttina on sen valtion lainsäädäntö, jossa heillä on vakituinen asuinpaikka (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 9 §).

Henkilön oikeus käyttää nimeä on arvioitava hänen henkilöstatuuttinsa mukaan riippumatta nimen käyttöönottoperusteesta (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 13 §).

Esimerkiksi avioliiton kautta saadun nimen käyttö määräytyy näin ollen aviosäännösten sijasta nimisäännösten perusteella. Nimen käytöstä päättämisen muotovaatimuksiin sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 8 §:n yleistä muotosäännöstä (sen mukaan oikeustoimen muoto määräytyy oikeustoimeen sovellettavan lainsäädännön perusteella; riittävänä edellytyksenä on tällöin sen valtion muotosäännösten noudattaminen, jossa oikeustoimi on suoritettu.) Oikeuskäytännön mukaan aiemman henkilöstatuutin mukaisesti käyttöön otettu nimi ei vaihdu pelkällä henkilöstatuutin (kansalaisuuden) vaihtumisella.

Henkilön oikeuskelpoisuus ja oikeustoimikelpoisuus on arvioitava myös hänen henkilöstatuuttinsa mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 12 §). Tähän lainvalintasääntöön sisältyvät esimerkiksi mielisairaudesta johtuvat oikeustoimikelpoisuuden rajoitukset, mutta se ei kata avioitumiskelpoisuuden arviointia. Jos henkilö on saavuttanut täysi-ikäisyyden, hän myös pysyy täysi-ikäisenä, vaikka hän ei uuden henkilöstatuuttinsa mukaan vielä olisi sitä.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Aviolapsen aseman edellytyksiä ja niiden täyttymisen riitauttamista on arvioitava sen henkilöstatuutin mukaan, joka aviopuolisoilla oli lapsen syntyessä tai avioliiton purkaantuessa, jos avioliitto on purettu ennen lapsen syntymää. Jos aviopuolisoilla on eri henkilöstatuutti, noudatetaan sitä henkilöstatuuttia, joka lapsella oli syntyessään. Tämän lainvalintasäännön soveltamisalaan kuuluvat myös aviomiehen isyysolettama, syy aviolapsen aseman riitauttamiselle ja riitauttamiseen oikeutettujen henkilöiden määrittely sekä riitauttamisen määräajat.

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen aseman laillistamisen (julkisvallan toimenpitein, ei lapsen syntymän jälkeen tapahtuvan avioitumisen kautta) edellytykset määräytyvät lapsen isän henkilöstatuutin mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 23 §).

Laillistamista avioliiton kautta koskevan yleissopimuksen mukaan vanhempien avioliiton solmimiseen perustuva aviolapsen aseman laillistaminen on pätevä, jos se on pätevä myös lapsen isän tai äidin kotimaan lain mukaan.

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden vahvistamista ja tunnustamista koskevat edellytykset määräytyvät lapsen syntymähetken henkilöstatuutin mukaan. Lapsella myöhemmin olevaa henkilöstatuuttia sovelletaan siinä tapauksessa, että isyyden vahvistaminen tai tunnustaminen on mahdollista sen mukaan, muttei syntymähetken henkilöstatuuttia sovellettaessa. Sitä lainsäädäntöä, jonka nojalla isyys vahvistetaan tai tunnustetaan, sovelletaan myös näiden oikeustoimien riitauttamiseen (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 25 §).

Vanhempien ja lapsen välinen suhde: Aviolapsen aseman ja lapsen aseman laillistamisen sekä lapsen aviottomuuden vaikutukset määräytyvät lapsen henkilöstatuutin mukaan. Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 24 ja 25 § kattavat kysymykset, jotka koskevat lapsen hoitoa ja kasvatusta, hänen omaisuutensa hallintoa ja käyttöä, jommankumman tai molempien vanhempien toimimista lapsen oikeudellisina edustajina (myös vaatimusta viranomaisen myöntämästä luvasta tiettyjä edustamistoimia varten), aviolasten osalta huoltajuudesta sopimista avioeron jälkeen sekä puolisoiden elatusapuvaateita. Näiden lainkohtien kattamista kysymyksistä määrätään suurelta osin Haagin vuoden 1961 lastensuojelusopimuksessa ja myös alaikäisten suojelua koskevassa Haagin yleissopimuksessa siellä, missä se on (yhä) voimassa (koskee Turkkia ja Macaota). Asianomaisten viranomaisten on sovellettava oman maansa lainsäädäntöä alaikäisten suojelua koskeviin toimenpiteisiin. Toimivaltaisia ovat yleensä oleskeluvaltion viranomaiset.

Vanhemmuutta koskevissa kysymyksissä sovellettavan lain ratkaisee henkilöstatuutti tiettynä ajankohtana. Sen sijaan vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen sovelletaan lapsen senhetkistä henkilöstatuuttia. Jos henkilöstatuutti vaihtuu, vanhempien ja lasten välistä suhdetta arvioidaan statuutin vaihtumisen jälkeen uuden henkilöstatuutin mukaan (liittymän ja kansalaisuuden vaihtuminen).

Oikeuskäytännössä on toistuvasti jätetty soveltamatta vieraiden valtioiden huoltajuussäännöksiä siksi, että ne katsotaan oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisiksi, mikäli niissä ei oteta huomioon lapsen etua.

3.4.2 Adoptio

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 26 §:n mukaan lapsen adoptiota ja adoption lakkaamista koskevat edellytykset määräytyvät adoptiovanhempien henkilöstatuutin perusteella. Lisäksi lapsen henkilöstatuutti on ratkaiseva, mutta alaikäisten lasten kohdalla vain siltä osin kuin siinä määrätään lapsen tai sellaisen kolmannen henkilön suostumuksesta, johon lapsi on perheoikeudellisessa suhteessa. Lapsen adoptioon sovellettavia kriteerejä ovat adoptiovanhempien ikä, adoptiovanhempien ja adoptoitavan lapsen välinen ikäero, kysymys siitä, missä tapauksissa adoptiovanhempien omien lasten olemassaolo estää adoption sekä suostumuksen antamista koskevat edellytykset mukaan luettuna mahdollisuus adoption vahvistamiseen viranomaisen ratkaisulla silloin, kun suostumusta ei anneta.

Lapsen adoption vaikutuksia tulee arvioida adoptiovanhempien henkilöstatuutin mukaan. Jos adoptiovanhemmat ovat avioliitossa, arviointi on kuitenkin suoritettava sen lain mukaan, jota on sovellettava avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin. Aviopuolison kuoltua on sovellettava jälkeenjääneen puolison henkilöstatuuttia.

Adoption vaikutukset perintöoikeuteen määräytyvät adoptiolainsäädännön sijasta perintöoikeuden mukaan.

Lapsen adoptio itsessään on loppuun saatettu tapahtuma, joka ei muutu henkilöstatuutin tai liittymän muuttuessa. Lapsen adoptointi muodostaa pysyvän oikeussuhteen. Näin ollen adoption vaikutuksiin sovellettava lainsäädäntö voi vaihtua adoptiovanhemman henkilöstatuutin mukaan.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Itävallassa solmittavan avioliiton muotovaatimukset määräytyvät Itävallan lain mukaan, ja ulkomailla solmittavan avioliiton muotovaatimuksiin sovelletaan kummankin kihlakumppanin henkilöstatuuttia; muotovaatimukset täyttyvät kuitenkin silloin, kun noudatetaan sen maan lainsäädäntöä, jossa avioliitto solmitaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 16 §). Viittaus avioliiton solmimismaan lainsäädännön soveltamiseen on rajoitettu aineellisoikeudellisten säännösten soveltamiseen, minkä vuoksi paikallisessa laissa olevaa takaisin- tai edelleenviittausta ei oteta huomioon (poikkeus kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 5 §:stä).

Avioliiton solmimisedellytykset ja mitätöintiperusteet sekä avioliiton purkamisen edellytykset (eri asia kuin avioeron edellytykset) on arvioitava kummankin kihlakumppanin osalta tämän henkilöstatuutin mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 17 §). Jos toisen tai kummankin kihlakumppanin henkilöstatuutin mukaan sovellettavassa lainsäädännössä ei säädetä toisen tai kummankin kihlakumppanin sukupuolen vuoksi oikeudesta avioliittoon, avioliiton ehdot määräytyvät sen valtion lain mukaan, jossa avioliitto solmitaan.

Tämä lainvalintasääntö sisältää kaikki avioliiton solmimisen aineelliset edellytykset, jotka koskevat muun muassa vähimmäisikää, esteettömyyttä sekä suostumuksen antamista ja sen korvaamista.

Avioliiton henkilökohtaisia oikeusvaikutuksia arvioidaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 18 §:n mukaan aviopuolisoiden yhteisen henkilöstatuutin mukaisesti. Tällaisen puuttuessa sovelletaan viimeisintä yhteistä henkilöstatuuttia, jos toinen puolisoista on sen säilyttänyt. Muussa tapauksessa vaikutuksia arvioidaan sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa aviopuolisot tavallisesti asuvat. Jos tällaista asuinpaikkaa ei ole, sovelletaan sen valtion lakia, jossa molemmilla puolisoilla oli viimeksi vakituinen asuinpaikka, jos toinen puolisoista on sen säilyttänyt.

Tämän lainvalintasäännön soveltamisalaan kuuluvat myös velvollisuus aviolliseen yhteiselämään, yhteiseen kotipaikkaan, tukemisvelvollisuus sekä aviopuolisoiden oikeus elatukseen. Sääntöä ei sovelleta kuitenkaan oikeuteen käyttää aviopuolison sukunimeä tai avioliiton varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin. Sovellettava lainsäädäntö voi vaihtua liittymää koskevan asiantilan muuttuessa.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Rekisteröityjä parisuhteita koskevalla lailla (Gesetz über die eingetragene Partnerschaft) kansainvälistä yksityisoikeutta koskevaan lakiin lisättiin 27a–27d §.

Parisuhteen rekisteröimisedellytyksiin (ja muotovaatimuksiin), mitätöintiin ja puutteellisista perusteista johtuvaan purkamiseen sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa parisuhde rekisteröitiin (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 27a §).

Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 27b §:n mukaan rekisteröidyn parisuhteen henkilökohtaisia vaikutuksia arvioidaan sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa rekisteröidyillä kumppaneilla on yhteinen vakituinen asuinpaikka. Jos tällaista asuinpaikkaa ei ole, sovelletaan sen valtion lakia, jossa kumppaneilla oli viimeksi vakituinen asuinpaikka, jos toinen heistä on sen säilyttänyt. Jos asuinpaikan lainsäädäntöä ei voida soveltaa tai jos siinä ei säädetä henkilökohtaisista oikeusvaikutuksista, sovelletaan rekisteröityjen kumppanien yhteistä henkilöstatuuttia. Tällaisen puuttuessa sovelletaan viimeisintä yhteistä henkilöstatuuttia, jos toinen kumppaneista on sen säilyttänyt. Muutoin sovelletaan Itävallan lainsäädäntöä. Näin menetellään myös, jos henkilöstatuutilla ei säännellä rekisteröidyn parisuhteen henkilökohtaisia oikeusvaikutuksia.

Rekisteröidyn parisuhteen varallisuussuhteisiin sovelletaan sitä lainsäädäntöä, jossa määrätään 29. tammikuuta 2019 alkaen sovellettavan rekisteröityjen parisuhteiden varallisuussuhteita koskevista asioista annetun asetuksen (EU) 2016/1104 soveltamisesta.

Rekisteröidyn parisuhteen purkamiseen muuten kuin puutteellisten perusteiden vuoksi sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa rekisteröidyillä kumppaneilla on purkamisajankohtana yhteinen vakituinen asuinpaikka. Jos tällaista asuinpaikkaa ei ole, sovelletaan sen valtion lakia, jossa kumppaneilla oli viimeksi yhteinen vakituinen asuinpaikka, jos toinen heistä on sen säilyttänyt. Jos asuinpaikan lainsäädäntöä ei voida soveltaa tai jos rekisteröityä parisuhdetta ei voida purkaa esitettyjen seikkojen perusteella, sovelletaan rekisteröityjen kumppanien yhteistä henkilöstatuuttia. Tällaisen puuttuessa sovelletaan viimeisintä yhteistä henkilöstatuuttia, jos toinen kumppaneista on sen säilyttänyt. Muutoin sovelletaan Itävallan lainsäädäntöä. Näin menetellään myös, jos henkilöstatuutissa ei sallita rekisteröidyn parisuhteen purkamista esitettyjen seikkojen perusteella.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Sellaisiin avioeroon liittyviin seikkoihin, joista ei säädetä Rooma III -asetuksessa (tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla 20 päivänä joulukuuta 2010 annettu neuvoston asetus (EU) N:o 1259/2010, EUVL L 343, 29.12.2010, s. 10) (avioeron varallisuusvaikutukset), sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 20 §:n mukaan sen valtion lainsäädäntöä, jonka mukaan avioliiton henkilökohtaiset oikeusvaikutukset määräytyvät. Ratkaisevaa on tällöin avioeron ajankohta, siksi viittausta ei voida muuttaa.

Aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan sitä lainsäädäntöä, jossa määrätään 29. tammikuuta 2019 alkaen sovellettavan aviovarallisuussuhteita koskevista asioista annetun asetuksen (EU) 2016/1103 soveltamisesta.

Asumuserosta ei ole säännöksiä Itävallan lainsäädännössä. Siltä osin kuin asumuserosta ei ole säädetty Rooma III -asetuksessa, sitä arvioidaan läheisimmän liittymän perusteella kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 1 §:n mukaan. Läheisintä liittymää koskeva oikeuskäytäntö vastaisi todennäköisesti kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 20 §:ää.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa 18 päivänä joulukuuta 2008 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 4/2009 (EUVL L 7, s. 1) viitataan elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23. marraskuuta 2007 tehtyyn Haagin pöytäkirjaan. Ensisijaisesti sovelletaan sen valtion lakia, jossa elatusapuun oikeutetulla henkilöllä on vakituinen asuinpaikka (sitä täydentävät suuntaus tuomioistuinvaltion lakiin, erityiset liittymät, puolustuslauseke ”yllättäviä” vaatimuksia vastaan ja – hyvin rajoittava – mahdollisuus valita sovellettava lainsäädäntö).

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan sitä lainsäädäntöä, jossa määrätään aviovarallisuussuhteita koskevista asioista annetun asetuksen (EU) 2016/1103 (EuGüVO) soveltamisesta (ks. edellä).

3.7 Testamentit ja perinnöt

Perinnöstä säädetään EU:n perintöasetuksessa (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 650/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta, EUVL L 201, 27.7.2012, s. 107). Vanhoihin tapauksiin sovelletaan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 28 §:ää, jonka mukaan sovellettava laki määräytyy perinnönjättäjään tämän kuolinhetkellä sovellettavan henkilöstatuutin mukaan. Tämä lainvalintasääntö kattoi periaatteessa myös vastuun kuolinpesän veloista ja perintösaannon. Jos kyseessä oli kuitenkin Itävallassa suoritettava jäämistömenettely, perintösaantoa ja vastuuta kuolinpesän veloista oli arvioitava Itävallan lain mukaan (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 28 §:n 2 momentti).

3.8 Kiinteä omaisuus

Aineelliseen omaisuuteen kohdistuvien oikeuksien (mm. omistusoikeus) perustamiseen ja lakkaamiseen sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa omaisuus sijaitsi oikeuden perustamiseen tai lakkaamiseen johtaneen oikeustoimen täyttymisajankohtana. Omaisuuden oikeudellinen luonne ja siihen kohdistuvien oikeuksien sisältö on arvioitava omaisuuden sijaintivaltion lainsäädännön perusteella (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 31 §).

Tämän lainvalintasäännön soveltamisala kattaa erityisesti omistusoikeuden, rasitteet (kiinnitykset), panttioikeuden, rakennusoikeuden, asunto-omaisuuden sekä myös kolmanteen osapuoleen nähden pätevän pidätysoikeuden ja omistuksen pidätyksen. Omistusoikeuden siirtämisen vaikutukset määräytyvät myös kyseisen lainsäädännön mukaan.

Omaisuuden sijaintipaikan muuttuminen ei vaikuta sovellettavaan lakiin, koska oikeuden syntyminen perustuu loppuun saatettuun oikeustoimeen.

Oikeuden perustamisesta aiheutuvat vaikutukset määräytyvät omaisuuden kulloisenkin sijaintipaikan mukaan. Tämä liittymä voi näin ollen vaihtua. Mainitun lainsäädännön mukaan arvioidaan muun muassa omistajan oikeussuojan ulottuvuus, oikeuden haltijan nautintaoikeuden laajuus ja irtainta omaisuutta koskevan pantin realisointimahdollisuus ilman tuomioistuimen myötävaikutusta.

Liikennevälineisiin sovelletaan erityissäännöksiä (kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 33 §). Rekisteriin merkittyihin aluksiin ja ilma-aluksiin kohdistuvat esineoikeudet on arvioitava sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa rekisteriä pidetään. Rautatiekalustoon sovelletaan sen valtion lakia, jossa kalustoa käyttävän rautatieyhtiön pääkonttori sijaitsee. Ajoneuvon käytöstä aiheutuneita vahinkoja tai kustannuksia koskevien korvausvaateiden turvaamiseksi lain nojalla ja pakkoteitse perustettuihin panttioikeuksiin tai lainmukaisiin pidätysoikeuksiin sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa omaisuus sijaitsi korvausvaateen perusteena olevan teon täyttymishetkellä.

Myös kiinteään omaisuuteen sovelletaan erityissäännöksiä. Jos kiinteään omaisuuteen kohdistuvat oikeudet kuuluvat myös jonkin muun lainvalintasäännön soveltamisalaan (esimerkiksi aviovarallisuussuhteiden osalta), etusija on aineellisoikeudellisella viittauksella eli liittymällä omaisuuden sijaintivaltion lakiin.

Immateriaalioikeuksien osalta ei ole annettu lainvalintasääntöä. Aineellisoikeudellisesti niitä on arvioitava kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 1 §:n nojalla sen valtion lain mukaan, johon immateriaalioikeuksilla on läheisin yhteys. Arvopaperistettujen oikeuksien osalta tulee sovellettavaksi lex cartae. Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain 33 a §, jolla saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä rahoitusvakuusjärjestelyistä annetun direktiivin 2002/47/EY 9 artikla sen soveltamisalaa laajentaen, sisältää arvo-osuusvakuuksia koskevan erityissäännöksen. Arvopapereita selvitysjärjestelmissä koskeviin kysymyksiin sovelletaan selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä annetun lain (Finalitätsgesetz) 16 ja 18 §:n erityissäännöksiä. Kyseisellä lailla pannaan täytäntöön selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien selvitysjärjestelmissä annettu direktiivi 98/26/EY.

3.9 Maksukyvyttömyys

Kansainvälistä maksukyvyttömyysoikeutta säännellään maksukyvyttömyyslain (Insolvenzordnung - IO) seitsemännessä osassa. Maksukyvyttömyyslain 217 §:n mukaan säännöksiä sovelletaan vain silloin, kun asiaa ei ole säännelty toisin kansainvälisessä oikeudessa ja etenkään Euroopan unionin lainsäädännössä, erityisesti maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa asetuksessa (EU) N:o 848/2015 (EU:n maksukyvyttömyysasetus). Säännökset ovat pääosin EU:n maksukyvyttömyysasetuksen vastaavien säännösten mukaisia.

Maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisedellytyksiin ja menettelyn vaikutuksiin sovelletaan periaatteessa sen valtion lainsäädäntöä, jossa menettelyyn ryhdytään. Maksukyvyttömyyslain 221–235 § sisältävät säännöksiä erityisesti kolmannen osapuolen esineoikeuksista, kuittauksesta, omistuksenpidätyksestä, kiinteää omaisuutta koskevista sopimuksista, säännellyistä markkinoista, työsopimuksista, maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutuksesta rekisteröitäviin oikeuksiin, velkojien etua vahingoittaviin tekoihin sovellettavasta laista, kolmannelle osapuolelle annettavasta suojasta, vaikutuksista vireillä oleviin riita-asioihin, omaisuuden sijaintipaikan lain soveltamisesta omistusoikeuden ja muiden oikeuksien toteuttamiseen, velan kuittaus- ja uudistamissopimuksista, takaisinostosopimuksista sekä konkurssimenettelyn alkamisen jälkeen suoritetuista maksuista.

Jos nämä säännökset menevät päällekkäin kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan lain tai muiden lainvalintasääntöjen kanssa, maksukyvyttömyyslain erityissäännökset saavat etusijan.

Päivitetty viimeksi: 04/11/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Tämän sivun alkukielistä versiota puola on muutettu äskettäin. Päivitystä suomennetaan parhaillaan.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Puola

HUOM.: Alla annetut tiedot EIVÄT KOSKE tilanteita, joita säädellään EU:n lainsäädännöllä.

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta 4. helmikuuta 2011 annettu laki (Prawo prywatne międzynarodowe, konsolidoitu teksti Puolan lakikokoelma 2015, kohta 1792, sellaisena kuin se on muutettuna)

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Holhottavaksi julistamisesta ja siihen verrattavista suojelutoimenpiteistä 17. heinäkuuta 1905 tehty Haagin yleissopimus

Testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista 5. lokakuuta 1961 tehty Haagin yleissopimus

Alaikäisten suojelun suhteen toimivaltaisista viranomaisista ja sovellettavasta lainsäädännöstä 5. lokakuuta 1961 tehty Haagin yleissopimus

Tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista 4. toukokuuta 1971 tehty Haagin yleissopimus

Elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 2. lokakuuta 1973 tehty Haagin yleissopimus

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehty yleissopimus, joka avattiin allekirjoitettavaksi Roomassa 19. kesäkuuta 1980

Toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19. lokakuuta 1996 tehty Haagin yleissopimus

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Puola on allekirjoittanut sekä EU:n jäsenvaltioiden että kolmansien maiden kanssa joukon oikeustoimista tehtyjä kahdenvälisiä sopimuksia, joissa määrätään myös lainvalintasäännöistä. Koska EU:n jäsenvaltioita sitovat ja monenlaisia aihealueita koskevia lainvalintasääntöjä sisältävät välineet ovat etusijalla jäsenvaltioiden välillä allekirjoitettuihin kahdenvälisiin sopimuksiin nähden, käytännön merkitystä on tällä hetkellä periaatteessa vain kolmansien maiden kanssa tehdyillä sopimuksilla.

Niitä ovat seuraavien maiden kanssa tehdyt sopimukset: Valko-Venäjä (26. lokakuuta 1994), Venäjä (16. syyskuuta 1996), Ukraina (24. toukokuuta 1993), Korean demokraattinen kansantasavalta (28. syyskuuta 1986), Kuuba (18. marraskuuta 1982), Vietnam (22. maaliskuuta 1993) ja seuraajavaltioina (Jugoslavian kanssa 6. helmikuuta 1960 tehdyn sopimuksen pohjalta) Bosnia ja Hertsegovina, Montenegro ja Serbia.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Tuomioistuin soveltaa lainvalintasääntöjä viran puolesta. Se soveltaa viran puolesta vieraan valtion lakia myös silloin, kun lainvalintasäännössä säädetään kyseisen lain soveltamisesta tietyssä asiassa.

2.2 Renvoi

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 5 §:n mukaan Puolan lainsäädännössä sallitaan ainoastaan takaisinviittaus (ensimmäisen asteen renvoi).

1 momenttia ei sovelleta, jos sovellettava laki

1) määräytyy lainvalintasäännön mukaisesti

2) koskee oikeustoimen muotoa

3) koskee sellaisia sopimusvelvoitteita, sopimukseen perustumattomia velvoitteita tai yksipuolisia oikeustoimia, joihin sovellettavasta laista säädetään tässä laissa.

2.3 Liittymän muuttuminen

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Poikkeukset oikeudellista suhdetta koskevissa lainvalintasäännöissä säädetyn lain soveltamisesta on vahvistettu kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 3 ja 10 §:ssä.

3 §:n 1 momentti: Kun laissa edellytetään kansalaisuusvaltion lain soveltamista ja asianomaisen henkilön kansalaisuuden määrittäminen on mahdotonta, henkilöllä ei ole kansalaisuutta tai kyseisen maan lain sisältöä ei voida määrittää, sovelletaan henkilön kotipaikan lakia tai, jos hänellä ei ole kotipaikkaa, hänen vakituisen asuinpaikkansa maan lakia.

10 §:n 1 momentti: Kun on mahdotonta määrittää olosuhteita, joiden mukaan sovellettava laki määräytyy, sovelletaan lakia, johon oikeudellisella suhteella on läheisin liittymä. Lisäksi sovelletaan Puolan lakia silloin, kun sovellettavan vieraan valtion lain sisällön määrittäminen on mahdotonta kohtuullisen ajan sisällä.

Lisäksi kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 67 §:ssä säädetään, että mikäli sovellettavaa lakia ei ole määritetty kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa, erityisissä säädöksissä, Puolassa ratifioiduissa ja täytäntöönpanokelpoisissa kansainvälisissä sopimuksissa tai EU:n lainsäädännössä, oikeudelliseen suhteeseen olisi sovellettava sen maan lakia, johon kyseisellä suhteella on läheisin liittymä.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Tuomioistuin määrittää vieraan valtion lain ja soveltaa sitä viran puolesta – yleisten tuomioistuinten organisaatiosta 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun lain 51a §:n 1 momentti (konsolidoitu teksti: Puolan säädöskokoelma 2019, kohta 52, sellaisena kuin laki on muutettuna).

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Olennaiset lainvalintasäännöt, joista säädetään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa:

28 §:n 1 momentti: Sopimusvelvoitteisiin sovellettava laki määräytyy sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17 päivänä kesäkuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I ‑asetus) perusteella (EUVL L 177, 4.7.2008, s. 6). Asetuksen säännöksiä sovelletaan tarvittaessa sopimusvelvoitteisiin, jotka on suljettu pois sen soveltamisalasta 1 kohdassa tarkoitetun asetuksen 1 artiklan 2 kohdan j alakohdan nojalla.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 29 §:n 1 momentin mukaan vakuutussopimusta säätelee Puolan laki silloin, kun Puolan laissa säädetään vakuutusvelvoitteesta.

2. Kun Euroopan talousalueen jäsenvaltion laissa säädetään vakuutusvelvoitteesta ja edellytetään kyseisen jäsenvaltion lain soveltamista vakuutussopimukseen, sovelletaan kyseistä lakia.

30 §1) Lukuun ottamatta 28 §:ssä tarkoitetussa asetuksessa määritettyjä tapauksia muun maan kuin Euroopan talousalueen jäsenvaltion lain valinta sellaisen sopimuksen kohdalla, joka liittyy läheisesti vähintään yhden jäsenvaltion alueeseen, ei saa jättää kuluttajia ilman siihen Puolan lainsäädäntöön perustuvaa suojaa, jolla on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä seuraavat direktiivit:

1) Neuvoston direktiivi 93/13/ETY, annettu 5 päivänä huhtikuuta 1993, kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista (EYVL 95, 21.4.1993, s. 29; EYVL:n puolankielinen erityispainos, luku 15, osa 2, s. 288)

2) (kumottu)

3) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/44/EY, annettu 25 päivänä toukokuuta 1999, kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista (EYVL L 171, 7.7.1999, s. 12; EYVL:n puolankielinen erityispainos, luku 15, osa 4, s. 223)

4) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/65/EY, annettu 23 päivänä syyskuuta 2002, kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY sekä direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta (EYVL L 271, 9.10.2002, s. 16; EYVL:n puolankielinen erityispainos, luku 6, osa 4, s. 321)

5) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta (EUVL L 133, 22.5.2008, s. 66, sellaisena kuin se on muutettuna).

2. Kun sopimukseen, jota koskee kuluttajien suojaamisesta aikaosuuksia, pitkäkestoisia lomatuotteita, jälleenmyyntiä ja vaihtoa koskeviin sopimuksiin liittyvien tiettyjen seikkojen osalta 14 päivänä tammikuuta 2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/122/EY (EUVL L 33, 3.2.2009, s. 10), sovellettava laki on muun maan kuin Euroopan talousalueen jäsenvaltion laki, kuluttajat eivät saa jäädä vaille siihen Puolan säädäntöön perustuvaa suojaa, jolla kyseinen direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä,

1) jos osa kiinteästä omaisuudesta sijaitsee jossakin jäsenvaltiossa, tai

2) kun on kyse sopimuksesta, joka ei liity välittömästi kiinteään omaisuuteen, jos taloudellinen toimija harjoittaa liiketoimintaansa tai ammattitoimintaansa jossakin jäsenvaltiossa tai siirtää kyseisen toiminnan johonkin jäsenvaltioon millä tahansa tavalla ja sopimus koskee tätä toimintaa.

31 § Velvoitetta, joka johtuu muusta arvopaperista kuin vekselistä tai sekistä, säätelee sen maan laki, jossa arvopaperi laskettiin liikkeeseen tai kauppa toteutettiin.

32 §1) Yksipuolisesta oikeustoimesta johtuvaa velvoitetta säätelee toimen toteuttavan osapuolen valitsema laki. Jos tällaisen velvoitteen molemmat osapuolet on tunnistettu, laki valitaan, sitä muutetaan tai se kumotaan osapuolten välisen sopimuksen perusteella.

2. Tapauksissa, joissa erityistä lainvalintaa ei ole tehty, yksipuolisesta oikeustoimesta johtuvaa velvoitetta säätelee sen maan laki, jossa toimen toteuttavalla henkilöllä on vakituinen asuinpaikka tai rekisteröity toimipaikka. Jos tapauksen tosiasioiden perusteella voidaan päätellä, että velvoite liittyy läheisemmin jonkin toisen maan lakiin, sovelletaan kyseisen maan lakia.

Lain 36 §:n nojalla saatavien siirron vaikutukset kolmansiin osapuoliin määräytyvät sen maan lain perusteella, jolle siirrettyjä saatavia koskeva toimivalta kuuluu.

37 §. Velan siirtämiseen sovelletaan sen maan lakia, jolle siirrettävää velkaa koskeva toimivalta kuuluu.

38 §. Valuutan arvon muutoksen vaikutus vastuun määrään arvioidaan vastuuseen sovellettavan lain perusteella.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Olennaisista lainvalintasäännöistä säädetään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa:

33 §. Muista tapahtumista kuin oikeustoimista johtuviin velvoitteisiin sovellettava laki määräytyy Euroopan parlamentin ja neuvoston sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11 päivänä heinäkuuta 2007 antaman asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II ‑asetus) (EUVL L 199, 31.7.2007, s. 40) perusteella.

34 §. Sopimukseen perustumattomaan kolmannen osapuolen vastuuseen, joka johtuu tieliikenneonnettomuuksista, sovellettava laki määräytyy tieliikenneonnettomuuksiin sovellettavasta laista 4. toukokuuta 1971 tehdyn Haagin yleissopimuksen (Puolan lakikokoelma 2003/63, kohta 585) perusteella.

35 §. Kolmannen osapuolen vastuuta tietyssä maassa julkista valtaa käyttävien elinten toimista ja laiminlyönneistä säädellään kyseisen maan lailla.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Lainvalintasäännöt, joita sovelletaan luonnollisen henkilön oikeudelliseen asemaan:

Luonnollisen henkilön oikeuskelpoisuutta ja hänen kelpoisuuttaan suorittaa oikeustoimia säätelee hänen kansalaisuusvaltionsa laki (11 §:n 1 momentti).

2. Kun luonnollinen henkilö suorittaa oikeustoimen liiketoimintansa puitteissa, riittää, että hänellä on kelpoisuus suorittaa kyseinen toimi sen maan lain nojalla, johon yritys on sijoittautunut.

3. Jos oikeustointa sääntelevässä laissa vahvistetaan erityisiä edellytyksiä kelpoisuudelle suorittaa kyseinen oikeustoimi, 1 momentti ei estä lain soveltamista.

Kun sopimuksen ovat tehneet samaan maahan sijoittautuneet osapuolet, luonnollinen henkilö, jolla on kelpoisuus allekirjoittaa sopimus kyseisen maan lain nojalla, voi 12 §:n mukaan vedota oikeustoimikelvottomuuteen 11 §:n 1 momentissa tarkoitetun lain nojalla vain, jos toinen osapuoli oli tietoinen tästä oikeustoimikelvottomuudesta sopimusta tehtäessä tai jos toinen osapuoli oli tuottamuksellisesti tietämätön tästä oikeustoimikelvottomuudesta kyseisenä ajankohtana.

2. Luonnollinen henkilö, joka suorittaa yksipuolisen oikeustoimen ja jolla on kelpoisuus tehdä niin sen maan lain nojalla, jossa toimi suoritetaan, voi vedota oikeustoimikelvottomuuteen 11 §:n 1 momentissa tarkoitetun lain nojalla vain, jos tämä ei vaikuta kielteisesti henkilöihin, jotka asianmukaista huolellisuutta noudattaen luottivat oletukseen, että kyseisen oikeustoimen suorittavalla henkilöllä oli siihen vaadittava kelpoisuus.

3. Jos luonnollinen henkilö toimii edustajan kautta, 1 ja 2 momentin sovellettavuus määräytyy edustajaa koskevien olennaisten olosuhteiden perusteella.

4. Lain 1 ja 2 momenttia ei sovelleta oikeustoimiin perhe- ja holhousoikeuden eikä perintöoikeuden alalla eikä sellaista kiinteää omaisuutta koskeviin säädöksiin, joka sijaitsee muussa maassa kuin siinä, jossa oikeustoimi suoritettiin.

Oikeustoimikelpoisuuden menettämistä säätelee 13 §:n 1 momentin nojalla oikeustoimikelpoisuuden menettävän luonnollisen henkilön kansalaisuusvaltion laki. Jos puolalainen tuomioistuin määrää ulkomaan kansalaisen oikeustoimikelpoisuuden menettämisestä, sovelletaan Puolan lakia.

Luonnollisen henkilön kuolemaa koskevaan olettamukseen tai kuolleeksi julistamiseen on sovellettava 14 §:n 1 momentin nojalla henkilön kansalaisuusvaltion lakia. Jos puolalainen tuomioistuin määrää ulkomaan kansalaisen kuolemanolettamuksesta tai kuolleeksi julistamisesta, sovelletaan Puolan lakia.

Luonnollisen henkilön henkilökohtaisia oikeuksia säätelee 16 §:n 1 momentin nojalla henkilön kansalaisuusvaltion laki.

Luonnollinen henkilö, jonka oikeuksia uhataan tai on loukattu, voi vaatia suojelua sen maan lain nojalla, jonka alueella tällaisen uhan tai loukkauksen aiheuttava tapahtuma ilmeni, tai sen maan lain nojalla, jonka alueella loukkauksen vaikutukset ilmenivät.

Jos luonnollisen henkilön henkilökohtaisia oikeuksia on loukattu joukkotiedotusvälineissä, oikeutta vastineeseen tai korjaukseen tai vastaavaan turvaamistoimeen säätelee sen maan laki, jossa julkaisijalla tai lähettäjällä on rekisteröity toimipaikka tai vakituinen asuinpaikka.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Vanhempien ja lasten suhteisiin sovellettavat lainvalintasäännöt (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettu laki):

Lapsen vanhemmuus voidaan vahvistaa tai kiistää sen maan lain nojalla, jonka kansalainen lapsi on syntymähetkellä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 55 §:n 1 momentti). Jos sen maan laissa, jonka kansalainen lapsi on syntymähetkellä, ei sallita isyyden vahvistamista tuomioistuimen määräyksellä, isyyden vahvistamista tuomioistuimen määräyksellä säätelee sen maan laki, jonka kansalainen lapsi on vanhemmuuden vahvistamisen ajankohtana. Lapsen vanhemmuuden tunnustamista säätelee sen maan laki, jonka kansalainen lapsi on tunnustamisen ajankohtana. Jos kyseisessä laissa ei säädetä lapsen tunnustamisesta, sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen lapsi on syntymähetkellä, mikäli siinä sallitaan tällainen tunnustaminen. Siitetyn mutta vielä syntymättömän lapsen tunnustamista säätelee sen maan laki, jonka kansalainen äiti on tunnustamisen ajankohtana.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 56 §:n 1 momentin nojalla vanhempainvastuuseen ja huoltajuutta koskeviin oikeuksiin sovellettava laki määritetään toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19. lokakuuta 1996 tehdyn Haagin yleissopimuksen (EUVL L 151, 11.6.2008, s. 39; Puolan lakikokoelma 2010/172, kohta 1158) perusteella.

Kun lapsen vakituinen asuinpaikka vaihtuu maahan, joka ei ole 1 momentissa mainitun yleissopimuksen osapuoli, lapsen aiemman vakituisen asuinpaikan maassa määrättyjen toimenpiteiden soveltamista koskevat ehdot määräytyvät vastaisuudessa nykyisen asuinpaikan maan lain perusteella.

Lasten huoltajuuteen sovellettava laki määräytyy toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa 19. lokakuuta 1996 tehdyn Haagin yleissopimuksen perusteella (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 59 §).

Kun lapsen vakituinen asuinpaikka vaihtuu maahan, joka ei ole 1 momentissa mainitun yleissopimuksen osapuoli, lapsen aiemman vakituisen asuinpaikan maassa määrättyjen toimenpiteiden soveltamista koskevat ehdot määräytyvät vastaisuudessa nykyisen asuinpaikan maan lain perusteella.

3.4.2 Adoptio

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 57 §:n mukaan adoptiota säätelee adoptiovanhemman kansalaisuusvaltion laki.

Puolisoiden yhteistä adoptiota säätelee adoptiovanhempien yhteisen kansalaisuusvaltion laki. Jos puolisoilla ei ole yhteistä kansalaisuutta, sovellettava laki on sen maan laki, jossa molemmilla puolisoilla on kotipaikka, ja jos heillä ei ole kotipaikkaa samassa maassa, sovellettava laki on sen maan laki, jossa molemmilla puolisoilla on vakituinen asuinpaikka. Jos puolisoiden vakituinen asuinpaikka ei ole samassa maassa, sovellettava laki on sen maan laki, johon molemmilla puolisoilla on muuten läheisin liittymä.

Kuten kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 58 §:ssä säädetään, adoptiota ei voida toteuttaa ilman, että adoptoitavan henkilön kansalaisuusvaltion lakia sovelletaan tämän suostumukseen, tämän oikeudellisen edustajan suostumukseen ja toimivaltaisen viranomaisen suostumukseen sekä adoption mahdollisiin rajoituksiin, jotka johtuvat kotipaikan siirtymisestä toiseen maahan.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Avioliittokelpoisuus määritetään molempien osapuolten osalta sen maan lain perusteella, jonka kansalaisia he ovat avioliiton solmimisajankohtana (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 48 §).

Lain 49 §:n 1 momentin mukaisesti avioliiton solmimismuotoa säätelee sen maan laki, jossa avioliitto solmitaan. Jos avioliitto solmitaan Puolan ulkopuolella, riittää, että noudatetaan molempien puolisoiden kansalaisuuslakien tai sen maan lain vaatimuksia, jossa molemmilla puolisoilla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka avioliiton solmimishetkellä.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 50 §:n mukaan lakia, johon 48 ja 49 §:ssä viitataan, sovelletaan soveltuvin osin vaikutuksiin, jotka johtuvat henkilön kyvyttömyydestä solmia avioliitto ja noudattaa avioliiton solmimismuotoa koskevia vaatimuksia.

Puolisoiden henkilökohtaisia suhteita ja aviovarallisuussuhteita säätelee heidän yhteisen kansalaisuusvaltionsa laki (51 §:n 1 momentti). Jos puolisoilla ei ole yhteistä kansalaisuutta, sovellettava laki on sen maan laki, jossa molemmilla puolisoilla on kotipaikka, ja jos heillä ei ole kotipaikkaa samassa maassa, sovellettava laki on sen maan laki, jossa molemmilla puolisoilla on vakituinen asuinpaikka. Jos puolisoiden vakituinen asuinpaikka ei ole samassa maassa, sovellettava laki on sen maan laki, johon molemmilla puolisoilla on muuten läheisin liittymä.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Ei mitään

3.5.3 Avio- ja asumusero

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 54 §:n mukaan avioliiton purkamista säätelee sen maan laki, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat hakiessaan avioliiton purkamista. Jos puolisoilla ei ole yhteistä kansalaisuutta, sovellettava laki on sen maan laki, jossa molemmilla puolisoilla on kotipaikka silloin, kun he hakevat avioliiton purkamista. Jos heillä ei ole yhteistä kotipaikkaa silloin, kun he hakevat avioliiton purkamista, sovellettava laki on sen maan laki, jossa puolisoilla oli viimeinen yhteinen vakituinen asuinpaikka, mikäli jompikumpi puolisoista asuu siellä edelleen vakituisesti. Puolan lakia sovelletaan silloin, kun olosuhteet eivät salli sovellettavan lain määrittämistä.

Edellä esitettyjä säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin asumuseroon.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Lain 63 §:n mukaan elatukseen sovellettava laki määräytyy toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa 18 päivänä joulukuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 4/2009 (EUVL L 7, 10.1.2009, s. 1) perusteella.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Puolisoiden henkilökohtaisia suhteita ja aviovarallisuussuhteita säätelee heidän yhteisen kansalaisuusvaltionsa laki (51 §:n 1 momentti). Jos puolisoilla ei ole yhteistä kansalaisuutta, sovellettava laki on sen maan laki, jossa molemmilla puolisoilla on kotipaikka, ja jos heillä ei ole kotipaikkaa samassa maassa, sovellettava laki on sen maan laki, jossa molemmilla puolisoilla on vakituinen asuinpaikka. Jos puolisoiden vakituinen asuinpaikka ei ole samassa maassa, sovellettava laki on sen maan laki, johon molemmilla puolisoilla on muuten läheisin liittymä.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 52 §:n 1 momentin mukaan puolisot voivat valita aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavaksi laiksi jommankumman puolison kansalaisuusvaltion lain tai sen maan lain, jossa jommallakummalla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Lainvalinta voidaan tehdä myös ennen avioliiton solmimista.

Avioehtosopimuksia säätelee osapuolten 1 momentin mukaisesti valitsema laki. Tapauksissa, joissa nimenomaista lainvalintaa ei ole tehty, avioehtosopimusta säätelee laki, jota sovelletaan puolisoiden henkilökohtaisiin suhteisiin ja aviovarallisuussuhteisiin sopimuksen allekirjoittamishetkellä. Aviovarallisuussuhteita tai avioehtosopimusta säätelevää lakia valittaessa riittää, että noudatetaan muotoa, jota avioehtosopimusten kohdalla vaaditaan valitun lain nojalla tai sen maan lain nojalla, jossa laki valittiin.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Perintöasioihin sovellettavasta laista säädetään EU:n perintöasetuksessa (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 650/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta, EUVL L 201, 27.7.2012, s. 107, sellaisena kuin se on muutettuna).

3.8 Kiinteä omaisuus

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 41 §:n 1 momentin mukaan omistusoikeuksia ja muita varallisuusoikeuksia säätelee sen maan laki, jossa niiden kohde sijaitsee. Omistusoikeuden hankkimista ja menettämistä sekä muiden varallisuusoikeuksien hankkimista, menettämistä tai sisällön tai prioriteetin muuttumista säätelee sen maan laki, jossa niiden kohde sijaitsi silloin, kun edellä mainitut oikeusvaikutukset aiheuttanut tapahtuma toteutui.

