Laillinen ulkomaille muuttaminen lasten kanssa

Luxemburg
Sisällön tuottaja:
European Judicial Network
Siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto

1 Millaisissa tapauksissa vanhempi voi laillisesti viedä lapsen toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta?

Lapsen viemiseen väliaikaisesti toiseen valtioon ei periaatteessa tarvita toisen vanhemman suostumusta. Jos molemmat vanhemmat ovat lapsen huoltajia, kumpikin voi matkustaa lapsen kanssa toiseen valtioon ilman toisen vanhemman erillistä suostumusta. Toisen vanhemman oletettua tai erillistä suostumusta ei tarvita myöskään siinä tapauksessa, että toinen vanhemmista on poikkeuksellisesti yksinhuoltaja.

Myös etävanhempi voi viedä lapsen väliaikaisesti toiseen valtioon ilman toisen vanhemman suostumusta silloin, kun lapsi on hänen luonaan tapaamisoikeuden perusteella. Lapsen vieminen toiseen valtioon lyhyeksi aikaa (esimerkiksi ostosten tekemistä varten) tai pidemmäksi aikaa (esimerkiksi lomamatkalle) on sallittua ilman toisen vanhemman suostumusta, jos se tapahtuu silloin kun lapsi oleskelee vanhempansa luona tapaamisoikeuden mukaisesti.

Se, mitä henkilötodistuksia tai muita asiakirjoja tällaisen väliaikaisen ulkomailla oleskelun aikana tarvitaan, vaihtelee kohdemaan lainsäädännössä asetettujen vaatimusten mukaan.

2 Millaisissa tapauksissa toisen vanhemman suostumus on välttämätön lapsen viemiseksi toiseen valtioon?

Lapsen vieminen pysyvästi toiseen valtioon tai väliaikainen poisvieminen vakavasta syystä (esimerkiksi vaativaa terveydenhoitoa varten) edellyttää molempien vanhempien suostumusta, jos molemmat ovat lapsen huoltajia. Koti- tai asuinpaikan siirtäminen ulkomaille rinnastetaan pysyvään poisviemiseen ja edellyttää siten molempien vanhempien suostumusta. Jos toinen vanhemmista on yksinhuoltaja, toisen vanhemman suostumusta ei tarvita. Sen sijaan tapaamisoikeutta voidaan mukauttaa toisen vanhemman vaatimuksesta.

Todistelua varten vanhempien suostumus on annettava kirjallisesti. Vanhemmat voivat itse laatia kyseisen asiakirjan. Vastaanottavan valtion niin vaatiessa vanhemmat voivat pyytää tuomioistuinta vahvistamaan suostumuksensa.

3 Jos toinen vanhempi ei anna suostumustaan lapsen viemiseen toiseen valtioon, vaikka tämä on välttämätöntä, miten lapsi voidaan viedä laillisesti?

Jos toinen vanhempi ei anna suostumustaan lapsen viemiseen toiseen valtioon, lapsen poisviemistä koskevan hakemuksen ratkaisee perheoikeudellisista asioista vastaava tuomari (juge aux affaires familiales).

4 Sovelletaanko väliaikaiseen poisviemiseen (esim. loma, terveydenhuolto) ja pysyvään poisviemiseen samoja sääntöjä? Jos sovelletaan, toimittakaa suostumuksen antamista varten tarvittavat lomakkeet.

Kuten kohdissa 1–3 todetaan, säännökset vaihtelevat sen mukaan, onko lapsi tarkoitus viedä pois väliaikaisesti vai pysyvästi.

Jos lapsi menee ulkomaille väliaikaisesti ilman vanhempiaan, hänellä on periaatteessa oltava aina vanhemman lupa poistua kotimaasta (asiakirja, jossa vanhempi antaa alaikäiselle lapselleen luvan poistua Luxemburgin alueelta).

Vanhemmat voivat laatia tällaisen lupa-asiakirjan käyttäen kunnantoimistosta saatavaa valmista lomaketta. Useimmiten kunnat perivät lomakkeen toimittamisesta maksun, joka kattaa hallintokulut. Maksun määrä vaihtelee kunnittain.

Lomakkeen käyttö ei ole pakollista, mutta monet ulkomaiden viranomaiset vaativat sen lapsen maahantulon edellytyksenä.

Jos lapsen mukana on vain toinen vanhemmista, on kuitenkin hyvä ottaa mukaan myös toisen vanhemman lupa, sillä jotkut maat vaativat sitä.

Linkkejä

http://www.legilux.lu/
https://justice.public.lu/fr.html

Päivitetty viimeksi: 14/05/2019

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät Euroopan oikeudellisen verkoston kansalliset yhteysviranomaiset. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä. Komissio tai Euroopan oikeudellinen verkosto eivät ole vastuussa tiedoista, joita esitetään tai joihin viitataan tällä sivustolla. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Palaute

Anna tällä lomakkeella palautetta uudesta sivustostamme