Päivitystä suomennetaan parhaillaan.
Seuraavat kielet ovat jo saatavilla.
Swipe to change

EU-maiden kaupparekisterit

Portugali

Tässä osassa kerrotaan Portugalin yritys- ja oikeusportaaleista.

Sisällön tuottaja:
Portugali

Kaupparekisteri

Kaupparekisterin (registo comercial) tehtävänä on julkaista tietoja seuraavien yhteisöjen oikeudellisesta asemasta: yksityiset elinkeinonharjoittajat, yhtiöt, kaupallisessa muodossa toimivat yksityisoikeudelliset yhtiöt, rajavastuuyhtiöt, osuuskunnat, julkiset yhtiöt, kotimaiset yritysryhmittymät ja eurooppalaiset taloudelliset etuyhtymät sekä kaupparekisterilain piiriin kuuluvat yksityishenkilöt ja yhdistykset. Yhtiöihin liittyvät tiedot on vahvistettava asiakirjatodistein. Asiakirjat arkistoidaan sähköisessä muodossa.

Kaupparekisteri myöntää yhteisölle oikeushenkilön aseman, ja rekisteröinti on yleensä pakollista. Yhtiöitä koskevat tiedot vahvistetaan asiakirjalla, joka on useimmiten osakkaiden tekemät päätökset sisältävä yhtiökokouksen pöytäkirja.

Yhtiö on kirjattava kaupparekisteriin kahden kuukauden kuluessa sen perustamisesta. Toimivaltainen viranomainen arvioi rekisteriin kirjaamista koskevan hakemuksen laillisuuden sovellettavan lainsäädännön, asiakirjojen ja aikaisempien rekisterimerkintöjen perusteella. Erityistä huomiota kiinnitetään asianomaisten oikeustoimikelpoisuuteen, esitettyjen asiakirjojen oikeaan muotoon ja niiden sisältämien toimenpiteiden laillisuuteen.

Portugalissa kaupparekisterin toimintaa säännellään kaupparekisterilailla (Código do Registo Comercial), joka on vahvistettu 3. joulukuuta 1986 annetulla asetuksella nro 403/86. Rekisterinpitäjiä ovat eri puolilla maata toimivat kaupparekisteritoimistot (conservatórias do registo comercial), jotka ovat osa oikeusministeriön alaista kirjaamo- ja notariaattivirastoa (Instituto dos Registos e do Notariado, I.P. (IRN)).

Kaupparekisteritoimistot voivat toimia itsenäisinä palveluyksikköinä tai muiden rekisteriviranomaisten yhteydessä (kuten kiinteistö-, väestö-, ajoneuvorekisterit, jotka ovat myös kirjaamo- ja notariaattiviraston yksiköitä). Kaupparekisteriin kirjattavat asiakirjat voi toimittaa mihin tahansa kaupparekisteritoimistoon, sillä toimistojen toimivalta ei rajoitu tiettyyn alueeseen.

Rekisteriin on ilmoitettava seuraavista:

  • yhtiön perustaminen;
  • lainsäädännön sitä edellyttäessä yhtiökokouksen päätökset, jotka koskevat yhtiön hankintoja;
  • tiedot, jotka liittyvät yhtiön omistusosuuksiin, avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön osakkaan erottamiseen, osakkuuden päättymiseen osakkaan kuoleman vuoksi, koko omaisuudellaan yhtiön veloista vastaavan uuden osakkaan hyväksymiseen, osuuksien arvon alenemiseen ja osakeyhtiön osakkaan erottamiseen, osakkeiden arvon alentamista, niiden muuntamista tai lunastamista koskeviin päätöksiin ja joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskuun;
  • yhtiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenten tai sihteerin nimittämisestä ja kyseisistä tehtävistä luopumisesta;
  • tilinpäätöstiedot;
  • päätoimipaikan muuttuminen;
  • sulautumis- tai jakautumissuunnitelmat, suunnitelma eurooppalaisen rajavastuuyhtiön perustamisesta, yhtiöiden kotimainen tai rajat ylittävä sulautuminen, jakautuminen, muuntaminen ja purkaminen;
  • tiedot, jotka liittyvät yhtiön pääoman muutoksiin, ja muut yhtiöjärjestyksen muutokset;
  • tiedot, jotka liittyvät yhtiön selvittämiseen;
  • selvitystilan päättyminen konkurssiin tai yhtiön toiminnan jatkumiseen;
  • päätökset, jotka koskevat yhtiön määräysvaltaa konsernin toisessa yhtiössä, ja Portugalin lainsäädännön mukaiset määräysvaltasopimukset (contrato de subordinação);
  • optiotodistusten liikkeeseenlasku;
  • rekisteröintivelvoitteen kohteena olevat asiakirjat, päätökset ja määräykset;
  • kirjalliset edustus- tai agentuurisopimukset, tällaisten sopimusten muutokset tai niiden päättyminen;
  • pysyvän edustuston perustaminen;
  • muut tiedot, jotka on lain mukaan kirjattava kaupparekisteriin.

Rekisteritietojen käyttö

Kaupparekisteristä voi pyytää rekisteriotteita ja vastaavia sähköisiä asiakirjoja.