3.9 Maksukyvyttömyys

Lainvalintasäännöt, joiden perusteella konkurssimenettelyihin sovellettava laki määräytyy, on vahvistettu 28 päivänä helmikuuta 2003 annetussa konkurssilaissa (konsolidoitu teksti: Puolan lakikokoelma 2019, kohta 498):

Konkurssilain 460 §:n mukaan Puolan lakia sovelletaan Puolassa käynnistettyihin konkurssimenettelyihin, ellei tämän luvun säännöksistä muuta johdu.

Konkurssilain 461 §:n mukaan toisessa EU:n jäsenvaltiossa tai Euroopan vapaakauppa-alueen (EFTA) jäsenvaltiossa, joka on Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen osapuoli, työskentelevien työntekijöiden työsuhteita säätelee heidän työsopimustaan säätelevä laki.

Laki, jonka perusteella määräytyy, onko tietty esine kiinteää omaisuutta, on esineen sijaintipaikassa sovellettava laki.

Toisessa EU:n jäsenvaltiossa tai Euroopan vapaakauppa-alueen (EFTA) jäsenvaltiossa, joka on Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen osapuoli, sijaitsevan kiinteän omaisuuden käyttöä tai hankintaa koskevia sopimuksia säätelee sen maan laki, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee.

Toisessa EU:n jäsenvaltiossa tai Euroopan vapaakauppa-alueen (EFTA) jäsenvaltiossa, joka on Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen osapuoli, sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen tai rekisteröityihin merialuksiin tai ilma-aluksiin liittyviä oikeuksia säätelee sen maan laki, joka ylläpitää kyseistä rekisteriä.

Konkurssi-ilmoitus ei saa loukata velkojien tai mahdollisten kolmansien osapuolten oikeuksia, jotka rasittavat konkurssin tehneen osapuolen Euroopan unionin toisessa jäsenvaltiossa tai Euroopan vapaakauppa-alueen jäsenvaltiossa (EFTA), joka on Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen osapuoli, sijaitsevia varoja tai muuta omaisuutta. Tämän säännöksen ulkopuolelle ei suljeta mitään omaisuuden organisoituja osia eikä etenkään oikeutta luovuttaa omaisuutta mahdollisten velkojen kattamiseksi eikä oikeutta kattaa velkoja omaisuuden tuottamilla tuotoilla, pantti- ja kiinteistöpanttioikeuksia, oikeutta vaatia omaisuuden vapauttamista siitä vastaavien henkilöiden toimesta vastoin toimivaltaisen osapuolen tahtoa eikä oikeutta käyttää omaisuutta sen hoitajana (konkurssilain 462 §). Tätä sovelletaan kiinteistö- ja kiinnitysrekistereihin ja muihin julkisiin rekistereihin kirjattuihin henkilökohtaisiin oikeuksiin ja vaateisiin, joiden täytäntöönpano johtaa edellä mainittujen oikeuksien syntymiseen.

Konkurssilain 463 §:n 1 momentin mukaan omistusoikeuden varaaminen myyjälle myyntisopimuksessa ei raukea sopimuksen kohteen ostajana olevan kotimaisen pankin konkurssi-ilmoituksen seurauksena, jos sopimuksen kohde konkurssi-ilmoituksen tekohetkellä sijaitsi toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai Euroopan vapaakauppa-alueen (EFTA) jäsenvaltiossa, joka on Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen osapuoli.

Omaisuuden myyjänä olevan kotimaisen pankin konkurssi-ilmoitus ei voi muodostaa perustetta myyntisopimuksen irtisanomiselle, jos myynnin kohde siirrettiin ennen konkurssi-ilmoituksen tekemistä ja myynnin kohde sijaitsi ulkomailla konkurssi-ilmoituksen ajankohtana.

Lain 464 §:n mukaan sellaisten oikeuksien käyttöä, joiden muodostuminen, olemassaolo ja luovuttaminen edellyttävät niiden kirjaamista rekisteriin tai niiden tallettamista tilille tai keskustalletuspaikkaan, säätelee sen maan laki, jossa tällaisia rekistereitä, tilejä tai talletuspaikkoja ylläpidetään.

Lain 464 §:n säännösten soveltamista rajoittamatta uudelleenhankintaoikeutta säätelee sopimusvelvoitteisiin sovellettava laki, joka säätelee oikeuden muodostavaa sopimusta.

Lain 464 §:n säännösten soveltamista rajoittamatta sopimuksiin, jotka on tehty rahoitusvälineiden kaupasta 29 päivänä heinäkuuta 2005 annetussa laissa tarkoitetuilla säännellyillä markkinoilla toteutettujen toimien yhteydessä, sovelletaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia, joka säätelee kyseisillä säännellyillä markkinoilla toteutettuja toimia.

Konkurssilain 467 §:ssä vahvistettua kuittausta säätelee sopimusvelvoitteista annettu laki, jota sovelletaan kuittausta koskevaan sopimukseen.

Lisäksi konkurssilain 467 1 §:n mukaan konkurssi-ilmoitus ei saa loukata velkojan oikeutta kuitata velkaansa konkurssin tehneen osapuolen velalla silloin, kun tämä on sallittua konkurssin tehneeseen osapuoleen sovellettavan lain nojalla.

Sellaisen oikeustoimen täytäntöönpanokelpoisuutta ja pätevyyttä, jonka konkurssivelallinen on toteuttanut konkurssin julistamisen jälkeen ja joka koskee sellaista kiinteää omaisuutta, merialusta tai ilma-alusta, jotka on merkittävä rekisteriin, tai sellaisia oikeuksia, joiden muodostuminen, olemassaolo ja luovuttaminen edellyttävät niiden kirjaamista rekisteriin tai niiden tallettamista tilille tai keskustalletuspaikkaan, säätelee sen maan laki, jossa kyseinen omaisuus sijaitsee tai jossa tällaisia rekistereitä, tilejä tai talletuspaikkoja ylläpidetään.

Konkurssilain 469 §:n mukaan velkojien vahingoksi toteutetun oikeustoimen täytäntöönpanokelvottomuutta tai pätemättömyyttä koskevia säännöksiä ei sovelleta silloin, kun toimeen sovellettavassa laissa ei säädetä velkojien vahingoksi toteutettujen oikeustoimien täytäntöönpanokelvottomuudesta.

Konkurssilain 470 §:n mukaan konkurssi-ilmoituksen vaikutukset Euroopan unionin jäsenvaltion tai Euroopan vapaakauppa-alueen (EFTA) jäsenvaltion, joka on Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen osapuoli, tuomioistuimessa vireillä olevaan oikeudelliseen menettelyyn arvioidaan sen maan lain perusteella, jossa menettely on vireillä.

Päivitetty viimeksi: 07/12/2020

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Tämän sivun alkukielistä versiota portugali on muutettu äskettäin. Päivitystä suomennetaan parhaillaan.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Portugali

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

Portugalin siviililain (Código Civil) 1, 3 ja 4 §:ssä säädetään seuraavista kansallisista oikeuslähteistä:

• lait (leis)

• käytännöt (usos)

• oikeudenmukaisuusperiaate (equidade).

Kansainvälisen oikeuden lähteitä ovat seuraavat (Portugalin perustuslain (Constituição da República Portuguesa) 8 §):

• Yleisen kansainvälisen oikeuden säännöt ja periaatteet ovat olennainen osa Portugalin oikeutta.

• Asianmukaisesti ratifioitujen tai hyväksyttyjen kansainvälisten yleissopimusten säännöt tulevat voimaan Portugalin kansallisessa oikeudessa niiden virallisen julkaisemisen jälkeen, ja ne ovat voimassa niin kauan kuin ne sitovat kansainvälisesti Portugalin valtiota.

• Niiden kansainvälisten organisaatioiden toimivaltaisten elinten vahvistamat säännöt, joiden jäsen Portugali on, tulevat suoraan voimaan Portugalin kansallisessa oikeudessa, jos organisaatioiden perustamissopimuksissa niin määrätään.

• Euroopan unionin perussopimusten määräykset ja unionin toimielinten toimivaltuuksiensa puitteissa vahvistamat säännöt tulevat voimaan Portugalin kansallisessa oikeudessa unionin oikeuden ja oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti.

1.1 Kansalliset säännöt

Lait

Lait ovat kansallisen oikeuden suora oikeuslähde. Portugalin siviililain 1 §:n 2 momentissa säädetään kaikista valtion toimivaltaisten elinten vahvistamista yleisistä säännöksistä. Portugalin perustuslain 112 §:n 1 momentin mukaan lait (leis), lain tasoiset asetukset (decretos-leis) ja alueelliset asetukset (decretos legislativos regionais) ovat säädöksiä.

Käytännöt

Käytäntöön on oikeudellisesti perusteltua vedota kansallisena oikeuslähteenä, kun kumpikin seuraavista edellytyksistä täyttyy:

• käytäntö ei ole ristiriidassa vilpittömän mielen periaatteen kanssa

• laki sallii sen soveltamisen (siviililain 3 §:n 1 momentti).

Oikeudenmukaisuusperiaate

Portugalin tuomioistuimet voivat ratkaista riita-asian oikeudenmukaisuusperiaatteen nojalla ainoastaan silloin, kun

• laki sallii sen (siviililain 4 §:n a alakohta) tai

• asianosaiset sopivat siitä ja asiassa voi valittaa ylempään oikeusasteeseen (siviililain 4 §:n b alakohta) tai

• asianosaiset ovat sopineet etukäteen oikeudenmukaisuusperiaatteen soveltamisesta (siviililain 4 §:n c alakohta).

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin yleissopimukset

Portugalia sitoo 26 Haagin yleissopimusta:

1. Yleissopimus riita-asioiden oikeudenkäynnistä (Haag, 1954)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

2. Yleissopimus lapsen elatusapuun sovellettavasta laista (Haag, 1956)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

3. Yleissopimus lapsen elatusapua koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta (Haag, 1958)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

4. Yleissopimus alaikäisten suojelun suhteen toimivaltaisista viranomaisista ja sovellettavasta lainsäädännöstä (Haag, 1961)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

5. Yleissopimus testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista (Haag, 1961)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

6. Yleissopimus ulkomaisten yleisten asiakirjojen laillistamisvaatimuksen poistamisesta (Haag, 1961)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

7. Yleissopimus oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (Haag, 1965)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

8. Yleissopimus ulkomaisten tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (Haag, 1971)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

9. Ulkomaisten tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa tehdyn Haagin yleissopimuksen lisäpöytäkirja (Haag, 1971)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

10. Yleissopimus avioerojen ja asumuserojen tunnustamisesta (Haag, 1970)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

11. Yleissopimus tieliikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista (Haag, 1971)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

12. Yleissopimus todisteiden vastaanottamisesta ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (Haag, 1970)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

13. Yleissopimus jäämistöjen kansainvälisestä hallinnoinnista (Haag, 1973)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

14. Yleissopimus tuotevastuuseen sovellettavasta laista (Haag, 1973)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

15. Yleissopimus elatusapua koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta (Haag, 1973)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

16. Yleissopimus elatusapuun sovellettavasta laista (Haag, 1973)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

17. Yleissopimus aviovarallisuussuhteisiin sovellettavasta laista (Haag, 1978)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

18. Yleissopimus avioliittojen solmimisesta ja niiden pätevyyden tunnustamisesta (Haag, 1978)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

19. Yleissopimus edustussuhteisiin sovellettavasta laista (Haag, 1978)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

20. Yksityisoikeuden alaa koskeva yleissopimus kansainvälisestä lapsikaappauksesta (Haag, 1980)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

21. Yleissopimus lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa (Haag, 1993)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

22. Yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa (Haag, 1996)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

23. Yleissopimus aikuisten kansainvälisestä suojelusta (Haag, 2000)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

24. Yleissopimus oikeuspaikkasopimuksista (Haag, 2005)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

25. Yleissopimus lasten ja muiden perheenjäsenten elatusavun kansainvälisestä perinnästä (Haag, 2007)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

26. Pöytäkirja elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Haag, 2007)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Kansainvälisen väestörekisteritoimikunnan (ICCS) yleissopimukset

Portugalia sitoo kymmenen ICCS:n yleissopimusta.

Kyseiset yleissopimukset löytyvät Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

1. Yleissopimus tiettyjen väestörekisteriotteiden antamisesta ulkomailla käyttöä varten (Pariisi, 27.9.1956). Hyväksytty: laki nro 33/81, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 196, 27.8.1981

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

2. Yleissopimus väestörekisteriotteiden maksuttomuudesta ja vapauttamisesta laillistamisvelvollisuudesta (Luxemburg, 26.9.1957). Hyväksytty: laki nro 22/81, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 189, 19.8.1981

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

3. Yleissopimus siviilisäätyä koskevien tietojen kansainvälisestä vaihdosta (Istanbul, 4.9.1958). Hyväksytty: Linkki avautuu uuteen ikkunaanasetus nro 39/80, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 145, 26.6.1980

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

4. Yleissopimus sukunimien ja etunimien muuttamisesta (Istanbul, 4.9.1958). Hyväksytty: parlamentin päätöslauselma nro 5/84, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 40, 16.2.1984

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

5. Yleissopimus avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten tunnustamista koskevien ilmoitusten vastaanottamiseen valtuutettujen viranomaisten toimivallan laajentamisesta (Rooma, 14.9.1961). Hyväksytty: parlamentin päätöslauselma nro 6/84, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 50, 28.2.1984

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

6. Kansainvälinen yleissopimus monikielisten väestörekisteriotteiden antamisesta (Wien, 8.9.1976). Hyväksytty: hallituksen asetus nro 34/83, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 109, 12.5.1983

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

7. Kansainvälinen yleissopimus monikielisten väestörekisteriotteiden antamisesta (Wien, 8.9.1976). Hyväksytty: hallituksen asetus nro 34/83, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 109, 12.5.1983

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

8. Yleissopimus tiettyjen asiakirjojen vapauttamisesta laillistamisvelvollisuudesta (Pariisi, 15.9.1977). Hyväksytty:
asetus nro 135/82, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 292, 20.12.1982

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

9. Yleissopimus sukunimiin ja etunimiin sovellettavasta laista (München, 5.9.1980). Hyväksytty: parlamentin päätöslauselma nro 8/84, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 54, 3.3.1984

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

10. Yleissopimus oikeutta mennä avioliittoon koskevan todistuksen antamisesta (München, 5.10.1980). Hyväksytty: hallituksen asetus nro 40/84, Portugalin virallinen lehti, sarja I, nro 170, 24.7.1984

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Muita tärkeitä Portugalia sitovia monenvälisiä yleissopimuksia:

Teollisuusomistusoikeuden suojelemista koskeva Pariisin yleissopimus (Tukholma, 1967)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä ja Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Pakolaisten oikeusasemaa koskeva YK:n vuoden 1951 yleissopimus ja sen vuoden 1967 pöytäkirja

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä ja Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Pöytäkirja löytyy Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Sopimus yhtäläisestä vekselilaista ja sopimus eräiden vekseleitä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä (Geneve, 1930)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Sopimus yhtäläisestä shekkilaista ja sopimus eräiden shekkejä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä (Geneve, 1931)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Kansainvälisen testamentin muotoa koskevasta yhtäläisestä laista vuonna 1973 tehty Washingtonin yleissopimus, johon Portugali on liittynyt; liittyminen on hyväksytty asetuksella nro 252/75

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Yleissopimus ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta (New York, 1958)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (Lugano II ‑yleissopimus, neuvoston päätös 2009/430/EY, 27.11.2008)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Päätös löytyy Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskeva vuoden 1980 yleissopimus, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 1999 Vilnan pöytäkirjalla

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja koskeva eurooppalainen yleissopimus, allekirjoitettu Lontoossa vuonna 1970

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (vuoden 2011 Istanbulin yleissopimus)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus elatusavun perimisestä ulkomailla (vuoden 1956 New Yorkin yleissopimus)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä ja Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

  • Oikeudellista yhteistyötä koskeva sopimus Portugalin tasavallan ja Angolan tasavallan välillä, allekirjoitettu Luandassa (1995)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

  • Oikeudellista yhteistyötä koskeva sopimus Portugalin tasavallan ja Guinea-Bissaun tasavallan välillä, allekirjoitettu Bissaussa (1988)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

  • Oikeudellista yhteistyötä koskeva sopimus Portugalin tasavallan ja Mosambikin kansantasavallan välillä, allekirjoitettu Lissabonissa (1990)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

  • Oikeudellista yhteistyötä koskeva sopimus Portugalin tasavallan ja São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan välillä (1976)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

  • Elatusavun perimistä koskeva sopimus Portugalin ja Kap Verden tasavallan välillä (1982)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

  • Oikeudellista yhteistyötä koskeva sopimus Portugalin tasavallan ja Kap Verden tasavallan välillä (2003)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

  • Elatusavun perimistä koskeva sopimus Portugalin tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä (2000)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

  • Oikeusapua lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvissä asioissa koskeva yleissopimus Portugalin tasavallan ja Luxemburgin suurherttuakunnan välillä (1992)

Saatavilla Linkki avautuu uuteen ikkunaantäältä

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

Jos lainvalintasäännössä viitataan ulkomaiseen lakiin, se merkitsee ainoastaan, että kyseisen valtion kansallista lakia sovelletaan. Se ei tarkoita, että kyseisen valtion tuomioistuimilla olisi toimivalta, ellei niin ole erikseen säädetty (Portugalin siviililain 16 §).

Ulkomaisen lain soveltaminen rajoittuu ulkomaisen oikeusjärjestyksen sääntöihin, jotka koskevat lainvalintasäännössä tarkoitettua oikeudenalaa (esim. perimys, perhe, velvollisuudet, esineoikeudet) (Portugalin siviililain 15 §).

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Tuomioistuinta eivät Portugalissa sido asianosaisten vaatimukset, jotka koskevat oikeusnormien selvittämistä, tulkintaa ja soveltamista (Portugalin siviiliprosessilain 5 §:n 3 momentti). Tästä yleisperiaatteesta seuraa, että kansalliset tuomioistuimet soveltavat lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan.

2.2 Renvoi

Portugalissa on kolme keskeistä viittausperiaatetta (renvoi) koskevaa sääntöä:

  • edelleenviittausta toisen valtion lakiin koskeva sääntö (Portugalin siviiliprosessilain 17 §)
  • takaisinviittausta Portugalin lakiin koskeva sääntö (Portugalin siviiliprosessilain 18 §)
  • sääntö niitä tapauksia varten, joissa takaisin- ja edelleenviittaus ei ole sallittua (Portugalin siviiliprosessilain 19 §).

Renvoi toisen valtion lakiin

Portugalissa tuomioistuin voi soveltaa toisen valtion lakia.

Renvoi eli edelleenviittaus toisen valtion lakiin voidaan tehdä, jos Portugalin lainvalintasäännössä viitataan toisen valtion lakiin ja kyseisen valtion katsotaan olevan toimivaltainen käsittelemään asiaa (Portugalin siviiliprosessilain 17 §:n 1 momentti).

Edelleenviittausta ei oteta huomioon, jos

  • Portugalin lainvalintasäännössä viitattu ulkomainen laki on henkilöstatuutti ja
    • asianosaisen vakinainen asuinpaikka on Portugalissa tai
    • asianosainen asuu maassa, jonka lainvalintasääntöjen mukaan olisi sovellettava kansalaisuusvaltion lakia (Portugalin siviiliprosessilain 17 §:n 2 momentti).

Edelleenviittaus toteutuu kuitenkin aina, jos kumpikin seuraavista ehdoista täyttyy:

  • asia koskee holhousta, edunvalvontaa, aviopuolisoiden varallisuussuhteita, vanhempainvastuuta, adoptiovanhemman ja adoptiolapsen välisiä suhteita tai perintöä
  • Portugalin lainvalintasäännössä tarkoitetussa ulkomaisessa laissa viitataan kiinteän omaisuuden sijaintipaikan lakiin, ja kyseistä lakia pidetään pätevänä (Portugalin siviililain 17 §:n 3 momentti).

Renvoi Portugalin lakiin

Renvoi eli takaisinviittaus Portugalin lakiin toteutuu, jos Portugalin lainvalintasäännössä viitataan toisen valtion lakiin, jossa puolestaan on takaisin Portugalin lakiin viittaava lainvalintasääntö. Silloin sovelletaan Portugalin lakia (Portugalin siviililain 18 §:n 1 momentti).

Henkilöoikeudelliseen asemaan liittyvissä asioissa takaisinviittaus Portugalin lakiin on kuitenkin sallittu vain, jos jompikumpi seuraavista lisävaatimuksista täyttyy:

  • asianosaisen vakinainen asuinpaikka on Portugalin alueella tai
  • asianosaisen asuinmaan laissa pidetään Portugalin lakia pätevänä (Portugalin siviililain 18 §:n 2 momentti).

Tapaukset, joissa renvoi ei ole sallittu

Mikään edellä mainituista renvoin eli edelleen- ja takaisinviittauksen lajeista ei ole sallittu, jos

  • renvoi aiheuttaa sen, että oikeustoimi, joka olisi pätevä sovellettaessa pelkästään Portugalin lainvalintasääntöä (ilman renvoi-viittauksen soveltamista), ei ole enää pätevä tai on täytäntöönpanokelvoton (Portugalin siviililain 19 §:n 1 momentti)
  • renvoi aiheuttaa sen, että tilasta, joka muutoin olisi laillinen, tulee laiton (Portugalin siviililain 19 §:n 1 momentti)
  • asianosaiset ovat sopineet sovellettavasta ulkomaisesta laista asioissa, joissa se on sallittua (Portugalin siviililain 19 §:n 2 momentti).

2.3 Liittymän muuttuminen

Liittymä on lainvalintasäännössä valittu tosiasiallinen tai oikeudellinen seikka, jonka perusteella sovellettava laki valitaan. Asian mukaan se voi olla muun muassa kansallisuus tai paikka, jossa oikeustoimi on tehty, jossa yksittäinen teos on luotu, jossa oikeus on rekisteröity, jossa omaisuuserä sijaitsee tai jossa asianosaisella on asuinpaikka.

Portugalin oikeusjärjestyksessä asetetaan ainakin kaksi liittymän muuttumista koskevaa rajoitusta:

  • Lain kiertäminen: liittymän muuttuminen johtuu tosiasiallisesta tai oikeudellisesta tilanteesta, jonka asianosaiset ovat aiheuttaneet välttääkseen muutoin sovellettavan lain soveltamisen. Tällaista liittymän muuttumista ei oteta huomioon (Portugalin siviililain 21 §).
  • Täysi-ikäisyys: henkilöstatuutin vaihtuminen ei vaikuta täysi-ikäisyyden saavuttamiseen aiemman henkilöstatuutin mukaan (Portugalin siviililain 29 §).

Jos on mahdotonta määrittää liittymää, jonka perusteella sovellettava laki valitaan, sovelletaan toissijaisesti sovellettavaa lakia (Portugalin siviililain 23 §).

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Oikeusjärjestyksen perusteiden loukkaaminen

Lainvalintasäännössä määritetyn ulkomaisen lain säännöksiä ei sovelleta, jos niillä loukataan Portugalin valtion noudattamia kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusperiaatteita (Portugalin siviililain 22 §:n 1 momentti). Tällöin sovelletaan muita, asianmukaisempina pidettyjä ulkomaisen lain säännöksiä tai vaihtoehtoisesti Portugalin kansallisen lain sääntöjä (Portugalin siviililain 22 §:n 2 momentti).

Kansainväliset yleissopimukset ja EU:n lainsäädäntö

Jos Portugalin valtiota sitovissa kansainvälisissä yleissopimuksissa tai EU:n lainsäädännössä on sovellettavaa lakia koskevia sääntöjä, jotka poikkeavat kansallisista lainvalintasäännöistä, viimeksi mainittuja ei sovelleta.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Ulkomaiseen lakiin vetoavalla on velvollisuus näyttää toteen lain voimassaolo ja sisältö. Tuomioistuimen on kuitenkin omasta aloitteestaan pyrittävä hankkimaan tietoa ulkomaisesta laista. Ulkomaista lakia tulkitaan sen oikeusjärjestelmän pohjalta, johon se kuuluu, ja tulkinnassa noudatetaan kyseisessä järjestelmässä vahvistettuja tulkintasääntöjä (Portugalin siviililain 23 §:n 1 momentti).

Siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa sovellettavaa ulkomaista lakia koskevien tietojen hankkimisesta on tehty kaksi yleissopimusta, joiden sopimuspuoli Portugali on:

  • ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja koskeva eurooppalainen yleissopimus (Lontoo, 1968)
  • yleissopimus oikeudellista asioista saatavista, voimassa olevaa lakia ja sen soveltamista koskevista tiedoista (Convenção sobre Informação em Matéria Jurídica com Respeito ao Direito Vigente e Sua Aplicação, Brasilia, 1972).

Jos ulkomaisen lain sisältöä ei ole mahdollista vahvistaa, sovelletaan muutoin sovellettavaa lakia (Portugalin siviililain 23 §:n 2 momentti).

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

EU:n lainsäädännön mukainen järjestelmä

Sopimusvelvoitteisiin sovellettava laki määräytyy EU:n jäsenvaltioissa (Tanskaa lukuun ottamatta) 17. kesäkuuta 2008 annetun asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) mukaisesti. Asetus syrjäyttää jäljempänä esitetyt kansalliset lainvalintasäännöt, jos ne ovat ristiriidassa asetuksen kanssa.

Tanska on ainoa EU:n jäsenvaltio, johon asetusta (EY) N:o 593/2008 ei sovelleta. Tanska kuuluu edelleen sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista Roomassa vuonna 1980 tehdyn yleissopimuksen alaisuuteen. Sopimusvelvoitteisiin sovellettava laki määräytyy siis Tanskassa vuoden 1980 Rooma I ‑yleissopimuksen mukaisesti. Yleissopimuksen määräykset syrjäyttävät jäljempänä esitetyt kansalliset lainvalintasäännöt, jos ne ovat ristiriidassa yleissopimuksen kanssa.

Kansallisten lainvalintasääntöjen mukainen järjestelmä

Tahdonilmaisun, sen puuttumisen tai puutteellisuuden vahvistamista, tulkintaa ja täydentämistä säännellään

  • oikeustoimen sisältöön sovellettavalla lailla (Portugalin siviililain 35 §:n 1 momentti).

Jonkin käyttäytymisen arvo tahdonilmaisuna määräytyy

  • tahdonilmaisun esittäjän ja sen vastaanottajan yhteisen vakinaisen asuinpaikan lain perusteella tai, ellei sellaista ole
  • sen paikan lain perusteella, jossa käyttäytyminen tapahtui.

Hiljaisen suostumuksen arvo tahdonilmaisukeinona määräytyy

  • tahdonilmaisun esittäjän ja sen vastaanottajan yhteisen vakinaisen asuinpaikan lain perusteella tai, ellei sellaista ole
  • sen paikan lain perusteella, jossa oikeustoimea koskeva tarjous on tehty (Portugalin siviililain 35 §:n 2 ja 3 momentti).

Tahdonilmaisun muotoa säännellään

  1. oikeustoimen sisältöön sovellettavalla lailla tai
  2. sen paikan lailla, jossa tahdonilmaisu esitettiin, tai
  3. sen valtion lailla, johon viitataan sen paikan voimassa olevassa lainvalintasäännössä, jossa tahdonilmaisu esitettiin (Portugalin siviililain 36 §:n 1 ja 2 momentti).

Huom.

Vaihtoehdot 2 ja 3 ovat mahdollisia ainoastaan siinä tapauksessa, että oikeustoimen sisältöä sääntelevässä laissa ei ole säädetty tahdonilmaisun olevan mitätön tai täytäntöönpanokelvoton, jos tietyt muotovaatimukset eivät täyty, vaikka oikeustoimi toteutettaisiin ulkomailla.

Oikeudelliseen edustukseen sovelletaan

  • lakia, jolla säännellään sitä oikeudellista suhdetta, josta edustusvalta on peräisin (Portugalin siviililain 37 §).

Laki, jota sovelletaan oikeushenkilön sääntömääräisten elinten oikeuteen edustaa oikeushenkilöä, on

  • asiaankuuluva henkilöstatuutti.

Vapaaehtoista edustusta säännellään seuraavasti:

  • Edustusvallan voimassaoloa, laajentamista, muuttamista, vaikutuksia ja raukeamista säännellään sen valtion lailla, jossa edustusvaltaa käytetään (Portugalin siviililain 39 §:n 1 momentti).
  • Jos edustaja käyttää valtuuksiaan muussa maassa kuin siinä, jonka edustettava henkilö on ilmoittanut, ja jos se on edustajan kanssa sopimuksen tehneen kolmannen osapuolen tiedossa, sovelletaan sen maan lakia, jossa edustetulla henkilöllä on vakinainen asuinpaikka (Portugalin siviililain 39 §:n 2 momentti).
  • Jos edustaja harjoittaa edustusta ammattimaisesti ja se on kolmannen sopimuspuolen tiedossa, sovelletaan edustajan rekisteröidyn toimipaikan lakia (Portugalin siviililain 39 §:n 3 momentti).
  • Jos edustus liittyy kiinteän omaisuuden luovuttamiseen tai hallintaan, sovelletaan omaisuuden sijaintipaikan lakia (Portugalin siviililain 39 §:n 3 momentti).

Vanhentumisaikoja ja menettämisseuraamuksia säännellään

  • siihen oikeuteen sovellettavalla lailla, johon vanhentumisaika tai menettäminen liittyy (Portugalin siviililain 40 §).

Oikeustoimista johtuvia velvoitteita ja toimien sisältöä säännellään

I. lailla, jonka sopimuspuolet ovat valinneet tai jota ne ovat tarkoittaneet (Portugalin siviililain 41 §:n 1 momentti) edellyttäen, että jompikumpi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

  • sen sovellettavuus on tahdonilmaisun esittäjien merkittävän edun mukaista tai
  • se liittyy johonkin oikeustoimen sellaiseen näkökohtaan, joka kuuluu kansainvälisen yksityisoikeuden soveltamisalaan (Portugalin siviililain 41 §:n 2 momentti).

II. Jos sopimuspuolet eivät ole määrittäneet sovellettavaa lakia, se määräytyy seuraavasti:

  • tahdonilmaisun esittäjän vakinaisen asuinpaikan laki, jos kyseessä on yksipuolinen oikeustoimi
  • sopimuspuolten yhteisen vakinaisen asuinpaikan laki, jos kyseessä on sopimus (Portugalin siviililain 42 §:n 1 momentti).

III. Jos sopimuspuolet eivät ole sopimuksessa määrittäneet sovellettavaa lakia eikä heillä ole yhteistä vakinaista asuinpaikkaa, on erotettava toisistaan seuraavat tilanteet:

  • vastikkeettomat sopimukset, joissa sovelletaan edun myöntäneen sopimuspuolen vakinaisen asuinpaikan lakia
  • vastikkeelliset sopimukset, joissa sovelletaan sopimuksen tekopaikan lakia (Portugalin siviililain 42 §:n 2 momentti).

Liiketoiminnan johtamiseen sovelletaan

  • sen paikan lakia, jossa liikkeenjohtaja pääasiallisesti harjoittaa toimintaansa (Portugalin siviililain 43 §).

Perusteettomaan etuun sovelletaan

  • lakia, johon varallisuuden siirto perusteettoman edun saajalle perustui.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

EU:n lainsäädännön mukainen järjestelmä

Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki määräytyy EU:n jäsenvaltioissa (Tanskaa lukuun ottamatta) 11. heinäkuuta 2007 annetun asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II) mukaisesti. Asetus syrjäyttää jäljempänä esitetyt kansalliset lainvalintasäännöt, jos ne ovat ristiriidassa asetuksen kanssa.

Kun kyse on Portugalin sekä tieliikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista vuonna 1971 tehdyn Haagin yleissopimuksen osapuolina olevien valtioiden välisistä suhteista, sovellettava laki määräytyy kuitenkin mainitun sopimuksen mukaisesti. Sopimus syrjäyttää Rooma II -asetuksessa säädetyt asiaa koskevat lainvalintasäännöt (Rooma II -asetuksen 28 artikla).

Kansallisten lainvalintasääntöjen mukainen järjestelmä

I. Vahingontekoon tai riskiin perustuvaan, sopimuksen ulkopuoliseen vahingonkorvausvaatimukseen sovellettava laki määräytyy seuraavasti:

a) sen valtion laki, jossa vahingon aiheuttanut pääasiallinen teko on tapahtunut, tai

b) jos kyse on laiminlyönnistä, sen paikan laki, jossa asianomaisen henkilön olisi pitänyt toimia (Portugalin siviililain 45 §:n 1 momentti).

II. Jos tekijän ei katsota olevan vastuussa sen paikan lain mukaisesti, jossa vahingon aiheuttanut teko tapahtui, tai laiminlyöntitapauksessa sen paikan lain mukaisesti, jossa henkilön olisi pitänyt toimia, sovelletaan sen valtion lakia, jossa vahingon aiheuttamat vaikutukset ilmenivät. Tällöin seuraavien edellytysten on täytyttävä:

a) tekijä on vastuussa sen valtion lain mukaisesti, jossa vahingon aiheuttaneen teon vaikutukset ilmenivät, ja

b) tekijän olisi pitänyt pystyä ennakoimaan vahinko, jonka hänen tekonsa tai laiminlyöntinsä aiheuttaa kyseisessä valtiossa (Portugalin siviililain 45 §:n 2 momentti).

III: Edellä kohdissa I ja II mainittuja sääntöjä ei sovelleta seuraavissa tilanteissa:

a) jos tekijällä ja vahingon kärsineellä on saman valtion kansalaisuus tai sama vakinainen asuinpaikka ja he ovat satunnaisesti ulkomailla, sovelletaan kansalaisuusvaltion tai yhteisen vakinaisen asuinpaikan lakia tapauksen mukaan;

b) jos niiden soveltaminen olisi ristiriidassa sellaisten säännösten kanssa, joita on sovellettava yhtäläisesti kaikkiin siinä valtiossa, jossa he ovat (Portugalin siviililain 45 §:n 3 momentti).

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilöstatuutin käsite

  • Luonnolliset henkilöt
    • Henkilöstatuutti on sen valtion laki, jonka kansalainen henkilö on (Portugalin siviililain 31 §:n 1 momentti).
    • Valtiottoman henkilön henkilöstatuutti on hänen vakinaisen asuinpaikkansa laki (Portugalin siviililain 32 §:n 1 momentti). Jos valtioton henkilö on kuitenkin alaikäinen tai julistettu vajaavaltaiseksi, henkilöstatuutti on hänen laillisen kotipaikkansa laki (Portugalin siviililain 32 §:n 2 momentti).
  • Oikeushenkilöt:
    • Oikeushenkilön henkilöstatuutti on sen valtion laki, jossa on oikeushenkilön rekisteröity päätoimipaikka ja todellinen keskushallinto (Portugalin siviililain 33 §:n 1 momentti).

Luonnollisten henkilöiden henkilöstatuutin alaisuuteen kuuluvat seikat

  • siviilisääty (Portugalin siviililain 25 §)
  • oikeustoimikelpoisuus (Portugalin siviililain 25 §)
  • oikeushenkilöyden alkaminen ja päättyminen (Portugalin siviililain 26 §:n 1 momentti)
  • henkilöyteen liittyvät oikeudet – niiden olemassaolo, suojaaminen ja rajoitukset (ulkomaalaisella tai valtiottomalla henkilöllä ei kuitenkaan voi olla sellaista oikeudellista suojaa, jota ei tunnusteta Portugalin laissa) (Portugalin siviililain 27 §)
  • täysi-ikäisyysikä (henkilöstatuutin vaihtuminen ei kuitenkaan vaikuta täysi-ikäisyyteen, joka on saavutettu aiemman henkilöstatuutin mukaisesti) (Portugalin siviililain 29 §)
  • holhous ja vastaavat vajaavaltaisten suojeluun tarkoitetut toimenpiteet (Portugalin siviililain 29 §).

Oikeushenkilöiden henkilöstatuutin alaisuuteen kuuluvat seikat

  • oikeushenkilön oikeustoimikelpoisuus
  • oikeushenkilön elinten perustaminen, toiminta ja valtuudet
  • osakkuuden hankkiminen ja menettäminen sekä osakkuuteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet
  • oikeushenkilön, sen eri elinten ja jäsenten vahingonkorvausvastuu kolmansia osapuolia kohtaan
  • oikeushenkilön muuttaminen, purkautuminen ja lopettaminen (Portugalin siviililain 33 §:n 2 momentti).

Oikeushenkilöiden siirtäminen ja fuusiot

  • Oikeushenkilön rekisteröidyn toimipaikan siirtäminen valtiosta toiseen ei lakkauta sen henkilöyttä, jos asiasta säädetään samalla tavoin kummankin rekisteröidyn toimipaikan laeissa.
  • Eri henkilöstatuuttien alaisuuteen kuuluvien oikeushenkilöiden fuusiota arvioidaan kummankin lain mukaisesti (Portugalin siviililain 33 §:n 3 ja 4 momentti).

Kansainväliset oikeushenkilöt

  • Henkilöstatuutti määritetään niiden perustamisesta tehdyssä sopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä.
  • Jos näin ei ole tehty, sovellettava laki on sen valtion laki, jossa rekisteröity päätoimipaikka sijaitsee (Portugalin siviililain 34 §).

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Vanhemmuuden vahvistamiseen sovelletaan seuraavia lakia:

  • vanhemman henkilöstatuutti vanhemmuuden vahvistamisajankohtana (Portugalin siviililain 56 §:n 1 momentti)
  • vanhempien yhteisen kansalaisuusvaltion laki; jos lapsen äiti on avioliitossa ja vanhemmuuden vahvistaminen liittyy isään: puolisoiden yhteisen vakinaisen asuinpaikan laki tai, tällaisen lain puuttuessa, lapsen henkilöstatuutti (Portugalin siviililain 56 §:n 2 momentti).

Vanhempien ja lasten suhteissa sovelletaan

  • vanhempien yhteisen kansalaisuusvaltion lakia tai, tällaisen lain puuttuessa,
  • vanhempien yhteisen vakinaisen asuinpaikan lakia tai
  • jos vanhemmat asuvat eri valtioissa, lapsen henkilöstatuuttia (Portugalin siviililain 57 §:n 1 momentti).

3.4.2 Adoptio

Adoptioon, adoptoijan ja adoptoidun lapsen väliseen suhteeseen ja adoptoidun lapsen ja hänen biologisen perheensä väliseen suhteeseen sovelletaan seuraavaa lakia:

  • adoptoijan henkilöstatuutti (Portugalin siviililain 60 §:n 1 momentti) tai
  • jos adoptoijat ovat avioliitossa tai jos heistä toinen on adoptoidun lapsen vanhempi, adoptoijien yhteisen kansalaisuusvaltion laki tai, ellei sellaista ole
  • adoptoijien yhteisen vakinaisen asuinpaikan laki tai, ellei sellaista ole
  • sen valtion laki, johon adoptoijien perhe-elämän katsotaan läheisimmin liittyvän (Portugalin siviililain 60 §:n 2 momentti).

Tilanteet, joissa adoptio ei ole sallittu:

  • Adoptio ei ole sallittu, jos adoptoitavan lapsen ja hänen biologisten vanhempiensa suhteisiin sovellettavassa laissa ei tunnusteta tai sallita adoptiota kyseisessä tilanteessa (Portugalin siviililain 60 §:n 4 momentti).

Tilanteet, joissa adoptio tai lapseksiottaminen edellyttää suostumusta:

  • kun adoptoitavan henkilöstatuutissa edellytetään tämän suostumusta (Portugalin siviililain 61 §:n 1 momentti)
  • kun laissa edellytetään suostumusta kolmannelta osapuolelta, johon asianosaisella on jokin laillinen perhe- tai holhoussuhde (Portugalin siviililain 62 §:n 2 momentti).

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Kummankin kihlakumppanin henkilöstatuuttia sovelletaan

  • kelpoisuuteensa solmia avioliitto
  • kelpoisuuteensa tehdä avioehtosopimus
  • sääntöihin, jotka koskevat tahdonmuodostuksen puutetta tai virhettä (Portugalin siviililain 49 §).

Avioliiton muotoon sovelletaan seuraavaa:

  • Sovelletaan sen valtion lakia, jossa avioliitto solmitaan.
  • Sovelletaan jommankumman aviopuolison kansalaisuusvaltion lakia, jos he ovat kumpikin ulkomaalaisia, jotka vihitään avioliittoon Portugalissa asianomaisen konsuli- tai diplomaattiviranomaisen edessä, ja jos kyseisessä laissa annetaan yhtäläinen toimivalta Portugalin konsuli- tai diplomaattiviranomaisille (Portugalin siviililain 51 §:n 1 momentti).
  • Portugalin valtion diplomaatti- tai konsuliviranomaiset tai katoliset papit saavat vihkiä ulkomailla avioliittoon kaksi Portugalin kansalaista tai Portugalin kansalaisen ja ulkomaalaisen (Portugalin siviililain 51 §:n 2 momentti).
  • Kummassakin edellisessä kohdassa mainitussa tapauksessa avioliittoa on edellettävä toimivaltaisen elimen julkaisema virallinen kuulutus, ellei siitä ole saatu vapautusta (Portugalin siviililain 51 §:n 3 momentti).
  • Kahden Portugalin kansalaisen tai Portugalin kansalaisen ja ulkomaalaisen välinen kanoninen avioliitto, johon vihkiminen on toimitettu ulkomailla, kirjataan Portugalissa katolisena avioliittona seurakunnan rekisterin perusteella avioliiton oikeudellisesta muodosta riippumatta (Portugalin siviililain 51 §:n 4 momentti).

Puolisoiden välisiin suhteisiin ja aviovarallisuussuhteiden muutoksiin sovelletaan seuraavaa lakia:

  • yhteisen kansalaisuusvaltion laki (Portugalin siviililain 52 §:n 1 momentti) tai, ellei sellaista ole
  • yhteisen vakinaisen asuinpaikan laki tai, ellei sellaista ole
  • sen valtion laki, johon perhe-elämän katsotaan läheisimmin liittyvän (Portugalin siviililain 51 §:n 2 momentti).

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Avoliittoa koskevia erillisiä kansallisia lainvalintasääntöjä ei ole.

Avoliittoa säännellään 11. toukokuuta 2001 annetulla lailla nro 7/2001 (avoliittojen suojelu), muutettu viimeksi 31. joulukuuta 2018 lailla nro 71/2018.

Portugalin laissa avoliitto määritellään sukupuolesta riippumatta sellaisen parin oikeudelliseksi tilanteeksi, joka on asunut yhdessä aviopuolisoja vastaavalla tavalla yli kahden vuoden ajan (avoliittojen suojelua koskevan lain 1 §:n 2 momentti).

Koska erityisesti avoliittoa koskevia lainvalintasääntöjä ei ole, avoliittoasioissa voidaan soveltaa analogisesti aviopuolisoiden välisiin suhteisiin ja aviovarallisuussuhteiden muutoksiin liittyviä lainvalintasääntöjä. Tulkinta vaihtelee kuitenkin kansallisessa oikeuskäytännössä.

