Uhrien oikeudet jäsenmaittain

Svezia

Contenuto fornito da
Svezia

Rikoksen uhri on henkilö, joka on kärsinyt vahinkoa kansallisen lainsäädännön mukaisesti rikokseksi määriteltävän tapahtuman seurauksena. Vahingon kohteena on voinut olla henkilö itse, tai hänen omaisuuttaan on voitu vahingoittaa tai varastaa. Rikoksen uhrilla on tiettyjä henkilökohtaisia oikeuksia ennen tuomioistuinkäsittelyä, sen aikana ja sen jälkeen. Lisäksi hänellä voi olla oikeus erilaisiin tukimuotoihin sekä korvaukseen rikoksen aiheuttamista vahingoista.

Ruotsissa rikosoikeudellinen menettely alkaa rikoksen selvittämisellä eli niin sanotulla esitutkinnalla (förundersökning). Esitutkinta täytyy tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta aloittaa, jos on syytä epäillä, että on tapahtunut rikos. Esitutkinnan suorittaa poliisi, mutta sitä johtaa toisinaan syyttäjä. Esitutkinnan valmistumisen jälkeen syyttäjä voi päättää luovuttaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi tai – jos hän katsoo, ettei näyttö riitä – lopettaa asian käsittelyn ilman, että se viedään oikeuteen. Jos asia luovutetaan tuomioistuimen käsiteltäväksi, seuraa oikeudenkäynti. Oikeudenkäynnissä tuomioistuin arvioi kaikki esitetyt todisteet ja päättää, tuomitaanko syytetty rikoksesta vai ei. Tuomioistuin tiedottaa myös mahdollisuuksista valittaa ylempiin oikeusasteisiin.

Rikoksen uhri on tärkeä toimija rikosoikeudenkäynnissä, ja hänellä on erilaisia oikeuksia. Uhri voi osallistua oikeudenkäyntiin ilman erityistä oikeudellista asemaa, mutta hän voi osallistua myös aktiivisemmin oikeudenkäynnin osapuolena. Hän voi vaatia vahingonkorvausta tai tukea syyttäjää. Joissain tapauksissa uhri voi nostaa oma-aloitteisesti asianomistajasyytteen (enskilt åtal), jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta.

Tarvittavat tiedot löytyvät alla olevien linkkien kautta

1 - Rikoksen uhrin oikeudet

2 - Rikosilmoituksen tekeminen ja rikoksen uhrin oikeudet rikostutkinnan tai oikeudenkäynnin aikana

3 - Rikoksen uhrin oikeudet oikeudenkäynnin jälkeen

4 - Korvaus

5 - Rikoksen uhrin oikeus saada tukea ja apua

Päivitetty viimeksi: 18/01/2019

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Commenti

Usa il formulario qui di seguito per condividere i tuoi commenti e le tue osservazioni sul nostro nuovo sito web