Rekisteriotteiden paperiversioita on pyydettävä rekisteritoimistosta. Sähköisiä rekisteriotteita saa internetistä yritystoiminnan keskitetystä Balcão do Empreendedor -asiointipalvelusta, ja ne sisältävät yhteisöjen oikeudellista asemaa koskevat ajantasaiset tiedot. Niitä on saatavilla portugaliksi ja englanniksi verkkosivuilla:

http://bde.portaldocidadao.pt/EVO/Services/Online/Pedidos.aspx?serviceCPem

Rekisteriotteita haettaessa käytetään NIPC-tunnusta (Número de Identificação Pessoa Coletiva), joka on sekä yhtiövero- että yhtiörekisteritunnus.

Julkaistuja yhtiöoikeudellisia asiakirjoja voi hakea verkkosivuilta käyttämällä hakukriteerinä NIPC-tunnusta, aluetta tai asiakirjatyyppiä.

Viranomaiset voivat lisäksi tehdä hakuja rekisteröidyn yrityksen nimen tai NIPC-tunnuksen avulla kirjaamo- ja notariaattiviraston luvalla käyttöön saatavassa verkkopalvelussa.

Kulut

Rekisteriin kirjattuja asiakirjoja koskevat tiedot julkaistaan yhtiöoikeudellisten asiakirjojen virallisella verkkosivustolla. Hakuja voi tehdä maksutta. Tiedot julkaistaan automaattisesti heti kun ne on kirjattu rekisteriin. Tämän jälkeen ne ovat vapaasti haettavissa.

Sekä sähköisistä että paperitulosteina annettavista rekisteriotteista ja niihin liittyvistä asiakirjoista veloitetaan maksu.

Sähköisten rekisteriotteiden saannin edellyttämän sähköisen varmenteen saa käyttöönsä 25 euron vuosimaksulla. Palvelun voi tilata myös kahdeksi, kolmeksi tai neljäksi vuodeksi. Hakemus on tehtävä NIPC-tunnusta käyttäen. Kun maksu on suoritettu, tietoihin voi tutustua syöttämällä varmennekoodin.

Samaa hakumenettelyä käyttäen voi myös pyytää sähköistä versiota tietokantaan tallennetuista asiakirjoista eli asiakirjoista, joiden perusteella rekisteriin on kirjattu tiedot. Sähköisiä versioita on saatavilla tammikuusta 2011 alkaen rekisteröidyistä asiakirjoista. Lisäksi voi pyytää otteita ajantasaisista yhtiöjärjestyksistä.

Kaupparekisterin oikeudelliset vaikutukset

Kaupparekisteriin ilmoitettavat ja siinä julkaistavat tiedot ovat täytäntöönpanokelpoisia vasta julkaisupäivän jälkeen.

Rekisteröinti merkitsee olettamaa tietystä oikeudellisesta tilanteesta (kaupparekisterilain 11 §).

Kaikki yrityksen tunnistetiedot (oikeusmuoto, nimi, sääntömääräinen kotipaikka, toiminnan tarkoitus, päätöksentekoelinten jäsenten nimet jne.) ja useimmat rekisteröidyt tiedot ovat peräisin virallisista lähteistä. Toisin sanoen rekisteriin kirjattujen oikeudellista tilannetta koskevien tietojen oletetaan pitävän paikkansa.

Poikkeuksena tästä periaatteesta ovat rekisterit, joihin toimitetaan asiakirjoja pelkkää tallettamista varten (registos por depósito). Tällöin asiakirjojen oikeellisuuden tarkastamista koskeva vastuu on yrityksellä. Rekisteriviranomainen varmistaa vain rekisteröintihakemuksen esittäjän oikeustoimikelpoisuuden. Tämäntyyppistä rekisteröintiä käytetään vain julkisena tiedoksiantotapana, eikä siihen liity olettamaa tietojen oikeellisuudesta. Näin voidaan rekisteröidä esimerkiksi yhtiöiden omistusosuuksia koskevia tietoja.

Kiinteistörekisterilakia (Código do Registo Predial) voidaan soveltaa kaupparekisterilakia täydentävällä tavalla. Kiinteistörekisterilain 153 §:ssä säädetään, että henkilöllä, joka rekisteröi väärän tai oikeudellisesti mitättömän asiakirjan, on mahdollisen rikosoikeudellisen vastuun lisäksi korvausvastuu aiheuttamistaan vahingoista. Lisäksi säädetään, että vastuuvelvollinen on myös henkilö, joka antaa tai vahvistaa vääriä tai virheellisiä ilmoituksia rekisteritoimistossa tai muualla saadakseen tiedot rekisteröityä tai tarvittavat asiakirjat laadittua.

Rikoslain (Código Penal) 348-A §:n mukaan omaa tai muun henkilön henkilöllisyyttä, asemaa tai muita sellaisia ominaisuuksia, joiden osalta laissa säädetään oikeudellisista vaikutuksista, koskevien tietojen antamisesta tai vahvistamisesta viranomaiselle oikeaksi todistettuun asiakirjaan sisällytettäväksi voidaan määrätä rangaistukseksi sakkoa tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistus.

Päivitetty viimeksi: 20/10/2016

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.