3.5.3 Avio- ja asumusero

EU:n lainsäädännön mukainen järjestelmä

Avioeroon ja asumuseroon sovellettava laki määräytyy tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvissa EU:n jäsenvaltioissa neuvoston asetuksen (EU) N:o 1259/2010 mukaisesti. Se syrjäyttää jäljempänä esitetyt kansalliset lainvalintasäännöt, jos ne ovat ristiriidassa asetuksen kanssa.

Kansallisten lainvalintasääntöjen mukainen järjestelmä

Avio- ja asumuseroon sovelletaan

  • yhteisen kansalaisuusvaltion lakia tai, ellei sellaista ole
  • yhteisen vakinaisen asuinpaikan lakia tai, ellei sellaista ole
  • sen valtion lakia, johon perhe-elämän katsotaan läheisimmin liittyvän (Portugalin siviililain 52 §, jota sovelletaan asumuseroon saman lain 55 §:n 1 momentin mukaisesti).

Jos sovellettava laki vaihtuu avioliiton aikana,

  • avio- tai asumuseron perusteena voidaan käyttää ainoastaan avioliiton aikana tapahtunutta merkittävää tosiasiaa (Portugalin siviililain 55 §:n 2 momentti).

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Vuoden 2007 Haagin pöytäkirjan mukainen järjestelmä

Perhe-, sukulaisuus-, avio- tai sivusukulaisuussuhteesta johtuviin elatusvelvoitteisiin, myös elatusvelvoitteisiin sellaisia lapsia kohtaan, joiden vanhemmat eivät ole avioliitossa, sovellettava laki määräytyy EU:n jäsenvaltioissa (Tanskaa lukuun ottamatta) elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23. marraskuuta 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaisesti. Pöytäkirja syrjäyttää jäljempänä esitetyt kansalliset lainvalintasäännöt, jos ne ovat ristiriidassa pöytäkirjan kanssa.

Kansallisten lainvalintasääntöjen mukainen järjestelmä

Sovellettava laki on tapauksen mukaan laki, joka on mainittu edellä

  • kohdassa ”Vanhemmuuden vahvistaminen, mukaan luettuna adoptio”, kun kyseessä ovat vanhempien ja lasten suhteet sekä adoptoijien ja adoptoitujen suhteet
  • kohdassa ”Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus”, kun kyseessä ovat aviopuolisoiden suhteet.

Tapauksissa, joissa elatusvelvoite perustuu muuhun perhesuhteeseen

  • sovellettava laki on asianosaisten henkilöstatuutti.

Tapauksissa, joissa elatusvelvoite perustuu oikeustoimiin

  • sovellettava laki on mainittu edellä kohdassa ”Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet”, kun kyseessä ovat oikeustoimista johtuvat velvoitteet ja toimien sisältö.

Tapauksissa, joissa elatusvelvoite perustuu perimykseen tai testamenttimääräykseen

  • sovellettava laki mainitaan jäljempänä kohdassa ”Testamentit ja perinnöt”.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

EU:n lainsäädännön mukainen järjestelmä

Tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvissa EU:n jäsenvaltioissa, joista yksi on Portugali, aviovarallisuussuhteisiin sovellettava laki määräytyy neuvoston asetuksen (EU) N:o 2016/1103 mukaisesti ja rekisteröityjen parisuhteiden omaisuusvaikutuksiin sovellettava laki neuvoston asetuksen (EU) N:o 2016/1104 mukaisesti. Asetukset syrjäyttävät jäljempänä esitetyt kansalliset lainvalintasäännöt, jos ne ovat ristiriidassa asetusten kanssa.

Kansallisten lainvalintasääntöjen mukainen järjestelmä

Avioehtosopimuksiin (niiden sisältöön ja vaikutuksiin) ja (lakisääteisiin tai sopimusperusteisiin) aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan seuraavaa lakia:

  • avioparin kansalaisuusvaltion laki vihkimisajankohtana (Portugalin siviililain 53 §:n 1 momentti) tai, ellei heillä ole samaa kansalaisuutta
  • avioparin yhteisen vakinaisen asuinpaikan laki vihkimisajankohtana, tai, ellei sellaista ole
  • avioliiton aikaisen ensimmäisen yhteisen asuinpaikan laki (Portugalin siviililain 53 §:n 1 momentti) tai
  • mikä tahansa edellisistä, jos sovelletaan ulkomaista lakia, toinen puolisoista asuu vakinaisesti Portugalissa eikä järjestelmä vaikuta ennen sopimuksentekoa olemassa oleviin kolmannen osapuolen oikeuksiin (Portugalin siviililain 53 §:n 3 momentti).

Aviovarallisuussuhteiden muutoksiin sovellettava laki on mainittu edellä kohdan ”Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus” alakohdassa 3.5.1 ”Avioliitto” (Portugalin siviililain 54 §).

3.7 Testamentit ja perinnöt

EU:n lainsäädännön mukainen järjestelmä

Perimykseen sovellettava laki määräytyy EU:n jäsenvaltioissa (lukuun ottamatta Tanskaa ja Irlantia) asetuksen (EU) N:o 650/2012 mukaisesti. Asetus syrjäyttää jäljempänä esitetyt kansalliset lainvalintasäännöt, jos ne ovat ristiriidassa asetuksen kanssa.

EU:n perintöasetus ei vaikuta sellaisten kansainvälisten yleissopimusten soveltamiseen, joiden osapuolena Portugali on asetuksen antamisajankohtana (asetuksen (EU) No 650/2012 75 artiklan 1 kohta).

Portugali on allekirjoittanut testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista vuonna 1961 tehdyn Haagin yleissopimuksen, mutta se ei ole tähän mennessä (huhtikuu 2021) ratifioinut sopimusta, minkä vuoksi sopimus ei sido sitä.

Kansainvälisiin testamentteihin sovelletaan sen vuoksi kansainvälisen testamentin muotoa koskevasta yhtäläisestä laista vuonna 1973 tehtyä Washingtonin yleissopimusta, johon Portugali on liittynyt (liittyminen on hyväksytty 23. toukokuuta 1975 annetulla asetuksella nro 252/75), sekä Portugalin notaarilain (Código do Notariado) säännöksiä.

Kansallisten lainvalintasääntöjen mukainen järjestelmä

Testamentin tekijän henkilöstatuuttia kuolinhetkellä sovelletaan

  • perimykseen
  • jäämistön hoitajan ja testamentin toimeenpanijan valtuuksiin (Portugalin siviililain 61 §).

Testamentin tekijän henkilöstatuuttia testamentin tekoajankohtana sovelletaan

  • kelpoisuuteen tehdä testamentti, muuttaa sitä tai peruuttaa se (Portugalin siviililain 63 §:n 1 momentti)
  • erityiseen muotoon, jota testamentin tekijän ikä edellyttää (Portugalin siviililain 63 §:n 1 momentti)
  • testamentin lausekkeiden ja määräysten tulkintaan, ellei viitata toiseen lakiin (Portugalin siviililain 64 §:n a alakohta)
  • tahdonmuodostuksen puuttumiseen tai virheellisyyteen (Portugalin siviililain 64 § b alakohta)
  • yhteisten testamenttien hyväksyttävyyteen (Portugalin siviililain 64 §:n c alakohta)
  • perintösopimusten hyväksyttävyyteen (ei vaikuta edellä kohdassa ”Avio-oikeuden alainen omaisuus” esitettyyn järjestelmään) (Portugalin siviililain 64 §:n c alakohta).

Huom.

Jos henkilöstatuutti vaihtuu sen jälkeen, kun testamentti on tehty, testamentin tekijä voi edelleen kumota testamentin aiemman henkilöstatuutin perusteella (Portugalin siviililain 65 §:n 1 momentti).

Testamentin muotoon ja sen peruuttamiseen tai muuttamiseen voidaan vaihtoehtoisesti soveltaa

  • sen paikan lakia, jossa oikeustoimi tehdään tai
  • vainajan henkilöstatuuttia testamentin tekoajankohtana tai
  • vainajan henkilöstatuuttia kuolinhetkellä tai
  • lakia, johon paikallisessa lainvalintasäännössä viitataan (Portugalin siviililain 64 §:n 1 momentti).

Järjestelmän rajoitukset:

Vainajan henkilöstatuutissa testamentin tekoajankohtana edellytettyä muotoa on noudatettava, vaikka testamentti olisi tehty ulkomailla, jos sen noudattamatta jättäminen johtaa testamentin pätemättömyyteen tai täytäntöönpanokelvottomuuteen.

3.8 Kiinteä omaisuus

Hallintaan, omistukseen ja muihin esineoikeuksiin sovelletaan

  • sen valtion lakia, jonka alueella omaisuus sijaitsee (Portugalin siviililain 46 §:n 1 momentti).

Kauttakuljetettavaa omaisuutta koskevien esineoikeuksien vahvistamiseen ja siirtoon sovelletaan

  • määränpäävaltion lakia (Portugalin siviililain 46 §:n 2 momentti).

Rekisteröitävää liikennevälinettä koskevien esineoikeuksien vahvistamiseen ja siirtoon sovelletaan

  • rekisteröintivaltion lakia (Portugalin siviililain 46 §:n 3 momentti).

Kelpoisuuteen vahvistaa tai luovuttaa kiinteää omaisuutta koskeva esineoikeus sovelletaan

  • sen paikan lakia, jossa omaisuus sijaitsee, jos kyseisessä laissa niin säädetään tai, ellei niin ole
  • asianomaista henkilöstatuuttia (Portugalin siviililain 47 §).

Tekijänoikeuksiin sovelletaan

  • sen paikan lakia, missä teos ensimmäisen kerran julkaistiin tai, ellei sitä ole julkaistu
  • tekijän henkilöstatuuttia, ellei erityislainsäädännön säännöksistä muuta johdu (Portugalin siviililain 48 §:n 1 momentti).

Teollisoikeuksiin sovelletaan

  • sen valtion lakia, jossa teollisoikeus syntyi (Portugalin siviililain 48 §:n 2 momentti).

3.9 Maksukyvyttömyys

Pääsääntö: Sovelletaan sen valtion lakia, jossa menettely tuli vireille (maksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskevan Portugalin lain (Código da Insolvência e da Recuperação de Empresas) 276 §).

Poikkeukset: Konkurssiin asettaminen vaikuttaa siten, että

• työsopimuksiin ja työsuhteisiin sovelletaan työsopimuksiin sovellettavaa lakia (maksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskevan lain 277 §)

• rekisteröitävää kiinteistöä, alusta tai ilma-alusta koskeviin velallisen oikeuksiin sovelletaan kyseistä rekisteriä ylläpitävän valtion lakia (maksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskevan lain 278 §)

• sopimuksiin, joilla annetaan oikeus saada kiinteistöön liittyviä esineoikeuksia tai käyttöoikeus, sovelletaan yksinomaan sen valtion lakia, jonka alueella kyseinen kiinteistö sijaitsee (maksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskevan lain 279 § 1 momentti)

• sellaista maksukyvyttömälle velalliselle myytyä omaisuutta koskeviin myyjän oikeuksiin, johon on liittynyt omistuksenpidätystä koskeva ehto, sekä velkojalle tai kolmansille kuuluviin esineoikeuksiin, jotka liittyvät velallisen omistamiin, menettelyn alkaessa toisen valtion alueella olleisiin esineisiin, sovelletaan yksinomaan kyseisen toisen valtion lakia (maksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskevan lain 280 § 1 momentti)

• rekisteriin kirjattuihin tai talletettuihin arvopapereihin sovelletaan lakia, jota sovelletaan kyseiseen arvopaperien siirtoon Portugalin arvopaperilain (Código dos Valores Mobiliários) 41 §:n mukaisesti (maksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskevan lain 282 § 1 momentti)

• 19. toukokuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/26/EY 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettujen tai niitä vastaavien, rahoitusmarkkinoiden tai maksujärjestelmien osallistujien oikeuksiin ja velvollisuuksiin sovelletaan kyseiseen järjestelmään sovellettavaa lakia (Portugalin arvopaperilain 285 § sekä maksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskevan lain 282 § 2 momentti)

• 8. joulukuuta 1986 annetun neuvoston direktiivin 86/635/ETY 12 artiklassa tarkoitettuihin myynti- ja takaisinostositoumuksiin sovelletaan tällaisiin sopimuksiin sovellettavaa lakia (maksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskevan lain 283 §)

• konkurssipesään kuuluvaa omaisuutta tai oikeutta koskevaan kanteeseen sovelletaan yksinomaan sen valtion lakia, jossa kanne käsitellään (maksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskevan lain 285 §).

Linkit asiaankuuluvaan kansalliseen lainsäädäntöön:

Linkki avautuu uuteen ikkunaanPortugalin perustuslaki (Constituição da República Portuguesa)

Linkki avautuu uuteen ikkunaanSiviililaki (Código Civil)

Linkki avautuu uuteen ikkunaanNotaarilaki (Código do Notariado)

Linkki avautuu uuteen ikkunaanMaksukyvyttömyyttä ja yritysten pelastamista koskeva laki (Código da Insolvência e da Recuperação de Empresas)

Huomautus

Tämän tietosivun tiedot ovat luonteeltaan yleisiä. Ne eivät sido Portugalin yhteysviranomaista, Euroopan siviili- ja kauppaoikeudellista verkostoa, tuomioistuimia tai muita asianomaisia tahoja. Tässä esitettyjen tietojen lisäksi on aina perehdyttävä sovellettavaan lainsäädäntöön.

Päivitetty viimeksi: 09/11/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Romania

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

(valikoivasti)

Romaniassa kansainvälisen yksityisoikeuden kansallisiin lähteisiin kuuluvat perustuslaki, siviililain VII osasto ja siviiliprosessilaki sekä erilaiset erityislait, jotka liittyvät vieraiden valtioiden kansalaisia, yrityksiä, kaupparekisteriä ja kansalaisuutta koskevaan kansainväliseen yksityisoikeuteen.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

(valikoivasti)

Kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin yleissopimukset, jotka koskevat siviiliprosessia, yleisten asiakirjojen laillistamisvaatimusten poistamista, asiakirjojen tiedoksiantoa, todisteiden hankkimista, oikeussuojan saatavuuden helpottamista, kansainvälistä lapsikaappausta yksityisoikeuden alalla, lastensuojelua, adoptiota, oikeuspaikan valintaa, elatusvelvoitteita sekä siviili- ja kauppaoikeuden alaa koskevien päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa.

Euroopan neuvoston yleissopimukset, jotka koskevat kauppaoikeuden alalla sovellettavaa sovittelua, lapsen huoltoa koskevien päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa, ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja, adoptiota, avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten oikeudellista asemaa ja kansalaisuutta.

Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimukset, jotka koskevat naisten ja lasten oikeuksia, lasten elatusavun kansainvälistä perintää, välimiesmenettelyä, syytesuojaa, kuljetuksia, henkistä omaisuutta, sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta, pilaantumisvahingosta johtuvaa siviilioikeudellista vastuuta, yhteentörmäyksiä merellä, vanhentumisaikoja ja myyntisopimuksia.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Romania on tehnyt sopimuksen oikeusavusta siviiliasioissa Albanian, Algerian, Belgian, Bulgarian, Egyptin, Espanjan, Etelä-Korean, Italian, Itävallan, Kiinan, Kreikan, Kuuban, Makedonian, Marokon, Moldovan, Mongolian, Puolan, Ranskan, Serbian, Slovakian, Slovenian, Syyrian, Tšekin, Tunisian, Turkin, Ukrainan, Unkarin, Venäjän ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

Vieraan valtion lain soveltamista voi esittää tuomioistuin tai asianosainen omasta aloitteestaan oikeussuhteessa, johon sisältyy kansainvälisiä tekijöitä.

Aktiivisessa roolissa toimiva tuomioistuin voi esittää omasta aloitteestaan vieraan valtion lain soveltamista, jos tämä on Romanian lainvalintasäännön mukaan mahdollista, ja pyytää asianosaisia harkitsemaan sitä. Kuka tahansa asianosainen voi kuitenkin halutessaan vedota tuomioistuimessa vieraan valtion lakiin saatavuusperiaatteen mukaisesti.

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Vieraan valtion laki, johon sisältyvät aineellisen oikeuden säännökset (myös lainvalintasäännöt), paitsi jos asianosaiset ovat valinneet vieraan valtion lain sovellettavaksi, säädösten muotoon ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavaa vieraan valtion lakia koskevat tapaukset sekä muut erityistapaukset, joista määrätään kansainvälisissä yleissopimuksissa, joiden sopimuspuoli Romania on Euroopan unionin oikeuden tai lainsäädännön nojalla.

Jos vieraan valtion laissa on takaisinviittaus Romanian lakiin tai jonkin muun valtion lakiin, sovelletaan Romanian lakia, ellei nimenomaisesti ole säädetty muuta.

Katso siviililain 2559 ja 2560 §.

2.2 Renvoi

Vieraan valtion laki, johon sisältyvät aineellisen oikeuden säännökset (myös lainvalintasäännöt), paitsi jos asianosaiset ovat valinneet vieraan valtion lain sovellettavaksi, säädösten muotoon ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavaa vieraan valtion lakia koskevat tapaukset sekä muut erityistapaukset, joista määrätään kansainvälisissä yleissopimuksissa, joiden sopimuspuoli Romania on Euroopan unionin oikeuden tai lainsäädännön nojalla.

Jos vieraan valtion laissa on takaisinviittaus Romanian lakiin tai jonkin muun valtion lakiin, sovelletaan Romanian lakia, ellei nimenomaisesti ole säädetty muuta.

Katso siviililain 2559 ja 2560 §.

2.3 Liittymän muuttuminen

Tapauksia, joissa sovelletaan aina vanhaa lakia vaikka liittymäperuste muuttuisi, ovat esimerkiksi viimeistä kansalaisuutta koskeva laki (päätös, joka koskee oletettua kuolemaa, poissaoloa tai katoamista), laki, jota sovelletaan lapsen syntymähetkellä hänen vanhempiensa avioliiton vaikutuksiin (avioliitossa syntyneen lapsen vanhempi-lapsisuhde) sekä lapseen hänen syntymähetkellään sovellettava kansallinen laki (avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen vanhempi-lapsisuhde).

Tapauksia, joissa vanha laki on etusijalla uuteen lakiin nähden vaikka liittymäperuste muuttuisi, ovat esimerkiksi sen valtion laki, josta omaisuus on toimitettu (tai ollaan toimittamassa), ja sopimuksen luonteenomaiseen suoritukseen liittyvän velallisen asuinpaikan tai rekisteröidyn toimipaikan laki tehtäessä sopimusta (jossa lähimmät yhteydet sopimukseen vahvistetaan).

Tapauksia, joissa voidaan soveltaa joko uutta tai vanhaa lakia, jos liittymäperuste muuttuu, ovat seuraavat: sen paikan laki, jossa irtain omaisuus on sijainnut silloin, kun oikeuden luonut tai mitätöinyt oikeusseikka on ilmennyt (esineoikeuksien muodostuminen, siirtäminen tai päättäminen), sovellettava laki sinä ajankohtana ja siinä paikassa, missä eri ilmoitusmuodot toteutetaan (irtain omaisuus on aiemmin siirretty pois tai siirretään myöhemmin toiseen maahan), ja sen valtion laki, jossa omaisuus sijaitsi hallinta-ajan alussa tai jonne se on siirretty (oikeudeton hallinta).

Suotuisampaa lakia sovelletaan vaikka liittymäperuste muuttuu, jos kansalaisuutta vaihdetaan täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen tai jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella (ja hänellä on ollut syntymähetkellään kaksi kansalaisuutta).

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Vieraan valtion lakia ei sovelleta, jos se on vastoin yleistä järjestystä Romanian kansainvälisen yksityisoikeuden mukaisesti (jos se esimerkiksi johtaa tulokseen, joka on ristiriidassa Romanian ja Euroopan unionin perusperiaatteiden tai ihmisen perusoikeuksien kanssa) tai jos kyseisestä vieraan valtion laista on tullut täytäntöönpanokelpoinen rikkomalla Romanian lakia. Jos vieraan valtion lakia ei sovelleta, sovelletaan Romanian lakia.

Poikkeustapauksessa kansainvälistä yksityisoikeutta koskevien kansallisten sääntöjen mukaan määräytyvän lain täytäntöönpanoa voidaan jättää soveltamatta, jos oikeussuhteella on hyvin etäinen yhteys kyseiseen lakiin. Silloin sovelletaan lakia, jolla on lähimmät yhteydet oikeussuhteeseen.

Etusijalle asetetaan Romanian lain pakolliset säännökset, joilla säädellään oikeussuhteeseen sisältyviä kansainvälisiä tekijöitä. Vieraan valtion lain pakollisia säännöksiä voidaan soveltaa myös suoraan kansainvälisen tekijän sisältävään oikeussuhteeseen, jos oikeussuhteella on läheiset yhteydet kyseisen valtion lakiin ja asianosaisten oikeutetut edut edellyttävät sitä.

Katso siviililain 2564 ja 2566 §.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Tuomioistuin määrittää vieraan valtion lain sisällön sen säätäneiltä valtion elimiltä saamiensa todisteiden avulla, pyytämällä asiantuntijalausunnon tai muulla asianmukaisella keinolla. Vieraan valtion lakiin vetoavaa osapuolta voidaan vaatia todentamaan sen sisältö.

Katso siviililain 2562 §, kansainvälisestä oikeusavusta yksityisoikeuden alalla annetun lain nro 189/2003 29 §, Lontoossa vuonna 1968 tehty ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja koskeva eurooppalainen yleissopimus ja kohdassa 1.3 mainittujen valtioiden kanssa tehdyt kahdenväliset sopimukset.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Oikeustoimen sisältö määräytyy asianosaisten valitseman lain tai sen tekijän mukaan. Asianosaiset voivat valita lain, jota sovelletaan koko oikeustoimeen tai vain johonkin sen osaan.

Jos valinnanmahdollisuutta ei ole, sovelletaan sen valtion lakia, johon oikeudellinen asiakirja liittyy lähimmin (valtio, jossa luonteenomaisen suorituksen velallisella tai oikeustoimen tekijällä on sen tekopäivänä vakituinen asuinpaikka tai rekisteröity toimipaikka). Jos tätä lakia ei voida yksilöidä, sovelletaan sen valtion lakia, jossa oikeustoimi on toteutettu.

Oikeustoimen muotovaatimukset määräytyvät sen sisältöä koskevan lain mukaan. Oikeustoimen katsotaan olevan pätevä, jos se täyttää jossakin seuraavista laeista asetetut ehdot: sen paikan laki, jossa se on toteutettu, oikeustoimeen suostumuksensa antaneen henkilön kansalaisuuslaki tai vakituisen asuinpaikan laki taikka oikeustoimen pätevyyden selvittävän viranomaisen noudattaman kansainvälisen yksityisoikeuden mukaan sovellettava laki.

Sopimusvelvoitteisiin sovellettava laki määräytyy Euroopan unionin oikeuden säännösten mukaisesti. Niiden soveltamisalan ulkopuolisissa asioissa kyseiseen oikeustoimeen sovelletaan kansallisia säännöksiä, ellei kansainvälisissä sopimuksissa tai muissa erityismääräyksissä toisin määrätä.

Katso siviililain 2640–2646 §.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki määräytyy Euroopan unionin oikeuden säännösten mukaisesti. Niiden soveltamisalan ulkopuolisissa asioissa sovelletaan asianosaisten välisen aiemman oikeussuhteen sisältöä koskevaa lakia, ellei kansainvälisissä sopimuksissa tai muissa erityismääräyksissä toisin määrätä.

Oikaisuvaatimuksiin, jotka perustuvat yksityisyyden ja henkilöön liittyvien oikeuksien rikkomiseen, sovelletaan vahingon kärsineen henkilön valinnan mukaan sen valtion lakia, jossa hänellä on vakituinen asuinpaikka, jossa vahinko on tapahtunut tai jossa vahingon aiheuttajalla on vakituinen asuinpaikka tai rekisteröity toimipaikka.

Vastineoikeuteen henkilöön liittyvissä rikkomuksissa sovelletaan sen valtion lakia, jossa julkaisu tai lähetys on jaettu.

Katso siviililain 2641 ja 2642 §.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilön nimeen sovelletaan hänen kansallista lainsäädäntöään. Lapsen nimen antamiseen syntymähetkellä sovelletaan joko sen valtion lakia, jonka kansalaisia sekä vanhemmat että lapsi ovat, tai sen valtion lakia, jossa lapsi on syntynyt ja elänyt syntymästään lähtien.

Henkilön asuinpaikkaa koskee kansallinen laki.

Henkilön siviilisäätyyn ja oikeustoimikelpoisuuteen sovelletaan hänen kansalaisuusvaltionsa lakia. Tiettyyn oikeussuhteeseen liittyvään erityiseen oikeustoimikelvottomuuteen sovelletaan kyseistä oikeussuhdetta koskevaa lakia. Henkilöllisyyden alkaminen ja päättyminen määräytyy kunkin henkilön kansalaisuusvaltion lain mukaan.

Kun täysin oikeustoimikelpoiseen henkilöön kohdistetaan suojelutoimenpiteitä, sovelletaan sen valtion lakia, jossa hänellä on vakituinen asuinpaikka sinä päivänä, jona hänet asetetaan holhouksenalaiseksi tai jona toteutetaan muu suojelutoimenpide.

Katso siviililain 2570, 2572–2576, 2578 ja 2579 §.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Avioliitossa syntyneen lapsen vanhempi-lapsisuhde vahvistetaan sen lain mukaan, jota lapsen syntymähetkellä sovelletaan hänen vanhempiensa avioliiton yleisiin vaikutuksiin. Jos vanhemmat ovat eronneet tai heidän avioliittonsa on purettu ennen lapsen syntymistä, sovelletaan lakia, joka on koskenut avioliiton vaikutuksia ero- tai purkamishetkellä. Tämä koskee myös avioliitossa syntyneen lapsen isyyden kieltämistä sekä lapsen nimen saamista.

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen vanhempi-lapsisuhde määräytyy lapsen syntymähetkellä voimassa olleen kansallisen lain mukaan, joka koskee vanhempi-lapsisuhteen tunnustamista ja sen vaikutuksia sekä vanhempi-lapsisuhteen tunnustamisen kiistämistä. Jos lapsella on muitakin kansalaisuuksia kuin Romanian kansalaisuus, sovelletaan sen valtion lakia, joka on hänen kannaltaan suotuisin.

Katso siviililain 2603–2606 §.

3.4.2 Adoptio

Adoption toteutumiseksi vaadittavat aineelliset edellytykset määräytyvät adoptoijan ja adoptoitavan lapsen kansalaisuusvaltion lain mukaan. Myös kaikkien edellytysten, jotka ovat pakollisia kummassakin järjestelmässä kummankin kansallisen lain mukaisesti, on täytyttävä. Kun puolisot adoptoivat lapsen yhdessä tai toinen puoliso adoptoi toisen puolison lapsen, vaadittavat aineelliset edellytykset määräytyvät sen lain mukaan, joka säätelee avioliiton yleisiä vaikutuksia.

Adoption vaikutuksia, adoptoijan ja adoptoitavan lapsen välisiä suhteita sekä adoption purkamista säätelee adoptoijan kansalaisuusvaltion laki. Jos kumpikin puoliso on adoptoija, niitä säätelee avioliiton yleisiä vaikutuksia koskeva laki.

Adoption muoto määräytyy sen valtion lain mukaan, jonka alueella adoptio tehdään.

Katso siviililain 2607–2610 §.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Avioliiton solmimiseksi vaadittavat aineelliset edellytykset määräytyvät sen maan lain mukaan, joka oli kummankin tulevan puolison kansalaisuusvaltio avioliiton solmimisajankohtana.

Avioliiton solmimisen muoto määräytyy sen valtion lain mukaan, jossa avioliitto solmitaan.

Avioliiton solmimisen oikeudellisia edellytyksiä koskevaa lakia sovelletaan myös avioliiton mitätöimiseen ja mitätöimisen vaikutuksiin.

Avioliiton yleisiin vaikutuksiin sovelletaan lakia, jossa käsitellään puolisoiden yhteistä vakituista asuinpaikkaa, ja jos yhteistä asuinpaikkaa ei ole, lakia, jossa käsitellään puolisoiden yhteisen kansalaisuusvaltiota. Jos yhteistä kansalaisuutta ei ole, sovelletaan sen valtion lakia, jossa avioliitto on solmittu.

Katso siviililain 2585–2589 §.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

3.5.3 Avio- ja asumusero

Romania soveltaa Rooma III -asetusta.

Kansallisen lain mukaan puolisot voivat valita keskinäisellä sopimuksella jonkin seuraavista avioeroon sovellettavista laeista: sen valtion lain, jossa puolisoilla on yhteinen vakituinen asuinpaikka silloin, kun sovellettavan lain valinnasta sovitaan, sen valtion lain, jossa puolisoilla oli viimeinen yhteinen vakituinen asuinpaikka, jos ainakin toinen heistä asuu siellä vielä silloin, kun sovellettavan lain valinnasta sovitaan, sen valtion lain, jonka kansalainen jompikumpi puoliso on, sen valtion lain, jossa puolisot ovat asuneet ainakin kolme vuotta, tai Romanian lain.

Sopimus avioeroon sovellettavan lain valinnasta voidaan tehdä tai sitä voidaan muuttaa siihen päivään asti, kun se toimitetaan avioerosta päättävälle viranomaiselle. Tuomioistuin voi kuitenkin ottaa puolisoiden sopimuksen huomioon vain, jos siitä ilmoitetaan viimeistään ensimmäisessä oikeuskäsittelyssä, johon asianosaiset on asianmukaisesti kutsuttu.

Jos puolisot eivät valitse lakia, avioeroon sovelletaan sen valtion lakia, jossa puolisoilla on yhteinen vakituinen asuinpaikka erohakemuksen jättöpäivänä. Mikäli yhteistä vakituista asuinpaikkaa ei ole, sovelletaan sen valtion lakia, jossa puolisoilla on viimeksi ollut yhteinen vakituinen asuinpaikka, jos ainakin toisella puolisoista on vakituinen asuinpaikka kyseisen valtion alueella avioerohakemuksen jättöpäivänä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, sovelletaan puolisoiden yhteisen kansalaisuuden lakia avioerohakemuksen jättöpäivänä. Mikäli puolisoilla ei ole yhteistä kansalaisuutta, sovelletaan puolisoiden viimeisimmän yhteisen kansalaisuuden lakia, jos ainakin toisella heistä on tämä kansalaisuus avioerohakemuksen jättöpäivänä. Kaikissa muissa tapauksissa sovelletaan Romanian lakia.

Avioeroa koskevaa lakia sovelletaan vastaavasti myös asumuseroon.

Katso siviililain 2597–2602 §.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Elatusvelvollisuuteen sovellettava laki määräytyy Euroopan unionin oikeuden säännösten perusteella (siviililain 2612 §).

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain valitsevat puolisot (toisen puolison vakituisen asuinpaikan laki valintahetkellä, toisen puolison kansalaisuuden laki valintahetkellä tai avioliiton solmimisen jälkeen ensimmäisen yhteisen vakituisen asuinpaikan laki). Se säätelee julkisuutta ja täytäntöönpanokelpoisuutta koskevia toimenpiteitä suhteessa kolmansiin osapuoliin ja vaihtoehtoisesti tekopaikan lain kanssa avioliittosopimuksen tekemisen edellyttämiä muodollisia edellytyksiä.

Aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain valinnasta voidaan sopia ennen avioliiton solmimista, avioliiton solmimisen yhteydessä tai avioliiton aikana.

Muodolliset edellytykset ovat puolisoiden valitseman aviovarallisuussuhteisiin sovellettavan lain mukaiset tai sen paikan lain mukaiset, jossa sopimus on tehty. Jos puolisot eivät ole valinneet aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavaa lakia, niihin sovelletaan lakia, jota sovelletaan avioliiton yleisiin vaikutuksiin.

Katso siviililain 2590–2596 §.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Romania soveltaa asetusta (EU) N:o 650/2012.

Kansallisen lain mukaan perintöön sovelletaan sen valtion lakia, jossa vainajan asuinpaikka oli kuolinhetkellä.

Henkilö voi valita perintöön sovellettavaksi laiksi sen valtion lain, jonka kansalaisuus hänellä on. Sovellettavan lain valinta säätelee asiaa koskevalla lausunnolla ilmaistun suostumuksen olemassaoloa ja pätevyyttä.

Testamentin laatiminen, muuttaminen tai kumoaminen katsotaan päteväksi, jos asiakirja täyttää sovellettavat muodolliset vaatimukset sinä päivänä, jona se on laadittu, sitä on muutettu tai se on kumottu, tai testamentin tekijän kuolinpäivänä testamentin tekijän kansallisen lain, vakituisen asuinpaikan lain, asiakirjan laatimis-, muuttamis- tai kumoamispaikan lain, kiinteistön sijaintipaikan lain tai perityn omaisuuden siirtomenettelyn toteuttavan tuomioistuimen tai elimen lain mukaisesti.

Jos sovellettavan lain mukaisia perillisiä ei ole, Romanian valtio ottaa haltuunsa Romanian alueella sijaitsevan omaisuuden sen Romanian lain mukaisesti, joka koskee jäämistöä vailla perillistä ja testamentin saajaa.

Katso siviililain 2633–2636 §.

3.8 Kiinteä omaisuus

Sen paikan laki, jossa omaisuus sijaitsee (lex rei sitae), säätelee esimerkiksi seuraavia asioita: hallussapitoa ja omistusoikeutta sekä muita omaisuutta koskevia esineoikeuksia vakuudet mukaan lukien, oikeudetonta hallintaa (omistusoikeuden alkamisen jälkeen), sijaintiaan vaihtanutta omaisuutta koskevien esineoikeuksien luomista, siirtämistä tai päättämistä (jos on ilmennyt kyseisen oikeuden luonut, sitä muuttanut tai sen mitätöinyt oikeusseikka), irtaimen omaisuuden kiinnityksen pätevyysehtoja, siitä ilmoittamista ja sen vaikutuksia (kun tehdään irtainta omaisuutta koskeva kiinnityssopimus), kiinteään omaisuuteen liittyviä ilmoitusmuotoja ja siihen liittyvien oikeuksien luomisen muotoja sekä varastettua tai laittomasti maasta vietyä omaisuutta koskevia kannevaatimuksia (varkauden tai maastaviennin ajankohtana tai kannevaatimuksen esittämisen ajankohtana).

Kuljetettavaa omaisuutta koskee sen valtion laki, josta se on lähetetty.

Kuljetusvälinettä koskevien esineoikeuksien luomiseen, siirtämiseen tai lakkauttamiseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka lipun alla alus purjehtii, ilma-aluksen rekisteröintivaltion lakia tai raideliikenteen ja maantieliikenteen kulkuneuvoja käyttävän kuljetusyrityksen organisatoriseen asemaan sovellettavaa lakia.

Osakkeiden tai joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskuun rekisteröidyssä muodossa tai haltijakohtaisina sovelletaan liikkeeseenlaskijana toimivan oikeushenkilön organisatoriseen asemaan sovellettavaa lakia.

Henkisen luomistyön tuotteen tekijänoikeuksien syntymiseen, sisältöön ja päättymiseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa tuote on julkaistu ensimmäisen kerran.

Teollisoikeuksien syntymiseen, sisältöön ja päättymiseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa tallettaminen tai rekisteröinti on tapahtunut tai jossa tallettamista tai rekisteröimistä on haettu.

Katso siviililain 2613–2632 §.

3.9 Maksukyvyttömyys

Sovellettavaa lakia koskevat säännökset sisältyvät maksukyvyttömyysmenettelyjä ja maksukyvyttömyyden ehkäisemismenettelyjä koskevaan lakiin nro 85/2014, jolla edistetään maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EU) 2015/848 soveltamista.

Päivitetty viimeksi: 08/08/2022

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Slovenia

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Perussäädös, joka sisältää kansainvälisen yksityisoikeuden yleiset lainvalintasäännöt, on kansainvälisestä yksityisoikeudesta ja menettelystä annettu laki (Zakon o mednarodnem zasebnem pravu in postopku, ZMZPP, Slovenian tasavallan virallinen lehti nro 56/99). Lainvalintasääntöjä on myös joissakin alakohtaisissa laeissa (esimerkiksi rahoitustoimia, maksukyvyttömyysmenettelyjä ja pakollista purkamista koskeva laki (Zakon o finančnem poslovanju, postopkih zaradi insolventnosti in prisilnem prenehanju, ZFPPIPP).

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Ratifioituja ja julkaistuja yleissopimuksia sovelletaan Sloveniassa suoraan, ja ne ovat kansallisiin säännöksiin nähden ensisijaisia. Lainvalintasääntöihin sovelletaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17 päivänä kesäkuuta 2008 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 593/2008 (Rooma I), joka koskee sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 19 päivänä kesäkuuta 1980 tehdyn Rooman yleissopimuksen muutoksiin sitoutuneita jäsenvaltioita, ja sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11 päivänä heinäkuuta 2007 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 864/2007 (Rooma II). Lainvalintasääntöjä on myös kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin tekemissä monenvälisissä yleissopimuksissa, joiden sopimuspuoli Slovenia on.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Lainvalintasääntöjä on myös kansainvälistä oikeusapua koskevissa kahdenvälisissä sopimuksissa, joita on tehty Bulgarian, Itävallan, Mongolian, Puolan, Ranskan, Romanian, Tšekin, Slovakian, Unkarin ja Venäjän kanssa. Luettelo sopimuksista on osoitteessa Linkki avautuu uuteen ikkunaanministeriön verkkosivustoja.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Tuomaria sitovat lainvalintasääntöjä koskevan lain säännökset, joiden mukaan asianosaiset voivat myös itse päättää, minkä maan lakia heidän oikeudelliseen suhteeseensa sovelletaan. Siinä tapauksessa sovelletaan lakia, jonka asianosaiset ovat valinneet. Lakia, joka määräytyy ZMZPP:n perusteella, ei sovelleta, jos olosuhteet huomioon ottaen on selvää, että asialla ei ole läheisintä liittymää kyseiseen lakiin, vaan se liittyy läheisemmin johonkin muuhun lakiin.

2.2 Renvoi

Takaisin- ja edelleenviittauksesta säädetään ZMZPP:n 6 pykälässä. Jos vieraan valtion laissa, jonka mukaan määräytyy, minkä maan lakia on sovellettava, viitataan Slovenian lakiin, sovelletaan Slovenian lakia riippumatta siitä, mitä lakia Slovenian lain mukaan olisi sovellettava. Jos asianosaiset ovat valinneet sovellettavan lain, edellä mainittua ei sovelleta.

2.3 Liittymän muuttuminen

Yksittäisissä lainvalintasäännöissä, joissa säädetään liittymäperusteiden muuttumisesta, määritetään yleensä myös se, milloin ne on otettava huomioon. Joidenkin liittymäperusteiden osalta ajankohta, joka on lainvalinnan kannalta ratkaiseva, säädetään lainvalintasäännössä itsessään (esim. testamentintekijän kansalaisuus testamentin tekohetkellä). Joissakin tapauksissa taas liittymäperusteen muuttuminen voi tarkoittaa, että oikeudelliseen suhteeseen sovelletaan toista lakia. Pysyvissä suhteissa on siksi tärkeää, että kunnioitetaan saavutettujen etujen periaatetta.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Lakia, johon ZMZPP:n säännökset viittaavat, ei sovelleta, jos sen soveltaminen olisi Slovenian oikeusjärjestyksen vastaista. Oikeusjärjestys on oikeusnormisto, joka ilmenee oikeuskäytännössä. Yleensä sillä tarkoitetaan valtion perustuslain periaatteita, kansallisen lainsäädännön perusperiaatteita ja moraalisia periaatteita.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Jos on sovellettava vieraan valtion lakia, tuomioistuin tai muu toimivaltainen elin selvittää virkansa puolesta vieraan valtion lain sisällön. Selvitystä vieraan valtion laista voidaan pyytää oikeusasioista vastaavalta ministeriöltä tai sen sisältö voidaan selvittää muilla sopivilla keinoilla. Asianosaiset voivat asian ollessa vireillä esittää vieraan valtion toimivaltaisen elimen tai laitoksen laatiman julkisen tai muun asiakirjan vieraan valtion lain sisällöstä. Jos vieraan valtion lain sisältöä ei ole mahdollista selvittää, yksittäiseen oikeussuhteeseen sovelletaan Slovenian lakia.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Suhteessa toisiin sopimusvaltioihin sovelletaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17 päivänä kesäkuuta 2008 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 593/2008, jota Sloveniassa sovelletaan suoraan ja joka on samaa asiaa koskeviin kansallisiin säännöksiin nähden ensisijainen. Jos kysymys ei kuulu sen soveltamisalaan, sovelletaan mahdollista kahdenvälistä sopimusta. Jos sellaista ei ole, sovelletaan kansallista lakia, jota sovelletaan sopimusvelvoitteita koskeviin lainvalintasääntöihin (ZMZPP).

Yleinen lainvalintasääntö:

ZMZPP:ssä säädetään, että sopimukseen sovelletaan lakia, jonka sopimuspuolet ovat valinneet, ellei laissa tai kansainvälisessä sopimuksessa toisin määrätä. Sopimuspuolten valitsema laki voidaan mainita nimenomaisesti tai se täytyy käydä kiistatta ilmi sopimusehdoista tai muista seikoista. Lainvalintasopimuksen pätevyys arvioidaan valitun lain perusteella. Jos sopimuspuolet eivät ole valinneet sovellettavaa lakia, sovelletaan lakia, johon sopimussuhteella on läheisin liittymä. Elleivät asiaan liittyvät erityiset seikat edellytä toisen lain soveltamista, katsotaan, että liittymä on läheisin sen maan lakiin, jossa sopimuspuolella, joka on velvollinen suorittamaan sopimuksen kohteena olevan tehtävän, on pysyvä asuinpaikka tai kotipaikka.

Jos kyseessä on työsopimus, sovelletaan sen maan lakia, jossa työntekijä sopimuksen mukaisesti yleensä tekee työtään. Sopimuspuolet eivät voi jättää soveltamatta työtekijöiden oikeuksien suojelua koskevia pakollisia säännöksiä, jotka sisältyvät sen maan lakiin, jota olisi sovellettu, elleivät sopimuspuolet olisi valinneet lakia.

Kuluttajasopimus on sopimus, joka koskee esineen tai oikeuden luovutusta kuluttajalle tai palvelun suorittamista kuluttajalle. Kuluttaja on henkilö, joka hankkii tavaroita, oikeuksia ja palveluita lähinnä omaan käyttöönsä tai taloutensa käyttöön. Kuljetussopimuksia ja sopimuksia palvelun suorittamisesta kuluttajalle ei pidetä kuluttajasopimuksina, jos palvelut suoritetaan kokonaan muualla kuin maassa, jossa kuluttajalla on pysyvä asuinpaikka. Rajoittamatta ZMZPP:n muiden säännösten soveltamista kuluttajasopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa kuluttajalla on pysyvä asuinpaikka, jos sopimuksen tekeminen on seurausta tarjouksesta, joka on tehty, tai mainoksesta, joka on esitetty kyseisessä maassa, ja jos kuluttaja on toteuttanut sopimuksen tekemisen edellyttämät toimet kyseisessä maassa; tai jos toinen sopimuspuoli tai tämän edustaja on saanut kuluttajan tilauksen kyseisessä maassa; tai jos myyntisopimus on tehty muussa maassa tai kuluttaja on tehnyt tilauksen muussa maassa edellyttäen, että myyjä on järjestänyt matkan sopimuksen tekemistä varten.

