Uhrien oikeudet jäsenmaittain

Voinko valittaa tuomiosta?

Jos syytetty on todettu syyttömäksi, et voi hakea tuomioon muutosta, ellet ole osallistunut menettelyyn asianomistajana.

Jos olet osallistunut menettelyyn henkilökohtaisesti asianomistajana, voit

  • hakea tuomioon muutosta 10 päivän kuluessa sen tiedoksiantamisesta. Valitusperusteita on erilaisia, ja todisteet voidaan ottaa uudelleen tarkasteluun valituksen perusteella. Tällöin on kyse tavanomaisesta muutoksenhausta.
  • tehdä kassaatiovalituksen viiden päivän kuluessa tuomion tiedoksiantamisesta. Valitusperusteena on lain tai perustuslain rikkominen tai muotovirhe. Tällöin on kyse ylimääräisestä muutoksenhausta.

Yksityisoikeudellisen menettelyn asianosaisena voit tehdä kassaatiovalituksen ainoastaan vahingonkorvaukseen liittyvistä seikoista.

Jos olet tehnyt ensin tavanomaisen valituksen, voit tehdä jatkovalituksena kassaatiovalituksen. Kassaatiovalituksen ratkaisee Espanjan korkein oikeus (Tribunal Supremo).

Rikosuhrien tukikeskus (Oficina de Asistencia a las Víctimas del delito) antaa tietoa siitä, millaisen valituksen voit tehdä tuomiosta, jota pidät oikeuksiesi vastaisena.

Mitä oikeuksia minulla on tuomion antamisen jälkeen?

Sinulla on oikeus saada pyynnöstä tieto seuraavista:

  • päätös rikosoikeudellisen menettelyn aloittamatta jättämisestä
  • menettelyn päätteeksi annettava tuomio
  • päätös rikoksentekijän vankeusrangaistuksesta tai vankilasta vapautumisesta sekä mahdollisesta karkaamisesta
  • päätökset henkilökohtaisten turvaamistoimien toteuttamisesta ja aiemmin toteutettujen turvaamistoimien muuttamisesta, kun niiden tarkoituksena on ollut turvallisuutesi takaaminen
  • oikeusviranomaisten tai rikosseuraamusviranomaisten päätökset, jotka koskevat väkivaltaa tai uhkausta käyttämällä tehdyistä rikoksista tuomittuja henkilöitä ja joista saattaa aiheutua vaaraa turvallisuudellesi
  • päätökset, jotka edellyttävät osallistumistasi tuomion täytäntöönpanoon ja jotka liittyvät vankeusasioihin, kuten päätökset, jotka koskevat tuomitun luokittelemista kolmannen asteen vangiksi (avovanki), rangaistuksen lieventämistä, poistumislupaa tai ehdonalaista vapautta.

Tuomion täytäntöönpanon aikana tärkein oikeutesi on saada tieto syytetyn tuomitsemisesta. Tietoa tuomitun vankilasta vapautumisesta pidetään yleensä yksityisyyden suojan piiriin kuuluvana, eikä siitä voida ilmoittaa sinulle.

Poikkeustapauksessa, jos kyseessä on ollut seksuaalinen väkivaltarikos, saat uhrina tiedon syytetyn tilanteesta ja tuomion suorittamisesta, jos suojelumääräys tai lähestymiskielto on voimassa.

Jos olet käyttänyt toissijaista syyteoikeutta asianomistajana, voit vaikuttaa syytetyn vankeusrangaistuksen määräämiseen ehdollisena. Alle kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdollisena. Jos tuomittu ei tee uutta rikosta tietyn koeajan kuluessa, rangaistus katsotaan suoritetuksi. Tuomioistuin päättää tuomion ehdollisuudesta, ja tuomari kuulee sinua ennen päätöstään.

Rikosuhrien tukikeskukset antavat tietoa siitä, mitä mahdollisuuksia sinulla on uhrina vaikuttaa rikosseuraamuksen täytäntöönpanoon, ja toteuttavat tarvittavat tukitoimet, jotta voit käyttää laissa sinulle säädettyjä oikeuksia.

