EU-maiden kaupparekisterit

Malta

Tässä osiossa esitetään yleiskatsaus Maltan kaupparekisteriin.

Sisällön tuottaja:
Malta

Kansallisen rekisterin historiaa

Milloin rekisteri perustettiin?

Maltan kaupparekisteri  on valtion virasto, josta tehtiin riippumaton vuonna 2018 toissijaisella säädöksellä (Subsidiary Legislation) 595.27. Ennen viraston perustamista rekisteri oli osa Maltan rahoituspalveluviranomaista (MFSA). Virastolle annettiin kaikki valtuudet ja velvollisuudet, jotka yrityslain (Companies ActMaltan lainsäädännön (Laws of Malta) 386 luku) ja muun sovellettavan lainsäädännön mukaan kuuluvat yritysrekisterin pitäjälle.

Milloin se avattiin digitaalisessa muodossa?

Verkkojärjestelmä luotiin alun perin vuonna 2004. Vuosien myötä sitä on kehitetty useaan kertaan, jotta se palvelisi paremmin kansalaisten, yrityspalveluja tarjoavien tahojen ja itse yritysten tarpeita. Maltan kaupparekisterin verkkojärjestelmää päivitetään parhaillaan perusteellisesti nykyaikaisempien digitaalisten palvelujen tarjoamiseksi. Tulevaisuudessa järjestelmässä käytetään edistyneempää ja tehokkaampaa teknologiaa, kuten palvelua, jonka avulla voi tehdä digitaalisia allekirjoituksia ja perustaa yrityksen verkossa. Järjestelmän on tarkoitus olla kokonaan päivitetty ja digitalisoitu vuoden 2021 lopussa tai vuoden 2022 alussa.

Sovellettava lainsäädäntö

Virasto perustettiin toissijaisella säädöksellä 595.27. Lainsäädäntö, jossa määritellään tarkemmin viraston valtuudet ja tehtävät ja osoitetaan velvollisuudet oikeushenkilöille ja yritysten työntekijöille, on kuitenkin laaja. Tähän lainsäädäntöön kuuluvat seuraavat säädökset:

Maltan lainsäädännön 386 lukuyrityslaki

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.01yrityslain määräykset (lomakkeet)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.02yrityslain määräykset (vaihtuvapääomaiset sijoitusyhtiöt)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.03yrityslain määräykset (maksut)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.04yrityslain määräykset (kiinteäpääomaiset sijoitusyhtiöt)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.05jatkoa yrityslain määräyksille

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.06yrityslain määräykset (sovellettavuus offshore-yrityksiin)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.07yrityslain sovellettavuus offshore-yrityksiin, jotka on perustettu ja rekisteröity yhtiöasetuksen ja Maltan rahoituspalveluviranomaisesta annetun lain nojalla

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.08yrityslain määräykset (eurooppalaiset taloudelliset etuyhtymät)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.09yrityslain määräykset (vaihtuvapääomaiset sijoitusyhtiöt eläkejärjestelminä tai eläkerahastoina)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.10yrityslain määräykset (vakuutustoimintaa harjoittavat soluyhtiöt)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.11yrityslain määräykset (esite)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.12yrityslain määräykset (rajavastuuyhtiöiden rajat ylittävät sulautumat)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.13yrityslain määräykset (vakuutustoimintaa harjoittavat yhtiöt)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.14yrityslain määräykset (SICAV-soluyhtiöt)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.15yrityslain määräykset (tunnustetut soluyhtiöt)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.16yhtiöiden arvopaperistamista koskevat määräykset

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.17, eurooppayhtiön (SE) rekisteröidyn toimipaikan siirtämistä koskevat määräykset

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.18, yrityslain määräykset (rekistereiden yhteenliittämisjärjestelmä)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.19, yrityslain määräykset (edunsaajarekisteri)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.20yrityslain määräykset (vapautus tarkastuksesta)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.21yrityslain määräykset (yrityssaneerausrahasto)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 386.22yrityslain määräykset (meri- ja lentoliikenteen soluyhtiöt)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 459.01rahoitusvakuusjärjestelyjä koskevat määräykset.

Säätiöt ja yhdistykset:

Maltan lainsäädännön 16 lukusiviililaki

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 16.07, siviililain määräykset (toinen luettelo) (maksut)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 16.08, siviililain määräykset (toinen luettelo) (ilmoitukset ja lomakkeet)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 16.10, siviililain määräykset (toinen luettelo) (olemassa olevat organisaatiot)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 16.17, siviililain määräykset (toinen luettelo) (edunsaajarekisteri – yhdistykset)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 16.18, siviililain määräykset (toinen luettelo) (edunsaajarekisteri – säätiöt)

Maltan lainsäädännön toissijainen säädös 492.01, vapaaehtoisjärjestöjä koskevat määräykset (vuotuiset tuotot ja tilinpäätökset).

Mitä tietoja kaupparekisteristä on saatavissa?

Kuka voi käyttää rekisteriä?

Sähköinen järjestelmä helpottaa niiden luonnollisten henkilöiden pääsyä rekisteriin, jotka haluavat saada tietoja yrityksistä, säätiöistä ja yhdistyksistä.