Edellä mainituissa tapauksissa lainvalintasopimuksen osapuolet eivät voi jättää soveltamatta kuluttajien oikeuksien suojelua koskevia pakollisia säännöksiä, jotka sisältyvät sen maan lakiin, jossa kuluttajalla on pysyvä asuinpaikka.

Jos sopimus koskee kiinteää omaisuutta, sovelletaan aina sen maan lakia, jossa omaisuus sijaitsee.

Elleivät sopimuspuolet ole toisin sopineet, yleisiä lainvalintasääntöjä sovelletaan sopimuspuolten suhteisiin myös määritettäessä ajankohta, josta lähtien irtaimen omaisuuden saajalla tai vastaanottajalla on oikeus omaisuudesta saataviin tuottoihin ja etuihin, sekä määritettäessä ajankohta, josta lähtien vastaanottaja tai kuljettaja kantaa omaisuuteen liittyvät riskit.

Elleivät sopimuspuolet ole toisin sopineet, omaisuuden luovutustapaan ja toimenpiteisiin, joita on toteutettava, jos omaisuuden luovutus kiistetään, sovelletaan sen maan lakia, jossa omaisuuden luovutuksen on määrä tapahtua.

Vaateen tai velan luovutuksen yhteydessä velalliseen tai velkojaan, joka ei ole osallistunut luovutukseen, sovelletaan samaa lakia kuin vaateeseen tai velkaan.

Liitännäisiin oikeustoimiin sovelletaan sen maan lakia, jota varsinaiseen oikeustoimeen sovelletaan, ellei ole muuta määrätty.

Yksipuolisiin oikeustoimiin sovelletaan velallisen pysyvän asuinpaikan lakia.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Mikäli kansainvälisissä sopimuksissa tai sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 11 päivänä heinäkuuta 2007 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 864/2007 (Rooma II) ei ole sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavia lainvalintasääntöjä, sovelletaan kansallisen oikeuden sääntöjä.

ZMZPP:ssä säädetään, että sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovelletaan sen maan lakia, jossa teko on tapahtunut. Jos se on vahingon kärsineelle edullisempaa, sovelletaan kuitenkin sen maan lakia, jossa seuraukset ovat tulleet esiin, mutta vain jos vahingon aiheuttaja on voinut tietää ja hänen on täytynyt tietää, missä seuraukset tulevat esiin. Jos näin määräytyvällä lailla ei ole läheisempää liittymää suhteeseen, vaan suhteella on selvä liittymä johonkin toiseen lakiin, sovelletaan viimeksi mainittua.

Jos vahingonkorvausvastuu syntyy tapahtumasta aluksella avomerellä tai lentokoneessa, pidetään vahingonkorvausvastuun synnyttävän teon tapahtumapaikan lakina sen maan lakia, jonka lipun alla alus purjehtii tai jossa lentokone on rekisteröity.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Jos Slovenian kansalaisella on myös jonkin muun maan kansalaisuus, ZMZPP:tä sovellettaessa katsotaan, että hänellä on ainoastaan Slovenian kansalaisuus. Jos henkilöllä, joka ei ole Slovenian kansalainen, on kahden tai useamman maan kansalainen, ZMZPP:tä sovellettaessa katsotaan, että hänellä on sen maan kansalaisuus, jonka kansalainen hän on ja jossa hänellä on pysyvä asuinpaikka. Jos henkilöllä ei ole pysyvää asuinpaikkaa missään niistä maista, jonka kansalainen hän on, ZMZPP:tä sovellettaessa katsotaan, että hänellä on sen maan kansalaisuus, jonka kansalainen hän on ja johon hänellä on kiinteimmät siteet.

Jos henkilöllä ei ole kansalaisuutta tai kansalaisuutta ei ole mahdollista todeta, sovelletaan hänen pysyvän asuinpaikkansa lakia. Jos henkilöllä ei ole pysyvää asuinpaikkaa tai pysyvää asuinpaikkaa ei ole mahdollista todeta, sovelletaan hänen tilapäisen asuinpaikkansa lakia. Jos kansalaisuudettoman henkilön tilapäistäkään asuinpaikkaa ei ole mahdollista todeta, sovelletaan Slovenian lakia.

Henkilön nimen määräytymiseen tai muuttamiseen sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen henkilö on.

Luonnollisen henkilön oikeuskelpoisuuteen ja oikeustoimikelpoisuuteen sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen hän on. Luonnollista henkilöä, joka on oikeustoimikelvoton sen maan lain mukaan, jonka kansalainen hän on, pidetään oikeustoimikelpoisena, jos hänellä on oikeustoimikelpoisuus sen maan lain mukaan, jossa velvollisuus on syntynyt. Luonnollisen henkilön oikeustoimikelpoisuuden menettämiseen ja rajoittamiseen sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen hän on.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Huoltajuuden määräämiseen ja huoltajuuden lakkaamiseen sekä huoltajan ja huollettavan suhteeseen sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen huollettava on. Muiden maiden kansalaisiin tai kansalaisuudettomiin henkilöihin, jotka ovat Sloveniassa, kohdistetaan Slovenian lain mukaisesti tilapäisiä suojatoimenpiteitä, jotka jatkuvat siihen asti, kunnes toimivaltainen maa päättää tarvittavista toimenpiteistä ja panee ne täytäntöön. Tämä koskee myös poissaolevan muun maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön Sloveniassa olevan omaisuuden suojelemista.

Vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalaisia he ovat. Jos vanhemmat ja lapset ovat eri maiden kansalaisia, sovelletaan sen maan lakia, jossa heillä kaikilla on pysyvä asuinpaikka. Jos vanhemmat ja lapset ovat eri maiden kansalaisia eikä heidän pysyvä asuinpaikkansa ole samassa maassa, sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen lapsi on.

Isyyden tai äitiyden tunnustamiseen, vahvistamiseen tai kiistämiseen sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen lapsi on.

Verisukulaisten elatusvelvollisuuteen, vanhempia ja lapsia lukuun ottamatta, ja velvollisuuteen elättää avioliiton kautta tulleita sukulaisia sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen se sukulainen on, jolta elatusta vaaditaan.

Aviolapseksi tunnustamiseen tai julistamiseen sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalaisia vanhemmat ovat. Jos he eivät ole saman maan kansalaisia, sovelletaan sen vanhemman kansalaisuuden mukaan määräytyvää lakia, jonka nojalla aviolapseksi tunnustaminen tai julistaminen pätee. Lapsen, muun henkilön tai viranomaisen suostumukseen aviolapseksi tunnustamiseen tai julistamiseen sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen lapsi on.

3.4.2 Adoptio

Adoption ehtoihin ja adoption purkamiseen sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalaisia adoptoija ja adoptiolapsi ovat. Jos adoptoija ja adoptiolapsi ovat eri maiden kansalaisia, adoption ehtoihin ja sen purkamiseen sovelletaan kummankin maan lakia yhdessä. Jos puolisot adoptoivat yhdessä, sovelletaan adoption ehtoihin ja sen purkamiseen adoptiolapsen kansalaisuuden mukaan määräytyvän lain lisäksi myös niiden maiden lakeja, joiden kansalaisia puolisot ovat. Adoption muoto määräytyy sen maan lain mukaan, jossa adoptio tapahtuu. Adoption oikeusvaikutukset määräytyvät sen maan lain mukaan, jonka kansalaisia adoptoija ja adoptiolapsi ovat adoption tapahtuessa. Jos adoptoija ja adoptiolapsi ovat eri maiden kansalaisia, sovelletaan sen maan lakia, jossa heillä on pysyvä asuinpaikka.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Avioliiton solmimisen ehdot määräytyvät kunkin henkilön kohdalla sen maan lain mukaan, jonka kansalainen hän on avioliiton solmimishetkellä. Avioliiton muotoon sovelletaan sen maan lakia, jossa avioliitto solmitaan. Avioliiton pätemättömyys ratkaistaan sen maan aineellisten säännösten perusteella, jossa avioliitto on edellä mainittujen lainvalintasääntöjen mukaisesti solmittu.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

ZMZPP:ssä ei ole avoliittoa ja muita parisuhteita koskevia säännöksiä. Koska avoliiton ja muiden parisuhteiden oikeusvaikutukset kuitenkin ovat samat kuin avioliiton, avioliittoa koskevia lainvalintasääntöjä voidaan soveltaa myös avoliittoon ja muihin parisuhteisiin.

Avoliitossa elävien varallisuussuhteisiin sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalaisia he ovat. Jos henkilöt eivät ole saman maan kansalaisia, sovelletaan sen maan lakia, jossa heillä on yhteinen asuinpaikka. Avoliitossa elävien sopimusperusteisiin varallisuussuhteisiin sovelletaan lakia, jota sovellettiin heidän varallisuussuhteisiinsa sopimuksen tekohetkellä.

ZMZPP:ssä ei ole samaa sukupuolta olevien henkilöiden rekisteröityjä parisuhteita ja niiden ehtoja koskevia säännöksiä. Koska samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteiden oikeusvaikutukset kuitenkin ovat samat kuin avioliiton, niihin voidaan soveltaa samoja lainvalintasääntöjä kuin avioliittoon.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Avioeroon sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalaisia puolisot olivat avioerohakemuksen tekohetkellä. Jos puolisot ovat avioerohakemuksen tekohetkellä eri maiden kansalaisia, sovelletaan avioeroon kummankin maan lakia yhdessä. Jos avioliittoa ei edellä olevien lainvalintasääntöjen mukaisesti määräytyvän lain perusteella voida purkaa, avioeroon sovelletaan Slovenian lakia, jos jommallakummalla puolisoista on avioerohakemuksen tekohetkellä pysyvä asuinpaikka Sloveniassa. Jos jompikumpi puolisoista on Slovenian kansalainen, mutta hänen pysyvä asuinpaikkansa ei ole Sloveniassa, ja avioliittoa ei edellä olevien lainvalintasääntöjen mukaisesti määräytyvän lain perusteella voida purkaa, avioeroon sovelletaan Slovenian lakia.

ZMZPP:ssä ei ole samaa sukupuolta olevien parisuhteiden purkamista koskevia säännöksiä. Koska samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen oikeusvaikutukset kuitenkin ovat samat kuin avioliiton, voidaan soveltaa samoja lainvalintasääntöjä kuin avioeroon.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Lasten ja vanhempien välisiin suhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia he ovat. Jos vanhemmat ja lapset ovat eri valtioiden kansalaisia, sovelletaan sen valtion lakia, jossa heillä on pysyvä asuinpaikka. Jos vanhemmat ja lapset ovat eri valtioiden kansalaisia eikä heillä ole pysyvää asuinpaikkaa samassa valtiossa, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen lapsi on.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Puolisoiden henkilökohtaisiin oikeussuhteisiin ja aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalaisia he ovat. Jos puolisot ovat eri maiden kansalaisia, sovelletaan sen maan lakia, jossa heillä on pysyvä asuinpaikka. Jos puolisot eivät ole saman maan kansalaisia eikä heidän pysyvä asuinpaikkansa ole samassa maassa, sovelletaan sen maan lakia, jossa he viimeksi yhdessä asuivat. Jos sovellettavaa lakia ei edellä esitetyllä tavalla voida määrittää, sovelletaan lakia, johon suhteella on läheisin liittymä.

Sopimusperusteisiin aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan lakia, jota sopimuksen tekohetkellä sovellettiin puolisoiden henkilökohtaisiin oikeussuhteisiin ja aviovarallisuussuhteisiin. Jos kyseisessä laissa säädetään, että puolisot voivat valita lain, jota heidän aviovarallisuussuhteisiinsa sovelletaan, sovelletaan heidän valitsemaansa lakia.

Jos avioliitto on pätemätön tai purkautunut, puolisoiden henkilökohtaisiin oikeussuhteisiin ja aviovarallisuussuhteisiin sovelletaan henkilökohtaisiin oikeussuhteisiin ja aviovarallisuussuhteisiin sovellettavaa lainvalintasääntöä.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Perintöihin sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen perinnönjättäjä oli kuollessaan. Testamenttauskelpoisuuteen sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen testamentintekijä oli testamentin tekohetkellä.

Testamentti on muodoltaan pätevä, jos sitä pidetään pätevänä jossakin seuraavista oikeusjärjestyksistä: testamentin tekopaikan laki; sen maan laki, jonka kansalainen testamentintekijä oli joko testamentin tehdessään tai kuollessaan; sen maan laki, jossa testamentintekijällä oli pysyvä asuinpaikka joko testamentin tehdessään tai kuollessaan; sen maan laki, jossa testamentintekijällä oli tilapäinen asuinpaikka joko testamentin tehdessään tai kuollessaan; Slovenian laki; kiinteän omaisuuden osalta myös sen maan laki, jossa omaisuus sijaitsee.

Testamentin peruuttaminen on muodoltaan pätevä, jos peruuttamista pidetään muodoltaan pätevänä jonkin sellaisen edellä mainitun lain mukaan, jonka perusteella testamenttia pidetään pätevänä.

3.8 Kiinteä omaisuus

Omistussuhteisiin ja muihin esineoikeuksiin sovelletaan sen maan lakia, jossa esine on. Esineitä siirrettäessä niiden omistussuhteisiin sovelletaan määrämaan lakia. Kuljetusvälineisiin liittyviin omistussuhteisiin sovelletaan sen maan lakia, johon kuljetusväline on rekisteröity, ellei Sloveniassa ole muuta säädetty.

3.9 Maksukyvyttömyys

Sloveniassa sovelletaan suoraan maksukyvyttömyysmenettelyistä 29 päivänä toukokuuta 2000 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1346/2000, jos kysymys kuuluu asetuksen soveltamisalaan ja koskee EU:n jäsenvaltioita. Jos asetusta ei sovelleta, sovelletaan Slovenian kansallista lakia eli rahoitustoimia, maksukyvyttömyysmenettelyjä ja pakollista purkamista koskevaa lakia (Zakon o finančnem poslovanju, postopkih zaradi insolventnosti in prisilnem prenehanju, ZFPPIPP, UL RS, ZFPPIPP-UPB7, nro 63/2013).

Tämän lain luvussa, joka koskee maksukyvyttömyysmenettelyjä, joihin sisältyy kansainvälinen tekijä, on yleisiä sääntöjä tällaisista menettelyistä, ja siinä säädetään ulkomaisten velkojien ja pesänhoitajien oikeussuojan saatavuudesta kansallisessa tuomioistuimessa sekä yhteistyöstä ulkomaisten tuomioistuinten ja pesänhoitajien kanssa. Siinä säädetään myös ulkomaisten maksukyvyttömyysmenettelyjen tunnustamisesta ja väliaikaisista toimenpiteistä, maksukyvyttömyydestä johtuvista rinnakkaisista menettelyistä ja laista, jota sovelletaan maksukyvyttömyysmenettelyjen oikeusvaikutuksiin.

Kansallinen tuomioistuin, jolla on asiallinen toimivalta kansallisissa maksukyvyttömyysmenettelyissä, voi päättää ulkomaisen menettelyn tunnustamisesta ja yhteistyöstä ulkomaisten tuomioistuinten kanssa. Alueellinen toimivalta päättää ulkomaisen menettelyn tunnustamisesta ja yhteistyöstä ulkomaisten tuomioistuinten kanssa määräytyy seuraavasti: 1) jos velallinen on kotimainen oikeushenkilö tai yrittäjä, jolla on kotipaikka Sloveniassa: sen alueen tuomioistuin, jossa velallisella on kotipaikka, 2) jos velallinen on ulkomainen henkilö, jolla on sivuliike Sloveniassa: sen alueen tuomioistuin, jossa velallisen sivuliikkeen kotipaikka on, ja 3) muissa tapauksissa: Ljubljanan alueellinen tuomioistuin (Okrožno sodišče v Ljubljani).

Maksukyvyttömyysmenettelyn oikeusvaikutuksiin sovellettavan lain valinnassa yleissääntönä on, että sovelletaan sen valtion lakia, jossa menettelyt on toteutettu, ellei jossain tietyssä tapauksessa laissa muuta säädetä. ZFPPIPP:ssä on sovellettavaan lakiin liittyviä sääntöjä, jotka koskevat kiinteän omaisuuden käyttöä ja luovutusta koskevia sopimuksia. Niiden mukaan sovelletaan sen valtion lakia, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee. Lisäksi on erityisiä lainvalintasääntöjä, jotka koskevat rekisteriin kirjattuja oikeuksia (sen valtion laki, jolla on valtuudet hoitaa rekisteriä), maksujärjestelmiä ja rahoitusmarkkinoita (sen valtion laki, jota sovelletaan tällaisiin maksujärjestelmiin/rahoitusmarkkinoihin), korvaussopimuksia ja takaisinostosopimuksia sekä työsopimuksia.

Päivitetty viimeksi: 17/04/2018

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Slovakia

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Slovakian keskeinen kansallinen kansainvälisen yksityisoikeuden lähde on kansainvälisestä yksityis- ja prosessioikeudesta annettu laki nro 97/1963, jäljempänä ’kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettu laki’, jonka 3–31 §:n lainvalintasäännöillä määritellään tietyillä oikeuden aloilla sovellettava laki (oikeus- ja oikeustoimikelpoisuus, oikeustoimien pätevyys, aineellinen oikeus, sopimusoikeus, työoikeus, perintöoikeus, perheoikeus). Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettua lakia sovelletaan vain, jos suoraan sovellettavassa Euroopan unionin lainsäädännössä tai jossakin Slovakian tasavaltaa sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa tai tarkemmin sanottuna tällaisen sopimuksen täytäntöönpanosäädöksessä ei toisin määrätä. Tästä syystä on muistettava, että kun jäljempänä viitataan kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettuun lakiin, sitä sovelletaan vain, jos ei ole olemassa kansainvälistä tai unionin lainsäädäntöä.

Myös muissa Slovakian laeissa kuin kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa on erillisiä lainvalintasääntöjä. Tällaisia lakeja ovat muun muassa seuraavat:

– Laki nro 513/1991, jäljempänä ’kauppalaki’. Tämän lain 22 §:ssä olevan lainvalintasäännön lisäksi sen III osastossa on useita kansainvälisen kaupan velvoitteita koskevia säännöksiä, joita sovelletaan muiden säännösten lisäksi sopimusasioissa, joihin liittyy kansainvälinen ulottuvuus.

– Laki nro 311/2001, jäljempänä ’työlaki’, 241 a §:n 7 momentti (laki, jonka perusteella määritellään, onko työnantaja varsinainen työnantaja, jos tähän sovelletaan jonkin muun maan kuin jäsenvaltion lakia)

– Vakuutuksista annettu laki nro 8/2008, 89 §, jäljempänä ’vakuutussopimuksiin sovellettava laki’

– Vekseleistä ja sekeistä annettu laki nro 191/1950 sisältää erityisiä säännöksiä vekseleitä (91 § ja sitä seuraavat pykälät) ja sekkejä (69 § ja sitä seuraavat pykälät) koskevasta kansainvälisestä oikeudesta.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

a) YK:n yleissopimukset: Yleissopimus elatusavun perimisestä ulkomailla, 20.6.1956
Konsulisuhteita koskeva Wienin yleissopimus, 24.41963

b) Euroopan neuvoston yleissopimukset: ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja koskeva eurooppalainen yleissopimus, 7.6.1968; ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen lisäpöytäkirja, 15.3.1978; eurooppalainen yleissopimus lasten huoltoa koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja lasten palauttamisesta, 20.5.1980.

c) Kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin yleissopimukset: riita-asioiden oikeudenkäyntiä koskeva yleissopimus, 1.3.1954; todisteiden vastaanottamista ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa koskeva yleissopimus, 18.3.1970; avioerojen ja asumuserojen tunnustamista koskeva yleissopimus, 1.6.1970; yleissopimus elatusapua koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta, 2.10.1973; oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa koskeva yleissopimus, 15.11.1965; yksityisoikeuden alaa koskeva yleissopimus kansainvälisestä lapsikaappauksesta, 25.10.1980; yleissopimus lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa, 29.5.1993; yleissopimus ulkomaisten yleisten asiakirjojen laillistamisvaatimuksen poistamisesta, 5.10.1961; yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa, 19.10.1996; yleissopimus kansainvälisluonteisten oikeudenkäyntien helpottamisesta, 25.10.1980

d) Lainvalintasääntöjä yhdenmukaistavat sopimukset: yleissopimus liikenneonnettomuuksissa sovellettavasta laista, 4.5.1971; yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa, 19.10.1996

e) Aineellisen oikeuden suoria sääntöjä yhdenmukaistavat sopimukset: YK:n yleissopimus kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista, 11.4.1980; yleissopimus vanhentumisajasta kansainvälisessä irtaimien esineiden kaupassa, New York, 14.6.1974, sellaisena kuin se on muutettuna 11.4.1980 tehdyllä lisäpöytäkirjalla

f) Sovittelua koskevat sopimukset: yleissopimus ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta, 10.6.1958; eurooppalainen yleissopimus kansainvälisestä kauppaoikeuden alalla sovellettavasta sovittelusta, 21.4.1961

g) Kansainväliset kuljetussopimukset: yleissopimus tavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävästä rahtisopimuksesta, 19.5.1965; kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskeva yleissopimus, 9.5.1980, sellaisena kuin se on muutettuna 20.12.1990 tehdyllä lisäpöytäkirjalla

h) Muut oikeudellisesti merkittävät kansainvälisen yksityisoikeuden yleissopimukset: Muutokset yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin 15.7.1955 tehtyyn perussääntöön, 30.6.2005; UNIDROIT'n yleissopimus varastetuista tai laittomasti maasta viedyistä kulttuuriesineistä, 24.6.1995; lahjontaa koskeva siviilioikeudellinen yleissopimus, 4.11.1999; sopimus ruumiiden kuljettamisesta, 26.10.1973

i) Slovakian tasavaltaa sitovat sopimukset yhteistyöstä oikeusasioissa: yleissopimus valtioiden ja toisten valtioiden kansalaisten välisten sijoituksia koskevien riitaisuuksien ratkaisemisesta, 18.2.1965; yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin perussääntö (voimassa 15.7.1955 lähtien, muutettu 1.1.2007), 31.10.1951; ulkomaisten välitystuomioiden täytäntöönpanoa koskeva yleissopimus, 26.9.1927; välitysehtoja koskeva pöytäkirja, 24.9.1923; yleissopimus taloudellisista ja tieteellis-teknisistä yhteistyöstä johtuvien siviilioikeudellisten riita-asioiden ratkaisemisesta välitysmenettelyllä, 26.5.1972; yleissopimus elatusapua koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta, 15.4.1958; yleissopimus tietyillä yhteistyöaloilla toimivien hallitustenvälisten taloudellisten organisaatioiden oikeudellisesta asemasta, erioikeuksista ja vapauksista, 5.12.1980

j) Teollis- ja tekijänoikeuksia koskevat yleissopimukset (esimerkkejä): teollisoikeuksien suojelemista koskeva Pariisin yleissopimus, 20.3.1883; Bernin yleissopimus kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta, 9.9.1886

Muita Slovakian tasavaltaa sitovia sopimuksia löytyy Slovakian ulko- ja Eurooppa-asiain ministeriön verkkosivustolta osoitteesta www.mzv.sk.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

1. Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Unkarin kansantasavallan sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteiden määrittelystä siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 28.3.1989

2. Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Puolan kansantasavallan sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteiden määrittelystä siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 21.12.1987

3. Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton sopimus oikeusavusta ja oikeussuhteista siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 12.8.1982

4. Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Itävallan sopimus keskinäisistä suhteista siviilioikeudellisissa asioissa, asiakirjoista ja oikeudellisista tiedoista sekä lisäpöytäkirja, 10.11.1961

5. Slovakian tasavallan ja Tšekin tasavallan sopimus tuomiovaltaa käyttävien elinten antamasta oikeusavusta ja tiettyjen oikeussuhteiden määrittelystä siviili- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 29.10.1992

6. Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ja Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan sopimus oikeussuhteiden määrittelystä siviili-, perhe- ja rikosoikeudellisissa asioissa, 20.1.1964

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Oikeusviranomaisen tehtävänä on määrittää asianmukainen oikeussääntö ja soveltaa sitä tiettyyn oikeussuhteeseen omasta aloitteestaan sen periaatteen mukaisesti, että riita-asian osapuolten ei tarvitse esittää tai osoittaa asiaansa sovellettavaa lakia. Soveltamisen osalta Slovakian lainsäädännössä erotetaan toisistaan lainvalintaa koskevat pakottavat ja oletussäännöt. Pakottavia lainvalintasääntöjä ovat säännöt, joita tuomarin on sovellettava siihen katsomatta, mitä osapuolet haluavat tai ovatko ne vedonneet johonkin oikeuteen. Oletussääntöjä – jotka ovat Slovakian oikeudessa tyypillisiä sopimuksia koskevissa asioissa – ovat oikeussäännöt, jotka voidaan syrjäyttää tai joita voidaan muuttaa asianosaisten sopimuksella.

2.2 Renvoi

Slovakian kansainvälisessä yksityisoikeudessa katsotaan sen lainvalintasääntöjen mukaiset viittaukset viittauksiksi asianomaisen valtion koko oikeusjärjestelmään sen lainvalintasäännöt mukaan lukien. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa (35 §) säädetty yleissääntö on, että edelleen- tai takaisinviittaus (renvoi) voidaan hyväksyä, jos se edistää asian järkevää ja oikeudenmukaista ratkaisemista. Päättäessään edelleen- tai takaisinviittauksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä tuomioistuin saa ottaa huomioon vain tosiasiallisia ja oikeudellisia seikkoja, jotka saattavat vaikuttaa sovellettavan lain valintaan, mutta ei tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa itse asian aineelliseen ratkaisemiseen. Slovakian oikeudessa edelleen- tai takaisinviittaus hyväksytään asioissa, jotka liittyvät henkilöön, perheoikeuteen ja perimysoikeuteen. Sopimuksia koskevissa asioissa edelleen- tai takaisinviittausta sovelletaan vain hyvin poikkeuksellisesti, ja lainvalintaa koskevissa asioissa se on suoranaisesti pois suljettu (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 9 §:n 2 momentti). Vekseleistä ja sekeistä annettu laki sisältää erityisen järjestelyn, jonka mukaan edelleen- tai takaisinviittaus on hyväksyttävä ilman, että tuomioistuimen täytyy tutkia järkevän ja oikeudenmukaisen ratkaisun vaatimusta (vekseleistä ja sekeistä annetun lain 69 ja 91 §).

2.3 Liittymän muuttuminen

Slovakian oikeudessa ei ole liittymäperusteen muuttumista koskevaa yleissääntöä. Jos Slovakian lainvalintasäännössä ei määritetä liittymäperusteen arvioinnin ajankohtaa, Slovakian tuomioistuimet päättelevät sen jostain toisesta liittymäperusteesta tai oikeuskäytännön perusteella. Yleensä kuitenkin huomioon otetaan se ajankohta, jolloin oikeudellinen tilanne on syntynyt, tai tarkemmin ilmaistuna menettelyn aloittamisajankohta asian erityisten olosuhteiden mukaan.

Oikeudellisen aseman muutos on tyypillistä irtaimelle omaisuudelle. Sijainnin perusteella sovellettavan lain kriteerin muuttamista säännellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 6 §:ssä, jossa erotetaan toisistaan irtain omaisuus sinänsä (yleisesti) ja sopimuksen nojalla kuljetettava irtain omaisuus (kuljetettavana olevat tavarat). Kun kyse on irtaimesta omaisuudesta sinänsä, sovelletaan sen paikan lakia, jossa omaisuus oli sinä ajankohtana, kun oikeuden luonut tai mitätöinyt seikka ilmeni. Oikeuskäytännössä on kuitenkin vahvistettu, että toisen valtion oikeuden nojalla hankitun esineoikeuden sisältöä ja vaikutuksia (esimerkiksi yhdessä maassa hankittujen oikeuksien siirtäminen vastaavaan luokkaan toisessa maassa) on arvioitava omaisuuden uuden (nykyisen) sijaintipaikan oikeuden mukaisesti.

Kuljetettavana olevaa omaisuutta koskevissa tapauksissa (joissa omaisuuden kuljetuksen on yhä oltava meneillään) liittymäperusteena on sen paikan laki, josta omaisuus lähetettiin. Kysymys irtainta omaisuutta koskevien liittymäperusteiden muuttumisesta saattaa nousta esiin myös pitkäaikaisen hallinnan nojalla syntyvän omistusoikeuden yhteydessä. Juuri tätä varten kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 8 §:ssä täsmennetään, että tällaiseen omistusoikeuteen sovelletaan sen paikan lakia, jossa omaisuus oli pitkäaikaisen hallinnan alkaessa. Pitkäaikaisen hallinnan nojalla syntyvän omistusoikeuden saaja voi kuitenkin tukeutua sen valtion lakiin, jossa omistusoikeus syntyi, jos kaikki kyseisen valtion lain tällaista omistusoikeutta koskevat edellytykset täyttyivät siitä hetkestä lähtien, kun omaisuus oli tässä valtiossa. Jos omaisuus on vähitellen siirretty useamman kuin yhden valtion alueelle, edellytykset arvioidaan joko sen paikan lain mukaan, jossa omaisuus sijaitsi pitkäaikaisen hallinnan alkaessa, tai sen paikan lain mukaan, jossa omaisuus oli jatkuvasti koko pitkäaikaisen hallinnan nojalla syntyvän omistusoikeuden kannalta merkityksellisen ajanjakson ajan.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Pakottavat säännökset ja oikeusjärjestystä koskeva varauma

Pakottavien säännösten ja oikeusjärjestystä koskevan varauman keskeinen ero on niiden vaikutus: pakottavat säännökset toimivat hyökkäävästi (toisen valtion lain sisältöön katsomatta), kun taas oikeusjärjestystä koskevan varauman toiminta on puolustavaa (sitä sovelletaan vain, kun toisen valtion lainsäädännön soveltaminen vaarantaisi ilmoitetut etunäkökohdat). Oikeusjärjestystä koskeva varauma ei suojaa kaikkia Slovakian oikeuden pakottavia säännöksiä, vaan ainoastaan niitä, joita pidetään periaatteellisesti keskeisinä kysymyksinä (kuten yksiavioisuuden periaate).

Pakottavia säännöksiä ovat kansallisen oikeuden säännökset, joista ei voida poiketa, vaan joita on sovellettava kaikissa tilanteissa riippumatta siitä laista, jonka mukaisesti tiettyä oikeudellista suhdetta on lainvalintasääntöjen perusteella käsiteltävä. Yleensä ne ovat luonteeltaan julkisoikeudellisia, mutta ne voivat olla myös yksityisoikeudellisia, jos niiden tarkoituksena on suojata tiettyä merkittävää etua. Tuomioistuin arvioi, onko tietty säännös pakottava. Pakottavia säännöksiä ei määritetä selkeästi lainsäädännössä; ne ovat tyypillisiä kuluttajaoikeudessa ja eräillä työoikeuden aloilla (esimerkiksi työterveyttä ja ‑turvallisuutta ja työaikoja koskevat säännöt). Esimerkiksi perheoikeudessa perheeseen ja nuoriin kohdistuvia rikoksia koskevat rikoslain säännökset ovat pakottavia säännöksiä.

Oikeusjärjestystä koskevasta varaumasta säädetään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 36 §:ssä, jonka mukaan toisen valtion säännöstä ei voida soveltaa, jos sen soveltamisen vaikutus olisi vastoin Slovakian tasavallan yhteiskunta- ja valtiojärjestelmän perusperiaatteita ja sen lakeja, joita on noudatettava ehdottomasti osapuolten tahdosta riippumatta. Tällä tarkoitetaan erityisesti perustuslain säännöksiä, joissa säädetään oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä yhdenvertaisuutta lain edessä ja muun muassa sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, uskontoon ja kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa koskevista perusperiaatteista. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain tarkoituksen mukaisesti oikeusjärjestystä koskevaa varaumaa on käytettävä säästeliäästi, ja soveltaessaan sitä tuomioistuimet eivät saa tutkia tai arvioida toisen valtion säännöstä, vaan ainoastaan niitä vaikutuksia, joita sen soveltaminen aiheuttaisi Slovakian tasavallan oikeusjärjestykseen.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Slovakian tasavalta on yksi niistä valtioista, joissa oikeudellista säännöstä kohdellaan oikeusseikkana eikä todeksi osoitettavana seikkana. Tästä syystä oikeusviranomaiset toteuttavat omasta aloitteestaan toimenpiteitä oikeudellisten säännösten määrittämiseksi. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 53 §:n mukaan oikeusviranomaisen on toteutettava toisen valtion lain määrittämiseksi kaikki tarvittavat toimenpiteet, muun muassa hankittava toisen valtion lain sisältö käyttämällä omia resurssejaan, konsultoimalla yleisesti saatavilla olevia lähteitä, velvoittamalla menettelyn osapuolet toimittamaan tietoja tai pyytämällä tietoja oikeusministeriöstä (jonka on toimittava tällaisten pyyntöjen perusteella). Tämä tarkoittaa, että tuomarit voivat käyttää myös omia tietojaan toisen valtion lain sisällöstä tai määrittää sen kansainvälisen yksityisoikeuden asiantuntijoiden tai menettelyn osapuolten tai jopa internetin avulla. Jos toisen valtion lain sisältöä ei voida määrittää kohtuullisessa ajassa tai jos tällaiseen määrittämiseen liittyy vakavia esteitä tai se on mahdotonta, sovelletaan Slovakian oikeutta. Mikäli toisen valtion lain sisällön määrittämisen yhteydessä syntyy epäselvyyksiä, tuomioistuimilla on oikeus pyytää oikeusministeriötä tekemään yhteistyötä.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Sopimusvelvoitteet

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain soveltamisalaan kuuluvat vain yksityisoikeudelliset sopimukset eli siviili-, perhe- ja työoikeudelliset ja muut vastaavat sopimukset, joissa on kansainvälinen ulottuvuus. Sopimuspuolten tahdonautonomian periaatteen mukaisesti kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 9 §:ssä asetetaan varallisuussuhteiden osalta selvästi etusijalle sopimuspuolten itse tekemä lainvalinta (lisäksi tämä mahdollistaa lainvalinnan myös työsuhteiden alalla). Lainvalintaa on rajoitettu vain kuluttajasopimusten osalta: jos valittu laki ei anna riittävää kuluttajansuojaa, sovelletaan sitä oikeusjärjestelmää, jonka mukaan kuluttajaa kohdellaan suotuisammin (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 9 §:n 3 momentti ja 10 §:n 4 momentti). Jos lainvalintaa ei ole tehty, sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jonka laki takaa järkevän ratkaisun kyseisen tyyppisten sopimusten kohdalla. Järkevän ratkaisun periaatteen mukaisesti kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 10 §:n 2 ja 3 momentissa esitetään esimerkkejä siitä, mitä lakeja yleensä sovelletaan tietyntyyppisiin sopimuksiin: esimerkiksi ostosopimuksiin sovelletaan sen paikan lakia, jossa myyjällä on rekisteröity toimipaikka. Sopimusvelvoitteiden osalta kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetulla lailla säännellään myös sopimussuhteiden aineellisia oikeusvaikutuksia (12 §), vanhentumisaikaa ja korvauksia (13 §) sekä yksipuolisia säädöksiä koskevia järjestelyjä (14 §) riippumatta siitä, onko ne osoitettu jollekin nimetylle yhteisölle (liittymäperuste on tällaisissa tapauksissa velallisen kotipaikka).

Vekseleitä ja sekkejä koskevan kansainvälisen oikeuden sopimusvelvoitteita säännellään nimenomaisesti vekseleistä ja sekeistä annetulla lailla (69 § ja sitä seuraavat pykälät sekä 91 § ja sitä seuraavat pykälät).

Oikeustoimet

Oikeustoimien pätevyyteen, pätemättömyyden seurauksiin ja oikeustoimen muotoon liittyviä lainvalintakysymyksiä säännellään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 4 §:ssä. Oikeustoimen vaikutuksiin sovellettavaa lakia sovelletaan myös sen pätevyyttä ja pätemättömyyttä koskeviin kysymyksiin. Sovellettava laki määritetään kyseistä oikeustoimea varten täsmennettyjen merkityksellisten lainvalintasääntöjen perusteella. On kaksi poikkeusta, joissa oikeustoimen pätevyyteen ja sen pätemättömyyden seurauksiin ei sovelleta samaa lakia kuin vaikutuksiin: jos laissa säädetään toisin tai jos tämä on välttämätöntä järkevän ratkaisun kannalta. Oikeustoimen muodon osalta riittää, että oikeustoimi on toteutettu sen paikan lain mukaisesti, jossa toimi toteutettiin tai jossa sitä toteutetaan. Tästä syystä ei ole välttämätöntä noudattaa oikeuspaikan tuomioistuimen valitsemassa laissa edellytettyä oikeustoimen muotoa, kuten oikeustoimen pätevyyden kohdalla. Tätä toissijaista lainvalintasääntöä ei kuitenkaan voida käyttää, jos oikeuspaikan tuomioistuimen valitsemassa sopimukseen sovellettavassa laissa säädetään, että ollakseen pätevä sopimuksen on oltava kirjallinen.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomia velvoitteita koskeva keskeinen kansallinen lainvalintasääntö on kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 15 §, jonka mukaan yleisesti sovellettavasta lainsäädännöstä johtuvan velvollisuuden rikkomisesta aiheutuneisiin vahingonkorvausvaatimuksiin (sopimukseen perustumaton vahingonkorvaus) tai tapauksiin, joissa laki edellyttää korvauksia teon lainvastaisuuteen katsomatta (vastuu tuloksesta), sovelletaan sen paikan lakia, jossa vahinko tapahtui, tai sen paikan lakia, jossa korvausoikeuden aiheuttanut tapahtuma tapahtui. Muun muassa asiainhuoltoon ja perusteettomaan etuun sovellettavat liittymäperusteet johtuvat soveltuvin osin kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 15 §:stä ja muista säännöksistä.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Yleiset lainvalintasäännöt, joilla määritetään luonnollisen henkilön oikeushenkilöyteen sovellettava laki, säädetään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 3 §:ssä, jonka mukaan henkilön oikeus- ja oikeustoimikelpoisuuteen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen hän on. Jos oikeustoimen on suorittanut Slovakian tasavallassa toisen valtion kansalainen, joka ei ole oikeustoimikelpoinen sen valtion oikeuden mukaan, jonka kansalainen hän on, riittää, että hän on oikeustoimikelpoinen kyseisen oikeustoimen suhteen Slovakian oikeuden nojalla. Tällaista oikeustoimea ei kuitenkaan välttämättä katsota päteväksi muiden valtioiden, kuten kyseisen henkilön kotivaltion, lainsäädännön nojalla.

Slovakian kansallisen oikeuden mukaan luonnollisen henkilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskeva oikeuskelpoisuus alkaa syntymästä (myös siitetyllä lapsella, jos se syntyy elävänä, on tällainen oikeuskelpoisuus) ja päättyy kuolemaan (kun tuomioistuin julistaa henkilön kuolleeksi). Täysimääräinen oikeuskelpoisuus saavutetaan 18 vuoden iässä tai solmimalla avioliitto (mikä on mahdollista 16 vuoden iästä lähtien). Täysimääräinen oikeuskelpoisuus on oikeudenkäyntikelpoisuuden edellytys, joskin lainsäädännössä voidaan antaa oikeudenkäyntikelpoisuus osapuolelle, jolla muutoin ei sitä olisi, kuten alaikäiselle vanhemmalle adoptiomenettelyissä kyseisen vanhemman täyttäessä 16 vuotta. Alaikäiset ovat oikeuskelpoisia vain sellaisten toimien osalta, jotka luonteensa vuoksi ovat asianmukaisia heidän ikäänsä vastaavan älyllisen ja henkisen kypsyyden huomioon ottaen. Ikärajan lisäksi henkilön on myös oltava mieleltään terve, jotta hän voi olla täysin oikeuskelpoinen. Vain tuomioistuin voi kumota henkilön oikeuskelpoisuuden tai rajoittaa sitä.

Oikeuskelpoisuutta koskevia erityisiä lainvalintasääntöjä sovelletaan avioliittokelpoisuuteen (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 19 § – ks. 3.5 kohta), testamentin laatimiseen ja peruuttamiseen (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 18 § – ks. 3.7 kohta) ja ulkomaalaisten oikeudenkäyntikelpoisuuteen (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 49 §). Slovakian oikeuden mukaiseen oikeushenkilöiden oikeuskelpoisuuteen sovellettavat lainvalintasäännöt sisältyvät kauppalain 22 §:ään, jonka mukaan oikeushenkilöiden henkilöstatuutti perustuu perustamisteoriaan, ja sovellettavan lain nojalla niille myönnetty oikeuskelpoisuus myönnetään myös Slovakian oikeuden nojalla. Arvioinnista, joka koskee henkilön kelpoisuutta tehdä vekseleihin tai sekkeihin liittyviä oikeudellisia sitoumuksia, säädetään vekseleistä ja sekeistä annetussa laissa, jonka mukaan henkilöä sitoo sen valtion laki, jonka kansalainen hän on.

Siviilisäädyn osalta Slovakian oikeudessa ei käytetä liittymäperusteena termiä ”kotipaikka”, eikä se tarkoita samaa kuin Slovakian käyttämä ”pysyvä asuinpaikka” (joka on kirjattu Slovakian tasavallan väestörekisteriin). Henkilön oikeus nimeen kuuluu vastaavasti henkilöstatuutin alaisiin asioihin, ja siihen sovelletaan kyseisen henkilön oikeuskelpoisuuteen ja oikeudenkäyntikelpoisuuteen sovellettavaa lakia.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

3.4.1 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen

Slovakian oikeuden mukaan äiti on lapsen synnyttänyt nainen. Jos äitiydestä on epäselvyyttä, tuomioistuin ratkaisee asian syntymän suhteen selvitettyjen tosiseikkojen perusteella. Isyys määritetään kolmen kumottavissa olevan isyyttä koskevan olettaman perusteella, joista säädetään perheestä annetussa laissa nro 36/2005 (perhelaki): i) avioliiton kesto; ii) vanhempien rekisteritoimistossa tekemä ilmoitus vanhemmuuden tunnustamisesta; ja iii) oletetun isän ja lapsen äidin välisen sukupuoliyhteyden ajankohta.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettu laki sisältää vanhemmuuden toteamista (tunnustamista tai kiistämistä) koskevia lainvalintasääntöjä, jotka liittyvät lapsen syntymäaikaan. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 23 §:n mukaan tällaisissa tapauksissa sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisuuden lapsi on syntymän perusteella saanut. Tätä lakia sovelletaan erityisesti määritettäessä, ketä vanhemmuutta koskeva ilmoitus voi koskea, missä muodossa tällainen ilmoitus on tehtävä ja onko mahdollista tunnustaa siitetyn lapsen vanhemmuus. Jos lapsi saa syntymän perusteella useamman kuin yhden valtion kansalaisuuden tai ei saa mitään kansalaisuutta, sovelletaan kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 33 §:ää. Jos lapsi on saanut tällä tavalla Slovakian kansalaisuuden, mutta on syntynyt ja asuu ulkomailla, sovelletaan tässä tapauksessa sen valtion lakia, jossa lapsi vakituisesti asuu. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 23 §:n 3 momentissa säädetään, että jos lapsi (kansalaisuuteen katsomatta) asuu (eli hänellä on pysyvä asuinpaikka) Slovakian tasavallassa vanhemmuuden määrittämisen ajankohtana, vanhemmuus voidaan määrittää Slovakian oikeuden nojalla, jos tämä on lapsen edun mukaista. Tällä säännöksellä mahdollistetaan se vaihtoehto, että vanhemmuuden tunnustamisen pätevyyttä tarkastellaan sen valtion lain nojalla, jossa vanhemmuus tunnustettiin, eikä sen valtion lain nojalla, jonka kansalainen lapsi oli syntymähetkellä. Jotta vanhemmuuden tunnustaminen on pätevä, riittää kuitenkin, että se on sen valtion lain mukainen, jossa tunnustaminen tapahtui.