Jos olet joutunut terrorismirikoksen uhriksi, valtakunnallisen ylioikeuden (Audiencia Nacional) alainen terrorismirikosten uhrien tukikeskus (Oficina de Información y Asistencia a Víctimas del Terrorismo) antaa sinulle kaikki tarvittavat tiedot rikosseuraamuksen täytäntöönpanoon liittyvistä seikoista siihen asti, kun rangaistus on suoritettu kokonaisuudessaan. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa tuomittu vapautuu vankilasta tai pääsee ehdonalaiseen vapauteen.

Onko minulla oikeus saada tukea tai suojelua tuomion antamisen jälkeen? Miten kauan?

Jos tuomio pannaan täytäntöön, suojeluasi voidaan tarvittaessa jatkaa tuomarin päätöksellä. Voit saada suojelua poliisilta. Erityistapauksissa voit saada uuden henkilöllisyyden ja taloudellista tukea asuinpaikan tai työpaikan vaihtoa varten.

Muun muassa seksuaaliseen tai lähisuhdeväkivaltaan perustuvien rikosten yhteydessä voit pyytää suojelumääräystä, joka asetetaan määräajaksi oikeusviranomaisen päätöksellä.

Suojelumääräystä voi pyytää suoraan oikeus- tai syyttäjäviranomaiselta tai lainvalvontaviranomaisilta, rikosuhrien tukikeskukselta tai julkishallinnon sosiaalipalveluista tai tukikeskuksista.

Suojelumääräyksen saaja nauttii kokonaisvaltaista suojelua, joka käsittää laissa säädetyt siviili- ja rikosoikeudelliset turvaamistoimet sekä lakisääteiset sosiaaliavun ja sosiaalisen suojelun toimenpiteet.

Suojelumääräyksen antaminen merkitsee sitä, että viranomaisilla on jatkuva velvollisuus ilmoittaa sinulle tutkinnan kohteena olevan tai syytetyn henkilön tilanteesta sekä toteutettujen turvaamistoimien laajuudesta ja voimassaolosta. Sinut pidetään koko ajan tasalla erityisesti epäillyn väkivallantekijän rikosseuraamustilanteesta. Tätä varten suojelumääräyksestä annetaan tieto rikosseuraamusviranomaisille.

Sinua voidaan suojella myös määräämällä rikoksentekijälle erilaisia turvallisuuteen liittyviä seuraamuksia tai kieltoja (kuten lähestymiskielto, vanhempainoikeuksien tai lapsen huoltajuuden menettäminen ja aseiden hallussapitokielto). Lisäksi tuomari voi kieltää ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittua menemästä tiettyihin paikkoihin tai lähestymästä sinua tai määrätä tämän osallistumaan erilaisiin kuntoutusohjelmiin.

Uhrina sinulla on oikeus

a) vaatia, että ehdonalaiseen vapauteen pääsevälle vangille määrätään laissa säädettyjä kieltoja tai käyttäytymissääntöjä, joita pidetään turvallisuutesi takaamiseksi välttämättöminä, kun vanki on tuomittu sellaisista teoista, joista voisi kohtuullisesti arvioituna aiheutua sinulle vaaraa.

b) antaa tuomarille tai tuomioistuimelle kaikki tiedot, jotka ovat olennaisia päätettäessä määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanosta, rikoksesta johtuvasta siviilioikeudellisesta vahingonkorvausvastuusta tai menettämisseuraamuksesta.

Rikosuhrien tukikeskukset tekevät yhteisyötä ja koordinoivat toimintaansa niiden elinten, laitosten ja yksikköjen kanssa, jotka voivat osallistua uhrien auttamiseen (tuomioistuimet, syyttäjälaitos, viralliset turvallisuusjoukot), erityisesti silloin kun uhri on haavoittuvassa asemassa ja erityisen altis joutumaan uudelleen uhriksi. Samoin jos tarvitset uhrina erityisiä suojelutoimenpiteitä, tilanteesi arvioidaan sen määrittämiseksi, mitä suojelu-, apu- ja tukitoimenpiteitä sinulle on annettava. Näitä voivat olla

  • psykologin tuki tai apu rikoksesta aiheutuneiden seurauksien käsittelemiseksi sinulle parhaiten sopivin psykologian menetelmin
  • tukihenkilö oikeudenkäynnin ajaksi
  • tieto saatavilla olevasta psykososiaalisesta avusta ja muusta tuesta sekä pyydettäessä ohjaaminen näiden piiriin
  • erityiset tukitoimenpiteet, jotka voivat olla välttämättömiä, jos uhrilla on erityisiä suojelutarpeita
  • ohjaaminen erityisiin tukipalveluihin.