Osa rekisterin tiedoista on maksutta kaikkien käytettävissä (julkiset tiedot). Näitä tietoja ovat muun muassa yrityksen nimi, rekisteröintinumero, virallinen osoite ja perustamispäivä, onko kyseessä yritys vai ei, osakepääoma sekä yrityksen edustajien henkilöllisyys.

Muuhun yritystä koskevaan dokumentaatioon pääsee tutustumaan pientä maksua vastaan. Tähän dokumentaatioon kuuluvat muun muassa kaikki rekisterinpitäjän jokaisesta yrityksestä tekemät ja rekisteröimät ilmoitukset, yrityksen asema, tilinpäätökset sekä vuotuinen tuotto. Pientä maksua vastaan suuri yleisö voi tutustua myös edunsaajia koskeviin tietoihin.

Mitä tietoja kaupparekisteri sisältää?

Minkä tyyppisiä tietoja rekisteriin tallennetaan (esim. mitkä yhteisöt merkitään julkiseen rekisteriin, tiedot maksukyvyttömyydestä, tilinpäätöstiedot)?

Seuraavia tietoja tallennetaan rekisteriin:

  • yrityksen tiedot, kuten yrityksen rekisteröity nimi, rekisteröintipäivä ja rekisteröity toimipaikka
  • yrityksen asema, onko se aktiivinen vai onko se purettu
  • yrityksen sallittu osakepääoma
  • osallisina olevat osapuolet, heidän henkilöllisyystodistuksensa ja asuinpaikkansa, mukaan luettuna johtajat, osakkeenomistajat, lailliset edustajat, oikeudelliset edustajat, sihteerit ja tilintarkastajat
  • kunkin jäsenen tai osakkeenomistajan hallussa olevien osakkeiden määrä
  • jos yrityksen likvidaatioprosessi on käynnissä, myös selvittäjän tiedot
  • edunsaajat.

Mitä asiakirjoja rekisteriin tallennetaan (esim. asiakirjakansiot, yhtiöjärjestykset, yhtiökokousten pöytäkirjat)?

Seuraavia asiakirjoja tallennetaan rekisteriin:

  • vuotuinen tuotto
  • tilitiedot
  • perustamiskirja ja yhtiöjärjestys
  • tiedot edunsaajista
  • päätökset
  • yhtiökokousten pöytäkirjat
  • purkamista ja likvidaatiota koskevat tiedot
  • muut lakisääteiset ilmoitukset.

Hakujen tekeminen (käytössä olevat hakukriteerit)

Paikan päällä

Yrityksiä koskevia tietoja saa suoraan kaupparekisterin toimistosta, joka sijaitsee Żejtunissa, Maltassa.

Rekisterin verkkosivuilla

Tiedot ovat saatavilla kaupparekisterin portaalista.

Mitkä ovat hakukriteerit?

Jos haluat tehdä haun, napsauta edellä mainittua portaalilinkkiä ja mene kohtaan Company Search (yrityshaku). Kuka tahansa voi hakea yritystä syöttämällä sen nimen tai osan siitä tai yrityksen rekisteröintinumeron.

Asiakirjapyynnöt

Asiakirjoja voi hankkia verkkojärjestelmän kautta (korttimaksu) tai suoraan kaupparekisterin toimistolta.

Miten voin saada rekisteriotteen tai jonkin asiakirjan oikeaksi todistetun jäljennöksen tai sanatarkan selostuksen?

Asiakirjat voi saada lähettämällä pyynnön sähköpostitse osoitteeseen orders.mbr@mbr.mt ja kertomalla, mitä asiakirjoja haluaa.

Rekisteröintimenettely

Miten rekisteröinti aloitetaan (rekisteröintihakemuksen tekeminen, asiakirjojen varmentaminen, tarvittavat liiteasiakirjat)?

Paikan päällä

Rekisteröintiprosessin voi aloittaa suoraan kaupparekisterin toimistolla, joka sijaitsee Żejtunissa, Maltassa. Rekisteröintihakemukseen on liitettävä yrityksen perustamiskirja ja yhtiöjärjestys sekä asiaankuuluvat asiakirjat, henkilöllisyystodistukset ja tositteet osakepääoman pankkitalletuksista.

Verkossa

Tämän prosessin voi hoitaa henkilö, joka on rekisteröity verkkojärjestelmään valtuutettuna käyttäjänä. Asiakirjoja koskevat samat vaatimukset, mutta verkkomenettelyn hinta on halvempi kuin paikan päällä vaadittava maksu.

Yritys voidaan rekisteröidä, jos sillä on digitaalinen eIDAS-allekirjoitus, joka lähetetään kaupparekisterille.

Toimitettujen hakemusten käsittely

Kaupparekisterin virkailijat analysoivat kaiken toimitetun dokumentaation, ja asiakirjat todennetaan, jos sitä edellytetään lainsäädännössä. Osallisina olevat osapuolet tarkastetaan perusteellisesti sanktioiden, negatiivisen medianäkyvyyden, poliittisen vaikutusvallan ja esteellisyyden varalta. Myös allekirjoitukset tutkitaan, ja allekirjoittajan oikeus allekirjoittaa kyseinen asiakirja tarkistetaan. Tiedot analysoidaan myös sen varmentamiseksi, että ne ovat lainmukaisia.