3.4.2 Adoptio

Slovakian perhelain mukaan adoptio luo adoptoidun lapsen ja adoptiovanhemman (ja tämän sukulaisten) välille suhteen, joka on oikeudellisesti sama kuin biologisessa perheessä. Vain tuomioistuin voi tehdä päätöksen adoptiosta adoptiovanhemman ehdotuksesta. Tämän ei tarvitse olla Slovakian kansalainen, mutta hänet on merkittävä adoptiotodistukseen lasten sosiaalisesta ja oikeudellisesta suojelusta ja sosiaalisesta holhouksesta annetun lain nro 305/2005 mukaisesti. Vain alle 18-vuotiaita lapsia voidaan adoptoida. Nykyisessä lainsäädännössä sallitaan lapsen yhteinen adoptio vain avioliitossa oleville puolisoille (tai lapsen vanhemman kanssa avioliitossa olevalle puolisolle tai vanhemman tai adoptiovanhemman leskelle). Poikkeustapauksissa lapsen voi adoptoida myös yksin elävä henkilö. Alaikäisen adoptointi ulkomailta edellyttää Slovakian työ-, sosiaali- ja perheministeriön tai tämän ministeriön nimeämän valtionhallinnon viranomaisen hyväksyntää. Adoptio voidaan peruuttaa tuomioistuimen päätöksellä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun adoptiopäätöksestä tulee pätevä.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 26 §:n mukaan adoptioon sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen adoptiovanhempi on. Jos adoptiovanhemmat ovat eri maiden kansalaisia, sovelletaan sen valtion lakia, jossa puolisoilla on yhteinen vakituinen asuinpaikka. Ellei tällaista asuinpaikkaa ole, adoptioon sovelletaan sen valtion lakia, johon heillä on läheisimmät siteet. Slovakian oikeutta voidaan soveltaa, jos toisen valtion laki ei salli adoptiota lainkaan tai sallii sen vain poikkeuksellisen tiukoin edellytyksin ja jos ainakin toinen adoptiovanhemmista on asunut Slovakian tasavallassa pitkään (mikä oikeuskäytännössä tarkoittaa vähintään yhtä vuotta). Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 26 a §:n mukaan lapsen sijoittamista adoptiota edeltävään hoitoon (joka Slovakian lainsäädännön mukaan edeltää adoptiota) säännellään sen valtion lailla, jossa lapsen vakituinen asuinpaikka on. Arvioitaessa tarvetta pyytää adoptioon lapsen suostumus tai muiden henkilöiden tai instituutioiden hyväksyntä sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen adoptoitava lapsi on (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 27 §). Tätä säännöstä sovelletaan myös adoption kaltaisissa asioissa, kuten avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden tunnustamisessa (jota Slovakian oikeudessa ei tunneta).

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

3.5.1 Avioliitto

Slovakian oikeuden mukaan avioliiton voivat solmia vain mies ja nainen, jotka ovat mieleltään terveitä; he eivät saa avioliiton solmimisajankohtana olla toisessa avioliitossa. Laissa kielletään avioliitto suoraan ylenevässä ja alenevassa polvessa olevien sukulaisten sekä sisarusten välillä samoin kuin alaikäisten välillä (tuomioistuin voi poikkeuksellisesti sallia yli 16-vuotiaan alaikäisen avioliiton). Tämä ikää koskeva ehto voidaan luokitella Slovakian oikeuden pakottavaksi säännöksi. Slovakian lainsäädännön mukaan avioliitto solmitaan väestörekisteritoimistossa tai kirkolliselle viranomaiselle annettavalla yhteisen tahdon ilmoituksella.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain mukaan (19 ja 20 §) henkilön avioliittokelpoisuuteen ja avioliiton pätevyyteen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen henkilö on. Avioliiton solmimismuodon osalta sovelletaan sen paikan lakia, jossa avioliitto solmitaan. Toisin kuin yleisissä lainvalintasäännöissä (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 3 ja 4 §), mahdollisuus soveltaa toissijaisesti Slovakian oikeutta on suljettu pois. Koska avioliiton solmimismuotoa arvioitaessa sovelletaan sen paikan lakia, jossa avioliitto solmitaan, tätä lakia sovelletaan myös arvioitaessa muun muassa tapaa, jolla henkilö ilmaisee suostumuksensa avioliittoon, todistajien määrää, avioliittoon vihkimiseen toimivaltaista elintä ja mahdollisuutta valtakirja-avioliittoon. Tätä perustetta ei sovelleta ulkomailla tapahtuviin vihkimisiin. Vihkimiseen valtuutetun muun kuin Slovakian viranomaisen ulkomailla suorittamaa Slovakian kansalaisten vihkimistä säännellään nimenomaisesti kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 20 a §:ssä, jonka mukaan tällainen avioliitto on pätevä Slovakian tasavallassa, jos se on pätevä siinä valtiossa, jonka viranomainen suoritti vihkimisen, ja jos avioliitolle ei ole esteitä Slovakian aineellisen oikeuden nojalla.

3.5.2 Avoliitto ja muu parisuhde

Slovakian oikeudessa ei ole säännöksiä muista parisuhteista kuin avioliitosta. Oikeuskirjallisuudessa tunnustetaan avoparin olemassaolo, toisin sanoen mies ja nainen, jotka eivät ole avioliitossa, mutta muodostavat parisuhteen. Tämä on kuitenkin de facto parisuhde, jolla ei ole oikeudellista merkitystä. Vastaavasti Slovakian oikeudessa ei tunnusteta samaa sukupuolta olevien henkilöiden (rekisteröityjä) parisuhteita eikä asumuseroa.

3.5.3 Avio- ja asumusero

Kansallisen aineellisen oikeuden mukaan avioero tarkoittaa sitä, että tuomioistuin purkaa elävien puolisoiden välisen avioliiton. Alaikäisen vanhempien erotessa tuomioistuimen on päätettävä myös heidän vanhempainoikeuksiensa ja ‑velvollisuuksiensa harjoittamisesta. Slovakian lainsäädännössä sallitaan myös huoltajuuden vuorottelu.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 22 §:ssä säädetään lainvalintasäännöt, joita sovelletaan aviollisen yhteiselämän purkamiseen avioerolla, julistamalla avioliitto pätemättömäksi tai toteamalla, ettei avioliittoa ole koskaan ollut olemassa. Tästä syystä sitä sovelletaan ensisijaisesti elävien puolisoiden välisen avioliiton purkamista koskeviin lainvalintasääntöihin. Avioliiton purkamiseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia puolisot ovat avioeroa hakiessaan. Kuten puolisoiden henkilökohtaisten ja varallisuussuhteiden kohdalla, perusteena sovelletaan heidän kansalaisuuttaan tiettynä ajankohtana eli avioeron vireillepanon ajankohtana (näin ollen heidän alkuperäisellä kansalaisuudellaan tai kansalaisuuden muutoksilla ei ole merkitystä). Jos puolisot olivat avioeron vireillepanoajankohtana eri valtioiden kansalaisia, kansalaisuusperustetta ei voida soveltaa, ja tällöin sovelletaan Slovakian oikeutta. Jos sovellettavassa (toisen valtion) laissa ei sallita avioliiton purkamista avioeropäätöksellä tai se sallitaan vain poikkeuksellisen tiukoin ehdoin, mutta puolisot – tai ainakin toinen heistä – on asunut Slovakian tasavallassa pitkään, voidaan soveltaa Slovakian oikeutta. Koska tämä mahdollisuus on avoin vain henkilöille, joilla on riittävä yhteys Slovakian tasavaltaan, oikeuskäytännössä on todettu, että tällaisten henkilöiden on täytynyt asua Slovakian tasavallassa vähintään vuoden ajan.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 22 §:n 3 momentissa säädetyt liittymäperusteet, joiden nojalla arvioidaan avioliiton pätevyyttä ja olemassaoloa, ovat puolisoiden kansalaisuusvaltion lain osalta ristiriidassa kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 19 ja 20 §:n kanssa, joissa säädellään avioliittokelpoisuutta, avioliiton pätevyyttä ja avioliiton muotoa. Oikeuskäytännössä on vahvistettu, että kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 19 ja 20 §:ää sovelletaan, jos avioliiton solmimismahdollisuutta (pätevyyden ja muodon osalta) arvioidaan ennen avioliiton solmimista, kun taas kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 22 §:n 3 momenttia sovelletaan, jos avioliiton pätevyyttä arvioidaan jälkikäteen ja jos arviointi koskee avioliiton olemassaoloa. Oikeuskäytännössä on vastaavasti vahvistettu, että kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 22 §:n 3 momentin osalta sovellettava laki on sen valtion laki, jonka kansalaisia puolisot olivat avioliiton solmimisajankohtana.

3.5.4 Elatusvelvollisuus

Slovakian oikeudessa tunnustetaan kuusi elatusvelvollisuuden perustyyppiä: vanhempien elatusvelvollisuus lapsia kohtaan (tätä pidetään tärkeimpänä), lasten elatusvelvollisuus vanhempia kohtaan, muiden sukulaisten välinen elatusvelvollisuus, puolisoiden välinen elatusvelvollisuus, elatusapu eronneelle puolisolle sekä elatusapu ja tiettyjen kulujen korvaaminen naimattomalle äidille. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 24 a §:n sisältämät lainvalintasäännöt koskevat nimenomaisesti vain vanhempien elatusvelvollisuuksia lapsia kohtaan ja kattavat kaikki tämän elatusvelvollisuuden tyypit lukuun ottamatta lapsen äidin vaatimuksia lapsen isää kohtaan (äidin kansalaisuusvaltion laki, kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 25 §) riippumatta siitä, onko edunsaaja täysi- vai alaikäinen. Näihin suhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa edunsaajalla on kotipaikka tai, jos lapsi on alaikäinen, vakituinen asuinpaikka. Useimmissa tapauksissa Slovakian tuomioistuimet tekevät päätöksensä sen valtion lain mukaan, jossa kanne on nostettu. Muihin elatusvelvollisuuksiin (esimerkiksi puolisoiden välisiin elatusvelvollisuuksiin) sovelletaan sen valtion lakia, jossa elatusavun saajan kotipaikka on.

Lapsen vakituisen asuinpaikan liittymäperuste on tärkein vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin sovellettava liittymäperuste. Tuomioistuin ottaa vain poikkeuksellisissa tapauksissa huomioon myös sellaisen toisen valtion lain, jolla on oleellinen yhteys käsiteltävään asiaan.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 21 §:ssä säädetyissä puolisoiden varallisuussuhteita koskevissa lainvalintasäännöissä vahvistetaan liittymäperusteeksi puolisoiden kansalaisuus. Tätä voidaan kuitenkin soveltaa johdonmukaisesti vain, jos puolisot ovat saman valtion kansalaisia. Muissa tapauksissa sovelletaan Slovakian oikeutta. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa ei säännellä tilanteita, joissa liittymäperusteessa tapahtuu muutos (puolisoiden yhteisen kansalaisuuden muutos). Oikeuskäytännössä on kuitenkin vahvistettu, että sovellettava laki määräytyy sen ajankohdan perusteella, jolloin oikeudellisesti merkityksellinen tapahtuma tapahtui. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 21 §:n 2 momentissa suljetaan pois mahdolliset ristiriidat täsmentämällä, että sovittuja aviovarallisuusoikeudellisia järjestelyjä (esimerkiksi sopimuksia yhteisomistuksen rajoittamisesta tai avioehtosopimuksia) on arvioitava sen lain mukaisesti, jota sovelletaan puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin sinä ajankohtana, jolloin järjestely tehdään. Tätä lainvalintasääntöä voidaan soveltaa vain yhdessä jonkin muun lainvalintasäännön kanssa, mutta ei yksinään.

Slovakian aineellisessa oikeudessa säädetään erityisestä aviovarallisuussuhteesta, puolisojen välisestä yhteisomistuksesta, joka syntyy, kun avioliitto solmitaan, ja lakkaa avioliiton päättyessä. Yhteisomistuksen soveltamisalaa voidaan tämän jälkeen rajoittaa tai laajentaa puolisojen keskinäisellä sopimuksella tai sitä voidaan muuttaa jollain muulla tavalla (lakkauttaminen tai palauttaminen mukaan lukien) tuomioistuimen päätöksellä. Slovakian oikeudessa ei ole avioehtosopimuksia.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Lainvalintasäännön mukaan perimys perustuu yhteen liittymäperusteeseen: kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain yleisen lainvalintasäännön nojalla oikeudellisiin perimyssuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen testamentintekijä oli kuollessaan (17 §). Tämä on ainoa liittymäperuste koko perimyksen osalta, eikä siinä tehdä eroa aineellisen ja aineettoman omaisuuden välillä. Jos testamentintekijä oli kuollessaan kahden tai useamman valtion kansalainen tai kansalaisuudeton, sovellettava kansalaisuus määritetään kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 33 §:n mukaisesti.

Kun kyse on kelpoisuudesta tehdä tai peruuttaa testamentti tai testamenttiin tai tahdon ilmaisemiseen liittyvistä epäselvyyksistä, sovellettava kansalaisuus on testamentintekijän kansalaisuus silloin kun hän ilmaisee tahtonsa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kansalaisuudessa tapahtuu muutos sen jälkeen, kun tämä tahto on ilmaistu, se ei vaikuta testamentin tai sen peruuttamisen pätevyyteen. Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 18 § muodostaa näin ollen erityissäännöksen suhteessa saman lain 3 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään, että jos toisen valtion kansalainen suorittaa oikeustoimen Slovakian tasavallassa, riittää, että hänellä on siihen kelpoisuus Slovakian oikeuden nojalla. Lakia, joka on määritetty sen valtion mukaan, jonka kansalainen testamentintekijä oli tahdon ilmaisemisen ajankohtana, sovelletaan myös määritettäessä, miten omaisuus voidaan jättää testamentilla perinnöksi kuoleman jälkeen. Testamentin muotoon ja sen peruuttamiseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen testamentintekijä oli testamentin tehdessään. Riittää kuitenkin, että testamentti on sen valtion lain mukainen, jossa se tehtiin (18 §). Tätä täydentävää lainvalintasääntöä sovelletaan, jos testamentintekijä ei noudattanut siinä valtiossa vaadittua muotoa, jonka kansalainen hän oli testamentin laatimisajankohtana. Tämä tarkoittaa, että jos testamentintekijä ei täytä sen valtion lainsäädännössä säädettyjä testamentin muotoa koskevia ehtoja, jonka kansalainen hän oli testamentin tehdessään, mutta täyttää testamentin laatimispaikan lainsäädännössä säädetyt ehdot, testamentti katsotaan päteväksi.

Slovakian aineellisen oikeuden nojalla omaisuutta voidaan periä lain, testamentin tai näiden molempien perusteella. Lainsäädännössä säädetään neljästä perimysoikeuksien mukaan määräytyvästä perillisten ryhmästä, joissa aiempi ryhmä sulkee pois sitä myöhemmät ryhmät. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat testamentintekijän lapset ja puoliso; muihin ryhmiin kuuluvat muut sukulaiset ja henkilöt, jotka asuivat vainajan kanssa yhteisessä kotitaloudessa vähintään vuoden ajan ennen tämän kuolemaa ja jotka tästä syystä hoitivat yhteistä kotitaloutta tai olivat elatuksen suhteen riippuvaisia vainajasta. Testamenttiin perustuvan perimyksen osalta lainsäädännössä säädetään, että lakisääteiset ehdot täyttävien testamenttien on oltava perittävän laatimia tai laadittu notaarin vahvistaman asiakirjan muodossa. Testamentin tekemisen edellyttämä vähimmäisikä on 15 vuotta. Testamenttausvapautta on rajoitettu sikäli, että alaikäisten jälkeläisten on saatava vähintään lakiosansa jäämistöstä ja täysi-ikäisten jälkeläisten on saatava vähintään puolet lakiosastaan. Slovakian oikeudessa sallitaan perinnöstä luopuminen (vain koko perinnön eli sekä varojen että velkojen osalta), perimyskelvottomuus (laissa säädetyin edellytyksin), jälkeläisten perinnöttömäksi tekeminen (perittävän laatimalla perinnöttömäksi tekemistä koskevalla asiakirjalla) ja valtionperintö (jolloin jäämistö menee perillisten puuttuessa valtiolle), mutta siinä ei tunnusteta yhteisiä testamentteja, perintösopimuksia eikä kuolinvuodelahjoja.

3.8 Kiinteä omaisuus

Slovakian oikeudessa kiinteällä omaisuudella tarkoitetaan tonttimaata tai kiintein perustuksin maaperään kiinnitettyjä rakennuksia (siviililain 119 §).

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain mukaan kiinteää omaisuutta koskevien esineoikeuksien yleinen liittymäperuste on kiinteän omaisuuden sijaintipaikan laki (kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 5 §, jota sovelletaan myös irtaimeen omaisuuteen, jos se ei kuulu 6 ja 8 §:n soveltamisalaan – ks. 2.3 kohta). Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetun lain 7 § on kuitenkin tähän säännökseen nähden ensisijainen, ja sen mukaan huomioon otetaan julkisten rekisterien tiedot, joilla luodaan, muutetaan tai lakkautetaan sellaista omaisuutta koskevia esineoikeuksia, joka sijaitsee toisessa valtiossa kuin siinä, jonka oikeutta sovelletaan kyseistä omaisuutta koskevien esineoikeuksien luomisen, muuttamisen tai lakkauttamisen oikeusperusteisiin. Tällaisissa tapauksissa sovelletaan kiinteän omaisuuden sijaintipaikan voimassa olevaa lainsäädäntöä julkisten rekisterien tiedoista.

Slovakian nykyisessä lainsäädännössä ”julkisilla rekistereillä” tarkoitetaan kiinteistörekisteriä (katasteri) (kiinteistörekisteristä annettu laki nro 162/1995), mutta historiallisesti omaisuusrekistereitä ovat myös maarekisteri, rautatierekisteri, kaivosrekisteri ja vesiväylärekisteri.

3.9 Maksukyvyttömyys

Kansainvälisen tekijän sisältäviä maksukyvyttömyysmenettelyjä, joissa on osallisina Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen jäsenvaltioita, säännellään maksukyvyttömyydestä ja uudelleenjärjestelyistä annetulla lailla nro 7/2005 (maksukyvyttömyyslaki), ellei neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1346/2000 toisin säädetä. Maksukyvyttömyyslaissa säädetään, että ellei Slovakian tasavaltaa sido jokin kansainvälinen sopimus, jolla säännellään konkurssiin asetetun velallisen suorituksia velkojille, ulkomaisten tuomioiden tunnustamiseen sovelletaan vastavuoroisuusperiaatetta maksukyvyttömyyslain mukaisissa menettelyissä. Slovakialaisen tuomioistuimen julistama maksukyvyttömyys koskee myös toisen valtion alueella olevaa omaisuutta, mikäli tämä sallitaan kyseisen valtion lainsäädännössä.

Kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettu laki sisältää lainvalintasääntöjä, joita sovelletaan konkurssiin soveltuvin osin. Niitä ovat 5 § (liittymäperuste on irtaimen tai kiinteän omaisuuden sijaintipaikka), 7 § (rekisteröintiä julkisiin rekistereihin koskeva liittymäperuste on omaisuuden sijaintipaikka) sekä velvoitteita koskevat säännökset (9 § ja sitä seuraavat pykälät).

Päivitetty viimeksi: 22/04/2022

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Ruotsi

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Kansainvälistä yksityisoikeutta säännellään nykyään pitkälti EU:n lainsäädännöllä. Sitä koskevat Ruotsin kansalliset säännöt on vahvistettu laeissa ja oikeuskäytännössä. Ne kansainväliset sopimukset, joihin Ruotsi on liittynyt, on suurelta osin sisällytetty lainsäädäntöön. Tärkeimmät tämän alan lait ovat seuraavat:

Avioliitto ja lapset

• Laki tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista (IÄL), 3 luvun 4 ja 6 § (1904:26 s. 1)

• Asetus tietyistä avioliittoa, adoptiota ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista (NÄF), 9, 12 ja 13 § (1931:429)

• Laki adoptiosta kansainvälisissä tilanteissa, 3 § (2018:1289)

• Laki kansainvälisistä isyyskysymyksistä (IFL), 2, 3, 3 a, 5, 5 a, 6 ja 6 a § (1985:367)

• Neuvoston asetus (EU) 2016/1103, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2016, tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa

• Neuvoston asetus (EU) 2016/1104, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2016, tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa

• Laki avio- ja avopuolisoiden varallisuussuhteista kansainvälisissä tilanteissa (2019:234)

• Laki vuoden 1996 Haagin yleissopimuksesta, 1 § (2012:318), ja Haagissa 19 päivänä lokakuuta 1996 tehty yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa (vuoden 1996 Haagin yleissopimus), 15–22 artikla

• Neuvoston asetus (EY) N:o 4/2009, annettu 18 päivänä joulukuuta 2008, toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa (elatusvelvoiteasetus), 15 artikla, ja vuonna 2007 tehty Haagin pöytäkirja elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista

Perintöasiat

• Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 650/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta, 20–38 artikla

Sopimukset ja kauppa

• Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I)

• Vekselilaki, 79–87 § (1932:130)

• Sekkilaki, 58-65 § (1932:131)

• Laki irtaimen kauppaan sovellettavasta laista (IKL), (1964:528)

• Laki yhteistoiminnasta työpaikalla (MBL), 25 a, 31 a ja 42 a § (1976:580)

• Laki tiettyihin vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista (1993:645)

• Merilaki, 13 luvun 4 § ja 14 luvun 2 § (1994:1009)

• Laki sopimusehdoista kuluttajasuhteissa, 14 § (1994:1512)

• Laki kuluttajansuojasta lomaosakkeita tai pitkäkestoisia lomatuotteita koskevien sopimusten yhteydessä, 1 luvun 4 § (2011:914)

• Laki etäsopimuksista ja kotimyynnistä, 3 luvun 14 § (2005:59)

• Kuluttajakauppalaki, 48 § (1990:932)

Vahingonkorvausoikeus

• Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 864/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma II)

• Liikennevahinkolaki, 8, 14 ja 38 § (1975:1410)

• Laki Ruotsin ja Norjan välillä porojen laiduntamisesta 9 päivänä helmikuuta 1972 tehdystä yleissopimuksesta, 1 § (1972:114)

• Laki Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan välillä 19 päivänä helmikuuta 1974 tehdystä ympäristönsuojelusopimuksesta, 1 § (1974:268)

Maksukyvyttömyyslainsäädäntö

• Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/848 maksukyvyttömyysmenettelyistä (vuoden 2015 maksukyvyttömyysasetus)

• Laki, jossa on säännöksiä Tanskassa, Suomessa, Islannissa tai Norjassa sijaitsevan omaisuuden kattavista konkursseista, 1, 3 ja 5–8 § (1934:67)

• Laki Tanskassa, Suomessa, Islannissa tai Norjassa tehtyjen konkurssien vaikutuksista, 1, 4–9 ja 13 § (1934:68)

• Laki toisessa Pohjoismaassa sijaitsevaan omaisuuteen liittyvistä konkursseista, 1, 3–8 ja 12 § (1981:6)

• Laki toisessa Pohjoismaassa tehtyjen konkurssien vaikutuksista, 1, 4–9, 13 ja 14 § (1981:7).

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Ruotsi on sopimuspuolena seuraavissa monenvälisissä kansainvälisissä sopimuksissa, joissa on säännöksiä sovellettavasta lainsäädännöstä. Koska Ruotsi suhtautuu kansainvälisiin sopimuksiin dualistisesti, nämä monenväliset sopimukset on otettu myös kansalliseen lainsäädäntöön. Ks. edellä.

Kansainliitto

• Sopimus eräiden vekseleitä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä, tehty vuonna 1930

• Sopimus eräiden shekkejä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä, tehty vuonna 1931

Kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevä Haagin konferenssi

• Sopimus kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista, tehty vuonna 1955

• Yleissopimus testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista, tehty vuonna 1961

• Yleissopimus toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa, tehty vuonna 1996

• Haagin pöytäkirja elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, tehty vuonna 2007

EU

• Yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, tehty vuonna 1980 (Rooma I ‑asetus korvaa yleissopimuksen 17. joulukuuta 2009 jälkeen voimaan tulevien sopimusten osalta)

Pohjoismaiset sopimukset

• Avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävä, Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken vuonna 1931 tehty sopimus (muutettu viimeksi vuonna 2006 tehdyllä sopimuksella)

• Suomen, Tanskan, Islannin, Norjan ja Ruotsin välinen konkurssia koskeva sopimus, tehty vuonna 1933 (pohjoismainen konkurssisopimus)

• Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välinen perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koskeva sopimus, tehty vuonna 1934 (muutettu viimeksi vuonna 2012 tehdyllä sopimuksella)

• Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan välinen ympäristönsuojelusopimus, tehty vuonna 1974.

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

  • Ruotsin ja Norjan välinen sopimus porojen laiduntamisesta, tehty vuonna 1972.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Asioissa, joissa on kansainvälinen liittymä, tuomioistuimen on otettava yleensä oma-aloitteisesti huomioon kysymys siitä, mitä lakia sovelletaan. Useiden Ruotsin kansainvälis-yksityisoikeudellisten sääntöjen mukaan sopimusta koskevissa kysymyksissä on kunnioitettava osapuolten lainvalintaa. Lisäksi osapuolet voivat riita-asioissa, joista asianosaiset voivat sopia keskenään (dispositiiviset asiat), sopia tuomioistuinkäsittelyn aikana, mitä lakia asiassa sovelletaan. Jos on kyse sellaista oikeussuhdetta koskevasta asiasta, jossa sovintoratkaisu on Ruotsin kansallisen oikeuden mukaan sallittu, tuomioistuimen tulee hyväksyä yksimielinen lausunto siitä, että sovelletaan Ruotsin lakia, kunhan asialla on liittymäkohta Ruotsiin (ks. NJA 2017 s. 168).

2.2 Renvoi

Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa suhtaudutaan pääasiassa kielteisesti renvoihin eli takaisin- tai edelleenviittaukseen. Poikkeuksia ovat vekselilain 79 §:n 2 momentti ja sekkilain 58 §:n 2 momentti vieraan valtion kansalaisen oikeudesta tehdä vekseli- tai sekkisitoumuksia. Tämä johtuu siitä, että kyseiset säännökset perustuvat kansainvälisiin yleissopimuksiin. Niiden lisäksi poikkeus on toisessa Pohjoismaassa tehdyn konkurssin seurauksista annetun lain (1981:7) 9 §:n 2 momentti. Takaisinviittaus on sallittu myös tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain (1904:26 s. 1) 1 luvun 7 §:n 1 momentissa, kun on kyse avioliiton muodollisesta pätevyydestä.

2.3 Liittymän muuttuminen

Liittymän muuttumisen merkityksestä ei ole olemassa yleistä sääntöä. Esimerkiksi aviopuolisoiden ja rekisteröidyn parisuhteen osapuolten varallisuussuhteita koskevat EU:n asetukset perustuvat peruuttamattomuusperiaatteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että sovellettava laki, josta on päätetty sen liittymän perusteella, joka oli olemassa, kun avioliitto solmittiin tai parisuhde rekisteröitiin, voidaan vaihtaa hakemuksen perusteella ainoastaan poikkeuksellisesti asiaa koskevissa EU-asetuksissa vahvistetuin edellytyksin.

Kysymykseen puolisoiden varallisuussuhteista pohjoismaisissa tilanteissa sovelletaan sen sijaan muuttuvuusperiaatetta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos puolisot eivät ole tehneet sovellettavaa lakia koskevaa sopimusta ja jos molemmat puolisot ovat sittemmin ottaneet asuinpaikakseen jonkin toisen Pohjoismaan ja asuneet siellä vähintään kaksi vuotta, sovelletaan sen valtion lakia. Jos molemmilla puolisoilla on avioliiton aikana aikaisemmin ollut asuinpaikka siinä maassa tai jos molemmat puolisot ovat sen maan kansalaisia, sovelletaan sen maan lakia kuitenkin heti, kun siitä on tullut heidän asuinpaikkansa. Vastaavaa periaatetta sovelletaan myös avopuolisoiden tapauksessa. (Ks. laki avio- ja avopuolisoiden varallisuussuhteista kansainvälisissä tilanteissa (2019:234), 3 luvun 9 § ja 5 luvun 6 §.)

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Ruotsin kansainvälisen yksityisoikeuden yleinen periaate on, että vieraan valtion lain säännöstä ei saa soveltaa, jos soveltaminen olisi selvästi Ruotsin oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista. Tämän sisältöiset säännökset ovat myös yleisiä kansainvälisen yksityisoikeuden piiriin kuuluvassa lainsäädännössä. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että vieraan valtion lain soveltamisen rajoittaminen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuudella edellyttäisi, että siitä on säädetty laissa. Tapauksia, joissa on katsottu, että vieraan valtion lakia ei voida soveltaa oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuuden vuoksi, on erittäin vähän.

Tuomioistuin ratkaisee, mitkä Ruotsin oikeussäännökset ovat kansainvälisesti pakottavia.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Jos tuomioistuin ei tunne sen vieraan valtion lain sisältöä, jota sen mielestä pitäisi soveltaa, sillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko se selvittää lainsäädännön sisällön itse tai pyytää asianosaista hankkimaan tiedon. Vaihtoehdoista valitaan sopivin. Jos tuomioistuin selvittää itse lainsäädännön sisällön, se voi pyytää apua oikeusministeriöltä. Yleisesti ottaen tuomioistuimella on oltava aktiivisempi rooli riita-asioissa, jotka vain tuomioistuin voi ratkaista (indispositiiviset asiat). Riita-asioissa, joista asianosaiset voivat sopia keskenään (dispositiiviset asiat), tuomioistuin voi jättää lainsäädännön sisällön selvittämisen pitkälti asianosaisille.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Ruotsi on osapuolena sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehdyssä Rooman yleissopimuksessa. Tietyillä aloilla on erityisiä lainvalintasääntöjä. Rooma I ‑asetus korvaa yleissopimuksen 17. joulukuuta 2009 jälkeen voimaan tulevien sopimusten osalta.

Irtaimen kauppaa koskevissa sopimuksissa sovelletaan lakia (1964:528) irtaimen kauppaan sovellettavasta laista, jolla vuonna 1955 tehty sopimus kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista on otettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Laki syrjäyttää Rooma I -asetuksen säännökset. Se ei kuitenkaan koske kuluttajasopimuksia. Lain 3 §:n mukaan ostaja ja myyjä voivat sopia sovellettavasta lainsäädännöstä. Jos osapuolet eivät ole valinneet sovellettavaa lakia, lain 4 §:n mukaan sovelletaan sen valtion lakia, jossa myyjällä on kotipaikka. Tästä säännöstä poiketaan, jos myyjä on ottanut tilauksen vastaan ostajan kotimaassa ja jos kauppa on tehty pörssissä tai huutokaupassa.

Myös joidenkin kuluttajasopimusten osalta poiketaan Rooma I -asetuksen säännöksistä. Kuluttajakauppalain (1990:932) 48 §:ssä, sopimusehdoista kuluttajasuhteissa annetun lain (1994:1512) 14 §:ssä, kuluttajansuojasta lomaosakkeita tai pitkäkestoisia lomatuotteita koskevien sopimusten yhteydessä annetun lain (2011:914) 1 luvun 4 §:ssä ja etä- ja kotimyyntilain (2005:59) 3 luvun 14 §:ssä on erityisiä säännöksiä, joiden tarkoituksena on suojata kuluttajia lainvalintalausekkeilta. Näiden säännösten mukaan tietyissä olosuhteissa sovelletaan ETA-maan lakia, jos se antaa kuluttajalle paremman suojan.

Vekseleistä ja sekeistä on erityisiä säännöksiä vekselilain (1932:130) 79–87 §:ssä ja sekkilain (1932:131) 58–65 §:ssä. Ne perustuvat Genevessä vuonna 1930 tehtyyn sopimukseen eräiden vekseleitä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä ja Genevessä vuonna 1931 tehtyyn sopimukseen eräiden shekkejä koskevien lainsäädäntöristiriitojen säännöstelemisestä.

Tiettyihin vahinkovakuutuksia koskeviin sopimuksiin sovelletaan lakia (1993:645) tiettyihin vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki määräytyy Rooma II ‑asetuksen mukaan.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa kansalaisuutta on perinteisesti pidetty ratkaisevana liityntäkriteerinä henkilöstatuuttia määritettäessä. Kansalaisuus on kuitenkin sittemmin saanut niin monissa tapauksissa väistyä kotipaikan tieltä pääasiallisena liityntäkriteerinä, että ei ehkä voida enää puhua henkilöstatuutin pääasiallisesta liityntäkriteeristä. Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa henkilöstatuuttiin katsotaan kuuluvan lähinnä oikeustoimikelpoisuutta ja nimeä koskevat kysymykset.

Ruotsissa solmittavan avioliiton esteet tutkitaan tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain (1904:26 s. 1) 1 luvun 1 §:n mukaan Ruotsin lain mukaisesti, jos jompikumpi avioliiton osapuolista on Ruotsin kansalainen tai asuu Ruotsissa. Samalla tavoin on säädetty pohjoismaisten suhteiden osalta tietyistä avioliittoa, lapseksiottamista ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun asetuksen (1931:429) 1 §:ssä.

Huoltajuudesta ja holhouksesta on erityisiä säännöksiä tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain (1904:26 s. 1) 4 ja 5 luvussa ja tietyistä avioliittoa, lapseksiottamista ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun asetuksen (1931:429) 14–21 a §:ssä.

Laista, jota sovelletaan oikeuteen tehdä sopimuksia, on joiltakin osin määrätty Rooma I ‑asetuksen 13 artiklassa. Oikeudesta tehdä vekseli- tai sekkisitoumuksia on erityisiä säännöksiä vekselilain 79 §:ssä ja sekkilain 58 §:ssä.

Oikeudenkäyntikelpoisuudesta on oikeudenkäyntikaaren 11 luvun 3 §:ssä erityissäännös, jonka mukaan ulkomaalainen, jolla ei kotimaassaan ole oikeutta esiintyä oikeudenkäynnissä asianosaisena, voi Ruotsissa näin tehdä, jos hänellä on siihen Ruotsin lain mukaan oikeus.

Nimikysymysten katsotaan Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa kuuluvan henkilöoikeuden piiriin. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että puolison sukunimen ottamista ei pidetä avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin kuuluvana kysymyksenä. Henkilönnimiä koskevan lain (2016:1013) 31 §:n mukaan tätä ei sovelleta Tanskassa, Norjassa tai Suomessa asuviin Ruotsin kansalaisiin. Tästä voidaan päätellä, että muihin Ruotsin kansalaisiin sitä sovelletaan. Lakia voidaan 32 §:n mukaan soveltaa Ruotsissa asuviin muiden maiden kansalaisiin.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Ruotsin aineellisessa oikeudessa ei tehdä eroa avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten välillä, eikä Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa ole myöskään erityisiä lainvalintasääntöjä sen ratkaisemiseksi, onko lapsi syntynyt avioliitossa vai avioliiton ulkopuolella ja voidaanko lapsi sittemmin ”tunnustaa”.

Isyyden vahvistamiseen sovellettavan lainsäädännön osalta isyysolettamaan ja isyyden vahvistamiseen tuomioistuimessa sovelletaan eri säännöksiä. Isyysolettamaa koskee kansainvälisistä isyyskysymyksistä annetun lain (1985:367) 2 §. Sen mukaan miestä, joka on tai on ollut naimisissa lapsen äidin kanssa, pidetään lapsen isänä siinä tapauksessa, että näin on säädetty sen valtion laissa, josta tuli lapsen syntyessä tämän asuinpaikka, tai, jos sen lain mukaan ketään ei voida pitää lapsen isänä, siinä tapauksessa, että näin on säädetty sen valtion laissa, jonka kansalainen lapsesta tuli syntyessään. Jos lapsen asuinpaikaksi tuli hänen syntyessään Ruotsi, kysymys ratkaistaan kuitenkin aina Ruotsin lain mukaan. Jos isyys on vahvistettava tuomioistuimessa, sovelletaan pääsääntöisesti sen valtion lakia, jossa lapsen asuinpaikka oli, kun asia ratkaistiin ensimmäisessä oikeusasteessa.

Adoptiosta kansainvälisissä tilanteissa annetun lain (2018:1289) 3 §:n mukaan ruotsalainen tuomioistuin soveltaa adoptiohakemukseen Ruotsin lainsäädäntöä.

Vieraan valtion adoptiopäätöksellä, joka on Ruotsissa lainvoimainen, on samat oikeusvaikutukset kuin ruotsalaisella adoptiolla.

Lapsen elatukseen sovellettava lainsäädäntö määräytyy elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaan. Yleissääntö on, että elatusvelvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa lapsella on asuinpaikka. Jos lapsi ei voi saada elatusapua elatusvelvolliselta asuinvaltion lain mukaan, sovelletaan sen valtion lakia, jossa tuomioistuin sijaitsee. Jos lapsi ei voi saada elatusapua elatusvelvolliselta kummankaan lain mukaan ja molemmat asianosaiset ovat saman valtion kansalaisia, sovelletaan kyseisen valtion lakia.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Oikeutta solmia avioliitto käsitellään kohdassa 3.3. Pääsääntöisesti avioliittoa pidetään muodollisesti pätevänä, jos se on pätevä siinä maassa, jossa se on solmittu. Ks. tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain (1904:26 s. 1) 1 luvun 7 §.

Avioliiton oikeusvaikutukset voidaan jakaa kahteen pääryhmään, henkilökohtaisiin ja puolisoiden varallisuussuhteita koskeviin (ks. jäljempänä kohta III.6) Avioliiton henkilökohtaisiin oikeusvaikutuksiin kuuluu ennen kaikkea puolisoiden keskinäinen elatusvelvollisuus. Ruotsin kansainvälisessä yksityisoikeudessa puolison perintöoikeutta, puolison nimen ottamista ja velvollisuutta elättää puolison lapsia ei pidetä avioliiton oikeusvaikutuksina, vaan sovellettava lainsäädäntö määräytyy perintöön, nimeen jne. sovellettavien lainvalintasääntöjen mukaan.

Puolison elatukseen sovellettava lainsäädäntö määräytyy elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 2007 tehdyn Haagin pöytäkirjan mukaan. Yleissääntö on, että elatusvelvoitteisiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa elatusavun saajalla on asuinpaikka. Jos jompikumpi puolisoista vastustaa tämän lain soveltamista ja avioliittoon liittyy läheisemmin toisen valtion laki (erityisesti sen valtion laki, jossa puolisot viimeksi asuivat yhdessä), sovelletaan tämän toisen valtion lakia.

Avioeroon sovelletaan tietyistä avioliittoa ja huoltajuutta koskevista kansainvälisistä oikeussuhteista annetun lain (1904:26 s. 1) 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan Ruotsin tuomioistuimissa Ruotsin lakia. Saman pykälän 2 momentin mukaan tästä poiketaan, jos molemmat puolisot ovat vieraan valtion kansalaisia eikä kumpikaan heistä ole asunut Ruotsissa ainakaan vuoteen.

Ruotsin aineellisessa oikeudessa ei tunneta asumuseroa eikä avioliiton mitätöimistä. Asumuseron jälkeisestä varallisuuden jakamisesta säädetään avio- ja avopuolisoiden varallisuussuhteista kansainvälisissä tilanteissa annetun lain (2019:234), 2 luvun 6 §:ssä ja 3 luvun 13 §:ssä.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Puolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettava laki määräytyy tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa 24 päivänä kesäkuuta 2016 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2016/1103 III luvun perusteella. Rekisteröidyn parisuhteen osapuolia koskevista vastaavista säännöistä säädetään tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa 24 päivänä kesäkuuta 2016 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2016/1104 III luvussa. EU-asetusten säännöksiä täydennetään avio- ja avopuolisoiden varallisuussuhteista kansainvälisissä tilanteissa annetun lain (2019:234) 2 luvussa (ks. esim. 2 luvun 4 ja 5 §).

Erityisiä säännöksiä aviopuolisoiden varallisuussuhteista pohjoismaisissa tilanteissa sovellettavasta laista on avio- ja avopuolisoiden varallisuussuhteista kansainvälisissä tilanteissa annetun lain (2019:234) 3 luvussa (ks. esim. 3 luvun 8–11 §).

3.7 Testamentit ja perinnöt

Testamentteja ja perintöjä koskevista lainvalintasäännöistä säädetään toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintötodistuksen käyttöönotosta 4 päivänä heinäkuuta 2012 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 650/2012. Asetuksen lainvalintasääntöjä sovelletaan riippumatta siitä, onko asiassa kansainvälinen liittymä jäsenvaltioon tai johonkin muuhun valtioon.

Testamentin muodollista pätevyyttä koskevista erityissäännöistä säädetään kuitenkin perintöä kansainvälisissä tilanteissa koskevan lain (2015: 417) 2 luvun 3 §:ssä. Tähän kansalliseen lakiin on sisällytetty testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista vuonna 1961 tehdyn Haagin yleissopimuksen määräykset. Testamentin katsotaan olevan muodoltaan pätevä, jos se täyttää sen paikan lain muotovaatimukset, jossa testamentin tekijä teki sen tai jonka kansalainen testamentin tekijä oli testamentin tehdessään tai kuollessaan. Kiinteää omaisuutta koskevaa testamenttimääräystä pidetään muodoltaan pätevänä myös, jos se täyttää sen paikan lain muotovaatimukset, jossa omaisuus sijaitsee. Sama koskee testamentin peruuttamista. Peruuttaminen on myös pätevä, jos se täyttää jonkin sellaisen lain muotovaatimukset, jonka mukaan testamentti on muodoltaan pätevä.

3.8 Kiinteä omaisuus

Esineoikeuden lainvalintasäännöt koskevat ainoastaan tiettyjä tapauksia, jotka liittyvät laivoihin ja ilma-aluksiin, rahoitusvälineisiin ja laittomasti maasta vietyihin kulttuuriesineisiin, ja tilanteita, joita säännellään pohjoismaisella konkurssisopimuksella ja maksukyvyttömyysasetuksella.

