Uhrien oikeudet jäsenmaittain

Espanja

Sisällön tuottaja:
Espanja

Rikoksen uhriksi katsotaan lain 4/2015 mukaan luonnollinen henkilö, joka on joutunut rikollisen teon kohteeksi, kun tämä teko on tapahtunut Espanjan alueella tai kun siitä voidaan nostaa syyte Espanjassa. Asian kannalta ei ole merkitystä sillä, minkä maan kansalainen uhri on, onko hän täysi-ikäinen tai oleskeleeko hän Espanjassa laillisesti. Laissa erotetaan

a) välitön uhri eli luonnollinen henkilö, joka on kärsinyt rikoksen seurauksena suoraan henkilöön kohdistuvaa fyysistä, henkistä tai emotionaalista vahinkoa tai omaisuuteen kohdistuvaa taloudellista vahinkoa,

b) välillinen uhri, silloin kun rikos on suoraan johtanut välittömän uhrin kuolemaan tai katoamiseen, paitsi jos kyseinen henkilö on tapauksesta vastuussa. Välillinen uhri voi olla

1. välittömän uhrin puoliso (edellyttäen, että puolisot eivät eläneet virallisesti tai tosiasiallisesti asumuserossa) tai lapset tai (edellä mainitulla edellytyksellä) puolison lapset, jotka asuivat samassa taloudessa välittömän uhrin kanssa tapahtumahetkellä, tapahtumahetkellä avioliitonomaisessa suhteessa välittömän uhrin kanssa elänyt henkilö ja hänen lapsensa, jotka asuivat hänen kanssaan samassa taloudessa tapahtumahetkellä, välittömän uhrin vanhemmat ja muut sukulaiset suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa sekä sivusukulaiset kolmanteen parenteeliin asti, kun välitön uhri oli näiden henkilöiden huoltaja, sekä sellaiset muut henkilöt, joiden holhooja, edunvalvoja tai kasvattivanhempi välitön uhri oli;

2. jos edellä tarkoitettuja henkilöitä ei ole, muut sukulaiset suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa sekä sisarukset; näistä henkilöistä etusijalla on uhrin laillinen edustaja.

  • Rikoksen uhrin yleiset oikeudet: Jokaisella rikoksen uhrilla on oikeus saada suojelua, tietoja, apua, tukea ja huolenpitoa. Lisäksi hänellä on oikeus osallistua aktiivisesti rikosprosessiin ja oikeus saada viranomaisilta kunnioittavaa, asiallista, yksilöllistä ja syrjimätöntä kohtelua heti ensimmäisestä yhteydenotosta alkaen uhrien tukipalveluiden ja sovittelupalveluiden yhteydessä, koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan ja riittävän kauan sen päättymisen jälkeen riippumatta siitä, onko rikoksentekijä tiedossa, ja riippumatta menettelyn ratkaisusta.
  • Yhteyspiste: Uhrien tukipalvelutoimistot (oficinas de asistencia a las víctimas).

Laki takaa rikoksen uhrille tiettyjä yksilöllisiä oikeuksia rikosprosessin aikana, sitä ennen ja sen jälkeen.

Espanjassa rikosprosessi alkaa esitutkinnalla, jonka toimittaa poliisi tutkintatuomarin (juez de instrucción) valvonnassa. Esitutkinnan päätteeksi tutkintatuomari siirtää asian syyttäjälle, joka päättää, miten asiassa edetään. Jos syytteen nostamiselle epäiltyä vastaan ei ole riittävästi perusteita, syyttäjä jättää syytteen nostamatta, ja tutkintatuomari julistaa asian rauenneeksi. Muussa tapauksessa syyttäjä saattaa asian toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Oikeudenkäyntivaiheessa tuomioistuin tutkii näytön ja päättää, onko syytetty syyllinen vai syytön. Jos tuomioistuin tuomitsee syytetyn syylliseksi, se määrää hänelle rangaistuksen. Rikosprosessi voi jatkua, jos joku osapuolista valittaa tuomiosta ylempään oikeusasteeseen.

Rikoksen uhri voi osallistua rikosprosessiin todistajana, tai hänellä voi olla aktiivisempi rooli asianomistajana (acusación particular), jolloin hän saa lisäoikeuksia oikeudenkäynnin osapuolena. Kaikissa tapauksissa syyttäjän on huolehdittava siitä, että uhrin oikeudet toteutuvat koko menettelyn ajan.

Sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan liittyvän rikoksen uhria avustaa tällaisiin rikoksiin erikoistunut oikeudellinen avustaja heti esitutkinnasta lähtien. Oikeuslaitoslakia muutettiin lailla 7/2015 siten, että naisiin kohdistuvia väkivaltarikoksia käsittelevät tuomioistuimet saivat tehtäväkseen käsitellä myös naisten yksityisyyden suojan, omaa kuvaa koskevan oikeuden ja kunnian loukkauksia sekä lähestymiskiellon tai muun turvaamistoimen rikkomista.

Tarvittavat tiedot löytyvät alla olevien linkkien kautta

1 - Rikoksen uhrin oikeudet

2 - Rikosilmoituksen tekeminen ja rikoksen uhrin oikeudet rikostutkinnan tai oikeudenkäynnin aikana

3 - Rikoksen uhrin oikeudet oikeudenkäynnin jälkeen

4 - Korvaus

5 - Rikoksen uhrin oikeus saada tukea ja apua

Päivitetty viimeksi: 12/03/2019

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.

Palaute

Anna tällä lomakkeella palautetta uudesta sivustostamme