Rekisteröinnin oikeusvaikutukset

Rekisteritietojen vaikutus kolmansiin osapuoliin direktiivin (EU) 2017/1132 17 artiklan mukaisesti

Tätä säädellään myös yrityslain 401 §:n 2 momentissa (Maltan lainsäädännön 386 luku). Kaikki asiakirjat, todistukset ja muut yksityiskohdat julkaistaan 401 §:n 1 momentin e alakohdan nojalla. Julkaisemisen kautta tällainen dokumentaatio vaikuttaa kyseisen kaupallisen yrityksen kolmansiin osapuoliin. Mitään toimea, joka on toteutettu ennen kuin minkä tahansa asiakirjan, todistuksen tai muun yksityiskohdan julkaisemisesta on kulunut 16 päivää, ei voida panna täytäntöön sellaisia kolmansia osapuolia vastaan, jotka pystyvät todistamaan, etteivät ne voineet saada siitä tietoa.

Rekisteritietojen ja niiden julkaisemisen väliset erot

Viimeisimmässä EU-direktiivissä (direktiivi (EU) 2019/1151, jolla muutettiin direktiiviä (EU) 2017/1132) säädetään, että mikäli rekisterin sisällön ja julkaistun sisällön välillä on eroa, oikeellisuuden varmistamiseksi etusijalla on rekisterissä oleva versio. Tällaisten erojen syntymistä olisi kuitenkin vältettävä mahdollisuuksien mukaan. Nykyään tavoitteen toteutumista edistää se, että julkaisut ja suuren yleisön käytettävissä oleva dokumentaatio (sekä maksuttomat tiedot että ne, jotka voi saada maksua vastaan) ladataan kaupparekisterin verkkojärjestelmään ja julkaistaan siellä. On siis paljon epätodennäköisempää, että rekisteriin syötetyt tiedot eivät vastaisi julkaisua. Kaikki julkaisut luodaan portaalin lisäksi osoitteessa https://support.mbr.mt/pages/Publications.aspx.

Vastuu rekisteröityjen tietojen oikeellisuudesta

Yritys vastaa itse rekisteröityjen tietojen oikeellisuudesta.

Tietosuoja

Rekisteröidyn henkilötietojen julkaisemista ja säilyttämistä koskeviin oikeuksiin liittyvät menettelyt

Rekisteröidylle EU:n tietosuoja-asetuksen mukaisesti myönnetyt oikeudet suojataan aina, kun kaupparekisteri vastaanottaa, käsittelee ja tallentaa tällaisia tietoja. Kaupparekisterillä on myös tietosuojavastaava. Kaikkeen aiheeseen liittyvään tietoon voi tutustua myös kaupparekisterin verkkosivuilla. Siellä selitetään yksityiskohtaisesti muun muassa, mitkä tiedot ovat henkilötietoja, mitä säädöksiä alalla sovelletaan, mitä tietoja rekisteröidyiltä kerätään ja miten tällaisia tietoja kerätään. Siellä kerrotaan sosiaalisen median käytöstä, tietojen oikeellisuudesta, tallennus- ja säilytysajoista, siitä, miten henkilö voi pyytää kaupparekisteristä sen hallussa olevia itseensä liittyviä tietoja, sekä menettelystä, joka liittyy virallisen valituksen tekemiseen tietosuojavaltuutetun toimistolle. Näihin tietoihin voi tutustua osoitteessa https://mbr.mt/privacy-policy/.

Yhteystiedot

Kaupparekisteriin saa yhteyden puhelimitse numerossa (+356) 22582300 tai käymällä seuraavalla verkkosivustolla: https://mbr.mt/.

Voit myös käydä kaupparekisterin toimistossa seuraavassa osoitteessa: Malta Business Registry,

AM Business Centre, Labour Road, Żejtun ZTN 2401, Malta.

Todistuksia ja dokumentaatiota voi tilata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen orders.mbr@mbr.mt, ja apua sähköisten palvelujen käyttöön voi pyytää sähköpostitse osoitteesta support.mbr@mbr.mt.

Hyödyllisiä linkkejä

https://mbr.mt/contact/

https://mbr.mt/companies-act/

https://mbr.mt/foundations-and-associations/

https://mbr.mt/faq/

https://mbr.mt/resources/

https://mbr.mt/promo/official-registry-forms/

https://mbr.mt/news/

https://legislation.mt/

Päivitetty viimeksi: 02/05/2023

Tämän sivuston eri kieliversioita ylläpitävät asianomaiset jäsenvaltiot. Käännökset on tehty Euroopan komissiossa. Muutokset, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet tehdä tekstin alkuperäisversioon, eivät välttämättä näy käännöksissä.Euroopan komissio ei ole vastuussa tässä asiakirjassa esitetyistä tai mainituista tiedoista. Ks. oikeudellinen huomautus, josta löytyvät tästä sivustosta vastaavan jäsenvaltion tekijänoikeussäännöt.