Miten kauan?

Tuomioistuimen määräämät suojelutoimenpiteet ovat määräaikaisia ja voimassa oikeusviranomaisen päätöksessä vahvistetun mukaisesti.

Rikosuhrien tukikeskus seuraa tilannettasi uhrina – etenkin jos olet haavoittuvassa asemassa – koko rikosprosessin ajan sekä riittävän pitkään prosessin päättymisen jälkeen riippumatta siitä, ovatko rikoksentekijän henkilöllisyys ja prosessin tulos tiedossa.

Mitä tietoja minulle annetaan, jos syytetty tuomitaan?

Tuomion täytäntöönpanon aikana tärkein oikeutesi on saada tieto syytetyn tuomitsemisesta. Tietoa tuomitun vankilasta vapautumisesta pidetään yleensä yksityisyyden suojan piiriin kuuluvana, eikä siitä voida ilmoittaa sinulle.

Poikkeustapauksessa, jos kyseessä on ollut sukupuoleen perustuva väkivalta, saat uhrina tiedon syytetyn tilanteesta ja tuomion suorittamisesta, jos suojelumääräys tai lähestymiskielto on voimassa, paitsi jos ilmoitat, ettet halua saada mitään ilmoitusta näistä asioista.

Rikosuhrien tukikeskukset antavat tietoa siitä, mitä mahdollisuuksia sinulla on uhrina vaikuttaa rikosseuraamuksen täytäntöönpanoon, ja toteuttavat tarvittavat tukitoimet, jotta voi käyttää laissa sinulle säädettyjä oikeuksia.

Jos olet joutunut terrorismirikoksen uhriksi, valtakunnallisen ylioikeuden alainen terrorismirikosten uhrien tukikeskus antaa sinulle kaikki tarvittavat tiedot rikosseuraamuksen täytäntöönpanoon liittyvistä seikoista siihen asti, kun tuomio on suoritettu kokonaisuudessaan. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa tuomittu vapautuu vankilasta tai pääsee ehdonalaiseen vapauteen.

Saanko tiedon rikoksentekijän vapautumisesta (ennen määräaikaa tapahtuva vapauttaminen tai ehdonalainen vapaus) tai pakenee vankilasta?

Sinulla on oikeus saada tieto muun muassa seuraavista päätöksistä, jos olet esittänyt tätä koskevan pyynnön:

  • päätös rikoksentekijän vankeusrangaistuksesta tai vankilasta vapautumisesta tai mahdollisesta karkaamisesta
  • kaikkien oikeusviranomaisten tai rikosseuraamusviranomaisten päätökset, jotka vaikuttavat väkivalloin tai uhkaamalla tehdyistä rikoksista tuomittuihin henkilöihin ja joista saattaa aiheutua vaaraa turvallisuudellesi
  • päätökset, jotka edellyttävät osallistumistasi tuomion täytäntöönpanoon ja jotka määrätään rikosseuraamusten alalla, kuten päätökset, jotka koskevat esimerkiksi tuomitun luokittelemista kolmannen asteen vangiksi (avovanki), rangaistuksen lieventämistä, poistumislupaa tai ehdonalaista vapautta.

Rikosuhrien tukikeskukset antavat tietoa siitä, mitä mahdollisuuksia sinulla on uhrina vaikuttaa rikosseuraamuksen täytäntöönpanoon, ja toteuttavat tarvittavat tukitoimet, jotta voi käyttää laissa sinulle säädettyjä oikeuksia.

Jos olet joutunut terrorismirikoksen uhriksi, valtakunnallisen ylioikeuden alainen terrorismirikosten uhrien tukikeskus antaa sinulle kaikki tarvittavat tiedot rikosseuraamuksen täytäntöönpanoon liittyvistä seikoista siihen asti, kun tuomio on suoritettu kokonaisuudessaan. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa tuomittu vapautuu vankilasta tai pääsee ehdonalaiseen vapauteen.

