Jäsenvaltioiden erikoistuomioistuimet

Kreikka

Tässä osassa kerrotaan Kreikan erikoistuomioistuinjärjestelmästä

Sisällön tuottaja:
Kreikka

Korkein hallinto-oikeus (Symvoulio tis Epikrateias)

Korkein hallinto-oikeus eli valtioneuvosto, josta säädetään perustuslain 95 §:ssä, hoitaa tehtäviään täysistunnoissa tai jaostoissa. Täysistuntoon osallistuvat korkeimman hallinto-oikeuden puheenjohtaja, vähintään kymmenen oikeusneuvosta, kaksi nuorempaa oikeusneuvosta ja kirjaaja.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kuusi jaostoa: I, II, III, IV, V ja VI.

Jaostot I–IV käyttävät korkeimman hallinto-oikeuden oikeudellista toimivaltaa ja järjestävät julkisia tuomioistuinkäsittelyjä. Tuomioistuinkäsittelyihin osallistuvat jaoston puheenjohtaja (korkeimman hallinto-oikeuden varapuheenjohtaja), kaksi oikeusneuvosta, kaksi nuorempaa oikeusneuvosta ja kirjaaja (yhteensä viisi jäsentä).

Kukin jaosto voi kokoontua myös seitsemän jäsenen kokoonpanossa, jolloin siinä on mukana kaksi ylimääräistä oikeusneuvosta. Tämä on mahdollista ainoastaan oikeusasioissa, jotka tuomioistuimen puheenjohtaja on esitellyt seitsemän jäsenen kokoonpanolle, tai asioissa, jotka viiden jäsenen kokoonpano on jättänyt sen käsiteltäviksi.

Jaosto V vastaa tuomioiden käsittelystä ja käyttää kurinpitovaltaa. Siihen kuuluvat jaoston puheenjohtaja (korkeimman hallinto-oikeuden varapuheenjohtaja), vähintään yksi oikeusneuvos, yksi nuorempi oikeusneuvos (jonka ääni ratkaisee virantoimituksessa) ja kirjaaja.

Jaostolla VI on toimivalta tarkistaa (purkaa) ratkaisut, jotka liittyvät julkista veronkantoa koskevaan lakiin (Kodika Eispraksis Dimosion Esodon) ja hallintoriita-asioista johtuviin vahingonkorvauksiin. Se kokoontuu vastaavissa kokoonpanoissa kuin jaostot I–IV.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätehtävät on säädetty perustuslain 95 §:n 1 momentissa, ja ne hoidetaan laissa säädetyllä tavalla.

Korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan kuuluvat seuraavat:

  • kumota pyynnöstä sellaiset hallintoviranomaisten täytäntöönpanosäädökset, joiden antamisessa on ylitetty toimivalta tai rikottu lakia
  • tarkistaa pyynnöstä tavallisten hallintotuomioistuinten antamasta päätöksestä tehty muutoksenhaku laissa säädetyllä tavalla
  • ratkaista sille perustuslain ja lakien edellyttämällä tavalla jätetyt asiasisältöä koskevat hallinnolliset riita-asiat
  • käsitellä sääntelypäätökset.

Viranomaisten on noudatettava korkeimman hallinto-oikeuden kumoamispäätöksiä. Lain nojalla toimivaltaiset viranomaiset joutuvat edesvastuuseen tämän velvoitteen noudattamatta jättämisestä.

Tilintarkastustuomioistuin (Elegktiko Synedrio)

Tilintarkastustuomioistuin, josta säädetään perustuslain 98 §:ssä, on korkein oikeus, jolla on sekä oikeudellisia että hallinnollisia tehtäviä. Hallintotoimivaltaa käyttäessään se säilyttää tuomioistuimen luonteen. Tilintarkastustuomioistuimen kokoonpano vastaa korkeimman hallinto-oikeuden kokoonpanoa. Tilintarkastustuomioistuin hoitaa tehtäviään täysistunnossa, kolmessa jaostossa ja osastoissa.