Sekä kiinteän että irtaimen omaisuuden kaupan tai panttauksen esineoikeudelliset vaikutukset ratkaistaan sen maan lain mukaisesti, jossa omaisuus on kaupan tai panttauksen tekohetkellä. Sen maan lain mukaisesti ratkaistaan myös millaisia esineoikeuksia ylipäänsä voi olla, millä tavoin kyseinen esineoikeus syntyy ja lakkaa, mitkä ovat muotovaatimukset ja mitä kolmansiin kohdistuvia oikeuksia tietty esineoikeus tuo.

Oikeuskäytännössä on todettu ulkomaisista vakuusoikeuksista, että jos myyjä tiesi vakuusoikeuden syntyessä, että esine siirretään Ruotsiin (eikä vakuusoikeus ole siellä voimassa), olisi myyjän pitänyt sen sijaan hankkia vakuus, joka täyttää Ruotsin lainsäädännön vaatimukset. Ulkomaisella vakuusoikeudella ei myöskään voi olla oikeusvaikutuksia, kun omaisuuden siirtämisestä Ruotsiin on kulunut aikaa. Ulkomaisella velkojalla katsotaan olleen aikaa joko hankkia uusi vakuus tai periä saatavansa.

3.9 Maksukyvyttömyys

Vuoden 2015 maksukyvyttömyysasetuksessa on sovellettavaa lakia koskevia sääntöjä, joita sovelletaan suhteessa muihin EU-maihin (Tanskaa lukuun ottamatta).

Suhteessa niihin Pohjoismaihin, joihin ei sovelleta vuoden 2015 maksukyvyttömyysasetusta, on annettu sovellettavaa lakia koskevia erityissäännöksiä, jotka perustuvat vuonna 1933 tehtyyn pohjoismaiseen konkurssisopimukseen ja jotka on sisällytetty Ruotsin lainsäädäntöön vuonna 1981 annetuilla laeilla. (Islantiin sovelletaan kuitenkin vuonna 1934 annettujen aikaisempien lakien säännöksiä.) Sopimuksen yleissääntö on, että sopimusvaltiossa (maassa, jossa konkurssimenettely toteutetaan) toteutettava konkurssimenettely käsittää myös velallisen toisessa sopimusvaltiossa olevan omaisuuden. Tällaisen omaisuuden osalta sovelletaan pääsääntöisesti sen maan lainsäädäntöä, jossa konkurssimenettely toteutetaan, esimerkiksi kysymyksiin velallisen oikeudesta hallita omaisuuttaan ja siitä, mitä kuuluu konkurssipesään.

Edellä mainittuja sääntöjä lukuun ottamatta suurinta osaa Ruotsin kansainvälisistä maksukyvyttömyyssäännöistä ei ole säädetty lailla. Lähtökohtaisesti sovelletaan menettelymaan lakia (lex fori concursus). Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ruotsalaisessa konkurssissa sovelletaan Ruotsin lakia sekä menettelyyn että muihin konkurssioikeudellisiin kysymyksiin.

Päivitetty viimeksi: 29/03/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Englanti ja Wales

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Englannin ja Walesin lainvalintasäännöt, jotka koskevat tällä hetkellä sovellettavaa lainsäädäntöä, johtuvat pääasiassa suoraan sovellettavista EU:n säädöksistä. Siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa nämä ovat asetus (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista ja asetus EY N:o 864/2007 (Rooma II) sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista. Vuonna 1990 sopimuksista (sovellettava laki) annettu laki (The Contracts (Applicable Law) Act 1990), jolla pantiin täytäntöön vuoden 1980 Rooman yleissopimus, on edelleen merkityksellinen ennen 17 päivää joulukuuta 2009 tehtyihin sopimuksiin nähden (Rooma I ‑asetusta sovelletaan kyseisenä päivänä tai sen jälkeen tehtyihin sopimuksiin). Vuonna 1995 kansainvälisestä yksityisoikeudesta (sekalaiset säännökset) annettu laki (The Private International Law (Miscellaneous Provisions) Act 1995) koskee vain tilanteita, jotka eivät kuulu Rooma II ‑asetuksen soveltamisalaan (asetusta sovelletaan tapauksiin, joissa vahinko on tapahtunut 11 päivän tammikuuta 2009 jälkeen). Perinteisiä common law’n (oikeuskäytännön) sääntöjä sovelletaan edelleen kunnianloukkausrikkomuksiin sekä perintö- ja varallisuusoikeuteen.

Perheasioissa sovellettavaa lakia koskevien sääntöjen lähteenä on yleensä common law joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Englannin lakia sovelletaan yleensä perheasioissa, lukuun ottamatta vähäisiä poikkeuksia common law’ssa (esimerkiksi avioliiton mitättömyyden yhteydessä) tai statute law ‑säädöskokoelmassa (esimerkiksi elatusavun yhteydessä vuonna 1920 elatusavun täytäntöönpanotoimenpiteistä annetun lain (Maintenance Orders (Facilities for Enforcement) Act 1920) ja vuonna 1972 elatusavun vastavuoroisesta täytäntöönpanosta annetun lain (Maintenance Orders (Reciprocal Enforcement) Act 1972) nojalla). EU:n asetuksen (EY) N:o 2201/2003 ja 19. lokakuuta 1996 tehdyn Haagin yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa huoltajuutta ja lastensuojelua koskevissa asioissa sovellettavan lainsäädännön säännöt sisältyvät vuoden 2012 asetuksiin huoltajuudesta ja lasten suojelua koskevista toimenpiteistä (kansainväliset velvoitteet (Englanti ja Wales ja Pohjois-Irlanti) (Parental Responsibility and Measures for the Protection of Children (International Obligations (England and Wales and Northern Ireland)) Regulations 2012) ja vuoden 1996 yleissopimuksen 15 artiklaan eli Englannin lakia sovelletaan vähäisin poikkeuksin.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista vuonna 1961 tehty Haagin yleissopimus

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehty Rooman yleissopimus (jonka korvasi Rooma I ‑asetus 17 päivänä joulukuuta 2009 tai sen jälkeen tehtyjen sopimusten osalta)

Trusteihin sovellettavasta laista ja niiden tunnustamisesta 1 päivänä heinäkuuta 1985 tehty Haagin yleissopimus

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Tiedossa ei ole kahdenvälisiä lainvalintamääräyksiä sisältäviä sopimuksia, joissa Yhdistynyt kuningaskunta olisi osallisena.

On kuitenkin huomattava, että vaikka vuonna 1980 tehdyssä Rooman yleissopimuksessa ja Haagin yleissopimuksissa sallitaan valtion soveltaa jotakin muuta lainvalintajärjestelmää ”sisäisiin” ristiriitoihin, kuten Englannin ja Walesin ja Skotlannin lakien välisiin ristiriitoihin, Yhdistynyt kuningaskunta on päättänyt olla käyttämättä tätä välinettä. Näin ollen Rooman yleissopimuksen (ennen 17 päivää joulukuuta 2009 tehtyjen sopimusten osalta) ja Haagin yleissopimusten sääntöjä sovelletaan Yhdistyneen kuningaskunnan eri lainkäyttöalueiden välisiin ristiriitoihin sekä kansainvälisiin ristiriitoihin.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Yleisesti katsotaan, että lainvalintasääntöjä sovelletaan vain, jos ainakin yksi osapuolista on vedonnut niiden soveltamiseen. Jos siihen ei ole vedottu tai jos vieraan valtion lain sisällöstä ei ole tyydyttävää näyttöä, tuomari soveltaa asiaan yleensä Englannin lakia. Tämä sääntö liittyy todisteluun ja menettelyihin, joten EU:n asetukset eivät vaikuta siihen.

2.2 Renvoi

EU:n asetuksissa suljetaan pois takaisin- ja edelleenviittausperiaatteen (renvoi) soveltaminen tapauksissa, joita säännellään EU:n lainvalintasäännöillä, ja tämä oli vallitseva näkemys myös vuonna 1995 kansainvälisestä yksityisoikeudesta (sekalaiset säännökset) annetussa laissa ja vuonna 1990 sopimuksista (sovellettava laki) annetussa laissa. Näin ollen jos englantilainen lainvalintasääntö velvoitteen rikkomisesta johtuvassa vahingonkorvausasiassa viittaa Ranskan lainsäädäntöön, sovelletaan Ranskan kansallista lakia, vaikka ranskalainen tuomioistuin olisi soveltanut jonkin toisen maan lakia. Yksi perustelu, jonka nojalla takaisin- ja edelleenviittausta ei käytetä näillä aloilla, näyttäisi olevan se, että sen soveltaminen kumoaisi statute law’ssa vahvistetut monimutkaiset säännöt.

Takaisin- ja edelleenviittauksen rooli muilla oikeudenaloilla on nyt jokseenkin vähäinen, ja joissakin tapauksissa se ei ole täysin selvä. Voidaan sanoa, että takaisin- ja edelleenviittausta sovelletaan ulkomailla sijaitsevaan maa-alueeseen, johon sovelletaan Englannin lain nojalla omaisuuden sijaintipaikan lakia (lex rei sitae). Tällaisissa tapauksissa on olemassa käytännöllinen tarve soveltaa samaa lakia kuin siinä tuomioistuimessa, jonka lainkäyttöalueella kiinteistö sijaitsee, jotta voidaan kasvattaa sitä mahdollisuutta, että mahdollinen kiinteistöä koskeva englantilaisen tuomioistuimen päätös tulee voimaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ulkomailla sijaitsevaa aineellista irtainta omaisuutta koskevissa päätöksissä viittaus omaisuuden sijaintipaikan lakiin ei yleensä sisällä takaisin- ja edelleenviittausta.

Perheasioissa on olemassa hieman oikeuskäytäntöä, jonka mukaan takaisin- ja edelleenviittausperiaatetta voidaan soveltaa tietyissä olosuhteissa, mutta kysymys tulee esiin hyvin harvoin, koska perheasioissa sovelletaan yleisesti Englannin lakia.

On kuitenkin huomattava, että monissa tapauksissa ulkomaisten lainvalintasääntöjen sisällön selvittäminen on kallista ja osapuolet päättävät usein olla vetoamatta niiden soveltamiseen (ks. edellä kohta 2.1).

2.3 Liittymän muuttuminen

Ongelma ratkaistaan määrittelemällä jokaisessa lainvalintasäännössä ajankohta, jona liittymää tarkastellaan. Esimerkiksi irtaimen omaisuuden siirtojen yhteydessä sovellettava laki on se, jota sovelletaan kyseisen irtaimiston sijaintipaikassa siirron ajankohtana.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Perinteisten sääntöjen mukaan Englannin tuomioistuimet voivat kieltäytyä soveltamasta vieraan valtion lakia, joka on vastoin Englannin oikeusjärjestyksen perusteita. Kynnys on kuitenkin hyvin korkea, esimerkiksi silloin, kun se johtaisi tulokseen, joka on täysin englantilaisen tuomioistuimen oikeudenkäytön perustavanlaatuisten vaatimusten vastainen. Yhdistyneen kuningaskunnan kansainväliset velvoitteet, erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimus, vaikuttavat Englannin oikeusjärjestyksen perusteisiin. Ihmisoikeuksien loukkaukset ovat yksi tunnettu esimerkki oikeusjärjestyksen perusteista tehtävästä poikkeuksesta. Toinen esimerkki on se, että laki rikkoo räikeästi kansainvälisen oikeuden keskeisiä sääntöjä (esimerkiksi Irakin vuonna 1990 toteuttama Kuwaitin miehitys).

Lisäksi Rooma I- ja Rooma II ‑asetuksissa säädetään nyt oikeuspaikan ensisijaisten pakottavien sääntöjen soveltamisesta riippumatta siitä, mitä lakia sopimukseen muutoin sovelletaan. Nämä säännöt kuuluvat yleensä kuluttaja- ja työoikeuden alaan tai jotakin kansainvälistä yleissopimusta täydentävään lainsäädäntöön.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Vieraan valtion lain sisältö on selvitettävä kuten tosiseikan sisältö. Näin ollen vieraan valtion lain sisällön selvittäminen on osapuolten velvollisuus; tuomarit eivät saa itse tutkia vieraan valtion lain sisältöä. Jos osapuolten toimittama näyttö on ristiriidassa, tuomari voi arvioida asiantuntijoiden uskottavuutta ja ottaa huomioon ensisijaisen näytön (esimerkiksi vieraan valtion säädökset ja oikeustapaukset), erityisesti silloin, kun ne on kirjoitettu englanniksi ja niissä käytetään englantilaiselle tuomarille tuttuja käsitteitä.

Vieraan valtion lain sisältö selvitetään yleensä asiantuntijatodistelulla. Vieraan valtion säädöstekstin, oikeustapauksen tai viranomaisen antaman tekstin toimittaminen tuomioistuimeen ei riitä. Asiantuntijatodisteita vieraan valtion lain sisällöstä voi antaa kuka tahansa, joka tietämyksensä tai kokemuksensa ansiosta on siihen riittävän pätevä, riippumatta siitä, voiko hän harjoittaa lainopillista ammattia kyseisellä lainkäyttöalueella. Useimmiten asiantuntijat ovat kuitenkin kyseisen lainkäyttöalueen tutkijoita tai oikeusalan ammattilaisia. Jos vieraan valtion lain sisältö on selvitetty aikaisemmassa oikeustapauksessa Englannissa, kyseiseen tapaukseen voidaan viitata näyttönä vieraan valtion lain sisällöstä, ja voidaan olettaa, että se on sama kuin aikaisemmassa tapauksessa oli selvitetty, jollei toisin näytetä.

Todistustaakka on vieraan valtion lakiin vetoavalla osapuolella. Jos vieraan valtion lakia ei ole selvitetty tyydyttävästi, yleissääntönä on, että silloin noudatetaan Englannin lakia. Niissä tapauksissa, joissa ei ole syytä ajatella, että vieraan valtion laki muistuttaisi millään muotoa Englannin lakia (esimerkiksi toisen eurooppalaisen lainkäyttöalueen verosäädös), kanne voidaan kuitenkin hylätä.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Kaikissa sopimusvelvoitteita ja lainvalintaa koskevissa tapauksissa Rooma I ‑asetusta sovelletaan suoraan. Rooma I ‑asetuksen lainvalintasääntöjä voidaan soveltaa myös tapauksiin, joita Englannin kansallisessa lainsäädännössä ei katsota sopimusoikeudellisiksi (esimerkiksi silloin, kun sopimus ei ole vastikkeellinen vaan kyse on esimerkiksi lahjasta).

Menettelylliset seikat määräytyvät lex forin (oikeuspaikan laki) mukaan. Näin ollen vahinkojen määrän (mutta ei vahinkojen tyypin) ja todistelukeinojen arviointia säätelee oikeuspaikan laki. Vanhentumisajat ovat olennaisia, joten sopimusvelvoitteiden osalta ne määritellään asetuksen nojalla sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Tärkeimmät sisältöä koskevat säännöt ovat seuraavat.

Jos osapuolet ovat tehneet nimenomaisen lainvalinnan tai lainvalinta voidaan osoittaa kohtuullisen varmasti, tätä lakia sovelletaan. Valinta osoitetaan todennäköisesti kohtuullisella varmuudella, jos sopimus on vakiomuotoinen ja tähän muotoon tiedetään sovellettavan tiettyä lakia (esimerkiksi Lloyd’sin merivakuutuskirja) tai kun otetaan huomioon osapuolten väliset aiemmat toimet. Jos oikeuspaikasta on tehty sopimus, se riittää usein osoittamaan, että tarkoitus oli valita kyseisen tuomioistuimen laki, mutta näin ei aina ole. Jos välimiesmenettelyä koskevassa sopimuksessa täsmennetään välimiesten valintakriteerit, tämä mahdollistaa helpommin päätelmän lainvalinnasta, mutta jos välimiesten nimittäminen jätetään kansainvälisen elimen tehtäväksi, on paljon epätodennäköisempää, että valinta on osoitettu kohtuullisella varmuudella.

Valinnanvapautta on rajoitettu monella tapaa. Ensinnäkin kuluttaja- ja työsopimuksissa lainvalinta ei voi estää kuluttajaa tai työntekijää saamasta sen lain nojalla voimassa olevien pakottavien sääntöjen antamaa suojaa, jota tapaukseen olisi sovellettu, jos nimenomaista lainvalintaa ei olisi tehty. Toiseksi, jos kaikki tilanteen osatekijät liittyvät yhteen maahan, eri lain valinta ei voi estää kyseisen maan pakottavien sääntöjen vaikutusta. Kuluttajia suojataan myös vakuutussopimuksiin liittyvillä säännöillä. On myös huomattava, että jos valinnan vaikuttavuudesta on erimielisyyttä (esitetään esimerkiksi väite pakottamisesta), kysymys siitä, oliko tällainen valinta vaikuttava, ratkaistaan oletetusti sovellettavan lain mukaan (eli sen lain, joka säätelisi sopimusta, jos valinta olisi pätevä), paitsi jos se olisi ”kohtuutonta” (jolloin voidaan soveltaa sen osapuolen asuinpaikan lakia, joka väittää, ettei ole antanut suostumustaan).

Tapauksissa, joissa ei ole tehty nimenomaista lainvalintaa tai sellaista, joka voidaan osoittaa kohtuullisella varmuudella, Rooma I ‑asetuksessa säädetään erityisistä säännöistä sopimuksen tyypin mukaan, mutta jos nämä säännöt eivät ole sitovia, laki on yleensä luonteenomaisen suorittajan asuinpaikan laki. Luonteenomaista suorittajaa ei aina ole helppo määrittää, mutta se on yleensä osapuoli, joka ei maksa tavarasta tai palvelusta (esimerkiksi tuotteen myyjä, lainanantaja pankkitapahtumassa tai takaaja takaussopimuksessa ovat luonteenomaisia suorittajia). Tämä olettamus voidaan kumota sen maan hyväksi, johon sopimus liittyy läheisemmin.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomien velvoitteiden osalta useimmissa tapauksissa sovelletaan Rooma II ‑asetusta. Vuonna 1995 kansainvälisistä yksityisoikeudellisista suhteista (sekalaiset säännökset) annettua lakia sovelletaan ainoastaan sellaisiin vahingonkorvauskysymyksiin, jotka eivät kuulu asetuksen soveltamisalaan, ja kunnianloukkausta säädellään edelleen common law’n avulla (ks. jäljempänä). Myös vanhentumisajat määräytyvät sovellettavan lain mukaan.

Rooma II ‑asetuksen mukaan yleinen sääntö on soveltaa vahingon syntymispaikan lakia. Erityissäännöissä määritetään tietyntyyppisiin sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki. Tämä koskee muun muassa tuotevastuuta, vilpillistä kilpailua, ympäristöön liittyviä vahingonkorvauksia ja teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyviä vahingonkorvauksia. Asetuksessa annetaan myös osapuolille mahdollisuus valita sovellettava laki tietyissä olosuhteissa, mutta tätä säännöstä ei voida käyttää EU:n tai kansallisen lainsäädännön pakottavien sääntöjen välttämiseksi. On huomattava, että vahinkojen arviointi kuuluu sovellettavan lain soveltamisalaan.

Kuten edellä todettiin, kunnianloukkaukseen (joka sisältää omaisuutta koskevan herjauksen (slander of title, slander of goods), panettelun ja kaikki vieraan valtion oikeuden mukaiset vaatimukset, jotka vastaavat [tällaista] vaatimusta tai ovat luonteeltaan sen mukaisia) sovelletaan edelleen common law’ta. Tällaisissa tapauksissa sovelletaan ”double actionability” ‑sääntöä: vahingonkorvauskanne voidaan nostaa Englannissa ja Walesissa vain, jos se voidaan nostaa siviilikanteena sen vieraan valtion lainkäyttöalueen lain mukaan, jossa teko (yleensä julkaisu) on tapahtunut, ja jos teko olisi tapahtunut Englannissa ja Walesissa, siitä voitaisiin nostaa siviilikanne Englannin lain mukaan. Tämä sääntö on pidetty voimassa tiedotusvälineiden organisaatioiden painostettua siihen pelätessään vieraiden valtioiden sortavien lakien soveltamista. Tähän sääntöön on kuitenkin olemassa poikkeus: jos toisella maalla on merkittävämpi suhde tapahtumaan ja osapuoliin, sovelletaan sen sijaan kyseisen lainkäyttöalueen lakia. On huomattava, että tämä oikeudenala on erityisen epävarma.

Trustien hallinnointiin sovellettavaa lakia säädellään vuonna 1987 trustien tunnustamisesta annetulla lailla (Recognition of Trusts Act 1987), jolla pannaan täytäntöön trusteihin sovellettavasta laista tehty Haagin yleissopimus. Sen mukaan sovellettava laki on toimitsijamiehen valitsema tai, jos tällaista valintaa ei ole tehty, laki, johon trusti on läheisimmin sidoksissa. Laissa määritellään trustin pätevyys, sen rakenne, vaikutukset ja hallinnointi.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilön syntyessä hänen kotipaikkansa (domicile of origin) on sama kuin lapsen isän kotipaikka lapsen syntymähetkellä, jos lapsi on aviolapsi. Jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella tai isä on syntymähetkellä kuollut, lapsen kotipaikka on sama kuin lapsen äidin. Tätä sääntöä sovelletaan edelleen, kunnes lapsi on 16-vuotias (eli lapsen kotipaikka muuttuu isän tai äidin kotipaikan mukaan).

Kun henkilö on yli 16-vuotias, sovelletaan edelleen domicile of origin ‑sääntöä, jollei hän asetu valitsemaansa kotipaikkaan (domicile of choice). Asettuakseen valitsemaansa kotipaikkaan henkilön on tosiasiallisesti asuttava asianomaisella lainkäyttöalueella ja aiottava asua siellä toistaiseksi tai pysyvästi. Jos jompikumpi näistä tekijöistä ei enää päde, ei enää sovelleta domicile of choice ‑sääntöä ja kotipaikaksi tulee alkuperäinen kotipaikka.

Vaimon kotipaikka ei enää määräydy aviomiehen kotipaikan perusteella vaan siitä riippumatta.

Kelpoisuus tiettyjen oikeustoimien tekemiseen (esimerkiksi sopimiseen, testamentin tekemiseen tai avioliiton solmimiseen) määräytyy kyseistä aluetta koskevien sääntöjen mukaan, ja sitä käsitellään asianomaisissa kohdissa.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Huoltajuuteen ja lastensuojeluun liittyvät asiat määräytyvät yleensä Englannin lainsäädännön mukaan. Poikkeuksia ovat esimerkiksi (edellä käsitellyt) vuoden 1996 Haagin yleissopimukseen liittyvät ja Bryssel II a ‑asetuksen soveltamisalaan kuuluvat asiat. Aviolapsi- ja adoptioasiat määräytyvät myös yleensä Englannin lainsäädännön mukaan, tietyin poikkeuksin.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Avioliiton muodollista pätevyyttä koskee yleensä avioliiton solmimispaikan laki tietyin poikkeuksin.

Henkilön kelpoisuus solmia avioliitto määräytyy yleensä asianomaisen henkilön kotipaikan mukaan avioliittoa välittömästi edeltävänä ajankohtana. Tässä laissa säädetään muun muassa siitä, ovatko osapuolet antaneet suostumuksensa, ikävaatimuksista ja siitä, kenen perheeseen laajassa mielessä kuuluvan henkilön kanssa ei saa solmia avioliittoa. Ikää koskeva erityisedellytys on, että avioliitto ei ole pätevä, jos jompikumpi puolisoista oli avioliiton solmimishetkellä alle 16-vuotias ja hänen kotipaikkansa on Englannissa tai Walesissa.

Avioero- tai asumuseroasioissa sovelletaan yleensä Englannin lakia vähäisin poikkeuksin.

Elatusvelvoitteiden osalta sovelletaan yleensä Englannin lakia tietyin poikkeuksin.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

”Avio-oikeuden alainen omaisuus” ei ole common law’ssa yleisesti tunnettu käsite. Avioeroa, asumuseroa tai vihkimisen mitättömyyttä koskevissa taloudellisissa kysymyksissä tai elatusapuasioissa Englannin tuomioistuimet soveltavat yleensä Englannin lakia vähäisin poikkeuksin.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Lakimääräisen perimyksen tapauksessa (eli kun testamenttia ei ole) sovelletaan irtaimen omaisuuden perintösaantoon testamentin tekijän kuolinhetken kotipaikan lakia ja kiinteän omaisuuden perintösaantoon kiinteistön sijaintipaikan lakia.

Jos testamentti on olemassa (testamenttiin perustuva perimys), testamentin tekijän kelpoisuus tehdä testamentti irtaimesta omaisuudesta määritellään sen lain mukaan, jota sovelletaan testamentin tekijän kotipaikassa testamentin tekohetkellä. Testamentin saaja on kelpoinen vastaanottamaan irtainta omaisuutta, jos hän on kelpoinen joko oman kotipaikkansa tai testamentin tekijän kotipaikan lain mukaan. Kiinteän omaisuuden sijaintia ei koske mikään tietty oikeuslähde, mutta sijaintipaikan laki olisi todennäköisin tulos, ja se määrittää todennäköisesti myös testamentin saajan kelpoisuuden saada kiinteää omaisuutta perintönä.

Testamenttilain (Wills Act 1963) mukaan ja jos testamentin tekijä kuoli 1. tammikuuta 1964 tai sen jälkeen, testamentti on muodollisesti pätevä (esimerkiksi todistajien oikea määrä), jos se on jonkin seuraavista laeista mukainen: testamentin tekopaikan laki (yleensä paikka, jossa testamentti allekirjoitettiin ja jossa todistajat olivat) testamentin tekohetkellä; testamentin tekijän testamentin tekohetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki; testamentin tekijän kuolinhetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki. Testamentti on myös muodollisesti pätevä kiinteistön saantoa ajatellen, jos se täyttää kiinteistön sijaintipaikan laissa asetetut edellytykset (näin suljetaan pois takaisin- ja edelleenviittauksen soveltaminen, vaikka se koskeekin kiinteää omaisuutta).

Irtainta omaisuutta koskeva testamentti on aineellisesti pätevä (esimerkiksi testamentilla siirrettävää määrää koskevat rajoitukset), jos se on kuolinhetkellä testamentintekijän kotipaikan lain mukainen. Kiinteää omaisuutta koskeva testamentti on aineellisesti pätevä, jos se on sen lainkäyttöalueen lain mukainen, jossa omaisuus sijaitsee, eli sen kansallisen oikeusjärjestelmän, mitä sijaintipaikan laissa sovellettaisiin.

Testamenttia tulkitaan testamentin tekijän tarkoittaman lain mukaan, jonka oletetaan olevan hänen kotipaikkansa laki testamentin tekopäivänä. Tämä olettamus on ensivaikutelmaan perustuva sääntö, joka voidaan syrjäyttää näytöllä siitä, että testamentin tekijä on selvästi harkinnut ja tarkoittanut, että hänen testamenttiaan olisi tulkittava toisen oikeusjärjestelmän mukaisesti. Kiinteään omaisuuteen voidaan soveltaa seuraavaa lisärajoitusta: jos sijaintipaikan laissa ei sallita tai tunnusteta tällaisesta tulkinnasta aiheutuvaa etua, sovelletaan viimeksi mainittua lakia.

Testamentin väitetyn peruuttamisen pätevyys määräytyy testamentin tekijän peruuttamishetken kotipaikan lain mukaan (on huomattava, että Englannin kansallisen lainsäädännön, jos sitä sovelletaan, mukaan avioliitto kumoaa testamentin, paitsi jos voidaan osoittaa, että testamentti on nimenomaisesti tehty avioliittoa harkittaessa). Jos kuitenkin väitetään, että peruutus on tehty myöhemmällä testamentilla (toisin kuin esimerkiksi repimällä testamentti palasiksi), se, kumoaako tämä toinen testamentti aiemman, määräytyy toisen testamentin muodolliseen pätevyyteen sovellettavien lakien mukaan. Jos on epäselvää, kumoaako toinen testamentti aiemman, tulkintakysymys määräytyy testamentin tekijän tarkoittaman lain mukaan, jonka oletetaan olevan hänen kotipaikkansa laki toisen testamentin tekopäivänä.

3.8 Kiinteä omaisuus

Omaisuusasiat jaetaan irtaimeen ja kiinteään omaisuuteen. Omaisuuden sijaintipaikan laki määrää, onko omaisuus irtainta vai kiinteää.

Kiinteän omaisuuden osalta sovellettava laki on omaisuuden sijaintipaikan laki, ja takaisin- ja edelleenviittausta sovelletaan. Tämä koskee kaikkia liiketoimeen liittyviä kysymyksiä, kuten kelpoisuutta, muodollisuuksia ja aineellista pätevyyttä. On syytä huomata, että maa-alueiden ja muiden kiinteiden omaisuuserien siirron ja toisaalta siirron osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia säätelevän sopimuksen välillä on tietenkin ero. Viimeksi mainittua säätelevät erilliset sovellettavat oikeussäännöt (erityisesti Rooma I ‑asetuksen mukaiset).

Aineellisen irtaimen omaisuuden siirtoa koskevissa omistusoikeudellisissa kysymyksissä (toisin kuin sopimusperusteisissa kysymyksissä) sovelletaan yleensä sen paikan lakia, jossa kiinteistö sijaitsi sen tapahtuman ajankohtana, jonka väitettiin vaikuttaneen sen omistusoikeuteen. On epäselvää, sovelletaanko tässä tilanteessa takaisin- ja edelleenviittausta, ja Englannin tuomioistuinten ensimmäisen oikeusasteen päätösten yleinen vaikutus viittaa siihen, ettei näin ole. Tämän yleissäännön mukaisesti hankitun aineellisen omaisuuden omistusoikeus tunnustetaan päteväksi Englannissa, jos irtain omaisuus poistetaan siitä maasta, jossa se oli omistusoikeutta hankittaessa, paitsi jos ja kunnes kyseisen omistusoikeuden kumoaa sen maan lainsäädännön mukaisesti hankittu uusi omistusoikeus, johon omaisuus on siirretty. Erityinen poikkeus aineellista irtainta omaisuutta koskevaan yleissääntöön liittyy tilanteeseen, jossa aineellinen omaisuus on kuljetuksessa eikä sen sijainti ole osapuolten tiedossa tai on väliaikainen. Tällöin siirto, joka on pätevä siirtoon sovellettavan lain nojalla, on voimassa Englannissa.

Kun kyse on aineettoman irtaimen omaisuuden luovutuksesta, luovuttajan ja luovutuksen saajan välinen suhde perustuu sopimukseen (kuten useimpien velkojen kohdalla) ja kysymys liittyy ainoastaan itse luovutuksen pätevyyteen ja vaikutukseen, sovelletaan Rooma I ‑asetusta.

On huomattava, että aineettoman omaisuuden luovutusta ja siirtoa koskevia lainvalintasääntöjä on vaikea tiivistää, eikä yksikään lainvalintasääntö kata niitä kaikkia. Tämä johtuu lähinnä siitä, että aineettomien hyödykkeiden luokka kattaa hyvin monenlaisia oikeuksia, joista kaikki eivät perustu sopimuksiin. Aineettoman irtaimen omaisuuden osalta suositellaan asiantuntijaneuvontaa.

3.9 Maksukyvyttömyys

Yhdistynyt kuningaskunta on osapuolena maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1346/2000, jossa säädetään olennaiset säännöt menettelyyn, jossa velallinen menettää osittain tai kokonaan määräysvallan omaisuuteensa ja jossa määrätään selvittäjä, kun velallisen pääasialliset intressit ovat EU:n jäsenvaltiossa (Tanskaa lukuun ottamatta). Jos Englannin tuomioistuimilla on toimivalta (tämä pätee, jos velallisen pääasialliset intressit olivat keskittyneet Englantiin tai Walesiin, jonka oletetaan olevan rekisteröity toimipaikka), sovelletaan Englannin lakia.

Asetuksen (EY) N:o 1346/2000 soveltamisalaan kuulumattomissa tapauksissa sovelletaan Englannin lakia, jos Englannin tuomioistuimilla on toimivalta (tämä pätee, jos yritys on rekisteröity Englannissa tai Walesissa tai jos Englannissa tai Walesissa on henkilöitä, jotka hyötyisivät likvidaatiosta eikä ole perusteltua syytä evätä toimivaltaa). Englannissa myönnetty veloista vapautuminen on pätevä velkaa säätelevästä laista riippumatta.

Päivitetty viimeksi: 04/06/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Pohjois-Irlanti

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Pohjois-Irlannin lainvalintasäännöt, jotka koskevat sovellettavaa lainsäädäntöä, johtuvat pääasiassa suoraan sovellettavista EU:n säädöksistä. Siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa nämä ovat

• Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (”Rooma I ‑asetus”) ja

• Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 864/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (”Rooma II ‑asetus”).

Vuonna 1990 sopimuksista (sovellettava laki) annettu laki (The Contracts (Applicable Law) Act 1990), jolla pantiin täytäntöön vuoden 1980 Rooman yleissopimus, on edelleen merkityksellinen ennen 17 päivää joulukuuta 2009 tehtyihin sopimuksiin nähden (Rooma I -asetusta sovelletaan kyseisenä päivänä tai sen jälkeen tehtyihin sopimuksiin).

Vuonna 1995 kansainvälisestä yksityisoikeudesta (sekalaiset säännökset) annettu laki (The Private International Law (Miscellaneous Provisions) Act 1995) koskee vain tilanteita, jotka eivät kuulu Rooma II ‑asetuksen soveltamisalaan (asetusta sovelletaan tapauksiin, joissa vahinko on tapahtunut 11 päivän tammikuuta 2009 jälkeen).

Perinteisiä common law’n (oikeuskäytännön) sääntöjä sovelletaan edelleen kunnianloukkausrikkomuksiin sekä perintö- ja varallisuusoikeuteen.

Perheasioissa sovellettavaa lakia koskevien sääntöjen lähteenä on yleensä common law joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Pohjois-Irlannin lakia sovelletaan yleensä perheasioissa, lukuun ottamatta vähäisiä poikkeuksia common law’ssa (esimerkiksi avioliiton pätemättömyyden yhteydessä) tai statute law ‑säädöskokoelmassa (esimerkiksi elatusavun yhteydessä vuonna 1920 elatusavun täytäntöönpanovälineistä annetun lain (Maintenance Orders (Facilities for Enforcement) Act 1920) ja vuonna 1972 elatusavun vastavuoroisesta täytäntöönpanosta annetun lain (Maintenance Orders (Reciprocal Enforcement) Act 1972) nojalla). EU:n asetuksen (EY) N:o 2201/2003 ja 19. lokakuuta 1996 tehdyn Haagin yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa huoltajuutta ja lastensuojelua koskevissa asioissa sovellettavan lainsäädännön säännöt sisältyvät vuoden 2010 asetuksiin huoltajuutta ja lastensuojelua koskevista toimenpiteistä (kansainväliset velvoitteet (Englanti ja Wales ja Pohjois-Irlanti) (Parental Responsibility and Measures for the Protection of Children (International Obligations (England and Wales and Northern Ireland)) Regulations 2012) ja vuoden 1996 yleissopimuksen 15 artiklaan eli Pohjois-Irlannin lakia sovelletaan vähäisin poikkeuksin.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

• Testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista vuonna 1961 tehty Haagin yleissopimus

• Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehty Rooman yleissopimus (kuten edellä mainittiin, Rooma I ‑asetusta sovelletaan 17 päivänä joulukuuta 2009 tai sen jälkeen tehtyihin sopimuksiin)

• Trusteihin sovellettavasta laista ja niiden tunnustamisesta vuonna 1985 tehty Haagin yleissopimus

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Tiedossa ei ole kahdenvälisiä lainvalintamääräyksiä sisältäviä sopimuksia, joissa Yhdistynyt kuningaskunta olisi osallisena.

On huomattava, että vaikka edellä 1.2 kohdassa luetelluissa yleissopimuksissa sallitaan valtion soveltaa jotakin muuta lainvalintajärjestelmää omiin ”alueellisiin yksikköihinsä”, Yhdistynyt kuningaskunta on päättänyt olla tekemättä niin. Vastaavasti 1.2 kohdassa lueteltuja yleissopimuksia sovelletaan Yhdistyneen kuningaskunnan lainkäyttöalueiden välisiin lakiristiriitoihin sekä kansainvälisiin lakiristiriitoihin, ja Pohjois-Irlantia pidetään Englannista, Walesista ja Skotlannista erillisenä ulkomaisena lainkäyttöalueena.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Tavallisesti lainvalintasääntöjä sovelletaan vain, jos ainakin yksi osapuolista on vedonnut niiden soveltamiseen. Jos siihen ei ole vedottu tai jos vieraan valtion lain sisällöstä ei ole tyydyttävää näyttöä, tuomari soveltaa asiaan yleensä Pohjois-Irlannin lakia. Tämä sääntö liittyy todisteluun ja menettelyihin, joten EU:n asetukset eivät vaikuta siihen.

2.2 Renvoi

EU:n asetuksissa suljetaan pois takaisin- ja edelleenviittausperiaatteen (renvoi) soveltaminen tapauksissa, joita säännellään EU:n lainvalintasäännöillä, ja tämä oli vallitseva näkemys myös vuonna 1995 kansainvälisestä yksityisoikeudesta (sekalaiset säännökset) annetussa laissa ja vuonna 1990 sopimuksista (sovellettava laki) annetussa laissa. Näin ollen jos Pohjois-Irlannin lainvalintasääntö viittaa esimerkiksi Ranskan lainsäädäntöön, sovelletaan Ranskan kansallista lakia, vaikka ranskalainen tuomioistuin olisi soveltanut jonkin toisen maan lakia. Yksi perustelu, jonka nojalla takaisin- ja edelleenviittausta ei käytetä näillä aloilla, näyttäisi olevan se, että sen soveltaminen kumoaisi statute law’ssa vahvistetut monimutkaiset säännöt.

Takaisin- ja edelleenviittauksen rooli muilla oikeudenaloilla on nyt jokseenkin vähäinen, ja joissakin tapauksissa se ei ole täysin selvä. Voidaan sanoa, että takaisin- ja edelleenviittausta sovelletaan ulkomailla sijaitsevaan maa-alueeseen, johon sovelletaan Pohjois-Irlannin lain nojalla omaisuuden sijaintipaikan lakia (lex rei sitae). Tällaisissa tapauksissa on olemassa käytännöllinen tarve soveltaa samaa lakia kuin siinä tuomioistuimessa, jonka lainkäyttöalueella kiinteistö sijaitsee, jotta voidaan kasvattaa sitä mahdollisuutta, että mahdollinen kiinteistöä koskeva tuomioistuimen päätös tulee voimaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ulkomailla sijaitsevaa aineellista irtainta omaisuutta koskevissa päätöksissä viittaus omaisuuden sijaintipaikan lakiin ei yleensä sisällä takaisin- ja edelleenviittausta. On kuitenkin huomattava, että monissa tapauksissa ulkomaisten lainvalintasääntöjen sisällön selvittäminen on kallista ja osapuolet päättävät usein olla vetoamatta niiden soveltamiseen (ks. edellä kohta 2.1).

2.3 Liittymän muuttuminen

Ongelma ratkaistaan määrittelemällä jokaisessa lainvalintasäännössä ajankohta, jona liittymää tarkastellaan. Esimerkiksi irtaimen omaisuuden siirtojen yhteydessä sovellettava laki on se, jota sovelletaan kyseisen irtaimiston sijaintipaikassa siirron ajankohtana.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Perinteisten sääntöjen mukaan Pohjois-Irlannin tuomioistuimet voivat kieltäytyä soveltamasta minkä tahansa maan tai alueen lakia, joka on oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Yhdistyneen kuningaskunnan kansainväliset velvoitteet, erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimus, vaikuttavat oikeusjärjestyksen perusteisiin.

Lisäksi Rooma I- ja Rooma II ‑asetuksissa säädetään nyt oikeuspaikan ensisijaisten pakottavien sääntöjen soveltamisesta riippumatta siitä, mitä lakia sopimukseen muutoin sovelletaan. Tällaiset säännöt kuuluvat yleensä kuluttaja- ja työoikeuden alaan tai jotakin kansainvälistä yleissopimusta täydentävään lainsäädäntöön.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Osapuolten on selvitettävä minkä tahansa Pohjois-Irlannin ulkopuolisen maan tai alueen lain sisältö kuten tosiseikan sisältö. Tuomarin tehtävänä on kuitenkin määrittää kyseistä lakia koskevan näytön vaikutus.

Pohjoisirlantilaisessa tuomioistuimessa käytävässä oikeudenkäynnissä henkilö, joka on siihen tietämyksensä tai kokemuksensa ansiosta riittävän pätevä, on pätevä antamaan asiantuntijatodisteita minkä tahansa Pohjois-Irlannin ulkopuolisen maan tai alueen laista riippumatta siitä, onko hän harjoittanut tai voiko hän harjoittaa kyseisessä maassa tai kyseisellä alueella lainopillista ammattia.

Tietyissä olosuhteissa pohjoisirlantilainen tuomioistuin voi ottaa huomioon englantilaisen tuomioistuimen aiemman ratkaisun tai päätöksen minkä tahansa Pohjois-Irlannin ulkopuolisen maan tai alueen laista. Kaikille muille osapuolille tai niiden asianajajille on annettava tiedoksi kirjallinen ilmoitus siitä, että osapuoli aikoo vedota aikaisempaan päätökseen.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Kaikissa sopimusvelvoitteita ja lainvalintaa koskevissa tapauksissa Rooma I ‑asetusta sovelletaan suoraan. Rooma I ‑asetuksen lainvalintasääntöjä voidaan soveltaa myös tapauksiin, joita Pohjois-Irlannin lainsäädännössä ei katsota sopimusoikeudellisiksi (esimerkiksi silloin, kun sopimus ei ole vastikkeellinen vaan kyse on esimerkiksi lahjasta).

Menettelylliset seikat määräytyvät lex forin (oikeuspaikan laki) mukaan. Näin ollen vahinkojen määrän (mutta ei vahinkojen tyypin) ja todistelukeinojen arviointia säätelee oikeuspaikan laki. Vanhentumisajat ovat olennaisia, joten sopimusvelvoitteiden osalta ne määritellään asetuksen nojalla sovellettavan lainsäädännön mukaisesti.

Jos osapuolet ovat tehneet nimenomaisen lainvalinnan tai lainvalinta voidaan osoittaa kohtuullisen varmasti, tätä lakia sovelletaan. Valinta osoitetaan todennäköisesti kohtuullisella varmuudella, jos sopimus on vakiomuotoinen ja tähän muotoon tiedetään sovellettavan tiettyä lakia tai kun otetaan huomioon osapuolten väliset aiemmat toimet. Jos oikeuspaikasta on tehty sopimus, se riittää usein osoittamaan, että tarkoitus oli valita kyseisen tuomioistuimen laki, mutta näin ei aina ole. Jos välimiesmenettelyä koskevassa sopimuksessa täsmennetään välimiesten valintakriteerit, tämä mahdollistaa helpommin päätelmän lainvalinnasta, mutta jos välimiesten nimittäminen jätetään kansainvälisen elimen tehtäväksi, on paljon epätodennäköisempää, että valinta on katsottu osoitetun kohtuullisella varmuudella.