Voinko vaikuttaa vapautumista tai ehdonalaista vapautta koskeviin päätöksiin?

Rikoksen uhrina sinulla on oikeus

  • vaatia, että ehdonalaiseen vapauteen pääsevälle vangille määrätään laissa säädettyjä kieltoja tai käyttäytymissääntöjä, joita pidetään turvallisuutesi takaamiseksi välttämättöminä, kun vanki on tuomittu sellaisista teoista, joista voisi kohtuullisesti arvioituna aiheutua uhrille vaaraa
  • antaa tuomarille tai tuomioistuimelle kaikki tiedot, jotka ovat olennaisia päätettäessä määrätyn rangaistuksen täytäntöönpanosta, rikoksesta johtuvasta siviilioikeudellisesta vahingonkorvausvastuusta tai menetetyksi tuomitsemisesta.

Rikosuhrien tukikeskukset antavat tietoa siitä, mitä mahdollisuuksia sinulla on uhrina vaikuttaa rikosseuraamuksen täytäntöönpanoon, ja toteuttavat tarvittavat tukitoimet, jotta voit käyttää laissa sinulle säädettyjä oikeuksia.

Jos olet joutunut terrorismirikoksen uhriksi, valtakunnallisen ylioikeuden alainen terrorismirikosten uhrien tukikeskus antaa sinulle kaikki tarvittavat tiedot rikosseuraamuksen täytäntöönpanoon liittyvistä seikoista siihen asti, kun tuomio on suoritettu kokonaisuudessaan. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa tuomittu vapautuu vankilasta tai pääsee ehdonalaiseen vapauteen.

Voinko esimerkiksi antaa lausuman tai valittaa päätöksestä?

Jos olet pyytänyt, että sinulle annetaan tiedoksi tietyt rikosseuraamusasioihin liittyvät päätökset, jotka koskevat esimerkiksi tuomitun luokittelemista kolmannen asteen vangiksi (avovanki), rangaistuksen lieventämistä, poistumislupaa tai ehdonalaista vapautta, voit valittaa kyseisistä päätöksistä, vaikket olisi osallistunut menettelyyn henkilökohtaisesti. Tällöin sinun on ilmoitettava toimivaltaisen tuomioistuimen kirjaajalle viiden päivän kuluessa päätöksen tiedoksiantamisesta, että haluat valittaa päätöksestä, ja valitus on jätettävä 15 päivän kuluessa kyseisestä tiedoksiannosta. Valituksen tekemiseen ei välttämättä tarvita asianajajaa.

Jos haluat valittaa tuomitun mahdollisesta luokittelemisesta kolmannen asteen vangiksi, sinuun kohdistuneen rikoksen on oltava jokin seuraavista:

  • murha
  • raskaudenkeskeytys
  • ruumiinvamman aiheuttaminen
  • vapaudenriisto
  • kiduttaminen tai moraaliseen koskemattomuuteen kohdistuva rikos
  • seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuva rikos
  • väkivalloin tai uhkaamalla tehty ryöstö
  • terrorismirikos
  • ihmiskauppa.

Ennen kuin rikosseuraamusviranomainen antaa jonkin edellä mainituista päätöksistä, sinulle ilmoitetaan asiasta, jotta voit esittää tarpeellisiksi katsomasi huomautukset viiden päivän kuluessa. Tämä edellyttää, että olet pyytänyt saada tiedon kyseisistä päätöksistä.

Rikosuhrien tukikeskus antaa sinulle tarvitsemasi tiedot siitä, millaisen valituksen voit tehdä päätöksestä, jota pidät oikeuksiesi vastaisena.

Päivitetty viimeksi: 11/03/2020

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.
Näiden sivujen kansallisesta sisällöstä vastaavat jäsenvaltiot päivittävät parhaillaan sivuja Britannian EU-erosta johtuvien muutosten vuoksi. Kaikki sivut eivät välttämättä ole vielä ajan tasalla, mutta tiedot korjataan aikanaan.

Palaute

Anna tällä lomakkeella palautetta uudesta sivustostamme