Uhrien oikeudet jäsenmaittain

Oikeudenkäynnissä uhri on asianosainen, jos hänellä on rikoksen johdosta rangaistus- tai korvausvaatimuksia. Uhria voidaan myös kuulla todistelutarkoituksessa. Jos syyttäjä on päättänyt olla nostamatta asiassa syytettä, uhri voi käyttää ns. toissijaista syyteoikeuttaan ja nostaa itse syytteen rikoksesta

Miten rikosilmoitus tehdään?

Rikosilmoituksen voi tehdä esimerkiksi poliisille rikospaikalla, menemällä poliisiasemalle sekä vähäisissä rikoksissa myös internetissä tai puhelimitse. Uhrilla on oikeus saada tekemästään rikosilmoituksesta kirjallinen vahvistus.

Mistä voi selvittää, miten asia etenee?

Poliisi antaa uhrille yhteystiedot asiaa koskevia yhteydenottoja varten.

Onko rikoksen uhrilla oikeus saada oikeusapua (rikostutkinnan tai oikeudenkäynnin aikana)? Millä ehdoin?

Uhrilla on oikeus käyttää oikeudellista avustajaa rikosilmoituksen tekemisessä, kuulustelussa ja oikeudenkäynnissä. Avustajana saa toimia asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Pieni- ja keskituloisilla voi olla mahdollisuus saada valtion oikeusapua. Tällöin avustajan palkkion maksaa osaksi tai kokonaan valtio. Oikeusapua voi hakea oikeusaputoimistosta tai käyttäen sähköistä asiointipalvelua. Uhri voi myös pyytää asianajo- tai lakiasiaintoimistoa hakemaan oikeusapua hänen puolestaan.

Tuomioistuin voi määrätä uhrille oikeudenkäyntiavustajan ja tukihenkilön, jos kyseessä on lähisuhdeväkivalta, seksuaalirikos tai uhrin henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuva vakava rikos. Tällöin valtio maksaa palkkion uhrin tuloista riippumatta.

Voiko rikoksen uhri saada korvauksia kuluista (jotka aiheutuvat osallistumisesta rikostutkintaan/oikeudenkäyntiin)? Millä ehdoin?

Jos rikoksen uhri kutsutaan asian selvittämiseksi tuomioistuimeen, hänellä on oikeus saada valtion varoista korvausta oikeuteen saapumisesta aiheutuneista kustannuksista. Uhrille voidaan maksaa päivärahaa sekä korvausta matkakustannuksista ja taloudellisesta menetyksestä.

Jos asian käsittely päätetään lopettaa ennen kuin asia menee tuomioistuimen käsiteltäväksi, voiko uhri hakea tällaiseen päätökseen muutosta?

Syyttäjän päätöksestä jättää syyte nostamatta uhri voi kannella valtakunnansyyttäjälle, jolla on oikeus ottaa asia uuteen syyteharkintaan.

Voiko uhri osallistua oikeudenkäyntiin?

Kyllä, uhri voi halutessaan osallistua oikeudenkäyntiin asianosaisena. Oikeudenkäynnissä uhri on asianosainen, jos hänellä on rikoksen johdosta rangaistus- tai korvausvaatimuksia. Uhri voi yhtyä syyttäjän rangaistusvaatimukseen tai vaatia muuta rangaistusta. Uhri voi esittää vastaajalle korvausvaatimuksia itse tai syyttäjä on voinut ottaa ne ajaakseen hänen puolestaan.

Mikä on uhrin virallinen rooli oikeudenkäynnissä? Onko hän esimerkiksi uhri, todistaja, asianosainen vai toissijaisen syyteoikeuden käyttäjä? Voiko hän valita roolinsa itse?

Oikeudenkäynnissä uhri on asianosainen, jos hänellä on rikoksen johdosta rangaistus- tai korvausvaatimuksia. Uhria voidaan myös kuulla todistelutarkoituksessa.

Jos syyttäjä on päättänyt olla nostamatta asiassa syytettä, uhri voi käyttää ns. toissijaista syyteoikeuttaan ja nostaa itse syytteen rikoksesta.

Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia tähän rooliin liittyy?

Uhri voidaan velvoittaa saapumaan tuomioistuimeen henkilökohtaisesti, jos hänen kuulemisensa on asian selvittämiseksi tarpeen. Tällöin uhrilla on oikeus saada valtion varoista korvausta oikeuteen saapumisesta aiheutuneista kustannuksista.

Oikeudenkäynnissä uhri on velvollinen pysymään totuudessa.

Voiko uhri antaa oikeudenkäynnin aikana lausuman tai esittää todisteita? Millä ehdoin?

Jos uhri on oikeudenkäynnissä asianosainen, hänellä on oikeus esittää asiassa todistelua. Pääkäsittelyssä hän voi esittää vaatimuksensa ja niiden perustelut, todisteensa sekä loppulausuntonsa, jossa hän voi esittää käsityksensä vastaajan syyllisyydestä ja rikoksen seuraamuksesta.

Mitä tietoja uhrille annetaan oikeudenkäynnin aikana?

Uhri kutsutaan pääkäsittelyyn, jos hänen kuulemisensa on asian selvittämiseksi tarpeen tai jos hän on tuomioistuimelle ilmoittanut esittävänsä vaatimuksia, joita syyttäjä ei aja.

Uhrilla on oikeus saada pyynnöstään tieto tuomioistuinkäsittelyn ajasta ja paikasta sekä rikosasiassa annetusta tuomiosta.

Voiko rikoksen uhri tutustua oikeudenkäyntiasiakirjoihin?

Kyllä voi. Jos uhri on oikeudenkäynnissä asianosainen, hänellä on samanlainen oikeus tiedonsaantiin oikeudenkäyntiasiakirjoista kuin rikoksesta syytetyllä. Asianosaisilla on yleensä oikeus saada tietoa myös sellaisista oikeudenkäyntiasiakirjoista, jotka eivät ole julkisia.

Päivitetty viimeksi: 17/06/2020

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Donnez votre avis

Utilisez le formulaire ci-dessous pour nous faire part de vos commentaires et suggestions concernant notre nouveau site web