Sen päätoimivaltuudet ovat seuraavat:

  • tarkastaa valtion ja paikallishallintojen tai muiden julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden menot
  • valvoa taloudellisesti merkittäviä sopimuksia silloin, kun sopimuspuolena on hallitus tai sen asemesta toimiva henkilö
  • tarkastaa valtion viranomaisten ja paikallishallintojen tai muiden julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden tilit
  • antaa lausunto lainsäädäntöehdotuksista, jotka koskevat eläkkeitä tai palvelusajan tunnustamista eläkeoikeuksia varten
  • laatia ja toimittaa parlamentille valtion tilinpäätös ja tase
  • käsitellä eläkkeiden myöntämistä koskevia riita-asioita
  • käsitellä asioita, jotka koskevat poliittisten tai sotilasvirkamiesten tahallisesta tai huolimattomasta toiminnasta johtuvaa vahingonkorvausvelvollisuutta valtiolle.

Tilintarkastustuomioistuimen päätökset eivät kuulu korkeimman hallinto-oikeuden lainkäyttövaltaan.

Muut erityistuomioistuimet

Sotaoikeus (stratodikeio), merisotaoikeus (nautodikeio) ja ilmasotaoikeus (aerodikeio)

Kyseiset tuomioistuimet ovat rikosasioita käsitteleviä erityistuomioistuimia. Maa-, meri- ja ilmavoimien sotilashenkilöstön tekemät rikokset kuuluvat poikkeuksetta sotilastuomioistuinten lainkäyttövaltaan.

Ylimmän oikeusasteen erityistuomioistuin (Anotato Eidiko Dikastirio)

Ylimmän oikeusasteen erityistuomioistuin on vastaavanlainen erityistuomioistuin kuin perustuslakituomioistuin siltä osin, että useimmat sen lainkäyttövaltaan kuuluvat riita-asiat liittyvät perustuslakiin. Siitä säädetään perustuslain 100 §:ssä ja sillä on toimivalta päättää parlamenttivaalien laillisuudesta, parlamentin jäsenten erottamisesta virastaan tai ratkaista kolmen ylimmän oikeusasteen tuomioistuimen välisiä ristiriitoja. Ylimmän oikeusasteen erityistuomioistuimen päätökset ovat lopullisia eikä niihin voi hakea muutosta minkäänlaisilla oikeussuojakeinoilla.

Erityistuomioistuimeen kuuluvat korkeimman hallinto-oikeuden puheenjohtaja, korkeimman oikeuden puheenjohtaja, tilintarkastustuomioistuimen puheenjohtaja, neljä korkeimman hallinto-oikeuden oikeusneuvosta ja neljä korkeimman oikeuden oikeusneuvosta (jotka valitaan arpomalla joka toinen vuosi).

Erityistuomioistuinta johtaa korkeimman hallinto-oikeuden tai korkeimman oikeuden puheenjohtajista vanhin. Kun se käsittelee asioita, jotka liittyvät perustuslain sisältöä koskevien selkkausten tai riita-asioiden sovitteluun tai lainsäädännön tulkintaan, sen kokoonpanoa täydennetään kahdella vakinaisella professorilla Kreikan yliopistojen oikeustieteellisistä tiedekunnista.

Oikeudenkäyntivirheitä käsittelevä erityistuomioistuin (Eidiko dikastirio agogon kakodikias)

Erityistuomioistuimesta säädetään perustuslain 99 §:ssä ja laissa nro 693/1977. Se ratkaisee oikeuslaitoksen virkamiehiä vastaan nostettuja kanteita, jotka koskevat virheellisiä tuomioita. Erityistuomioistuimen puheenjohtajana toimii korkeimman hallinto-oikeuden puheenjohtaja. Muita jäseniä ovat korkeimman hallinto-oikeuden oikeusneuvos, korkeimman oikeuden oikeusneuvos, tilintarkastustuomioistuimen oikeusneuvos, kaksi vakinaista professoria Kreikan yliopistojen oikeustieteellisistä tiedekunnista ja kaksi asianajajaa (jotka ovat arpomalla valittuja asianajajien ylimmän kurinpitolautakunnan jäseniä).

Ministerien vastuuvelvollisuutta käsittelevä erityistuomioistuin (Eidiko Dikastirio efthynis ypourgon)

Erityistuomioistuimesta säädetään perustuslain 86 §:ssä.

