Syytetyt (rikosoikeudelliset menettelyt)

Italija

Sadržaj omogućio
Italija

A. Missä oikeudenkäynti pidetään?

Pääsääntöisesti oikeudenkäynti pidetään tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen käsiteltävässä asiassa sekä alueellisesti että asiasisällön osalta.

B. Voidaanko syytteitä muuttaa? Jos voidaan, mitä tiedonsaantioikeuksia minulla tällöin on?

Yleinen syyttäjä voi muuttaa vastaajaa koskevia syytteitä, jos oikeudenkäynnin aikana rikos osoittautuu erilaiseksi kuin syytekirjelmässä kuvattu ja jos rikos ei tällaisena kuulu ylemmän oikeusasteen tuomioistuimen toimivaltaan. Näin on myös, jos oikeudenkäynnissä tulee esiin samanaikainen muu rikos tai rikkomus tai raskauttavia olosuhteita. Yleensä jos oikeudenkäynnin aikana ilmenee uusi rikos, joka ei sisälly alkuperäiseen syytekirjelmään ja josta yleisen syyttäjän on viran puolesta nostettava syyte, syyttäjä noudattaa tavanomaista syytteennostamismenettelyä. Yleisen syyttäjän pyynnöstä tuomari voi kuitenkin sallia muutetun syytteen nostamisen saman käsittelyn aikana, jos vastaaja antaa siihen suostumuksensa. Uuden syytteen nostaminen ei saa vaikuttaa käsittelylle asetettuihin määräaikoihin. Jos yleinen syyttäjä nostaa suoraan uusia syytteitä, syytetty voi yleensä pyytää oikeuskäsittelyn keskeyttämistä, jotta puolustus voi esittää tuomioistuimelle uusia todisteita.

C. Vastaajan oikeudet oikeudenkäynnin aikana

i. Onko minun oltava läsnä oikeudenkäynnissä? Millä ehdoin voin olla poissa oikeudenkäynnistä?

Vastaajalla on oikeus olla läsnä oikeudenkäynnissä, mutta läsnäolo ei ole pakollista. Tuomioistuin voi kuitenkin määrätä vastaajan olemaan läsnä oikeudenkäynnissä, jos todisteiden vastaanottaminen edellyttää hänen läsnäoloaan.

ii. i. Onko minulla oikeus tulkkaukseen ja asiakirjojen käännöksiin?

Kyllä, vastaaja on oikeutettu saamaan tulkkausta ja käännöksiä rikosprosessilain (codice di procedura penale)143 §:n mukaisesti.

iii. Onko minulla oikeus asianajajaan?

Vastaajalla on oikeus nimittää enintään kaksi puolustajaa. Jos vastaaja ei ole nimittänyt puolustajaa tai hänellä ei muista syistä ole puolustajaa, tuomioistuin määrää hänelle sellaisen.

iv. Mistä muista menettelyllisistä oikeuksista minun pitäisi tietää (esim. epäiltyjen esiintyminen oikeudenkäynnissä)?

Rikosprosessilain 523 §:n nojalla vastaajalla ja hänen puolustajallaan on aina oltava oikeus puhua oikeudenkäynnissä viimeisinä, jos he sitä pyytävät. Jos näin ei tehdä, oikeudenkäynti on mitätön. Asianosaiset ja heidän asianajajansa voivat missä tahansa menettelyn vaiheessa toimittaa tuomarille kirjelmiä tai kirjallisia pyyntöjä.

D. Mahdolliset tuomiot

Tuomari antaa langettavan tuomion, jos vastaajan katsotaan kiistattomasti syyllistyneen rikokseen, josta häntä syytetään. Tuomari määrää vastaajalle rangaistuksen ja päättää mahdollisista ehkäisevistä toimenpiteistä. Lisäksi tuomiossa ilmoitetaan korvausvaatimuksia ja vahingonkorvauksia koskevat päätökset. Jos tuomari määrää vastaajan maksamaan vahingonkorvauksia, hän ilmoittaa myös maksettavien korvausten määrän, ellei tämä kuulu toisen tuomioistuimen toimivaltaan.

Päivitetty viimeksi: 22/03/2023

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.