Valinnanvapautta on rajoitettu monella tapaa. Ensinnäkin kuluttaja- ja työsopimuksissa lainvalinta ei voi estää kuluttajaa tai työntekijää saamasta sen lain nojalla voimassa olevien pakottavien sääntöjen antamaa suojaa, jota tapaukseen olisi sovellettu, jos nimenomaista lainvalintaa ei olisi tehty. Toiseksi, jos kaikki tilanteen osatekijät liittyvät yhteen maahan, eri lain valinta ei voi estää kyseisen maan pakottavien sääntöjen vaikutusta. Kuluttajia suojataan myös vakuutussopimuksiin liittyvillä säännöillä. On myös huomattava, että jos valinnan vaikuttavuudesta on erimielisyyttä (esitetään esimerkiksi väite pakottamisesta), kysymys siitä, oliko tällainen valinta vaikuttava, ratkaistaan oletetusti sovellettavan lain mukaan (eli sen lain, joka säätelisi sopimusta, jos valinta olisi pätevä), paitsi jos se olisi ”kohtuutonta” (jolloin voidaan soveltaa sen osapuolen asuinpaikan lakia, joka väittää, ettei ole antanut suostumustaan).

Tapauksissa, joissa nimenomaista lainvalintaa ei ole tehty tai sitä ei voida osoittaa kohtuullisella varmuudella, Rooma I ‑asetuksessa säädetään erityisistä säännöistä sopimuksen tyypin mukaan. Jos nämä säännöt ovat kuitenkin epäselviä, sovellettava laki on yleensä luonteenomaisen suorittajan asuinpaikan laki. Luonteenomaista suorittajaa ei aina ole helppo määrittää, mutta se on yleensä osapuoli, joka ei maksa tavaroista tai palvelusta (esimerkiksi tuotteen myyjä, lainanantaja pankkitapahtumassa tai takaaja takaussopimuksessa ovat luonteenomaisia suorittajia). Tämä olettamus voidaan kumota sen maan hyväksi, johon sopimus liittyy läheisemmin.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomien velvoitteiden osalta useimmissa tapauksissa sovelletaan Rooma II ‑asetusta. Vuonna 1995 kansainvälisistä yksityisoikeudellisista suhteista (sekalaiset säännökset) annettua lakia sovelletaan ainoastaan sellaisiin vahingonkorvauskysymyksiin, jotka eivät kuulu asetuksen soveltamisalaan, joten kunnianloukkausta säädellään edelleen common law’n avulla (ks. jäljempänä).

Myös vanhentumisajat määräytyvät sovellettavan lain mukaan.

Rooma II ‑asetuksen mukaan yleinen sääntö on soveltaa vahingon syntymispaikan lakia. Erityissäännöissä määritetään tietyntyyppisiin sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki. Tämä koskee muun muassa tuotevastuuta, vilpillistä kilpailua, ympäristöön liittyviä vahingonkorvauksia ja teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyviä vahingonkorvauksia. Asetuksessa annetaan myös osapuolille mahdollisuus valita sovellettava laki tietyissä olosuhteissa, mutta tätä säännöstä ei voida käyttää EU:n tai kansallisen lainsäädännön pakottavien sääntöjen välttämiseksi. On huomattava, että vahinkojen arviointi kuuluu sovellettavan lain soveltamisalaan.

Kuten edellä todettiin, kunnianloukkaukseen (joka sisältää omaisuutta koskevan herjauksen (slander of title, slander of goods), panettelun ja kaikki vieraan valtion oikeuden mukaiset vaatimukset, jotka vastaavat [tällaista] vaatimusta tai ovat luonteeltaan sen mukaisia) sovelletaan edelleen common law’ta. Tällaisissa tapauksissa sovelletaan ”double actionability” ‑sääntöä: vahingonkorvauskanne voidaan nostaa Pohjois-Irlannissa vain, jos se voidaan nostaa siviilikanteena sen vieraan valtion lainkäyttöalueen lain mukaan, jossa teko (yleensä julkaisu) on tapahtunut, ja jos teosta voitaisiin nostaa siviilikanne Pohjois-Irlannin lain mukaan, jos se olisi tapahtunut Pohjois-Irlannissa. Tähän sääntöön on kuitenkin olemassa poikkeus: jos toisella maalla on merkittävämpi suhde tapahtumaan ja osapuoliin, sovelletaan sen sijaan kyseisen lainkäyttöalueen lakia. On huomattava, että tämä oikeudenala on erityisen epävarma.

Trustien hallinnointiin sovellettavaa lakia säädellään vuonna 1987 trustien tunnustamisesta annetulla lailla (Recognition of Trusts Act 1987), jolla pannaan täytäntöön trusteihin sovellettavasta laista tehty Haagin yleissopimus. Sen mukaan sovellettava laki on toimitsijamiehen valitsema tai, jos tällaista valintaa ei ole tehty, laki, johon trusti on läheisimmin sidoksissa. Laissa määritellään trustin pätevyys, sen rakenne, vaikutukset ja hallinnointi.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilön syntyessä hänen kotipaikkansa (domicile of origin) on sama kuin lapsen isän kotipaikka lapsen syntymähetkellä, jos lapsi on aviolapsi. Jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella tai isä on syntymähetkellä kuollut, lapsen kotipaikka on sama kuin lapsen äidin. Tätä sääntöä sovelletaan edelleen, kunnes lapsi on 16-vuotias (eli lapsen kotipaikka muuttuu isän tai äidin kotipaikan mukaan).

Kun henkilö on yli 16-vuotias, sovelletaan edelleen domicile of origin ‑sääntöä, jollei hän asetu valitsemaansa kotipaikkaan (domicile of choice). Asettuakseen valitsemaansa kotipaikkaan henkilön on tosiasiallisesti asuttava asianomaisella lainkäyttöalueella ja aiottava asua siellä toistaiseksi tai pysyvästi. Jos jompikumpi näistä tekijöistä ei enää päde, ei enää sovelleta domicile of choice ‑sääntöä ja kotipaikaksi tulee alkuperäinen kotipaikka.

Vaimon kotipaikka ei enää määräydy aviomiehen kotipaikan perusteella vaan itsenäisesti.

Kelpoisuus tiettyjen oikeustoimien tekemiseen (esimerkiksi sopimiseen, testamentin tekemiseen tai avioliiton solmimiseen) määräytyy kyseistä aluetta koskevien sääntöjen mukaan, ja sitä käsitellään asianomaisissa kohdissa.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Alaikäisen (alle 18-vuotiaan) vanhemman velvollisuudet määräytyvät Pohjois-Irlannin lainsäädännön mukaan tapauksissa, joissa Pohjois-Irlannin tuomioistuimilla on toimivalta, vaikka lapsi asuisi ulkomailla ja olisi vieraan valtion kansalainen. Pohjoisirlantilaisella tuomioistuimella on kuitenkin toimivalta – EU:n asetuksen (EY) N:o 2201/2003 nojalla – vain, jos lapsi asuu Pohjois-Irlannissa tai jos lapsi on toisessa jäsenvaltiossa ja vähintään yhdellä puolisolla on huoltajuus ja kyseinen puoliso on hyväksynyt toimivallan.

Lapsi on aviolapsi, jos hän on syntynyt laillisessa avioliitossa, oli hän syntynyt missä tahansa, tai jos lapsi oli syntymähetkellä kunkin vanhemman kotipaikan lain mukaan aviolapsi.

Pohjoisirlantilainen tuomioistuin soveltaa Pohjois-Irlannin lakia määrätessään henkilön lapsen holhoojaksi, jos sillä on toimivalta (joka sillä on aina, kun hakija on Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen tai asuu tai oleskelee tavanomaisesti Pohjois-Irlannissa).

Pohjoisirlantilainen tuomioistuin soveltaa Pohjois-Irlannin lakia adoptioasioissa, joissa sillä on toimivalta (joka sillä on aina, kun hakijan kotipaikka on hakemuksen tekohetkellä Pohjois-Irlannissa, mutta tuomioistuin harkitsee myös todennäköisyyttä, jolla määräys tunnustetaan ulkomailla, jos sillä on merkitystä sen toimivallan käytössä). Tällaisen määräyksen seurauksena kaikki velvoitteet siirtyvät lapsen vanhemmilta adoptiovanhemmille.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Avioliiton muodollista pätevyyttä koskee avioliiton solmimispaikan laki. Tämä laki säätelee seremonian ja sen osatekijöiden pätevyyttä, esimerkiksi sitä, onko käytettävä joitakin tiettyjä sanoja, onko käytettävä tiettyä rakennusta, tarvitaanko vanhempien suostumus ja voidaanko avioliitto solmia valtakirjalla. Tähän sääntöön on kuitenkin joitakin poikkeuksia, erityisesti, onko mahdotonta käyttää paikallista avioliiton muotoa. Myös vieraassa, Kansainyhteisön ulkopuolisessa maassa palvelusta suorittavia asevoimien jäseniä koskevat erityiset säännöt.

Henkilön kelpoisuus solmia avioliitto määräytyy asianomaisen henkilön kotipaikan mukaan avioliittoa välittömästi edeltävänä ajankohtana. Tässä laissa säädetään muun muassa siitä, ovatko osapuolet antaneet suostumuksensa, ikävaatimuksista ja siitä, kenen perheeseen laajassa mielessä kuuluvan henkilön kanssa ei saa solmia avioliittoa. Ikää koskeva erityisedellytys on, että avioliitto ei ole pätevä, jos jompikumpi puolisoista oli avioliiton solmimishetkellä alle 16-vuotias ja hänen kotipaikkansa on Pohjois-Irlannissa.

Pohjois-Irlannin laissa ei säädetä samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Muissa maissa solmittuja samaa sukupuolta olevien avioliittoja voidaan kuitenkin tietyissä olosuhteissa pitää Pohjois-Irlannin lain mukaisina rekisteröityinä parisuhteina.

Avioeron osalta pohjoisirlantilaisella tuomioistuimella on toimivalta käsitellä avioeromenettelyjä neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 nojalla vain, jos jokin seuraavista edellytyksistä täyttyy: puolisoiden asuinpaikka tai kotipaikka on Pohjois-Irlannissa, puolisoiden asuinpaikka oli Pohjois-Irlannissa ja toinen heistä asuu edelleen siellä, vastaajan asuinpaikka on Pohjois-Irlannissa tai hakijan asuinpaikka oli Pohjois-Irlannissa vähintään vuoden ajan ennen hakemuksen jättämispäivää (tai kuusi kuukautta, jos hakija on jäsenvaltion kansalainen). Jos yksikään näistä ei täyty eikä mikään muu jäsenvaltio ole toimivaltainen, kansallinen lainsäädäntö antaa toimivallan Pohjois-Irlannin tuomioistuimille, jos vähintään yhden osapuolen kotipaikka oli Pohjois-Irlannissa avioeromenettelyn käynnistämishetkellä. Jos pohjoisirlantilaisella tuomioistuimella on toimivalta, se soveltaa avioeromenettelyyn Pohjois-Irlannin lakia. Avioliiton mitätöintiä koskevassa menettelyssä sovelletaan edellä mainittuja lakeja (vihkimispaikan lakia tai osapuolen kotipaikan lakia) mitättömyyden perusteen mukaan. Ulkomainen avioero tunnustetaan, jos jommankumman osapuolen asuinpaikka, kotipaikka tai kansalaisuus oli kyseisessä maassa ulkomaisen menettelyn ajankohtana.

Elatusvelvoitteiden osalta Yhdistynyttä kuningaskuntaa sitoo 18 päivänä joulukuuta 2008 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa annettu neuvoston asetus (EY) N:o 4/2009. Pohjoisirlantilaisella tuomioistuimella on toimivalta, jos sillä on toimivalta avioeron suhteen tai jos avioero on myönnetty ulkomaisessa menettelyssä ja jommankumman osapuolen kotipaikka on Pohjois-Irlannissa ulkomaisen avioeron ajankohtana tai toinen osapuoli oli asunut Pohjois-Irlannissa vuoden ajan, tai jos yhdellä osapuolella on taloudellinen intressi aikaisempaan yhteiseen kotiin Pohjois-Irlannissa. Tällaisiin tapauksiin sovelletaan Pohjois-Irlannin lakia.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Jos sopimusta tai avioehtoa ei ole tehty, aviomiehen ja ‑vaimon oikeudet toistensa irtaimeen omaisuuteen (riippumatta siitä, onko se hankittu ennen avioliittoa vai avioliiton aikana) määräytyvät avioliiton solmimisajankohdan yhteisen kotipaikan (matrimonial domicile) lain mukaan. Jos puolisoilla on sama kotipaikka, se on yhteinen kotipaikka. Jos heillä on eri kotipaikka, sovelletaan sen oikeuspaikan lakia, johon puolisoilla ja avioliitolla on läheisin yhteys. Puolisoiden aikeet avioliiton solmimisen aikaan ovat merkityksellisiä vain, jos ne osoittavat oletetun lainvalinnan. Samaa sääntöä sovelletaan todennäköisesti kiinteään omaisuuteen.

Jos on tehty sopimus tai avioehto, sovelletaan sopimuksen lakia eli yhteisen kotipaikan lakia, jos sovellettavasta laista ei ole muita viitteitä.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Lakimääräisen perimyksen tapauksessa (eli kun testamenttia ei ole) sovelletaan irtaimen omaisuuden perintösaantoon testamentin tekijän kuolinhetken kotipaikan lakia ja kiinteän omaisuuden perintösaantoon kiinteistön sijaintipaikan lakia.

Jos testamentti on olemassa (testamenttiin perustuva perimys), testamentin tekijän kelpoisuus tehdä testamentti irtaimesta omaisuudesta määritellään sen lain mukaan, jota sovelletaan testamentin tekijän kotipaikassa testamentin tekohetkellä. Testamentin saaja on kelpoinen vastaanottamaan irtainta omaisuutta, jos hän on kelpoinen joko oman kotipaikkansa tai testamentin tekijän kotipaikan lain mukaan. Kiinteän omaisuuden sijaintia ei koske mikään tietty oikeuslähde, mutta sijaintipaikan laki olisi todennäköisin tulos, ja se määrittää todennäköisesti myös testamentin saajan kelpoisuuden saada kiinteää omaisuutta perintönä.

Vuonna 1963 annetun testamenttilain (Wills Act 1963) mukaan ja jos testamentin tekijä kuoli 1. tammikuuta 1964 tai sen jälkeen, testamentti on muodollisesti pätevä (esimerkiksi todistajien oikea määrä), jos se on jonkin seuraavista laeista mukainen: testamentin tekopaikan laki (yleensä paikka, jossa testamentti allekirjoitettiin ja jossa todistajat olivat) testamentin tekohetkellä; testamentin tekijän testamentin tekohetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki; testamentin tekijän kuolinhetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki. Testamentti on myös muodollisesti pätevä kiinteistön saantoa ajatellen, jos se täyttää kiinteistön sijaintipaikan laissa asetetut edellytykset (näin suljetaan pois takaisin- ja edelleenviittauksen soveltaminen, vaikka se koskeekin kiinteää omaisuutta).

Irtainta omaisuutta koskeva testamentti on aineellisesti pätevä (esimerkiksi testamentilla siirrettävää määrää koskevat rajoitukset), jos se on kuolinhetkellä testamentintekijän kotipaikan lain mukainen. Kiinteää omaisuutta koskeva testamentti on aineellisesti pätevä, jos se on sen lainkäyttöalueen lain mukainen, jossa omaisuus sijaitsee, eli sen kansallisen oikeusjärjestelmän, mitä sijaintipaikan laissa sovellettaisiin.

Testamenttia tulkitaan testamentin tekijän tarkoittaman lain mukaan, jonka oletetaan olevan hänen kotipaikkansa laki testamentin tekopäivänä. Tämä olettamus on ensivaikutelmaan perustuva sääntö, joka voidaan syrjäyttää näytöllä siitä, että testamentin tekijä on selvästi harkinnut ja tarkoittanut, että hänen testamenttiaan olisi tulkittava toisen oikeusjärjestelmän mukaisesti. Kiinteään omaisuuteen voidaan soveltaa seuraavaa lisärajoitusta: jos sijaintipaikan laissa ei sallita tai tunnusteta tällaisesta tulkinnasta aiheutuvaa etua, sovelletaan viimeksi mainittua lakia.

Testamentin väitetyn peruuttamisen pätevyys määräytyy testamentin tekijän peruuttamishetken kotipaikan lain mukaan (on huomattava, että Englannin kansallisen lainsäädännön, jos sitä sovelletaan, mukaan avioliitto kumoaa testamentin, paitsi jos voidaan osoittaa, että testamentti on nimenomaisesti tehty avioliittoa harkittaessa). Jos kuitenkin väitetään, että peruutus on tehty myöhemmällä testamentilla (toisin kuin esimerkiksi repimällä testamentti palasiksi), se, kumoaako tämä toinen testamentti aiemman, määräytyy toisen testamentin muodolliseen pätevyyteen sovellettavien lakien mukaan. Jos on epäselvää, kumoaako toinen testamentti aiemman, tulkintakysymys määräytyy testamentin tekijän tarkoittaman lain mukaan, jonka oletetaan olevan hänen kotipaikkansa laki toisen testamentin tekopäivänä.

3.8 Kiinteä omaisuus

Omaisuusasiat jaetaan irtaimeen ja kiinteään omaisuuteen. Omaisuuden sijaintipaikan laki määrää, onko omaisuus irtainta vai kiinteää.

Kiinteän omaisuuden osalta sovellettava laki on omaisuuden sijaintipaikan laki, ja takaisin- ja edelleenviittausta sovelletaan. Tämä koskee kaikkia liiketoimeen liittyviä kysymyksiä, kuten kelpoisuutta, muodollisuuksia ja aineellista pätevyyttä. On syytä huomata, että maa-alueiden ja muiden kiinteiden omaisuuserien siirron ja siirron osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia säätelevän sopimuksen välillä on tietenkin ero. Viimeksi mainittua säätelevät erilliset sovellettavat oikeussäännöt (erityisesti Rooma I ‑asetuksen mukaiset).

Aineellisen irtaimen omaisuuden siirtoa koskevissa omistusoikeudellisissa kysymyksissä (toisin kuin sopimusperusteisissa kysymyksissä) sovelletaan yleensä sen paikan lakia, jossa kiinteistö sijaitsi sen tapahtuman ajankohtana, jonka väitettiin vaikuttaneen sen omistusoikeuteen. On epäselvää, sovelletaanko tässä tilanteessa takaisin- ja edelleenviittausta, ja Englannin tuomioistuinten ensimmäisen oikeusasteen päätösten yleinen vaikutus viittaa siihen, ettei näin ole. Tämän yleissäännön mukaisesti hankitun aineellisen omaisuuden omistusoikeus tunnustetaan päteväksi Englannissa, jos irtain omaisuus poistetaan siitä maasta, jossa se oli omistusoikeutta hankittaessa, paitsi jos ja kunnes kyseisen omistusoikeuden kumoaa sen maan lainsäädännön mukaisesti hankittu uusi omistusoikeus, johon omaisuus on siirretty. Erityinen poikkeus aineellista irtainta omaisuutta koskevaan yleissääntöön liittyy tilanteeseen, jossa aineellinen omaisuus on kuljetuksessa eikä sen sijainti ole osapuolten tiedossa tai on väliaikainen. Tällöin siirto, joka on pätevä siirtoon sovellettavan lain nojalla, on voimassa Englannissa.

Kun kyse on aineettoman irtaimen omaisuuden luovutuksesta, luovuttajan ja luovutuksen saajan välinen suhde perustuu sopimukseen (kuten useimpien velkojen kohdalla) ja kysymys liittyy ainoastaan itse luovutuksen pätevyyteen ja vaikutukseen, sovelletaan Rooma I ‑asetusta.

On huomattava, että aineettoman omaisuuden luovutusta ja siirtoa koskevia lainvalintasääntöjä on vaikea tiivistää, eikä yksikään lainvalintasääntö kata niitä kaikkia. Tämä johtuu lähinnä siitä, että aineettomien hyödykkeiden luokka kattaa hyvin monenlaisia oikeuksia, joista kaikki eivät perustu sopimuksiin. Aineettoman irtaimen omaisuuden osalta suositellaan asiantuntijaneuvontaa.

3.9 Maksukyvyttömyys

Yhdistynyt kuningaskunta on osapuolena maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1346/2000, jossa säädetään olennaiset säännöt menettelyyn, jossa velallinen menettää osittain tai kokonaan määräysvallan omaisuuteensa ja jossa määrätään selvittäjä, kun velallisen pääasialliset intressit ovat EU:n jäsenvaltiossa (Tanskaa lukuun ottamatta). Jos Pohjois-Irlannin ylemmän oikeusasteen tuomioistuimella (High Court) on toimivalta (tämä pätee, jos velallisen pääasialliset intressit olivat keskittyneet Pohjois-Irlantiin, jonka oletetaan olevan rekisteröity toimipaikka), sovelletaan Pohjois-Irlannin lakia.

Asetuksen (EY) N:o 1346/2000 soveltamisalaan kuulumattomissa tapauksissa sovelletaan Pohjois-Irlannin lakia, jos pohjoisirlantilaisella tuomioistuimella on toimivalta (tämä pätee, jos yritys on rekisteröity Pohjois-Irlannissa tai jos Pohjois-Irlannissa on henkilöitä, jotka hyötyisivät likvidaatiosta eikä ole perusteltua syytä evätä toimivaltaa).

Päivitetty viimeksi: 08/06/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Skotlanti

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Skotlannilla on oma ja erillinen ”sekaoikeusjärjestelmänsä”. Tähän ”sovellettavan lain” alaan ovat vaikuttaneet erityisesti Manner-Euroopan järjestelmät ja Englannin common law (oikeuskäytäntö). Skotlanti on erillinen lainkäyttöalue Yhdistyneen kuningaskunnan sisällä, ja lainvalintasääntöjä tarvitaan Yhdistyneen kuningaskunnan sisäisten tapausten sekä aidosti kansainvälisten tapausten ratkaisemiseen. Yleensä kun Yhdistyneestä kuningaskunnasta on tullut sovellettavan oikeuden sääntöjä sisältävän kansainvälisen sopimuksen osapuoli, on päätetty soveltaa samoja sääntöjä Yhdistyneen kuningaskunnan sisäisiin lainvalintatilanteisiin, vaikka tähän ei yleensä ole velvollisuutta. Skotlannin laissa tämä ala katsotaan kansainväliseksi yksityisoikeudeksi (international private law, private international law) tai lainvalintaoikeudeksi.

Kuten Englannissa ja Walesissa, monet säännöt perustuvat nykyään suoraan sovellettaviin EU-asetuksiin. Siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa nämä ovat asetus (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista ja asetus EY N:o 864/2007 (Rooma II) sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista. Vuonna 1990 sopimuksista (sovellettava laki) annettu laki (The Contracts (Applicable Law) Act 1990), jolla pantiin täytäntöön Rooman yleissopimus vuonna 1980, on edelleen merkityksellinen ennen 17 päivää joulukuuta 2009 tehtyihin sopimuksiin nähden (Rooma I ‑asetusta sovelletaan kyseisenä päivänä tai sen jälkeen tehtyihin sopimuksiin). Vuonna 1995 kansainvälisestä yksityisoikeudesta (sekalaiset säännökset) annettu laki (The Private International Law (Miscellaneous Provisions) Act 1995) koskee vain tilanteita, jotka eivät kuulu Rooma II ‑asetuksen soveltamisalaan (asetusta sovelletaan tapauksiin, joissa vahinko on tapahtunut 11 päivän tammikuuta 2009 jälkeen).

Muilla aloilla sovelletaan yleisesti common law’ta. Skotlannin perheoikeuden lähteet ovat common law, statute law (säädöskokoelma, joka perustuu usein Scottish Law Commissionin antamiin suosituksiin) sekä EU:n ja kansainväliset velvoitteet.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista vuonna 1961 tehty Haagin yleissopimus

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehty Rooman yleissopimus (jonka korvasi Rooma I ‑asetus 17 päivänä joulukuuta 2009 tai sen jälkeen tehtyjen sopimusten osalta)

Trusteihin sovellettavasta laista ja niiden tunnustamisesta 1 päivänä heinäkuuta 1985 tehty Haagin yleissopimus

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Tiedossa ei ole kahdenvälisiä lainvalintamääräyksiä sisältäviä sopimuksia, joissa Yhdistynyt kuningaskunta olisi osallisena.

On kuitenkin huomattava, että vaikka vuonna 1980 tehdyssä Rooman yleissopimuksessa ja Haagin yleissopimuksissa sallitaan valtion soveltaa jotakin muuta lainvalintajärjestelmää ”sisäisiin” ristiriitoihin, kuten Englannin ja Walesin ja Skotlannin lakien välisiin ristiriitoihin, Yhdistynyt kuningaskunta on päättänyt olla käyttämättä tätä välinettä. Näin ollen Rooman yleissopimuksen (ennen 17 päivää joulukuuta 2009 tehtyjen sopimusten osalta) ja Haagin yleissopimusten sääntöjä sovelletaan Yhdistyneen kuningaskunnan eri lainkäyttöalueiden välisiin ristiriitoihin sekä kansainvälisiin ristiriitoihin.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Skotlannin tuomioistuimissa sovelletaan vieraan valtion (ts. muuta kuin Skotlannin) lakia vain, jos sitä sovelletaan kansallisten lainvalintasääntöjen nojalla ja vain, jos se osapuoli, joka haluaa soveltaa vieraan valtion lakia, vaatii soveltamista ja näyttää sen sisällön toteen. Tämä sääntö liittyy todisteluun ja menettelyihin, eivätkä EU:n välineet syrjäytä sitä.

2.2 Renvoi

Takaisin- ja edelleenviittaus (renvoi) on prosessi, jossa oikeuspaikan tuomioistuin hyväksyy vieraan valtion lain lainvalintatilanteessa. Tämä voi olla merkityksellistä monilla eri oikeudenaloilla, kuten perintö- ja perheoikeudessa, vaikkakaan Skotlannissa ei ole juurikaan oikeuskäytäntöä takaisin- ja edelleenviittauksesta. Asiaa koskevissa EU:n asetuksissa (kuten Rooma I ja Rooma II) suljetaan pois takaisin- ja edelleenviittauksen soveltaminen, ja samaa lähestymistapaa noudatettiin vuonna 1995 kansainvälisestä yksityisoikeudesta annetussa laissa (sekalaiset säännökset) rikkomuksia/vahingonkorvauksia koskevissa asioissa.

2.3 Liittymän muuttuminen

Tämä ratkaistaan tavallisesti määrittämällä hetki, jolloin liittymää sovelletaan. Jos irtainta omaisuutta koskeva omistusoikeus siirretään, laki on sen paikan laki, jossa irtain omaisuus sijaitsi sen tapahtuman ajankohtana, jonka väitetään siirtäneen omistusoikeuden.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Skotlannin tuomioistuimet voivat kieltäytyä soveltamasta vieraan valtion lakia, jota muutoin sovelletaan, sillä perusteella, että se on Skotlannin oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Vaikka termiä ”kansainvälisen oikeusjärjestyksen perusteet” ei käytettäisikään tässä yhteydessä, ”Skotlannin oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisella” tarkoitetaan sitä, että kyseistä lakia ei voida hyväksyä, vaikka otettaisiin huomioon se tosiasia, että kyseessä on kansainvälinen asia, johon Skotlannin lakia ei voida odottaa sovellettavan. Skotlannin oikeusjärjestyksen perusteet johtuvat joskus kansainvälisistä välineistä tai normeista, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksesta.

Lisäksi Rooma I- ja Rooma II ‑asetuksissa säädetään nyt oikeuspaikan ensisijaisten pakottavien sääntöjen soveltamisesta riippumatta siitä, mitä lakia sopimukseen muutoin sovelletaan. Skotlannin lainsäädännössä ei ole monia tällaisia sääntöjä, ja olemassa olevat säännöt ovat pääasiassa koko Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevissa säädöksissä. Esimerkkeinä voidaan mainita vuonna 2000 rahoituspalveluista ja ‑markkinoista annetun lain (Financial Services and Markets Act 2000) 26 ja 30 §, joissa säädetään, että jos sijoitussopimuksia tehneellä tai välittäjänä toimineella henkilöllä ei ollut toimivaltaa tai ne tehtiin asiakkaalle annetun laittoman tiedon perusteella, sopimukset ovat täytäntöönpanokelvottomia.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Vieraan valtion lain sisältö on tosiseikka, ja sen vuoksi osapuolten on itse hankittava sitä koskevat todisteet ja tuomarin on tehtävä päätelmät tämän näytön analyysin perusteella. Tuomari ei voi tutkia ja soveltaa ulkomaista lakia itsenäisesti. Jos näyttö on ristiriitaista, tuomarin on päätettävä, minkä osapuolen kanta vaikuttaa todennäköisemmältä, ja sen tehdäkseen hän voi tutkia ulkomaisia säädöksiä ja tapauksia, joihin näytössä on viitattu.

Ainoa poikkeus sääntöön, jonka mukaan vieraan valtion oikeus on tosiseikka, on se, että jos Yhdistyneen kuningaskunnan korkein oikeus (Supreme Court) saa valituksen jostakin Yhdistyneen kuningaskunnan osasta, se voi soveltaa minkä tahansa muun Yhdistyneen kuningaskunnan lainkäyttöalueen lakia, vaikka kyseisen lain sisältöä ei ole selvitetty näytöllä. Tämä johtuu siitä, että Supreme Courtissa on tuomareita kaikilta Yhdistyneen kuningaskunnan lainkäyttöalueilta ja se katsoo olevansa pätevä soveltamaan minkä tahansa niistä lakia.

Jos vieraan valtion laki edellyttää selvittämistä, tämä tehdään yleensä asiantuntijatodistelulla. Pelkkä tekstin, kuten vieraan valtion säädöksen, esittäminen tuomioistuimelle ei riitä, koska se ei katso olevansa pätevä tulkitsemaan tai soveltamaan vieraan valtion oikeudellista aineistoa ilman sellaisen henkilön ohjausta, jolla on asianmukainen tietämys kyseisestä järjestelmästä. Asiantuntijatodisteita voi antaa kuka tahansa, jolla on siihen soveltuva tietämys tai kokemus, vaikka hän ei toimisi asianajajana kyseisessä maassa. Esimerkiksi tutkijoita on käytetty.

Yleensä jos osapuolet ovat eri mieltä vieraan valtion lain sisällöstä, se on selvitettävä asiantuntijoiden suullisella todistelulla, jonka kuluessa nämä voivat viitata asiakirjoihin, jotka voidaan esittää tuomioistuimelle. Jos erimielisyyttä ei ole, osapuolet voivat yksinkertaisesti sopia asiasta tai antaa valaehtoisen todistuksen.

Oletuksena on, että vieraan valtion laki on sama kuin Skotlannin laki. Tämä voidaan tietenkin kumota todistelulla, joka osoittaa tyydyttävästi vieraan valtion lain (erilaisen) sisällön.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Siviili- ja kauppaoikeuden sopimusvelvoitteita koskevissa asioissa lainvalintatilanteissa sovelletaan suoraan Rooma I ‑asetusta (asetus (EY) N:o 593/2008 sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista). Universaaliperiaate tarkoittaa, että kaikkia Rooma I ‑asetuksessa määriteltyjä lakeja sovelletaan riippumatta siitä, onko kyseessä jonkin EU:n jäsenvaltion laki.

Rooma I ‑asetusta ei sovelleta todisteluun tai menettelyihin, joita säädellään edelleen oikeuspaikan lailla. Poikkeuksena ovat säännöt, jotka määrittävät todistustaakan. Rooma I ‑asetuksen mukaan sitä säädellään lailla, joka säätelee asetuksen mukaista sopimusvelvoitetta. Muun muassa vanhentumisesta ja vanhentumisaikojen tulkinnasta sekä velvoitteen rikkomisesta ja sen seurauksista säädetään asetuksen mukaan sovellettavassa lainsäädännössä.

Rooma I ‑asetuksen tärkeimmät säännöt ovat seuraavat. Jos osapuolet ovat tehneet nimenomaisen lainvalinnan tai jos valinta voidaan osoittaa selvästi sopimuksen ehdoilla tai tapauksen olosuhteilla, tätä lakia sovelletaan.

Valinnanvapautta on rajoitettu. Rooma I ‑asetuksen 3 artiklassa säädetään, että jos lainvalinta tehdään, mutta kaikki muut ”tilanteen kannalta merkitykselliset osatekijät” sijaitsevat toisessa maassa, lainvalinta ei estä kyseisen maan lainsäädännön sellaisten säännösten soveltamista, joista ei voida poiketa sopimuksella. Asetuksen 9 artiklassa säädetään, että maan ensisijaisia pakottavia säännöksiä olisi sovellettava, vaikka osapuolet eivät olisi käyttäneet lainvalintavapautta. Lisäksi kuluttaja- ja työsopimuksissa valittu laki ei voi yleisesti estää kuluttajaa tai työntekijää saamasta sen järjestelmän pakottavien sääntöjen tarjoamaa suojaa, jota olisi sovellettu, jos valintaa ei olisi tehty.

Tapauksissa, joissa ei ole tehty nimenomaista tai selvästi osoitettavissa olevaa lainvalintaa, Rooma I ‑asetuksen 4 artiklassa vahvistetaan lisäsäännöt, jotka koskevat sovellettavan lain määrittämistä. Tämä on usein sidottu sen osapuolen asuinpaikkaan, joka ei maksa tuotteesta tai palvelusta, esimerkiksi myyjän asuinpaikkaan tavaroiden myyntiä koskevan sopimuksen kohdalla, pankkilainan lainanantajan tai takuusopimuksen takaajan asuinpaikkaan. Tämä olettamus voidaan kumota sen maan hyväksi, johon sopimus liittyy selvästi läheisemmin. Rooman yleissopimukseen, joka voi olla edelleen merkityksellinen Rooma I ‑asetuksen tulkinnan yhteydessä, liittyvä oikeuskäytäntö vahvistaa, että olettamuksen kumoamiseksi toista maata tukevilla osatekijöillä on oltava ainakin selvästi suurempi merkitys. Suurin osa tuomareista merkittävässä skotlantilaisessa oikeustapauksessa Caledonia Subsea v. Microperi SA meni pidemmälle ja totesi, että olettamus olisi kumottava vain, jos tapauksen poikkeuksellisissa olosuhteissa luonteenomaisen suorittajan asuinpaikalla ei ole todellista merkitystä.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annettua Rooma II ‑asetusta (asetus (EY) N:o 864/2007) sovelletaan sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin siviili- ja kauppaoikeuden alalla tilanteissa, joissa on kyse lainvalinnasta. Jotta asetuksessa määriteltyjä sääntöjä voidaan soveltaa, vahingon on täytynyt tapahtua tai sen tapahtumisen on oltava todennäköistä. Vahingolla tarkoitetaan ”seurausta”, joka aiheutuu oikeudenloukkauksesta/rikkomuksesta, perusteettomasta edusta, asiainhuollosta (sopimukseen perustumaton velvoite, joka johtuu ilman asianmukaista valtuutusta toisen henkilön asioiden yhteydessä suoritetusta teosta) tai sopimuksentekotuottamuksesta (sopimukseen perustumaton velvoite, joka johtuu ennen sopimuksen tekemistä tehdystä kaupasta). Rooma II ‑asetusta ei sovelleta muun muassa kunnianloukkaustapauksiin tai vastaaviin vieraan valtion lain nojalla esitettyihin vaatimuksiin.

Rooma II ‑asetuksen mukaan rikkomuksiin sovelletaan sen maan lakia, jossa vahinko tapahtuu. Erityissäännöissä määritetään tietyntyyppisiin sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki. Tämä koskee muun muassa tuotevastuuta, vilpillistä kilpailua, ympäristövahinkoja ja teollis- ja tekijänoikeuksien rikkomista. Asetuksessa vahvistetaan myös säännöt, jotka koskevat perusteetonta etua, asiainhuoltoa ja sopimuksentekotuottamusta. Asetuksen mukaan osapuolet voivat tietyissä olosuhteissa valita sovellettavan lain. Asetuksessa säädetään kuitenkin rajoituksista, jotka koskevat oikeuspaikan kansallisen lainsäädännön sääntöjen välttämistä asetuksen sääntöjen soveltamisen kautta ja sellaisen muun maan kuin valitun maan sääntöjen välttämistä, jossa kaikki tilanteen kannalta merkitykselliset tekijät vahingon aiheuttaneen tapahtuman ajankohtana sijaitsevat.

Skotlannissa on joitakin tapauksia, joihin ei sovelleta Rooma II ‑asetusta vaan vuonna 1995 kansainvälisestä yksityisoikeudesta annettua lakia tai common law’ta.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Kotipaikka

Skotlannissa aviottoman lapsen asema poistettiin vuonna 2006 perheoikeudesta (Skotlanti) annetun lain (Family Law (Scotland) Act 2006) 21 §:llä. Tämän seurauksena vuoden 2006 lain 22 §:n 2 momentissa säädetään, että jos a) alle 16-vuotiaan lapsen vanhemmilla on kotipaikka samassa maassa ja b) lapsi asuu yhden vanhemman kanssa tai molempien kanssa, lapsen kotipaikka on samassa maassa kuin lapsen vanhempien. Muissa tapauksissa 22 §:n 3 momentissa säädetään, että lapsella on kotipaikka siinä maassa, johon lapsella on toistaiseksi läheisin yhteys.

Kun henkilö on yli 16-vuotias, sovelletaan edelleen aiempaa kotipaikkaa, jollei hän asetu valitsemaansa kotipaikkaan (domicile of choice). Jotta henkilö voisi valita kotipaikan, hänen on tosiasiallisesti pitänyt muuttaa uuteen maahan, jossa hän haluaa asua, ja hänen on osoitettava aikomuksensa luopua aiemmasta kotipaikastaan ja myös aikomuksensa asua pysyvästi uudessa maassa. Jos henkilö lähtee valitusta kotipaikastaan, alkuperäistä kotipaikkaa (domicile of origin) sovelletaan, kunnes henkilöllä on uusi valittu kotipaikka.

Avioliitossa olevien henkilöiden kotipaikka arvioidaan nyt riippumatta toisen puolison kotipaikasta.

Vuonna 1973 kotipaikasta ja avioliittoasiain käsittelystä annetun lain (Domicile and Matrimonial Proceedings Act 1973) 1 §:ssä säädetään, että avioliitossa olevalla naisella on samat kotipaikkaa koskevat oikeudet kuin kaikilla muilla. Jos nainen kuitenkin solmi avioliiton ennen vuoden 1973 lakia (ja hankki näin aviomiehensä kotipaikan vanhan lain nojalla), hänellä säilyy tämä kotipaikka, ellei hän lähde sieltä tai hanki uutta valittua kotipaikkaa.

Nimi

Oikeus nimetä lapsi kuuluu vanhempien velvollisuuksiin ja oikeuksiin. Vanhempien velvollisuuksiin ja oikeuksiin liittyvässä riita-asiassa tuomioistuimen on Skotlannin vuonna 1995 lapsista annetun lain (Children (Scotland) Act 1995) 11 §:n mukaan otettava lapsen hyvinvointi huomioon ensisijaisena seikkana.

Aikuisilla on Skotlannissa yleensä oikeus kutsua itseään millä nimellä he tahtovat, jos se ei tapahdu vilpillisessä tarkoituksessa. Yli 16-vuotias henkilö, jonka syntymä on rekisteröity Skotlannissa tai joka on laillisesti adoptoitu Skotlannissa, voi hakea kansalliselta rekisteriltä (National Records of Scotland) rekisteröityä nimenmuutosta. Tämän palvelun käyttö ei kuitenkaan ole pakollista. Lisätietoja nimen muuttamisesta on seuraavalla rekisterin verkkosivustolla: Linkki avautuu uuteen ikkunaanNational Records of Scotland.

Oikeustoimikelpoisuus

Kelpoisuutta tehdä sopimuksia, tehdä testamentteja jne. säätelevät eri lait riippuen asiasta, johon kelpoisuuskysymys liittyy. Oikeustoimikelpoisuudesta vuonna 1991 annettu laki (Age of Legal Capacity (Scotland) Act 1991) on merkityksellinen tietyissä olosuhteissa. Vuoden 1991 oikeustoimikelpoisuuslain mukaan 16 vuotta täyttäneellä henkilöllä on kelpoisuus toteuttaa kaikkia oikeustoimia. Nuorempi henkilö on oikeustoimikelpoinen joissain olosuhteissa, joista säädetään laissa.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Skotlannin lainsäädäntö antaa vanhemmille (ja tietyille muille henkilöille, joilla on oikeus huolehtia lapsesta) vanhempien oikeuksia ja velvollisuuksia. Vanhempien oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään vuonna 1995 lapsista annetussa laissa (Children (Scotland) Act 1995). Skotlannin lakia sovelletaan aina, kun Skotlannin tuomioistuimilla on toimivalta, jollei vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen määräyksistä ja Bryssel II a ‑asetuksen säännöksistä muuta johdu. Adoptioasiat määräytyvät Skotlannin lainsäädännössä vuonna 2007 adoptiosta ja lapsista annetun lain (Adoption and Children (Scotland) Act 2007) mukaan.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Avioliitto on Skotlannissa pätevä vain, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Molempien osapuolten on oltava vapaita solmimaan avioliitto, heillä on oltava täysi oikeustoimikelpoisuus ja heidän on annettava täysi suostumuksensa avioliittoon.

Vuonna 2006 perheoikeudesta annetun lain 38 §:n 1 momentissa edellytetään myös, että avioliiton on oltava avioliiton solmimispaikan lain edellyttämien muodollisuuksien mukainen. Tämä koskee seremonian ja sen osatekijöiden pätevyyttä, esimerkiksi sitä, onko käytettävä jotakin tiettyä sanamuotoa, onko avioliitto solmittava tietyssä paikassa ja voidaanko avioliitto solmia valtakirjalla.

Kysymys siitä, onko avioliiton solmivalla henkilöllä avioliittokelpoisuus ja onko hän antanut täyden suostumuksensa avioliittoon, määräytyy sen paikan lain mukaan, jossa kyseisen henkilön kotipaikka oli välittömästi ennen avioliiton solmimista (vuoden 2006 lain 38 §:n 2 momentti). Skotlannissa laillinen avioliiton solmimisikä on 16 vuotta. Avioliiton molempien osapuolten on annettava aito ja vakavasti otettava suostumuksensa.

Skotlanti tunnustaa nyt myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliiton vuonna 2014 avioliitosta ja rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain (Marriage and Civil Partnership (Scotland) Act 2014) nojalla. Tämä koskee sekä Skotlannissa että ulkomailla solmittuja samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoja.

Jos avioliitolle ei ole oikeudellista estettä, kuka tahansa voi mennä naimisiin Skotlannissa. Skotlannissa ei vaadita, että pareilla, jotka haluavat mennä maassa naimisiin, olisi kotipaikka Skotlannissa, vaikka EU:n ulkopuolelta tulevat henkilöt saattavatkin tarvita maahanmuuttoselvityksen.

Rekisteröity parisuhde ja samaa sukupuolta olevien avioliitto

Skotlannin laissa tunnustetaan myös rekisteröidyt parisuhteet vuonna 2004 rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain (Civil Partnership Act 2004) mukaisesti. Vuoden 2004 lain 85 §:ssä säädetään, että rekisteröity parisuhde muodostetaan, kun kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä allekirjoittaa täytetyn rekisteröityä parisuhdetta koskevan suunnitelman kahden 16 vuotta täyttäneen todistajan ja valtuutetun rekisterinpitäjän läsnä ollessa.