Se kutsutaan koolle erikseen kutakin käsiteltävää oikeusasiaa varten ja siihen kuuluu kuusi korkeimman hallinto-oikeuden jäsentä ja seitsemän korkeimman oikeuden jäsentä, jotka parlamentin puhemies valitsee arpomalla oikeuskäsittelyn alussa. Tuomioistuinkäsittelyt pidetään parlamentin julkisina istuntoina, joita johtavat kahden edellä mainitun korkeimman oikeusasteen tuomioistuimen jäsenet. Heidät on täytynyt nimittää tai ylentää virka-asemaansa ennen kuin ehdotus oikeuskäsittelyn aloittamisesta esitetään. Erityistuomioistuimen puheenjohtajana toimii korkeimman oikeuden jäsenistä virka-asemaltaan ylin. Mikäli useammalla jäsenellä on sama virka-asema, valitaan heistä vanhin. Yleisenä syyttäjänä toimii korkeimman oikeuden syyttäjänviraston jäsen tai hänen sijaisensa, joka valitaan arpomalla.

Erityistuomioistuimella on toimivalta käsitellä hallituksen jäsenten ja varaministerien virantoimituksessa tekemiä rikoksia sillä edellytyksellä, että parlamentti on vienyt asian tämän erityistuomioistuimen käsiteltäväksi.

Tuomarien palkkioriita-asioita käsittelevä erityistuomioistuin (Eidiko Dikastirio Misthologikon Diaforon Dikastikon Leitourgon)

Erityistuomioistuimesta säädetään perustuslain 88 §:ssä.

Siihen kuuluvat perustuslain 99 §:ssä määrätyn erityistuomioistuimen jäsenet sekä vakinainen professori ja asianajaja.

Sillä on toimivalta ratkaista erilaisia tuomarien palkkioihin ja eläkkeisiin liittyviä riita-asioita, jos oikeusasian ratkaisu todennäköisesti vaikuttaisi laajemman henkilöryhmän palkkaukseen, eläkkeisiin tai verotukselliseen asemaan.

Oikeudelliset tietokannat

  1. Korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivuilla on yli 250 000 päätöstä.

Tietokannan käyttö on ilmaista.

  1. Tärkeimpien Kreikan ensimmäisen oikeusasteen hallintotuomioistuinten verkkosivut:

Ateenan ensimmäisen oikeusasteen hallintotuomioistuimen sivuilla saatavilla olevat palvelut:

  • oikeuskäytännön hakupalvelu
  • oikeuskäytäntöä koskevat tiedonannot

Seuraavat palvelut ovat kehitteillä:

  • todistusten myöntäminen
  • oikeustapausten seuranta
  • oikeusasiakirjojen arkisto

Kaikkien muiden tuomioistuinten sivuilla saatavilla olevat palvelut:

  • todistusten hakeminen sähköisesti
  • oikeustapausten seuranta

Lisäksi useimmilla edellä mainituilla sivustoilla on tietoa muun muassa tuomioistuinten toimivallasta, historiasta ja toimintaperiaatteista, organisaatiokaavioista ja palveluksessa olevista tuomareista.

Sivustojen käyttö on yleensä maksutonta. Oikeudelliset tietokannat ovat kuitenkin vain tuomarien käytettävissä ja edellyttävät erityisiä käyttöohjelmia ja tunnisteita.

  1. Tärkeimpien Kreikan hallinnollisten muutoksenhakutuomioistuinten verkkosivut:

Saatavilla on seuraavia palveluja:

  • päivittäisten oikeudenistuntojen aikataulut
  • todistusten hakeminen sähköisesti
  • oikeustapausten seuranta

Sivustojen käyttö on yleensä maksutonta. Oikeudelliset tietokannat ovat kuitenkin vain tuomarien käytettävissä ja edellyttävät erityisiä käyttöohjelmia ja tunnisteita.

Linkkejä:

Korkein hallinto-oikeus

Tilintarkastustuomioistuin

Päivitetty viimeksi: 25/06/2018

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Palaute

Anna tällä lomakkeella palautetta uudesta sivustostamme