Vuoden 2004 laissa säädetään erikseen myös Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella muodostetuista rekisteröidyistä parisuhteista. Ulkomailla solmittua samaa sukupuolta olevien rekisteröityä parisuhdetta, joka on laillisesti solmittu Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella, kohdellaan Skotlannissa rekisteröitynä parisuhteena edellyttäen, että se täyttää tietyt vuoden 2004 lain vaatimukset.

Avoliitto

Yleinen sääntö Skotlannissa on, että jos pari asuu yhdessä kuin olisi avioliitossa, heidän avoliittonsa synnyttää tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Skotlannin vuoden 2006 perheoikeudesta annetussa laissa säädetään avoliitossa elävien parien oikeuksista (jotka koskevat yhtäläisesti sekä samaa sukupuolta että eri sukupuolta olevia pareja). Esimerkiksi 26 §:ssä säädetään tiettyjä kotitaloustavaroita koskevista oikeuksista, 27 §:ssä viitataan tiettyihin rahaan ja varallisuuteen liittyviin oikeuksiin, 28 §:ssä säädetään taloudellisista kysymyksistä asumuseron yhteydessä, 29 §:ssä säädetään taloudellisista kysymyksistä tilanteessa, jossa toinen kumppaneista kuolee jättämättä testamenttia ja 30 §:ssä säädetään kansalaisten suojelemisesta hyväksikäytöltä.

Avioero ja asumusero

Avio- ja asumuseroon liittyvissä asioissa Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännössä (eli vuonna 1973 kotipaikasta ja avioliittoasiain käsittelystä annetussa laissa ja vuonna 2004 rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa) säädetään, milloin Skotlannin tuomioistuimet ovat toimivaltaisia avioero- ja mitätöintiasioissa. Lisätietoa on saatavilla Skotlannin tuomioistuinten verkkosivustolla osoitteessa Linkki avautuu uuteen ikkunaanScottish Courts and Tribunals.

Elatusvelvollisuus

Elatusasioissa työ- ja eläkeministeriö (Department for Work and Pensions) tarjoaa lakisääteistä lasten elatusapupalvelua kaikkialla Isossa-Britanniassa: Linkki avautuu uuteen ikkunaanchild maintenance service.

Skotlannissa säädetään perheoikeudesta vuonna 1985 annetussa laissa myös perheenjäsenten, kuten puolisoiden ja lasten, elatusvelvollisuuksista. Elatusvelvollisuus on velvoite antaa olosuhteisiin nähden kohtuullista tukea.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

Skotlannilla on oikeudellinen järjestelmä, jolla säädellään taloudellisia kysymyksiä avioeron tai rekisteröidyn parisuhteen purkamisen yhteydessä. Skotlannin laissa säädetään tietyistä periaatteista, jotka on otettava huomioon päätettäessä taloudellisista kysymyksistä ja aviovarallisuuden jakamisesta, ja nämä periaatteet sisältyvät vuonna 1985 perheoikeudesta annettuun lakiin.

Skotlannin lainsäädännössä yleissääntö on, että aviovarallisuuden nettoarvo olisi jaettava tasapuolisesti osapuolten kesken, ellei jokin syy estä oikeudenmukaista ja tasapuolista jakamista. Aviovarallisuudella tarkoitetaan kaikkea avioliiton tai parisuhteen osapuolille kuuluvaa omaisuutta, joka on hankittu ennen avioliittoa tai rekisteröityä parisuhdetta tai sen aikana. Vuoden 1985 lain 9 §:ssä säädetään periaatteista, jotka tulee ottaa huomioon, kun määrätään taloudellisista kysymyksistä avioeron tai rekisteröidyn parisuhteen purkamisen yhteydessä. Periaatteiden tulisi auttaa päättämään, onko aviovarallisuus jaettava tasapuolisesti osapuolten kesken vai pitäisikö toisen puolison tai parisuhteen osapuolen saada toista suurempi osuus.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Lakimääräisen perimyksen tapauksessa (eli kun testamenttia ei ole) sovelletaan irtaimen omaisuuden perintösaantoon testamentin tekijän kuolinpäivän kotipaikan lakia ja kiinteän omaisuuden perintösaantoon sen maan lakia, jossa kiinteistö sijaitsee kuolinpäivänä. Samoja sääntöjä sovelletaan, kun on kyse ”laillisista oikeuksista” (eli tiettyjen perheenjäsenten sellaisista oikeuksista osuuteen vainajan kuolinpesästä, joita ei voida kumota testamentilla). Lailliset oikeudet on otettava huomioon sekä lakimääräisen että testamenttiin perustuvan perimyksen kohdalla. On huomattava, että tällä hetkellä Skotlannin lain mukaan lailliset oikeudet koskevat vain irtainta kuolinpesää, joten ne ovat käytettävissä vain, jos vainajan kotipaikka oli kuolinhetkellä Skotlannissa. Tapauksissa, joissa on tehty testamentti, testamentin tekijän kelpoisuutta tehdä testamentti säätelee irtaimen omaisuuden osalta hänen testamentin tekopäivän kotipaikkansa laki sekä kiinteän omaisuuden osalta sen maan laki, jossa omaisuus sijaitsee.

Testamenteista vuonna 1963 annetun lain (Wills Act 1963) mukaan testamentin katsotaan olevan pätevästi tehty (”muodollisesti pätevä”) (esim. oikeassa muodossa, oikea määrä todistajia), jos se on jonkin seuraavista kansallisista laeista mukainen: sen paikan laki, jossa testamentti tehtiin (allekirjoitettiin ja todistettiin); testamentin tekijän tekohetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki; testamentin tekijän kuolinhetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki. Se on myös muodollisesti pätevä kiinteän omaisuuden osalta, jos se täyttää omaisuuden sijaintimaan laissa asetetut edellytykset.

Irtainta omaisuutta koskevat testamentin säännökset ovat päteviä ja täytäntöönpanokelpoisia (”aineellisesti päteviä”) (esimerkiksi testamentin nojalla pätevästi perittävää osuutta kuolinpesästä koskevat rajoitukset), jos testamentti on testamentin tekijän kuolinpäivän kotipaikan lain mukainen. Kiinteää omaisuutta koskeva testamentti on aineellisesti pätevä, jos se on sen maan lain mukainen, jossa omaisuus sijaitsee kuolinpäivänä.

Testamenttia tulkitaan testamentin tekijän tarkoittaman lain mukaan. Tarkoitus voi olla nimenomainen tai se voidaan tulkita testamentin kielestä. Muussa tapauksessa sen oletetaan irtaimen omaisuuden osalta olevan testamentin tekijän testamentin tekopäivän kotipaikan laki. Tätä sääntöä sovelletaan todennäköisesti myös kiinteään omaisuuteen. Poikkeustapauksissa, joissa testamentissa ei selvästi mainita lakia, on sovellettu kuolinpäivän kotipaikan lakia.

On syytä huomata, että vuoden 1963 lain 4 §:n mukaan

testamentin rakennetta ei saa muuttaa testamentin tekijän kotipaikan muutoksen vuoksi testamentin täytäntöönpanon jälkeen.

Testamentin väitetyn peruuttamisen aineellinen pätevyys määräytyy irtaimen omaisuuden osalta testamentin tekijän kotipaikan lain mukaan väitetyn peruutuksen päivänä ja sen paikan lain mukaan, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee, jos peruuttaminen vaikuttaisi kyseiseen omaisuuteen. Testamentti, jonka tarkoituksena on kumota aikaisempi pätevä testamentti tai aikaisemman pätevän testamentin määräys, katsotaan muodollisesti päteväksi, jos aiemman testamentin kumoava testamentti on minkä tahansa sellaisen maan lain mukainen, jonka nojalla peruutettua testamenttia tai määräystä olisi kohdeltu asianmukaisesti täytäntöönpantuna.

3.8 Kiinteä omaisuus

Omaisuuden sijaintipaikan laki määrää, luokitellaanko omaisuus irtaimeksi vai kiinteäksi.

Kiinteän omaisuuden osalta sovellettava laki on omaisuuden sijaintipaikan laki. Tämä koskee kaikkia liiketoimeen liittyviä kysymyksiä, kuten kelpoisuutta, muodollisuuksia ja aineellista pätevyyttä. Maa-alueiden ja muiden kiinteiden omaisuuserien siirron ja siirron osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia säätelevän sopimuksen välillä on ero. Viimeksi mainittua säätelevät erilliset sovellettavat oikeussäännöt (erityisesti Rooma I ‑asetuksen mukaiset).

Aineellisen irtaimen omaisuuden kohdalla sovelletaan sen paikan lakia, jossa kiinteistö sijaitsee sen tapahtuman ajankohtana, jonka väitetään vaikuttaneen sen omistusoikeuteen. Tämän yleissäännön mukaisesti hankitun aineellisen irtaimen omaisuuden omistusoikeus tunnustetaan yleensä päteväksi Skotlannissa. Sopimuskysymyksiin sovelletaan tietenkin Rooma I ‑asetusta.

3.9 Maksukyvyttömyys

Yhdistynyt kuningaskunta on osapuolena maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1346/2000, jossa säädetään olennaiset säännöt menettelyyn, jossa velallinen menettää osittain tai kokonaan määräysvallan omaisuuteensa ja jossa määrätään selvittäjä, kun velallisen pääasialliset intressit ovat EU:n jäsenvaltiossa (Tanskaa lukuun ottamatta). Jos Skotlannin tuomioistuimilla on toimivalta (tämä pätee, jos velallisen pääasialliset intressit olivat keskittyneet Skotlantiin, jonka oletetaan olevan rekisteröity toimipaikka), sovelletaan Skotlannin lakia.

Tapauksissa, jotka eivät kuulu asetuksen (EY) N:o 1346/2000 soveltamisalaan, sovelletaan Skotlannin lakia, jos Skotlannin tuomioistuimilla on toimivalta ja ne käyttävät sitä.

Päivitetty viimeksi: 07/06/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Minkä valtion lainsäädäntöä sovelletaan? - Gibraltar

1 Voimassa olevien lainvalintasääntöjen lähteet

1.1 Kansalliset säännöt

Gibraltarin lainvalintasäännöt, jotka koskevat tällä hetkellä sovellettavaa lainsäädäntöä, johtuvat pääasiassa suoraan sovellettavista EU:n säädöksistä. Siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa nämä ovat asetus (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista ja asetus EY N:o 864/2007 (Rooma II) sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista. Sopimuksista (sovellettava laki) annettu laki (The Contracts (Applicable Law) Act), jolla pantiin täytäntöön vuoden 1980 Rooman yleissopimus, on edelleen merkityksellinen ennen 17 päivää joulukuuta 2009 tehtyihin sopimuksiin nähden (Rooma I -asetusta sovelletaan kyseisenä päivänä tai sen jälkeen tehtyihin sopimuksiin). Asetusta sovelletaan tapauksiin, joissa vahinko on tapahtunut 11 päivän tammikuuta 2009 jälkeen. Perinteisiä common law’n (oikeuskäytännön) sääntöjä sovelletaan edelleen kunnianloukkausrikkomuksiin sekä perintö- ja varallisuusoikeuteen. Esimerkiksi sopimuksista (sovellettava laki) annetulla lailla toteutetaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehtyä Rooman yleissopimusta.

Perheasioissa sovellettavaa lakia koskevien sääntöjen lähteenä on yleensä common law joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Gibraltarin lakia sovelletaan yleensä perheasioissa, lukuun ottamatta vähäisiä poikkeuksia common law’ssa (esimerkiksi avioliiton mitättömyyden yhteydessä) tai statute law ‑säädöskokoelmassa (esimerkiksi elatusavun yhteydessä elatusavusta annetun lain (Maintenance Act) ja elatusavun vastavuoroisesta täytäntöönpanosta annetun lain (Maintenance Orders (Reciprocal Enforcement) Act) nojalla). EU:n asetuksen (EY) N:o 2201/2003 ja 19. lokakuuta 1996 tehdyn Haagin yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa huoltajuutta ja lastensuojelua koskevissa asioissa sovellettavan lainsäädännön säännöt sisältyvät vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen nojalla perheoikeudellisista menettelyistä (lapset) vuonna 2011 annettuihin sääntöihin (Family Proceedings (Children) (1996 Hague Convention) Rules 2011) ja vuoden 1996 yleissopimuksen 15 artiklaan eli Gibraltarin lakia sovelletaan vähäisin poikkeuksin.

Gibraltarin lainvalintasäännöt perustuvat sekä säädöskokoelmaan (statutes) että oikeuskäytäntöön (common law) kuuluviin lähteisiin, joiden painotus vaihtelee oikeudenalojen välillä. Esimerkiksi sopimusasioihin liittyvää lainvalintaa säädellään nyt lähinnä sopimuksista (sovellettava laki) annetulla asetuksella (Contracts (Applicable Law) Ordinance). Toisaalta voidaan todeta, että joillakin näistä säädöksistä saatetaan voimaan kansainvälisiä sopimuksia (tällaiset sopimukset, jotka eivät ole suoraan vaikuttavia EU:n säädöksiä, edellyttävät säädöstä tullakseen voimaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja sitä kautta Gibraltarissa). Esimerkiksi sopimuksista (sovellettava laki) annetulla asetuksella saatetaan voimaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehty Rooman yleissopimus.

1.2 Voimassa olevat monenväliset sopimukset

Testamenttimääräysten muotoa koskevista lakiristiriidoista vuonna 1961 tehty Haagin yleissopimus, laajennettu koskemaan Gibraltaria vuonna 1964

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista vuonna 1980 tehty Rooman yleissopimus, laajennettu koskemaan Gibraltaria vuonna 1994 (jonka korvasi Rooma I ‑asetus 17 päivänä joulukuuta 2009 tai sen jälkeen tehtyjen sopimusten osalta)

Trusteihin sovellettavasta laista ja niiden tunnustamisesta 1 päivänä heinäkuuta 1985 tehty Haagin yleissopimus, laajennettu koskemaan Gibraltaria vuonna 1989

1.3 Pääasialliset voimassa olevat kahdenväliset sopimukset

Tiedossa ei ole kahdenvälisiä lainvalintamääräyksiä sisältäviä sopimuksia, joissa Yhdistynyt kuningaskunta olisi osallisena.

On kuitenkin huomattava, että vaikka vuonna 1980 tehdyssä Rooman yleissopimuksessa ja Haagin yleissopimuksissa sallitaan valtion soveltaa jotakin muuta lainvalintajärjestelmää ”sisäisiin” ristiriitoihin, kuten Englannin ja Walesin ja Skotlannin lakien välisiin ristiriitoihin, Yhdistynyt kuningaskunta on päättänyt olla käyttämättä tätä välinettä. Näin ollen Rooman yleissopimuksen (ennen 17 päivää joulukuuta 2009 tehtyjen sopimusten osalta) ja Haagin yleissopimusten sääntöjä sovelletaan Yhdistyneen kuningaskunnan eri lainkäyttöalueiden välisiin ristiriitoihin sekä kansainvälisiin ristiriitoihin.

2 Lainvalintasääntöjen soveltaminen

2.1 Tuomarin velvollisuus soveltaa lainvalintasääntöjä omasta aloitteestaan

Yleisesti katsotaan, että lainvalintasääntöjä sovelletaan vain, jos ainakin yksi osapuolista on vedonnut niiden soveltamiseen. Jos siihen ei ole vedottu tai jos vieraan valtion lain sisällöstä ei ole tyydyttävää näyttöä, tuomari soveltaa asiaan yleensä Gibraltarin lakia. Tämä sääntö liittyy todisteluun ja menettelyihin, joten siihen eivät vaikuta EU:n asetukset, vuonna 1980 tehty Rooman yleissopimus tai muut vastaavat lähteet.

2.2 Renvoi

EU:n asetuksissa suljetaan pois takaisin- ja edelleenviittausperiaatteen (renvoi) soveltaminen tapauksissa, joita säännellään EU:n lainvalintasäännöillä, ja tämä oli vallitseva näkemys myös sopimuksista (sovellettava laki) annetussa laissa. Näin ollen jos gibraltarilainen lainvalintasääntö velvoitteen rikkomisesta johtuvassa vahingonkorvausasiassa viittaa Ranskan lainsäädäntöön, sovelletaan Ranskan kansallista lakia, vaikka ranskalainen tuomioistuin olisi soveltanut jonkin toisen maan lakia. Yksi perustelu, jonka nojalla takaisin- ja edelleenviittausta ei käytetä näillä aloilla, näyttäisi olevan se, että sen soveltaminen kumoaisi statute law’ssa vahvistetut monimutkaiset säännöt.

Takaisin- ja edelleenviittauksen rooli muilla oikeudenaloilla on nyt jokseenkin vähäinen, ja joissakin tapauksissa se ei ole täysin selvä. Voidaan sanoa, että takaisin- ja edelleenviittausta sovelletaan ulkomailla sijaitsevaan maa-alueeseen, johon sovelletaan Gibraltarin lain nojalla omaisuuden sijaintipaikan lakia (lex rei sitae). Tällaisissa tapauksissa on olemassa käytännöllinen tarve soveltaa samaa lakia kuin siinä tuomioistuimessa, jonka lainkäyttöalueella kiinteistö sijaitsee, jotta voidaan kasvattaa sitä mahdollisuutta, että mahdollinen kiinteistöä koskeva gibraltarilaisen tuomioistuimen päätös tulee voimaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ulkomailla sijaitsevaa aineellista irtainta omaisuutta koskevissa päätöksissä viittaus omaisuuden sijaintipaikan lakiin ei yleensä sisällä takaisin- ja edelleenviittausta.

Perheasioissa on jonkin verran oikeuskäytäntöä, jonka mukaan takaisin- ja edelleenviittausperiaatetta voidaan soveltaa tietyissä olosuhteissa.

On kuitenkin huomattava, että monissa tapauksissa ulkomaisten lainvalintasääntöjen sisällön selvittäminen on kallista ja osapuolet päättävät usein olla vetoamatta niiden soveltamiseen (ks. edellä kohta 2.1). Takaisin- ja edelleenviittauksen soveltamisesta on käyty vilkasta akateemista keskustelua. Lakiristiriitoja koskevissa säädöksissä vallitseva näkemys on, että takaisin- ja edelleenviittausta ei sovelleta. Näin ollen jos gibraltarilainen lainvalintasääntö velvoitteen rikkomisesta johtuvassa vahingonkorvausasiassa viittaa Ranskan lainsäädäntöön, sovelletaan Ranskan kansallista lakia, vaikka ranskalainen tuomioistuin olisi soveltanut jonkin toisen maan lakia. Yksi perustelu, jonka nojalla takaisin- ja edelleenviittausta ei käytetä näillä aloilla, näyttäisi olevan se, että sen soveltaminen kumoaisi statute law’ssa vahvistetut monimutkaiset säännöt.

Takaisin- ja edelleenviittausta näytetään kuitenkin sovellettavan irtaimen ja kiinteän omaisuuden perimykseen ja tällaisen omaisuuden mahdolliseen siirtoon yleensä, jos Gibraltarin lainvalintasäännöissä on viitattu kotipaikan lakiin tai kiinteän omaisuuden sijaintipaikan lakiin, sekä perheoikeudellisiin asioihin (joissa viitataan kotipaikan lakiin). Tällaisissa tapauksissa on olemassa käytännöllinen tarve soveltaa samaa lakia kuin siinä tuomioistuimessa, jonka lainkäyttöalueella kiinteistö sijaitsee, jotta voidaan kasvattaa sitä mahdollisuutta, että mahdollinen kiinteistöä koskeva gibraltarilaisen tuomioistuimen päätös tulee voimaan. On kuitenkin huomattava, että monissa tapauksissa ulkomaisten lainvalintasääntöjen sisällön selvittäminen on kallista ja osapuolet päättävät usein olla vetoamatta niiden soveltamiseen (ks. edellä kohta 2.1).

2.3 Liittymän muuttuminen

Ongelma ratkaistaan määrittelemällä jokaisessa lainvalintasäännössä ajankohta, jona liittymää tarkastellaan. Esimerkiksi irtaimen omaisuuden siirtojen yhteydessä sovellettava laki on se, jota sovelletaan kyseisen irtaimiston sijaintipaikassa siirron ajankohtana, jos kyseisen toimen väitetään vaikuttaneen irtaimen omaisuuden omistusoikeuteen.

2.4 Poikkeukset normaaliin lainvalintasääntöjen soveltamiseen

Perinteisten sääntöjen mukaan Gibraltarin tuomioistuimet voivat kieltäytyä soveltamasta vieraan valtion lakia, joka on vastoin Gibraltarin oikeusjärjestyksen perusteita. Kynnys on kuitenkin hyvin korkea, esimerkiksi silloin, kun se johtaisi tulokseen, joka on täysin gibraltarilaisen tuomioistuimen oikeudenkäytön perustavanlaatuisten vaatimusten vastainen. Yhdistyneen kuningaskunnan kansainväliset velvoitteet, erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimus, vaikuttavat Gibraltarin oikeusjärjestyksen perusteisiin. Ihmisoikeuksien loukkaukset ovat yksi tunnettu esimerkki oikeusjärjestyksen perusteista tehtävästä poikkeuksesta. Toinen esimerkki on se, että laki rikkoo räikeästi kansainvälisen oikeuden keskeisiä sääntöjä (esimerkiksi Irakin vuonna 1990 toteuttama Kuwaitin miehitys).

Lisäksi Rooma I- ja Rooma II ‑asetuksissa säädetään nyt oikeuspaikan ensisijaisten pakottavien sääntöjen soveltamisesta riippumatta siitä, mitä lakia sopimukseen muutoin sovelletaan. Nämä säännöt kuuluvat yleensä kuluttaja- ja työoikeuden alaan tai jotakin kansainvälistä yleissopimusta täydentävään lainsäädäntöön.

2.5 Vieraan valtion lain sisällön selvittäminen

Vieraan valtion lain sisältö on selvitettävä kuten tosiseikan sisältö. Näin ollen vieraan valtion lain sisällön selvittäminen on osapuolten velvollisuus; tuomarit eivät saa itse tutkia vieraan valtion lain sisältöä. Jos osapuolten toimittama näyttö on ristiriidassa, tuomari voi arvioida asiantuntijoiden uskottavuutta ja ottaa huomioon ensisijaisen näytön (esimerkiksi vieraan valtion säädökset ja oikeustapaukset), erityisesti silloin, kun ne on kirjoitettu englanniksi ja niissä käytetään gibraltarilaiselle tuomarille tuttuja käsitteitä.

Vieraan valtion lain sisältö selvitetään yleensä asiantuntijatodistelulla. Vieraan valtion säädöstekstin, oikeustapauksen tai viranomaisen antaman tekstin toimittaminen tuomioistuimeen ei riitä. Asiantuntijatodisteita vieraan valtion lain sisällöstä voi antaa kuka tahansa, joka tietämyksensä tai kokemuksensa ansiosta on siihen riittävän pätevä, riippumatta siitä, voiko hän harjoittaa lainopillista ammattia kyseisellä lainkäyttöalueella. Useimmiten asiantuntijat ovat kuitenkin kyseisen lainkäyttöalueen tutkijoita tai oikeusalan ammattilaisia. Jos vieraan valtion lain sisältö on selvitetty aikaisemmassa oikeustapauksessa Gibraltarissa tai Englannissa, kyseiseen tapaukseen voidaan viitata näyttönä vieraan valtion lain sisällöstä, ja voidaan olettaa, että se on sama kuin aikaisemmassa tapauksessa oli selvitetty, jollei toisin näytetä.

Todistustaakka on vieraan valtion lakiin vetoavalla osapuolella. Jos vieraan valtion lakia ei ole selvitetty tyydyttävästi, yleissääntönä on, että silloin noudatetaan Gibraltarin lakia. Niissä tapauksissa, joissa ei ole syytä ajatella, että vieraan valtion laki muistuttaisi millään muotoa Gibraltarin lakia (esimerkiksi toisen eurooppalaisen lainkäyttöalueen verosäädös), kanne voidaan kuitenkin hylätä.

3 Lainvalintasäännöt

3.1 Sopimusvelvoitteet ja oikeustoimet

Kaikissa sopimusvelvoitteita ja lainvalintaa koskevissa tapauksissa Rooma I ‑asetusta sovelletaan suoraan. Rooma I ‑asetuksen lainvalintasääntöjä voidaan soveltaa myös tapauksiin, joita Gibraltarin kansallisessa lainsäädännössä ei katsota sopimusoikeudellisiksi (esimerkiksi silloin, kun sopimus ei ole vastikkeellinen vaan kyse on esimerkiksi lahjasta).

Menettelylliset seikat määräytyvät lex forin (oikeuspaikan laki) mukaan. Näin ollen vahinkojen määrän (mutta ei vahinkojen tyypin) ja todistelukeinojen arviointia säätelee oikeuspaikan laki. Vanhentumisajat ovat olennaisia, joten sopimusvelvoitteiden osalta ne määritellään asetuksen nojalla sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Tärkeimmät sisältöä koskevat säännöt ovat seuraavat.

Jos osapuolet ovat tehneet nimenomaisen lainvalinnan tai lainvalinta voidaan osoittaa kohtuullisen varmasti, tätä lakia sovelletaan. Valinta osoitetaan todennäköisesti kohtuullisella varmuudella, jos sopimus on vakiomuotoinen ja tähän muotoon tiedetään sovellettavan tiettyä lakia (esimerkiksi Lloyd’sin merivakuutuskirja) tai kun otetaan huomioon osapuolten väliset aiemmat toimet. Jos oikeuspaikasta on tehty sopimus, se riittää usein osoittamaan, että tarkoitus oli valita kyseisen tuomioistuimen laki, mutta näin ei aina ole. Jos välimiesmenettelyä koskevassa sopimuksessa täsmennetään välimiesten valintakriteerit, tämä mahdollistaa helpommin päätelmän lainvalinnasta, mutta jos välimiesten nimittäminen jätetään kansainvälisen elimen tehtäväksi, on paljon epätodennäköisempää, että valinta on osoitettu kohtuullisella varmuudella.

Valinnanvapautta on rajoitettu monella tapaa. Ensinnäkin kuluttaja- ja työsopimuksissa lainvalinta ei voi estää kuluttajaa tai työntekijää saamasta sen lain nojalla voimassa olevien pakottavien sääntöjen antamaa suojaa, jota tapaukseen olisi sovellettu, jos nimenomaista lainvalintaa ei olisi tehty. Toiseksi, jos kaikki tilanteen osatekijät liittyvät yhteen maahan, eri lain valinta ei voi estää kyseisen maan pakottavien sääntöjen vaikutusta. Kuluttajia suojataan myös vakuutussopimuksiin liittyvillä säännöillä. On myös huomattava, että jos valinnan vaikuttavuudesta on erimielisyyttä (esitetään esimerkiksi väite pakottamisesta), kysymys siitä, oliko tällainen valinta vaikuttava, ratkaistaan oletetusti sovellettavan lain mukaan (eli sen lain, joka säätelisi sopimusta, jos valinta olisi pätevä), paitsi jos se olisi ”kohtuutonta” (jolloin voidaan soveltaa sen osapuolen asuinpaikan lakia, joka väittää, ettei ole antanut suostumustaan).

Tapauksissa, joissa ei ole tehty nimenomaista lainvalintaa tai sellaista, joka voidaan osoittaa kohtuullisella varmuudella, Rooma I ‑asetuksessa säädetään erityisistä säännöistä sopimuksen tyypin mukaan, mutta jos nämä säännöt eivät ole sitovia, laki on yleensä luonteenomaisen suorittajan asuinpaikan laki. Luonteenomaista suorittajaa ei aina ole helppo määrittää, mutta se on yleensä osapuoli, joka ei maksa tavarasta tai palvelusta (esimerkiksi tuotteen myyjä, lainanantaja pankkitapahtumassa tai takaaja takaussopimuksessa ovat luonteenomaisia suorittajia). Tämä olettamus voidaan kumota sen maan hyväksi, johon sopimus liittyy läheisemmin.

3.2 Sopimukseen perustumattomat velvoitteet

Sopimukseen perustumattomien velvoitteiden osalta useimmissa tapauksissa sovelletaan Rooma II ‑asetusta. Lakia sovelletaan ainoastaan sellaisiin vahingonkorvauskysymyksiin, jotka eivät kuulu asetuksen soveltamisalaan, ja kunnianloukkausta säädellään edelleen common law’n avulla (ks. jäljempänä). Myös vanhentumisajat määräytyvät sovellettavan lain mukaan.

Rooma II ‑asetuksen mukaan yleinen sääntö on soveltaa vahingon syntymispaikan lakia. Erityissäännöissä määritetään tietyntyyppisiin sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettava laki. Tämä koskee muun muassa tuotevastuuta, vilpillistä kilpailua, ympäristöön liittyviä vahingonkorvauksia ja teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyviä vahingonkorvauksia. Asetuksessa annetaan myös osapuolille mahdollisuus valita sovellettava laki tietyissä olosuhteissa, mutta tätä säännöstä ei voida käyttää EU:n tai kansallisen lainsäädännön pakottavien sääntöjen välttämiseksi. On huomattava, että vahinkojen arviointi kuuluu sovellettavan lain soveltamisalaan.

Kuten edellä todettiin, kunnianloukkaukseen (joka sisältää omaisuutta koskevan herjauksen (slander of title, slander of goods), panettelun ja kaikki vieraan valtion oikeuden mukaiset vaatimukset, jotka vastaavat [tällaista] vaatimusta tai ovat luonteeltaan sen mukaisia) sovelletaan edelleen common law’ta. Tällaisissa tapauksissa sovelletaan ”double actionability” ‑sääntöä: vahingonkorvauskanne voidaan nostaa Gibraltarissa vain, jos se voidaan nostaa siviilikanteena sen vieraan valtion lainkäyttöalueen lain mukaan, jossa teko (yleensä julkaisu) on tapahtunut, ja jos teko olisi tapahtunut Gibraltarissa, siitä voitaisiin nostaa siviilikanne Gibraltarin lain mukaan. Tämä sääntö on pidetty voimassa tiedotusvälineiden organisaatioiden painostettua siihen pelätessään vieraiden valtioiden sortavien lakien soveltamista. Tähän sääntöön on kuitenkin olemassa poikkeus: jos toisella maalla on merkittävämpi suhde tapahtumaan ja osapuoliin, sovelletaan sen sijaan kyseisen lainkäyttöalueen lakia. On huomattava, että tämä oikeudenala on erityisen epävarma.

Trustien hallinnointiin sovellettavaa lakia säädellään trusteista annetulla lailla (Trustees Act), jolla pannaan täytäntöön trusteihin sovellettavasta laista tehty Haagin yleissopimus. Sen mukaan sovellettava laki on toimitsijamiehen valitsema tai, jos tällaista valintaa ei ole tehty, laki, johon trusti on läheisimmin sidoksissa. Laissa määritellään trustin pätevyys, sen rakenne, vaikutukset ja hallinnointi.

3.3 Henkilöoikeudellinen asema ja sen vaikutus henkilötietoihin (nimi, asuin- ja kotipaikka, oikeuskelpoisuus)

Henkilön syntyessä hänen kotipaikkansa (domicile of origin) on sama kuin lapsen isän kotipaikka lapsen syntymähetkellä, jos lapsi on aviolapsi. Jos lapsi on syntynyt avioliiton ulkopuolella tai isä on syntymähetkellä kuollut, lapsen kotipaikka on sama kuin lapsen äidin. Tätä sääntöä sovelletaan edelleen, kunnes lapsi on 16-vuotias (eli lapsen kotipaikka muuttuu isän tai äidin kotipaikan mukaan).

Kun henkilö on yli 16-vuotias, sovelletaan edelleen domicile of origin ‑sääntöä, jollei hän asetu valitsemaansa kotipaikkaan (domicile of choice). Asettuakseen valitsemaansa kotipaikkaan henkilön on tosiasiallisesti asuttava asianomaisella lainkäyttöalueella ja aiottava asua siellä toistaiseksi tai pysyvästi. Jos jompikumpi näistä tekijöistä ei enää päde, ei enää sovelleta domicile of choice ‑sääntöä ja kotipaikaksi tulee alkuperäinen kotipaikka.

Vaimon kotipaikka ei enää määräydy aviomiehen kotipaikan perusteella vaan itsenäisesti.

Kelpoisuus tiettyjen oikeustoimien tekemiseen (esimerkiksi sopimiseen, testamentin tekemiseen tai avioliiton solmimiseen) määräytyy kyseistä aluetta koskevien sääntöjen mukaan, ja sitä käsitellään asianomaisissa kohdissa.

3.4 Vanhempi–lapsi-suhteen vahvistaminen, mukaan lukien adoptio

Huoltajuuteen ja lastensuojeluun liittyvät asiat määräytyvät yleensä Gibraltarin lainsäädännön mukaan. Poikkeuksia ovat esimerkiksi (edellä käsitellyt) vuoden 1996 Haagin yleissopimukseen liittyvät ja Bryssel II a ‑asetuksen soveltamisalaan kuuluvat asiat. Aviolapsi- ja adoptioasiat määräytyvät myös yleensä Englannin lainsäädännön mukaan, tietyin poikkeuksin.

3.5 Avioliitto, avoliitto, muu parisuhde, avioero, asumusero, elatusvelvollisuus

Avioliiton muodollista pätevyyttä koskee yleensä avioliiton solmimispaikan laki tietyin poikkeuksin.

Henkilön kelpoisuus solmia avioliitto määräytyy yleensä asianomaisen henkilön kotipaikan mukaan avioliittoa välittömästi edeltävänä ajankohtana. Tässä laissa säädetään muun muassa siitä, ovatko osapuolet antaneet suostumuksensa, ikävaatimuksista ja siitä, kenen perheeseen laajassa mielessä kuuluvan henkilön kanssa ei saa solmia avioliittoa. Ikää koskeva erityisedellytys on, että avioliitto ei ole pätevä, jos jompikumpi puolisoista oli avioliiton solmimishetkellä alle 16-vuotias ja hänen kotipaikkansa on Gibraltarissa. Avioliitto voidaan kuitenkin solmia, jos ennen tapahtumaa haetaan erityisavioliittolupa.

Avioero- tai asumuseroasioissa sovelletaan yleensä Gibraltarin lakia vähäisin poikkeuksin.

Elatusvelvoitteiden osalta sovelletaan yleensä Gibraltarin lakia tietyin poikkeuksin.

3.6 Avio-oikeuden alainen omaisuus

’Avio-oikeuden alainen omaisuus’ ei ole common law’ssa yleisesti tunnettu käsite. Avioeroa, asumuseroa tai vihkimisen mitättömyyttä koskevissa taloudellisissa kysymyksissä tai elatusapuasioissa Gibraltarin tuomioistuimet soveltavat yleensä Gibraltarin lakia tai Englannin ja Walesin lakia, kun se on mahdollista, vähäisin poikkeuksin.

3.7 Testamentit ja perinnöt

Lakimääräisen perimyksen tapauksessa (eli kun testamenttia ei ole) sovelletaan irtaimen omaisuuden perintösaantoon testamentin tekijän kuolinhetken kotipaikan lakia ja kiinteän omaisuuden perintösaantoon kiinteistön sijaintipaikan lakia.

Jos testamentti on olemassa (testamenttiin perustuva perimys), testamentin tekijän kelpoisuus tehdä testamentti irtaimesta omaisuudesta määritellään sen lain mukaan, jota sovelletaan testamentin tekijän kotipaikassa testamentin tekohetkellä. Testamentin saaja on kelpoinen vastaanottamaan irtainta omaisuutta, jos hän on kelpoinen joko oman kotipaikkansa tai testamentin tekijän kotipaikan lain mukaan. Kiinteän omaisuuden sijaintia ei koske mikään tietty oikeuslähde, mutta sijaintipaikan laki olisi todennäköisin tulos, ja se määrittää todennäköisesti myös testamentin saajan kelpoisuuden saada kiinteää omaisuutta perintönä.

Vuonna 2009 annetun testamenttilain (Wills Act 2009) mukaan testamentti on muodollisesti pätevä (esimerkiksi todistajien oikea määrä), jos se on jonkin seuraavista laeista mukainen: testamentin tekopaikan laki (yleensä paikka, jossa testamentti allekirjoitettiin ja jossa todistajat olivat) testamentin tekohetkellä; testamentin tekijän testamentin tekohetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki; testamentin tekijän kuolinhetken kotipaikan, tavanomaisen asuinpaikan tai kotimaan laki. Testamentti on myös muodollisesti pätevä kiinteistön saantoa ajatellen, jos se täyttää kiinteistön sijaintipaikan laissa asetetut edellytykset (näin suljetaan pois takaisin- ja edelleenviittauksen soveltaminen, vaikka se koskeekin kiinteää omaisuutta).

Irtainta omaisuutta koskeva testamentti on aineellisesti pätevä (esimerkiksi testamentilla siirrettävää määrää koskevat rajoitukset), jos se on kuolinhetkellä testamentintekijän kotipaikan lain mukainen. Kiinteää omaisuutta koskeva testamentti on aineellisesti pätevä, jos se on sen lainkäyttöalueen lain mukainen, jossa omaisuus sijaitsee, eli sen kansallisen oikeusjärjestelmän, mitä sijaintipaikan laissa sovellettaisiin.

Testamenttia tulkitaan testamentin tekijän tarkoittaman lain mukaan, jonka oletetaan olevan hänen kotipaikkansa laki testamentin tekopäivänä. Tämä olettamus on ensivaikutelmaan perustuva sääntö, joka voidaan syrjäyttää näytöllä siitä, että testamentin tekijä on selvästi harkinnut ja tarkoittanut, että hänen testamenttiaan olisi tulkittava toisen oikeusjärjestelmän mukaisesti. Kiinteään omaisuuteen voidaan soveltaa seuraavaa lisärajoitusta: jos sijaintipaikan laissa ei sallita tai tunnusteta tällaisesta tulkinnasta aiheutuvaa etua, sovelletaan viimeksi mainittua lakia.

Testamentin väitetyn peruuttamisen pätevyys määräytyy testamentin tekijän peruuttamishetken kotipaikan lain mukaan (on huomattava, että Gibraltarin kansallisen lainsäädännön, jos sitä sovelletaan, mukaan avioliitto kumoaa testamentin, paitsi jos voidaan osoittaa, että testamentti on nimenomaisesti tehty avioliittoa harkittaessa). Jos kuitenkin väitetään, että peruutus on tehty myöhemmällä testamentilla (toisin kuin esimerkiksi repimällä testamentti palasiksi), se, kumoaako tämä toinen testamentti aiemman, määräytyy toisen testamentin muodolliseen pätevyyteen sovellettavien lakien mukaan. Jos on epäselvää, kumoaako toinen testamentti aiemman, tulkintakysymys määräytyy testamentin tekijän tarkoittaman lain mukaan, jonka oletetaan olevan hänen kotipaikkansa laki toisen testamentin tekopäivänä.

3.8 Kiinteä omaisuus

Omaisuusasiat jaetaan irtaimeen ja kiinteään omaisuuteen. Omaisuuden sijaintipaikan laki määrää, onko omaisuus irtainta vai kiinteää.

Kiinteän omaisuuden osalta sovellettava laki on omaisuuden sijaintipaikan laki, ja takaisin- ja edelleenviittausta sovelletaan. Tämä koskee kaikkia liiketoimeen liittyviä kysymyksiä, kuten kelpoisuutta, muodollisuuksia ja aineellista pätevyyttä. On syytä huomata, että maa-alueiden ja muiden kiinteiden omaisuuserien siirron ja siirron osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia säätelevän sopimuksen välillä on tietenkin ero. Viimeksi mainittua säätelevät erilliset sovellettavat oikeussäännöt (erityisesti Rooma I ‑asetuksen mukaiset).

Aineellisen irtaimen omaisuuden siirtoa koskevissa omistusoikeudellisissa kysymyksissä (toisin kuin sopimusperusteisissa kysymyksissä) sovelletaan yleensä sen paikan lakia, jossa kiinteistö sijaitsi sen tapahtuman ajankohtana, jonka väitettiin vaikuttaneen sen omistusoikeuteen. On epäselvää, sovelletaanko tässä tilanteessa takaisin- ja edelleenviittausta, ja Gibraltarin tuomioistuinten ensimmäisen oikeusasteen päätösten yleinen vaikutus viittaa siihen, ettei näin ole. Tämän yleissäännön mukaisesti hankitun aineellisen omaisuuden omistusoikeus tunnustetaan päteväksi Gibraltarissa, jos irtain omaisuus poistetaan siitä maasta, jossa se oli omistusoikeutta hankittaessa, paitsi jos ja kunnes kyseisen omistusoikeuden kumoaa sen maan lainsäädännön mukaisesti hankittu uusi omistusoikeus, johon omaisuus on siirretty. Erityinen poikkeus aineellista irtainta omaisuutta koskevaan yleissääntöön liittyy tilanteeseen, jossa aineellinen omaisuus on kuljetuksessa eikä sen sijainti ole osapuolten tiedossa tai on väliaikainen. Tällöin siirto, joka on pätevä siirtoon sovellettavan lain nojalla, on voimassa Gibraltarissa.

Kun kyse on aineettoman irtaimen omaisuuden luovutuksesta, luovuttajan ja luovutuksen saajan välinen suhde perustuu sopimukseen (kuten useimpien velkojen kohdalla) ja kysymys liittyy ainoastaan itse luovutuksen pätevyyteen ja vaikutukseen, sovelletaan Rooma I ‑asetusta.

On huomattava, että aineettoman omaisuuden luovutusta ja siirtoa koskevia lainvalintasääntöjä on vaikea tiivistää, eikä yksikään lainvalintasääntö kata niitä kaikkia. Tämä johtuu lähinnä siitä, että aineettomien hyödykkeiden luokka kattaa hyvin monenlaisia oikeuksia, joista kaikki eivät perustu sopimuksiin. Aineettoman irtaimen omaisuuden osalta suositellaan asiantuntijaneuvontaa.

3.9 Maksukyvyttömyys

Yhdistynyt kuningaskunta ja soveltamisalan laajentamisen jälkeen Gibraltar on osapuolena maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1346/2000, jossa säädetään olennaiset säännöt menettelyyn, jossa velallinen menettää osittain tai kokonaan määräysvallan omaisuuteensa ja jossa määrätään selvittäjä, kun velallisen pääasialliset intressit ovat EU:n jäsenvaltiossa (Tanskaa lukuun ottamatta). Jos Gibraltarin tuomioistuimilla on toimivalta (tämä pätee, jos velallisen pääasialliset intressit olivat keskittyneet Gibraltariin, jonka oletetaan olevan rekisteröity toimipaikka), sovelletaan Gibraltarin lakia.

Asetuksen (EY) N:o 1346/2000 soveltamisalaan kuulumattomissa tapauksissa sovelletaan Gibraltarin lakia, jos Gibraltarin tuomioistuimilla on toimivalta (tämä pätee, jos yritys on rekisteröity Gibraltarissa tai Gibraltarissa on henkilöitä, jotka hyötyisivät likvidaatiosta eikä ole perusteltua syytä evätä toimivaltaa).

Päivitetty viimeksi: 08/06/2021

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.